Viime viikon kokeen jälkeen meni muutama päivä, ja laitoin sitten jossain mielenhäiriössä Pieksämäelle viestin, onko heillä hirveä jono ja vieläkö pääsee jonon jatkoksi. Olin jollain varasijalla 4 tms. En siis ollut edes yrittänyt ilmoittautua silloin kun oikea aika oli, kun ajattelin, että antaa olla rallyuran. Torstaina tuli viesti, että mulle on paikka, ja perjantaina treeneissä oli taas sellainen olo että ei s**tana kaikkeen sitä pitää rahansa ja vapaansa tuhlata. Lauantaina kello oli soimassa kuudelta, mutta olin hereillä reilusti aiemmin. Ihan turha kuvitella, että herra 12v voisi vieläkään mennä kokeeseen ilman että on käynyt tunnin metsälenkillä juoksemassa pahimmat höyryt pois. Koepaikalla se oli jotenkin vähän nuupea, mutta nyt en mennyt lankaan, vaan treenasin silti vähän aikaa. Rata oli niin meidän näköinen, että alkoi ahdistaa, siis ihan kauheat suorituspaineet. Enköhän mä taas väännä pikkusormen jossain kohtaa väärään asentoon ja tulee ylimääräisiä voltteja ja helppo rata kaatuu sellaiseen.
Pöne oli numerolla 18/29 (joo, mes-koiria oli hirveästi!) ja ennen omaa vuoroa kerkesin välillä lakata jännittämästä ja välillä tuntui että oksennus tulee kohta. Mukavaa tämä koiraharrastus, joo. Tuomari osoittautui todella kiltiksi ja esim. selvästä haukkumisesta läpi radan ei tullut virheen virhettä. Samoin siellä sai aika huolella notkistaa polvia ja ohjailla todella suurieleisesti, kun yleensä ylemmissä luokissa ohjauksen pitäisi olla jo varsin hillittyä. Sinänsä on kurjaa että arvostelu on eri tuomareilla niin erilaista, mutta päätin nyt sitten kuitenkin että ei tässä lajissa ole kyse siitä kuka tekee vähäeleisimmän suorituksen, vaan siitä, kuka tekee temput oikein. Päätin siis ohjata todella kädestä pitäen ja paljon suuremmin kuin mitä treeneissä teen, ja miten haluan koirani kouluttaa. Nyt ei ainakaan jää mun ohjaamisesta kiinni, keskityn pitämään kädet kurissa ja kun on jotain näytettävää, näytän niin että sokeakin huomaa.
Halliin sai mennä vaan yksi koira radalla olevan lisäksi, ja sisäänheittäjä heitti mut sinne vaikken olisi ihan niin aikaisin halunnut. Lähtöön meno ei tuntunut kovin hyvältä, ja ekalla kyltillä koira hieman jätätti ja pälyili, myös tuplasaksalainen oli pönen asteikolla hidas. Tsemppasin sitten aika rajusti, ja jossain kyltillä numero 10 huomasin ajattelevani että jumalauta jos oon oikeassa niin ei virheitä tähän mennessä (rallyssa on kyllä tosi vaikea itse ehtiä nähdä, jos sählä kerkiää vaikka tehdä ylimääräisen istumisen johonkin. Siksi maaliin tullessa ei kyllä koskaan tiedä miten meni noin oikeasti..). Pöne oli ruvennut kiihtymään ja istutin sitä kaikissa pysähdyksissä hetken. Siitä se vaikea kohta sitten alkoi: kyltit 12, 13 ja 14 peräkkäin oli melkoista pyöritystä ja meille todella kuumottava yhdistelmä. No se kosahti jo heti ekalla ja pöne kerkesi tehdä jonkun ihan oman voltin. Onhan meillä yksi uusiminen, ajattelin. Olin päättänyt jo etukäteen että jos uusin, teen sen kuin hidastetussa filmissä ja otan koiran sivulle istumaan uusimaan lähtiessä, en mene lennosta, kuten yleensä teen. Tuntui että kädet ja jalat tärisi kun keskityin niin siihen että nyt en anna sen tehdä mitään ylimääräistä. Molemmissa oikeissa saksalaisissa se hyppäsi kainaloon, toisessa potkaisi kylttiä mistä annoin meille päässäni -1, ja toisessa esti mua niin että siitä olisi kyllä saanut ainakin -1 kontr. Se myös kiljahti paristi, mutta jos ääntelyä ei lasketa... No vielä se 95 jäljellä, ajattelin, nyt älä tyri mitään. En ole varmaan koskaan tehnyt spiraalia niin huolella kuin nyt, hoin mielessäni koko ajan montako törppöä oon kiertämässä ja pidin katsekontaktin koiraan ettei se vasemmalle kaartaessa liukene oikealta selän takaa, mitä se varsinkin oikean seuruun alkuvaihessa teki paljonkin. Maaliin tullessa kädet tärisi ja mietin että nyt hihna varovasti taskusta, ettei se patukka tule kanssa esille, se unohtui vahingossa taskuun. Mietin että mun mielestä meillä on 95p mutta yritin olla ajattelematta sitä sen enempää, kun siellä tosiaan saattaa olla vaikka peruutuksessa istuminen -10 tms mitä en ole edes nähnyt. Palkkasin koiran ja vein sen autoon, ja hetki piti odotella että tulokset tuli taululle: 97p.
Hetken se tuntui hyvälle mutta sitten tuli taas se sama vanha.... mun mielestä esim. se kahden kokeen takainen 87p oli miljoona kertaa ehjempi suoritus ja kaikin tavoin enemmän sellaista kuin minä haluan meidän yhteistyön olevan. Tämä ei ollut mitenkään nättiä eikä taitavaa, tämä oli ohjaajalta epätoivoista paikkomista ja väkisin tuloksen runnominen, koira aluksi sulkeutuneena omaan ahdistuskuplaansa ja sitten taas hätäinen ja roiskiva. Kummallinen laji on.
Ei päästy edes palkinnoille koska rata oli helppo ja täysiä satasiakin tuli kolme.
Lakki on viime kuukaudet jaksanut odottaa autossa nätisti, mutta en tiedä mikä sille nyt tuli, reagoiko sekin mun normaalia kovempaan tulospainestressiin? Se silppusi oman alustansa häkissään ja oli ihan kierroksilla siellä koko ajan. Käytin sitä kolmesti tiellä pissillä ja kentällä touhuamassa ja leluun se kyllä keskittyi tosi hyvin, nameihin ei niinkään, vaan oli tosi levoton ja jotenkin sellaista ihme kiukuttelua ja kyttäämistä täynnä. Ei kiva. Se on kyllä muutenkin viime aikoina keksinyt että kun avaan kontin ja menen ottamaan jotakuta, se alkaa kaivaa veräjän ovea. Ovi loksahtaa auki kun sitä kovasti rynkyttää. Saatoin kerran tässä sanoa aika painokkaasti, että parasta olisi kun lopettaisit tuollaiset tavat välittömästi. Sen on selkeästi muutenkin treeneissä vaikeaa jäädä sinne kun pöne pääsee, odotusarvo on kasvanut niin korkeaksi. Pitäisi ehkä ihan varata vaikka joku täytetty kongi tms minkä se saisi kun pöne pääsee ja se ei. Kateusvietti on hänen suurin viettinsä ja se turhauman käsittely ei vieläkään ole hänen vahvinta alaansa, niin hirveä karjuminenhan siitä seuraa, kun ei oo aina hänen vuoronsa. :p
Nyt se olisi sitten viimeistä vaille kolmoisvalio, ensimmäinen harrastuskoirani. Aika, ole meille armollinen vielä.
Halliin sai mennä vaan yksi koira radalla olevan lisäksi, ja sisäänheittäjä heitti mut sinne vaikken olisi ihan niin aikaisin halunnut. Lähtöön meno ei tuntunut kovin hyvältä, ja ekalla kyltillä koira hieman jätätti ja pälyili, myös tuplasaksalainen oli pönen asteikolla hidas. Tsemppasin sitten aika rajusti, ja jossain kyltillä numero 10 huomasin ajattelevani että jumalauta jos oon oikeassa niin ei virheitä tähän mennessä (rallyssa on kyllä tosi vaikea itse ehtiä nähdä, jos sählä kerkiää vaikka tehdä ylimääräisen istumisen johonkin. Siksi maaliin tullessa ei kyllä koskaan tiedä miten meni noin oikeasti..). Pöne oli ruvennut kiihtymään ja istutin sitä kaikissa pysähdyksissä hetken. Siitä se vaikea kohta sitten alkoi: kyltit 12, 13 ja 14 peräkkäin oli melkoista pyöritystä ja meille todella kuumottava yhdistelmä. No se kosahti jo heti ekalla ja pöne kerkesi tehdä jonkun ihan oman voltin. Onhan meillä yksi uusiminen, ajattelin. Olin päättänyt jo etukäteen että jos uusin, teen sen kuin hidastetussa filmissä ja otan koiran sivulle istumaan uusimaan lähtiessä, en mene lennosta, kuten yleensä teen. Tuntui että kädet ja jalat tärisi kun keskityin niin siihen että nyt en anna sen tehdä mitään ylimääräistä. Molemmissa oikeissa saksalaisissa se hyppäsi kainaloon, toisessa potkaisi kylttiä mistä annoin meille päässäni -1, ja toisessa esti mua niin että siitä olisi kyllä saanut ainakin -1 kontr. Se myös kiljahti paristi, mutta jos ääntelyä ei lasketa... No vielä se 95 jäljellä, ajattelin, nyt älä tyri mitään. En ole varmaan koskaan tehnyt spiraalia niin huolella kuin nyt, hoin mielessäni koko ajan montako törppöä oon kiertämässä ja pidin katsekontaktin koiraan ettei se vasemmalle kaartaessa liukene oikealta selän takaa, mitä se varsinkin oikean seuruun alkuvaihessa teki paljonkin. Maaliin tullessa kädet tärisi ja mietin että nyt hihna varovasti taskusta, ettei se patukka tule kanssa esille, se unohtui vahingossa taskuun. Mietin että mun mielestä meillä on 95p mutta yritin olla ajattelematta sitä sen enempää, kun siellä tosiaan saattaa olla vaikka peruutuksessa istuminen -10 tms mitä en ole edes nähnyt. Palkkasin koiran ja vein sen autoon, ja hetki piti odotella että tulokset tuli taululle: 97p.
Hetken se tuntui hyvälle mutta sitten tuli taas se sama vanha.... mun mielestä esim. se kahden kokeen takainen 87p oli miljoona kertaa ehjempi suoritus ja kaikin tavoin enemmän sellaista kuin minä haluan meidän yhteistyön olevan. Tämä ei ollut mitenkään nättiä eikä taitavaa, tämä oli ohjaajalta epätoivoista paikkomista ja väkisin tuloksen runnominen, koira aluksi sulkeutuneena omaan ahdistuskuplaansa ja sitten taas hätäinen ja roiskiva. Kummallinen laji on.
Ei päästy edes palkinnoille koska rata oli helppo ja täysiä satasiakin tuli kolme.
Lakki on viime kuukaudet jaksanut odottaa autossa nätisti, mutta en tiedä mikä sille nyt tuli, reagoiko sekin mun normaalia kovempaan tulospainestressiin? Se silppusi oman alustansa häkissään ja oli ihan kierroksilla siellä koko ajan. Käytin sitä kolmesti tiellä pissillä ja kentällä touhuamassa ja leluun se kyllä keskittyi tosi hyvin, nameihin ei niinkään, vaan oli tosi levoton ja jotenkin sellaista ihme kiukuttelua ja kyttäämistä täynnä. Ei kiva. Se on kyllä muutenkin viime aikoina keksinyt että kun avaan kontin ja menen ottamaan jotakuta, se alkaa kaivaa veräjän ovea. Ovi loksahtaa auki kun sitä kovasti rynkyttää. Saatoin kerran tässä sanoa aika painokkaasti, että parasta olisi kun lopettaisit tuollaiset tavat välittömästi. Sen on selkeästi muutenkin treeneissä vaikeaa jäädä sinne kun pöne pääsee, odotusarvo on kasvanut niin korkeaksi. Pitäisi ehkä ihan varata vaikka joku täytetty kongi tms minkä se saisi kun pöne pääsee ja se ei. Kateusvietti on hänen suurin viettinsä ja se turhauman käsittely ei vieläkään ole hänen vahvinta alaansa, niin hirveä karjuminenhan siitä seuraa, kun ei oo aina hänen vuoronsa. :p
Nyt se olisi sitten viimeistä vaille kolmoisvalio, ensimmäinen harrastuskoirani. Aika, ole meille armollinen vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti