Huh hellettä

Lauantaina vietiin mummolta peritty pyörä huoltoon. Vatuloin aikani montako koiraa ottaisin mukaan, koska kävely ilman koiria nyt vaan on kohtuullisen järjetöntä, mutta lopulta en ollut ihan varma saakohan korjaamoon viedä koiria tai onko se paheksuttavaa. Päädyin siis ottamaan mukaani vain pienimmän, koska sehän nyt on melkein lelu ja menee korissa eikä astele omin jaloin lattialla aiheuttamassa sitä mahdollista pahennusta. Kyllä se vaan on ihan totta että asenteet on erilaisia riippuen siitä painaako se koira pari kiloa vai parikymmentä kiloa, kuudestakymmenestä nyt puhumattakaan.

Paju oli matkustanut olkalaukussa aiemmin tiistaina sinne hierojalle ja silloin se ei oikein olisi malttanut olla siellä kun halusi koko ajan tehdä samaa kuin isot teki. Pyörän koriin löin sen pihassa ja muodon vuoksi pitelin aluksi varsinkin vähän narusta kiinni, mutta ei sillä ollut aikomustakaan hypätä sieltä mihinkään, ja se tajusi jutun juonen heti. Keskustassa osuttiin sitten johonkin juoksutapahtumaan ja oli porukkaa, koiria ja kuulutuksia ja kaikkea. Muutaman ihan läheltä kävelleen ihmisen perään se yritti kurotella ja otin aina pannasta kiinni ettei käy mitään vahinkoa. Muutama sitä ihasteli ja yksikin nainen kysyi että voi hyvä ihme, onko se edes oikea koira :D Pyöräliikkeen poijjaat oli sitten kanssa aivan lääpällään ja toinen heistä lähinnä tuijotti koiraa ja toinen asioi mun kanssa. Ihmettelivät miten se niin nätisti siellä pysyy ja sitten kun vaihdoin sen korista laukkuun kotiin kävelyä varten, heitä nauratti kovasti. Tuskin olisi heitä haitannut jos olisi ollut yksi Lakki narun nokassa myös, mutta ihan hyvä ettei ollut. Olin ajatellut että käydään kotimatkalla jäätelöllä, mutta ei tehnyt yhtään mieli jäätelöä, niin käveltiin suoraan kotiin. Tai minä kävelin ja hän matkusti laukussa oikein kiltisti. Se pysyy paremmin siellä kun ei ole omat koirat mukana.

Tämän keikan jälkeen taisin olla niin uupunut, että isot ei varsinaisesti lenkillä käyneet, vain lähilammen rannassa haahuilemassa. Ihan perseestä alkaa olla nämä helteet. Autottomuus yhdistettynä helteisiin on ihan kökköä. Pyörällä ja kävellen töihin, kauppaan ym meneminen rasittaa sen verta, että ei todella ole kauheasti intoa herätä vielä aikaisemmin aamulla lenkittämään koiria. Ilman autoa ei oikein pääse uimaan, eikä kaikkia voi ottaa kerralla mukaan. Vielä yhdeksän aikaan illalla on ihan hemmetin kuuma eikä mitään varsinaista liikuntaa uskalla harrastaa, se lenkkeily on enemmän sellaista haistelua ja haahuilua. Mitään treenejä meillä ei tietenkään ole ollut ja jopa pöne kohta 13v (!) alkaa olla ihan perseestä, sellainen kuin siitä aina aliaktivoituna tulee; se rähisee ihmisille vain saadakseen jotain actionia aikaan...

Sunnuntaina oli sitten vuorossa auton korjaamolle vienti. Aika on vasta tiistaina, mutta pähkäilin pitkään miten olisi vähiten ärsyttävää toimittaa se sinne. Lopulta päädyin viikonloppuun niin että voisin ottaa isot koirat mukaan ja kävellä niiden kanssa sieltä pois. Koska on niin kuuma, tämäkin piti hoitaa joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Lopulta se jäi iltaan kun en saanut herättyä viideltä. Oli edelleen ihan turkasen kuuma ja hetken alkoi pelottaa töppöisen puolesta, mutta maleksittiin hitaasti, löysin aika paljon varjoa sisältävän reitin ja puolivälissä suunnistettiin lampeen missä ne sai kahlata. Lakki olisi uinut kauemmas ja pöne oli ensin sitä mieltä että ei kiitos en mene ollenkaan. Noin muuten ne oli molemmat tosi tohkeissaan ja korjaamon pihassa pöne luuli että etsimme eukaa. Selkeästi ihan vieras lenkkireitti ja uudet hajut piristi itse kutakin. Pentu oli ollut sillä aikaa oikein nätisti yksinyksin kotona. Digital Dogsitterin kausi loppuu huomenna enkä aio maksaa lisää, ei ole mitään kuunneltavaa.

Takapihan kukkula on ollut pennun kanssa käytössä ihan yhtä ahkerasti kuin Lakinkin kanssa aikoinaan. Siellä on sellainen pieni metsä missä nyt ei voi sanoa mitään lenkkiä tekevänsä, mutta ehkä 50m pääsee eteenpäin ja sama takaisin ja tollaselle minille se on oikein hyvä paikka antaa sen pitää juoksuhepulit ja purkaa energiaa. On vaan niin paljon hyttysiä että itse ei viitsi kannolla istuksia, mutta maleksin sitten hiljaa eteenpäin. Pennun kanssa en ehkä muutenkaan oikeasti tykkää siitä että istuisi vaan paikoillaan, siinä jää monta tärkeää oppia välistä. Jokainen reissu ulkona on samalla koulutustilanne; jos pentu menee edellä, en seuraa sitä, vaan käännyn aina eri suuntiin niin että se joutuu vahtimaan minua ja vaihtamaan suuntaa mun kulkuni mukaan. Jos pentu kiinnostuu jostakin, seuraan sitä koko ajan sivusilmällä ja palkkaan sen hetken kun se luopuu siitä ja tulee perään (tässä iässä ne vielä tulee kun vaan jatkaa kulkua itse), tai sitten kutsun sitä ja palkkaan siitä. Kutsuessa pitää toki olla melko varma veikkaus että pentu myös luopuu ja tulee. Palkkaan kaikki omaehtoiset luoksetulot ja kontaktin ottamiset. Löydän metsästä namipiiloja ja leluja. Kun pentu on takaisin hihnassa, harjoitellaan hihnassa vierellä kävelyä. Sinänsä pieniä asioita, jotka tulee automaattisesti, mutta niillä on suurensuuri merkitys tulevaisuuden kannalta. Pennun kanssa ei koskaan pitäisi minkään antaa vaan tapahtua (eli esim. räpeltää puhelinta ja keskittyä muuhun), koska niihin on niin helppoa vaikuttaa tässä iässä, ja opettaa sille miten haluaa että eri tilanteet meillä menee.

Toivottavasti autossa ei ole kallis vika ja että saataisiin se nyt pian takaisin. Jos mulla ei olisi koiria, ei tartteisi sitä mihinkään; anopin autolla saisi kyllä kerran kuussa ostettua isommat erät vissyjä, limppareita ja paskapaperia, ja muut tulee pyörälläkin. Mutta koirien kanssa auto on aivan ehdoton. Kamalaa kun ei pääse metsään eikä treeneihin. Hellekin olisi paljon siedettävämpää kun sentään pääsisi jotain tekemään.

jos naapurin koira räyhää pihalla mutta me ei sanota mitään, voitaisko saada sitämitäsullaonlautasella?