Minun rally-tokoni

Rally-tokointo lössähti kevättalvella viimeisen VOIHYV:n saatuamme. Katselin kokeissa mahdollisuuksien mukaan muita voittajaluokan koirakoita, sekä mestariluokan suorituksia. Olen kirjoittanut tästä jossain ennenkin, mutta ongelma oli häiritsevän suuri käsiapujen, vartalo-ohjauksen ja varsinkin "imuttavien apujen" määrä. Imuttavat avut on sellaisia, joista näkee, että koiralle on opetettu joku asia namin perässä vetämällä, ja jätetty häivyttämättä mitään. Sitten tehdään kokeessa tyhjillä käsillä samat avut ja toivotaan että koira menee höplään yhä uudelleen. Jokainen saa kouluttaa tai jättää kouluttamatta koiransa aivan oman valintansa mukaan, en minä sitä paheksu. Järkytyin siitä, miten niin "keskeneräisillä" suorituksilla voi saada niin hyviä pisteitä, ja miten lajista on ylipäänsä voitu ja haluttu tehdä sellainen. Minulle kaikessa koiran kouluttamisessa varsinkin Sienen kanssa se viehätys on ehdottomasti se yhteistyön tunne, se miten koira täsmälleen ymmärtää mitä pyydät ja toteuttaa sen teknisesti juuri niin kuin olet sille opettanut. Minkäänlainen "huijaaminen" tai namilla vetäminen ei kuulu meidän kuvioon. Koin suurta tyhjyyden tunnetta siitä, että olen kouluttanut koirani "väärin", liian vaikeasti, panostaen aivan vääriin asioihin, kun esim. sanallista vihje-erottelua ei millään tavalla arvioida. On mulla ihan käytännön esimerkkejäkin siitä, kun esim. edestä takaisin jommalle kummalle sivulle palaaminen pelkällä sanallisella vihjeellä kusahti kokeessa, ja jouduin toteamaan että erottelu ei ole vielä tarpeeksi vahvaa. Jos olisin auttanut kädellä, ei olisi saatu siitä ainakaan sitä -10, kun koira olisi lähtenyt käden perässä oikeaan suuntaan. Tässä tullaan nyt juuri siihen kysymykseen, mitä mun piti melkein puoli vuotta makustella: onko tärkeintä saada mahdollisimman hyvät pisteet millä tahansa kokeessa sallitulla keinolla? Miksi koko lajia harrastetaan, mitä se antaa koirakon kummallekin osapuolelle?

Tänään kävin pitkästä aikaa treenaamassa kentällä rallya. Puolenvaihtokäännöksiä, eteen tuloja, eteen seisomaan tuloja. Sieni muisti kaiken. Jos joskus epäillään, että koira unohtaa jotakin mitä ei pitkään aikaan käytetä, voisin sanoa että oman kokemukseni mukaan ainakin Sieni vain vahvistuu tauon aikana. Eteen seisomaan tulo on tehty pelkällä sanallisella vihjeellä ja se on hieno. Ihan helvetin hieno. Niin hieno, että otan ziljoona kertaa ennemmin tällaisen tempun, vaikka sen kouluttamiseen meni huomattavasti enemmän aikaa, kuin jos olisi tehnyt jotain käsiapuja, eteen istumaan tulon käskysana + seiso -käskysana -yhdistelmiä. Jäähdyttelylenkillä hymyilin itsekseni ja tajusin vihdoin, että tämä on se pointti. Minun rallyni voi olla ihan millaista minä haluan sen olevan. Jokaisella on oikeus ja mahdollisuus päättää itse, miltä minun rally-tokoni, pk-tottikseni, vepeni, mikä tahansa näyttää. Pitää kiinni siitä ja olla tyytyväinen siihen. Varsinkin rallyssa, miss ohjaus on varsin vapaata eikä sitä niinkään arvostella, ei pidä verrata muihin, vaan kehittää sellainen ohjaussysteemi mihin itse on tyytyväinen. Mä en oikein arvosta niitä imuttamisella saatuja tuloksia enkä halua sellaisia itselleni. Jos koirani hetkeksi herpaantuu ja tekee sanallisella vihjeellä jotain väärää, minkä olisin voinut käsillä ohjaamalla ehkä estää ja saada paremman tuloksen, totuus on silti se että koira ei osannut eikä olisi ansainnut korkeampia pisteitä. Olen tyytyväinen siihen tulokseen vasta sitten, kun koira on oikeasti omilla tekemisillään ansainnut sen. Jos me ei päästä koskaan kokeeseen asti kun en jaksa tai osaa kouluttaa temppuja tarpeeksi valmiiksi, sitten ei päästä. Luulen että nyt kuitenkin olen löytänyt sen kipinän jatkaa tätä lajia. Minun omalla tyylilläni.

vaaanha kuva, ajankohtainen tunnelma.