9kk

Tämäkin postaus on aloitettu jo aiemmin mutta se oli jäänyt luonnoksiin.

9kk Hymni ei ole kasvanut kuukauden takaiseen ja on siis edelleen n. 44cm ja 10kg.

Kusiasioista olen kirjoittanut kuukausi sitten, että öisin sisälle pissiminen saatiin kuriin sulkemalla meidät kaikki makkariin. No, ei saatu, tai se alkoi uudelleen. Sujuvasti kusi siihen portille vaikka nukun alle 2m päässä. Poikia ällötti se ja näin heti herätessä niistä, onko lattialla pissa; ne ei suostuneet tulemaan lähellekään vaikka normaalisti ne menee heti jonottamaan että avaan portin. Asianosainen itse kyllä lompsii omaan lammikkoonsa ja viis veisaa että tassut kastuu. Ja siinä se ongelma varmaan onkin; koko sisäsiisteyshän perustuu ainakin osin siihen, että koiriin on sisäänrakennettu sellainen ajatus, että omaa pesää ei liata, ja pennun kasvaessa se ymmärtää että koko asunto on meidän lauman pesä ja välttää sen sotkemista, koska se on inhottavaa. Hymniä ei vaan haittaa yhtään.

Pidin sillä varmaan pari viikkoa aina öisin juoksuhousuja jalassa, koska sanotaan, että koira ei kahta kertaa housuihin kuse (kun se tuntuu inhottavalta ja oppii kerrasta). No tämäpä kusee, ja sitten sitä kusta on joka puolella kun se valuvine pöksyineen sitä levittää. Juu ei jatkoon. Mutta se suostui pitämään housuja!! Pentuaikojen takki- ja valjashalvaantumisten jälkeen olin varma että ei tule mitään ja/tai se ainakin silppuaa ne palasiksi.

Seuraavaksi olin jo ihan viittä vaille varaamassa sille aikaa lääkäriin. Jos sillä kuitenkin on joku tulehdus. Tai elimellinen vika. Aikojen sovittelu työaikojen kanssa oli niin vaikeaa, että se jäi siksi. Ei sillä ole mitään muita tulehduksen merkkejä. Se pissaa isoja pissoja silloin kuin pissaa. Ainoa mikä tulee mieleen on se, että ultrassa olisi voinut arvioida onko sillä vaikka suhteessa vähän pieni rakko ja se ei siksi vaan kykene pidättelemään niin kauaa. Ehkä nyt odotellaan vielä.

Yöt saatiin uudelleen kuriin sillä, että rajasin makkaria kompostikehikoilla vielä pienemmäksi ja nyt olen joka helvetin yö herännyt kerran käyttämään sen ulkona. Tämän jälkeen ei ole tullut nyt pariin kolmeen viikkoon yhtään yövahinkoa sisälle.

Sen sijaan niitä sitten alkoi tulla työpäivinä. 😩 Latasin Digital dogsitterin taas, ja siitä oli helppo katsoa, että se tapahtuu tuntia paria ennen kuin tulen kotiin. Tämä käy 1-2 kertaa työviikon aikana. Hymni on kaikki yksinolot todella asiallisesti, siis ihan oikeasti nukkuu. Ei leiki vesikupilla eikä hillu yhtään, mistä tulisi jano. Sen sijaan pojat on taas kunnostautuneet enempi vähempi sekoilemalla ja nauhalla kuuluu milloin kenenkin ulvomista. Joskus ihan lyhyt pätkä kerran päivässä ja joskus paljon enemmän. En tiedä mitä niille keksisi. En usko, että niillä on mikään oikea hätä ja ne nyt vaan sekoilee koska joukossa tyhmyys tiivistyy ja kukaan ei ole sanomassa että nyt loppuu. DD:llä voisi puhua kännykällä kotiin läppärille, jos kotona olisi myös netti, mutta kun mulla ei ole enkä nyt millään viitsisi maksaa uutta simmiä ja liittymää siksi että voisin kerran karjaista niille töistä että nyt turvat kiinni siellä.

Surettaa mun lattiat ja päätin nyt vihdoin ostaa jotain urine-off-ainetta. Eläinkaupassa ne maksaa jotain parikymppiä litra. Oon joskus kauan sitten töissä käyttänyt Biorinea, joka on siis mm. kusta ja eritteitä biohajottavaa kamaa, ja pikainen googlaus kertoi että ammattiaineita saa itsekin tilattua. Pullo maksoi reilu parikymppiä ja postit jotain päälle, mutta siinä sitä nyt on, ja tuosta tulee parisataa litraa käyttöliuosta niin tuli aika paljon edullisemmaksi. Inhoan asioita joiden todellinen arvo on sentin mutta niille annetaan joku hieno nimi ja pullotetaan söpöön pulloon ja hinta on satasen. Näitähän on pesuaineiden lisäksi paljon esim. vitamiineissa ja lisäravinteissa.

Noin muuten arki on varovaisesti arvioiden tasoittunut. Koira tulee pyynnöstä sisälle, ei ihan hirveästi sekoile aidalla ja muutenkin on varsin yhteistyöhaluinen.

Lenkillä törmättiin sorsastajaepisodin jälkeen tällä viikolla metsäkoneenkuljettajiin. Mulla oli vain pienet mukana ja ne kiinni, oltiin tuolla tien päässä mistä voi jatkaa metsäkoneenuralle tai pellolle ja näin kaukaa että huomioliivi kävelee mua kohti. Hymni kyllä tuffaili ihan hulluna, mutta koska ne oli kiinni eikä mitään kaaosta syntynyt, se oli lopulta oikein hyvä kohtaaminen. Vaihdettiin muutama sana ja oli kiva nähdä, että Hymni ei ollut missään vaiheessa ryntäämässä sitä kohti. Hetken päästä niitä tuli kolme lisää ja takaisin tielle päästyämme ne samat oli kiertäneet sinne toista kautta, ja törmättiin vielä kerran ja saatiin koirille toistoja, että ei ole mitään ihmeellistä tässä. Paju nyt on niin huikea kun sitä ei vaan kiinnosta yhtään, ja se hengailee aivan hiljaa odottamassa että jatketaan. Russelista voisi ammentaa tuota tyyneyttä edes vähän noille mudeille.

jälkihymnos

lähin metsä on valitettavasti vähän kökköä

puimuri ei aiheuttanut mitään tunteita vaikka lähellä pyöri

eka ja toistaiseksi ainoa lelu joka on räjähtänyt, syynä normaalia pitempi poissaolo

kyllä jonkun on syytä pihaa vahtia

pentu pääsi liivijengiin

nahka lohduttaa liinasta kiinni jäänyttä

tätä metsääpä ei kohta ole

jälkihymni

Joitakin jälkiä on tehty ja tänään hänellä alkaa viiden kerran rally-tokon pohjataidot -kurssi. En usko että rally on meidän laji, mutta pohjat on pohjat lajiin kuin lajiin niin ei takerruta siihen.

Mökillä

Viikonlopuksi luvattiin vielä yli +20C ja tämä oli kaiketi viimeinen kesäinen viikonloppu, niin mentiin koirien kanssa mökille. Kissoilla ja kanoilla kävi hoitaja kotona.

Lauantaina jäljestettiin. Hymni veteli elämänsä ekan vierasjäljen. Jäljen nostossa säätöä, saatoin myös elämänsä ekoja kertoja laittaa sen nostamaan jäljen janalta eikä vapaasti, ja siis sehän on ylipäänsä tehnyt noin 15 jälkeä ikinä. 350m neljällä purkilla oli se ja ehkä ei olisi kannattanut muuttaa kerralla kaikkea, mutta eipä siinä mitään. Hymnin vahvuuksia on luontaisesti yllättävän järkevä vauhti ja tarkkuus, lisäksi tuon ikäinen kakara nyt ei voisi sinnikkäämpi ja päämäärähakuisempi olla. En tykkää opettaa metsäjälkeä ruokapurkeilla, koska kontrasti valmis palkka vs keppi mistä saa palkan on tosi iso. Hymnille on vaan nyt jäänyt päälle nämä purkit, kun sille ihan pikkupentuna kokeiltiin lähteekö se spontaanisti jäljelle ja siellä oli 5m välein palkkana purkit siltä varalta että lähtee. Hymnillä on ollut alusta asti ilmassa palkkapurkkien kanssa sitä, että se ottaa ne suuhun ja tulee kohti mutta ei haluaisi että mä kosken niihin. Se on muutenkin arjessa sellainen että rakastaa ottaa, pitää ja kantaa kaikenlaisia esineitä mutta se ei halua luovuttaa niitä. On paljon palkattu, on tehty vaihtareita parempaan, on yritetty saada se ymmärtämään että palloa ei voi heittää ellei siitä ensin irroita eikä purkkia voi avata ellei sitä luovuta, mutta mitään läpimurtoa ei ole tullut. Sen mielestä se on vaan paska hetki avata suu ja päästää irti oli sillä mitä tahansa ja tapahtui sitten mitä tahansa. Käskystä se tekee niin ja ilahtuu taas sen jälkeen, ja joku voisi ajatella että kyllä se jää pois tai että se on sitä hallintaa tai blaa blaa, mutta mua kiusaa se että mun ketjussa on hetki joka myrkyttää kaiken muunkin ympäriltään. Sen mielestä vaan elämä olisi kivempaa jos mä en koskisi sen juttuihin. Se ei ole yhtään resurssiaggre eikä tämä ole siis sen oloista muutenkaan.

Jäljillä on siis ollut sellaista että koira mieluiten myhäilisi purkin kanssa keskenään, ja tällä jäljellä ekaa kertaa kävi niin että se nappasi purkin suuhun ja olisi vaan jatkanut matkaa sen kanssa ettei sen tartte tulla mun luokse. Kutsusta kyllä tuli. Tätä pitää nyt vähän pohtia että mitä sille tekisi. Se on muutenkin purkeilla tosi hätäinen ja sillä on hirveä kiire jatkaa, ja vikalla purkilla se ei tahtoisi lopettaa vaan tarkistaa vielä mihin jälki siitä jatkuisi. Palkan laadunkin kanssa on ollut säätöä; niin ahne kuin onkin, ainakaan se ei tykkää yhtään että se joutuu liian pienestä purkista syömään märkistä ja sitten sitä on sen nenässä ym. Kokeilen seuraavaksi irrallisia nameja mitä yksi kerrallaan otetaan purkista. Tavallaan mun mielestä koira määrittelee mikä sille on paras palkka ja jos se on hotkaista eväät ja jatkaa äkkiä, niin hittojako siinä pakottamaan sitä viettämään aikaa siellä. Mutta on siinä myös omat ongelmansa että ei kerkiä kissaa sanoa ja se meni jo ja itse keräät siellä vasta purkin kansia taskuusi ja yrität pyydystää liinasta kiinni.

Nahkalle olin tehnyt neljän purkin jäljen ja äiti ajoi sen sillä, kävelin itse viimeisenä perässä. Hauskaa miten moni asia ei ole lainkaan itsestään selvää, ja piti huudella sieltä että hidastaa vauhtia, pysähtyy kun koira pysähtyy ettei työnnä sitä edellään, pitää liinan tuntumalla ym. Jälki on tavallaan pelkästään koiran laji ja se tietää suunnan ja vauhdinkin, ja ihan turha sinne mennä neuvomaan, mutta se ihmisen tuntumalla olo on ainakin kaikille mun koirille välttämätöntä että niiden tarkkuus säilyy.

astetta parempi jälkien vanhentumisen odottelu!

pätevin palvelusnahka

isä käveli hänen kanssa kotiin

Hymni teki myös esikouluesineruutua eli esinekaistaleen, se näki kun vein esineen n. 40m päähän. Eka toisto meni hyvin. Sitten vein suunnilleen samaan kohtaan toisen, ja se lähti hyvin, etsi pitkään ja sitten lopulta tuli tyhjin suin pois. Kävin näyttämässä sille uudelleen, ja sillä reissulla huomasin että se on siirtänyt esinettä pari metriä. Luulen, että lähteminen tuomaan sitä mulle on nyt riippuvainen siitä että näen sen kun se löytää ja kehun sillä hetkellä. Siitä pitää päästä eroon.

Illalla uitiin, vesi oli vielä +18C, käytiin pelkän russelin kanssa soutamassa (mudit ei osaa käyttäytyä;  Lakki haluaisi uida itse ja sitä pitää käskyttää tai ainakin vahtia ettei se hetkellä millä hyvänsä vaan hyppää järveen, ja Hymni ei ole koskaan ollut veneessä mutta käsi ylös kenen mielestä mudi ja nätisti odottaminen sopii luontaisesti yhteen... russeli on vaan niin helppo ja tällaisissa tilanteissa aina hyvin ymmärtää miksi ne on niin suosittuja lemmikkejä) ja leikittiin pihalla. Oon nyt uittanut niitä yksi kerrallaan, koska kaikki yhdessä on vaan hirveä kaaos, paljon meteliä ja molemmat mudit kiihkoissaan haluaisi hukuttaa nahkiaisen. Hymnillä on halua ja tehoja kovasti mutta tekniikkaa ei yhtään, ja se "ui" takaisin päin niin että hyppii takajalat pohjassa ja pärskii etujaloilla 😂 Kokeilin sille pelastusliivejäkin mutta ei ne auttaneet parantamaan tekniikkaa.

kieltämättä vois nähdä enemmän jos ei pärskyttelisi niin paljon että pakko pitää silmiä kiinni

on se kyllä kaunis vai mitä

Lakki se jaksaa hyppiä laiturilta, se on ehkä parasta koko elämässä sen mielestä. Uinnin jälkeen sitten pitää aina saada hirveä hepuli pallon kanssa ja pyöriä ympyrää. Videolla hidastettu hyppy

Nahkiainen on tosi reipas uimari kun sitä ei kukaan ole häiritsemässä! Nahkalle pitää ensi vuonna vaikka synttärilahjaksi ostaa ihan oma uimalelu, se haluaa jonkun mikä on riittävän korkea että se näkyy mutta riittävän ohut mistä se saa pienellä suullaan hyvin kiinni. Sillä menee aina lelua ottaessa vettä henkeen.

Piilotin iltaruoan lihat pihalle isommissa möykyissä, oon tehnyt sitä nyt kotonakin. Vähän erilaista etsiä isoja paloja kuin yksittäisiä nappuloita. Samalla saa kivasti treenattua korkealle kurottelua, erilaisia alustoja, ongelmanratkaisuja ym. Pienen pihlajan oksanhangassa ollut liha oli varmaan kaikkein vaikein mutta kyllä senkin nenä lopulta löysi.

Sunnuntaina mentiin vähän eri paikkaan, ja tein nahkalle 150m jäljen kahdella purkilla, ja äiti Hymnille vajaa 300m kolmella purkilla. Jälkien muhiessa Hymni teki taas esinekaistaleen, nyt otettiin vaan yksi toisto. Syvyyttä oli ehkä se 50m. Matka ei ole ongelma, se kyllä irtoaa, mutta nytkin näytti että se aika  pitkään pyöri siellä perällä, en ole varma tarkensiko se vaan hajua vai eikö se heti ottanut lapasta. Pitää tehdä nyt muutama treeni pelkkää tuontia lyhyellä matkalla ja pysyä itse hiljaa, se niin helposti vahingossa ketjuttuu se ihmisen "hyvä!" -huuto siihen. Esineruutu on ainoa tilanne missä se mielellään tuo, eli oon onnistunut alusta asti jotenkin saamaan siihen sen mielentilan että esine on väline saada palkkaa minulta. En tiedä mitä tein tai jätin tekemättä, pihallahan tämä on aloitettu.

hän olis kyllä todellakin potentiaalinen omija mutta en ikinä päästä koiria ruutuun ennen kuin se tuonti on todella vahva

Äiti ajoi taas nahkan jäljen. Oli sellainen tuuleton, hautova keli, jälki oli kyllä tunnin mutta aivan liian tuore ja koira veteli nenä pystyssä molempien purkkien ohi. Keräsin ne perästä itse taskuun. Olis pitänyt huudella taas että jarruta sitä ja vaadi sitä olemaan tarkempi mutta samapa se. En ehkä ihan usko, että koira sinänsä ymmärtäisi että jäi löytymättä ja että syy oli se että et ollut tarkka, saati että se ensi kerralla muistaisi sen ja olisi tarkempi. Toisaalta silloin kun näin käy, vaihtoehdot on kai kerätä ne itse pois ja antaa olla, estää koiraa ohittamasta niitä/pakottaa se liinalla takaisin jos meni yli, tai laittaa se alusta asti ajamaan koko jälki uudelleen (kaikki koirat ei suostu lähtemään, "johan me oltiin siellä").

Hymnin janalla oli taas säätöä, se siis molempina päivinä näyttää reagoivan jälkeen ja ottavan sen oikein, mutta sitten ihan parin askeleen jälkeen se meneekin siitä yli, lähtee tarkastamaan väärän suunnan ja ehtii pyöriä ties missä. Otin sen nyt ihan kokonaan pois sieltä ja laitoin vähän eri kohdasta uudelleen, sitten tosi nätti nosto. Pitää nyt palata niihin että sillä ei ole janaa vaan jälki lähtee vaan tieltä metsään ja koira tuodaan siihen kohtaan, siinä ei voi nostaa väärin. Jälki oli vajaa 300m ja Hymni oli oikein hieno. Kokeilin nyt että purkissa oli samaa makkaraa kuin eilen, mutta ei reunoille liiskattuna (yleensä oon tottunut liiskaamaan, palkan syönti kestää silloin kauemmin) vaan kiinteinä paloina ja yritin syöttää niitä yksitellen, se kyllä ehti varastaa. Kokeilin myös heittäytyä tantereeseen ja käyttää enemmän sosiaalista palkkaa muillakin kuin vain vikalla kepillä. Hyvin pystyi hulluttelun jälkeen jatkamaan ja se näyttää kyllä siltä että se ihan vilpittömästi ytimiään myöten palkkautuu siinä hetkessä, mutta epäilyttää silti että muuttuuko se löydetyn purkin luovuttaminen koskaan kivaksi. Ratkaisuhan voisi olla että vaihtaisi sinne ne kepit tai jotkut esineet, tai vaikka tyhjät purkit, ja koiran ei tartteisi antaa sitä mulle vaan avaisin sille taskusta toisen rasian missä on evästä ja sen syödessä sitä korjaisin jäljellä olleen tyhjän purkin vaan pois. Tai opettaisi sille vaikka sen maahan menon siihen. Se ei kyllä itsessään välttämättä auta, vaan koiran maatessa löytämänsä purkki etujalkojen välissä se on sen ja mun lähestyminen sitä on yhtä kakkaa kuin purkin luovuttaminen suusta. Se on kyllä jännä käytös, kun se ei tosiaan ole sellaista että sen tulisi mieleenkään murista tms. Se tulee niiden esineiden kanssa kiehnäämään jalkoihin, haluaa että sitä ihaillaan, tykkää että silloin rapsutetaan perseestä ja puskee jopa syliin ja on hyvin onnellinen kunhan et koske siihen hänen aarteeseensa.

Videolla vikan purkin palkkailut sunnuntaina.

Illalla kotona oli sitten hyvin väsynyttä väkeä.

Suomen luonnon päivä

Hyvää Suomen luonnon päivää Mä kuulun niihin jotka ei ole koskaan pelänneet metsässä mitään muuta paitsi kanssaihmisiä, ja mulla on huomattavasti turvallisempi olo jos missään ei ole ketään, kuin jos on.

Kun ostin mun talon, useampi kysyi, että eikö mua pelota siellä yksin pimeässä. No ei pelota, siellähän on syvä rauha. Mun kaikki harrastukset liittyy luontoon ja äkkiä heittämällä kaikki parhaat kokemuksetkin liittyy jollain tavalla luontoon tai eläimiin. Ja sitten tässä yhteydessä aina tulee mieleen tämä minkä olen jo monesti sanonutkin; lainaa hakiessani OP:n täti kieltäytyi siinä vaiheessa kun sille selvisi että sisäsuihkua ei ole. Kukaan ei voi kuulemma asua pelkän ulkosaunan varassa. Mä olen lumihangessa peseytynyt pelkällä sankolla ja lämpimällä vedellä ihan huvikseni ja nauranut ääneen että tietäisipä vaan OP:n täti millaisia alkuasukkaita tämä maa päällään kantaa.

Valitettavasti koko päivän on satanut kaatamalla ja ollaan kulutettu vain sohvaa. Telttayökään ei nappaa, kamat ei mahdu kuivumaan sisälle ja ulkona ne ei tuossa kelissä kuivahda ikinä, niin ei jaksaisi ehdoin tahdoin kastella kaikkea.

***

Aina kun ajattelen luontoa, tämä on ihan kiistatta se kuva mikä tulee ekana mieleen, auringonlasku Pöyrisjärven Koirajärven rannassa 2019. Nykyään ottaisin kuvan vähän eri kulmasta ainakin jotta teltan yläosa ei sekoitu puuriviin järven takana. Joka tapauksessa tämä on vaan aivan henkeäsalpaavan upea.

Toinen mikä tulee heti mieleen, on Muotkan Peltojärvi. Tämä kuva on ekalta Muotkan reissulta Peltotunturia lähestyttäessä, kun se järvi juuri tuli näkyviin ja sitten hetkeä myöhemmin oli pakko tehdä päätös kääntyä pois. Se on niin kirkas ja puhdas ja näyttää kaikkine tuntureineen siltä, että se ei voi olla Suomesta ollenkaan. Ehkä kauneinta mitä olen koskaan missään nähnyt.

Tämä taas on mökiltä Vuorien lammilta. Paikka on ihana ja sen nimi on ihana, Vuorien lammit, ei lammet. Siellä keskellä lampea on tuollainen kannas. Tähän kuvaan liittyy vielä melkoinen tunnelataus; Lakki on ihan pieni, Sieni on vähän aiemmin kuollut, pelkäsin että töppöinenkin kuolee, ja siinä he seisovat ja kuvajaiset heijastuu veden pinnasta. Ihan kuin töppöinen kertoisi Lakille jotain ikiaikaisia viisauksia. Yritin valita kuvia joissa pääasiassa ei olisi ihmisiä eikä eläimiä. Toisaalta luontosuhteeseen kuuluu juuri se kokemus miltä siellä tuntuu.

Tässä olen menossa uimaan Pöyrisjärvellä 2019. Yritin myös välttää etten ota yhdestä paikasta montaa kuvaa, mutta tämäkin tuli heti mieleen. Olen toki uinut melkein kaikilla muillakin reissuilla, mutta sitä ei vaan ole tullut kuvattua. Pois lukien ne harvat helteet, vaelluksella peseytyminen on kamalaa. Ihanaa. Kamalaa. Vesi on niin kylmää että tuntuu että aivotkin jäätyy, ja sitten sen jälkeen saa puhtaat vaatteet ja pääsee makuupussiin lämmittelemään. Ihana ja kamala on niin lähellä toisiaan että välillä niitä on vaikeaa erottaa, ja se tekee siitä vaan entistä kiehtovampaa.

Tämä taas on mökiltä. Ei varmaan tarvitse sanoa enempää.

Tämäkin on mökiltä, Vuorien lammien läheltä, tuossa on suota ja ojia. Olin lumikenkäilemässä, kun yhtäkkiä huomasin nuo muhkurat. Kuva on ihan surkea, siitä menee mun oma jälki rikkomassa hangen. Hetki kuitenkin oli yksi vahvimmin mun mieleen jäänyt luontokokemus. Muistan että seisoin itku silmässä katsomassa noita ja miettimässä miten mitään noin ihmeellistä voi olla olemassa.

Tämä on mun talon "takapihan" pelto ekana talvena, muistaakseni ihan ekoina viikkoina, kun olin muuttanut tänne. Tila, vapaus ja oma rauha tuntui siltä että mielihyvä räjähtää mun sisällä. Kaupungissa aina asuneelle, vihdoinkin oman talon saaneelle tämä tuntui arvokkaammalta kuin lottovoitto.

Tässä lillutaan nahkiaisen kanssa Petkeljärvessä elokuun alussa. Oli yli +30C ja pidettiin päiväleiriä teltassa. Koko vaelluksen oltiin turhaan odotettu hiekkarantaa ja uimamahista, ja vikana päivänä se tuli. Vaikea taas sanoin kuvailla sitä mielihyvän määrää.

Mun talo viime talvena. Ei varmaan taas tarvitse sanoa enempää. Koko talven toivoin että näkisin revontulet ja varmaan kymmeniä öitä kävin niitä turhaan kyttäämässä. Haluaisin niin kuvan missä  ne loimuaa mun talon taustalla. Kunnes sitten! Valitettavasti ne oli melko laimeat eikä mulla ole enää kuvankäsittelyohjelmaa että olisin voinut vähän huijata ja vahvistaa niitä. Kuvan merkitys on silti valtava. 💝

Tämäkin on sieltä samalta Pöyrisjärven Koirajärven rannalta. Lapissa näitä pieniä, kirkasvetisiä lampia riittää. Kivipohjiakin on muuallakin nähty, en vaan aina ole kuvannut niitä. Siitä on puhtaus, karuus, rauha ja elämän tarkoitus samassa. Noita voisi tuijottaa ikuisuuden.