lauantai 9. syyskuuta 2023

Avoimen luokan korkkaus

 



Ilmoitin Lakin jälleen kerran äkkilähtönä rallykokeeseen. Selasin useiden lajien koekalentereita sunnuntaina, vajaa viikko sitten, ja huomasin että tänne mainostettiin olevan tilaa. Ilmoaika oli kyllä Virkun mukaan loppunut mutta kysyin pääseekö vielä, kun kerta tilaa  oli, ja kyllä pääsi. Tämä mun rallyssa Lakin kanssa kisaaminen tuntuu olevan tällaista ei-lainkaan-suunnitelmallista. Loppuvuodelle olisi kaksi oman kylän koetta niin jospa tähtäisi niihin. Mietin nimittäin taas matkalla että kuinka järkevää on polttaa dieseliä 120km/suunta lajissa joka edelleen on mulle vain sivulajin sivulaji... yritin jopa etsiä airbnb mökkiä samalta suunnalta, jos olisi yhdistänyt sellaisen tähän jotta ajaminen ei olisi tuntunut niin turhalta, mutta ei löytynyt. No ei sitten. Ajattelin ensin ottaa vain Lakin, mutta sitten kävi taas sääliksi töppöinen, jolla nykyään on kovin vähän menoja, ja otin senkin mukaan. Pikkusika jäi yksin kotiin, mies kyllä nukkui alakerrassa.

Koe oli puolisen tuntia myöhässä kun paikalle saavuttiin. Lakki oli lähtölistalla toiseksi viimeinen avoimen luokan kahdeksasta koirasta.

Halli oli sama missä Lakki starttasi koeuransa huhtikuussa. Nyt minulla ei ollut häkkiä mukana, ja unohdin suunnittelemani taukomatonkin kotiin. Pakkasin koekirjan ja muut kamat vasta aamulla, mikä osaltaan kertoo siitä, että ei jännittänyt yhtään. Yleensä pakkaan monta päivää aikaisemmin. 😁Onneksi autossa on kaiken maailman vällyjä ja ajattelin  että otan sille  jonkun sieltä, mutta lopulta  päädyin unohtamaan koko jutun.  Osaahan se maata "käy siihen" ilman mattojakin.

Hain koiran sisälle kun viides koira lähti radalle, eli meitä ennen oli pari. Ehkä vähän liian aikaisin kuitenkin, mutta Lakin kanssa kisaaminen on edelleen niin uutta että vaikea tietää miten parhaiten valmistautua. Ei se siis olisi tarvinnut juurikaan aikaa katsella ympärilleen. Siinä se sitten nujusi mun kanssa ja kieri katollaan, eli oli ihan rento, mutta jotenkin kuitenkin samalla sitten vähän löysä.

Lähtö tuntui taas jotenkin vaikealta, mun rutiinit hihnan kanssa pelleilyyn puuttuu ja en tiennyt mitä tekisin. Rallyssa ei yleensä muutenkaan ole tilaa että mahtuisi vaikka juoksemaan muutaman askeleen. Lakki tuntui ihan hyvältä, mutta ainakin pari kertaa se jäi seuruusta ja näytti siltä että tarjoaa jääviä, joita on viime aikoina tosi paljon treenattu. Sitten se vähän pahoitti mielensä kun sen arvaukset ei olleetkaan oikein ja kalastelin sen joka kerta mukaani. Onneksi se vastasi kehuihin taas tosi kivasti ja spiraalissa sain sen pomppimaan niin että ihme ettei tullut kontrollia siitä. Kaiken kaikkiaan jäi taas jotenkin vähän sellainen kaoottinen mielikuva koko minun suorituksestani.




Muutama tuttu tuli onnittelemaan kun vielä palkkasin koiraa, ja ihmettelin vähän että miksiköhän. Ei se mikään satanen ainakaan ollut. Palkkailin aika kauan, ja sitten vein koiran autoon ja takaisin tullessa mulkaisin tulostaulua eteisessä.  94p. Siinäkin joku onnitteli ja mulkaisin sitten uudelleen, niin jumankauta paras (eli vähiten huono) avoimen luokan tulos 😂  Tämähän oli samalla poppareiden seuranmestaruuskoe. Unohdin sanoa etukäteen että mä en halua osallistua mihinkään mestiksiin, kun olen vain ulkojäsen, enkä osallistu toimintaan mitenkään muuten kuin tunkemalla jäsenhinnalla heidän tapahtumiinsa. No en sitten kehdannut enää ruveta siinä vänkäämään, niin mikkeliläisestä Lakista tuli sitten vahingossa jyväskyläläisen Popdog ry:n rallyn avoimen luokan seuranmestari v. 2023!


Jos mahdollista, hän on ehkä vielä vähän vähemmän fotogeeninen yksilö kuin töppöinen!


Oltiin lähdössä pois, niin nosetutut tuli sanomaan, että heillä on tuolla hallin takana toisessa tilassa laatikkoetsintä jos haluan tulla mun koirien kanssa. No oli vielä vähän nameja jäljellä niin mehän mentiin. Lakki kävi ensin ja sitten töppöinenkin  pääsi. 


Paras  Lakin rallykoe ikinä t. paappa



Veikkaan että ov ja tvä on ne kohdat missä koira meinasi jäädä selän taakse ja pyydystin sen mukaani, ja toi 13 oli istu, koira eteen, takaa sivulle, istu, missä se ainakin jälleen kerran, tapansa mukaan, astui mun varpaille.

Mutta Lakille eka AVOHYV ja edelleen jatkamme lähtörutiinien luomista ja miettimistä. Rallyn ideaalivire on kyllä selkeästi matalampi kuin tottiksen, ja sinänsä en tiedä kannattaako sitä tässä lajissa edes yrittää lietsoa koska sitten olen samanlaisessa kusessa kuin töppöisen kanssa, jos meinaan ylempiin luokkiin jatkaa. Mutta ärsyttää silti etten saa niitä lähtöjä toimimaan niin jotain niille pitää tehdä. Onhan se pitkän odotuksen jälkeen tottiksessakin se liikkeelle lähtö ja siihen pitäisi saada joku konsti nostaa vire ylös.



perinteinen kotimatkan kangasniemeläinen


(c) järjestäjä


1 kommentti:

  1. Eikö olekin kiva ottaa koira mukaan seremoniaan. Onneksi olkoon!

    VastaaPoista