Hieronta

Töppösellä oli eilen hieronta. Meiltä on heille huikeat 700m metsän kautta. Auto on rikki ja töihin pitää sotkea (yhtä rikki olevalla) pyörällä, joten kaikki mun aamujen aikataulut heitti nyt melkoista häränpyllyä kun aikaa menee selkeästi enemmän polkemiseen ja pitää lähteä aiemmin. Siispä sain hienon idean ottaa heidät kaikki mukaan, niin tulevat kusetetuiksi mennen tullen, koska hieronnasta kotiin palattuani en ehdikään kuin heittää heidät sisälle ja ottaa työrepun ja lähteä.

Kävelystä ei tullut mitään. Pentu oli osan matkaa laukussa johon se ei oikein mukavasti mahdu, mutta se olisi mieluummin juossut, niin päästin sen alas. Pentu ei tietenkään osaa kävellä reunassa, ja se menee sujuvasti isojen alta ja ympäri ja poukkoilee miten sattuu, ja kaikki oli jatkuvasti umpisolmuissa naruissa. Eteenpäin se nyt sentään pääosin marssi eikä esim. yrittänyt lähteä täysin eri suuntaan :D, mutta kyllä oli hermo kireällä. Remmilenkkeily on sellainen asia missä siedän melko vähän yhtään mitään härdelliä. (Sinänsä surkuhupaisaa että Lakki on mun kriteereihin nähdin edelleen vähän puutteellisesti koulutettu.) Siihen varmaan auttaa ihan vain aika ja harjoittelu.

Yksi ohitus tuli, isot meni nätisti, mutta pentu oli mulla vielä olkalaukussa ja se sanoi kerran sieltä "väy!". Onneksi olin varautunut myös Naturiksella ja syötin sen hiljaiseksi. Lakilla kyllä meinasi lähteä laukalle ja tilanteen jälkeen sillä vähän jäi veto päälle. Pitäisi varmaan heittää vaikka kourallinen nameja maahan että saisi nollattua. Lelunhan se mieluummin ottaisi mutta sula mahdottomuus kolmen kanssa.

Kyllä me kaikin tavoin näytettiin siltä että en olisi halunnut tulla itseäni vastaan.

Itse hieronnassa pentu rynni etujoukoissa sisään ja häntä harmitti kun hierontahuone on ekana eikä päässyt peremmälle kämppään tutkimaan. Hieronnan ajaksi pentu sai kurkkutorven; isot rouhaisee sellaisen kymmenessä sekunnissa mutta pennulle ne on loistavia kun sillä kesti lopulta koko tunti äheltää sen kanssa, ja sitten se ei enää jaksanut ja Lakki söi sen. Se vaan pehmenee pikku hiljaa. Pentu siis viihtyi herkkunsa parissa ja Lakki ylitti kaikki odotukset; se joka vielä viime kerralla yritti koko ajan punkea sekaan eikä muka osannut pysyä sivussa, makasi todella kauniisti toisessa nurkassa eikä yrittänytkään aiheuttaa mitään härdelliä.

Pöne oli jumissa sekä lavoista että takaa, vasen puoli enemmän kuin oikea. Sai lopuksi vielä laseria.

Kotiin tultiin puolijuoksua pentu laukussa, nyt se oli niin väsynyt että retkotti siellä ihan suosiolla. Kotona kukaan ei tullut eteiseen katsomaan kun tein lähtöä. Varmaan historiallinen tilanne. Jotenkin näiden helteiden ja nyt autottomuuden takia on harmittanut kun tuntuu että mitään ei pysty / ehdi / jaksa tehdä, mutta ehkä tämä arki on vielä sellaista härdelliä että ihan riittävästi on ohjelmaa kuitenkin, vaikkei tunnin metsälenkkejä olekaan.

Nuortti

Vaellustarina. Nuortti ja tarina siitä miten äkkiä virtaavaan veteen voisi hukkua. En oikein vieläkään tiedä mitä pitäisi sanoa tai ajatella, joten se loppuu aika töksähtäen. Eihän mitään peruuttamatonta tapahtunut ja vakuutus korvaa loput - ylireagoinko sitten vaan kun se tulee mun painajaisiin edelleen pari päivää tapahtuman jälkeen? Toisaalta eipä jälkiviisaudella tee mitään ja tilanne näyttää aina käsillä ollessaan erilaiselta, se näyttää myös rannalta hyvin erilaiselta kuin vedestä.

Musta tuntuu että viime kerroilla nämä reissut on menneet aina eri tavoin pieleen. Onko musta tullut varomaton vai onko se vaan väistämätöntä että mitä enemmän vaelluksia, sen enemmän myös sinne tulee tapahtumia...?

Päällimmäisenä jäi kyllä mieleen kiitollisuus tota koiraa kohtaa, se se on rohkea ja täyspäinen eläin jonka tunneäly esti katastrofia paisumasta vielä suuremmaksi. Äiti sanoi että se haluaisi ostaa mulle jonkun muistamisen, mutta minusta se kuuluisi ennen kaikkea Lakille.

 

 

 ***

Kotiin jääneillä oli mennyt ihan hyvin. Valitettavasti täällä oli ollut yli kolmenkympin helteet, mutta mies oli onneksi älynnyt viedä pöneä viileään suihkuun ym. Paju oli ensin melkein viikon kasvattajallaan ja sitten vaihtoi pariksi päiväksi kaverilleni, jossa oli sille kaksi uutta koiraa, toinen heistä sosiaalinen ja kiva ja toinen pönen kaltainen mörrimöykky. Hyvä vaan, että se näkee myös sen, että kaikki aikuiset koirat ei rajattomasti rakasta sitä, ja oppii itse lähestymään oikealla tyylillä eri yksilöitä, tai jättää täysin lähestymättä. Palattiin reissun jälkeen ensin mökille, ja sitten tänään kotiin. Kotiin tullessa häntä alkoi vimmatusti heilua, joten sen se ainakin muisti. Muutenhan se ei iladu minun näkemisestä sen enempää kuin kenenkään muunkaan :D Hän on nyt muutenkin ollut yhteen palaamisen jälkeen sitä mieltä että olisi mukavaa lähentää välejä pönen kanssa, ja matelee häntä viuhuen pöneä liehittelemään. Pöne ei ole samaa mieltä.

Lakkia en ole koskaan nähnyt niin väsyneenä kuin mitä se nyt on; mökilläkin se saattoi nukkua aitassa vaikka ovi oli auki. Uimapallon perään se jäi vaan katsomaan ja piti patistaa että nyt menet hakemaan sen kun joku erehtyi sen heittämään. No, onpa ne kaikki muutkin aika lailla poikki ja veikkaan että tänään ja huomenna saa viettää hyvin hiljaiseloa. Minulla on pari koneellista pyykkiä työn alla ja sitten kyllä kutsuu kirja ja sohva loppuillaksi. Huomenna sitten loppuu miehenkin neljän viikon loma ja koittaa arki kaikille, ensi viikolla yksinoloa tulee vain noin 3,5h, mutta seuraavalla liki 6h. Tuskinpa tuo on mikään ongelma, mutta oli kiva silti, että tämä pennun alku meni näin ja se ehti totutella pieniin pätkiin ensin. Sitten minulla onkin vielä toinen pätkä lomaa ja suunnitelmat aika lailla auki, mutta kai sitä jossain tulee reissattua.

Pentu on nyt madotettu ensi viikon rokotusta varten, ei tullut mitään oireita siitä.

Pentuarkea

Paju on nyt ollut meillä melkein kaksi viikkoa. Tänään hän menee illalla takaisin kasvattajalleen vaelluksen ajaksi hoitoon.

Paju nukkuu yöt hyvin, mutta aamu koittaa siinä seitsemän maissa ja sitten alkaa meininki. Illan hysteriatilan asteesta riippuen olen nukkumaan käydessä laittanut isot joko portin taakse turvaan, tai en. Edelleen pentu kun lietsoo Lakin mukaansa niin kumpikaan ei oikein osaa lopettaa, ja erottaminen on paras keino. Mun yöunet on aika pyhä asia ja eilen heitin pennunkin ulos makkarista kun hän vaan repi petiään ja minä yritin nukkua. Tällaisesta hän ei ole millänsäkään eli ei todellakaan jää vinkumaan oven taakse, vaan keksii vain jotain muuta.

Paju puree huonekaluja ja sähköjohtoja selkeästi enemmän kuin kukaan aiemmin.

Toistaiseksi pentu ei myöskään vaikuta olevan mikään penaalin terävin kynä. Sen sijaan hän on ihan helvetin sinnikäs ja sellainen minäminä-tyyppi. Sillä ei myöskään mene hermo mistään vaan se vaan sitten häipyy tekemään muuta, jos vahvistetiheys kovin romahtaa. Sheippaaminen ei siis ole kovin menestyksellä lähtenyt käyntiin eikä voi sanoa että hän ymmärtäisi vielä lainkaan että oma toiminta on avainasemassa.

Luopuminen on yritetty aloittaa sekä kädessä olevista nameista että ruokakupilla istumisena, mutta etenemme kovin hitaasti eikä läpimurtoa ole vielä tapahtunut. No hällä väliä, kyllä nämä asiat loksahtaa myöhemminkin kohdilleen. Oon kyllä miettinyt johtuuko ero vain yksilöistä eli on sattumaa, vai näkyykö tässä paimenten herkkyys ja terrierin omatoimisuus siten että ensin mainittu ryhmä tuntuu tajuavan paremmin että mulla on jotain asiaa, ja siteno oppivan paljon nopeammin.

Luoksetulo sen sijaan on tosi hyvällä mallilla, ja olen alkanut tehdä jo myös varsin haastavia luopumistreenejä. Tottiksissa päästin sen rynnistämään kohti ihmisiä ja kutsuin sen kesken kaiken pois, ihanan täysiiii hän kääntyy ja palaa. :) Ajatuksena on vain pohjustaa tulevaisuutta, että voisin joskus huutaa hänet pois jäniksen perästäkin. Toistaiseksi väärä valinta aiheuttaa vaan sen että pinkaisen pakoon ja se saa aina viimeistään pennun muuttamaan mielensä. Tämä pikkupentuaika kannattaa ehdottomasti käyttää hyödyksi, kun ei tätä pennun jaloissa nysväämistä kauaa kestä.

Koiria hän on tavannut aika paljon, ainakin aiempiin pentuihini verrattuna: tässä kahden viikon aikana iso musta bouvier, russeli, vaalea barbet, mustavalkoinen bc, valkoinen kääpiösnautseri... unohdinkohan jo jonkun. Kaikkien kanssa on ollut leikkitreffit ja juuri tajusin että yhtään ohitusta ei ole tullut. Ulkona on kyllä kauempana nähty koiria (ja kuultu haukuntaa), ei aiheuta mitään reaktiota. Ihmisistä hän sekoaa täysin; yksi päivä tultiin Mustista ja Mirristä ulos ja neljä tyttöä hienosti kysyi että ooooi eeeeeei saako sitä silittää. Pentu oli sylissä ja laitoin sille hihnan ja sanoin että päästän sen sinne, ja sehän meni. Tytöt meni hienosti kyykkyyn ja pentu roikkui vuorotellen jokaisen hiuksissa ja puri neniä. Väsyneenä hän ei sitten oikein jaksa, esim. tänään haettiin klinikalta Lakille Bayvanticia ja varattiin pennulle rokotusaika, ja hän metsälenkistä uupuneena lähinnä istui ja katseli ihmisiä saamatta mitään kohtausta. No kyllä se yritti joka suuntaan klinikan aulassa mutta kun hihna esti, sitten hän vaan istui. Se kävi myös vaa'alla ja painaa 2,5kg. Se on sellainen puikulaperuna, pelkkää keskivartaloa. :D :D :D 

Hän on käynyt kaverin työpaikan pihassa hakemassa pissilehtiä, kahdessa eri eläinkaupassa, yhdellä klinikalla, Helsingissä kadulla ja osteopaatin tilassa, kaverin pihalla toisen koiran kanssa leikkimässä, mäkkärin pihassa, mökillä kahdesti joista toisella kerralla yövyttiinkin siellä ja ööö... ainakin joku paikka missä on paljon ihmisiä, ehkä joku ostoskeskus, ja koiria joita ei moikata, olisi vielä mielessä, ennen kuin 12 viikkoisena paras sosiaamistumiskausi päättyy. Toivottavasti kasvattaja käyttää sitä ensi viikon aikana jossakin, minulla on sitten vielä viikko aikaa itse. Hän on kiipeillyt erilaisilla alustoilla, matkustanut paljon autossa ja ehdollistanut sinne nukkumismielentilaa. Olen pitänyt aina kovin aktiivisen päivän jälkeen täysin lepopäivän - luulen että Lakkia vietiin pienenä vähän liikaa. Kun ei se määrä, vaan palautuminen välissä. Paju on kyllä ihan sikareipas ja marssii häntä pystyssä kaikkiin tilanteisiin.

Tänään oltiin koko porukka metsälenkillä, ja 30min kierrokseen meni tunti ja kymmenen minuuttia. Ei siitä oikein tule mitään: Töppönen ei kuule mitään mitä hänelle yritetään sanoa, Lakki ei ole kuulevinaan kun sillä hirttää kaasu kiinni ja se on milloin ketäkin juoksemassa kumoon, ja pentu ei jaksa kävellä kuin parisataa metriä. Päästin jossain vaiheessa pönen fleksistä ja se kieri heinässä ja tapaili sen jälkeen hyvän mielen puuskassaan leikkiä pennun kanssa, kunnes Lakki pilasi senkin ryntäämällä sekaan. Pönen fleksi kädessä pentua on hankalaa kantaa, ja itikoita on niin saatanasti että kannolla istumisesta ei tule mitään. No tulipahan kokeiltua; näistä hetkistä on saatava muistoja kun ei tiedä tuleeko niitä kovin montaa....

Ruokaan hän suhtautuu intohimoisesti mutta ei lainkaan aggressiivisesti. Oon silti hänenkin kanssaan harjoitellut sitä että ihmisen käsi kupin lähellä on hyvä asia. Toimin näin jokaisen pennun kanssa ja se nyt tulee ihan automaattisesti miettimättä sen enempää. Lisää ruokaa kuppiin siis kun pentu syö, tai pidän kupista kädellä kiinni koko ajan, syötän paljon myös ihan kädestä. Luihin (puruluihin, aitoja ei ole saanut) ja sellaisiin hän ampuu kiinni niin kovaa että sormet on vaarassa jäädä väliin. Pönen kupille hän kerran kokeili mennä, ei ole uudestaan yrittänyt. Sen sijaan Lakin kupille kyllä pääsee sen kun juoksee vaan, ja Lakki peruuttaa ja seisoo korvat harittaen katsomassa että syö vaan, emmä olis halunnutkaan. Tästä johtuen olen yleensä vienyt pennun eri tilaan syömään ja sulkenut oven välistä. Hienosti hän odottaa vuoroaan eli annan aina ensin pönelle, sitten Lakille ja sitten vasta otan pennun kupin ja siirrymme sen kanssa toiseen huoneeseen. En tiedä uskonko mihinkään "ekana saa lauman vanhin jotta arvojärjestys pysyy"-juttuihin, tärkeämpää on selkeä rutiini joka nyt vain sattuu olemaan meillä tällainen järjestys.

Kynsien leikkuu menee hyvin kun hän on väsynyt. Hän rakastaa olla sylissä, sen täytyy olla joku pikkukoirien juttu. Väsyneenä hän on ihana löysä spagetti joka valuu velttona ja luottaa sokeasti siihen että pidellään kiinni. <3

Alla random kännykkäräpsyt talteen.

Osteopaatilla

Töppösen kertaalleen siirtynyt osteopaattiaika oli vihdoin tänään. Tiesin että se on huonossa kunnossa, mutta oli silti aika surkeaa olla vastaanotolla ja kuunnella kun osteopaatti mutisee ääneen, että ei tässä ole mitään järkeä, mutta onhan tällä koiralla ollut ennenkin kaikkia mysteerijuttuja. Lopulta hän sai jotain tolkkua juttuihinsa ja vasen munuainen paljastui ongelmien alkulähteeksi. Koko vasen puoli kaulasta häntään saakka oli aivan juntturassa, mutta ei iliopsoas eikä ne normaalit kohdat. Hän sanoi myös että ekaa kertaa koiran kudokset tuntuu "väsyneiltä" eli että se munuainenkin on jossain vaiheessa tulossa tiensä päähän, eikä toivu enää. No ei kai tartte olla kummoinenkaan poppamies että kohta 13v koirasta voi näin sanoa, mutta... liikuntaa hän suositteli edelleen niin paljon kuin koira vaan jaksaa, nyt pari päivää varovasti että kroppa saa alkaa rauhassa parantua ja sitten hierontaan lähiaikoina.

Halusin ottaa pennun mukaan, koska sille oli leikkitreffit Lahdessa ja saisi se tulla vastaanotollakin käymään. Pentu jaksoi leikkiä 45min ja heillä oli ihan superhauskaa, paljon paremmin menee leikit kun on suht samankokoinen toveri. Osteopaatin parkkipaikalla hän katseli ratikoita kieri leikatussa nurmikossa. Vastaanotolle kannoin kissanboksin ja yritin kävelyttää hänet jaloillaan, mutta ei siitä remmissä kävelystä tullut mitään ja hermo meni ennen kuin päästiin edes tien yli :D Vastaanoton hän sai tutkia mutta sitten joutui suureksi surukseen vancilaan eli boksiinsa. Syystä että a) hän ei voi viipottaa vapaana koska pöneä ärsyttää häiriö ja b) hän ei saa pissiä matoille. Se oli edelleen ihan tosi väsynyt aamusta mutta silti piti vähän kitistä ennen kuin voi ruveta jatkamaan unia. Lopuksi hän pääsi käymään pöydällä ja osteopaatti kokeili pennun läpi, ei mitään huomautettavaa. Hän harmistui suuresti maskista koska ei lukuisista yrityksistään huolimatta löytänyt nenää purtavaksi. :D

Kotimatkalla pysähdyin vielä nopeasti asioille ja syömään, ja autossa tuli oltua aika monta tuntia. Autossa lepääminen on yksi mun koirien tärkein taito, riippumatta siitä liikkuuko auto vai onko se paikoillaan, ja olenko minä (ja mahdolliset muut mukana olevat koirat) läsnä vai en. Koska pennut nyt nukkuu paljon, autoon on helppoa ehdollistaa haluttu tunnetila, kun vaan kuljettaa pentua aina sään salliessa mukana. Ja sitten vähän seuraa sitä; jos odotusarvo alkaa olla liian korkea, enemmän sellaisia reissuja että autoilusta ei seuraa mitään (koira ei pääse ulos lainkaan), ja jos taas on jokin muu ongelma, työstää sitä heti.

Kolmen koiran taloudessa tällaiset jutut vaatii nyt vähän enemmän suunnittelua. En halunnut Lakkia mukaan, koska arvasin että kahden koiran ja yhden boksin (=toinen käsi on kiinni siinä) saaminen parkkikselta osteopaatille sisään on ihan riittävä urakka sellaisenaan, ilman että se kolmas pelle on siinä riekkumassa. Lisäksi Lakki ei osaa odottaa nätisti omaa vuoroaan vaan vinkuu ja vonkuu eikä ole mitään syytä miksi sen pitäisi opettaa sellaisia tapoja pennulle. Lakki siis toimitettiin jo torstaina porukoille mökille, mistä se palautuu huomenna.

 

Kahdesta koirasta kolmeen

Paju on nyt ollut meillä viisi päivää.

Lakki ylitti kaikki odotukset olemalla ihan huikea isoveli; kuvittelin sen pahastuvan ikihyviksi ja että se muuttaa sängyn alle, mutta se otti pennun alusta asti omakseen ja oli hyvin onnellinen uudesta pienestä ystävästä. Muutama päivä meni hyvin ja Lakki ihan sikahienosti makasi maassa ja antoi pennun könytä päällään, ja itse voi lähinnä tuijotella sydämenkuvat silmissä. Mutta eihän sitä onnea kauaa kestänyt, ja leikki muuttui päivässä ihan hirveän rajuksi. Molempien puolelta. Pentu puree minkä yltää ja hyökkää täydellä rähinällä päälle. Lakki kyllä pysyy aika hyvin makuulla mutta se kierii, potkii ja sätkii ja pentu on jo pari kertaa lentänyt kaaressa ilmassa kun Lakin joku kinttu osuu siihen kun se on hyppäämässä... Eilinen, tiistai, oli aivan hysteerinen päivä ja joka kerta kun pentu näki Lakin sisällä, se hyökkäsi täysillä kimppuun ja siitä alkoi aina uusi paini. Ei ne siis sillä tavalla huonoon jamaan päätyneet että pelkäisin että ne (tai Lakki) käy aggreksi, ei ollenkaan. Enemmänkin vaan sitä että kumpikaan ei malta yhtään nukkua ja kohta alkaa olla telkkarit nurin.

En uskaltanut luottaa siihen, että aika tekisi tehtävänsä ja uutuudenviehätys katoaisi, joten tiistain työpäivän (mies raportoi kotoa) jälkeen kotiin itse tultuani erotin ne toisistaan. Pentu olikin ihan tosi uupunut ja nukkui koko illan. Yönkin isot sai olla suljetun oven takana omalla osastolla ja pentu makkari-eteinen (jossa pissipaperit on) -kombossa. Tänään mun työpäivän aikana oli kuulemma mennyt jo paremmin, ja jätin ohjeeksi että nätisti saa vähän aikaa leikkiä mutta pennun pitää myös ottaa parin tunnin unet aina touhuamisen jälkeen, ja jos ei muuten onnistu niin ovet välissä kiinni. Kerran jossain välissä rauhoitin pennun myös syliin ja se uinahti heti, se on ihan hyvä taito mutta ensisijaisesti haluaisin että meillä on tulevaisuus jossa ne riehuu ulkona ja sisällä ollaan aika iisisti. Kamalaa jos pitäisi loppuelämä erotella siksi että ne leikkii liikaa.

 

 

Töppönen suhtautui juuri niin kuin tiesinkin; kerran se rähähti kunnolla pennulle että tänne ei tartte tulla ja sen jälkeen pieni on ollut sille lähinnä ilmaa. Muutama pieni murahdus päivittäin kuuluu, pentu uskoo tosi hyvin. Toistaiseksi :p No jos pöne suinkin elää, niin viimeistään kun pentu on puoli vuotta tai vuoden, se kyllä pääsee piireihin ja siitä tulee Joku kun nyt se on Nobody. Ja on pöne vuosien varrella aika paljon myös leppynyt, Sienelle ja vielä Lakillekin se oli paljon ärhäkämpi. Nyt se ei vaan viitsi edes paheksua pennun tekemisiä.

Suurin muutos on siinä, että jotenkin nyt havahduin enemmän jakamaan vuoroja. Aiemmin olen kaikki nämä vuodet ajatellut, että koirat saa työpäivinä olla ihan riittävästi yksin kotona ja iltaisin kaikki on aina roudattu joka paikkaan mukaan. Kuvittelin että se on niistä mukavaa. Vaikka toinen vaan treenasi niin toinen oli aina autossa mukana, yleensä yhdistin lenkin siihen. Tottakai nyt talossa on melkein 13v vanha koira, yksi voimainsa tunnossa oleva nuori mies ja yksi onneton rääpäle joka tässä vaiheessa jaksaa kävellä ehkä huikeat 100m kerrallaan ja nukkuu suurimman osan vuorokaudesta. Niillä on hyvin erilaiset tarpeet. Ekaa kertaa koskaan musta on tuntunut, että on vaan hyvä asia jakaa niitä vuoroja ja että ei se mukaan pääseminen välttämättä olekaan se tärkein juttu.

 

Sunnuntaina otin aamusta pelkän pönen, kävin sen kanssa puolen tunnin remmikävelyn ja tein pari nosepiiloa, ja sitten se odotti autossa kun koulutin. Sen jälkeen vein pönen kotiin ja parin tunnin päästä lähdin junnuosaston kanssa, ennen hakutreenejä käytiin uimassa, sitten Lakki treenasi ja pentu sai hengata ennen ja jälkeen treenien uusien ihmisten kanssa. Eilen pentu piti täyden kotipäivän ja isot kävi illalla metsässä, ja tänään pöne pitää kotipäivän ja junnut lähtee kohta kaverin työpaikalle hakemaan pissilehtiä (Paju), jälkitreeneihin (Lakki) ja lyhyelle metsälenkille (pentu jää autoon jos sää viilenee riittävästi, jos ei, otan sen mukaan ja kannan sitä). Illalla vien pönen vielä omalle haistelukierrokselle tuohon lähilammelle.

Elämä kyllä muuttui ja nyt se varsin on yhtä koiraa. Mies sanoi eilen, että ajattele jos näitä olisi viisi, meillä ei riittäisi huoneet erotella niitä. :D Välillä mua meinaa hirvittää että tällaistako tämä nyt sitten oikeasti on, mutta kyllähän pentu kasvaa ja mulla on vakaa aikomus pystyä käyttämään niitä remmissä myös yhdessä, ja pöne, pöne ei kuitenkaan elä ikuisesti... tajusin eilen että se on muutamana päivänä vähän yskinyt, sellaista kakomista, yhdistin sen ensin heinän syöntiin mutta sitten pelästyin että sehän voi vanhalla koiralla olla myös joku sydänperäinen ongelma. Pitää viimeistään pennun rokotuksille kärrätä pöne mukaan ja pyytää että ell katsoo sitä kanssa.

 

Toistaiseksi olen ollut tosi laiska viemään pentua ulos; käytän sen herätessäni aamulla ja vikana illalla (erikseen isot yhdessä ja pieni erikseen), ja sitten päivällä on aina oltu jossain treeneissä/sosiaalistumassa/tms jonka yhteydessä se toki tekee ulos. Välissä saa aivan surutta pissiä paperille. Olin Lakin kanssa melkein yhtä laiska ja mietin silloin että tuleekohan siitä jotain ongelmia, mutta ei tullut, joten nyt en edes stressaa. Se pissaa niin usein ja se käy niin äkkiä, niin en vaan jaksa yrittää kytätä ja rampata täältä 2. kerroksesta jatkuvasti pihalle. Sitten kun sille alkaa kehittyä edes alkeellinen pidätyskyky, aktivoidun, ja alan ohjaamaan sitä ulos. 

Paju syö niin harmillisen vähän että oikeasti ihan surettaa. Sillä on ihan sikamainen ruokahalu, mutta maha on niin pieni, että nappuloita menee ehkä 15kpl ja sen jälkeen se on siltä erää täynnä. Tämä rajoittaa treenaamista huomattavasti, toistojen määrä on hyvin hyvin rajallinen. Olen jo oppinut että turvonneet nappulat saa kyllä kahteen tai jopa kolmeen osaan, ainakin ne rinkulat, se syö siis kahta erilaista mitä kasvattajalta saatiin. Sitten ne on sellaisia limaisia atomin kokoisia läjiä joita ei sormien välistä saa annettua, mutta avokämmen toimii. Palkan suuntaa on vaan sillä vähän epätäsmällisempää säätää. Paju aloitti ehdollistumalla naksuttimeen, tulemaan kutsusta luokse, istumisen liikeradan löytymisellä (kamalan vaikeaa noin pienen koiran ohjaaminen....) ja alustalle menemisen sheippaamisella. Kunhan hommat lähtee käyntiin, nouto tulee olemaan eka oikea asia mitä tällekin opetetaan. Siitä tulee siten vahva ja mieluisa taito. Ei mulla ole kiire mitään kapuloita heittelemään mutta meidän arjessa on paljon noutoon pohjautuvia asioita; oman kupin ja kongin etsiminen, pudonnen esineen nouto, esineruutu, varastettujen tavaroiden pois antaminen, leikkiessä lelun palautus, jne. Lisäksi musta vaan tuntuu että nouto on helpoin opettaa heti pennulle.

Nämä ihanat kuvat otti S.H. Pentu 8 viikkoa.

Paju

Meille tapahtui Pentu. *tähän joku käsiä levittelevä hymppä* 

Mulla ei todellakaan ollut mitään aikomustakaan ottaa pentua. Kävin katsomassa niitä ekalla kerralla vain tutustuakseni rotuun. Onhan pennut ihan superhassuja pökäleitä mutta mulle ei tule sellaista "iiiiiih tuitui pakkosaadanääkaikki" -hattarapilvikohtausta. Minussa ne herättää lähinnä vain himon istua hiljaa katsomassa ja analysoida heidän käytöstään, ne on kiehtova Avara Luonto. On siis helppo käydä vain katsomassa ilman että järki sulaa päästä ja tulee tehtyä jotain hätiköityjä päätöksiä. Pennut on ihan perseestä ja se pikkupentuaika ulkona ramppaamisineen, kaikkien uusien asioiden ja meidän perheen tapojen opetteluineen on vain ihan suunnattoman rasittavaa. Jos voisi ostaa sellaisia vähän käytettyjä nuoria koiria, olisin ihan ekana jonossa, voisin siis vallan mielelläni jättää nämä ekat kuukaudet täysin välistä. Kaltaiseni introvertti vaan rasittuu kauheasti kun tuntuu että ainakin pari viikkoa kotona on täysi muukalainen ja pitäisi silti jaksaa antaa sille kauheasti itsestä.

Minuun teki ekana vaikutuksen emä; se todella tuli ja otti mikä hänelle kuuluu; jakamaton huomio, minun kahvileipäni ja sylini. En kuuna kullan valkeana ottaisi nuoren mudin kanssa toista samanlaista, koska noilla paimenilla nyt vaan on noita viirauksiaan. Lakin jälkeen ylipäänsä tuntui että olisi ihanaa jos olisi sellainen koira joka eläinlääkärin pöydälläkin pussaa lääkärin. Koira joka yrittää mennä jokaisen vastaantulijan syliin, koira joka on riittävän itsevarma ettei sen tartte provosoitua vastaantulijoista, juuri sellainen kissamainen omanarvontunto; kaikki mikä Lakista puuttuu. Luulin, että tykkään noista "yhden ihmisen koirista", mutta Sieni opetti arvostamaan sellaista lunkia ja peruspositiivista suhtautumista mitä noi mudit taas ei ole nähneetkään. Sieni ei kuitenkaan ollut ventovieraista kiinnostunut eikä sitä koskaan opetettu ohittamaan ketään, ei ihmisiä eikä koiria, kun ei se ollut menossa niiden luokse sen enempää kuin random postilaatikonkaan. Nyt tuntui, että voisin haluta välillä sellaisen koiran, joka niin epätoivoisesti himoitsee vieraita, että saan tehdä kaikki temput että se valitsee minut. :D

Isä asuu Helsingissä ja on aksakoira, ja sillä on luonnetestistä 250p; toimintakykyinen, taistelutahtoinen, kohtuullisen kova, hermoiltaan tasapainoinen, laukausvarma uros. Se lenkkeilee sujuvasti vapaana citypuistoissa ja on ystävällisen välinpitämätön kaikelle elolliselle. Sain sen omistajan yhteystiedot, ja en nyt toki epäillyt että kasvattaja valehtelee tai jättää jotain kertomatta, mutta kyllähän se nyt kuulosti vähän liian hyvältä ollakseen totta. Kyselin uroksen omistajalta itseltään varmana että löydän jotain epäilyttävää kun vaan osaan kysyä oikeat asiat, mutta en löytänyt, se vaan kuulostaa todella sellaiselta perusreippaalta, tasapainoiselta, tukevasti omilla jaloillaan maailmaa katsovalta koiralta, ilman mitään viirauksia.

Ensimmäisen käyntini aikaan ne oli neljäviikkoisia, seuraavan 6,5 -viikkoisia. Ekalla kerralla niistä nyt ei nähnyt oikein mitään, ne oli lihavia marsuja. Toisella niillä oli jo jalat ja meininkiä. Pentue oli hyvin samanlainen kuin Lakinkin sisarusparvi; toinen uros hieman tomerampi, toinen kiltimpi, narttu itse perkele. Näistä tomerampi uros protestoi vitutustaan jos se ei yltänyt tai päässyt johonkin, ja toinen oli enemmän sellainen itkupilli joka parkui että byhyy auttakaa. Kasvattajan kanssa aika pitkään spekuloitiin kumpi olisi mun koirani, lopulta jäätiin odottamaan muutaman päivän päässä olevaa pentutarkkia ja sen jälkeen kasvattaja saisi päättää kumpi on hänen sijoituskoiransa ja se tulisi sitten mulle. Ihanaa ulkoistaa päätös. Mulle ensisijaisesti ei ole niin väliä jos siitä ei tule mikään harrastustykki, haluaisin vaan että voin viedä sen lääkäriin ilman että se puree ketään ja että se ei aiheuta kohtuuttomasti työtä ohitusten, yksin jäämisen jne kanssa. Tottakai elävä olento on elävä olento ja koiralle tulee opettaa miten ihmisten yhteiskunnassa toimitaan eri tilanteissa, mutta on siinä silti ihan helvetinmoinen ero mikä se työn määrä on. Noissa vahtivissa paimenissa vaan on sitä sellaista reaktiivisuutta, epävarmuutta ja sellaista, mikä on nyt alkanut rasittaa mua niin, että en tiedä jos tässä onkin käsissä viimeiset mudit ja edessä täysi rodun vaihdos. Onneksi ei tartte selitellä kellekään mitään ja jokainen voi hankkia juuri sellaisia koiria jotka siihen elämäntilanteeseen hyviltä tuntuu. Se on kaikkien etu että arki on helppoa ja sujuvaa.

Ei mulla mitään lomaa ole tähän saumaan, kesälomat on jo anottu ja niihin on vielä aikaa. Kasvattajan mielestä on hyvä vaan, että arki alkaa heti, ja rutiinit tulee tutuksi. Mies on kyllä juhannukseen asti kotona ja hän varmaan joustaa jos yksinolot vaikuttaa ongelmallisilta, mutta kyllä se on tarkoitus heti opettaa työrytmeihin. Nyt aluksi tulee ehkä vain parin tunnin yksinoloja, mutta se taas on oikein hyvä vaan.

Ei mulla ole rahaakaan kun ostin kymppitonnin auton syksyllä... tai no onhan mulla toiminimen tili. Mun yritys osti mulle koiran. Hupaisaa.

Ennen juhannusta ekalla lomaviikolla on jo Lapin vaellus sovittu, ja sitä en kyllä ala perumaan. Mies hoitaa pönen mutta ei sille mitään pentua voi jättää, ei se sitä jaksa sosiaalistaa ja kouluttaa, hyvä jos pönestä selviää kunnialla. No tuot sen takaisin tänne, kasvattaja sanoi. Nyt mulla on sille jo toinenkin hoitaja ja se saa ehkä olla osan aikaa synnyinkodissa ja osan aikaa ihan vieraassa paikassa. Se voi olla kivakin kokemus.

Sitten kiersin vaan kehää sen suhteen, että en halua kolmea koiraa. Noi kaksi menee pääosin ihan riittävän kivasti, mutta saa ne halutessaan jossain yllättävässä ohituksessa tms melkoisen härdellin aikaiseksi. Ei nyt mitään oikeasti vaarallista eikä ne edes vedä hihnoissa ja yritä mennä tappamaan ketään, vaan lähinnä sitten ääntä, pöne murisee ja Lakki alkaa pöhkiä. Tilanne kyllä nollautuu nopeasti ja ennakoimalla kaaos on vältettävissä. Mitä jos kaksi paviaania ei riitä ja se kolmas menee mukaan siihen? Toisaalta kun ne kaksi on jo sellainen sirkus niin mitä se kolmas enää siinä meinaa? Se nyt on niin pienikin että on takuulla voimalla hallittavissa. Lisäksi musta vaan jotenkin tuntuu että nyt se ero paimenet vs terrierit voi olla melkoinen; terrieri ehkä mulkaisee riehuvia mudeja että mikä vittu noille nyt tuli, ja jatkaa omia juttujaan vaivautumatta kommentoimaan lainkaan. Tai sitten se menee siihen mukaan ja tulistuu vielä mudienkin edestä, who knows.

Hain pennun perjantaina illalla, lomittain menevien työvuorojen takia vasta 19 jälkeen. Kotona olin vähän ennen yhdeksää. Ajomatkaa on noin 30min, ja muutaman minuutin pentu karjui kissankuljetusboksissa, sitten hiljeni. Kehuin sitä ja jossain kurvissa vähän vilkaisin niin se nukkua retkotti aivan tainnoksissa koko loppumatkan. Rauhoittuipa se nopeasti, kaikilla muilla on ollut paljon pidemmät matkat ja kaikki on rääkyneet niin että oon harkinnut tekeväni uukkarin. Isot oli autossa mukana ja pihassa pyysin että mies tulee auttamaan. Otin itse isot ja mies kantoi pennun sylissä sisälle, missä pyysin että antaa sen hetken pällistellä maisemia siitä ja sitten vain laskettiin se alas. Nämä yhdet oli päät pitkällä sen kimpussa, oli se vähän pieni mutta kuitenkin ihan sikareipas, heilutti heille häntää ja antoi haistella, marssi sitten häntä pystyssä tutkimaan tilukset, söi hyvällä halulla, pissasi hienosti paperille ja kävi nukkumaan. Grillattiin partsilla ja siinä se uinaili peiton välissä ja vähät välitti että ihmiset hyppäsi sisälle ja ulos. Yöllä jätin sen olkkariin miehen kanssa kun vein isot ulos, ei ollut yhtään kiinnostanut. Otin sille pedin mun sängyn viereen, se vaikutti niin itsenäiseltä että en edes ruvennut virittelemään mitään patjoja lattialle, meidän vieraspatjaa ei enää olekaan niin olisi ollut kova yö. Sinne nukahti pahvilaatikkoonsa helposti ja nukkui tyytyväisenä aamuviiteen asti (5h).

Pöne on aika välinpitämätön, etäisyyttä hän kyllä vienosti murisemalla muistuttaa pitämään ja pentu toteaa että okei. Lakkikaan ei pahastunut niin kuin ajattelin, vaan sekosi muuten: se kuolasi koko illan ja vissiin kuvittelee että toin hänelle tyttöystävän. Pennut ei haise vielä oikein millekään niin hän nyt sitten taisi onnettomasti rakastua. Lakilla on vähän sellainen pistävä maaninen tuijotus ja se kävelee ihan pennun kannoilla koko ajan, pentu kun kääntyy niin merle naama on niskassa kiinni. Ei Lakki sen oloinen ole että se luulisi sitä oravaksi ja ravistaisi niskat nurin hetkellä millä hyvänsä, mutta jotenkin rentous on kyllä kaukana. Toisaalta Lakki ei myöskään yhtään yritä nylkyttää sitä tai mitään sellaistakaan, vaan lähinnä vain tuijottaa hyvin intensiivisesti. No kyllä se siitä, viimeistään kun pentu kasvaa ja siitä tulee leikkikaveri ja se muuttuu pojaksi.

Aamulla käytin ensin pennun ulkona, hän kyllä oli ehtinyt jo kakkiakin sisälle mutta ihmeteltiin ehkä vartti talontakaismetsässä. Mustikanvarvut on niin korkeita että hän eksyy sinne :D Mulla oli housujen taskussa nappuloita mukana ja palkkailin mukana kulkemista. Ei hän sitten enää muuta tehnytkään vaan yritti lähinnä murtautua sinne taskuun kun istuin mättäälle. Sitten kotona annoin sille jonkun kuivatun keuhkoputken tms osan ja tuuppasin sen aarteineen makkariin. Lakkihan ei syönyt mitään vaan jäi karjumaan välittömästi kun ovi meni kiinni. Nyt en kuullut pihahdustakaan, ja oltiin isojen kanssa ehkä vartti kanssa ulkona. Rappuunkaan ei kuulunut mitään ja kun olin eteisessä riisunut isoilta remmit pois, avasin makkarin oven ja ajattelin että tukehtuikohan se kun on niin hiljaista... no hän se ahersi aarteensa kimpussa selin ovelle eikä kääntynyt edes katsomaan kuka tuli! Nostin sen sitten syliin ja ulos sieltä herkkuineen päivineen että mies saa nukkua rauhassa. Vaikuttaa kyllä enemmän kuin hyvältä, mutta tämä ilman ihmisiä kotiin jääminen ja ainoaksi koiraksi jääminen toisten päästessä on sellaisia teemoja että tulen varmasti keskittämään ison osan päivittäisestä syömisestä niihin hetkiin, jotta niille tulee arvoa mukavina juttuina.

Aamupalalla opeteltiin omaa nimeä. Tästä se nyt sitten taas lähtee. Toivottavasti en tehnyt elämäni suurinta virhettä. On kyllä tiedossa että ikäero Lakin kanssa on kovin pieni, ja on myös tiedossa että rodussa on koiria joita ei voi irti päästää. Minulle sellainen olisi iso ongelma, joten sekin on tärkeiden asioiden listalla ihan kärkipäässä. Luulen että panostan tämän kanssa vielä enemmän arjen juttuihin kuin mitä Lakin kanssa tehtiin; Lakin kanssa esim. vierellä kävelyä haittasi se kun se ei syönyt ja sitä oli niin nihkeää palkata, ja siksi sitä ei vieläkään oikein saa kuin hetkeksi hallintaan. Tämä voi opetella vaikka ekana luoksetulon ja riistan jättämisen ohella kävelemään käskystä vierellä arkiseuruuta. Selkä huutaa hoosiannaa kun pienen koiran suu on niin paljon alempana. :D Hallittu yhdessä kävely on kuitenkin avain niihin ohituksiin ja kaaoksen hallintaan.

Pajun tarina