Lucyt

Kaveri linkkasi niin hyvän artikkelin, että pakko jakaa se eteenpäin! Mikäli englanti vaan sujuu niin klikkaapa lukemaan - se ehkä näyttää aluksi pitkältä ja vaikealta mutta kuvia on paljon ja on sujuvasti selattavissa. :)

Olen itse viimeisen vuoden aikana työstänyt paljon koiraharrastuksen ja kokeissa/kilpailuissa käymisen henkistä puolta. Koejännitystä, tavoitteita ja niiden saavuttamista tai saavuttamatta jäämistä, omaa motivaatiota ja viime kädessä kaikkea sitä, mikä on harrastamisen merkitys ja mikä on oikeasti koirallisessa elämässä tärkeää. Olen kehittynyt paljon ja välillä jonkinlainen sisäinen rauha pilkahtelee näkyviin. Työtä on silti vielä rutkasti edessä. Voisi sanoa, että olen löytänyt työkaluja ja räpeltänyt niitä, mutta en osaa tehdä niillä mitään oikeaa ja käyttää niitä hyödykseni. Suunta on kuitenkin oikea ja matka jatkuu.

Artikkeli käsittelee sitä, miksi me "Lucyt" olemme onnettomia ja koemme jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta elämässämme. Artikkelilla ei ole mitään tekemistä koiraharrastuksen kanssa, vaan se käsittelee laajemmin koko elämää, mutta se pätee aivan erinomaisen hyvin myös koirajuttuihin. Luettuani sen ajattelin ensin, että no joo, kovin tuttua asiaa, hauskat yksisarvisten kuvat, mutta ei ehkä mitään sen enempää ja se siitä. Mutta se jäi kuitenkin pyörimään mieleen ja nyt kun olen pari päivää sitä makustellut, se olikin aika hyvä! Ehkä nimenomaan niiden söpöjen kuvien takia: odotusten ja todellisuuden väliin jäävä alue on se mikä synnyttää turhautumisen ja pettymyksen tunteet. Kuva oli selkeä ja havainnollistava ja kirkasti mielessäni tuota muuten niin tuttua asiaa. Sehän se ongelma ylipäänsä vähän on: ei riitä että lukee, kirjoittaa, ajattelee tai käy mielessään läpi jotain jonkun muun sanomia kauniita lauseita. Ne asiat pitää itse sisäistää, ymmärtää ja sen jälkeen vielä saada käytäntöönkin.

Jos jollain on tiedossa hyviä samaa aihetta käsitteleviä sivustoja, ottaisin mielelläni linkkejä vastaan!