Monesti ne ratkaisut mitä se tekee, on sarjassamme "älä edes kuvittele". Minä olen se ikävä akka joka kieltää, käskee hillitä itsensä, vaatii noudattamaan sääntöjä joita olen kaikki nämä vuodet sille tankannut. Ärsyttävintä, ja samalla toisaalta myös kaikkein rakastettavinta siinä on se, ettei se koskaan oikein nöyrry mun tahtoon ja ne omat jutut vaan pursuaa sieltä.

Ja sitten joskus tapahtuu jotain tällaista. Olen nauranut koko päivän tuolle sen omahyväiselle ilmeelle. Joku normaali koira varmaankin olisi kiertänyt, mutta muri ahtautuu välistä. "Koska mä voin".

Ja salaa ne sen omat jutut on niiiin liikuttavia. <3

Etsii muttei löydy

Kävin tänään kaverin koirakoulun tiloissa tekemässä etsintävaihtarit. Hän oli laittanut meille eukaa neljä piiloa, haju oli muhinut 2,5-3h ennen kuin aloitettiin. Toiveena oli, että osa voi olla vaikeampia ja osa saa olla ihan peruspiiloja, ja joku voi myös olla korkealla. "Vaikeat" ja "helpot" on kyllä tässä lajissa aina aivan herran haltuun...

Aloitettiin alakerran aulasta, joka on meidän olohuonetta vähän isompi tila. Paljon tyhjää seinää, mutta myös yhdessä nurkassa 8 talvirengasta ja yhdessä läjä kaikkea roinaa, vanhoja huonekaluja ym. Pönellä on ennenkin ollut siellä tosi vaikeaa, en tiedä mistä se johtuu, mutta se ei vaan löydä mitään. Siellä piti olla kaksi piiloa. Eka kierros käytiin yllättävän rauhallisesti, annoin koiran mennä, nenä alhaalla veti. Toisella alkoi sitten sutia eli kiihtyä ja sittenhän siinä vedeltiin kierros poikineen. En saanut mistään mitään reaktiota. Katsoin että se kävi kulmat, katsoin että se tutki sekä alhaalta että ylhäältä. Sitten se alkoi bongailla kaikkia kohoumia ja halkeamia, ihmeen hyvin se onkin oppinut kaikki pienetkin yksityiskohdat, missä piilo voi olla. Sitten se vale"ilmaisi" tyhjiä tarroja, sen se tekee kun hermo menee kun mitään ei löydy.

Olimme ihmeissämme. Lopulta päätettiin, että avataan ovi varsinaiseen koulutustilaan, jossa oli yksi piilo. Jospa se löytäisi sen. Pöne oli varsin kiihdyksissä jo valmiiksi ja siellä me kanssa poukkoiltiin ympäriinsä, mutta ei minkäänlaista reaktiota. Tyhjiä tarroja yritti taas "ilmaista", se oikea ilmaisu näyttää vähän erilaiselta kuin tämä "vittu ei täällä ole mitään löydettävää, eikö tämä kelpaisi". Koira veti kuulemma monta kertaa aivan hajun ohitse liki nenä sitä hipoen, eikä todellakaan yhtään mitenkään reagoinut. Se oli muovilaatikossa kädensijan kolojen uumenissa, jotenkin syvällä, mutta kyllähän se nyt kolmessa tunnissa on sieltä valunut?!

Laitoin koiran tauolle ja mietittiin mitä ihmettä tapahtuu ja miksi se ei reagoi. On hyvä tapa aina vieraan hydrolaatilla tehdessä laittaa lähtöhaju, missä saa kalibroida nenän, kun niitä on eri eriä. Mekin joskus tehtiin treeneissä tätä, mutta sitten tuli sellainen olo, että ne kaikki eukat haisee ihmisen nenään ihan samalle, siis haju on niin vahva, että ei kai sillä koiralle voi olla väliä. Pönekin on etsinyt lukemattoman eri ihmisen hydrolaattia ilman että sitä on erikseen esitelty sille, että nyt on tällainen vivahde. Päätettiin sitten kuitenkin ottaa nyt lähtöhaju ja siirtyä vikalle alueelle yläkertaan, että saisi yhden löydön palkattua. Tässä vaiheessa koira oli jo ainakin 20min etsinyt saamatta yhtään löytöä, tahi palkkaa.

Ekassa tilassa yksi haju jäi pöydän jalkaan aivan alas. Ohjasin tarkistamaan pöytälevyn reunat ja alapuolen ja koira veti siitä monta kertaa ohi aivan läheltä. Oletin, että jos haju olisi jaloissa, koira ilman muuta saisi sen. Toinen jätettiin paljastamatta.

Palkkasin koiraa hajulta useita kertoja ja laitoin sen sitten etsimään. Rajattiin aluetta pienemmäksi, alun perin se oli pitkähkö käytävä, mutta otettiin nyt vain se nurkka missä haju oli. Siinä oli vähän huonekaluja, useita kiinni olevia ovia ja sitten sellaisia metallisia nuottitelineitä tms, ja pari potkukelkkaa. Taas pyörittiin pitkään, nyt ohjasin tarkastamaan nuottitelineiden kaikki jalat, mutta ei. Potkukelkalta huopatassulta taas pelkän tarran ilmaisua. Näitä tyhjiä voisi nyt vähän muistutella, tosin tämä on ihan aiheutettu ongelma - normaalisti se ei reagoi niihin, vaan alkaa sitten vasta, kun hermostuu liian pitkästä etsinnästä. Tietty sitä kestoakin voisi kouluttaa, mutta missään kokeessa ei 20min tehdä palkatta tyhjää, niin enpä taida jaksaa.

Lopulta meitä oli jo autettu "kannusta vaan ovilla", ja haju löytyi perimmäisessä nurkassa olevan oven kahvan korkeudelta saumasta. En ensin uskonut istumisilmaisua ja lopulta pöne sitten raapi saumaa ja kiljui mulle.

En käsitä mitä tapahtui. Miksi se ei haistanut? Onhan se useita tunteja vanhoilla piiloilla tehnyt ennenkin. Koska se ei reagoinut oikein mihinkään, hajupilven täytyi olla tosi laaja ja levinnyt koko tilaan, jolloin koira oli koko ajan pilvessä, enkä nähnyt niitä hetkiä kun se astuu siihen.

Helkkarin sinnikäs se kyllä on, ja vaikka tämä nyt oli varsin paska treeni ja ohjaajalle jäi epätoivoinen olo, koira itse on tyytyväinen - kerrankin sai etsiä oikein kunnolla :D

Kuvat on viime viikolta eri treeneistä. Näissä se oli hyvä.

Rallia

Kuluneen viikon oivalluksia:

1. aina ei tarvitse olla ihan helkkarin vaikeeta ja pitkää treeniä. Tämä on toki tiedossa, mutta sitä on vaikeaa vastustaa, kun olen vuosia treenannut niin, että päätavoite on koiran väsyttäminen, ei niinkään edistyminen. Yhtenä päivänä tein alle 10 kyltin pätkän helppoa rataa, ensin vasemmalla ja sitten oikealla, ja se oli siinä. Jäi hyvä mieli.

2. saksalainen paikoillaan. On vaikeaa. Keulii. Tätä olen joskus aiemminkin tehnyt mutta menetin hermoni koska siitä ei tullut mitään.

3. seisoin itse koko ajan paikallani koira vasemmalla istuen ja tein ohjaajan ympäri myötäpäivään, jonka jälkeen koiran piti jäädä seisomaan sivulle. Oli ihan helkkarin vaikeaa. Sen ympäri kierto on sellainen roiskaisu, että tuuli varmaan humisee korvissa niin, ettei kerkiä kuulla mitään. Ja paikoillaan oleva ohjaaja on vahva vihje istua sivulle. Kyllä junnattiin pitkään että ensin sain sen ylipäänsä pysäytettyä seisomaan, palkkasin kyllä nekin missä se ehti liian pitkälle tai oli vinossa tms, kunhan asento oli oikea. Sitten kun koira alkoi kuunnella, en kelpuuttanut enää mitään vinoja suorituksia. Tämä oli ihan loistava treeni, päästiin siitä kiroiluvaiheesta kerrankin yli ja lopuksi koira oli oikein rento ja kuunteli. Tällaisia mun pitäisi keksiä lisää eri liikkeisiin.

4. oikean puolen perusasento (istuen). Se jää tosi helposti vähän auki. Paikka ei ole niin selkeä kuin pitäisi olla. Tein siis ihan vaan jättämällä koiran ja ottamalla itse erilaisia kulmia, ja pyysin koiran sivulle. Yhdessä kääntyminen kusee myös, mutta palataan siihen jahka se ensin itse oppii hakemaan täsmälleen oikean paikan luotettavammin kuin joskus ja jouluna.

Eräänä päivänä pyysin kaverin kuvaamaan. Meistä ei ole vähään aikaan otettu treenikuvia. Runko alkaa olla todella väsynyt, jos joskus olisi rahaa ostaa uusi...

tuo puikulan naama <3

tässä hyvän näköistä seuruuta

en tiennyt, että se pitää katsekontaktia volteissakin

liian hätäinen eteentulo

seuruu alkaa mennä huonommaksi

mistä johtuen vajaa seisomaan nousu

tässä vähän parempi

kunnes alkaa taas kiihtyä

"hhnnnggh" eli tuskastuu spiraaliin koska ei vain taivu kuten pitäisi

liian turboahdettua rallyyn, tällä ilmeellä jää kaikki vajaaksi, mutta tämä vaan silti on niiiiiin <3

et hyppää

leikkiminen on nykyään pitkälti sen estämistä, että et hyppää mun naamalle

lopuksi on vedettävä x kierrosta itseään pallolla mätkien

Rallypläänejä

Loistava postaus, jonka luin jo aiemmin, mutta palasin siihen nyt: "tahdosta toteutukseen".

"Kun oikeasti se ero voi olla vaan siinä, että se kouluttaja joka sua koulutti treenaa kolme kertaa päivässä ja sinä treenaat kolme kertaa viikossa."

Kävin tänään neljän viikon loman ja yhtä nosekoetta lukuunottamatta täydellisen vetelehtimisen (ei sillä, etteikö täydellinen lomailu olisi joskus kaikille oikein virkistävää!) jälkeen treenaamassa rallya. Ensin oli hiki vain yllättävän +25 -kelin takia, ja sitten hyvin pian seuraamme liittyi myös tuskan hiki. Rata oli jotakuinkin tällainen: liikkeestä istu, kutsu, merkki, kutsu, istu-90 vas-istu, pujottelu, puolenvaihto edestä, oikea tk, pujottelu, i-s-m, istu-eteen-takaa oikealle-istu, 180 vas, 270 oik, puolenvaihto jalkojen välistä, koira eteen seisten-peruuttaa poispäin, puolenvaihto edestä. Ensimmäinen kierros oli aikamoista säätöä kaikkinensa, ja ihan lopussa eteen seisomaan tulo-peruutuskyltillä koira sitten kilahti. Peruutus oli ihan kauheaa ja laitoin sen uusimaan, ja se jäi sitten kiertämään mua ympäri. Minulla on noihin tilanteisiin kauan sitten saatu, toimivaksi todettu ohje fyysisesti estää sitä tekemästä väärää liikettä, mutta en tiedä miksi en taas muistanut tehdä niin. Sen sijaan yritin sanallisesti toistaa eteen seisomaan tuloa ja lopulta varsin pontevasti rääyin sitä, tätä ja tuota ja koira teki kaikkea muuta. Lopulta vein sen autoon ennen kuin hermo meni totaalisesti.

Olen ajatellut, että jos itseä alkaa ärsyttää, koira on parasta viedä pois. Jos hermo menee oikeasti, siitä ei mitään hyvää seuraa koskaan kuitenkaan.

Mutta nyt ekaa kertaa tajusin ajatella, että ehkä meidän ongelman suuri ydin onkin juuri se, että minä luovutan? Koiralle se varmaan näyttäytyy niin, se "sai" tehdä mitä halusi. Ei sitä palkatta jääminen niin haittaa, eli aikansa vaan heittää erilaisia voltteja ja sitten mennään autoon, mikäs siinä. Tietenkin ensin pitäisi pystyä olemaan hermostumatta, mutta noin muutoin mun varmaan ehdottomasti pitäisi runnoa oma tahtoni loppuun asti ja laittaa se kuuntelemaan. Ei päästää sitä pois niistä tilanteista, ennen kuin minun sanani on tapahtunut. Kisoissa se suuri ongelma on juuri se hallitsemattomuuden tunne. Jos vire lähtee lapasesta, luovutan, koska tiedän etten mahda sille siellä mitään. Kun en oikein mahda treeneissäkään.

Sitten aloin miettimään, että vireongelma on varmaan kuitenkin kytköksissä myös tekniseen osaamiseen. Oma mielentilani on aivan erilainen, jos suoritan 20 kyltin alokasluokan rataa. Tiedän että me osataan ne jutut vaikka unissamme päällämme seisten. Sen sijaan kahdenkymmenen kyltin mestariluokan radassa on aina jotakin "vaikeaa",  mikä jännittää etukäteen. Silti sanon, että koira osaa kaikki asiat ainakin yksittäisinä temppuina. Ja kyllähän se jossain määrin osaa. On kuitenkin paljon käsimerkkejä, tarkkoja askelia ja muita apuja, ja silti monta juttua mitkä se liian korkeassa vireessä helposti tyrii ja joita siksi jännitän. Eli on paljon asioita, jotka se osaa unissaankin, ja paljon asioita, jotka se osaa vain jos ohjaus, kuut ja tähdet sattuu kohdilleen. Siinä on aika oleellinen ero. Tarvitsemme sittenkin vielä tekniikan vahvistamista. Ehkä pelkkää oikean puolen vahvistamistakin. On liikkeitä jotka vasemmalla teen pelkällä käskyllä edes katsomatta koiraan, ja oikealla mulla on niihin käskyn lisäksi käsimerkki ja pitää vielä varmistaa että tapahtuu. Se flow mikä meillä on vasemmalla, puuttuu oikealta.

Tänään tuli taas sellainen olo, että en haluaisi luovuttaa. Sillä on yksi valiotulos, kyllä niitä voisi saada lisääkin. Asiaa pohtiessani tuo Ellin blogin teksti tuli mieleen, ja kaivoin sen esiin. En vaan ole treenannut tarpeeksi. TVA ja KVA tuli paljon vähemmällä treenillä, sellainen puolivillainen ylläpito riitti hyvin. Rallyssa se ei meille ainakaan riitä. Ei riitä, että sanoo, että kyllä se osaa nämä jutut. Ei riitä, että treenaa kerran viikossa. Pitäisi treenata kolme kertaa viikossa, tai kolme kertaa päivässä. Ja aivan kuten linkitetyssä tekstissä asiaa käsitellään - siinä se halun määrä punnitaan.

Minä päätin haluta niin kauan kun terveyttä nyt taas riittää.

arvon eläin toisen, paremman kierroksen jälkeen

Sienen leikkaus

Huomasin Sienen takajalassa heinäkuun alussa patin. Patti oli enemmänkin paiseen tuntuinen, todella pehmeä ja epämääräinen. Sen sai kyllä sormien väliin puristettua, mutta selkeätä alkua ja loppua sillä ei mielestäni ollut. Se oli noin viinirypäleen kokoinen. Toivoin ensin, että se on vain joku paarman purema, joka häviää itsestään pois, mutta turhaan toivoin.

Käytiin kunnallisella näyttämässä pattia, ja hän huolestui paljon enemmän koiran hampaista. Kehoitti varaamaan sellaisen ajan, jolla samalla nukutuksella poistetaan sekä patti että tutkitaan ja poistetaan tarvittavat hampaat. Onhan ne olleet kuluneet jo pitkään ja niitä on viime syksynä käyty näyttämässä "leikkauksen esitarkastus"-ajalla. Ne ei kuitenkaan vaivaa koiraa ja kuulemma kulumissa ydin saattaa vetäytyä samaa tahtia (toisin kuin tapaturmissa), eikä reiän näköinen musta piste välttämättä tarkoita että kanava olisi auki.

Patti kuulemma ei ollutkaan välttämättä pelkässä ihossa, vaan mahdollisesti alkoi jo lihaksesta. Jolloin sen täydellinen poistaminen olisi mahdotonta, olisi se mikä tahansa.

Täällä noita hammasleikkauksia tekee vain yksi klinikka. Soitin lähikuntien paikkoja myös läpi, mutta kaikkialla ajat meni kauhean pitkälle ja yksi sanoi suoraan, ettei ota lainkaan muilta paikkakunnilta. Hintoja yritin myös tiedustella, mutta olipahan sekavaa sekin.

Ahdisti. Inhoan patteja. Kaveri kyllä lohdutti hyvin: jos se on hyvälaatuinen, ei ole kiire. Jos se on pahalaatuinen, se on luultavasti jo ehtinyt tehdä tuhojansa ja aivan sama enää. Ei aavistustakaan kauanko se oli ehtinyt olla kun huomasin sen. Siinä kohdassa reittä on niin paksu karva, että ei se silittäessä sieltä tuntunut, piti tunkea sormet karvan läpi ihoon asti. Ell ei halunnut ottaa siitä näytettä, koska sekin voisi yllyttää pattia ärtymään.

Mietin mitä leikataan vai leikataanko ollenkaan. Mitä jos patti on pahalaatuinen ja koira kuolee kohta? Tosi kiva jos sen viimeiset viikot menisi kipeää suuta parannellessa ja kaikki päättyisi kuitenkin lopetukseen...

Kaikki nämä vuodet pöne on ollut se, joka aiheuttaa surua ja murhetta ja joka on useampaan otteeseen jo valmistauduttu hyvästelemään. Sienen piti olla kuolematon. Kultaisin Sieni, jonka ehdottomasti täytyy olla aikuisen koiran mallina mun seuraavalle pennulle. Ja nyt sen jalassa kasvaa jotakin kauheaa.

Vaelluksella oli helppo unohtaa murehtiminen, mutta viimeiset päivät ennen leikkausaikaa kurkkua kuristi koko ajan. Ell kielsi myös puristelemasta pattia joka päivä, se vain ärtyisi siitäkin. Sen mitä kokeilin, niin ei se oikeastaan kasvanut, muuttui vain kovemmaksi ja kiinteämmäksi. Jos sitä aluksi vielä saattoi kuvitella pelkäksi paiseeksi, lopuksi enää ei, niin selkeä se oli.

Lopulta sitten koitti se päivä. Otetaan sekä patti että hampaat ja toivotaan parasta.

Sieni seisoi pitkään, mutta kun lopulta sain sen houkuteltua käymään makuulle, se sammui heti. Ell kokeili "piikillä" hampaat ja oli sitä mieltä, että molemmat yläposkihampaat on poistettava. Vasen oli se pahimman näköinen, oikeassa on mustan pisteen lisäksi pieni lohkeama. Muuten suu on varsin siisti, ei juurikaan hammaskiveä. Pattiaä hän ei meinannut löytää kaiken karvan alta, joten minun piti etsiä se. Niin hyvin se sinne maastoutui.

Koira lähti leikkuriin ja minä kotiin odottamaan. Sovittiin noutoaika parin tunnin päähän.

Tunnin päästä puhelin soi. Kukaan ei halua että eläinlääkäri soittaa kesken leikkauksen... mutta hän aloitti heti, että ei hätää, kaikki on mennyt hyvin. Patti oli pelkkää rasvaa eikä sen poistossa ollut mitään ongelmia. Hampaiden osalta rtg-kuvat oli siistit ja juuret ehjät, joten todellakin on nyt käynyt niin, että ydin on vetäytynyt samaa tahtia päällisen kuluman kanssa eikä läpireikää ole. Hän siis halusi keskustella siitä, haluanko että ne silti poistetaan. Eihän ne siitä ikinä enää paremmiksi tule, ja nyt on pieni riski että kun niitä sorkittiin, pääsee bakteeri ja tulee tulehdus. Toisaalta nykyään nukutusaineet on niin turvallisia, että vanhankin koiran voi nukuttaa ja poistaa ne siis myöhemmin jos ne oikeasti alkaa vaivata. Poskihampailla on iso rooli koiran ruokailussa ja olisi sääli viedä ylhäältä molemmat. Lisäksi sitten alhaalle jääviä pitäisi ruveta harjaamaan, koska vastakappaleiden poistot aiheuttaisi niillekin vähemmän kulutusta.

Päätimme yhdessä siis jättää hampaat suuhun. Suu putsattiin muilta osin, ja lohjenneeseen hampaaseen laitettiin jotain uutta paikkausainetta. Ei ole tietoa kuinka hyvin se siinä kestää, mutta sain kuulemma maksuttoman kokeilun.

Patin osalta tikkien poisto kahden viikon päähän.

Mennessäni hakemaan koiraa hän kuuliaisesti nousi kun kutsuin, mutta levisi saman tien jaloilleen. Ilta meni humalaa potiessa. Vähän se jossain vaiheessa vinkui poistuvien aineiden aiheuttamien hallusinaatioiden takia, mutta ei lainkaan niin pahasti kuin vuosia sitten sterkan aikaan. Sohvalle se hyppäsi heti herättyään, eikä ole kipeän oloinen. Vapaana ei saa juosta mutta sohvalle voi mennä jos menee, varmistin erikseen koska tiesin odottaa sitä.

Illalla se kävi pienellä pissalla ja joi vähän. Yö meni suht hyvin. Koko talo kyllä heräsi kun kuuppa päässä yritettiin kääntyä seinää vasten, mutta koira itse ei valittanut.

Leikkauksen jälkeisenä päivänä koira on ollut vielä aika nuupea. Käytiin parinsadan metrin päässä vatussa. Alusta mukaan märän maan takia, koira käskyn alle odottamaan. Olipahan muita katseltavaa kuin neljän seinän sisukset. Veikkaan että tulee olemaan tuskaa nämä seuraavat kaksi viikkoa. Pääasia, että tatti toipuu.

Pöyrisjärvi 08/2019

Toinen naisten vaellus. Minun ja pönen 17. yhteinen vaellus. Upeaakin upeampi Pöyrisjärvi.

Tarina

Nosekisat 3.8.

Sain pönelle koepaikan Muuramen kokeeseen la 3.8. Perjantaina käytiin kolmen vartin remmilenkki, yli tunnin metsälenkki, treenattiin metsässä nenäjuttuja (pudonneen noutoa, namien etsintää) ja vähän temppuja (mm. pyörähdys kannon päällä on ollut hauska, aluksi koira ei todellakaan tajunnut että kannollakin voi tehdä kiepin. Tein aina ennen vain istu-maahan-seiso-vilkuta -sarjaa.) Lisäksi meillä oli illalla vielä nosetreenit, ja koira sai etsiä muistaakseni viisi tai kuusi aluetta. 22 maissa tuli äitin juna, ja mentiin hakemaan se meille yöksi. Illanistujaisissa meni yli puoleen yöhön, vaikka herätys oli ennen kuutta.

Aamulla sitten startattiin koko kööri kohti Jyväskylää. Koepaikalla pöne oli ihastuttavan väsynyt, valmistautuminen kerrankin oli onnistunut ja ehkä äidin mukana olo kivasti myös rikkoi kaavaa :D Minä en ole lainkaan huolissani etteikö se sitten jaksaisi kun sen aika on, mutta miten ihanaa että se pissalle otettaessa oli vaan aika blaah ja halusi takaisin autoon nukkumaan, eikä alkanut vinkua ja kiskoa sinne missä luulee tapahtuvan, kuten yleensä. Kerrankin myös kävi ihan jumalaton munkki ja olin viidentoista koirakon kisassa numerolla yksi! On paljon kivempaa odottaa oman vuoron jälkeen kuin ennen omaa vuoroa, vaikka aikaahan siellä kaikilla menee ihan yhtä kauan.

Järjestys meni taas niin, että ulkoetsintä aloitti ja siitä suoraan ajoneuvoille. Toiselle kierrokselle jäi ensin laatikot (sisällä) ja sitten sisäetsintä. Nollakoira kävi ennen meitä, mutta jotenkin silti nyt kun olin eka varsinainen, menin vasta tosi myöhään eikä odotusaikaa käytännössä tullut lainkaan. Harjoitteluhajulle päästyäni kutsuttiin jo, ja piti sanoa että hetki vain, otan pari nuuhkaisua ensin. Tämäkin sopi meille tosi hyvin, pönehän kerää odotellessa ne kierrokset. Itsekin olen ehkä näin 11 harrastusvuoden jälkeen vihdoin oppinut olemaan panikoimatta siitä että on muka kiire, ja ottamaan oman aikani. Ne ei takuulla aloita meidän suorituksen arvostelua ennen kuin olen itse paikallakaan.

Ulkoalue:

vasen reuna

oikea reuna

Alue vaikutti vaikealta, niin paljon lautaa ja rakoja. Muistin katsoa tuulen, se tuli selän takaa, mikä helpotti, kun siirtymähajuja ei tulisi niin paljoa jos haju olisi aidan raossa. Aikaa oli 3min ja päätin että seuraan tarkasti että koira käy kaikki pinnat läpi. Vaihdoin liinan vasta metrin päässä lähdöstä ja laitoin koiran maahan ennen lähetystä. Se lähti ihan siivoti vasenta reunaa, kuten ajattelinkin. Ehti mennä aika monta metriä, kunnes teki uukkarin ja halusi palata. Haju oli kukkalaatikon ja seinän välissä. Aika 0.12.50, "Tehokas, nätti ilmaisu. Super!"

Palkaksi oli eilen iltana paistettuja pakastenugetteja. Nyt jos ei palkka ole kohdillaan, niin ei koskaan. Kolme pönettiä per etsintä, rasiassa. Äiti kysyi aamulla tarviiko niitä leikata pienemmiksi. No ei tarvii, ei se niitä ehdi pureskella kuitenkaan. No ei niin, ja siinä sitten hakkasin koiraani selkään kun se tosiaankin meinasi tukehtua niihin...

Seuraavana ajoneuvot:

Tuuli kuvassa vasemmasta alanurkasta. Lähtö oli aika kaukana, ja seurautin koiraa kohti vasenta autoa. Vapautin sen etsimään siitä, ja se poukkasi suoraan, määrätietoisesti mun edestä peräkärrylle, niin annoin mennä. Kierrettiin sen ympäri, koira oli hieman kiinnostunut vetoaisasta ja kärrin auton puoleisesta sivusta, mutta ei mitään kunnon jämähtämisiä. Ohjasin sen sitten peräkärrylle, ja käytiin sitä läpi niin, että vasta aivan kierroksen lopuksi päädyttiin etupuskuriin, edestä katsottuna oikeaan reunaan, johon ilmaisu. 1.04.20, "Keskittynyttä nättiä etsintää. Hahmottaa etsintäaluetyypin, pysyy ajoneuvon pinnassa". Kyllä se kerran yritti kärrin takaa jonnekin tyhjään ampaista, mutta pääosin tosiaan meni tosi nätisti ihan nenä ajoneuvon pintaa viistäen, kuitenkaan aikomustakaan nousta pystyyn.

Tässä vaiheessa hyvillä mieli takaisin autoille. Meillä oli aamiainen mukana ja ruvettiin äitin kanssa syömään. Vettä ripsi aina välillä ja oli juuri sen verran kylmä, että autossa oli ihan mukava istuskella. Sienen kanssa käytiin myös pienellä kävelyllä. Tuomari piti lyhyen ruokiksen, kävi sitten laittamassa hajut seuraaville alueille ja odoteltiin vielä nollakoiran käynti. Nyt kun hain pönen autosta, se oli jo normaali kauhea itsensä ja veti, huuti ja hyppeli, eli tasan tarkkaan tiesi mitä ollaan menossa tekemään. Kerkesin muutaman kierroksen kävelyttää sitä tietä pitkin edestakaisin, ennen kuin oli meidän vuoro. Kokeen vika osallistuja oli juoksuissa, ja mietin kyllä sekoaakohan pöne niistä sen hajuista, mutta ei lainkaan, vaikka annoin sen haistella ja kuseskella. Ainoastaan harjoitteuhajulle mennessäni hajulaatikko näytti olevan aivan samassa kohdassa, niin kysyin voisiko järjestäjä siirtää sitä vähän, jos se juoksuinen oli kanssa käynyt siinä. Onnistui ja parin nuuhkaisun jälkeen siirryttiin eteenpäin.

Laatikot oli kerrankin ihanassa järjestyksessä ja ajattelin että nyt me onnistutaan:

Taktiikka oli "pidätä sitä niin, että se ei juokse oikean laatikon ohi", mutta epäonnistin silti... pari ekaa mentiin siivosti, sitten koira yritti oikaista takariviin, ja kun en päästänyt, järjestys katosi. Sain sen kuitenkin takaisin sinne mihin halusin ja sitten mentiin melkein koko ympyrä ilman mitään reaktioita. Koira teki taas uukkarin, palasi pari laatikkoa taaksepäin ja ilmaisi pylvään edestä. Ekalla kerralla koirassa ei oikeasti näy mitään reaktiota kun se vetää siitä ohi :( 0.26.25. "Kaunis selkeä ilmaisu. Vau!"

Siitä sisälle. Sisäalue oli laatikkoalueen kanssa samassa suuressa tilassa, alueen perällä. Sinne noustiin kaksi porrasta ja itse alueella oli pöytä, muutama penkki ja vähän jotain sälää oikealla kameran ulottumattomissa.

Pöne lähti määrätietoisesti pöytäryhmän taakse seinälle, koukkasi vähän oikeaan verhon ohi, teki uukkarin, palasi sinne missä ekana oli, tarkensi ja ilmaisi. 0.16.88, "nopea ja tehokas!", EHK. Tällä myös sisäetsinnän ykkössija. Kyllä se aika uskomattoman nopea oli, selvästi sai hajun jo alkuun. Ja nyt se myös näytti siltä, mitä kutsun "se haluaa löytää", alkupään etsinnät oli kaikesta huolimatta enemmän sarjassa "se haluaa etsiä". Kaikki nämä on videolla, kun äiti kuvasi. Niitä on ollut tosi opettavaista katsoa useampaan kertaan.

Kokonaiskisassa meni kolmonen ja kakkonen eikä meitä mainittu, ja ajattelin että autoilla vaan meni liikaa aikaa sitten. Olin pudota tuoliltani kun oltiinkin sijalla yksi! Käsittämätöntä! Siinä se nyt sitten on, eka luokkanousutulos.

Kokeen jälkeen ajettiin mökille, missä tehtiin viimeiset pakkaamiset. Su aamulla aikaisin lähdettiin ajemaan kohti Muoniota, johon olimme varanneet majoituksen. Lämmin suositus Särkijärven Majoille! Juhlittiin pönen synttäreitä jo etukäteen, kun edes erikoispersoonalle ei ole mahdollista järjestää erikoistarjoilua maastoon.

töppöinen 11v

Ma aamulla aamiaisen jälkeen ajettiin viimeiset parisataa kilsaa ja lähdettiin vaellukselle. Siitä oma kertomuksensa myöhemmin.