Helmikuu ollaan nyt nautittu omasta pihasta ja tuvasta. Yllättävän vähän ehkä kuitenkin koirat on pihalla olleet. Nahka jaksaa kyllä touhuta omiaan ja möyriä hangessa etsimässä sinne unohtuneita nappuloita, mutta Lakki tulee melko pian ovelle jonottamaan. Pääasiassa ovat olleet ulkoruokinnassa eli viskaan nappulat pihalle etsittäväksi, saavat kyllä myös osan kupista, kun epäilen että jako ei mene ulkona ihan tasan.
Suunnattoman ihanaa on kuitenkin se, että kun sut herätetään yöllä että tarttis päästä ulos, ei tarvitse kuin kömpiä avaamaan ovi ja odottaa itse sisällä. Varsinkin kun oli -30. Jaksan edelleen joka kerta olla kiitollinen siitä että voin itse jäädä sisälle odottelemaan ja avata vain ovea.
Tässä on lämmitetty liikaa ja russeli on kuumissaan 😂 |
Papalle virittelin korkeamman pedin ja seinää vasten lisäeristettä |
Herättämisistä puheen ollen pöne on ruvennut herättämään mut joka aamu siinä viiden maissa. Viime viikolla oli aamuvuoroviikko ja kello soimassa 5.40, ja ärsytti ihan hirveästi menettää joka aamu puolen tunnin unet. En oikein ymmärrä mikä sillä nyt on, eihän joka aamu voi maha olla sekaisinkaan. Ne on kyllä käyneet ulkona yleensä vikan kerran joskus 19 maissa jo. Kissan ja porttien kanssa säätäminen on niin rasittavaa että en ole jaksanut enää myöhemmin tehdä sitä, vaikka oon valvonut 20-21 asti. Oon kyllä ollut usein jo sängyssä lukemassa siihen aikaan. Nyt kun vaikuttaa että sille on hyvää vauhtia tulossa tapa tuosta, pitää päästää ne iltapissalle myöhemmin ja toivoa että se riittää. Ei nyt viitsisi olla reagoimattakaan, sitten joutuu mattopyykille. Jännää että se nyt osaa taas herättää, edellisessä rivarissa missä koira nukkui ylhäällä ja ihmiset alhaalla, se ei osannut tulla sinne, vaikka alakerran pation kautta pääosin kuljettiin uloskin ja se olisi siksi ollut luonnollinen suunta. On käynyt myös mielessä että pissaako se varmasti vai meneekö se vain haahuiluksi.
Noin muuten elämä on rullannut omalla painollaan. Muuttaminen on rankkaa ja heti kun läväytti vielä ne megapakkaset, putket jäätyi, lattiakaivo jäätyi, lämmityksen kanssa on ollut hakemista jne jne, niin tuntuu että itse on jotenkin kovin kierroksilla. Mitään ei jaksa tehdä mutta ei oikein saa nukuttuakaan. Lämmittäminen on sillä tavalla hidasta, että monesti olen todennut etten jaksa enää valvoa, ja olen vetänyt hiilet uunista hellan puolelle ja jättänyt sinne tulen (ja pellin auki), kun menen nukkumaan. Herään kuitenkin sata kertaa yöllä niin käyn sitten aina katsomassa joko se on sammunut ja voi laittaa pellin kiinni.
Ilmees kun kissa nujuaa selkänojalla ja pelottaa että se tulee niskaan |
Odotan niin kovasti sitä että he kasautuu! |
Tää kissan mukana tullut peti on vähä pieni...?! |
Ihan käsittämättömästi lääniä eikä missään ketään |
Muutama ihminen on käynyt pihassa, ja kyllä nämä (nuoriso) sen verran haukkuu että sisälle kuulee, että nyt on jotakin. Sitten kun tuun itse pihalle, Pajua lakkaa kiinnostamasta ja Lakki menee portille hyppimään rapsutuksia saadakseen. 😶 Jotenkin todella outoa, pönehän oli nuorena sellainen, että sitä ei hiljentänyt vastaavassa tilanteessa edes itse jeesus ja se oli tukehtua raivoonsa. Kuvittelen, että vahtiminen pikku hiljaa kiihtyy, ja esim kesällä tuossa tiellähän saattaa vaikka joku pyöräillä tai kävellä tms. Kesällä siihen kyllä kasvaa pusikkoa niin että suoraa näköyhteyttä meidän pihasta tielle ei ehkä ole. Mun mielestä olisi kiva, että koirat haukkuu just sen verran, että kuulen sisälle että joku saapuu, ja ei se haittaa että maine kiirii että siellä on koiria, yksi sellainen hyeenan näköinenkin - pysyy rosvot poissa 😁. Mutta mitään turhan louskutusta en jaksa yhtään ja jos joku esim kävelee tuota tietä, niin se on kyllä mun mielestä täysin turhaa häntä haukkua, pihaan tuleminen riittää laukaisuksi. Täytyy keväällä varautua namipussin kanssa ja opettaa niille miten toimitaan. Ihmeen luonnostaan se tulee ainakin nyt, että kun itse tulen ulos, ne hiljenee siihen, se olisi kiva taito pysyä yllä. Itse asiassa näistä kahdesta Paju on se joka kovemmin haukkuu ja Lakki lähinnä säestää taustalla. Paju nyt on vahtikoirana muuten ihan vitsi, se korkeintaan hukuttaa varkaat suuteloimalla heidät hengiltä.
Yhtään mitään ei olla harrastettu ikuisuuteen, varmaan se joulukuun puolivälissä ollut rally-tokokoe oli viimeinen kerta. Olen irtisanonut jäsenyyteni moneen seuraan, siksi että kaikki aika ja raha menee varmasti talon parissa ainakin nyt ekana vuonna. Joidenkin seurojen jäsenyyden olen kyllä jo maksanutkin ja muutaman aion vielä maksaa. Ihme kyllä, mutta itselläni ei ole ollut yhtään ikävä minkään lajin treenejä tai kokeita. En tiedä, onko koirilla.
Tällä viikolla on kyllä näkynyt, että kissan tulo on aiheuttanut koirille stressiä. Lakki ja nahka on leikkineen kovin rajusti ja useaan kertaan saa karjaista että nyt riittää, kun se meinaa yltyä tappeluksi. Varsinkin lenkille lähtö on sellainen tilanne, että kierrokset käy kovin korkealla. Sisällä on myös askarreltu joka päivä jotakin, perjantaina kurjinta oli että mun sängyssä (!) oli luettu kirjaa ja vissiin oltu tykkäämättä loppuratkaisusta koska sivut oli silputtu. Sängyllä oli yksi kompostikehikko muistuttamassa jotta "ei". Kotona ei ole koskaan saanut mennä sänkyyn, mökillä on, ja vaikka tuo on sama sänky kuin kotona, tupa on selkeästi heistä mökkimäinen ja sinne sänkyyn on pontevasti pyritty. Yksinolojen ajan siinä on ollut kolme kompostikehikkoa sen päällä, mutta nyt viime viikon oli vain yksi, kun loput on kissa-aitana. Lakki pelkää niitä niin että ei varmasti olisi mennyt sen yhdenkään viereen, joten kirjan lukijan on täytynyt olla nahka. Sillä on ennenkin ollut tapana tehdä vähän tuollaisia pieniä tihutöitä. Joku päivä se oli silpunnut lattialle jääneen kissa-askarteluputken ja kerran oli vedetty pöydältä tavaroita lattialle; pönen korkeammasta pedistä ylsi kurottelemalla pöydälle. Olis nyt pöne maannut siinä esteenä ettei tuollaisia hölmöjä temppuja päästä tekemään. Luulen, että heille voisi tehdä hyvää kunnon treenit pitkästä aikaa, mutta ei nytkään jaksettu muuta kuin lenkkeillä. Jospa kevään tulo inspiroisi minuakin ja jaksaisi jotain alkaa puuhastella. Ei ole kyllä yhtään sellainen olo että työpäivän jälkeen tekisi mieli ajaa yhtään mihinkään treeneihin, mutta onhan mulla tässä kotona tätä lääniä. Treeneissä koirille parasta on se, että kyllähän ne väistämättä tuottaa rutkasti mielihyvän tunteita ja tyydytystä ja sellainen olisi juuri paikallaan kun kissastressiä on ollut (ja sitä ennen muuttostressiä, ja ja ja). En ole pitkään aikaan edes katsonut minkään lajin koekalentereita ja tuntuu hassulta, että joskus mulla oli melkein joka viikonloppu joku koe. Herää ehkä kysymys täyttikö maaninen koiraharrastus jotain tyhjiötä mun elämässä. Vai olenko nyt vaan niin väsynyt kaikesta etten siksi enää jaksa ajatellakaan sitä?