8kk

Pk-mittainen mudi siitä sitten tuli. Kotimittaus antaa kaikkea välillä 48-52cm, klinikan vaaka sanoi 15,0kg. Säkään vaikuttaa toki paljon se, kuinka ryhdikkäästi pentu seisoo. Virallisessa mittauksessa sitä varmaan jännittää sen verran, että se vähän niiaa, niin eipähän ole ihan törkeän ylikorkea. Oikeasti se on silmämääräisesti hyvin lähellä pönen mittaa. Kuva vääristää, ei niillä ole kokoeroa Lakin eduksi, mutta toinen nyt vaan on ryhdissä toisenkin edestä.

Esineruutua ollaan tehty ahkerasti metsälenkeillä; koirat puuhun kiinni, esineiden kanssa 50m päähän, parin metrin kaistaletta mutkitellen takaisin ja ei muuta kuin eka kehiin. Lakki saa yleensä olla eka ja pöne hakea loput 1-2 esinettä. Lakki ei haluaisi tulla, kun kytkisin sen oman vuoronsa jälkeen (on tehnyt samaa pari kertaa treenikentällä, ei halua tulla autoon). Lakki saa aina myös hullunkohtauksen kun sen pitää katsella pönen vuoroa. Joskus päästän sen pönen perään, mutta sitten pöne etsii ja pentu härvää perässä. Lakki pysyy tallatulla alueella hyvin ja tietää mitä tekee.

Tänään tehtiin ekaa kertaa H:n kanssa oikea esineruutu. Koirat odotti autossa, ja tallattiin joku ehkä 10-15m leveä kaistale, mihin tuli kolme H:n esinettä. Kannattaa toki vaikeuttaa kerralla montaa kohtaa :D Tein virittelyesineen autolla ja sitten vaan toin pennun alueen reunalle ja lähetin sen sinne. Meillä on samassa metsässä ollut hakutreenit ja pentu yritti hakea enemmän etukulmaa sivusta kuin suoraan eteenpäin, mutta kyllä se äkkiä korjasi alueelle. Irtosi hyvin ja esine löytyi nopeasti. Palkan saatuaan yritin vielä leikkiä, mutta se vaan kyttäsi niitä suuntia mitkä olisi olleet etukulmat jos tämä olisi ollut hakurata. Aika outoa oli, se hyvin harvoin kieltäytyy leikkimästä mun kanssa. Itse suoritus meni oikein hyvin. Nyt vähän rutiinia näihin ilman näköapuja tapahtuviin ja sitten kokeillaan ottaa kaksi esinettä.

Toinen mainitsemisen arvoinen asia on pitkäkestoinen käsikosketus. Toisten mielestä nouto (pito) on vaikein ja työläin asia kouluttaa. Siinä pitäisi pystyä nostamaan kriteeriä niin millisekunti kerrallaan, että pääsisi haukkaamisesta oikeaan pitoon. Mun koirille se on ollut helppoa opettaa, mutta inhoan sitä kouluttajana, kun siinä jotenkin se ohjaajan ja koiran suhde on niin isossa roolissa ja jos he eivät puhu samaa kieltä, ulkopuolisella ei oikeastaan ole mitään jippoja neuvoa.

Yksi juttu mulle, mikä on saanut tuskan hien tirskumaan jo Sienen aikoina, on sen sijaan pitkäkestoinen kuonokosketus. Tunnen sen saman tuskan mitä toiset kokee noudon kanssa, en vaan pääse tökkimisestä kestoon, ja koko aihe turhauttaa itseä niin että se tuskan hiki erittyy jo kuin vain ajattelee sitä. Niiiin raivostuttavaa katsella omaa huonouttaan!! Mokoma paska temppu, katoaisit maailmasta, kun en osaa sua.

Koska kaikki tietää että mua ärsyttää jättää asiat kesken siksi että joku ei muka suju, tartuin tähänkin uudelleen pari päivää sitten Lakin kanssa. Oon kouluttanut todella paljon motimutkaisempiakin juttuja niin jo nyt on perkele jos tällainen ei vaan onnistu. Ja kas vain, lempilauseeni, se syy miksi mun koirilla on niin paljon eri lajien tuloksiakin; if there's a will, there will be a way. :) video