Tottis- ja noseyksärillä

Varasin Lahteen Motidog:n Lauralle yksärin. Oon lukenut hänestä kehuja netistä ja nimenomaan siltä kantilta että kohtelee eri rotuja yhtä nätisti ja näkee koiran yksilönä. Päivää piti kerran jo siirtääkin kun olin kipeänä ja ääni meni, mutta nyt ymppäsin sen samaan etelän reissuun osteopaatin kanssa. Aikaa mulla oli vain tunti kahdelle koiralle ja se ei kyllä riitä mihinkään, lisäksi oltiin ulkokentällä ja sitä ei oltu kovin hyvin aurattu ja siellä oli muutakin porukkaa. Kesällä tällaiset jutut on paljon helpompia mutta ei mahda mitään.

Laitettiin eka nosehajut, käytettiin jonkun ladon kolme seinää ja lisäksi tehtiin yksi alue missä oli kontin seinä ja kouluttajan tuomaa tavaraa, pari laatikkoa, merkkejä jne. Laitoin piilot itse ja niiden oli tarkoitus olla aika helppoja, ei mitään kikkailua.

Lakki aloitti ja mentiin yhdessä kouluttajan kanssa parkkikselta kentälle, jossa kaivoin kassista taukomaton ja levitin lelut valintaa varten. Hän painotti että rutiinit on tärkeitä ja niistä pitää aina pitää kiinni. Vahingossa laitoin lelut tosi lähelle taukomattoa ja Lakki ei oikein olisi pysynyt siellä. Se sai valita lelun ja sitten hetken leikin sen kanssa ja tein pari käsikosketusta itse, jonka jälkeen sirun luvun lähestyminen kohti kouluttajaa. Tehtiin 2x lähestyminen ja 2x niin että käsi oli valmiina ja vein koiran sen alle. Pelkäsin vähän että eilinen lääkärissä pakottaminen näkyisi nyt, mutta Lakki oli ihan sikareipas ja rento ja tuli niiiin hyvä mieli tästä! Kouluttaja lopuksi kysyi että millaisia ongelmia meillä siis on ollut kun olen tätä niin perusteellisesti kouluttanut, kun nyt ei kyllä enää näe koirasta mitään. Hän muistutti että koira oikeaan mielentilaan ennen sirun lukua, koska se edeltävä hyvä tila tottakai valuu myös sitä seuraavaan asiaan, ja tunne-ehdollistuminen on tärkeää. Sekin sai kiitosta että oon panostanut siihen että minusta tämä on parasta ikinä. Pohja näyttää kuulemma vahvalta ja tänään ainakin hyvinkin valmiilta tämä prosessi. Nyt vain yleistämistä eri tilanteissa.

Toinen aihe oli seuraaminen ja siihenkin sain paljon mietittävää. Oma ohjaaminen sai kehuja mutta voisin kuitenkin olla koko ajan olematta niin kokeenomainen ja kehua hyvät hetket. Nyt mulla on vaihtoehtona se että työskennellään tai palkataan ja siitä välistä puuttuu se että kehuu ilman palkkaamista. Lakki vastasi siihen tosi hyvin. Oon kuullut tästä joskus ennenkin... käännöksiä katsottiin ja niitä pitäisi nyt todella alkaa työstää. Liikkeelle lähtöjä myös ilman perusasentoa. Perusasennossa pään asento tosi erilainen kuin liikkeessä, tähän pitäisi saada nyt videoita tai peili ja päättää mikä on kriteeri ja pitää siitä kiinni. (Alku)perusasennot välillä vähän roiskaisuja ja tekniikkaa voisi hieman hioa. Irroitukset myös nyt aika kamalia eli ei irroita ekalla, niitä voisi vahvistella ihan kotona. Sanoin että musta on tavallaan vaan hauskaa kun se on vähän tuhma, mutta helposti käy niin että itseä alkaa ärsyttää ja tulee se "nyt irti perkele" joka taas vaikuttaa sitten negatiivisesti koiraan, ja kaikki tahma ja sotku saattaa aina myös valua seuraavan tehtävän aloitukseen. Myös taukomattoa voisi vahvistella erikseen koska nythän se ei oikein olisi siellä malttanut makoilla vaan tuhmaili senkin osalta.

Tuntui että aika loppui kesken. Koira ehkä ei olisi enää kauheasti jaksanut, se ei siis käynyt autossa tauolla lainkaan, ja olisi kaivannut ainakin pitemmän tauon. Koulutuksissa vaan aina menee kauheasti aikaa siihen selittämiseen. Kivasti hän leikki valitsemallaan karvalelulla eikä mulla edes ollut namin namia mukana. Saatiin kehuja siitä että koira tekee ihanasti ohjaajan kanssa, eikä vain lelulle, ja että se on varsin tasapainoinen kaikessa. Hyvät pohjat ja nyt vaan tosiaan rohkeasti eteenpäin. Ja mulla jäi toki myös hyvä mieli siitä että koira otettiin koirana eikä tullut yhtään sellainen olo mitä niin monesti aiemmin, se "hanki parempi koira" -ilmapiiri mikä montaa tottiskouluttajaa leimaa.

Sitten oli Pajun vuoro. Otin sen autosta ja käveltiin kouluttajan kanssa hajujen luokse. Paju bongasi ekana sen vikaksi ajatellun rakennetun alueen ja meidän poistulojäljet, ja siinä tuli meidän eka konflikti kun lähetin sen eri paikkaan kuin mihin se olisi halunnut mennä. Eka pieni seinä meni vielä ihan hyvin. Toisella seinällä peruutin pois alta ja noin puolivälissä koira lipaisi huuliaan ja pullahti pois seinältä ja kiersi mun taakse tyhjään. Pysähdyin ja olisin ohjannut sen takaisin seinälle, mutta koutsi sanoi että jatka liikettä. Peruutin siis vähän lisää ja koira palasi hajulle ja otti sen siitä. Vikalla seinällä näin kaikkein selvimmin itse että se havaitsi kyllä pilven mutta tuli taas pois, ja seisoin siinä sitten mitään tekemättä odottamassa niin se palasi ja otti sen. Palkkasin sen kiljaisemalla "jessss!!" ja peruuttamalla kauemmas ja antamalla useita nameja kourasta. Vikalla alueella se myös haistoi pilven, mutta ihan muina koirina nuuhki niitä irrallisia esineitä ja oli työskentelevinään. Kävelin pari kertaa seinän ohi sanomatta mitään tai ohjaamatta koiraa sinne, mutta kun ei, koutsi sanoi että ota koira ja mene vähän kauemmas. Seistiin siinä katsomassa kun hän purki alueen ja otti kaikki irtokamat pois. Paju olisi halunnut mennä takaisin sinne mutta hihna esti. Tämä oli siis palkkion mahdollisuuden poisto.

Hän oli sitä mieltä että ei sillä kesäisellä koiven nostolla ja mun kieltämisellä välttämättä ole tämän kanssa mitään tekemistä lainkaan. Joku pieni asia kuitenkin on tapahtunut, se ei välttämättä koskaan selviä että mikä, mutta hajuhommat nyt vaan on herkkiä. Periaatteessa ilmiö on sama kuin jäljellä keppien yli meneminen; kyllä koira huomaa ne mutta jostain syystä ei halua tai kykene ilmaisemaan. Pajukin ihan tasan tarkkaan haistoi kaikki nämä hajut mutta ihme pelleilyä tuli jokaisella.

Ihan ekana hän käski miettiä omaa ohjaamista. Useinhan käy niin että tulee ongelmia, ohjaaja alkaa auttaa tai helpottaa ja sitten upotaan vaan  syvemmälle. Minäkin jäin siinä tokalla seinällä odottamaan, itse mielestäni odotin että koira palaa seinälle ennen kuin olisin jatkanut, mutta pitäisi peruuttaa koko ajan. Kun tiedän missä haju on, jään siihen odottamaan että noniin tossa, nyt rupea tarkentamaan. En saisi yhtään odotella enkä ohjailla enkä painostaa. Ihan ekana läksynä nyt sellaisia että laitan helpon alueen ja kävelen mitään sanomatta ja tekemättä siitä ohi kuin olisin lenkillä ja koira saa "karata" ja ottaa hajun tai olla ottamatta. Kotona voi tehdä vaikka purkkiradalla samaa, virittelee treenin ja istuu vaikka tuolille katsomaan ja palkkaa jos se sinne menee, jos ei, niin olkoon menemättä.

Toinen asia mitä mietittiin oli vielä yllättävämpi, ja se koski koiran kiihtymystä ja siitä johtuvaa "sulkeutumista". Palkan odotus on liian kova, palkkaustyyli ylläpitää kiihtymystä, valmistelut on huonot, syitä on monia. Paju ei nyt näyttänyt mitenkään kiihtyneeltä, mutta olihan se jo pentuna nähtävissä että se ei koskaan pystynyt istumaan ruokakupille vaan tärisi vain. Smartdogissa oli nähtävissä ja sain palautetta että se menee ihan siinä rajoilla että kohta flippaa. Kiihtynyt koira ei välttämättä säädä ja härvää vaan se sulkeutuminen ja jäätyminen voi olla opittu tapa hallita sitä kaoottista mieltä, varsinkin jos ohjaaja on joskus kommentoinut että säätäminen ei ole hyvä asia. Lisäksi se, että Paju oli odottanut tuntikausia autossa ja näki että Lakki pääsi ensin, oli vielä joskus aiemmin varma kaaoksen petaaminen. Koira ei ole ollut enää niin kierroksilla että olen vähän unohtanut kun joskus vuosi sitten oli vielä selvää ettei sitä voi viedä autosta suoraan mihinkään treeniin. 

Kouluttaja kysyi myös että oliko ne kaikki eukaa, koska näytti siltä, että koira ehkä odotti jotain muuta ja pettyi kun se olikin tätä. Kyllä ne oli samasta purkista kaikki. Pettymys liittyi varmasti myös siihen että se olisi halunnut eka sinne eri alueelle ja ohjasinkin sen toisaalle. Tällaiset pienet asiat saa helposti jo katastrofin kytemään koiran päässä. Ja mä en ole koskaan osannut kiinnittää tällaisiin mitään huomiota...! Ainakaan nosessa ja ainakaan Pajun kanssa. Töppöisen osalta tuli sellainen flashback peltojäljelle missä tappelin yhden kauden sen kanssa hallinnassa paalulle menosta ja jos se takkusi, koko homma oli ihan kaaosta.

Nyt tuntuu että on pää aivan sekaisin, ja on mietittävä uudelleen koiran valmistelu, palkkaaminen ja kaikki. Pitää tehdä erilaisia kokeita että miten sitä pitäisi purkaa ennen omaa vuoroa. Mielentila pitäisi saada oikeaksi ennen aloitusta. Palkkaamiseen sain vinkin että jättää ainakin kaikki heittelyt pois ja kokeilla vaikka märkäruokaa purkista tms. Kerroin että joskus mulla oli yllärinä täytetty kongi palkkana ja että silloin koira oli ihan että hyi tällainen, ja olisi halunnut vaan jatkaa etsimistä. Se kongien ja namien etsintä ei ehkä ole ollut hyvä idea sekään, jos se lisää epävarmuutta siitä mitä etsitään ja lisää sitten pettymystä? Ainakin koiran pitäisi tietää mitä se on menossa etsimään. Vaikuttaa siltä että Pajulle rutiinit onkin huomattavasti tärkeämpiä kuin olen tajunnut. Itse jäin miettimään että sille voisi sopia myös vaikka sellainen nuuhkumatto.

Sain myös vahvistuksen taas sille, että jos tulee ongelmia eikä koira etsi, niin vie se vaan pois ja anna olla. Älä herran tähden ala "auttaa". Kyllä se luultavasti tietää missä se haju on ja jos se ei sinne halua tai pysty menemään jonkun pään sisäisen estonsa takia, ei sillä rakenna mitään hyvää että alkaa sörkkimään. Mieluummin palkkion mahiksen poisto ja koira voi vaikka nähdä että appari purkaa alueen ja se oli vaan siinä.

Nyt tuntuu että pää räjähtää ja että miten voin olla näin sokea itse. Eihän sitä tiedä onko kouluttaja sen enempää oikeassa kuin minäkään; hän näki koiraa vain sen puolisen tuntia. Yhtä hyvin voi olla että kaikki alkoi siitä että kielsin sitä kusemasta eikä se tajunnut mihin se liittyi. Mutta ainakin sain nyt uutta ajateltavaa ja jotain konkreettisia ohjeita miten yrittää päästä eteenpäin. Sinänsä kiihtymisen ja ruuan odottamisen aiheuttama jumittaminen on kyllä mulle tuttua, ei jäljeltä mutta esim. tokon kaukokäskyissä sekä töppöinen että Sieni meni aikoinaan täysin lukkoon, jos niille koetti laittaa takapalkaksi ruokaa. Ei pystynyt tekemään mitään vaihtoja ollenkaan koska kuppainen nami odotti selän takana. Pajusta kuitenkin on tiedossa että sillä on huono luopuminen, näennäisesti ehkä joo eli ei yritä varastaa mutta kyllä siitä näkee miten paljon kuumottaa. Sinänsä tämä teoria voi siis aivan hyvin pitää paikkansakin.