Ratatreenit

Treenattiin tänään 10.2.2018 Porvoossa ollut Karppisen rata ilman käytösruutua. Olen ilmoittanut Sienen viikon päästä Karppisen kokeeseen ja kaikki rutiini on taas aivan hukassa, eikä suoraan sanottuna huvittaisi koko koe. Ei jännitä yhtään, ei vaan oikein kiinnosta tarpeeksi hioa asioita eteenpäin. Otin Sienen autosta ja muutaman tempun jälkeen suoraan radalle. Videoitiin suoritus. Palkkasin koiran kesken radan kahdesti riehuttamalla sitä ja vasta lopussa sai ruokaa. Tämä oli eläinkoe. Vastaa kyllä sosiaaliseen palkkaan ihanasti, mutta jatkaminen sen jälkeen ei näytä erilaiselta ts. sama olisi vain jatkaa?

-lähtö oli kerrankin hyvä, kehuin koiraa samalla kun tuomari jutteli (tätä treenattu erikseen joitakin kertoja)

-viereen istuminen hakusessa, paljon parempi kuitenkin kuin talvella. Pysähtyminen ei ole tarkoituksella koskaan ollut sille signaali istua ja istu-käskyllä istuu persiilleen, joten opetettava tähän joku eri sana. Sen on varmaan oikeasti kurjaa arpoa koska haluan sen istuvan ja koska seisovan, ja sitten kun odotan sen istuvan, mulla alkaa tosi herkästi tulla se "no...? mikä maksaaaaa" josta se pahastuu.

-2x oikea tk treeni on purrut, tuntui sujuvalta

-puolenvaihto edestä epäonnistuu ekalla, hakee eteen seisomaan. Uusimiseen kuitenkin ihan hyvällä ilmeellä, ei pahastunut

-ohjaaja ei osaa kääntyä paikallaan 270 oikeaan. Tajusin kyllä heti tehdessä, mutta oli niin monta juttua mihin piti keskittyä, että tähän ei muka voinut.

-pujotteluun meno kiva, mutta vähän blaah-ilmettä välissä, pujottelun loppupuolella sos.palkkaus kuten edellä

-eteen seisomaan tulo aluksi vajaa, tokalla parempi, peruutus täysin unholassa. Mun peruutuskäsky kuulostaa kovin samanlaiselta kuin viereen-käsky, sitä tarkkailtava.

-olen liian lähellä kylttejä, askeltehtävän jälkeen koiralla ahdasta mahtua palaamaan oikealle

-i-jätä koira-i -käännöksessä heilutan jalkojani kummallisesti. Saan tästä usein -1 TVÄ ja -3 OV tai jotain ja nyt tajuan mistä se tulee. Tein saman myös pönen videolla.

-liikkeelle lähdöt ja kylttien jälkeinen elämä! Nyt kuuri niin, että palkkaan sitä tehtävästä liikkeelle lähdettäessä. Useassa kohtaa näkyy sellainen pieni notkahdus juuri näissä.

-kokonaisuutena vähän alavireinen, tuntui huonommalta kuin miltä näyttää videolla. En oikein tiedä mikä sen tekee, luulen että edelleen isoin ongelma olen minä. Kokonainen pitkä rata, missä on tehtäviä joiden onnistumista jännitän etukäteen = minulle se on selviytymistä ja koira menee vähän käsijarru päällä. Jos teen vaan lyhyempää pätkää ja tiedän että siellä on vaan juttuja mitkä onnistuu, koirakin on eri tuntuinen.

Pöne teki saman radan. Pönelläkin alkaa eläinkoe. Se ei saa enää kokeenomaisista/kokonaisuustreeneissä mitään palkkaa. Lämppään tempuilla joista normaalisti palkka, radan jälkeen vain rapsuttelua ja kehumista ja lopuksi voidaan toki taas treenata tekniikkaa palkkojen kanssa. Katsotaan mihin tämä johtaa. Se riskihän on se, että koiran motivaatio alkaa laskea ja se oppii että paljon kylttejä tarkoittaa sitä että mitään ei tule, ja hidastuu ja kenties lakkaa tekemästä mitään. Toisaalta kun se on niiiiin tekevä, toiminnallinen koira, ja monessa käytöksessä on niin paljon sitä massaa ja palkkahistoriaa, että mun on vaikea edes kuvitella tuollaista. Se mitä tavoitellaan on rennompi, vähemmän ruokaa odottava koira. Jos menee pieleen niin hällä väliä. Tämän radan jälkeen pöne antoi ihan hulluna tassua ja sitten pyysin sitä kierimään mistä sai vain kehuja ja rapsutuksia. Kyllä se oli koko ajan sen näköinen, että voitko lopettaa paskanjauhannan ja antaa sitä ruokaa, mutta ei kuitenkaan yhtään niin turhautunut että olisi ääntä tullut. Se vaan istui ja katsoi mua.

Teknisesti pönen radalla:

-2x oik tk kontrollivirheitä pomppimisesta

-puolenvaihto edestä epäonnistuu kuten sienellä, pöne heittää voltin. En osaa käsimerkin käyttöä tässä.

-valkovuokko on eriaikainen, koira on liian nopea

-istumisen kutsuminen on liian vauhdikas, kontrollivirhe sivulle tullessa

-270 oikeaan koira oikealla aika jees, sehän on oppinut kääntymään!

-eteen seisomaan tulo vahingossa onnistuu :D peruutuskin on hieno ja suora, pysäytin koiran seisomaan siellä ja kehuin sitä.

-molemmat oikeaan koira oikealla epäonnistuu ekalla, uusiminen meinaa saada koiran ratkeamaan mutta kokoaa itsensä. Uusinnalla ajan sen liian lähellä ja potkaisee kylttiä.

Rallymöllit

Käytiin lauantaina Pieksämäellä mölleissä. Tarjolla oli ylimmillään vain voi-luokka, johon kummallakaan noista ei virallisesti ole oikeutta enää osallistuakaan. Kysyin ennen ilmoittautumista, sopiiko jos palkkaan radalla ja otan sillä hylkäykset, enkä kilpaile sijoituksista ja palkinnoista. En kehtaisi mennä "liian hyvillä" koirilla alempaan luokkaan viemään palkinnot, sama kuin ilmottaisi aloon ja kahmisi kaikki sijoitukset sieltä, tosi reilua niitä kohtaan, jotka oikeasti on vasta siellä luokassa. Mä en oikeastaan muutenkaan ymmärrä miksi kukaan menisi mölleihin tekemään täysin kokeenomaisen suorituksen. Ehkä ihan ennen ekaa virallista koetta alo-luokan kokeilun, mutta muissa luokissa. Varsinkin mitä enemmän on kisannut, sitä tärkeämpää olisi nimenomaan päästä palkkaamaan kokeessa. Itse ajattelen, että jokainen palkaton kisasuoritus "kuluttaa" koiraa tietyllä tavalla ja niiden määrä on koiran elämän aikana rajattu. Ainakin näillä mun koirilla, joita ei ole osattu alusta asti todellakaan rakentaa oikein. Miksi siis tuhlata yksi koesuoritus johonkin möllijuttuun. Asia muuttuu täysin eriksi, jos koetilanteessa saa palkata, tällöin se on erittäin hyvä treeni paljon kisaavalle koiralle. Varsinkin kun paikka ei ole oma kenttä vaikka sinänsä tuttu olikin, väkeä oli riittävästi koetunnelman luomiseksi, ja aamurutiinit, ajomatka jne tuli kaikki kuten oikeissa kokeissakin. Sain myös ihan hyvän jännityksen kehitettyä, mikä oli tässä tapauksessa hyvä: mun koirat varmasti luuli, että ollaan oikeassa kokeessa.

Muistin kyllä taas heti, miksi en kisaa kahdella koiralla (samassa luokassa). Kyllähän sen pönenkin voisi viedä kokeisiin, se osaa periaatteessa melkein kaikki mes-jutut ja kyllä se varmasti tuurilla saisi niitä yli 70p suorituksiakin, ainakin ulkokokeessa huonolla säällä, kun koiran kiljuminen ei ehkä kuuluisi niin pahasti :P Mutta ihan kauheaa yrittää rataan tutustumisessa miettiä miten kumpaakin koiraa ohjataan! Katson aina potentiaaliset vaikeat paikat, mallaan askelia, linjaamista, mietin käskyjä jne. Tässä tapauksessa piti vielä miettiä sitä palkkaamistakin, missä sen tekisin. Hirveän vaikeaa keskittyä kahteen koiraan, ja niinhän siinä kävi että kumpikin jäi huonosti mietityksi eikä mulla ollut lainkaan selvät sävelet sen palkkaamisen kanssakaan.

Pöne starttasi päivän ekana. Se oli aamulla märän kelin takia kovin nyrpeä ja treenasin pihalla vain vähän. Mielentila oli silti ihan jees, halliin vein sen namien kanssa ja tein pari temppua ennen lähtöön menoa. Alku meni kivasti, mitä nyt spiraalissa tein lopun väärin ja 0,75 kierroksen sijaan kiersin vikan tötsän 1,75 kertaa :D Sitä ei rataan tutustumisessa käyty läpi, oikeasti olisin kysynyt tuomarilta, kysyn aina sisään ja ulos menot tarkasti. Samoin peruutuksessa otin jotain outoja askelia ja sain siitä -10 TVÄ, tajusin itsekin että en tiedä mitä olen tekemässä. Aloitan peruutuksen eri koirilla eri tavalla ja pönen kanssa ei ole aikoihin tehty sitä kylttien kanssa. Koira teki kuitenkin tosi kivassa mielentilassa. Kyltillä 11 palkkasin eteen istumisen. En tiedä oliko ajoitus vaan vahingossa näin, vai johtuiko se palkkaamisesta, mutta sen jälkeen mielentila alkoi heti muuttua levottomaksi. Kylteiltä 12 ja 16 -1 kontr, törmäili ja hypähteli. Houkutuksen kohdilla alkoi pieni vinkuminen ja koiran liike muuttui sellaiseksi nykiväksi, kun sen tekisi mieli rynnistää johonkin mutta tietää ettei saa. Vinkuna oli niin hiljaista, että tuomari ei kuulemma ollut kuullut lainkaan. Maalissa käskin sen istua ja hihnan kytkemisen jälkeen syötin sille useamman namin ja koetin rauhoitella, tehtiin siinä vähän i-m-i kaukoja odotellessa papereiden pyörittelyä. Koira oli kovasti jo sinkoamassa kehästä. Käytösruutuun syötin kanssa useamman kerran ihan alussa, sitten sen ilme silmin nähden rentoutui ja se makasi tosi kivasti, palkkasin pari kertaa 2min aikana. Lopussa ihan kohtuu siivosti kehästä ulos, tässähän se seuruu on kanssa sellaista "joojoo vittumitäpaskaa rynnistäisin jo". Oli kuitenkin hiljaa, se voi myös huutaa sellaista ajohaukkua... Pihalla kaivoin pallon taskusta, sille ei oltu edes laitettu autoon mitään palkkaa purkkiin, mutta sinnikkäästi luuli niin. Leikki tosi huonosti, silleen, että ajattelee oikeasti muuta mutta tietää että pitää leikkiä ensin. Olisin leikittänyt sitä niin kauan, että oikeasti on tunteella mukana siinä, mutta luokassa oli vain 5 koiraa ja piti ehtiä paneutua Sieneenkin, joka olisi viimeinen. Otin sitten vaan pallon pois ja vein koiran autoon. Vielä häkkiin nostettaessa se oli ihan "missä mun palkka, missä purkki" ja se ilme kun mitään ei todellakaan ollut :D

"Iloinen taitava koira. Ohjaaja otti ylimääräisen peruutusaskeleen. Pieniä intopomppuja koiralla. Mahtava yhteistyö! :) " Aika 2.13.29

Sieni tuntui autosta otettaessa tosi kivalta, jodlasi ja heitti volttia. Sieni on hassu eläin, ihan minkä tahansa muun oman tai toisen koiran tuollainen vinkuminen takuulla vain ärsyttää, mutta Sieni enemmänkin ulvoo ja se on vaan liikuttavaa, kun hää on niin innoissaan päästessään :) Sillä ei koskaan ikinä milloinkaan mene se yli ja se lopettaa käskystä, niin siksi sitä on kivaa yllyttääkin siihen. Oltiin vähän liian aikaisin ja paras into ehti laantua. Tehtiin pikkasen kontaktia. Lähtöön meno kiva, mutta siinä sitten TAAS tuli se hemmetin nuokahdus kun tuomari puhkesi puhumaan. Ai että mua ärsyttää se, nyt on luvassa perusasennossa häiriötreenejä niin paljon että tuosta päästään. Sienen kanssa päästiin kuitenkin ihan mielettömään kuplaan, ja se flow vaan jatkui ja jatkui. Spiraalista ohjaajalle se sama -10TVÄ, kylteiltä 11 (eteentulo vähän yli vino?) ja 15 (ei aavistustakaan mitä tapahtui) koiralle -1 TVÄ. Oltiin menossa kyltillä 11, kun sanoin ääneen, että niin mun piti kai palkata sut. Olisin halunnut vaan jatkaa sitä menoa, se tuntui niin hienolta! Houkutuksessa ehkä inasen jätätti. Hypyn jälkeen puolenvaihto jalkojen välistä ei vaan onnistunut, uusin sen kerran mutta koira sinnikkäästi teki eteen seisomaan tuloa. Kokeilin tän pihalla ja luultavasti vaan en ole laittanut jalkaa kuten yleensä laitan. Pitää vahvistaa sanallista erottelua edelleen. Maalissa koira heitti taas niitä ihania volttejaan, annoin sen hyppiä hetken ennen kuin pyysin istumaan ja kytkin. Palkkasin tässä. Käytösruutuun tosi kivassa tilassa ja makasi ihan sairaan hienosti, kehuin vaan. Kaksi minuuttia tuntuu metariluokan 3 min jälkeen kauhean lyhyeltä, mutta makuutin kumpaakin koiraani siihen saakka että ratakoira oli kytketty, jolloin aika oli varmaan lähempänä kolmea minuuttia.

Sienelle on kirjoitettu sen paperiin "HIENO!" kohtiin 8 (liikkeestä seiso, kierrä koira), 13 (puolenvaihto takaa), 16 (hyppy) ja käytösruutu. Mä en ole osannut pitää niitä mitenkään erityisen hienoina, mutta se kyllä pysähtyy seisomaan jopa nopeammin kuin töppönen ja seisoo kuin liimattuna, ja hyppy tuntuikin nyt tosi kivalta, mulla ei ole siinä yhtään kiire :) "Upea yhteistyö. Spiraalissa kiersit vikan tötterön kahteen kertaan, harmi. Upea koira! :)" Aika 2.34.03.

Sellainen huomio vielä, että saksalaisesta olisi voinut antaa -1 TVÄ, selän takana vähän venähti minusta, ja kyltillä 10 molemmat vasempaan täyskäännöksessä koira juuri pudotti kontaktin kun käsky tuli, eikä katsonut käsimerkkiä, mutta ehkäpä sanallinen käsky oli riittävä koska teki kyllä oikean liikkeen vaikka vähän hajamielisesti. Seinää kohti kävelyä pitää taas vahvistaa, se on ennenkin helposti pudottanut kontaktin niissä tilanteissa.

Palkintojen jaon jälkeen halusin vielä ottaa kuvan oman elämänsä ykköspallilaisesta. Ai että olin niin tyytyväinen, tämä oli tosi onnistunut treeni ja saatiin sitä mitä haluttiin :) Se palkkaaminen ei kyllä minusta oikein vaikuttanut mitenkään mihinkään, se ei ollut siitä mitenkään silmin nähden yllättynyt "ai palkkaa kesken kokeen!" eikä viretila muuttunut mihinkään. Voittajaluokan rata tuntui tosi yksinkertaiselta ja helposti hallittavalta mestariluokan jälkeen. Muistan, kun 2016 kevällä pöne sai RTK3 ja Sieni siltä radalta ekan VOIHYV, ja se oli sellaista kauheaa säätämistä ja pelastelua, koska rata oli aivan liian vaikea meille. Mä olen kautta rally-urani selvästi molempien koirien kanssa mennyt aivan liian aikaisin seuraavaan luokkaan kisaamaan. Sillä saa niitä 70p suorituksia mitkä tuntuu selviytymiseltä. Jos mes-radat edelleen tuntuu aika haastavilta, vaikka kehitystä on puolessa vuodessa tullut ihan huikeasti, niin ehkäpä pari vuotta aikaa tekee tehtävänsä tässäkin ja ne joskus alkaa olla helpompia meille?

 

Jäin ihan miettimään tuota pönen ongelmaa. Olen aina kuvitellut, että se on nimenomaan se palkan odotus mikä kasvattaa turhaumaa mikä tuottaa ääntä. Se on paljon kisannut koira, ja hihnan kytkeminen on selkeä merkki että nyt ollaan menossa pois ja pääset palkalle. Lisäksi se varmasti osaa laskea ja kun kylttejä on tietty määrä mennyt, pakkohan tän on kohta loppua. Nameissa ja nameissa on kuitenkin vissiin erittäin oleellinen ero, koska tähän saakka olin kuvitellut, että jos palkkaan sen yksittäisellä namilla kesken radan, se pysyy hyvässä tilassa. Nythän se ei auttanut lainkaan, ja vielä huono leikkiminenkin radan jälkeen viittaa siihen, että se on erittäin fiksoitunut siihen loppupurkkiin minkä tietää autolla odotttavan, vaikkei olisi sitä nähnytkään. Tunnistan tässä saman ongelman kuin monessa arjen tilanteessa. Kehästä ulos mennessä sanon sille arkiseuruukäskyn, tai kisaseuruukäskyn, aivan sama. Se tasan tarkkaan tietää mitä se tarkoittaa, mutta koska kiire, voi koettaa edistää, rynnistää ja ainakin alkaa karjua koska vittumitäpaskaa. Kukaan ei kehtaa koekehästä ulos tullessa jäädä siihen hinkkaamaan, ja se on aivan sama jos pysähdyn, peruutan, käsken sen istua, olla hiljaa. Ne kaikki on vain hidasteita päästä sinne palkalle, ne vaan vituttaa sitä entistä enemmän. Siinä meillä on äärimmäisen sinnikäs koira, ja se joka kerta oppii vain sen, että kyllä tämä pelleily kohta loppuu ja pääsen purkille. Sille olisi pitänyt jo kauan sitten opettaa, että purkille pääsee vain kriteerit täyttävällä seuruulla ja mielentilalla, ja jos rikkoo sääntöjä, koko saatanan purkki räjähtää taivaan tuuliin eikä sitä saa kukaan. Ikinä. Ihan sama ilmiö nähtiin joskus noissa hajuerottelukoulutuksissa. Normaalille koiralle virheen merkiksi (palkkion mahdollisuuden poisto) riittää esim. minuutin tai kahden tauko. Mun koiralle sanottiin, että ota suorilta vuorokausi. Vuorokausi! Koska se ei luovuta ikinä ja joku minuutti sai sen vaan entistä suuremman turhauman valtaan.

Luulen, että sen kanssa pitäisi treenata ihan hitokseen pitkiä ratoja, ja niin, että käytösruutu tehtäisiin useaan kertaan siellä välissä ja sitten se loputon rata taas jatkuu. Sientä miettiessä mietin ylipäänsä tuota palkkaamista ja totesin jälleen kerran, että itse olen aivan liian jumissa siinä. Syötän niitä normi treeneissä tosi paljon ja koko ajan. Sieni ei kokeessa tuntunut lainkaan siltä, että miksei se palkka jo tule, minä olen se, jota palkattomuus aina ahdistaa. Minusta on hirveä ajatuskin mennä treenaamaan niin, ettei mulla ole yhtään mitään palkkaa taskussa saatavilla. Sienelle voisi kokeilla ratatreeneissä tosi paljon enemmän sosiaalista palkkaa ja kunnon riehutusta, koska se vilpittömästi tulee onnelliseksi siitäkin. Töppöselle taas sitä, että ei tule yhtään mitään tai sitten korkeintaan pallo. Palloa odottaessa se jännittyy eri tavalla kuin ruualla, eikä oikeastaan ole äännellyt. Ruoka on se mikä saa sen sekoamaan, varsinkin kastroinnin jälkeen se on mennyt aivan överiksi.

Useinhan neuvoksi saa "vaadi sitä olemaan kunnolla" mutta minä en kerta kaikkiaan osaa. Treeneissä en saa sitä lietsottua edes ihan noin hulluksi. Teoriassa ymmärrän, että kun se kehästäulosseuruu on kauheaa, sitä pitäisi vaan jatkaa niin pitkään että koira luovuttaa omat odotuksensa ja oikeasti on läsnä ja tekee kunnolla, ja sitten varmaan palkata se itse eikä antaa sille ollenkaan sitä mitä se niin  hurjana odotti. Mutta entä jos se ei koskaan muutu? Siihen on hirveän hankala vaikuttaa muutenkaan, jos se on jostain asiasta jotain mieltä, niin sitten se on, vaikka tekisin mitä. Se saattaa kyllä näennäisesti totella, tai leikkiä sillä lelulla vaikka miettii purkki autolla, mutta kaikesta näkee että ajatus ei ole läsnä ja se haluisi tehdä mieluummin jotain muuta. Mä en oikeastaan edes usko että mikään vaatiminen voisi ikinä toimia. Jos koira ei itse pysty hillitsemään itseään, ei siihen auta se, että käsken sen tehdä niin. Pieleen meni jo vuosia sitten, mutta osaapahan sen seuraavan kanssa sitten ehkä olla viisaampi.

Nine lives and i had to choose this one

Joitakin viikkoja sitten eräs mudi kuoli hoidossa ollessaan. Hoitaja kuljetti kolmea koiraa autolla, joutui vakavaan onnettomuuteen, kaksi koirista löytyi elossa onnettomuuspaikalta, mudi karkasi. Koiran omistaja hälytettiin paikalle heti kun pelastushenkilökunnalle selvisi että yksi koira puuttuu ja omistaja on eri ihminen kuin auton kuljettaja, ja myöhemmin hän henkilökohtaisesti löysi koiran junaradalta. Koira vastaan juna -mittelön lopputulos ei liene kellekään epäselvä. Auton kuljettajan tämän hetkisestä voinnista ei minulla ole mitään tietoa eikä asia toki lainkaan kuulukaan mulle, ei ole niin läheinen tuttu, vain saman pienen rodun harrastaja. Toivottavasti hän kuntoutuu.

Nyt kuoli kaverin holsku. Juoksi jäällä kelkkauraa kuten ziljoona kertaa ennenkin, kompuroi ja taittoi niskansa. Silmänräpäyksessä kaikki oli vain ohi.

(Toivottavasti kukaan asianosainen ei pahastu, yritin tasapainoilla yksityiskohtien suhteen. Otan sydämestäni osaa vielä kerran, toipumisia kaikille joita nämä onnettomuudet ovat koskettaneet.)

En pysty ymmärtämään, miten mitään näin irvokkaan hirvittävää voi edes tapahtua. Toisaalta miksi ei voisi, en usko mihinkään korkeampaan voimaan tai kohtaloon tai mihinkään mikä elämää ohjailisi saati suunnittelisi ylhäältä käsin. Sattumanvaraiset asiat vaan tapahtuu ja usein lopputulos on hyvin pienestä ajoituksesta kiinni. Elämänlanka on hyvin hauras, ja jälkeen päin jossittelun määrä lienee melkoinen. Minä en lue uutisia enkä seuraa maailman tapahtumia, koska olen hyvin taipuvainen ahdistumaan, mielikuvitus on turhan vilkas ja eläydyn voimakkaasti. On vain pakko yrittää sulkea silmät ja varjella itseä kaikelta paskalta. Kumpikin näistä uutisista kouraisi sydämestä. Tänään viestittelin tuon holskukaverin kanssa ja kyyneleet valui silmistä. Sanoinkuvaamattoman hirveää.

Sanotaan, että kissoilla on 9 elämää. Pöne on sellainen kovan onnen koira, sen vakuutusta ei missään tapauksessa olisi kannattanut irtisanoa, vaikka se alkuvuodet olikin niin turha ja jurppi maksaa yhä nousevia vuosimaksuja. En voi olla miettimättä, montako elämää pönellä on jo käytetty ja montako niitä mahtaa olla jäljellä. Pääsisäismaanantaina koira oli taas päivystyksessä. Itse olin Helsinki-Vantaan lentoasemalla lähdössä viikon talvilomalle Kanarian saarille, koirat jäi porukoiden kanssa mökille ja heidän piti ajaa illalla Helsinkiin. Yöllä pöne oli alkanut oksentaa ja mutsi oli useaan kertaan pyyhkinyt ykää sisältä ja laskenut koiraa pihalle. Niillä oli taas totuttuun tapaan mökkiherkkuina "posteljoonit" eli raa'at naudan reisiluut, joita ne jäystivät pihalla useita päiviä. Paljon luuta äkisti tietää usein yrjöä, tosin noin isosta luustahan ne ei saaneet mitään paloja vielä parissa päivässä irti, mutta joka tapauksessa luut ja oksu yhdessä ei meillä mökillä ole mikään hälyyttävä juttu vielä lainkaan. Jollain reissulla se sitten ei ollut tullut takaisin. Pöne käy tarpeen vaatiessa yöllä äkkiä asioillaan ja tulee heti takaisin kuistille odottamaan että ovi avataan ja pääsee sohvalle, eikä ikinä jää touhuamaan siihen aikaan vuorokaudesta mitään omiaan "hei vähänkö hauska käpy" kuten Sieni kyllä voisi. Äiti oli kutsunut koiraa, ei tule. Yöpukusillaan oli sitten lähtenyt etsimään pihasta ja jurpattanut vissiin mennessään, että missä vidussa oot ja mitä ihmettä teet, ala tulla nyt. Saunapolulla oli ollut valtava verilammikko ja voin vain kuvitella miten siinä on ollut samanlainen sydämen kouraisu kuin yllä kirjoitin. Ihmisellä jolla ei ole mitään kokemusta tällaisista, ihmisellä joka ei ollut ensin lainkaan edes ymmärtänyt mistä se on voinut tulla ja mitä helvettiä sille koiralle on tapahtunut.

Koira löytyi talviteloilla olevan veneen alta tärisemästä, oli kyykännyt siellä epämääräisessä asennossa ja ollut poissaoleva, eikä reagoinut mihinkään. Sitten heitä vietiin. Edellisen kerran olen ollut matkoilla 2009 Kreikassa, ja silloin mutsi ilmoitti kesken loman, että pitkään huonona ollut pappa kuoli. Ei ollut yllätys, mutta ei sellaista ehkä silti halua kesken loman kuulla. Asiat joille ei mahda mitään, voi ihan hyvin säästää kotiinpaluuseen, ja antaa lomalla olijan nauttia olostaan siihen saakka. Nyt mua harmittaa hirveästi, että mutsi ei sitten soittanut. Olisin voinut muistuttaa, että pönellä on ollut samanlainen ärhäkkä mahatauti silloin kun Sieni oli pentu, syksyllä 2011. Että tämä ei liity luun syöntiin, vaan on koirien tarttuva veriripuli. Että se ei ihan varmasti tee kuolemaa ja vaikka veri näyttää hurjalle ja sitä voi tulla paljon oloisesti sekä suusta että persiistä, ei nyt tarvii mökiltä kaahata sataaviittäkymppiä päivystykseen. Mutsi luuli ihan oikeasti että se kuolee käsiin. :(

Olen melko varma, että elämiä ei voi olla enää kovin montaa jäljellä. Olen myös melko varma, että loppu koittaa täällä mökillä. 2015 se vietiin täältä päivystykeen mysteerinenäverenvuodon takia. 2017 meni selkä ja silloin ajoin itsekin kahtasataa varmana, että koira jää sille reissulleen. Nyt sitten tämä. Niin, kirjoitan tätä mökiltä, piti tulla vähän siivoamaan paikkoja. Porukat lähti silloin niin äkkiä, että tiskit jäi pöydälle, oksennettu pilalle mennyt keittiön matto terassille jne. Ja luut pihaan. Siinä ne odotti, jälleennäkeminen oli iloinen. Verilammikoista ei näy jälkeäkään. Veneen alunen on sulamassa. Seisoin hetken hiljaa ja yritin kuvitella pönen sinne. Se ei ole koskaan ollut siellä. Miksi sä sinne menit, luulitko itsekin kuolevasi, hakeuduitko suojaan?

***

Korva oli jo välissä kuulemma parempi, rusinamainen ja kuivumaan päin. Nyt se on taas ihan yhtä turpea kuin alussa. Jos ensi viikolla ei tule käännettä parempaan, kaipa se on vietävä jälleen kerran klinikalle ja pyytää tyhjentämään ja tikkaamaan kiinni. Yrjötaudissa koira oli ollut niin huonossa kunnossa, että se oli antanut ottaa vatsan rtg-kuvan hereillä ja tippakin oli saatu laitettua ilman vastustusta. En silti mielelläni nukuttaisi sitä, ellei ole aivan pakko. Viime vuosina on ihan riittävän monta kertaa täytynyt ja se herää vuosi vuodelta huonommin, vaikka saisi herätteen.

***

Fuerteventuralla oli hauskaa seurata paikallisia koiria ja omistajiaan. Täysin valtoimenaan, yksin olevia koiria ei näkynyt viikon aikana kuin pari, ja nekin oli hyväkuntoisia ja niillä oli pannat, eli selkeästi jonkun. Omistajiensa kanssa vapaana lenkkeileviä ei myöskään ollut kuin pari ja ne oli kaikin puolin hallinnassa ja korrekteja (=ei lainkaan kiinnostuneita) kanssaeläjiä kohtaan. Suurin osa oli lyhyessä hihnassa, myös fleksejä näkyi jonkun verran. Paljon pieniä karvaisia sekarotuisia, joitakin vinttikoiria (faaraokoiria tai niitä toisia saman näköisiä, en tiedä mikä ero niissä on), muutama joku staffin kaltainen sekoitus, yhdellä oli kuonokoppa. Suurimman vaikutuksen teki iso, lyhytkarvainen, vähän jonkun puolanvinttikoiran mallinen nuori koira, jonka omistajalla oli frisbee mukana ja he olivat varmaan menossa jollekin hiekkarannalle. Koira hypähteli omistajan kainalossa olevaa frisbeetä hamuten. Katsoin heitä ja ajattelin, että me Suomessa opiskellaan oppimisteoriaa, itketään kun kokeesta tulee pistettä vajaa ykköstulos, hermostutaan kun koira ei tee jotain temppua niin kuin haluttiin ja he katsovat toisiaan ja ovat menossa heittelemään frisbeetä loputtoman pitkälle hiekkadyynille kaktuksia väistellen eivätkä ole koskaan kuulleetkaan mistään mikä meille on arkea. Miten elämä voikin olla erilaista ja miten nopeasti sitä muuttuu ahdasmieliseksi idiootiksi, joka ei edes ymmärrä miten pienessä kuplassa sitä elääkään kuvitellen että se on jotenkin ainoa tapa ja totuus.

Minun koiristani pöne on se, jolle hoitoon jääminen on paljon vaikampaa. Sienestä ei oikein kukaan ota tolkkua, onko se niin tyhmä ettei edes tajua mitään, vai onko se niin älykäs että luottaa kyllä paluuseen eikä sen siksi tarvitse stressata. Mudi ei ole mikään läheisriippuvainen lapanen, se nukkuu eri huoneessa kuin minä ja itseriittoisuus ja jopa itsepäisyys kuvaa sitä sanoina hyvin. Korvat on usein koristeena eikä sitä aina kiinnosta lainkaan mitä mieltä olen sen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Kuitenkin mudi on mun koirista se, joka viimeiseen asti suorastaan epätoivoisena yrittää ujuttautua mukaan matkalaukkuun, joka aamusta iltaan kuulemma joka lenkillä skannaa vastaantulijoita josko minä tulisin, ja sisälle palatessa rynnistää tarkastamaan kämpän jos olenkin ilmestynyt sinne. Se, joka oli saada sydärin jälleennäkemisen hetkellä ja uikutti kuin viimeistä päivää, ja autoon se rynnisti sellaisella raivolla ettei jäänyt epäselväksi, että hää lähtee nyt hoidosta kotiin. Kotona hää piti autosta laskettaessa vielä uuden jälleennäkemiskonserton.

Olen aina sanonut, että mudi ei ole mikään nöyrä koira, että se ei varmasti hyppää kaivoon vain jos käsketään. Mutta jos mudin ihminen menee edellä, koira tulee pohkeessa kiinni, yhtä varmasti kuin varjo seuraa kulkijaa. Ihan minne tahansa. Sellaisia he murit ovat.

 


***

Olen ratsastanut nyt uuden tulemisen aikana 15 tuntia, joista kolme maastossa. 365e. Ollaan pari kertaa laukattu, tai minä kaiketi ainoana meidän ryhmästä, ainakaan viime tunnilla kukaan muu ei halunnut. En ole koskaan pitänyt itseäni minään vauhtihirmuna, mutta kyllä vaan se vauhdin tunne nimenomaan siinä viehättää. Se meni viimeeksikin ihan päin persettä, sain kommenttia liian kovasta vauhdista. Vauhti varmaan häiritsee muita ja koska laukassa ohittaminen on toistaiseksi kielletty, siinä joutuu itsekin sitten hidastamaan. Lisäksi en todellakaan osaa istua siellä ja kenotan varmasti vielä sata kertaa hirveämmin kuin käynnissä, ja vauhti vain vähentää mahdollisuuksia antaa lonkkien tehdä työntävää liikettä oikein. Mutta se vaan silti tuntuu niin sairaan hienolta. Ennen kotoa lähtemistä mietin taas, onko tässä mitään järkeä ja kannattaako koko harrastusta jatkaa, nyt kun on yksi 5x kortti ja yksi 10x kortti käytetty ja pitäisi maksaa taas lisää. Se maksaa ihan perkeleesti ja jos nuorempana helposti ajatteli, että tyhmä hevonen jos jokin ei onnistu, nykyään olen hyvin, hyvin tietoinen miten paska olen itse. On kiusallista kun tietää miten väärin tekee, muttei osaa paremminkaan. Olen lukenut tosi paljon hevos- ja ratsastusaiheisia blogeja, ja mulla on yllättäen jonkinlainen ahdistus siitä miten alussa vasta olen ja miten paljon paremmin voisi osata. Mahdanko koskaan päästä tästä yhtään pitemmälle. Toisaalta ei edelleenkään yhtään nappaa ajatus mistään kilpailemisesta, mutta se on hirveää, jos jatkuvasti tuntuu vain siltä että olen surkea. Opettaja on ihana ja ilmapiiri tosi kiva muutenkin, ja joka kerran jälkeen on aina kuitenkin ollut hyvä mieli ja lopettamisajatukset tiessään. Itse olen itseni pahin arvostelija. Toisaalta tähän postauksen teemaan sopien - eikö kannattaisi yrittää nauttia kaikesta mitä on elämässä tarjolla ja mitä pystyy tekemään, koska ikinä ei voi tietää tuleeko seuraavaa hengenvetoa lainkaan. Näihin tunnelmiin.