Varvaskuvat

Pönelle oli varattu aika varpaiden rtg-kuvaan (hereillä) ja Cartrophenin aloitus. Aloitetaan lopusta, ja pois lähtiessämme lääkäri vielä sanoi, että suhtautui erittäin skeptisesti toisen lääkärin hänelle ajanvaraukseen merkkaamaan potilaaseen, joka pitäisi kuvata hereillä. Ei ole koskaan nähnyt koiraa joka oikeasti pysyy rtg-levyn päällä liikkumatta maassa, kun sille sanotaan että maahan. No nytpähän näki. Vanhaksi kun elää, ehtii oppia kaikkea. Voi pötkönen...

Pöne oli aluksi taas erittäin varma, että itse viikatemies yrittää koskea. Pantiin sille kuonokoppa ja ell halusi kokeilla kaikki nivelet läpi. Koira oli paskajäykkänä, joten arviot on aina suhteutettava siihen. Takaosaa aristi ristiluun seudulta (lonkan taaksetaivutus). Käännettiin seisova koira sitten kyljelleen, ja se ei lainkaan yrittänyt rimpuilla kuten yleensä, vaan oli vain aivan hirveän jäykkänä ja vetäytyi kasaan. Kumpaankin etujalkaan koskettaessa sävähti kerran ja silmät pyöri päässä, ei muuta. Eläinlääkärin mielestä ei arista erityisesti. Mun mielestä tutkimustulokset on kaikki vääristyneitä, se vain pelkäsi kuolevansa.

Otettiin sitten ne kuvat, ja niissä tosiaan ei myöskään oikein mitään. Oikean jalan yhdessä varpaassa oli jotakin, joka oli joko vierasesine tai erittäin luultavasti pelkkä tassukarvaan jäänyt hiekan muru tms. Oikean tassun ulkosyrjässä myös ehkä ihan hieman turvotusta. Ei mitään, mikä selittäisi oudon käytöksen. Mietittiin sitten, että ainahan se on kutissut tassuista ja niiden käsittely on sen mielestä inhottavaa, niin voisiko se nyt vain vanhemmiten olla tulossa tarkemmaksi ja ärtyisämmäksi eikä vain tykkää että niihin kosketaan. Selitys ei ollut tyydyttävä, mulla on sellainen itsepäinen olo, että tunnen koiran ja joku ihan oikea syy sillä on kavahtaa tassujen lähestymistä. Ell ehdotti myös sellaista, että sillä voi olla kaularangassa jotakin, joka oireilee alempana. Juurihan osteopaatilla kyllä sieltä lapojen välistä jotain hoidettiin. En muista, mihin asti siitä on selkäkuvat otettu, yleensä ollaan keskitytty siihen takaselkään. Jos vaiva pahenee, sitten olisi seuraavana vuorossa koiran nukutus ja kaularangan kuvaus. Toisaalta puhuttiin myös siitä, että se on jo 10v ja mitäpä sillä tiedolla tekee sitten, oli taas mitä tahansa.

Sai nyt kuitenkin Cartrophen-pistoksen, ja loput kolme otin kotiin, pistän ne itse. Selkänikamien väliin se aine ei kuulemma pääse, mutta jos rikkoa on jossain muualla, niin auttaa sitten siihen. Vaikutuksen pitäisi näkyä aikasintaan toisen tai kolmannen viikon kohdalla ja viimeistään neljännen pistoksen aikoihin. Kysyin miten sen pitäisi vaikuttaa, kun mitään ontumista, liikkumishaluttomuutta, kankeutta noustessa tms ei ole. No se sitten vaan jotenkin piristyy ja alkaa liikkua paremmin jos niin käy. Epäilen. Herran jestas, jos se tosta kovasti vetristyy niin sehän hyppii katossa :p

Sitten puhuttiin vielä siitä kipulääkkeestä, sen ottamisesta jatkuvaan käyttöön. Gabapentiini olisi nimenomaan hyvä siihen. Samasta lääkkeestä puhui osteopaatti. Ell mielestä aristi selkää niin, että jonkinlaisia kipuja on. Minusta se ei juuri nyt ole lainkaan kipeä, mutta toisaalta vuosia jatkuneen krooniseen kipuun koira itsekin tottuu niin, että minä en sitä ainakaan päälle päin luotettavasti näe. Jälkeen päin kävelyllä kelasin taas sitä, että suhtaudun kauhean negatiivisesti jatkuvaan loppuelämän (kipu)lääkitykseen. Sitten tajusin ekaa kertaa ikinä, että sehän olisi myös kaikkien kisojen loppu dopingjuttujen takia. Olen kilpailuviettini tyydyttänyt eikä sillä ole mitään merkitystä, ettei enää tule uusia tuloksia, mutta enemmänkin koen että se olisi hirveän surullinen virstanpylväs. Suuri askel. Jotain, mistä ei ole enää paluuta, taas konkreettinen asia joka muistuttaa että loppu on lähempänä kuin alku.

Ehkä päädyn kokeileman. Siinähän sen näkisi, muuttuuko käytös. Katsotaan nyt ensin nuo pistokset ainakin.

Klinikalta mentiin kaupan kautta treeneihin. Sienellä on ensi lauantaina koiratanssin SM-kisat. Ei ole ollut yhtään treenifiilistä, mutta ainakin koira osaa kaiken mitä ohjelmassa on. Tämä taisi olla tässä, loppupäivät treenaan vain yksin musiikin kanssa. Koska ei oikein ollut fiilistä treenata ja Sieni reagoi siihen olemalla hieman käsijarru päällä, otin sitten kuitenkin loppuajaksi pönen, vaikka pistoksen sanottiin mahdollisesti väsyttävän ja käskettiin elellä ilta koiran voinnin mukaan.

No...