Sivut

maanantai 14. marraskuuta 2016

Kanakurssi

"Kun opettelee polkupyörän käyttöä, aluksi nopeiten pääsisi liikkumaan kantamalla pyörää"

Mutta mitä hyötyä siitä sitten kuitenkaan olisi?

Olen ollut ensimmäisellä kanakurssillani 03/2015 (Joy of learning). Kurssi aiheutti valtavan myllerryksen mielessäni, ja kävin aikamoisen kriisin siitä, miksi imuttaa koiralle jotain seuraamista, kun on niin paljon kaikkea ihmeellisempääkin tehtävää. Miten ihmiset voi saada koiran koulutuksesta niin vaikeaa ja miten paljon sinne sotkeentuu kaikkea täysin epäoleellista riitelyä jostain termeistä, myyttejä, uskomuksia ja mitä ihmeellisimpiä selityksiä. Kanan kouluttaminen on huikeaa, ja kana on äärimmäisen tehokas opettaja. Koska se on yksinkertainen eläin ja oppii nopeasti, saat juuri sitä mitä vahvistat. Kouluttajan tekemät virheet näkyvät heti, ja yhdellä väärin ajoitetulla naksulla saat ison kokonaisuuden sekaisin. Toisaalta yhdellä oikein ajoitetulla naksulla hyvin suunnitellussa korjaustreenissä saat kanan nopeasti myös takaisin raiteille. Kanaan on myös helppoa suhtautua mekaanisemmin kuin koiraan, jolloin tulee keskityttyä enemmän niihin mekaanisiin taitoihin.

Miksi kanoja, kysytään aina. Onko ne menossa johonkin mainokseen mihin me niitä koulutetaan? Ei lainkaan, kanat menee kurssin jälkeen takaisin laumaansa ja ovat mahdollisesti viikon tai parin päästä seuraavalla kurssilla. Kanojen tehtävä on toimia vain ihmisten opettajina. Ei sillä ole mitään väliä, mitä ehdit kanalle opettaa viikonlopun aikana, ja vaikka kurssilla on "loppukoe" eli tavoite mitä kana osaisi tehdä, ei silläkään ole oikeastaan väliä läpäiseekö kana kokeen vai ei. Kana on vain harjoittelukappale, jolla ihminen kehittää itseään ja koulutustaitojaan. Seuraavalla kurssilla kanat tekevät vähän erilaisia treenejä. Vanhoilla kanoilla on pohjat olemassa ja kana lähtee helposti tarjoamaan jotain. Meidän peruskurssilaisilla oli nuoret kanat, jotka oli kyllä kesytetty eli ne olivat käsiteltävissä ja rentoja, mutta niiden kanssa ei oltu kauheasti tehty mitään, joten kurssilaiset saivat keskittyä käytöksen aikaansaamiseen (keilan nokkaaminen) enemmän kuin eri väristen keilojen erotteluun. Jaanalla oli taannoin kesytyskurssi, sinne olisi ollut mielenkiintoista päästä! Lähtötilanne uuden nuoren kanan kanssa on kuulemma usein se, että kanan kun nostaa pöydälle, se "halvaantuu" eikä välttämättä oikein edes syö, on pelokas, eikä tee mitään. Sen pitää siis oppia varsin paljon jo voidakseen edes toimia kurssikanana.




Tällä kertaa meillä oli yksi aloitteleva pari, jotka tekivät ekana päivänä väri- ja muotoerottelua ja toisena päivänä valintansa mukaan tarttumis-, nostamis- ja nokkaamistehtäviä. Minun parin kanssa meillä oli aiheena ketjutus. Ketjutuskurssit on normaalisti nelipäiväisiä, mutta meille se nyt oli lyhennetty kahteen päivään. Kanoiksi oli valittu vanhoja kanoja, joilla oli kaikilla jonkinlainen pohja radalla kulkemiseen, muuten olisi mennyt yksi päivä pelkkään rataan. Ketjutuskurssilla kana suorittaa pienen radan määrätyssä järjestyksessä, ja sinne liitetään vähintään yksi erottelutehtävä ja yksi tarttumistehtävä, jotka kana tekee niiden kohdalle tullessaan, ja jatkaa sitten itsenäisesti matkaa rataa eteenpäin.

Valitsin toiselle kanalleni erotteluksi pienen leluauton nokkaisun ja tarttumistehtäväksi pallon siirtämisen kupin lokerosta toiseen. Toiselle otin erotteluun kanan itsensä korkuiset keilat ja tarttumiseen noutokapulan kantamisen. Kaikissa erotteluissa oli kolme väriä, joista yksi on kuuma (haluttu) ja loput kylmiä (vääriä). Valitsin vihreän kuumaksi. Kummallekin kanalle valitsin erottelutehtävän radan toiselle tasolle niin, että kanan piti sen jälkeen jatkaa matkaa jäljelle jääneiden kylmien kohteiden ohi. Pikkuautojen kohdalla se ei ollut vaikeaa, mutta kanan itsensä kokoiset keilat osoittautuivat tosi haastaviksi. Ilmeisesti ne olivat niin visuaalisesti isot ärsykkeet, että kanani ei millään malttanut jättää niitä ja jatkaa rataa (parini oli vahingossa viisaasti valinnut omalle kanalleen keilat radan loppuun, joten sen ei tarvinnutkaan ohittaa niitä). Minun kana kyllä erotteli tosi hienosti ja nokkaisi aina ensin oikean, eli vihreän, ja saattoi varsin pitkäänkin miettiä mitä sitten tekisi, mutta loput keilat voitti radan jatkamisen vaikka rataakin vahvistettiin välissä paljon. Saatiin sitten lopulta kuitenkin sammuttamistreenillä (=pöydällä vain kylmät, niin kauan kun kana yrittää niitä, ei tehdä mitään, kun lopettaa, saa kuuman kohteen esiin ja palkan sen nokkaisusta) kana ymmärtämään, että keltaista ja punaista ei kuulu nokkia, ja loppuun yksi onnistunut ratasuorituskin! Harmi ettei se tullut videolle. Tässä kuitenkin toisen kanan loppukoe: klik.

Yksityiskohtaisemmin en meinaa treeneistä kirjoittaa. Mekaaniset taidot on sellainen asia, joita ei opi katselemalla, eikä niitä opi lukemalla, niitä on harjoiteltava itse. Ei siitä ole kenellekään mitään iloa, jos kirjoitan miten minun kanojeni koulutus vaiheittain eteni, se on jokaisen tehtävä itse jotta sen voi oppia :) Jaana on ihana, suosittelen kanakurssia lämpimästi kaikille, ketä aihe kiinnostaa. On takuulla hintansa arvoinen kokemus.
Sen sijaan vähän muita kurssilla heränneitä ajatuksia on kyllä tulossa. Ensin ihan kurssin tauoilla vihkoon kirjoittamani ranskalaiset viivat:

-aika on aina elämässä rajallista ja sitä pitää arvostaa! Jokainen koulutushetki on vain tässä ja nyt, siihen ei voi palata koskaan ja muuttaa jotain mitä tapahtui. Vahingonteko (esim. suuttuminen tai rankaiseminen) on suht helppoa välttää, mutta vaikeampaa on osata käyttää aika tehokkaasti ja vahvistaa sitä mitä halutaan, viedä koulutusta eteenpäin. Kyllä koira tai kana mielellään "syö tyhjästä" mutta mitään hyötyä siitä ei ole. Itselläni esim. nystyräpallon nostamisen yksi kierros meni tähän, palkkasin suunnilleen kaikesta mitä kana teki pallolle (nokkaisi, ravisti, nosti jne), kun nostamisen erottelu oli niin vaikeaa. Hyöty oli täysi nolla, kana ei saanut mitään infoa mitä haetaan, ja se vaan turhaan täytti mahaansa. Sitten kun maha on täynnä, koulutusaika viimeistään päättyy.

-oppimista tapahtuu ihan koko ajan, se on elämisen ehto. Kouluttaminen usein ajatellaan erilliseksi tapahtumaksi, ja siksi meillä on paljon koiria jotka tietyissä tilanteissa toimivat, toisissa eivät (esim. tottelee luoksetuloa kentällä, mutta metsässä kaikki käskyt kaikuvat kuuroille korville). Kaikki mikä tapahtuu, vahvistuu, koira oppii jatkuvasti että kun tässä tilanteessa tein näin, tapahtui noin, jne. Vahvisteet on kaikkea sitä, mitä eläin haluaa, ja arki on täynnä vahvisteita, joita koiramme saavat vastikkeetta, koska emme tule koskaan ajatelleeksi asiaa.

-"on hyvä lopettaa onnistuneeseen toistoon"-uskomus: kuvitellaan treenisessio, jossa 30 sekunnin aikana ehditään tehdä 10 toistoa.
-jos vain kaksi vikaa onnistuu, onnistumisprosentti on 20%
-jos kaksi ekaa onnistuu ja kaksi vikaa onnistuu, ja kuusi menee pieleen, onnistumisprosentti on 40%
-jos 9 ekaa onnistuu ja vain se viimeinen menee pieleen, onnistumisprosentti on 90%
->fakta on että oppiminen on tehokkainta vikassa, siinä on eniten onnistumisia. Ei ole mitään väliä, vaikka kello soisi juuri kun tulee epäonnistuminen, pidä tauko ja ota sitten uusi kierros.

-jackpotin (ns. jättipalkka kun tekee keskivertotasoa paremman toiston, usein yhden nakin sijaan kourallinen nakkeja) vaikutuksen on tutkittu olevan olematon, ajankäytön kannalta se on haaskausta ja esim. tuosta 30sek/10 toiston setistä kuluisi 10s pelkkään palkitsemiseen. Sen sijaan palkkion laatu on merkityksellinen tekijä, samasta asiasta voi saada yhden "ihan hyvän" tai "tosi hyvän" joten voi miettiä "normaalien" toistojen palkkaamista esim. kuivanappulalla ja "huikeiden" toistojen palkkaamista nakilla.

-palkitsemistapa yhdistyy aina käytökseen, vaikka sitä voi olla vaikeaa havaita. Esim. rotilla jos käytös on vivun painaminen, ja rottaa palkitaan vedellä (juomavesi on toki oltava rajoitettu resurssi jotta se toimii vahvisteena, nämä on niitä entisaikojen eettisiä eläinkokeita...), rotta alkaa jossain vaiheessa vipua painaessaan myös nuolla sitä. Jos palkitaan ruualla, tulee vivun puremista. Kanoilla tämä näkyy kohteiden nokkimisessa, ne nokkivat nokka auki koska palkkana on ruokaa.

-Skinner (operantti) ja Pavlov (klassinen) "istuvat aina olalla", eli operantti ja klassinen ehdollistuminen kulkevat aina jossain määrin käsi kädessä. Kouluttaessa kannattaisi mahdollisimman pitkään pitää operantti isompana, jotta ei tule kiihtymystä, pelkoa tms mihin ei pysty enää vaikuttamaan

 -pallon nosto kupista toiseen: "maaliin" osuminen ei voi olla kriteeri, eläin ei ymmärrä sellaista. Palkka tulee siis nostoliikkeestä (ylöspäin suuntautuva liike) ja palkan suunta vie sitä kohti maalia. Olen joskus kauan sitten yrittänyt opettaa nuorelle pönelle lelujen keräämisen laatikkoon, eikä siitä tullut mitään, juuri siksi, että pidin "maalia" kriteerinä. Tietysti asiaa voisi varmaan lähestyä myös kohteen kautta (esim. lelun otto suuhun - kuonokosketus laatikon pohjaan - irti-vihje jolloin koira väistämättä tekee maalin), mutta kanan pallon nosto kupista toiseen tehtiin aiemmalla tavalla

-lähellä pysyminen eli nätisti hihnassa kävely remmilenkillä: hihnan kiristyminen aiheuttaa painetta (klassinen ehdollistuminen), jonka myötä koira oppii löysäämään. Takana tuleva ohjaaja ei ole koiran ärsykekuvassa, joten oman sijainnin määrittely ohjaajaan nähden on äärimmäisen haastavaa, liki mahdotonta. Sen takia vierellä kävely niin, että koira pystyy näkemään ohjaajan ja siten havainnoimaan omaa sijaintiaan ohjaajaan nähden, on helpoin kriteeri. Mutta ihmiset ei yleensä halua että se "seuraa" lenkillä, vaan sen pitäisi kävellä vapaasti mutta löysällä hihnalla...

-noutoon varastava koira: hihnalla estäminen on tehoton keino, negatiivinen rangaistus (palkkion mahdollisuus poistuu) tehokas, eli kapula nostetaan pois saatavilta. Kanalla ketjutustehtävissä radalla sen tehdessä virheen kanan nosto takaisin alkuun ei ole tehokas, kuuman kohteen poistaminen on tehokas. Kuitenkin kun minun kana ensin nokkaisi vihreän keilan oikein ja sitten radan jatkamisen sijaan nokki muita keiloja, radan poistaminen ei ole mahdollista ja parasta mitä voi tehdä on poistaa kana heti, ettei se ehtisi nokkia vääriä keiloja mieluiten ollenkaan. Keilan kaatuminen ja nokkiminen kun on luultavasti jossain määrin itsessään palkitsevaa.

 -kuuma, lämmin -tyyppiset tehtävät, jossa kanan tulee tökätä ensin vihreää ja sitten vasta keltaista kohdetta kun kohteet on radalla niin, että kanan tulee ensin ohittaa koskematta se kakkoskohde, mennä ykkköselle, tökätä sitä, palata takaisin kakkoselle, ja tökätä sitä vasta nyt. Jos tekee virheen, negatiivinen rangaistus on poistaa molemmat kohteet tarjolta.

-negatiivisen rankun jälkeen kanaa ei tarvitse lisäksi nostaa radan alkuun, toisaalta voi olla että kannattaa nostaa, jotta ärsykekuva (=se mitä kana siitä paikasta ja siitä kulmasta havaitsee/näkee) on sama

-jos treenataan häiriötä vaikkapa istumiseen, eli koiralle on sanottu "istu" ja sitten heilutellaan namia sen edessä, ja koira lankeaa häiriöön: tehokkainta on lopettaa kaikki liike (häiriö). Kun koira palaa istumiseen, liike jatkuu.

-palkkion antamisen suunnan lisäksi tosi oleellista on se, mihin suuntaan se lähtee pois mennessään!

 


Yksi iso oivallus oli se, että voisiko kokeilla ajatella omaa koejännitystä yhtenä häiriötekijänä ja siedättää koiraa siihen kuten mihin tahansa muuhun häiriöön. Lisäksi yleistämistä ja häiriötreeniä kannattaisi tehdä tosi paljon laajemmin muuallakin, eli suomeksi treenata koirieni mielestä epätyypillisissä ympäristöissä, oudosti käyttäytyvän ohjaajan kanssa.

Toisekseen sain hyvän muistutuksen siitä, mitä viime postauksessakin kirjoittamani "koira ei tarvitse palkkaa hengittämisestä" tarkoittaa. Eläimen voi hyvin ottaa treenitilanteeseen ilman mitään odotuksia ja antaa sen itse näyttää mitä se osaa tehdä, ja päättää sitten kriteerin. Sen jälkeen ei enää sinnepäin-jutuista anneta mitään säälinaksautuksia. Muuten koulutus ei etene ja haaskaamme vain aikaa. Kanojemme kanssa rata aloitettiin niin, että jokainen kana otettiin pöydälle radan alkuun ja kokeiltiin mitä meillä jo on olemassa, mitä kana lähtee siis tekemään. Jokainen kana teki kaksi kokeilukierrosta, koska radan voi tehdä kahdesta suunnasta. Kolme kanaa teki paremmin kun ne aloitti kouluttajansa vastakkaiselta puolelta, yksi kun aloitti kouluttajan puolelta. Kaikille löytyi myös kohta mitä radalla piti vähän vahvistaa (kanalla "vähän" on 1-2 kertaa palkka siinä kohdassa!), ja hyvin vähällä toistomäärällä joka kana siis osasi suorittaa radan. Jos olisimme vaan kokeilematta aloittaneet "katsoo ekaa askeltaa, lähestyy, astuu sille" -tyylillä, mehän junnattaisiin edelleen kolmen päivän jälkeen sitä rataa.

Koiran kanssa tuntuu usein siltä, että pakkohan sen on saada palkkaa yrittämisestä, tai se ei jaksa tehdä kohta enää sitäkään. Tällöinhän voidaan pikemminkin puhua siitä, onko palkkio tavoittelemisen arvoinen (ja toisaalta myös kriteeristä: onko se liian korkealla?). Kanan saattoi nostaa vaikka miten monta kertaa radan alkuun, ja aina se lähti yhtä kovalla vauhdilla uudestaan yrittämään. Koira on toki herkempi ohjaajan tunnetilalle, ja oma turhauma tai ahdistus vaikuttaa siihen eri tavalla kuin kanaan. Olisi siis tärkeää opetella pysymään mekaanisempana! Kanojen kanssa ei tuntunut yhtään pahalta sanoa virheen tultua avustajalle, että kana pois, jolloin hän nappasi sen ja vei takaisin alkuun. Koiran kanssa se on edelleen mun mielestä inhottavaa.

Kolmas suuri oivallus liittyy riittävän nopeaan etenemiseen. Jos kana jumitti tietyllä kohtaa rataa, tai yritti oikoa, se palkattiin vain 1-2 kertaa ja sitten odotettiin joko se seuraavalla toistolla pääsee siitä yli. Palkatessa tulee muistaa, että vahviste tulee ehdottomasti vielä "hyvän sään aikana" eli kun kana liikkui ja meni suoraan sinne minne pitikin. Jos se ehti kääntyä väärään suuntaan tms, ei edes palkan suunta korjannut asiaa, ja tällaisissa tilanteissa rata helposti meni täysin sekaisin. Sitten vain tarkkaa plääniä missä kohdassa palkitaan, mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään ja palkan suunta kohdilleen, niin äkkiä se taas palasi. Hirmu tarkasti ne muistivat missä vahvisteita oli tullut, ja jos kovin monta kertaa palkkasi samassa kohdassa, kana jäi helposti siihen jumittamaan "tässä se on aiemminkin tullut". Koirat on tosi paljon vähemmän nokkelia, tai hitaampia, tai armollisempia, tai miten sen nyt haluaakaan määritellä. Joka tapauksessa koirankin kanssa pitäisi muistaa edetä paljon nopeammin kuin tyypillisesti teen, eikä viikkotolkulla vahvistaa jotain yhtä askelta, vaan odottaa hyvin pian sitä toista kanssa.

Toisella kanallani oli radalla ykköstasolla ne keilat, joista sen piti kaataa vihreä ja jättää kaksi muuta paikoilleen, ja liikkua itse rataa eteenpäin, missä sillä oli seuraava tehtävä. Erottelu tehtiin ensin pöydällä ilman rataa, ja kanani oli siinä tosi hyvä, se sai paljon vahvisteita vihreästä eikä nokkinut muita keiloja. Pöydälläkin kana palkattiin samaan suuntaan kuin miten sen piti radalla kääntyä jatkaakseen (tosi tärkeää, kana oppii nopeasti liikkumissuuntia). Kokeiltiin laittaa erottelutehtävä radalle, ja kana sai aluksi palkkaa heti vihreän nokkaisusta, kuten pöydälläkin. Ongelma tulikin sitten, kun en enää vahvistanut sitä, vaan odotin enemmän. Kana ei kertaakaan meinannutkaan jatkaa rataa, vaan nokki sekä keltaista että punaista. Sitten kun molemmat väärätkin keilat oli tiputettu, se kyllä jatkoi rataa, jos sai. Aluksi virheen tultua nostettiin kana takaisin alkuun, mutta se ei toiminut. Sitten kokeiltiin palkata sitä vihreän kaatamisen jälkeen useampaan kertaan ja palkan suunnalla auttaa se selvästi jäljelle jääneiden keilojen ohi radan jatkoon. Se toimi niin kauan kun sitä teki, mutta heti jos ei tehnyt, kana kaatoi ensin vihreän ja sitten muut.

Sunnuntai-iltapäivä alkoi olla jo pitkällä ja aika loppua, kun sitten porukalla tätä katsottiin. Rakennettiin kanalle rataa vastaava "suora", jossa se tuli aidan "minun puolta", kaatoi vihreän ja palkkasin sen aidan vastakkaista puolta eteenpäin niin kuten sen radallakin tulisi kääntyä. Kana on visuaalinen eläin ja pöydällä saman kuvion tekeminen ei toimi niin hyvin kuin hieman todellisuutta vastaavien elementtien kanssa tekeminen. Tässä alettiin nopeasti odottaa, että kana kaataa vihreän ja kääntää päätä ja sitten seuraavaksi ottaa askeleen radan (ja tulevan palkan) suuntaan, sitten kaksi askelta jne jolloin se jättää ne väärät keilat. Kuitenkin kaikkein oleellisin treeni oli unohtunut, ja se oli ihan perus ärsykekontrolliharjoitus: kohta "ei tee ilman vihjettä" eli vihreä väri on vihje nokkaisulle, jos sitä ei ole, kana ei nokkaise muita. Laitettiin pöydälle vain keltainen ja punainen keila ja aluksi kana yritti nokkia niitä, josta ei tapahdu mitään. Käytöstä siis sammutettiin. Keilat teipattiin kiinni pöytään, jotta ne eivät nokkaisusta kaatuneet (keilan kaatuminen ja horjahtaminenkin on mahdollisesti hieman itsessään palkitsevaa, koska siihen on liittynyt niin paljon vahvisteita). Kun kana hetkeksi luopui väärien nokkimisesta, se sai pöydälle vihreän, jonka nokkaisusta palkka. Hyvin pian alettiin edellyttää vääristä kunnolla poispäin kääntyminen, mistä vasta tuli kuuma, vihreä, tarjolle. Yksi kahden minuutin treeni tätä ja sen jälkeen kana teki koko radan ihan tuosta vaan, ja jätti väärät keilat pystyyn jatkaen itse rataa!

Alun "miksi kanoja" -kysymyksen jälkeen seuraava kysymys on aina se, että pidetäänkö kanaa ja koiraa samanlaisena eläimenä ja että ei kai se nyt ihan noin vaan toimi suoraan koiralla. Ei toimikaan. Ensinnäkin sisällä asuvalla koiralla ja ihmisellä on ihan erilainen vuorovaikutussuhde kuin kanalassa asuvalla kanalla ja ihmisellä, ja vaikka nyt ei puhuttaisi edes mistään "miellyttämishalusta" tms että onko sitä olemassa vai ei, niin se ainakin on fakta, että keskivertokoiran elämä ei ikinä ole niin kontrolloitua kuin kanan. Kana otetaan kurssia edeltävänä päivänä pieneen häkkiin, missä sillä on vesi- muttei ruokakuppia, ja se viettää kurssiajan (ja kurssipäivien väliset yöt) siinä. Se saa ruokaa vain koulutushetkinä ansaittuaan toiminnallaan ensin naksun. Koiralla on elämässään virikkeitä, ilmaisia leluja, puruluita ja välipaloja vaikka miten paljon, ja siten esim. negatiivinen rangaistus ei taatusti ole ikinä niin tehokas kuin nälkäisellä kanalla on. Koska koira on "älykkäämpi" tai ehkä enemmänkin "monimutkaisempi" eläin, se oppii paljon hitaammin, ja vaatii enemmän toistoja. Lisäksi kanalle nyt koulutetut tehtävät olivat varsin yksinkertaisia: "nokkaa vihreää, älä punaista äläkä keltaista" on asia jossa kana joko tekee oikein tai väärin. Se ei tee melkein oikein ja on siis helppoa pitää kriteeristä kiinni ja päättää palkataanko vai eikö palkata. Koiralle ruudun paikan tai seuraamisliikkeen kouluttaminen on asia, jossa on tosi vaikeaa määritellä mikä on täsmälleen oikein ja mikä ei, se harmaa alue "onko tämä riittävän hyvä" on valtavan suuri.

Lisäksi valtaosa koiran kanssa harrastettavista lajeista sisältää arvostelun koiran nopeudesta, viretilasta, intensiivisyydestä tms, ja menestyäkseen kokeessa pelkkä mekaaninen, tekninen suoritus ei oikein riitä. Mielentila ja "vietti" on siis jossain määrin otettava huomioon, toisilla koirilla se ehkä helposti tulee kaupan päälle, mutta kaikilla ei. Tästä olisin halunnut jututtaa Jaanaa enemmänkin, mutta aika loppui kesken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti