lauantai 30. elokuuta 2025

Suomen luonnon päivä



Hyvää Suomen luonnon päivää Mä kuulun niihin jotka ei ole koskaan pelänneet metsässä mitään muuta paitsi kanssaihmisiä, ja mulla on huomattavasti turvallisempi olo jos missään ei ole ketään, kuin jos on.

Kun ostin mun talon, useampi kysyi, että eikö mua pelota siellä yksin pimeässä. No ei pelota, siellähän on syvä rauha. Mun kaikki harrastukset liittyy luontoon ja äkkiä heittämällä kaikki parhaat kokemuksetkin liittyy jollain tavalla luontoon tai eläimiin. Ja sitten tässä yhteydessä aina tulee mieleen tämä minkä olen jo monesti sanonutkin; lainaa hakiessani OP:n täti kieltäytyi siinä vaiheessa kun sille selvisi että sisäsuihkua ei ole. Kukaan ei voi kuulemma asua pelkän ulkosaunan varassa. Mä olen lumihangessa peseytynyt pelkällä sankolla ja lämpimällä vedellä ihan huvikseni ja nauranut ääneen että tietäisipä vaan OP:n täti millaisia alkuasukkaita tämä maa päällään kantaa.

Valitettavasti koko päivän on satanut kaatamalla ja ollaan kulutettu vain sohvaa. Telttayökään ei nappaa, kamat ei mahdu kuivumaan sisälle ja ulkona ne ei tuossa kelissä kuivahda ikinä, niin ei jaksaisi ehdoin tahdoin kastella kaikkea.

***




Aina kun ajattelen luontoa, tämä on ihan kiistatta se kuva mikä tulee ekana mieleen, auringonlasku Pöyrisjärven Koirajärven rannassa 2019. Nykyään ottaisin kuvan vähän eri kulmasta ainakin jotta teltan yläosa ei sekoitu puuriviin järven takana. Joka tapauksessa tämä on vaan aivan henkeäsalpaavan upea.




Toinen mikä tulee heti mieleen, on Muotkan Peltojärvi. Tämä kuva on ekalta Muotkan reissulta Peltotunturia lähestyttäessä, kun se järvi juuri tuli näkyviin ja sitten hetkeä myöhemmin oli pakko tehdä päätös kääntyä pois. Se on niin kirkas ja puhdas ja näyttää kaikkine tuntureineen siltä, että se ei voi olla Suomesta ollenkaan. Ehkä kauneinta mitä olen koskaan missään nähnyt.




Tämä taas on mökiltä Vuorien lammilta. Paikka on ihana ja sen nimi on ihana, Vuorien lammit, ei lammet. Siellä keskellä lampea on tuollainen kannas. Tähän kuvaan liittyy vielä melkoinen tunnelataus; Lakki on ihan pieni, Sieni on vähän aiemmin kuollut, pelkäsin että töppöinenkin kuolee, ja siinä he seisovat ja kuvajaiset heijastuu veden pinnasta. Ihan kuin töppöinen kertoisi Lakille jotain ikiaikaisia viisauksia. Yritin valita kuvia joissa pääasiassa ei olisi ihmisiä eikä eläimiä. Toisaalta luontosuhteeseen kuuluu juuri se kokemus miltä siellä tuntuu.




Tässä olen menossa uimaan Pöyrisjärvellä 2019. Yritin myös välttää etten ota yhdestä paikasta montaa kuvaa, mutta tämäkin tuli heti mieleen. Olen toki uinut melkein kaikilla muillakin reissuilla, mutta sitä ei vaan ole tullut kuvattua. Pois lukien ne harvat helteet, vaelluksella peseytyminen on kamalaa. Ihanaa. Kamalaa. Vesi on niin kylmää että tuntuu että aivotkin jäätyy, ja sitten sen jälkeen saa puhtaat vaatteet ja pääsee makuupussiin lämmittelemään. Ihana ja kamala on niin lähellä toisiaan että välillä niitä on vaikeaa erottaa, ja se tekee siitä vaan entistä kiehtovampaa.





Tämä taas on mökiltä. Ei varmaan tarvitse sanoa enempää.





Tämäkin on mökiltä, Vuorien lammien läheltä, tuossa on suota ja ojia. Olin lumikenkäilemässä, kun yhtäkkiä huomasin nuo muhkurat. Kuva on ihan surkea, siitä menee mun oma jälki rikkomassa hangen. Hetki kuitenkin oli yksi vahvimmin mun mieleen jäänyt luontokokemus. Muistan että seisoin itku silmässä katsomassa noita ja miettimässä miten mitään noin ihmeellistä voi olla olemassa.





Tämä on mun talon "takapihan" pelto ekana talvena, muistaakseni ihan ekoina viikkoina, kun olin muuttanut tänne. Tila, vapaus ja oma rauha tuntui siltä että mielihyvä räjähtää mun sisällä. Kaupungissa aina asuneelle, vihdoinkin oman talon saaneelle tämä tuntui arvokkaammalta kuin lottovoitto.



Tässä lillutaan nahkiaisen kanssa Petkeljärvessä elokuun alussa. Oli yli +30C ja pidettiin päiväleiriä teltassa. Koko vaelluksen oltiin turhaan odotettu hiekkarantaa ja uimamahista, ja vikana päivänä se tuli. Vaikea taas sanoin kuvailla sitä mielihyvän määrää.





Mun talo viime talvena. Ei varmaan taas tarvitse sanoa enempää. Koko talven toivoin että näkisin revontulet ja varmaan kymmeniä öitä kävin niitä turhaan kyttäämässä. Haluaisin niin kuvan missä  ne loimuaa mun talon taustalla. Kunnes sitten! Valitettavasti ne oli melko laimeat eikä mulla ole enää kuvankäsittelyohjelmaa että olisin voinut vähän huijata ja vahvistaa niitä. Kuvan merkitys on silti valtava. 💝




Tämäkin on sieltä samalta Pöyrisjärven Koirajärven rannalta. Lapissa näitä pieniä, kirkasvetisiä lampia riittää. Kivipohjiakin on muuallakin nähty, en vaan aina ole kuvannut niitä. Siitä on puhtaus, karuus, rauha ja elämän tarkoitus samassa. Noita voisi tuijottaa ikuisuuden.

torstai 28. elokuuta 2025

Teinin ohella se aikuinenkin sekoaa

Joitakin viikkoja sitten yksi meidän noseporukasta piti treenit heillä. Meiltä on sinne 40km. Otin kaikki mukaan, ja ekana pääsi Lakki. Paitsi että lähettäessäni sitä etsimään se ei suostu tekemään yhtään mitään. Siis vaan seisoo ja möllöttää. Aika pitkään sitä siinä patistelin ja sitten se oli sellaista että se etsi metrin ja jäi möllöttämään. No lopulta sitten koira autoon kun ei siitä tule mitään. Onneksi Paju ja Hymni halusi treenata. Lakkikin kävi kokeilemassa toista kierrosta sisällä ilpin alla ja siellä se oli aika normaali. Ulkona oli jotain +24 ja vähän nahkeaa, ja sehän on lämmölle herkkä, mutta oli ollut pitkään helteet ja ei se nyt noin ilmene ettei se tee yhtään mitään. 🤔

Alkuviikosta kotona tein mudeille jäljet. Lakin jälki alkoi metsästä ja meni sitten pellolle, se oli yhteensä reilu 500m. Alku oli kamalaa kiskomista enkä meinannut pysyä pystyssä sen perässä. Eka keppi metsässä jees. Toka keppi oli pellolla ja tahallaan kulmassa. Sekin ihan ok, mutta kun jatkettiin niin koira yritti melko räikeästi vetää sen kulman suoraksi enkä päästänyt, vaan pidätin liinalla kunnes se oikeasti ajoi sen kulman. Sitten tuli kasa ruokaa, ajattelin yllättää hänet mutta hän totesi että vittu mitä paskaa en syö. No älä. Jälki meni suoraan pellon laidassa. Se nosti koipea mistä toruin sitä. Sitten se jäljesti parikymmentä metriä, kavahti seuraavaa ruokasaa ja yritti mennä pellon reunalta ojaan jossa ei ole vettä, jolloin saatoin vähän kivahtaa sille että nyt loppuu sekoilu ja keskitytään siihen jälkeen. Minkä jälkeen se totesi että pidä ämmä jälkesi eikä taaskaan tehnyt yhtään mitään vaan jäi jurottamaan siihen.

Mikä sitä vaivaa? 😱

Lakki jota ei ole koskaan kielletty eikä pakotettu? Jolla on aina ollut korkea motivaatio ja jonka mielestä tekeminen itsessään on tosi palkitsevaa? Lakki?!

No minähän päätin että tämä ei ole monivalinta ja se jälki ajetaan. Se toinen ruokakasa oli piikin kärjessä ja tiesin että ollaan just siinä, ja jossain 50m päässä tulisi vika keppi. Kyllä me siinä ehkä joku viisi minuuttia seistiin ja minä sen kun jankutin että nyt se jälki. Sitten se vaan yhtäkkiä päätti että selvä ja nosti sen ja jatkoi. Kovin oli sellasta vaisua menoa, kepillä kyllä palkat ja kehut kelpasi ja se oli taas sellainen melko normaali itsensä.

Mitähän ihmettä oikeasti?

Ymmärrän että taloon tullut narttu ja lähestyvät juoksut voi laittaa pojan pään sekaisin, mutta että se yhtäkkiä noin totaalisesti kieltäytyy tuntuu tosi oudolta. Muuten se kyllä leikkii samaisen nartun kanssa, juoksee ja lenkkeilee enkä usko että se mitenkään kipeä olisi.

Tällä hän tienasi itselleen nyt ainakin kuukauden treenitauon. Oon merkannut kalenteriin 6 viikkoa. En tee sen kanssa yhtään mitään. Eilen piilotin pihalla isoja koiranmakkaran palasia ulkorakennuksiin. Kahdelle koiralle vuorotellen. Lakkia vitutti niin että piti ujeltaa useaan otteeseen jonkun muun vuorolla, mutta sanoin hänelle että kultaseni sähän et halunnut treenata niin sitten sulla ei ole treenejä. Luulen, että yritän mahdollisimman paljon jättää sitä kotiin myös kaikista treeneistä. Jos ei halua osallistua niin voi odottaa kotona, ei tartte tulla autoonkaan hengailemaan.

Että ei oo joo jälkikoetta tälle syksylle luvassa, ja onneksi en ilmoittanut sitä mihinkään noseen vaikka parikin kolmosen koetta olisi ollut tarjolla.

Yksi ilta sattui sitten myös sellainen, että mentiin iltapissalle pellolle. Alkoi jo hämärä laskeutua. Käveltiin suoraan sorsastajan syliin. Ei tuullut yhtään eikä koiratkaan huomanneet mitään. Yhtäkkiä ne alkoi haukkua ja pelästyin niin että hyvä ettei sydän hypännyt rinnasta ulos. Puskassa seisoi maastovaatteissa joku tyyppi siinä ehkä 15m päässä. Hymni pelästyi haukkuvaa Lakkia ja juoksi mun taakse, nappasin liinasta kiinni kun en tiennyt miten kauas se säntää. Paju oli kiltisti siinä vieressä koko ajan, haukkui kyllä sekin. Lakkikin oli aika lähellä mua, ja joo tilanne oli niin kaoottinen että ei mun suusta tullut mitään järkevää. En osannut kutsua koiria kun ne oli jo melko lähellä ja en sitten saanut mitään sanottua. Lakki päätti sitten lähteä sitä hahmoa kohti haukkumaan ja siinä vaiheessa kaikki haukkuu, komennan Pajua pysymään aloillaan ja huudan Lakkia. Juu ei tule Lakki. Aika monta kertaa sai sille karjaista että se suvaitsi saapua takaisin, siinä sitten kytkin niitä ja yritin vaientaa niitä ja katsoa samalla että mikä helvetti siellä puskassa edes seisoo.

Sorsastaja ase tanassa. Oli nähnyt meidät jo kaukaa ja nauroi vaan että ei haittaa, kun useaan otteeseen pahoittelin kaikkea tapahtunutta. Sanoin kyllä myös että hitto että pelästyin itse, vähän niinku vihjauksena että olis kai sitä jotain voinut tehdä hänkin tullakseen aiemmin huomatuksi. No juteltiin sitten aika pitkään siinä ja nyt se oli tosi kiva kohtaamistilanne Hymnille, se istui nätisti ja rentona ja sai namia. Kaikki se ääni mikä näistä lähti oli saanut varmaan kilsan säteellä kaikki muutkin koirat haukkumaan pihoillaan ja niille sitten piti vielä vähän pöhähdellä jokaisen. Opin senkin, että vielä joitakin vuosia sitten siellä on ollut sorsia, mutta ei oo enää näkynyt. Oon luullut että ne vaatii lätäkön mitä täällä ei ihan lähellä ole, mutta eivät vaadi.

Treenitauon lisäksi Lakki tienasi sitten x-määrän fleksiä. 😫Vähän pitäisi luoksetuloa muistutella, mutta kun en varsinaisesti halua treenata sen kanssa nyt mitään niin vähän on hankala rasti tällainenkin. Tajusin nyt taas että nämä elää ihan pellossa. Ne saa tehdä mitä haluaa, niiden ei tartte arjessa odottaa mitään yms. Pitäisi ruveta ihan taas leikkimään hallintaa, tehdä paikalla oloa kesken lenkin, kutsua luokse kun niillä on jotain tosi kiinnostavaa, kieltää asioita joskus ihan vain siksi kun minä sanon ja niin edelleen. Jotta sillä olisi joku merkitys että kuunnellaan mitä sieltä mun suusta tulee. Jäin myös miettimään että pitäisikö niille kouluttaa vaikka joku maahan-käsky, millä ne lakoaisi kaikki (paitsi russeli ei kyllä mene märkään maahan), niin jospa tällaisessa äkillisessä tilanteessa missä en tiedä mitä mun pitäisi ensin tehdä, se vaikka tulisi mun suusta paremmin.

Kevennyksenä sata ja yksi tapaa pilata toisen treenit, tai ainakin toisen video, kun sua ei oteta mukaan, osa 13:



Joo'o. Muistan että kun Sieni tuli, töppöisellä lähti aivan lapasesta ja se selkeästi överipuolusti sitä. Lakin touhuissa on vähän samaa sävyä. Lakki on onneksi tosi paljon nöyrempi eikä se ole niin terävä. Tämäkin sen haukku oli enemmän vaan hau hau eikä sellaista aggressiivista että saa pelätä että se käy kiinni johonkin. Mitenkään sitä puolustelematta - koirahan ei tietenkään saa mennä vieraan luokse haukkumaan yhtään millään sävyllä. Hitto että hävettää. Ja vituttaa. Eniten se oma toiminta. Olipahan nyt sitten reilun 1,5v täällä asumisen jälkeen eka kerta kun törmättiin täällä ihmiseen (jos sitä taannoista autoa ei lasketa). Sekin on vähän ongelma kun niitä tilanteita on niin vähän, niin ei niitä pääse harjoittelemaankaan. No ainakin on nyt estettävä että tämä ei toistu ja sen takia ulkoilkoon mokoma hihnassa.

perjantai 22. elokuuta 2025

Lapsuudenystävät

Lakilla oli pienenä saman ikäinen tyttöystävä Alli. Treenattiin yhdessä hakua ja käytiin lenkillä. Alli muutti ensin Suomessa ja tänä kesänä se lähti ulkomaille. Ei olla nähty moneen vuoteen.


Kuva (c) Allin äiskä 

Hymnin paras lapsuudenystävä on tietenkin sen sisko Mesi. Älytön tuuri että harvalukuisessa rodussa pentuesisarus päätyy samalle kylälle. Siskoa parempaa leikkikaveria ei olekaan, se kasvaa henkisesti ja fyysisesti melkoisen samaa tahtia ja on siksi aina just sopivaa seuraa.

Ja nyt Mesi muuttaa 800km päähän. 🥺


Kuva (c) Mesin äiskä 


Ehkä ottaa niin koville siksi, että tykkäsin heistä kummastakin ihan oikeasti, sekä koirista että emännistä, ja se on paljon se tällaiselta mun kaltaiselta ihmisvihaajalta.

sunnuntai 10. elokuuta 2025

Hymnin kootut jatkuu

 Hain k-raudasta aitaa.

"Voi vitut ei ois tarvinnu"


Sunnuntaina otin vain Hymnin ja Pajun lenkille. Oltiin jo tulossa takaisin, pellolta omalle tielle, kun yhtäkkiä mutkassa kiiluu valo ja kyllä, sieltä ryömii auto...!! No Paju tuli nätisti mutta Hymni alkaa haukahdella eikä todellakaan kuule, eikä näe mitään. Se ei varsinaisesti mennyt autoa kohtikaan, vaan hyppeli vähän sinne sun tänne. Ai luoja että oli poksahtaa suoni päästä. Luulin, että peltojen viljelijä tulee tarkistamaan tilanteen, mutta autossa oli kaksi pappaa joilla on joskus 20v sitten ollut mökki jossain lähellä ja nyt he oli vain katselemassa paikkoja. 🙄😂 Tuohan ei siis ole mikään varsinainen autotie ollenkaan, siitä ajetaan vaan koneilla pellolle, ja vähän he oli nyt hölmistyneitä että mitenhän siellä saa auton käännettyä. "Ei hätää, ei me päälle ajeta", he sanoi, ja vastustin kiusausta tokaista että ei kuulkaa haittaa vaikka ajaisitte! Selitin sitten jotain vaan että se on nuori koira ja kyllä sen pitäisi todella kun kutsutaan, vaikka ei täällä koskaan ketään näe ja siksi pelästyin ihan hirveästi itsekin. Se kyllä välillä tuli Pajun viereen istumaan ja sai muutaman namin, mutta ei sitä kiinni siitäkään olisi saanut. Papparaiset kyseli karttamerkinnöistä ja jätin heidät sitten kääntämään autoa ja kipitin reippaasti kotiin, että ehdin pois alta ennen kuin he tulisi takaa mun ohi. Ja vein tuhman koiran suoraan sisälle.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun täällä asuessa, reilun 1,5v aikana, näin lenkillä ketään. Heräsi ajatus että kaipa se tuhmikki pitäisi liinassa pitää lenkilläkin, kun ei se hallinnassakaan selvästi ole, mutta jos seuraavaa vastaantulijaa saa odottaa vuoden niin ei ole kauhean tehokasta koulutusta se. Nyt pitäisi varmaan lavastaa tällaisia tilanteita ja muutenkin järjestää sellaisia, että sillä on jotain muuta mielessä, mutta jos kutsu käy niin silloinhan jumaliste tullaan.

Tästä suivaantuneena aloin virittelemään pihalle tuota aitaa, joka toiveistani huolimatta ei ole itse itseään asentanut. Aloitin alhaalta, koska siellä oli helppoa. Ylempänä missä olemassa oleva parempi aita loppuu, on tosi tiheään kuusia, enkä osannut päättää pitäisikö uusi aita pujotella samoista väleistä vai oikaisisiko vähän ja aitaisi ne kuuset sinne sisälle niin että uusi aita tulisi vähän pihalle päin. Jäisi joku metrin kaistale aitojen väliin, mutta hällä väliä mulle. Jäi nyt vähän kesken. Tämä 25m rulla riittänee juuri tähän pitkän sivun osalle, mutta sitten on vielä koko alapihan lyhyempi sivu, se taitaa olla kanssa vaan matalalla lammasverkolla. Pitänee ehkä ostaa toinenkin rulla niin olisi sitten kerralla kaikki kunnossa.

Kuka sanoi että pennut on ihania niin voi tulla täältä hakemaan yhden teinikoiran joka on ihan perseestä!