Pentuarkea

Paju on nyt ollut meillä melkein kaksi viikkoa. Tänään hän menee illalla takaisin kasvattajalleen vaelluksen ajaksi hoitoon.

Paju nukkuu yöt hyvin, mutta aamu koittaa siinä seitsemän maissa ja sitten alkaa meininki. Illan hysteriatilan asteesta riippuen olen nukkumaan käydessä laittanut isot joko portin taakse turvaan, tai en. Edelleen pentu kun lietsoo Lakin mukaansa niin kumpikaan ei oikein osaa lopettaa, ja erottaminen on paras keino. Mun yöunet on aika pyhä asia ja eilen heitin pennunkin ulos makkarista kun hän vaan repi petiään ja minä yritin nukkua. Tällaisesta hän ei ole millänsäkään eli ei todellakaan jää vinkumaan oven taakse, vaan keksii vain jotain muuta.

Paju puree huonekaluja ja sähköjohtoja selkeästi enemmän kuin kukaan aiemmin.

Toistaiseksi pentu ei myöskään vaikuta olevan mikään penaalin terävin kynä. Sen sijaan hän on ihan helvetin sinnikäs ja sellainen minäminä-tyyppi. Sillä ei myöskään mene hermo mistään vaan se vaan sitten häipyy tekemään muuta, jos vahvistetiheys kovin romahtaa. Sheippaaminen ei siis ole kovin menestyksellä lähtenyt käyntiin eikä voi sanoa että hän ymmärtäisi vielä lainkaan että oma toiminta on avainasemassa.

Luopuminen on yritetty aloittaa sekä kädessä olevista nameista että ruokakupilla istumisena, mutta etenemme kovin hitaasti eikä läpimurtoa ole vielä tapahtunut. No hällä väliä, kyllä nämä asiat loksahtaa myöhemminkin kohdilleen. Oon kyllä miettinyt johtuuko ero vain yksilöistä eli on sattumaa, vai näkyykö tässä paimenten herkkyys ja terrierin omatoimisuus siten että ensin mainittu ryhmä tuntuu tajuavan paremmin että mulla on jotain asiaa, ja siteno oppivan paljon nopeammin.

Luoksetulo sen sijaan on tosi hyvällä mallilla, ja olen alkanut tehdä jo myös varsin haastavia luopumistreenejä. Tottiksissa päästin sen rynnistämään kohti ihmisiä ja kutsuin sen kesken kaiken pois, ihanan täysiiii hän kääntyy ja palaa. :) Ajatuksena on vain pohjustaa tulevaisuutta, että voisin joskus huutaa hänet pois jäniksen perästäkin. Toistaiseksi väärä valinta aiheuttaa vaan sen että pinkaisen pakoon ja se saa aina viimeistään pennun muuttamaan mielensä. Tämä pikkupentuaika kannattaa ehdottomasti käyttää hyödyksi, kun ei tätä pennun jaloissa nysväämistä kauaa kestä.

Koiria hän on tavannut aika paljon, ainakin aiempiin pentuihini verrattuna: tässä kahden viikon aikana iso musta bouvier, russeli, vaalea barbet, mustavalkoinen bc, valkoinen kääpiösnautseri... unohdinkohan jo jonkun. Kaikkien kanssa on ollut leikkitreffit ja juuri tajusin että yhtään ohitusta ei ole tullut. Ulkona on kyllä kauempana nähty koiria (ja kuultu haukuntaa), ei aiheuta mitään reaktiota. Ihmisistä hän sekoaa täysin; yksi päivä tultiin Mustista ja Mirristä ulos ja neljä tyttöä hienosti kysyi että ooooi eeeeeei saako sitä silittää. Pentu oli sylissä ja laitoin sille hihnan ja sanoin että päästän sen sinne, ja sehän meni. Tytöt meni hienosti kyykkyyn ja pentu roikkui vuorotellen jokaisen hiuksissa ja puri neniä. Väsyneenä hän ei sitten oikein jaksa, esim. tänään haettiin klinikalta Lakille Bayvanticia ja varattiin pennulle rokotusaika, ja hän metsälenkistä uupuneena lähinnä istui ja katseli ihmisiä saamatta mitään kohtausta. No kyllä se yritti joka suuntaan klinikan aulassa mutta kun hihna esti, sitten hän vaan istui. Se kävi myös vaa'alla ja painaa 2,5kg. Se on sellainen puikulaperuna, pelkkää keskivartaloa. :D :D :D 

Hän on käynyt kaverin työpaikan pihassa hakemassa pissilehtiä, kahdessa eri eläinkaupassa, yhdellä klinikalla, Helsingissä kadulla ja osteopaatin tilassa, kaverin pihalla toisen koiran kanssa leikkimässä, mäkkärin pihassa, mökillä kahdesti joista toisella kerralla yövyttiinkin siellä ja ööö... ainakin joku paikka missä on paljon ihmisiä, ehkä joku ostoskeskus, ja koiria joita ei moikata, olisi vielä mielessä, ennen kuin 12 viikkoisena paras sosiaamistumiskausi päättyy. Toivottavasti kasvattaja käyttää sitä ensi viikon aikana jossakin, minulla on sitten vielä viikko aikaa itse. Hän on kiipeillyt erilaisilla alustoilla, matkustanut paljon autossa ja ehdollistanut sinne nukkumismielentilaa. Olen pitänyt aina kovin aktiivisen päivän jälkeen täysin lepopäivän - luulen että Lakkia vietiin pienenä vähän liikaa. Kun ei se määrä, vaan palautuminen välissä. Paju on kyllä ihan sikareipas ja marssii häntä pystyssä kaikkiin tilanteisiin.

Tänään oltiin koko porukka metsälenkillä, ja 30min kierrokseen meni tunti ja kymmenen minuuttia. Ei siitä oikein tule mitään: Töppönen ei kuule mitään mitä hänelle yritetään sanoa, Lakki ei ole kuulevinaan kun sillä hirttää kaasu kiinni ja se on milloin ketäkin juoksemassa kumoon, ja pentu ei jaksa kävellä kuin parisataa metriä. Päästin jossain vaiheessa pönen fleksistä ja se kieri heinässä ja tapaili sen jälkeen hyvän mielen puuskassaan leikkiä pennun kanssa, kunnes Lakki pilasi senkin ryntäämällä sekaan. Pönen fleksi kädessä pentua on hankalaa kantaa, ja itikoita on niin saatanasti että kannolla istumisesta ei tule mitään. No tulipahan kokeiltua; näistä hetkistä on saatava muistoja kun ei tiedä tuleeko niitä kovin montaa....

Ruokaan hän suhtautuu intohimoisesti mutta ei lainkaan aggressiivisesti. Oon silti hänenkin kanssaan harjoitellut sitä että ihmisen käsi kupin lähellä on hyvä asia. Toimin näin jokaisen pennun kanssa ja se nyt tulee ihan automaattisesti miettimättä sen enempää. Lisää ruokaa kuppiin siis kun pentu syö, tai pidän kupista kädellä kiinni koko ajan, syötän paljon myös ihan kädestä. Luihin (puruluihin, aitoja ei ole saanut) ja sellaisiin hän ampuu kiinni niin kovaa että sormet on vaarassa jäädä väliin. Pönen kupille hän kerran kokeili mennä, ei ole uudestaan yrittänyt. Sen sijaan Lakin kupille kyllä pääsee sen kun juoksee vaan, ja Lakki peruuttaa ja seisoo korvat harittaen katsomassa että syö vaan, emmä olis halunnutkaan. Tästä johtuen olen yleensä vienyt pennun eri tilaan syömään ja sulkenut oven välistä. Hienosti hän odottaa vuoroaan eli annan aina ensin pönelle, sitten Lakille ja sitten vasta otan pennun kupin ja siirrymme sen kanssa toiseen huoneeseen. En tiedä uskonko mihinkään "ekana saa lauman vanhin jotta arvojärjestys pysyy"-juttuihin, tärkeämpää on selkeä rutiini joka nyt vain sattuu olemaan meillä tällainen järjestys.

Kynsien leikkuu menee hyvin kun hän on väsynyt. Hän rakastaa olla sylissä, sen täytyy olla joku pikkukoirien juttu. Väsyneenä hän on ihana löysä spagetti joka valuu velttona ja luottaa sokeasti siihen että pidellään kiinni. <3

Alla random kännykkäräpsyt talteen.