Sivut

sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Treeneissä ja mökillä

Jälleen viikonloppu mökillä. Ekaa kertaa kevään tuntua on ilmassa ja sattui myös aurinkoiset kelit vapaille - tähän saakka ne muutamat kerrat aurinkoa on saanut katsoa työpaikan ikkunasta.


Avannon kuoriminen riitti eikä reikää tarttekaan tehdä...

...vettä on jäällä 15cm kerros








Meidän ulkopöytä

Kylmä

Kuuma





Siinä he nauttivat vapaudesta

Talvi loppui



Lauantaina käytiin lumikenkäilemässä. Kaikki vanhat reitit oli tukkeessa, mutta oli melkein hankikanto ja eteneminen oli sujuvaa. 1,5h oltiin ja sen lisäksi junnut rälläsi pihassa neljä viisi tuntia. Kysyin välillä haluaako he tulla sisälle lämmittelemään, mutta ei kuulemma kerinnyt. Illalla tein pari piiloa nosea sisälle kylmään mökkiin ja sen jälkeen seurasi täydellinen sammuminen. Pajulle on varmaan käynyt jo se mitä nuorten koirien kanssa varoitellaan; ei pitäisi yrittää väsyttää koiraa fyysisesti koska kunto vaan kasvaa ja eläin jaksaa ja vaatii yhä enemmän ennen kuin tuntuu missään. Tosin en minä sitä erityisesti yritä väsyttää, meidän lenkit nyt vaan on vähän haastavia tuollaiselle tappijalalle. Pitäisi panostaa henkiseen väsyttämiseen. Tämä oli jotenkin niin klassinen esimerkki.

Lauantaina oli vähän aurinkoa mutta niin hirveän kylmä tuuli että pihassa ei paljoa kuvailtu. Jäälle on noussut niin paljon vettä että sielläkään ei ollut hyvä juosta. Sunnuntaina oli onneksi tyynempää ja otin yhteiskuvia.

Musta tuntuu että terrieri tai ainakin Paju on sittenkin melko herkkä koira. Tai olen tehnyt siitä sellaisen. 🤔 Se ei vaan ilmennä sitä niin kuin paimenet että se sanoisi ups sori en enää koskaan, tai yrittäisi enemmän tai paremmin. Pikkupentuna se oli avoimesti sitä mieltä että haista ämmä paska, mutta nyt siihen on kyllä tullut ripaus nöyryyttä. Eikä se ehkä olekaan hyvä asia, tai musta tuntuu kuin jotain olisi mennyt rikki. Ei sitä mitenkään kovasti ole komennettu saati kuritettu, en tarkoita sellaista ollenkaan. Tämä on vaikea asia selittää muutenkaan, mutta tänään kun otin pitkästä aikaa järkkärillä kuvia ja kokeilin jotain mitä olin jo kauan ajatellut, nämä ajatukset heräsi.

Pajun ei ole ollut helppoa oppia istu+odota-kuviota, mutta sain jo kesällä niistä kannolla tms selkeällä kohteella kuvia niin että se pysyi sen pari sekuntia että sain kännyräpsyn otettua. Mitään asettelua tai kuvakulman valintaa ei kerinnyt harrastaa mutta ne on ihania muistoja silti. Jossain vaiheessa syksyä se alkoi vaan asennon ottamisen jälkeen livetä paikalta ennen kuin kerkesin ojentaa edes puhelinta ylös, ja kerran muistan että menetin hermoni ja pyydystin sitä takaisin, kun se jäi parin metrin päähän kärkkymään eikä suostunut tulemaan lainkaan. Sen jälkeen otin monta kertaa kuvat niin että se oli hihnassa eikä päässyt temppuilemaan. Mietin, että mikä hitto tähänkin nyt tuli, kun se osaa sen asian ja saa siitä aina palkan ja nyt se vaikuttaa siltä että se tahallaan leikkii lälläspieru-leikkiä.

Varsinainen huono koiranomistaja -olo alkoi nostaa päätään kun tajusin mistä on kyse; kyllä se osaa istua ja odottaa mutta se ei halua istua ja odottaa töppöisen vieressä. Jos laitan sen Lakin puolelle, sillä ei ole mitään ongelmia. 😭💔😫🙈

Jäin sitten miettimään itseäni ja maailmaa ylipäänsä; miksi aina ekana ajattelee että se nyt vaan temppuilee ja on tahallaan hankala, kun yleensä sillä eläimellä on kuitenkin joku ihan oikea ja itselleen tärkeä syy toimia niin kuin se toimii. Se että minä en heti tajua sitä turhauttaa, mutta ei se ole silti oikeutus olla kuuntelematta koiraa.

Kaiken sen kuoren alla se on oikeasti aika herkkä eläin. Pieni nahkiainen.




Iltapäivällä ajettiin Pieksämäen uuteen halliin, M tuli kahden koiran kanssa mukaan. Tehtiin pääasiassa nosea mutta myös muutama juttu kentällä. Paju sai vaan leikkiä, Lakki teki käsittelyä. M:n se nyt toki on joitakin kertoja nähnyt eikä hän ole ventovieras. Ekalla toistolla koira haisteli käsiä pitkään ennen kuin teki käsikosketuksen. Seuraavilla toistoilla se meni kauhean kivan näköisesti häntä ja koko takapuoli rennosti heiluen painamaan päänsä vieraan käteen, ja jäi hirveän hyvä mieli tästä. Oli tarkoitus tehdä toinen kierros missä M olisi koskenut koiraa, mutta aika loppui, enkä tiedä haittaako se, kun tässä oli kyllä aivan täydellinen mielentila. Vain Sieni on joskus yltänyt näin seesteiseen ja kauniiseen treeniin.


Pieniä eläimiä treeneissä





Treenien jälkeen ajoinkin vielä takaisin, vaikka olin jo kerran sammuttanut patterit, tyhjentänyt vesipadan ym. Talvisin yövyn täällä usein saunatuvassa, kun päärakennuksen lämmittäminen kestää kolme päivää ja yhden yön takia siinä ei ole mitään järkeä. Täällä ei ole muita keittiökalusteita kuin vedenkeitin, ja talvella kaikki vesien, puiden ym kanssa pelaaminen on muutenkin niin hankalaa. Elämä alkeellisissa oloissa tuntuu vähän samalta kuin vaelluksella, ja silloin sielu lepää kun ei ehdi miettiä oikein muuta.


sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Helsingissä

Lauantaille olin varannut Taisteluareenalle yksärin. Kyselin suosituksia ihmisistä jotka ymmärtää omaehtoista käsittelyä ja joilta ei ihan varmasti saa sitä "no entä jos pannaan sille kurkkari ja nypätään samalla kun sanotaan ei" -vaihtoehtoa. Legendaarinen Kuusisto mua vielä houkuttaa mutta Turkuun tulee meiltä yli 400km niin hän nyt saa edelleen jäädä odottamaan, ja tyydyin Tuusulaan.

Otin koiran sisään ja käytiin vielä läpi aiemmin kirjoittamani ennakkotiedot. Lakista oli tosi outoa kun me vaan istuttiin maassa eikä mitään tapahtunut, ja se vähän vinkui. Se oli irti ja olisi saanut käydä tutkimassa hallia, mutta eihän se niin tee vaan hengaili mun lähellä ihmettelemässä mitä tämä tällainen oikein on. Aloitettiin lelun valinnalla ja sitten tein ensin muutaman käsikosketuksen itse siirtyen joka kerta lähemmäs kouluttajaa, joka istui edelleen maassa. Palkkaus eli lelun heitto selkeästi poispäin, muutaman metrin päähän, ja menin myös perään leikkimään koiran kanssa kauemmas. Alkulämpän jälkeen vaihdettiin asetelma niin että minä jäin kauemmas ja kouluttaja tarjosi käden, ja koiran mentyä hän sanoi jes ja minä palkkasin siellä kauempana. Tämä oli tärkeä oivallus; alku kannattaa tehdä niin että ohjaaja ei mene koiran kanssa yhdessä vaan koira saa mennä yksin jos haluaa, sitä ei siis tässä käsketä vaan käsi vaan annetaan tarjolle. Syystä että jos koira ja ohjaaja menee yhdessä, koirat yleensä tulee vaikka jännittäisi - varsinkin noi paimenet ja noi yksilöt jotka on tuollaisia mamman kultapoikia. Kun koiran pitää mennä yksin, se herkemmin näyttää jos tilanne on sille vaikea; lähestyminen on hidas tai kaarteleva, se hiipii, empii tai ei mene lainkaan loppuun asti. Lakki teki oikein reippaita menoja. Tehtiin näitä jonkinlainen sarja ja sitten taas muutettiin niin, että menin koiran kanssa yhdessä ja kouluttaja koski koiraan ensin kädellä. Tässä toistot vaihteli; osassa koiran ote vähän keveni, osassa pää pysyi painavana mun kädellä. Sitten valitettavasti lumet rysähti katolta ja koira pelästyi sitä meteliä, ja sille jäi vähän sellainen puhina päälle. Todettiin että mielentila ei ole nyt otollinen jatkaa joten pidettiin pieni tauko, käytin sen nostamassa koipea pihalla asti.

Tauon jälkeen se ei oikein enää leikkinyt, joten vaihdettiin kouluttajan namimatto kehiin. Se pelitti yllättävän kivasti; vaikka Lakki ei palkkaudu oikein ruualla niin haistelu on näihin treeneihin kiva palauttava toiminto. Lakki ei vaan oikein tiennyt että mikä on homman nimi ja namit etsittyään kävi aina makuulle tarjoten taukomattokäytöstä :D Tehtiin sitten vielä niin että kouluttaja otti kännykän sirun lukijaksi ja sillä sohi. Tästä puhuttiin; itse oon ajatellut että pään kevennys on stoppi, mutta ei sitä kannata ottaa niin teknisesti vaan katsoa enemmän koiran mielentilaa. Lakki esim kerran irroitti pään kokonaan ja kääntyi katsomaan "mitä sä teet", mutta jos koira ei väistä (nojaa poispäin) tai silmänvalkuaiset ei mulju, vaan se vaan oikeasti katsoo sivulla tapahtuvaa asiaa, ehdottomasti palkataan ja annetaan sen tehdä niin. Kriteeristä voi nillittää sitten kun treenaa vaikka yksin. Se että antaa koiran katsoa, ok turvallisuudentunnetta lisäävä tekijä. Sirunluku on vähän hankala koska jos koira on naama kohti vierasta, hän joutuu viemään käden sen pään yli, ja jos koira on kyljittäin niin se ei oikeasti näe mitä sen sivulla tehdään. Kuvittele että itse olet hammaslääkärissä ja kaikkea tapahtuu mutta kukaan ei kerro mitään, tai että tohtori koko ajan selostaa mitä tuleman pitää. On aika paljon vähemmän ahdistavaa jos tietää missä mennään.

Sitten jätettiin käsittelyjutut ja tehtiin hyppyä. Kouluttaja sanoi ettei hän ole varsinainen hyppytekniikkakouluttaja, mutta mielentiloja ymmärtää. Tehtiin namikupille lähetyksiä, pressueste oli ehkä 50-60cm. Lopulta asiaan taisi löytyä niinkin yksinkertainen ratkaisu kuin antaa sille ainakin 4-5m tilaa; lyhyemmällä matkalla kouluttaja näki että sen on vaikeaa mallata askeleensa ja sekoilu johtuu siitä.

En tiedä pitäisikö mun kerätä kotona taas lelut pois. Lakki oli vähän vaisu ja se oli tosi outoa että se kesken kaiken vaan lakkasi leikkimästä. Ne leikkii Pajun kanssa niin hirveästi että ehkä se ei vaan taas jaksa enää mun kanssa. Oli kyllä puhe myös siitä että jos tehtävä on epäselvä niin se näkyy myös palkan kanssa, mutta ei se koira kyllä ihan oma itsensä ole. Mulla on ikävä sitä hullupäätä mikä se oli. Juuri kun opin itse irti nameista ja palkkaamaan vain lelulla, se ei enää leikikään...

Videolla viimeinen toisto missä koira väsynyt ja hyppää turhan kaukaa, mutta ehkä tästä vielä siisti metrinen joskus tulee.




Sitten oli varattu Petbrosille uinti, tällä kertaa iso allas. Alun perin kahdelle, mutta kysyin aiemmin voinko vaihtaa sen kolmelle. Töppöisen uinti on aina ollut ahdistavaa kun selän alettua vaivata siltä piti kitkeä kaikki hyppiminen, eikä uimaan voi mennä ilman uimahyppyä. Nyt kun siitä henki lähtee lähiaikoina kuitenkin niin ihan sama, ihmeellinen hällä väliä -olo; jos selkä menee niin sitten menee. Onneksi otin sen mukaan koska sillä oli ehkä hauskinta kaikista 💖 Lakki kiihtyy hirveästi siitä kun pöne ui ja Paju ei ihan uskaltanut uimaan itse; takajalat kyllä voi irroittaa rampilta leluun yltääkseen mutta uimaan ei mene vaan jotenkin aina peruutti takaisin. Jossain loppuvaiheilla juteltiin ja mudit oli rannalla ja yhtäkkiä äiti parkaisi että Paju! Se vaan aivan randomina ui keskellä allasta hyvin määtietoisesti ja kauas. 😂 Ei niin mitään järkeä. Ehkä hän halusi käydä katsomassa mitä ne muut on siellä tehneet.

Töppöinen on nyt syönyt iltaisin 1,5tbl Norocarpia ja aamuin illoin puolikkaan 600mg gaban. Gabapentiinin annos oli aiemmin 1/6tbl 2-3 kertaa vuorokaudessa, mutta löysin lämpökamerakuvauksen ajoilta silloisen kipuun erikoistuneen ell:n reseptin jossa pönelle oli 1/3-1/2 tbl 2-3 kertaa vuorokaudessa, eli jopa 1,5tbl päivässä. Melko iso ero saako se 200mg vai 900mg mikä on ero pienimmällä ja isoimmalla määrätyllä annoksella! Ajattelin että kokeillaan nyt vielä koska ei tässä ole enää mitään menetettävääkään. Torstaina aamulla viideltä töihin lähtöä tehdessäni se kävi taas Pajun päälle ja Paju huusi niin että koko rappu raikui ja koko talo varmasti heräsi, sori vaan... Sen jälkeen ne on olleet eri tiloissa aina kun ovat keskenään, sekä öisin. Edellisen kerran jälkeen ajattelin että yksi hyökkäys vielä niin se lähtee, mutta kun ei se ole niin helppoa. ☹️ Olisi vanha ja väsynyt koko ajan niin joo, mutta tämänkin jälkeen se torstaina illalla kieri ulkona ja oli iloinen ja rento, ihan kuin sanoakseen että ei vielä halua kuolla. Nyt jos kipulääkkeet ei auta ja raivarit edelleen toistuu niin toivottavasti löydän jostain voimia pitää päätöksestä kiinni ja se seuraava kerta on oikeasti viimeinen. Ei tämä voi näinkään jatkua, ja kun ei se tuosta enää paremmaksi tule niin ei ole mitään mieltä odottaa että Pajusta lähtee vielä henki.

Ehkä teen sellaisen impulsiivisen päätöksen että joku aamu soitan päivystykseen ja kysyn voinko illalla tuoda sen. Tuntuisi jotenkin vaikealta varata aikaa kolmen viikon päähän ja pokkana elää vain sitä odotellen.













sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Nosemölleissä

Sunnuntaina herättiin kuudelta, käytiin kolmen vartin remmikävelyllä kun lunta satoi ihan viimeistä päivää taas enkä millään jaksanut ajaa metsään rypemään (virhe). Kahvit naamaan, loput termosmukiin ja menoksi. Vatuloin pitkään ketä ilmoittaisin mihinkin. Kaikissa luokissa oli 2x sisäetsintä ja 2x laatikot, ja tarjolla oli aamulla ekana supermöllit, sitten 1lk ja iltapäivällä 2lk. Töppöstä ei viitsi kakkosiin kun ei se ota korkeita enää, ja en kyllä erityisesti halunnut värjötellä autossa ihan aamusta iltaan joka luokan ajan. Paju taas ei ole koevalmis eikä se ole mitään laatikoita edes nähnyt, mutta pelkän Lakin takia tuntui hurjalta ajaa toista tuntia. Lopulta päädyin ilmoittamaan Pajun supermölleihin ja töppöinen saisi hoitaa sen laatikot, ja Lakin 1lk. Jokaiselle jotakin.

Paju joutui aloittamaan (virhe 2) ja no tuota... se nyt ei vaan ole mikään autosta kehään -koira. 🤭 Ihan ihmeen hyvin se kasasi itsensä ja tiesi kyllä mitä ollaan tekemässä, reagoi lämppähajuun mutta ei malttanut pysähtyä. Virhe 3, olisi pitänyt sanoa että sori mutta nyt kestää hetki ennen kuin voidaan aloittaa. 🤣 Kyllä se siellä alueella etsi ja yhteen harjaan reagoi, ja jos oisin muistanut että tässä luokassa väärästä löydöstä sai vielä jatkaa ja oisi saanut löytöpisteetkin seuraavasta ilmaisusta, olis vaan kannattanut ilmoittaa löytö koska siinä se oli. Toisaalta emme metsästäneet palkintoja ja lopuksi kun ohjasin koiran vielä siihen ei se enää reagoinut, joten koulutuksellisesti tämä meni harakoille. Aika meni siis voltin heittämiseen ja jotenkin se kävi niin kierroksilla ettei lähtenyt tyypilliseen tapaansa liikkumaan vaan heitti volttia ja pyysi koko ajan että lähetä mut uudelleen, jumitti kontaktissa siis. Luulen että se oli sen keino hillitä itsensä kun olisi voinut rynnistää ihmisten luo tai valtoimenaan pitkin hallia ja oli niiiiin siistii ja jännää.

Sellainen huomio että puolikurkkari ei ole toimiva panta. Eihän se ole nosessa koskaan kytkettynäkään etsinyt aiemmin 🤣 Lukko meinasi laahata maata koko ajan ja hihna oli koiran tiellä.

Odotellessa sisään menoa hän VINKUI. En ole kuullut sen koskaan vinkuvan, se ei ole ääntelevä eläin. Jännä juttu vaikka se eläessään ollut käynyt siellä niin jostain se tiesi mitä ollaan tultu tekemään.

Toisella alueella hän oli jo enemmän oma itsensä, lämppähajuun ei kyllä malttanut reagoida mutta alueella paljon tutumman näköistä työskentelyä ja ihan jopa pieni ilmaisun tapainen! Tämähän oli tosi epäreilua sikäli että ei se osaa vielä ilmaista. Näen siitä normaalisti silti koska se löytää.

Tuomari huomautti että hajukuvaa kannattaa vielä selkiyttää ja laajentaa, pitää käydä heti ostamassa uusi hydrolaatti. Sehän on pääasiassa treenannut vain mun yhdellä ja samalla putelilla.

Ensi kertaa varten pitää myös miettiä parempi suunnitelma miten siitä saa löysät pois ennen suoritusta ja miten toimia jotta se ei pääse lämppähajulta väärässä mielentilassa eteenpäin.

Töppöinen sai etsiä ekan sisäalueen lämmittelyksi ja teki sitten laatikot. Ihan sikahienot vauhdikkaat suoritukset eikä yrittänytkään juosta ohi vaan ilmaisi heti.

edessä sisäetsintäalue, takana laatikot


Joko piip pii


vinkki unohtui tyystin käyttää!




Lakin luokassa oli 14 koiraa ja jaettiin meidätkin kahtia (kaksi tuomaria), Lakki oli oman ryhmänsä kolmas. Valitettavasti jouduttiin ekana pienessä huoneessa kaiken roinan keskellä, seinissä kiinni oleville laatikoille. Lakki meinasi etsiä pinnoista mutta sain sen ihan hyvin laatikoille. Sitten se ilmaisi pöydän alla ja ilmoitin löydön, ja samalla kun tuomari sanoi että ei ole mutta katsopas viereistä, koira jatkoi ryömimistä ja totesi että ups tämähän se olikin. Se siis ilmaisi pilven ja sillä on muutenkin niin erilainen tapa kuin töppöisellä vaikka niillä on sama ilmaisu. Lakki rojahtaa maahan tosi aikaisin ja saattaa vielä jatkaa tarkentamista ennen kuin on valmis, ja sen kanssa ei saisi hätäillä itse heti kun koira niiaa. 

Seuraavana sisätila, jossa se haisteli kauhean tarkkaan lipaston kädensijaa mutta jätti sen ja meni sitten pöydän alle, jossa ilmaisi seinästä lattian rajasta kohdan mikä näytti siltä että ei siinä ole mitään missä haju voisi olla. Pyysin näyttämään uudelleen ja se pointtasi saman kohdan, niin en voinut kuin uskoa ja siinähän se lattialistan saumassa kuulemma oli. Kohta mitä koira aiemmin haisteli oli ihmisen kädenjälki, lipastoa oli nostamalla siirretty ennen möllejä. Treeniin myös "intensiivisemmät" käden jäljet, hipaisuja oon tehnyt paljon mutta tuollainen mitä on kunnolla puristettu oli selkeästi erilainen. Pisteet minulle etten painostanut koiraa vaikka taisin siinä ääneen kommentoida että mikäs tämä tällainen oli kun jätit tämän. Olisin kyllä myöhemmin laittanut sen uudelleen katsomaan sitä jos muualta ei olisi löytynyt.

Tauon jälkeen sitten ekana sydämen muodossa oleville laatikoille, harmi vaan että koira ilmaisi heti ekan - olisin halunnut etsiä koko kuvion. Kysyin tässäkin että ootko muka varma kun ei se minusta oikein edes haistellut. Tuomari sanoi että se ihan selkeästi otti sen jo lähdössä.

Viimeisenä oli iso alue jossa aikaa 4min; tämä olisi ollut ihan töppöisen heiniä. Lakki kävi tosi hienosti pintoja läpi, se on hidas mutta huolellinen. Jälkeen päin kuulin että se oli ollut vaikea ja tosi moni oli haistellut mattoa eikä etsinyt - Lakki on niin tunnollinen että mitä ikinä siellä oli, se ei kyllä kesken hommien lankea. Oltiin käyty koko alue kerran läpi ja alkoi jo hermostuttaa miksei mitään löydy, kun se itse alkoi etsiä ylempää ja lopulta otti korkean piilon.

Mulla oli sekä "kalpeaa makkaraa" (Wurstia) että lelu ja se sai valita. Paras palkkaus tuntui olevan ensin ruokaa, sitten pieni leikki, sitten taas ruokaa ja könysi se lopuksi mun sylissä ilman leluakaan. Lakki on onnellinen kun se könyää 💙

Pihalla sen piti ilmoittaa kaikki muut koirat sanomalla ihan hiljaa tuf! Meinasi ärsyttää mutta sitten yritin miettiä mistä sellainen raportoinnin tarve kumpuaa, joku pieni epävarmuus siellä täytyy olla.

Yllätys oli melkoinen kun Lakki sai tuomarinpalkinnon, kuulemma tasaisen hienoa työskentelyä osiosta toiseen. Satasia tuli vain yksi. Mun koirat ei ole koskaan monessakaan lajissa TP:a saaneet; Sieni kerran rallyn alaluokissa kun radalla oli 360 oikeaan ja vasempaan peräkkäin ja ohjaaja teki ne väärin päin 🤦 Töppöinen kerran rallyssa kun se oli jo Wanha ja sillä meni melko lujaa, paperi oli täynnä "ihana pappa!" kommentteja jotka se TP kruunasi. En muista muita ja mä olen kisannut paljon eri lajeissa. Toki mun koirat on myös usein olleet "oikeilla palkinnoilla" - pidän tuota vähän lohdutuspalkintona jos suoritus oli hieno mutta pisteet syystä tai toisesta ei. Tai sitten koirakko vain jäi jostain syystä mieleen.

Luulen, että Lakin temppu oli kieriä lelu suussa katollaan mun jaloissa ja öristä tyytyväisenä kun rapsutan sen persettä. Paitsi että se näyttää melko veikeälle se on myös paras mittari siitä että hän on onnellinen 💙

Kyllä hän teki hienot etsinnätkin, ei sillä. Lakki on hidas. Se on hidas ja tarkka, ja siinä missä töppöinen on aina ollut se joka tekee nopeimman ajan tai ei löydä lainkaan (juoksee hajun ohi), Lakki on niin tunnollinen että sielua särkee. Vikalla alueella kuulemma tosi moni oli jumahtanut maton haisteluun ja siihen oli mennyt paljon aikaa. Mitä ikinä siellä olikaan niin ei Lakki, Lakki ei edes ajatellut sellaista kun hän skannasi aluetta.

Välillä meinaa olla vaikeaa nähdä sitä hyvää mitä hänessä on, koska töppöinen nyt vaan on ollut niin mun elämään vaikuttava persoona ja vetänyt melkoiset pohjat joka lajissa. Sen kanssa on mahdoton kilpailla, mutta ei pitäisikään. Jokaisella on omat vahvuutensa. Tämä TP oli tosi ihana muistutus kaikesta siitä hienosta mikä Lakissa on. 💖










PS. blogger jumittaa kuvien kanssa. Ei ole minun taiteellisen silmäni mukaisesti vaan vissiin ihan miten sattuu.

maanantai 7. helmikuuta 2022

13,5v

 


Jos alle vuoden ikäisenä lasketaan kuukausia, tässä iässä aletaan juhlia puolikkaita vuosia. Töppöinen siis eilen 13,5v ja ihan asiakseni ajelin ostamaan kakkuaineita, kun kaapissa ei vastoin oletuksiani ollutkaan kissan märkäruokaa.

Tänään hänellä oli se odotettu ja pelätty akupunktio. En minä koiraa ollut lopettamassa, mutta aloitin kyllä mennessäni kertomaan että sekin on ollut mielessä. Ell sanoi, että jos niin olisin halunnut, niin pelkän koiran iän perusteella ei hän olisi kyseenalaistanut lainkaan. Ihmiset kuulemma jakautuu aika selvästi kahteen leiriin; toiset lopettaa vähän jo varmuuden vuoksi vaikka ei välttämättä olisi vielä mitään kriittistä vaivaa, ja toiset sitten haluaa katsoa mahdollisimman pitkään. Hän oli juuri niin diplomaattinen kuin arvelin eikä tietenkään suoraan sanonut mitä tekisi töppöiselle jos olisi minun housuissani, mutta sivusi kyllä monesti sitä että itsellään on 15v vanhus kotona. 

Ell sanoi, että koska minulla on niin kiinteä suhde koiriini, hän uskoo että kyllä minä tiedän sitten kun on aika. Päätös pitää tehdä itse, koska itse sen kanssa täytyy sitten myös elää. Ihan yhtä oikein on lopettaa "vähän liian aikaisin" jos ei sitten jää itse jossittelemaan ja kaipaamaan sitä aikaa mikä olisi vielä voinut olla, tai odottaa että tulee jotain ja tehdä päätös sitten. Sanoin että pelkään että joku aamu herätän sen kusilammikosta halvaantuneena, mihin hän sanoi, että sitten kannan sen päivystykseen lopetettavaksi ja se siitä. Nuoretkin koirat voi halvaantua ja kenen tahansa elämä voi äkisti päättyä tai joutua päättämään, ei sellaisia asioita voi pelätä.

Puhuttiin myös siitä kun se on nyt kahdesti käynyt Pajun päälle niin että veri lentää. Kerran syksyllä se sai samanlaisen raivarin Lakille. (Tähän päälle vielä muutama rähinä ruuasta, mutta niille on selkeä syy.) Nämä siis kaikki käyneet ulkona niin että toinen koira on saattanut osua töppöiseen. Lakille se sai raivarin kun se ohitti kapealla polulla lumivallien välissä niin että niiden kyljet varmaan hipoi toisiaan. Pajun kanssa en ole tarkalleen nähnyt mutta aivan nollasta sataan tappomeiningillä päälle. Ekalla kerralla Pajulla oli reiät niskassa, toisella korvanlehdessä ja niskassa. Varsinkin tämä toinen näytti siltä että jos en olisi mennyt väliin, en tiedä olisiko se lopettanut lainkaan. Paju oli jo katollaan, kirkui ja ampaisi pakoon heti kun lumen seasta isomman alta pääsi. Se kyllä sitten ei myöskään ikinä jää muistelemaan pahalla vaan menisi kohta uudelleen. Myöskään töppöinen ei jää mitenkään kyräilemään, viimeeksi huusin itse sen verran että se kyllä (kuuli ja) luimisteli kauemmas. Jos se olisi kipeä niin sehän jäisi itse jatkamaan ja kyräilemään päiviksi tai viikoiksi, mutta ei lainkaan, mikä saa mut epäilemään että se vaan kuitenkin laittaa vaan nuorta urosta ruotuun. Ell sanoi, että kerta se ei oikein kuule eikä näe, ehkä näihin liittyy myös pelästyminen ts se ei ole havainnut toisen koiran olevan niin lähellä ennen kuin se osuu siihen. Ell käänsi, väänsi, paineli ja tutkaili ja oli sitä mieltä että ei se kyllä suuremmin kipeä mistään ainakaan ole. Mutta hänestä laumadynamiikka on tärkeä asia ja jos vanha koira syystä tai toisesta aiheuttaa jatkuvasti jännitteitä tai ongelmia niin kyllä se on syy tehdä jotakin (lopettaa se).

Hänestä yksi kriteeri on myös se, että hyviä päiviä pitää olla selvästi enemmän kuin huonoja. Ja jos lopetusta kovasti itse pyörittelee päässään, kyllä sekin jostain kertoo. Koiran omistamisen ei tulisi olla taakka, vaan tuottaa iloa. Kyllä vanhan koiran saa lopettaa myös siksi ettei itse jaksa olla jatkuvasti huolissaan sen voinnista.

Töppöinen ei ollut lainkaan yhteistyöhaluinen ja pyysin sille heti kuonokopan. Neulat se antoi laittaa ihan hyvin mutta sitten kun jäätiin kahdestaan ja se yleensä on käynyt melkein torkkumaan, se vaan yritti ravistella ja onnistuikin heittää pari neulaa. Ei ollut hyvä seistä, ei istua eikä maata, ja lopulta se alkoi vinkua ja olisi häipynyt kokonaan. Ärähdin sille ihan että nyt kyllä odotat siinä kun tänne on tultu hoitoa saamaan. Lopuksi hän kyllä oli väleissä lääkärin kanssa ja kerjäsi yhden namipurkin tyhjäksi...

Kotiin mennessä se sitten oli yllättäen tosi huono ja vinkui taas niissä portaissa. Joko sitä sattui pöydällä kun pidin pannasta ja se rempoi tai sitten se oli vain reaktio neuloista. En tiedä. Laitoin sille bot:n ja jätin sen aidan taakse omaan huoneeseen ja lähdin töihin. Hetken harmitti etten vaan tehnyt sitä sittenkin nyt. Olisi ainakin ohi. Miettiminen on kaikkein hirveintä. Ell sanoi, että jos meinaa antaa sen vielä elää, kannattaa etukäteen päättää jotkut selkeät kriteerit ja sitten kun ne täyttyy, toimii vaan heti, eikä enää ala uudelleen miettiä.







sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Uudella hallilla

Varasin eilen uuteen halliin tunnin vuoron. Meiltä sinne on 80km, että ei nyt ihan asiakseen tule kauheasti varmaan ajeltua, mutta anoppi asuu matkalla. Heitin miehen siis äidilleen lumitöihin ja jatkoin itse kaikkine koirineni matkaa. Tarkoitus oli pääasiassa tehdä Lakin kanssa tottista, mutta muut oli mukana kanssa, jos johonkin kentän laidalle saisi pari nosepiiloa tehtyä. Halli maksoi vaan 15e/tunti ja tiesin että siinä on erikseen aksakenttä esteineen (25e/h) ja sitten se vähän pienempi tyhjä puoli minkä otin. Toisella puolella olisi siis voinut olla joku muu, mutta eipä ollut. Sisään astuessani leuka loksahti polviin saakka, paikkahan on melkoinen nosettajan paratiisi! Pieniä huoneita ja iso aula täynnä puutarhakalusteita, hallin puolella vielä sohvaa ja lasten leikkipaikkaa ym. Sain todella rahalle vastinetta ja pitää joskus ajella uudestaankin. Laitoin myös omistajalle vielä erikseen kiitokset ja kehut.

Laitoin eka hajut ja hain sitten Lakin. Se tuli sisälle vähän varovasti ja oli aluksi epäileväinen muutenkin. Kuvasin kaikki treenit ja ei sitä videolta näe, mutta en pääse tunteesta että se antaa vain 99% ja puuttuva prosentti on jossain. Viime kesä oli samanlaista tai vielä vähän huonompaa. Ero ei tosiaan ulkopuoliselle varmaan edes välity, mutta itse sen vaan tuntee kun Se Tunne puuttuu. ☹️ Se kyllä tekee ja leikkii mutta jotenkin päällimmäisenä jää fiilis että se ei ole ihanaaparasta ja sille olisi ihan sama jos ei tehtäisi.

Autossa käytyään hän tuli toiselle kierrokselle reippaammin eikä enää pälyillyt toiselle kentälle jne. Lakki on herkkä koira ja jos nyt unohdetaan että 2v uros ehkä vaan ylipäänsä tarttee vähän aikaa, olen melko varma että jokin sitä kuitenkin painaa. Ehkä tilanne kotona, muuttuvat laumasuhteet ja vanhan koiran hiipumisen seuraaminen. Kasvava nuorukainen. Toivottavasti Lakki itse ei ole kipeä tai mitään, mutta ei sillä mitään muita oireita ole niin en oikein usko. Hieronnassa kyllä pitäisi käydä koska lumikenkäily on tosi kuormittavaa.

Videolla kaikki näyttää ihan kivalta, se on aktiivinen ja mukana, mutta kun on saanut maistaa jotain vähän enemmän, tästä vaan puuttuu hyppysellinen tunteen paloa. En osaa päättää mitä pitäisi tehdä, vai yrittäisikö olla tekemättä mitään. Jatkaako taukoa vai yrittääkö ruveta taas treenaamaan? Ongelmahan varmaan korjaantuu kun huoli vanhasta koirasta katoaa ja Lakki aikuistuu ja saa lisää itsevarmuutta. Sinänsä hauskaa että töppöinen oli tässä iässä jo korkannut kisauransa. En kuollaksenikaan muista oliko se henkisesti valmiimpi, en varmaan silloin osannut edes miettiä sellaisia asioita.



Paju sai tehdä kaksi kierrosta nosea ja käydä kentällä humputtelemassa, samoin töppöinen. Tunti oli kolmelle juuri hyvä aika, kahden kanssa oon kokenut aiemmin ettei mulla mene koko tuntia ja se on liikaa.

Paju oli heti autosta otettaessa niin tohkeissaan, ettei meinannut tulla pissillä käynnistä mitään. Ei se ole paljoa treenannut mutta silti se vaan nytkin tiesi etsiä lumipenkoista ja mun auton renkaista ja siinä sitä hätyyttelin että ei siellä ole mitään, nyt kuselle niin pääset sisälle missä on. Piti laittaa se hihnaan että sain sen touhottamisen katkaistua 😀 Jos Lakkia vähän jännitti tulla sisään niin Paju sitten vetää karmit kaulassa kaikkien muidenkin edestä.



Töppöinen ei olisi halunnut lopettaa lainkaan.





Erimielisyys suunnasta ulko-ovella



Ehdittiin anopin (+junnujen) kanssa vielä valoisalla lumikenkäilemään ja syönnin ja saunan jälkeen oli kaikki aika mukavan väsyneitä.