Tottis- ja noseyksärillä

Varasin Lahteen Motidog:n Lauralle yksärin. Oon lukenut hänestä kehuja netistä ja nimenomaan siltä kantilta että kohtelee eri rotuja yhtä nätisti ja näkee koiran yksilönä. Päivää piti kerran jo siirtääkin kun olin kipeänä ja ääni meni, mutta nyt ymppäsin sen samaan etelän reissuun osteopaatin kanssa. Aikaa mulla oli vain tunti kahdelle koiralle ja se ei kyllä riitä mihinkään, lisäksi oltiin ulkokentällä ja sitä ei oltu kovin hyvin aurattu ja siellä oli muutakin porukkaa. Kesällä tällaiset jutut on paljon helpompia mutta ei mahda mitään.

Laitettiin eka nosehajut, käytettiin jonkun ladon kolme seinää ja lisäksi tehtiin yksi alue missä oli kontin seinä ja kouluttajan tuomaa tavaraa, pari laatikkoa, merkkejä jne. Laitoin piilot itse ja niiden oli tarkoitus olla aika helppoja, ei mitään kikkailua.

Lakki aloitti ja mentiin yhdessä kouluttajan kanssa parkkikselta kentälle, jossa kaivoin kassista taukomaton ja levitin lelut valintaa varten. Hän painotti että rutiinit on tärkeitä ja niistä pitää aina pitää kiinni. Vahingossa laitoin lelut tosi lähelle taukomattoa ja Lakki ei oikein olisi pysynyt siellä. Se sai valita lelun ja sitten hetken leikin sen kanssa ja tein pari käsikosketusta itse, jonka jälkeen sirun luvun lähestyminen kohti kouluttajaa. Tehtiin 2x lähestyminen ja 2x niin että käsi oli valmiina ja vein koiran sen alle. Pelkäsin vähän että eilinen lääkärissä pakottaminen näkyisi nyt, mutta Lakki oli ihan sikareipas ja rento ja tuli niiiin hyvä mieli tästä! Kouluttaja lopuksi kysyi että millaisia ongelmia meillä siis on ollut kun olen tätä niin perusteellisesti kouluttanut, kun nyt ei kyllä enää näe koirasta mitään. Hän muistutti että koira oikeaan mielentilaan ennen sirun lukua, koska se edeltävä hyvä tila tottakai valuu myös sitä seuraavaan asiaan, ja tunne-ehdollistuminen on tärkeää. Sekin sai kiitosta että oon panostanut siihen että minusta tämä on parasta ikinä. Pohja näyttää kuulemma vahvalta ja tänään ainakin hyvinkin valmiilta tämä prosessi. Nyt vain yleistämistä eri tilanteissa.

Toinen aihe oli seuraaminen ja siihenkin sain paljon mietittävää. Oma ohjaaminen sai kehuja mutta voisin kuitenkin olla koko ajan olematta niin kokeenomainen ja kehua hyvät hetket. Nyt mulla on vaihtoehtona se että työskennellään tai palkataan ja siitä välistä puuttuu se että kehuu ilman palkkaamista. Lakki vastasi siihen tosi hyvin. Oon kuullut tästä joskus ennenkin... käännöksiä katsottiin ja niitä pitäisi nyt todella alkaa työstää. Liikkeelle lähtöjä myös ilman perusasentoa. Perusasennossa pään asento tosi erilainen kuin liikkeessä, tähän pitäisi saada nyt videoita tai peili ja päättää mikä on kriteeri ja pitää siitä kiinni. (Alku)perusasennot välillä vähän roiskaisuja ja tekniikkaa voisi hieman hioa. Irroitukset myös nyt aika kamalia eli ei irroita ekalla, niitä voisi vahvistella ihan kotona. Sanoin että musta on tavallaan vaan hauskaa kun se on vähän tuhma, mutta helposti käy niin että itseä alkaa ärsyttää ja tulee se "nyt irti perkele" joka taas vaikuttaa sitten negatiivisesti koiraan, ja kaikki tahma ja sotku saattaa aina myös valua seuraavan tehtävän aloitukseen. Myös taukomattoa voisi vahvistella erikseen koska nythän se ei oikein olisi siellä malttanut makoilla vaan tuhmaili senkin osalta.

Tuntui että aika loppui kesken. Koira ehkä ei olisi enää kauheasti jaksanut, se ei siis käynyt autossa tauolla lainkaan, ja olisi kaivannut ainakin pitemmän tauon. Koulutuksissa vaan aina menee kauheasti aikaa siihen selittämiseen. Kivasti hän leikki valitsemallaan karvalelulla eikä mulla edes ollut namin namia mukana. Saatiin kehuja siitä että koira tekee ihanasti ohjaajan kanssa, eikä vain lelulle, ja että se on varsin tasapainoinen kaikessa. Hyvät pohjat ja nyt vaan tosiaan rohkeasti eteenpäin. Ja mulla jäi toki myös hyvä mieli siitä että koira otettiin koirana eikä tullut yhtään sellainen olo mitä niin monesti aiemmin, se "hanki parempi koira" -ilmapiiri mikä montaa tottiskouluttajaa leimaa.

Sitten oli Pajun vuoro. Otin sen autosta ja käveltiin kouluttajan kanssa hajujen luokse. Paju bongasi ekana sen vikaksi ajatellun rakennetun alueen ja meidän poistulojäljet, ja siinä tuli meidän eka konflikti kun lähetin sen eri paikkaan kuin mihin se olisi halunnut mennä. Eka pieni seinä meni vielä ihan hyvin. Toisella seinällä peruutin pois alta ja noin puolivälissä koira lipaisi huuliaan ja pullahti pois seinältä ja kiersi mun taakse tyhjään. Pysähdyin ja olisin ohjannut sen takaisin seinälle, mutta koutsi sanoi että jatka liikettä. Peruutin siis vähän lisää ja koira palasi hajulle ja otti sen siitä. Vikalla seinällä näin kaikkein selvimmin itse että se havaitsi kyllä pilven mutta tuli taas pois, ja seisoin siinä sitten mitään tekemättä odottamassa niin se palasi ja otti sen. Palkkasin sen kiljaisemalla "jessss!!" ja peruuttamalla kauemmas ja antamalla useita nameja kourasta. Vikalla alueella se myös haistoi pilven, mutta ihan muina koirina nuuhki niitä irrallisia esineitä ja oli työskentelevinään. Kävelin pari kertaa seinän ohi sanomatta mitään tai ohjaamatta koiraa sinne, mutta kun ei, koutsi sanoi että ota koira ja mene vähän kauemmas. Seistiin siinä katsomassa kun hän purki alueen ja otti kaikki irtokamat pois. Paju olisi halunnut mennä takaisin sinne mutta hihna esti. Tämä oli siis palkkion mahdollisuuden poisto.

Hän oli sitä mieltä että ei sillä kesäisellä koiven nostolla ja mun kieltämisellä välttämättä ole tämän kanssa mitään tekemistä lainkaan. Joku pieni asia kuitenkin on tapahtunut, se ei välttämättä koskaan selviä että mikä, mutta hajuhommat nyt vaan on herkkiä. Periaatteessa ilmiö on sama kuin jäljellä keppien yli meneminen; kyllä koira huomaa ne mutta jostain syystä ei halua tai kykene ilmaisemaan. Pajukin ihan tasan tarkkaan haistoi kaikki nämä hajut mutta ihme pelleilyä tuli jokaisella.

Ihan ekana hän käski miettiä omaa ohjaamista. Useinhan käy niin että tulee ongelmia, ohjaaja alkaa auttaa tai helpottaa ja sitten upotaan vaan  syvemmälle. Minäkin jäin siinä tokalla seinällä odottamaan, itse mielestäni odotin että koira palaa seinälle ennen kuin olisin jatkanut, mutta pitäisi peruuttaa koko ajan. Kun tiedän missä haju on, jään siihen odottamaan että noniin tossa, nyt rupea tarkentamaan. En saisi yhtään odotella enkä ohjailla enkä painostaa. Ihan ekana läksynä nyt sellaisia että laitan helpon alueen ja kävelen mitään sanomatta ja tekemättä siitä ohi kuin olisin lenkillä ja koira saa "karata" ja ottaa hajun tai olla ottamatta. Kotona voi tehdä vaikka purkkiradalla samaa, virittelee treenin ja istuu vaikka tuolille katsomaan ja palkkaa jos se sinne menee, jos ei, niin olkoon menemättä.

Toinen asia mitä mietittiin oli vielä yllättävämpi, ja se koski koiran kiihtymystä ja siitä johtuvaa "sulkeutumista". Palkan odotus on liian kova, palkkaustyyli ylläpitää kiihtymystä, valmistelut on huonot, syitä on monia. Paju ei nyt näyttänyt mitenkään kiihtyneeltä, mutta olihan se jo pentuna nähtävissä että se ei koskaan pystynyt istumaan ruokakupille vaan tärisi vain. Smartdogissa oli nähtävissä ja sain palautetta että se menee ihan siinä rajoilla että kohta flippaa. Kiihtynyt koira ei välttämättä säädä ja härvää vaan se sulkeutuminen ja jäätyminen voi olla opittu tapa hallita sitä kaoottista mieltä, varsinkin jos ohjaaja on joskus kommentoinut että säätäminen ei ole hyvä asia. Lisäksi se, että Paju oli odottanut tuntikausia autossa ja näki että Lakki pääsi ensin, oli vielä joskus aiemmin varma kaaoksen petaaminen. Koira ei ole ollut enää niin kierroksilla että olen vähän unohtanut kun joskus vuosi sitten oli vielä selvää ettei sitä voi viedä autosta suoraan mihinkään treeniin. 

Kouluttaja kysyi myös että oliko ne kaikki eukaa, koska näytti siltä, että koira ehkä odotti jotain muuta ja pettyi kun se olikin tätä. Kyllä ne oli samasta purkista kaikki. Pettymys liittyi varmasti myös siihen että se olisi halunnut eka sinne eri alueelle ja ohjasinkin sen toisaalle. Tällaiset pienet asiat saa helposti jo katastrofin kytemään koiran päässä. Ja mä en ole koskaan osannut kiinnittää tällaisiin mitään huomiota...! Ainakaan nosessa ja ainakaan Pajun kanssa. Töppöisen osalta tuli sellainen flashback peltojäljelle missä tappelin yhden kauden sen kanssa hallinnassa paalulle menosta ja jos se takkusi, koko homma oli ihan kaaosta.

Nyt tuntuu että on pää aivan sekaisin, ja on mietittävä uudelleen koiran valmistelu, palkkaaminen ja kaikki. Pitää tehdä erilaisia kokeita että miten sitä pitäisi purkaa ennen omaa vuoroa. Mielentila pitäisi saada oikeaksi ennen aloitusta. Palkkaamiseen sain vinkin että jättää ainakin kaikki heittelyt pois ja kokeilla vaikka märkäruokaa purkista tms. Kerroin että joskus mulla oli yllärinä täytetty kongi palkkana ja että silloin koira oli ihan että hyi tällainen, ja olisi halunnut vaan jatkaa etsimistä. Se kongien ja namien etsintä ei ehkä ole ollut hyvä idea sekään, jos se lisää epävarmuutta siitä mitä etsitään ja lisää sitten pettymystä? Ainakin koiran pitäisi tietää mitä se on menossa etsimään. Vaikuttaa siltä että Pajulle rutiinit onkin huomattavasti tärkeämpiä kuin olen tajunnut. Itse jäin miettimään että sille voisi sopia myös vaikka sellainen nuuhkumatto.

Sain myös vahvistuksen taas sille, että jos tulee ongelmia eikä koira etsi, niin vie se vaan pois ja anna olla. Älä herran tähden ala "auttaa". Kyllä se luultavasti tietää missä se haju on ja jos se ei sinne halua tai pysty menemään jonkun pään sisäisen estonsa takia, ei sillä rakenna mitään hyvää että alkaa sörkkimään. Mieluummin palkkion mahiksen poisto ja koira voi vaikka nähdä että appari purkaa alueen ja se oli vaan siinä.

Nyt tuntuu että pää räjähtää ja että miten voin olla näin sokea itse. Eihän sitä tiedä onko kouluttaja sen enempää oikeassa kuin minäkään; hän näki koiraa vain sen puolisen tuntia. Yhtä hyvin voi olla että kaikki alkoi siitä että kielsin sitä kusemasta eikä se tajunnut mihin se liittyi. Mutta ainakin sain nyt uutta ajateltavaa ja jotain konkreettisia ohjeita miten yrittää päästä eteenpäin. Sinänsä kiihtymisen ja ruuan odottamisen aiheuttama jumittaminen on kyllä mulle tuttua, ei jäljeltä mutta esim. tokon kaukokäskyissä sekä töppöinen että Sieni meni aikoinaan täysin lukkoon, jos niille koetti laittaa takapalkaksi ruokaa. Ei pystynyt tekemään mitään vaihtoja ollenkaan koska kuppainen nami odotti selän takana. Pajusta kuitenkin on tiedossa että sillä on huono luopuminen, näennäisesti ehkä joo eli ei yritä varastaa mutta kyllä siitä näkee miten paljon kuumottaa. Sinänsä tämä teoria voi siis aivan hyvin pitää paikkansakin.

Lomamatkailua

Helatorstaina ripuli yht 500e, kesällä mun sairaalakeikka yhteensä jotain 800e ja nyt joululomalla ajattelin taas matkailla pitkin maata elättämässä koira-alan ammattilaisia; silmälääkärille vajaa 400e ja osteopaatille melkein satanen, lisäksi bensat päälle. Toivottavasti ensi vuonna keksin lomille jotain muuta puuhaa tai sitten ei ehkä kannata ottaa niitä lainkaan....

Silmälääkäriin kärräsin mudit Jyväskylään (P. Kallioniemi). Russeli jäi miehen kanssa kotiin ja oli ulvonut meidän perään. Jännää miten mä pilaan nämä koirat kun pentunahan se ei edes tullut eteiseen katsomaan kun kuka tahansa lähti.

Kävin ilmoittautumassa ensin ilman koiria, enkä tehnyt sitäkään tarpeeksi huolella koska heistä tuli nyt sitten "Pöppöönen" ja "Lokki" 🤣🤦 Sitten käytiin kuspissillä ja oikomassa kinttuja ennen kuin oli meidän aika. Eteiseen oli tullut iso koira ja siinä oli pieni lapsi kontillaan perse meitä kohti ja oli kovin ahdas ohitus. Lakki ei olisi tullut sisään lainkaan, se lapsi oli pelottavampi kuin se koira. Oli pakko tuupata sitä jalalla että nyt on mentävä tai jäät painavan oven väliin. Hitsi kun joku joskus suunnittelisi klinikan missä nämä kulkemiset olisi todella mietitty... Lakki siis otti siitä melkoisesti pulttia kun pakotin sen etenemään niiden ohi. Kerettiin hetki odottaa toisessa huoneessa mihin meidät onneksi heti ohjattiin ettei tarttenut siinä aulassa kerätä enää enempää kierroksia, ja sitten siirryttiin lääkärin luokse toiseen huoneeseen.

Lakki otettiin ensin, ja se tuli pöydälle ja oli kun rento mutta murisi. Laitettiin sille koppa ja se seisoi koko ajan ihan omilla jaloillaan eikä yrittänytkään tehdä yhtään mitään, murisi vain. Mä en vieläkään ymmärtä sitä ja se ahdistaa mua. Oon aina ajatellut että on olemassa sellaista "jurpatusta" mitä koira pitää kun sitä arveluttaa se tilanne, se ei ole varma onko tämä ok tai se ei vaan tykkää siitä. Sitten on erikseen sellaista selvää aggressiivista murinaa joka etenee aina taistele tai pakene -asteikolla ellei tilannetta keskeytetä. Lakki murisee aggressiivisesti mutta se ei tee elettäkään vastustellakseen tai häipyäkseen ja se ei käy mun järkeen. Töppöinenhän nuorena yritti kopan läpikin purra kaikkea mikä liikkuu ja oli melko hurja pideltävä, vanhempana se alistui olemaan hiljaa ja pyrkimään vaan epätoivoisesti pakoon ja kiipeää siis mun olalle hirveällä voimalla.

No mutta siinä se sitten seisoi ja murisi. Mitään vikaa siitä ei löytynyt ja pantiin sitten laajentavat tipat virallista tarkkia varten, ja koiran vaihto.

Töppöinenkin katsottiin ensin ilman tippoja ja sitten sille sen jälkeen pantiin myös laajentavat tipat. Lääkäri jätti meidät 15-20min ajaksi keskenämme odottamaan että ne vaikuttaa. Töppöinen kyttäsi kassia että anna namia perkele. Lakki istui pitkään mun sylissä ja siirtyi sitten jalkoihin makaamaan.

Toisella kierroksella Lakki tuli edelleen itse pöydälle, seisoi paikoillaan ilman että pitelin sitä kiinni lainkaan, antoi tehdä kaiken ja oli hiljaa. Lakista ei löytynyt mitään vikaa, ei virallisessa tarkissa eikä lisätutkimuksissa. Kerroin että sen veljellä on todettu kuivasilmäisyys, mutta Lakilla ne mittaukset oli normaalit. Silmänpaineissa tai missään muussakaan ei mitään huomautettavaa. Lakille ei siis saatu mitään diagnoosia. Jokuhan niitä silmiä ärsyttää kun ne vuotaa ja punoittaa, ja ell heitti pari arvausta. Voi olla että sen kyynelnesteen laadussa on jotain pielessä ja se ei siksi toimi kuten pitäisi vaikka määrä oli mittauksessa normaali. Ruoka-aineallergian (edellisen ell:n ehdotus) sijaan hän pitäisi todennäköisempänä vaikka pölyallergiaa, mutta oli edellisen kanssa samaa mieltä että ei ole tavallista että mikään allergia oireilisi vain silmissä. Voi myös olla että silmiä ärsyttää ulkopuolinen rasite (tuuli, hiekka, pöly ym), kun minusta ne kuitenkin on välillä paremmat ja välillä huonommat. Hän myös sanoi että joku toinen ei olisi näin vähäisten oireiden takia tajunnut tulla lainkaan, ja käski olla kovasti murehtimatta. Minusta silmät on olleet nyt paremmat, kun se sai ekasta lääkäristä sitä kostuttavaa tippaa, Doils-öljylisää ja jätin possun pois. Vaihdettiin sille "rasvaisempi" kostuttava tippa ja rasvahappolisä jatkuu. Käski seurailla. Voi olla että vaiva pahenee tai paranee iän myötä.

Kyllä mun tekee mieli tehdä itse noita ruokavaliokokeita kanssa, koska mitä enemmän googletan, sen enemmän löydän niitä että kelle mikäkin ruoka on aiheuttanut silmien vuotamista.

Töppöinen sitten on tosiaan vasemman silmän osan melkein täysin sokea, oikea näkee vielä. Silmänpaineet ja muut sillä on vielä normaalit eikä kaihin siten pitäisi aiheuttaa kipua. Kaihileikkauksen sille voisi tehdä, mutta ei tule tapahtumaan. En leikkaa yli 14-vuotiaasta koirasta enää yhtään mitään. Ell sanoi, että kyllä se näillä silmillä helposti elää vielä ainakin vuoden, ja kirjoitti sille jonkun lääkesilmätipan mikä piti hakea apteekista. Samaa käyttää kuulemma ihmiset. Kaihin eteneminen tekee sinne silmään jotain muutoksia ja tilanteen riittävästi jatkuessa sieltä repeää tai räjähtää jotain, en muista enää. Tipan pitäisi estää sitä tapahtumasta.

Kerroin että näön heikkeneminen tekee siitä aggressiivisen ja että en voi katsella sellaista jos se alkaa taas tappaa Pajua. Ell ei oikein ottanut siihen kantaa, ja muutenkin hänestä koira oli virkeä ja ikäisekseen hyväkuntoinen. Tietysti kun ei tunne koiraa ja näkee sen ekaa kertaa on ehkä vaikeaa ottaa kantaa, ja tuntuu että harva ell suostuu muutenkaan suoraan sanomaan "mitä sä tekisit", mutta hänestä näön menetys ei siis tuntunut olevan mikään suuri juttu ja koirat kyllä sopeutuu siihen, eikä sen takia ole mitään syytä lopettaa sitä juuri nyt.

No, katsotaan. Se on kyllä nyt taas ollut hirveän virkeä muuten. Ehkä mä alan pitää hyvistä ja huonoista päivistä kirjaa ja sitten kun suhde alkaa olla edes lähellä 50/50, aika loppuu siihen. Nyt niitä huonoja päiviä on ehkä pari kolme kuukaudessa. Tämä ell ei ottanut kantaa kipulääkkeisiinkään joten mun pitää ehkä varata sille vielä tänne aika ja keskustella niistä. Luin netistä myös siitä että gabaan kuulemma "turtuu" ja johan se on sitä jotain 10kk vissiin kohta syönyt. Lisäksi pitäisi kai ottaa jotain kontrolliverikokeita ja tarkistaa että lääkitys ei rasita sisäelimiä, mutta minusta se on vanhan koiran kohdalla aika omituista. Jos se ei voi elää ilman kipulääkettä mutta sisuskalut ei kestä enää lääkitystäkään niin... umpikuja joka tapauksessa? Viitsi taas maksaa paria sataa jostain kokeista kun lopputuloksella ei ole väliä.

Lopuksi hän kirjoitti aika pitkään papereita. Töppöinen tuijotti koko sen ajan hänen selkää ja Lakki meni käden alta kainalosta punkemaan syliin. Siinä se retkotti etujalat sylissä, takajalat maassa, ja nuoli lääkärin naamaa. Sanoin että töppöinen odottaa nameja ja hän kaivoi purkin jostakin. Ei se Lakki nyt mikään kovin pidättyväinen elukka ole; nuori töppöinen ei olisi kuuna kullan valkeana mennyt lähellekään mokomaa hirviötä sen jälkeen kun sitä olisi väkisin tutkittu ensin. Ylipäänsä pöne ei koskaan ole ollut kiinnostunut ihmisistä, nuorena ei edes lahjusten kanssa, vanhemmiten kyllä jos saa tarpeeksi hyviä nameja. Lakki taas on vilpittömästi kiinnostunut tutustumaan vaikkei ruokaa tai leluja olisi vaikuttimena lainkaan. Ell antoi niille jotain kuivia vaaleita nameja ja Lakki otti koko suullisen, ja sylki niitä sitten lattialle. Töppöinen söi omansa ja kyttäsi sitten ihan fiiliksissä että parasta ikinä kun Lakista pursuaa vähän käytettyjä nameja. 😂

Mä en vaan tajua miten se vaihtaa niin nopeasti mielensä ja ehkä se sen murina ei alun perinkään ole sitten kuitenkaan kovin "vakavaa" vaan enemmän vaan kuitenkin pelkkää äänekästä kommunikointia? Että se vaan sanoo että vähän pelottavaa mutta ei ole vielä taistele tai pakene -tilassa, ja on helposti käännettävissä sille mielelle että onhan tää ihan okei.

Kotona odotti HYVIN pahastunut nahka.  Se oli pari tuntia yksinyksin kun mies lähti iltavuoroon ennen kuin tulin.

Loppuilta näytti tältä.

Seuraavana päivänä oli sitten osteopaatti, ja Lakki ja Paju kävi samalla reissulla matkalla yksärillä josta teen oman postauksen. Varasin osteopaatin jo aiemmin ja sitten kun otin myös silmälääkärin, mietin pitäiskö osteopaatti perua. Mitä jos se jääkin klinikalle? Mitä hoidetaan? Kannattaako maksaa? Sitten päätin että katsotaan nyt mitä kumpikin heistä sanoo sen voinnista, sehän on vain rahaa... ei tartte ainakaan sitten jossitella.

Osteopaatille tullessa hän selkeästi tunnisti missä ollaan. Edellisestä käynnistä olikin vuosi ja kerroin että väli on venynyt varmaan siksi että koira on melkein lopetettu tässä välissä kahdesti, ensin viime keväänä ja sitten nyt. Nopeasti löytyi vika ja se oli tällä kertaa oikea SI-nivel ja ristiluun / viimeisen lannenikaman alue, joka oli aivan tukossa. Koira taas kirkui ihan sekona kun sitä hoidettiin ja rimpuili ihan urakalla. Kyllä se kuulemma oikeasti saattaa tuntua pahalta mutta ei nyt noin hirveältä kuitenkaan, mutta hän on aina ollut herkkä kivulle ja varsinkin tollaisissa tilanteissa heittäytyy sellaiseksi että voisi luulla että se tekee kuolemaa. Oikeassa takajalassa asentotunto on ollut jo kauan hieman huono ja nyt on selkeä puoliero nähtävissä. Siellä kuulemma saattoi olla pieni hermopinne. Lopuksi osteopaatti halusi vielä laittaa kinesioteipit, mutta teippi ei meinannut millään tarttua koiran karvaan. Joskus aiemmin sillä on ollut kanssa ja silloin se kyllä pysyi paremmin, liekö liiman laatu muuttunut.

Kotiin sain tehtäväksi kutitella tai nipistellä  sen oikeaa töppöstä ja hakea reaktioita jotta hermot saisi signaaleja "haloo, onko siellä ketään". Jos kädellä ei reagoi niin vaikka hiusharjalla tms vähän terävämmällä. Lisäksi ell suositteli, että kun näen että sillä on sellainen "huono päivä", niin kokeilla vaikka lämpötyynyä selkään. Sitä saa käyttää muutenkin. Hän myös ehdotti että kotiin voisi luoda jonkun paikan, esim peitetyn kevythäkin, oman sohvan tai kokonaisen huoneen, minkä opettaisi niin että juniorit ei saa mennä sinne ja se on töppöisen oma. Liittyen siis siihen että koira oppisi että siellä se saa olla rauhassa eikä tartte yhdellä silmällä vahtia koska joku tulee. Mulla on nyt kaiken tän jälkeen sellainen olo että ehkä ne Pajun runtelut johtuu näön heikkenemisestä, ei kivusta. Jos se näkö alkoi viime keväänä huonontua ja Paju sai runtua ennen kuin töppöinen tottui tilanteeseen, ja nyt kun se on taas menossa kokonaan niin Paju saa taas kyytiä kunnes tilanne tasoittuu ja koira sopeutuu? Uskon että töppöinen ei näe että Paju on siinä ja sitten kun Paju saattaa vielä olla ihan naamalla tai vaikka osua siihen, niin töppöinen pelästyy ja käy siksi päälle.

Olen kyllä kotona erotellut niitä portilla kun ne on keskenään ja usein nykyään öisinkin. Töppöinen haluaa jäädä yläkertaan nukkumaan ja vedän portin portaisiin ettei se pimeässä keksi könytä sinne. Junnut nukkuu aina mun kanssa. Mutta porteilla erottelu tapahtuu mun aloitteesta, ja koiran oma "turvapaikka" olisi sen valinta. Sehän on aivan eri asia. En vaan tiedä kuinka kauan kestäisi takoa kaikkien kaaliin tollanen asia. Meillä on jo yksi kevythäkki niin jos sellaisen laittaisi, sen pitäisi varmaan olla ihan uusi, että olisi mahdollista oppia että tonne ei saa mennä. Oppiihan ne että sohvalle tai sänkyynkään ei mennä, niin olisiko se sen kummempaa kuin toistoja toistojen perään. Mietin asiaa.

Lopuksi osteopaatti sanoi, että hänestä koira ei ole lähellekään eutanasiakunnossa. Että se on ikäisekseen hyvin virkeä ja että niin kauan kun se hänenkin luona vastaa hoitoon, sitä voi hoitaa. On sillä lihaksisto kuivunut, mutta kuulemma näkee huomattavasti huonommassa kunnossakin olevia, eikä töppöinen ole paha. Erityisesti hän halusi painottaa että vanhuus ei ole sairaus; meistä jokainen muuttuu vähän hitaaksi ja kömpelöksi, meillä on kaikenlaisia kolotuksia, kroppa ei enää toimi kuten ennen jne, mutta se kuuluu normaaliin elinkaareen.

Onhan se ihan totta, ja niin kauan kun hyviä päiviä on enemmän kuin huonoja, ehkä elämä vielä on elämisen arvoista. Ei varmaan olisi huono idea oikeasti alkaa kirjata niitä huonoja päiviä ylös, ja päättää että se 50/50 on ihan viimeinen raja. Mieluummin kuitenkin ehkä vähän aikaisemmin koska miksi pitää odottaa ihan loppuun saakka, ja haluaisin itsekin muistaa sen niin kun se vielä nautti elämästä.

Joulua

Hän sai lahjaksi luolapedin

Mikä luola häh

Kylläpä se oli hitti 🤔

Mudit osaa avata, russeli ei

Saaks näitä lisää

Pappa vei pedin 🥺

Se oli isoin koko...

Alimmassa kuvassa hän pahoitti mielensä hyvin pahaksi kun yritti yli tunnin ehdotella että mentäis jo alas nukkumaan. Yksin ei voi mennä eikä ole hyvä nukkua seurassa ylhäällä. Kyllä vastustaa elämä.

Muutot

Meidän asunnon omistaja irtisanoi meidät halutessaan muuttaa sinne itse. (Näin teki myös edellinen joitakin vuosia sitten - millainen tuuri ihmisellä voi olla?!) Tämä tapahtui alkukesästä ja vaikka meillä oli puoli vuotta aikaa lähteä, se rupesi käymään vähiin. Omistaja myös erittäin inhottavasti soitteli jatkuvasti ja kyseli joko ollaan löydetty uusi. Ajattelitko ettei kerrota heti kun niin käy...? Hänellä oli ikävä tilanne ja kiire saada tämä haltuunsa mutta ei tuollainen painostaminen mitään auta, meillä on se oikeus mikä meillä on.

Lopulta sitten löytyi hyvin läheltä uusi. Paitsi että täällä ei ole saunaa (miehen toive) ja tämä on kolmas kerros, mikä vituttaa koirien kanssa rampatessa minua. Otettiin se silti kun johonkin piti lähteä. Maksettiin pari viikkoa päällekkäin ja vietiin kamoja pikku hiljaa. Koirat kävi monta kertaa katsomassa uutta. Töppöinen nyt on muuttanut vaikka miten monta kertaa, mutta junnujen sopeutumista vähän mietin. Lopulta meillä oli muuttoauto sunnuntaipäivälle, ja sitä ennen oli jo irtaimisto viety henkilöautolla. Itse nukuin uudessa lattialla sekä pe-la että la-su, kun sänky tuli vasta su. Halusin että koirat ehtii vähän kotiutua ennen kuin niiden pitäisi maanantaina jäädä yksin.

Kaikki meni oikein hyvin, pari ekaa viikkoa oli aina kongit pakastimessa ja ne sai sellaiset kun jäivät yksin. Digital dogsitter vahti että nätisti ollaan. Mulla on uusi läppäri ja siinä toimiva webbikamera, mitä edellisellä kerralla DD:a käyttäessäsi ei ollut. On melko sydäntä särkevää avata linja ja katsoa että siellä ne nukkuu molemmat junnut eteisessä odottamassa. Mutta nukkuvat ja ovat rauhassa.

Kai Lammas muuttaa kanssa?

Kyllä sen täytyy.

Uudessa käymässä. Täällähän on meidän pedit!

Hirveesti pakkaamista.

Pinnasängystä tuli pinnaton sänky koska joku nahkiaisenomainen eläin on jyrsinyt kaikki pinnat kauhean näköisiksi. Meinasin ensin luopua koko sängystä, mutta luovuinkin vain pinnoista.

Eka yö uudessa. Sänky oli vielä vanhassa.

Pinnatonta testaamassa. Huomaa Lammas. (Muutti.)

Koti on siellä missä me ollaan.

Eka aamukahvi uudessa. Asetelma aivan niinkuin aina. <3

Onnellistui.

Aamukahvilla, aivan kuten aina.

Muutossa löytyi pieni sieninen tarjotin ja tarjoilin itselleni aamukahvin.

Iltapissan jälkeen he kerääntyy makkariin odottamaan. Aivan kuten aina. Tällaisten tapojen säilyminen on ihanaa.

Yhden sunnuntain projekti oli pestä heidät.

Lenkkireitit säilyi liian samoina, ja varsinkin vanhan asunnon suuntaan pienessä metsässä käydessämme töppöinen ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt miksei mennä vanhaan kotiin. Sitä sai monet monet kerrat vetää perässään. Uuden nurkilla se kyllä sitten osasi suunnistaa oikeaan pihaan ja rappuun.

Töppöinen ei myöskään ikinä oppinut nousemaan kolmanteen kerrokseen asti, vaan ihmetteli rapussa aina sekä ykkösessä että kakkosessa että mihin me oikein ollaan menossa. Kolmoseen noustuamme se kyllä tunnisti oikean oven eikä ikinä jonottanut väärään, mutta matkalla kyllä pyrki milloin kellekin naapurille.

Oltiin asuttu ehkä kuukausi kun mies löysi meille uuden asunnon. 😂 Olisi saunat ja kaikki herkut! Hävetti soittaa ja irtisanoa tämä, mutta mies sanoi että meille on tehty niin kurjasti nyt pari kertaa niin vahinko kiertämään vaan. Ja itsepähän ei tehnyt mitään minimiasumisaikaa sopimukseen, varmistettiin vielä näytössä erikseen että se on vaan toistaiseksi voimassa oleva.

Sitten me alettiin pakkaamaan ja muutettiin uudelleen. Pidin DD:n voimassa irtisanomatta sitä välillä, se taitaa maksaa huikeat 7e per kuukausi.

Uusi asunto on rivitalo ja nyt on miehelle (ja nahkiaiselle) sauna, mulle täysin ilman rappukäytävää oleva kulku ja pönelle pikkuinen oma piha 😍

Muutto meni samalla vauhdilla, vaikka hieman kyllä jurppi kantaa kamoja kolmoseen ylös ja kohta takaisin alas. Etukäteen jännitti vähän ne tulevat naapurit ja se että kehtaatko junnujen antaa painia pihassa jos meteli ärsyttää heitä. Ajattelin että kysyn ihan suoraan kunhan heidät tapaan. Mietitytti myös se että pissiikö/kakkiiko ne ollenkaan pienelle pihalle ja jos niin voiko niin antaa tehdä.

Piti taas maksaa kuukausi päällekkäin ja oli aikaa viedä kamoja rauhassa pikku hiljaa. Kun pakkaaminen alkoi, kyllä niitä taas stressasi. Yhtä kuormaa pakatessa pöne pisti huudoksi, ja oltiin ajateltu että se on muutenkin se hetki kun mies vie auton ja minä kävelen koirien kanssa, näytetään niille siis uusi. Pöne oli ihan pitelemätön ja se teutaroi rapussa jo niin että ihme ettei sattunut enemmän. Uudessa kämpässä ei ihmeitä, samalla tavalla ne sinne tuli ja tutki kuin aiemmin tätä nykyistä. Pois lähtiessä pöne sitten oli tosi kankea ja ihme ettei vinkaissut autoon hypätessä, huonosti hyppäsi selkä köyryssä. Annoin sille kotona Norocarpia joka olikin viimeinen, pitää muistaa maanantaina hakea lisää varastoon.

Vietiin illalla vielä yksi kuorma ja jäätiin saunomaan. Koirat oli paljon rauhallisempia mutta otin ne nyt kuitenkin mukaan, samalla se tuli pissilenkki käveltyä ja uuteen taas totuteltua. Musta on tosi kiva että voi tälleen yhdessä useassa erässä käydä viettämässä aikaa siellä. Luulen myös että pöne ainakin ymmärtää että tänne niitä kamoja tuodaan.

Taas uusi :I

Uh koska tää loppuu

"Tuo on sitten se piha etkä karkaa naapuriin"

Tuo on sitten se sauna tietää hän jo!

Aluksi ne tyytyi makoilemaan portailla, sieltä on lyhyt matka sekä ylös että alas, kun ei tiedä missä tapahtuu. Nyt kun ollaan asuttu puolitoista viikkoa, nahka on oppinut jo pyyhkimäänkin portaissa 😂 Saa hankausta sekä alta että sivulta samaan aikaan!

Vanhassa pedit kävi vähiin ja sattui tällainen vahinko

Take meeeee

Tulin taas perjantaina ja nukuin patjalla lattialla, ja pakettiauto oli käytössä sunnuntaina. Töppöinen pelkäsi aluksi portaita, ja muutenkin useampi outo tapahtuma sai tässä selityksen; se ei näe enää toisen puolen silmällä paljoa mitään ja ylipäänsä näkö on huonontunut kovasti. Vein sitä ihan kädestä pitäen ja yritin opettaa junnujakin kulkemaan ulkokaarteessa, ja oon vähän pelännyt koska joku tulee turvalleen sieltä, kun sisäkaarre on tosi tiukka, mutta kaikki on oppineet hyvin eikä portaissa ole ollut ongelmia.

Muutto meni ihan hyvin taas, tosin nehän nyt on kotonaan siellä missä minä olen. Ekoja kertoja kun piti jäädä työpäiväksi yksin, mulla oli taas digital dogsitter vahtimassa. Yllätyin melkoisesti kun nauhalta kuului suunnilleen kerran tunnissa sellainen 5-10s kerrallaan kestävä vinkuminen, joskus jopa ulvonnan alku. Lakki saattoi maata ihan rauhassa ja äännellä siinä, eli ei mitään stressaantunutta ramppaamista ollenkaan. Kerran kokeilin karjaista videon välityksellä (oon vältellyt sitä tähän saakka koska oon pelännyt että joko ne riemastuu niin että hyppää läppäriin ja rikkoo sen, tai sitten ei tajua sitä minuksi) että pää kii siellä ja se tuli katsomaan konetta ja hiljeni moneksi tunniksi, mutta jatkoi sitten myöhemmin taas. Lopulta mä sitten tajusin mistä kiikastaa; olin jättänyt ne yläkertaan ajatuksena että portaissa ei juosta yksin ollessa. Pöne on ollut eristettynä aidan eri puolella, kun se on taas pari kertaa runnellut Pajua, oletan että sokeutumisen ja siitä johtuvan pelästymisen takia. Lakki on aina inhonnut kaikenlaista rajoittamista ja lisäksi suurin ongelma oli se, ettei se päässyt ulko-ovelle. Se haluaa odottaa ovella.

Lakilla oli vuosia siellä ekassa kämpässä lakki-tyyny lattialla, mutta hävitin sen muutossa, kun se oli hirveän kulahtanut. Nyt mietittiin että pitää vissiin hommata uusi lakki-tyyny. Heitettiin sille joku siihen.

Ja se meni :D

Nyt heitä odottaa siellä kaksi.

Mutta ongelma vaikuttaisi olevan ratkaistu. Hän tyytyväinen kun pääsee ovelle eikä ole portteja esteenä. Se ei haittaa että pöne on aidattu muualle, kunhan Lakkia ei aidata.
Ei ole toista niin uskollista odottajaa. 💔

"mentäiskö jo nukkumaan?"

mun takapihan metsään itselleni talloma polku 💚

En saanut lumiukkoa valmiiksi ennen kuin hermo meni itsellä tähän meteliin. Ugh.

2022

Aika perinteisen vuosikatsauksen - näitä on niin hauskaa lukea myöhemmin. Viime vuoden kirjoitus on täällä. En asettanut kauheasti tavoitteita; pöne oli elossa mutta lääkitty ja sen osalta kaikki kokeet jäi. Paju lakkasi kusemasta sisälle ja eteni nosessa mutta muuten se ei vieläkään osaa mitään, eikä minusta opi "normaalisti". Lakki eteni paljon sekä nosessa että pk-lajeissaan.

Tammikuussa ei ole tehty mitään tähdellistä. Oon mökkeillyt enemmän kuin koskaan ja surrut kuollutta mummoa ja Sientä. Lakki täytti 2v.

Helmikuussa käytiin nosemölleissä joissa kaikki sai tehdä jotakin. Ajettiin Helsinkiin jossa Lakilla oli käsittely-yksäri ja kaikki pääsi uimalaan uimaan. Töppöinen runteli Pajua useaan otteeseen ja ihan melkein varasin sille lopetuksen, mutta sitten lääkitys tehosi (?) ja tilanne rauhoittui. Epäselväksi jäi johtuiko se edes kivuista vai laittoiko se vaan aikuistuvaa russelia ruotuun. Niillä ei ole mitkään hyvät välit, kaikki Pajussa ärsyttää töppöistä.

Maaliskuussa Lakki starttasi uudelleen noseuransa tauon jälkeen ja satasten ilotulitus alkoi. Ekana sisäetsintä jonka se voitti, myöhemmin eka KEKin satanen. Tuskailin Pajun sisäsiisteyden kanssa kun se edelleen 11kk iässä säännöllisen epäsäännöllisesti pissi lattialle.

Huhtikuussa Paju täytti vuoden. Tein toisen ja viimeisen nosen vkt-harjoittelun. Lakille kaksi satasta lisää ja se nousi kaikkien osioiden etsinnöissä kakkosiin. Korkattiin maastokausi ja olin aivan lääpälläni Lakin "vauhtia enemmän kuin järkeä" -meininkiin.

Toukokuussa Sieni olisi täyttänyt 11v ja katkeruus ja suru on edelleen joka päiväistä. Kuun alussa käytiin pelkän Pajun kanssa parin päivän yhdistetty telttailu-hotellireissu, mudit oli porukoilla mökillä. Paju korkkasi nosekoeuransa kaikkien osioiden kokeessa, josta 75p ja ulkoalueen nopein. Oli melko kutkuttavaa ja toisaalta hirveän vaikeaa aloittaa taas koeura uuden koiran kanssa; ei mitään tietoa miten hänet pitäisi valmistella suoritukseen. Loppukuusta vatsatauti saavutti meidät ja käytin yli 500e russelin ripulin hoitoon, samalla peruuntui helatorstaiviikonlopun vaellus. Lakkikin sairastui mutta tokeni ilman lääkärissä käyntiä, pappa säästyi taudilta.

Kesäkuussa korkkasin mun vkt-urani ihanan NWS:n porukan yökokeessa. Lakki pääsi nollakoiraksi (ykkösen koe) ja muistan ikuisesti kun tuomari kommentoi sen nopeita aikoja "no sehän on kakkosen koira". Mulle se oli edelleen se pentu joka vasta aloitti koeuransa, ja yhtäkkiä siitä alkoi tulla vakavasti otettava kisakoira. Treenattiin paljon maastoja, siis jälkeä ja esineitä, haku jäi meiltä yhdistyksen politiikan takia tällä kaudella kokonaan ohjelmistosta.

Heinäkuussa oli koko vuoden odotettu Muotkan vaellus, jossa kaikki mahdollinen meni pieleen ja oli puolesta vuorokaudesta kiinni etten itse ottanut mediheli-kyytiä. Ensi kesälle ei ole suunniteltu yhtään mitään, ja rehellisesti en tiedä uskallanko enää ikinä lähteä mihinkään. Onhan sitä naurettu että kun kaikille muille on tapahtunut kaikkea niin jäljellä oli enää minä ja Lakki, ja nyt kun se osui mulle, niin ensi kesänä varmaan sitten tappaisin Lakin...

Elokuun alun makasin sairaalassa ja mies yritti pitää koirat järjissään, ihmeen hyvällä menestyksellä. Lakki korkkasi puolikuntoisen ohjaajan kanssa 2lk KEK:n ja vetäisi heti satasen sieltäkin. Loppukuusta Lakki kävi MH:ssa tekemässä itsensä näköisen suorituksen, vähän kyllä harmittaa se käsittely. Tavallaan se ykkönen "väistää tai murisee" on totta; niinhän se ensin teki. Testi ei vaan kerro sitä että parin osion jälkeen kun odotettiin että siviilit poistuu alueelta, Lakki päätti että testinjohtaja on riittävän tuttu ja meni könyämään hänen syliinsä. Onhan noi aina sellaisia että pakko vetää mutkat suoriksi, mutta osoitti taas itselle että samaan arvosanaan mahtuu kuitenkin hyvin erilaisia reaktioita ja yksilöitä, eikä pelkkä testitulosten tuijottaminen kerro sitten kuitenkaan kauheasti mitään. Töppöinen täytti 14v ja on syönyt gabapentiiniä jonkun aikaa, ja voi olosuhteisiin nähden oikein hyvin. Mietin silti paljon sitä koska vanha koira pitäisi päästää pois.

Syyskuussa tein lyhyen ja litimärän keski-Suomen vaelluksen junnujen kanssa. Lakki kävi muutamat kakkosen kokeet joissa sataset oli tosi pienestä kiinni. Kisasin yhden ykkösen KEKin myös Inkun kanssa ja se oli sikahauskaa! Pajulla alkoi joskus kesällä ihme lamaantuminen kesken etsintöjen; se yritti alkukesällä nostaa koipea alueelle ja karjaisin sille että mitä vittua, ja se lähti siitä. Pidin paljon taukoa kun en ymmärtänyt sitä enkä osannut auttaa sitä. Russeli jos päättää että ohjaajani on väkivaltainen hullu (oli se sitten totta tai ei) niin se ei sitten tee enää mitään vaikka miten lepertelet, käsket ja tsemppaat.

Lokakuussa muutettiin ja oli vielä yksi KEK2, josta jäi paska fiilis ja päätin että nyt on taas tauon paikka. Maastoja treenattiin edelleen aika paljon, Lakki olisi hyvinkin valmis ainakin avo, jos ei voi-jäljelle. Vain se tottis kusee... treenimotivaatiota syö se että se sirun luku on ongelma. Jossain vaiheessa tormistauduin ja aloin vaan treenata sitä, ja koin että se eteni paljon. Tottis on silti ihan lapsenkengissä ja mitään kokeenomaista tms se ei ole tehnyt yhtään, palasia on kyllä joka juttuun paljonkin. No mihinkän sitä olisi kiire valmiissa maailmassa. Tehtiin joitakin treenejä myös kovan alustan jälkeä ja se oli tosi hauskaa.

Marraskuussa jäi hyvä mieli käsittelystä sekä hieronnassa että silmälääkärissä; Lakki oli tosi nätisti ja molemmissa homma hoitui hyvässä yhteistyössä. Loi uskoa että kyllä se sirukin saadaan sujumaan. Treenit hiipui joka lajissa. Paju tuntui välillä paremmalta ja ahdistukset alkoi jäädä vähemmälle. Papparainen porskuttaa edelleen ja aina kun mietin että olisiko aika, se suorastaan säteilee elämäniloa ihan kuin osoittaakseen että älä sä ämmä mieti sellaisia.

Joulukuussa ilmoitin sitten kuitenkin Lakin vielä ykkösen sisäetsintään vaikka ei pitänyt tänä vuonna enää kisata, ja sehän veti homman kotiin ja nousi sielläkin kakkosiin. Lakki kävi vuoden aikana  yhteensä 9 nosekoetta, joista kuusi kertaa luokkanousutulos (satanen). Ei hullumpaa, ei. Paju on ollut treeneissä niin kiva että melkein tekisi mieli katsoa sillekin joku koe. Hirveän helppo se on ollut muutenkin yksittäisiä murkkuiän piikkiin meneviä tempauksia lukuunottamatta. Muutettiin uudelleen ja nyt riitti sekin toivottavasti vuosiksi taas.

Toiveita ensi vuodelle? No pappa yrittää pysyä hengissä että pääsisi keväällä nauttimaan pihastaan, ja kulkee treeneissä mukana koska rakastaa edelleen ihan kaikkea mitä hän saa tehdä. Paju käy jonkun nosekokeen ja ehkä terveystarkeissa, ainakin polvet ja selkä mua kiinnostaa kun se pompottaa toista takajalkaa aika paljon. Samalla nukutuksella pitää harkita jos kajotaan sen palleihin sitten kanssa. MH kiinnostaisi myös. Lakki jatkaa nosessa kisaamista ja jos vaan löydän motivaation treenata sitä tottista ja sirua niin ei se mitenkään epärealistinen ajatus olisi että se starttaisi pk-puolen uransa. Mutta katsotaan nyt, se on rakennettu niin rauhassa ja paineetta että en halua nytkään alkaa kiirehtiä ja edetä enemmän kuin hyvältä tuntuu. Ja sitten... oon joka vuosi kirjoittanut itselleni yhden ainoan tavoitteen, ja edelleen ryssinyt sen. Avaa tuhkat ja anna hänen mennä. Siitä tulee jo kolme vuotta. 💔

200

Koska tilastot on hauskoja, listasin mun kaikki koekäynnit kaikkien koirieni kanssa. Tämä on nyt kolmas versio kun aina tuli mieleen jotakin lisättävää. Viralliset on helppo poimia koiranetistä mutta oon aloittanut sekä rallyn että nosen ennen kuin niistä tuli Kennelliiton lajeja. Samoin AD-koe ei näy tietokannassa mutta laitoin sen pk-riville silti.

Ainakin tästä hahmottaa helposti mun (töppöisen) menestyksen salaisuuden; panosta eri lajeihin eri elämänvaiheessa. Kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa.

Eniten lajeja vuonna 2013. Eniten koiria (kaikki) oon käyttänyt Smartdogissa, useimman kanssa kisannut nosessa. Eniten koekäyntejä aksassa, tai jos sitä ei lasketa kun se nyt on ainoa laji missä voi vetää kolme kisaa päivässä, yllättäen rallyssa. Ei noi luvut kuitenkaan tunnu mitenkään suurilta.

Musta on tuntunut että mun harrastus hiipuu vuosi vuodelta ja mietin välillä voinko kutsua itseäni miksikään aktiivikisaajaksi enää lainkaan, mutta tämän valossa sehän on kuitenkin taas nousussa. 😂 Eikä oikeastaan taulukko vastaa tuntumaa, olisin väittänyt että 2014-2016 oli ne vuodet kun mulla saattoi olla useana iltana viikossa kahdet treenit peräkkäin, ja melkein joka viikonloppu jotkut kinkerit milloin Sienen, milloin töppöisen kanssa. 💔

Tänä vuonna tuli tasan 200 koekäyntiä täyteen ja jos laskee että yksi maksaa keskimäärin 30e, se tekee 6000e koirakisoihin...

Nähtäväksi jää mitä tulee ensi vuoden sarakkeelle. Totesin myös että 3v töppöinen oli tokossa evl:ssa ja sillä oli eka valiotulos, se oli tehnyt BH ja JK1, aksassa se kirmasi kakkosissa. Lakki kohta kolmevee ei ole lähelläkään mitään noista. 😁 No mihinkäs sitä kiire valmiissa maailmassa, muistan kyllä edelleen kun töppöisestä tuli TVA neljävuotiaana ja KVA kuusivuotiaana, ja mietin sen koko loppuvuoden että tässäkö tää oli ja mitä mä nyt tekisin kun koira on parhaassa kisaiässä ja kaikki tavoitteet on saavutettu. Se tuntui hölmöltä. Tulihan sitä sitten noita uusia lajeja, mutta opin kyllä kerrasta että turha hötkyillä nuoren koiran kanssa mihinkään.