tiistai 19. syyskuuta 2023

Lakki nurin

Viikko sitten oltiin treenaamassa hyppytekniikkaa, kun ihan "helpolla" sarjalla sattui virhearvio. Koiran oli oletus ottaa kaksi laukkaa, mutta se päätti yrittää tehdä yhdellä, jolloin hyppy jäi tietenkin vajaaksi ja koira rysähti esteeseen. Tilanteesta on video ja sama hidastettuna. Onni on treenikaveri joka tuppaa kuvaamaan kaiken mitä teen, vaikka tämä näyttää niin kauhealta että itkettää katsoa sitä.

Okseri oli tässä vain 55/45cm ja silti voi käydä noin pahan näköisesti; tämän jälkeen pelkään sitä metristä taas niin paljon että en tiedä jos tämä meidän pk-uramme oli tässä... näin nyt toki olisi voinut käydä ihan vaikka tokon tai rallyn hyppytreeneissäkin. Lakki oli käynyt pitkällä metsälenkillä mutta ehtinyt olla sen ja treenien välissä kuitenkin yli tunnin autossa. Onneksi ennen tätä se oli tehnyt jo muita juttuja, myös hyppinyt perussarjaa.

Äksidentin jälkeen koira ei päästänyt pihahdustakaan, eikä ontunut, keventänyt tms mitään raajaa. Palkkasin sen iloisesti ja yritin olla itse cool, ettei minun säikähdys tartu koiraan. Tehtiin sitten vielä yksi toisto ihan jollain 20cm hypyllä, että saatiin viimeiseksi onnistuminen. Lakki tuli halukkaasti alkuun ja suoritti ihan normaalisti eikä siinä näkynyt henkistä tai fyysistä kolhua. Silloin viime talvenahan se kieltäytyi hyppäämästä ja se selvisi että se oli kovin jumissa selästä silloin, joten luotan jonkin verran koiran omaan arvostelukykyyn ja ilmaisuvoimaan.

Kotona annoin sille tulehduskipulääkettä ja kaivoin Sienen vanhan Back on Trackin kevyttakin. Varasin sille tsekkauksen hierojalle (menisin tällaisen jälkeen ennemmin osteopaatille mutta kun ei täällä ole 🙄). En tiedä onko kummastakaan mitään oikeaa apua mutta ei nyt takuulla haittaakaan. En osaa arvioida onko se kipeä; mitään siitä ei päälle päin näy, mutta järki sanoo, että pakkohan sen oli sattua. Jos kuvittelee että itse menisi tuolla tavalla nurin, luulen että pahin lihaskipu ja jomotus voisi tulla vasta viiveellä.

Hierojalle saatiin aika ja hän lohdutti, että onneksi Lakki on niin hyvässä lihaskunnossa, että se takuulla suojasi sitä, olisi voinut käydä pahemminkin. Hän myös oli sitä mieltä että kannattaa antaa jonkinlainen kipulääkekuuri ja suositteli sitä takkiakin käyttämään kun sellainen kerta on. Siispä Lakki on ollut kevyemmällä rasituksella (hihnalenkit, ja jäljellä se kävi mutta esim tottista saati esteitä ei ole tehty) ja viettänyt pyjama-aikaa. Millään tavalla se ei myöhemminkään ole kipua ilmentänyt.

Tänään oli sitten hieronta, ja huojennus suuri kun koirasta ei löytynyt mitään isoa vikaa. Vähän kireyttä lapojen välissä ja toisessa takajalassa, minkä oletettiin johtuvan tästä onnettomuudesta. Vastasi kuitenkin hyvin hoitoon.

Mä oon vähän huono jaksamaan ja viitsimään mitään lämmittelyjä, ja varsinkin jos meinaan tehdä "vähän vaan jotain pientä", saatan ottaa koiran suoraan autosta. Nyt muistan taas lämpän tärkeyden ja panostan siihen. Luojan kiitos taidettiin selvitä vain säikähdyksellä!

1 kommentti:

  1. Ilkeän näköisesti sattui, toivottavasti ei mitään pahemmin. Toipumista Lakille!

    VastaaPoista