perjantai 18. joulukuuta 2020

2020

Perinteinen vuosikatsaus... oikeastaan tekisi mieli vaan haistattaa pitkät koko vuodelle, mutta olihan siellä kaiken sen surun keskellä pieniä ilon pilkahduksiakin.

Tammi-helmikuusta en oikeastaan muista mitään. Oli sanoinkuvaamattoman hirveää odottaa pentua ja haudata toista samaan aikaan. Mulla oli kiire, hirveä kiire, koska pelkäsin, että pönekin sairastuu yhtä tyhjästä ja sitten olisin koiraton.
 
Pönellä olikin keväällä kaksi virtsatietulehdusta. Olin pyörtyä ultrassa; vain vähän aiemmin se paholaisen laite oli näyttänyt kasvainmassat Sienen sisuksissa, ja nyt oli vuorossa pönen rakko. Mutta ei siellä mitään ylimääräistä ollut, ja tulehduksetkin taittui jälkimmäiseen kuuriin. C-vitamiinia pöne syö säännöllisesti. Suurin mörkö eli selkä on pysynyt kunnossa. Osteopaatilla se on käynyt kahdesti, fyssarilla kerran ja hierojalla kaiketi neljä kertaa vuoden aikana.
 
Keväällä oli Ounilan nosekoulutus ja sitten tuli korona, lomautukset ja pentu - ja 2kk pentuloma. Mulle korona tarjosi aivan huikean kevään, vaikka pennun puolesta harmitti ettei se päässyt mihinkään sosiaalistumaan, olipahan aikaa tutustua toisiimme. Syksyllä kun hetken ehti kokeita pitää, pöne kävi kolme rallykisaa; 87p, 93p ja 97p. Toisen valiotuloksen jälkeen motivaatio lopahti täydellisesti ja nyt tuntuu etten osta ensi vuodelle koko lisenssiä lainkaan. Nosessa pöne kisasi kakkosluokassa neljä kertaa; 90p ja "kyllähän tää sujuu"-fiilis, 85p, 60p ja "tää ei todellakaan suju" ja sitten vielä "jos nyt vielä kerran, sen kunniaksi kun hän elää": 100p ja sija 1., ja eka luokkanousutulos kohti kolmosia.
 
Vaelluksille totutettiin pentu heti pienestä pitäen, ja muutaman telttayön jälkeen hän kävi pikkureissut Lohilahdella ja Koitajoella (jossa putosi kosken ja oli hukkua sinne, ja pöne meni vikana päivänä shokkiin), ja viikon Tuntsalla (jossa pönellä oli paha mahatauti).
 
Lakki kävi Smartdog-testissä ja korkkasi kisauransa kevään höpöhöpö-videotanssimöllien lisäksi oikeissa tanssin möllikisoissa. Onneksi hän on varsin tervepäinen yksilö eikä vaikuta haittaavan, ettei hän pikkupentuna päässyt yhteenkään halliin. Lakki kävi rokotusten lisäksi kerran hakemassa silmätippakuurin. Ihmeen terveinä ollaan tämä vuosi oltu. Ehkä syövässä olikin yhdelle sydämelle jo loppuelämän suru...
 
Aiempina vuosina nämä postaukset on käsitelleet pääasiassa koesaavutuksia ja ensi vuoden koetavoitteita. Tällaisen vuoden jälkeen tuntuisi kornilta toivoa yhtään mitään muuta, kuin että pystyttäisiinpä me vaan kaikki elossa. Aivan sama, vaikka koronan tai minkään takia ei edes olisi yhtään koetta. Lakin luustokuvat jännittää, ja sen kanssa on sellainen hykerryttävä tunne kaikkien sen lajienkin kanssa. Sen kanssa on vaan niin ihanaa treenata.
 
Välillä mä edelleen ajattelen, että ihan kuin olisin vaihtanut vanhan koiran uuteen koiraan, ja aivo tuomitsee sen jyrkästi. Mutta ei se niin ole, elämä vain menee niin. 😭 Lakki on vahva persoona, koska kaiken sen surun ja menetyksen keskellä hän ponnisti jaloilleen, kasvoi omaksi itsekseen ja veti samalla meidät muutkin takaisin elämän syrjään kiinni.
 
Ensi vuodelle yksi ainoa varovainen tavoite; avaa tuhkarasia ja päästä hänet lopullisesti lähtemään. 💔 
 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti