Paju kävi agilityn alkeiskurssin hallittavuustestissä, eri seurassa kuin missä se syksyllä oli rallyn alkeiskurssilla. Testissä oli kolme kohtaa; suhtautuminen vieraaseen ihmiseen (menee suuhun sikäli kun mun taskun kyttäämiseltä kerkiää), keskittyminen ohjaajaan ja suhtautuminen toisiin koiriin eli pujottelurinki (no eihän se huomaa tai välitä vaikka elefantti kävelisi vastaan) ja viimeisenä paikalla olo ja luoksetulo, noin 10m matka ja 10s kesto. Ja sitä me sitten treenattiin se pari viikkoa mitä ilmon ja testin väliin jäi. Pikkupentunahan sitä ei voinut yrittää istuttaa ruokakupilla koska se ei vain kerta kaikkiaan pystynyt sellaiseen itsehillintään, ja paikalla oleminen on tuollaiselle sähikäiselle melko tuntematon käsite muutenkin. On rakennettu pienemmistä paloista kuin kellekään muulle aiemmin, ja pitkään se tuntui siltä että ei tule mitään, mutta kyllä ne palaset aina loksahtelee kohdilleen kun antaa koiralle aikaa.
Ymmärrän että jollain tavalla ne osallistujat pitää karsia, mutta oli se aika kamalaa. Halliin pakkasi aivan liikaa koiria ja meteli oli kauhea. Osa rääkyi kiihtyneenä ja osa enemmän ahdistuneena. Oon nykyään niin kukkahattu että vaikka Paju ei sellaisesta välitä eikä se mene siihen mukaan, niin paha mieli oli muutaman muun puolesta. Kamalaa jos se on nuoren koiran ja aloittelevan harrastajan eka tapahtuma. Mietin aluksi ottaisinko Lakin vai Pajun, ja jos olisin päätynyt Lakkiin niin sitä olisi kyllä ahdistanut se möykkä.
Sitten jäin miettimään myös sitä, että jos tulen valituksi, niin ei oo kyllä aikomustakaan maksaa 150e/10 kerran kurssi eli 15e per kerta jos meininki on samanlaista enkä edes kuule mitä kouluttaja yrittää mulle sanoa ja käteen jää lähinnä päänsärky ja soivat korvat. En ymmärrä miksi koiran pitää antaa vieraan ihmisen koskea, enkä ymmärrä miksi sen pitäisi kyetä toimimaan tollasessa kaaoksessa, kun minusta kumpikaan ei oikeastaan liity aksaan mitenkään. Kun on kaksi kouluttajaa niin tottakai koirien pitää pystyä toimimaan kentän eri päissä toinen yhden ja toinen toisen kouluttajan pisteellä samaan aikaan. Mutta kahdesta koirasta ei lähde sellainen meteli kuin viidestätoista. Lisäksi kun koiralle yritetään opettaa jotain uutta niin miten olisi onnistumisen edellytykset eli riittävän rauhallinen tilanne. 🤔 Jos mä pitäisi vielä tuollaisia testejä niin haluaisin pitää ne vaikka kaksi koiraa kerrallaan ja taata myös niille aremmille mukavan kokemuksen.
Niin se paikalla olo, sehän istui kuin tatti eikä reagoinut ekaan kutsuun mitenkään. 😂 Mutta ei se varmaan kuullut sitä kun siellä tosiaan oli helvetinmoinen taustameteli eikä se tiennyt odottaa mitään sellaista, kun en ole yhtään kertaa kutsunut, vaan vahvistanut aina pelkkää odottamista. Toisella se sitten pinkoi luokse minkä pääsi. Surettaa että harrastaminenkin alkaa olla nykyään sellaista että ei voi vaan harrastaa vaan pakko miettiä heti kisaamista. Mua ei yhtään kiinnosta hifistellä mitään käännöskäskyjä ja hienoja kontakteja vaan ainoa pointti olisi tehdä jotain hauskaa koiran kanssa yhdessä. Ohjatut treenit olisi kivat.
No, lopulta selvisi että kaikki kaksitoista pääsi kurssille ja 2h kurssiaika jaettiin kahteen ryhmään. Kuusi koiraa per tunti. Kysyin vielä miten treenit menee, ei kai kaikki ole kerrallaan hallissa karjumassa. Ei, mutta aluksi ei myöskään ole kahta pistettä vaan kaksi kouluttajaa seuraa yhtä koiraa joka ainoana on tekemässä. 10min per koira miinus siirtymät niin tekokasta treeniaikaa jäisi joku 7-8min. Näillä dieselin hinnoilla ei kyllä ole aikomustakaan maksaa siitä 150e ja ajaa paikalle. Ilmoitin että anteeksi säätö mutta jätämme väliin. Olkoon hän pelkkä nosekinkku.
***
Yhdistys piti nosen munajahdin, ja olin se joka sen suunnitteli. Oli ihan sikahauskaa piilottaa munia ja suunnitella reitti niin että ykköslöydöllä on ohjeet kakkosalueelle jne. Omat sai toimia nollakoirina ennen aloitusta, ja lopuksi otettiin vielä yli 4h vanhoja piiloja.
***
Töppöinen on syönyt edelleen gabapentiiniä. Siitä huolimatta se on kerran rähissyt Pajulle. Tämä tapahtui mökillä, olin tehnyt nosea ja heittänyt töppösen omalta vuoroltaan ilman palkkaa ulos, kun vauhtia oli enemmän kuin järkeä ja se ei muka osannut ilmaista enää. En tiedä onko se kiihtyminen joku kivun merkki sekin, ja en myöskään osaa antaa mitään järjellistä selitystä miksi se ärsyttää mua niin paljon. Eihän se enää kisaa niin ihan sama ilmaiseeko se vai eikö ja pidänkö kriteeristä kiinni vai en. Se oli siis varmasti melkoisen turhautunut. Treenattuani kahden muun kanssa en jaksanut enää antaa sille uutta mahista ja taisin vielä heittää loput namit hankeen etsittäväksi. Silloin se tapahtui ja se räjähti Pajulle, nyt kyllä riitti kun aloin karjua niin lopetti sillä.
Kerran se on myös autoon hypätessä päästänyt sellaisen ulvahduksen.
Mietin tällä hetkellä eniten sitä, että onkohan se koko ajan kipeä juuri reaktiokynnyksen alapuolella ja välillä pirskahtaa sen yli, vai onko sillä pääosin hyvä olo ja välillä vain johonkin sattuu. Yritin kerran tässä jo soitella klinikalle että haluan tuoda sen ultraan ja sohia sitä pattia, mutta ylläri kukaan ei taas ehtinyt edes vastaamaan... Oon kirjoittanut ennenkin että täällä on vaan huonoja vaihtoehtoja klinikoissa (kunnallinen ja kaksi yksityistä), mutta aivan ala-arvoista on sekin että sitten jos sitä apua tarttee ja haluaa niin ei sitä ihan niin vaan saakaan. Gabapentiinit riittää parin kolmen viikon päähän mutta sitä saan varmaan tuolta toiselta yksityiseltä soittamalla uuden reseptin. Enkä mä nyt tiedä pitäisikö se koira raijata johonkin ja jos niin mitä edes sanoisin. 🤷 Yksi tuttu sanoi että Librelaa saa taas toimitusongelmien jälkeen ja vaikka se on enemmän kai nivelrikkoon tarkoitettu, sitä voisi kokeilla vaikkei kivun lähde olekaan ihan selvä meillä. Se on sellainen pistettävä injektio.
Mietin sen lopettamista päivittäin, ja oikeastaan olen jumissa siinä että jos se vaan katoaisi niin se olisi mulle ihan ok. En haluaisi varata aikaa enkä viedä sitä, mutta jos voisin hypätä sitä seuraavaan päivään, voisin tehdä sen vaikka heti. Voisihan sen toki ulkoistaa mutta sitä taas ei mun sielu ikinä antaisi periksi tehdä, ja siitä jäisi suuri syyllisyys loppuelämäksi. Kyllä se on minun mentävä se viemään.
***
Viime viikonloppuna päästiin toiselle yksityiselle klinikalle nosettamaan. Arvasin että mudeja jännittää mutta yllättäen Lakki kyllä kykeni heti toimimaan ja haistelemaan, meni vaan vähän epäluuloisena. Töppöinen oli se joka jäätyi täysin. Junnut oli käyneet aamulla metsässä ja tulin ajoissa jotta voisin käyttää töppöistä omalla kävelyllä klinikan luona uusien hajujen parissa. Pieleen meni, hän kun näki että pihassa ollaan niin selkeästi ymmärsi että jos en kuse niin en joudu sisäänkään. Olis pitänyt ajaa parkkiin johonkin muualle. Omalla vuorollaan hän sitten jäätyi täysin aulaan, missä meillä oli lähtöhaju, ja sain kovaa ja pitkään tsempata että etsitään vaan, se on ihan turvallista nyt.
Pajua ei pelota lääkäri ja se oli ihan sikareipas kuten aina.
Lakki painaa 17,2kg, töppöinen 16kg ja Paju 7,3kg.
Ihan loistavaa että ikävien kokemusten ohessa joskus klinikalla tapahtuu jotain hauskaa, uskon että varsinkin Lakille tämä oli tosi kiva juttu. Saa mennä kuulemma uudestaankin.
***
Lopuksi taas random kännykkäkuvia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti