Vaatekaapin sisältö

Hymni on kokoa 40-45. Sen ollessa omistajallaan pyysin että hän kokeilee sille oman narttunsa takkeja. Pääosin 40 vähän lyhyt ja 45 vähän liian pitkä.

Töppöiseltä jäi läjä takkeja koossa 50, jotka taas on osa Lakille liian pieniä. Sille 55 istuu monessa mallissa paremmin. Hymnille 50 on aivan liian suuri, paitsi selästä, myös ympärykseltään.

Hitto miten ärsyttävää. Kohta mulla on siis koko sarja rytkyjä koossa 45, 50 ja 55. No eihän sille mitään mahda. Ei liian isoja voi käyttää ja liian pienestä ei ole kauheasti hyötyä. En vaan osaa päättää, myisikö nyt nuo turhiksi jääneet viiskymppiset pois. Mulle ei tule koiraa kymmeneen vuoteen jos silloinkaan, ja sitten on taas ihan uudet mallit ja nämä on auttamatta vanhentuneita. Mikä nyt ei sinänsä haittaa, varsinkaan kasvavan pennun kanssa, mutta silti.

En oikeastaan tajunnut ajatella koko asiaa, ennen kuin yhtäkkiä oli -10 ja meillä oli treenit, missä piti odotella tunteja autossa. Yksi sellainen no-name saatu kauhistus on olemassa, se on varmaan pituudeltaan 40cm mutta ympärys on valtava ja pienimmilläänkin se on Hymnille iso. No kyllä se autossa päällä pysyy ainakin tähän hätään, mutta jos kohta heittää -30C -pakkaset niin ei ole mitään päälle pantavaa.

Koirien pukeminen ylipäätään on todella hankalaa. Mä en oikein ymmärrä tollasten karvaisten koirien takittamista nollakelissä tai pikkupakkasillakaan, mitä somessa näkee paljon. Poislukien vanhat tai sairaat tietenkin. Töppöistä puin nollakelissä, varsinkin jos oli kosteaa tai tuuli. Selkävikainen 13+v koira, jonka turkki on ihan onnetonta höttöä ja jonka lihasmassa vanhuuttaan surkastuu, ja joka oli aina hihnassa eikä juossut vapaana, niin on aika eri asia kuin voimainsa tunnossa oleva, vapaana liikkuva 5v lihaskimppu. Kaiken huippu on ne jumppapompat ja muut makkarankuoret; sellaisen kun kiskoo karvaisen koiran päälle, sen karvahan menee siellä alla lyttyyn ja lämmön eristys heikkenee. Fleecestä tuulee läpi ja kastuessaan se ei tee mitään. Mikä pointti? Jos sen koiran oman karvan haluaa takin alla lytätä niin olis sitten edes kunnon takki että vaikutus jää plussalle. Ja joo, mullakin on Pajulle jumppapomppa ja joo se on hirveän söpö siinä, mutta en oo oikein löytänyt sille käyttöä, vaikka lyhytkarvaisella koiralla se oman turkin lyttääntyminen ei taida niin vaikuttaa. Mut ei sillä tee mitään lenkillä ja sit taas jos on kylmä niin ei se missään autossa riitä mihinkään.

Jokainen toki pukekoon koiransa niinkuin haluaa. Olis tosi kiva, jos niiltä voisi kysyä että onko sulla kylmä ja jos niin minkä vaatteen haluat, mutta kun ei voi, niin toivottavasti ihmiset käyttää siihen edes hetken ajatusta että mitä ne on tekemässä.

Ihmisissäkin on tosi paljon eroja siinä, mitä kukakin laittaa päälleen tiettyyn keliin, toiset siis vaan palelee herkemmin ja pukee enemmän. Ja myös siinä, ottaako ne mieluummin riskin että on yli- vai alipukeutuneita. Itsehän oon sitä mieltä että hyvä vaan jos lähtiessä on vähän vilakka, laittaa vauhdin päälle niin kyllä kroppa sen lämmön sitten tuottaa. Mikään ei ole niin kamalaa kuin jos lenkillä tulee hiki liiallisen pukeutumisen takia. Kouluttaessa tai ei-ohjaajalle-fyysistä lajia (nose) treenatessa taas päin vastoin; mulle aina nauretaan kun puen ihan överit, mutta silloin oon mieluummin hieman kuumissani ja vähennän vaatetta, kuin yhtään kylmissäni, koska sit lakkaa heti ajatus kulkemasta ja vituttaa kauheasti.

Mutta ei se ole aina helppoa pukeutua itsekään.

Koirien takeissa on vielä sekin ongelma, että jos on lunta, ne kerää sellaisen lumikökkäreen sinne vatsan puolelle, ja sitten se kropan lämmöstä vähän sulaa ja klimppiintyy sellaiseksi jäämöykyksi. Pidäpä jäämöykkyä rintaa vasten. Koirien iho ja turkki on erilainen kuin ihmisten iho, mutta kyllähän sellainen väistämättä sitten taas viilentää kroppaa. Takki + jäämöykky vai alasti ilman mitään, kumpiko niistä mahtaa oikeasti olla parempi?

Itse laitan noille karvaisille koirille vaatetta lenkille ehkä siinä vaiheessa, kun mittari näyttää -20, tai jos tuulee kovasti niin vähän aiemmin. Ne juoksee ihan hirveästi ja ne on molemmat todella hyvässä lihaskunnossa. Jossain pikkupakkasella kunnon talvitakeissa pelkäisin lähinnä että ne saa lämpöhalvauksen.

Nahka on paljon vaikeampi. Järki sanoisi, että pienellä matalalla koiralla, jolla ei ole paljoa karvaa (yllättävän tiheää se senkin karva kyllä on), on paljon kylmempi. Toisaalta se se noista vasta juokseekin, se tikkaa melkein koko ajan mun luo, edellä menevien mudien luo, taas mun luo, ja niillä pikkuisilla kintuillaan se saa tehdä kunnon työn jossain pellossa heinikossa loikkiessaan. Nyt vasta oli joku päivä -11C ja se tuli niin äkkiä, että tuntui kauhealta. Laitoin sille peruspompan ja ei se valittanut kylmää eikä kuumaa.

"ota nahkan kuva ei niitä ole koskaan liikaa"

No mutta takaisin Hymniin. Selasin ensin tarjouksia jos ostaisi sille ihan uuden takin, esim. Extreme Warmereissa on ihana munakoiso -väri ja ne oli vielä jossain pienessä alessa. Silti hintaa jää joku melkein satanen. Pomppiakin löytyi, poistuva väri lime olis ollut kiva ja sellainen taisi löytyä halvimmillaan jotain 60-70e plus postikulut jotka nykyään on jotain kympin nekin. Mutta en nyt mielelläni ostaisi sille noin kallista takkia. Mulla on ehdottomasti erikseen lenkkitakit ja sitten ne edustustakit mitä varjellaan, esim. autossa voi käyttää kalliimpia, ja Willikset on vaellukselle. Lakilla on huono tapa roikkua kavereiden niskassa ja takit on äkkiä täynnä reikiä, en halua edes ajatella sitä vitutuksen määrää kun satasen takkiin tulee kunnon palkeenkieli.

Hymni voisi nyt siis tyytyä halvempaan ja seuraavaksi selasin kaikki Torit, Vintedit ym. Löytyi vanha kuviollinen vihreä EW koossa 45, 35e ja ilmainen lähetys, joten ostin sen miettimättä sen enempää. Se taisi olla juuri ladattu ja olis varmaan ehtinyt mennä. Vintedillä on välillä niitä "postikulut -100%" -kampanjoita ja siellä on muutenkin tosi paljon koirakamaa, lämmin suositus jos tarttet jotain. Plus että se on paljon helpompi käyttää kuin Tori. Maksat vaan ja se siitä, ei tartte lähettää myyjälle edes yhtään viestiä jos ei oo mitään kysyttävää. Torista löysin kanssa parikin potentiaalista takkia, esim. vanha Hurtta 45 vitosella, mutta sitten alkaa se viestin vaihto että lähetätkö ylipäätään ja jos niin paljonko kulut ym ym. Ja sitten ei kuulu enää myyjästä mitään, niin voi ny jes.

Laitoin paikalliseen koiraryhmään ostoilmoituksen, ja yksipuolituttu tarjosi Peruspomppaa, musta 44 kympillä. No se oli niin halpa että löin kaupat siltä istumalta. Takki osoittautui just sopivaksi, jalkalenkit siihen vaan pitää ommella niin saattaa ehkä kestää päällä. Oon ommellut mun kaikkiin Pomppiin.

tässä valahti vähän vinoon, takaosa istuu oikeasti paremmin

Yritän elää sen kanssa että se on musta. Yhhyh. Vain toi Pajun kirppislöytö harmaa on vielä hirveämpi. Suomessa on ihan riittävän harmaata tälleen takkikaudella muutenkin niin kuka haluaa katsoa vielä lisää harmautta koiran vaatteissa?!

Joku alusnuttu sille ehkä pitää vielä hommata, jos tulee se -30C niin Peruspomppa ei ainakaan sellaisenaan riitä, EW:stä en tiedä. Pajulla on megapakkasilla  ollut EW:n alla aina jotain muuta, esim. se fleeceuikkari tai villapaita. Plus tossut toki, niissä lukemissa mikään määrä takkeja ei riitä vaan kintut jäätyy. Toisaalta sille on tarkoitus tilata Willis vaellusyöpuvuksi, oon kyttäillyt jos ne tulisi taas tarjoukseen niinkuin vuosi sitten ennen joulua oli, mutta ei nyt oo. Se on sitten sellainen pyhätakki mitä kaverit ei revi, mutta voisi myös käydä kerrospukeutumiseen alle.

Pajun EW silloin kun se sai sen

Onhan toi huppu ihan sairaan söpö ja myönnän joskus vetäneeni sen hänen päähänsä vain siksi että ihhih hii se näyttää niiiiin ihkulta. Sitä en silti ymmärrä että koiria puetaan vain siksi että nykyään vaatteet on kuin karkkeja ja ne on ihania. Ei siitä välttämättä mitään haittaahaan ole, paitsi että jos ne olot on sellaiset että onkin? Esim just se karvainen koira, tuulinen sää ja fleeceuikkari mikä liiskaa sen oman karvan ja eristeet ja fleecestä vaan tuulee läpi. Tai se koira jolle kertyy lumesta kauhea möykky vatsapuolelle ja takki sitten lämmittää selkää ja jääkalikka palelluttaa vatsaa. Ja toisaalta on myös se ihmisryhmä jotka ei varmaan ole edes kuulleet koirien vaatteista, tai ne joiden Muppehan ei mitään vaatteita tarvitse kun silloin 60-luvullakin ne pärjäsi ihan hyvin ilman.

Pajun lääkäri

Paju kävi tapaamassa tohtoria satunnaisen yskähtelyn ja kärttyisyyden takia. Lisäksi se ehkä joskus lenkillä on ruvennut tekemään sellaista, että se menee edellä ja istuu hetkeksi odottamaan meitä. Tai siis se tekee sellaista, mutta en tiedä onko sillä mitään merkitystä. Yskää on joskus pari köhähdystä juomisen jälkeen, mutta aina sitä ei edellä mikään erityinen, ja se saattaa siis tulla kotona, pihalla tai lenkillä. Se on enemmän kuivaa kuin limaista, vähän sellaista kakomista ja tosiaan köhähdys tai pari. Tätä tapahtuu joitakin kertoja viikossa, ei päivittäin. Ja se kärttyisyys taas, sillä on joskus sellaisia päiviä kuin se olisi noussut väärällä jalalla ja kaikki vaan vituttaa. Eniten Lakki; ihan sama mitä Lakki tekee tai ei tee, Paju vaan murisee sille. Niiden välit on kuitenkin muuten onneksi palautuneet varsin hyviksi, ja ne normaalisti nukkuu samalla sohvalla, lenkkeilee yhdessä ja jopa leikkii, niin kauan kun Lakki leikkii Pajun kanssa, eikä Pajulla. En tiedä, liittyykö tämäkään yskään mitenkään, mutta selkeä muutos se on. Yskää sillä on ollu mun mielestä jo pidempään, mutta tämän näin radikaalin kärttyilyn sanoisin alkaneen nyt syksyllä. Tokihan se voi myös liittyä siihen että Lakki kävi sen kimppuun, mutta jos sillä olisi jotain hampaankolossa niin kai se nyt olisi tuollainen aina eikä vain joka toinen viikko. 🤔

Aamulla käytiin siis lääkärissä ja joku oli ihan revetä liitoksistaan kun oli niiiin siistii. Mun mielestä se on ehkä vähän laihtunut, kylkiluut paistaa tietyssä kulmassa, mutta se painoi 8,4kg (tuolla viimeeksi ollut 8,0 ja muistan joskus olleen jotain seiskalla alkavaakin). Hän on vaan täyttä muskelia! Otettiin se eka pöydälle, ja se vaan hyppi ja pomppi pussailemaan lääkäriä. Sydämestä kuuluu se sivuääni edelleen, mutta ei kovin pahana ja ell:n mielestä koira oli niin VIRKEÄ 🤣 että tämä ei voi olla mitään sydänperäistä. Sitten siirryttiin ultraan, koira onnistui siinä potkaisemaan karvanleikkurin lattialle ym ym mutta kun se siihen saatiin selälleen niin rauhoittui tosi kivasti. Ell ei kyllä voinut katsoa sitä ollenkaan ja munkin kehuessa joka kerta häntä alkoi vimmatusti naputtaa kourun reunoja.

Ell halusi siis sulkea pois sappivaivat, rotu kuulemma altistaa sellaisille. Sappi kun saatiin näytölle niin ell suorastaan huokasi että harvoin näkee muualla kuin oppikirjoissa näin kaunista sappea, eli siis siellä ei ollut yhtään mitään vialla. Muutkin sisäelimet vaikutti ultrassa normaaleilta.

Palattiin pöydälle ottamaan verinäytteet. Koira oli ihan varma että kyllä nyt on viimeistään keksin aika mutta se rapiseva olikin vain neulan pakkaus. Ell sanoi, että antaa monelle koiralle namin kesken näytteenoton, mutta Paju vaikuttaa siltä että se ei sitä tartte ja parempi hoitaa asia sitten lopuksi vasta. Kyllä siinä lääkäriä rakastaessa meinasi olla neulat ja putkilot lattialla...

Sitten tehtiin lähetteet Movetiin ja pitää kerätä kolmen päivän ulostenäytteet. Ell:n epäily on tällä hetkellä kettujen keuhkomato. Se näkyy ulostenäytteessä tai sitten ei, on kuulemma sellaisiakin tapauksia että on jopa tähystetty ja ei mitään, ja vasta toisella kerralla saatu kiinni että onhan niitä täällä. Keuhkomato ei tartu koirasta toiseen, vaan vaatii sen ketun/supin/tms paskan mitä koira syö. Pajuhan mussuttaa harva se lenkki ties mitä joten hyvin mahdollista sikäli.

Hammaskiveä sillä on tasaisesti mutta vielä aika maltillisesti. Syytä kuitenkin lähielämässä hoitaa, mutta kiire ei ole. Odotellaan nämä kaikki tulokset nyt ensin ja hoidetaan jos löytyy jotain hoidettavaa.

Lopuksi hänen mielestään hommat oli hoidettu ja palkka saatu niin se kävi tyynen rauhallisesti lattialle makaamaan, laittoi päänkin alas ja odotteli vaan että saatiin paperit ja maksut hoidettua. Uskomaton koira, sanoi lääkärikin.

***

Verikokeiden tulokset tuli.

Tyttö 1v

Hurjaa, että töppöisen kuolemasta on jo yli vuosi. Ei olisi tyttöä muuten.

Hymni on sievä kuin sika pienenä ja hirveän näppärän kokoinen. Nyt kun on B-tottis, ei ole mitään syytä ottaa urosmudia (ennen se syy oli että urokset kasvaa isommaksi kuin nartut ja metrinen on vähemmän kauhean korkea niille), niin luulen että jos joskus vielä otan mudin, sekin on narttu. Hymni on riittävän iso että se ei mene ihan heti rikki mutta kuitenkin sylikokoinen. Esim. russeliin verrattuna Hymni on kuitenkin ihan koiran kokoinen, eikä ihan rotta, jos vaikka irtokoiratilannetta ajattelee. Meidän jälkitreeneissä kävi tänään irtokoirakohtaaminen, onneksi siinä oli kaverin iso ja karvainen bortsu-uros joka ei ollut millänsäkään ja karvat suojasi sitä saamasta osumaa. Pajukaan ei juuri olisi ollut millänsäkään, mutta kyllä mun sydän jättää yhden lyönnin väliin ihan vain siksi että jos tilanne eskaloituu niin sehän on yksi puraisu ja ravistus niin sen kokoinen koira on hengetön. Ikävää, että näitä joutuu edelleen miettimään, arjessahan me ei koskaan enää täällä maalla törmätä kehenkään.

Kolmen mudin kokemuksella sitä pidättyväisyyttä on nyt sitten kolmea erilaista. Töppöinen ihan oikeasti ei vaan ollut kiinnostunut ihmisistä ja sillä oli hyvin matala kynnys kokea uhkaa, johon se vastasi aggressiolla. Lakki on utelias ja se on kiinnostunut ihmisistä itsestään, mutta se ei halua että siihen ainakaan suoraan kosketaan, ja pakotettaessa sieltä tulee kanssa murinaa mutta ei sen enempää.  Siis verrattuna siihen että töppöisellä oli kanttia myös purra ja sehän puri jos sen murinaa ei uskottu. Hymni ei mun mielestä ehkä ole niin kiinnostunut ihmisistä sellaisinaan, vaan siitä mitä heiltä voi saada; sehän ekana ratsaa taskut jos annetaan. Toisaalta se näistä vaikuttaa siltä että se tykkäisi vieraankin rapsuista jos sitä ei jännittäisi niin paljon. Hymni ei ole murissut saati purrut ketään, mutta luulen että tässä on ihan tämä keskimääräinen "nartut on helpompia kuin urokset"-juttu ja sillä ei ole pokkaa tehdä niin vaikka haluaisi. En siis tiedä onko se hyvä vai huono asia. Luulen, että mudeissakin on paljon narttuja jotka inhoaa käsittelyä mutta antaa (näyttelytuomarin) koskea, koska ne ei uskalla muristakaan, ja sitten ne vaan "alistuu kohtaloonsa". Ainakin murisevaa koiraa koulutettaisiin enemmän ja sillä olisi paremmat eväät selvitä tilanteesta, joten en pidä tällaista passivoitumista välttämättä todellakaan tavoiteltavana ominaisuutena vaikka se suurelle yleisölle "helppona" näyttäytyykin.

Hymni on varmaan terävyydeltään jotain Lakin ja töppöisen väliltä. Ääntä siitä lähtee enemmän kuin pojista koskaan yhteensä.

Ja sitten se on kiihkeä. Kysyin just koiran omistajalta voinko mä kuvailla sitä kiihkeäksi, koska eihän se nyt jollain käyttömaliasteikolla sitä ole, mutta mun mielestä höpömudiksi on. Sillä on kova draivi leluihin, varsinkin palloihin se suhtautuu jo melko maanisesti ja sille on liikaa heitelty pihaleluja, välillä ei oikein pysty lopettamaan niiden kyttäämistä ja ihmiselle tyrkyttämistä, ja sen saisi siinä tilassa helposti näpsimään kinttuja että heitä perkeleen ämmä nyt. Se on luontaisesti näyttävä kaikessa mitä se tekee. Jos Lakki on vähän hidas ja jopa matalatemperamenttinen mudiksi, niin Hybbe on kyllä siellä melko toisessa päässä asteikkoa. Toisaalta sillä ei kyllä mene ylikään ja se pystyy keskittymään, onneksi sen kanssa on pienestä pitäen tehty paljon nenäjuttuja eikä se ole saanut vaan mennä reikä päässä. Mun mielestä se ei välttämättä ole sen vilkkaampi kuin Lakki (vilkkaus ei ole pelkkiä nopeita liikkeitä vaan myös "henkinen nopeus" esim. huomata asioita) mutta helvetin nopea se on. Rasittava, helposti todella rasittava, tosin mikä nuori harrastuskoira nyt ei olisi. Ei väsy liikuttamalla vaan vaatii tekemistä, toisaalta on myös todella fyysinen eläin ja vaikea nähdä että olisi onnellinen ilman vapaana juoksemisen mahdollisuutta.

Paimenissa harvoin on kauhean (ohjaaja)kovia koiria eikä sitä voi pitää tyypillisenä tai toivottavana vaikka olisikin. Töppöinen oli niin itsenäinen ja itsepäinen ja se viis veisasi ohjaajan mielipiteistä. En usko, että sekään pohjimmiltaan oli ihan niin "ohjaajakova", mutta epäselvä koulutus ja lukemattomat virheet sai sen oppimaan sellaisen selviytymisstrategian elämään. Lakki on täysin sen vastakohta ja kiltti poika joka eläisi kiitoksella, ja siis hyvin ohjaajaherkkä. Hymniä ei voi sanoa kovaksi, mutta ei se kyllä ole herkkäkään - joo tiedän, että kovuus ja herkkyys ei edes ole toistensa vastakohdat, mutta yritän vain kuvailla koiraa. Hymni on jollain tapaa samanlainen junttura kuin Paju oli tuossa iässä; jos ei huvita antaa kiinni niin sitten en anna eikä mikään uhkailu, kiristys tai lahjonta saa sitä muuttamaan mieltään. Nuorta Pajuakin erään kerran husin harjalla mökin kuistin alta kun se päätti että en lähde kotiin enkä tule autoon ja kun menen tänne niin täältä mua ei saa pakotettua. Lakille kun tiuskaisee että nyt tänne sieltä niinku olis jo niin sehän tulee, ihan sama miten vähän se haluaisi.

Hymni ja Lakki taas on siinä samanlaisia, että ohjaajan kehut saa ne aivan linkkuun ja suorastaan punastumaan mielihyvästä. Töppöistä ei voinut vähempää kiinnostaa, se oli aina sitä mieltä, että oo vaan hiljaa ja anna sitä palkkaa.

Alla olevat kuvat on ottanut Kristian Kittilä.

***

Tämä oli FB:ssa:

"Hybbe joka vain tapahtui, ja oli kuitenkin eräänlainen mittatilauspentu, tyttö jolle kasvattaja ei suostunut antamaan nimeksi Menetetty Mielenterveys mutta sellainen hän silti meinasi olla, tänään 1v. 🥳

Mitä enemmän mulla on ollut koiria, sen vähemmän osaan enää kuvailla niitä, kun sitä alkaa aina miettiä että kaikki riippuu siitä mihin vertaa. Voinko mä kuvailla häntä kiihkeäksi kun ei se mikään käymali-kiihkeä ole, mutta mudiksi ja mun koiraksi on, kysyin vähän aikaa sitten. Hän on räjähtävää voimaa, luontaisesti näyttävä tekemisissään, helvetin nopea ja notkea, hassujen tapojen ilotulitusta, toisaalta hän kyllä osaa myös rauhoittua ja keskittyä. Itsenäisyyttä ja sinnikkyyttä riittää, jopa niin paljon että se mielenterveys oli räjähtää. Mutta mä halusin sellaisen töppöisen kaltaisen paskapään jonka perään on turha huudella, ei se kuule kuitenkaan.

Hyvää ekaa synttäriä pikkuiselle Mielenhäiriölle (hänestä tuli silloin Miellyttävä Mielenhäiriö), pysythän aina tuhmana 💖

Kuvan jossa hän näyttää omistavan kaiken minkä katse tavoittaa, on ottanut Kristian Kittilä."

Äiti rääkkää mua kakulla -ilmeeni

🍄💖

Uudelleenystävystyttäminen, osa 2

Hymni on ollut marraskuun pois. Pojat on yksin ollessa erillään, tosin eräänä päivänä nahka oli siirtänyt kompostikehikkoa ja tullut makkarista Lakin puolelle tupaan. Olisipa ollut kamera, olisi hauska tietää miksi se niin halusi ja mitä ne sitten teki. Muuten ne on olleet yhdessä, myös yöt ollaan samassa tilassa ilman mitään aitoja. Ulkona ne oli aluksi yhdessä vain kun olin läsnä. Sitten vahdin niitä silmä kovana ikkunasta ja nyt ne on olleet siellä ilman että koko ajan kyylään. Lähinnä kyllä iltaisin kun ne on jo väsyneempiä. Aamulla tai heti töiden jälkeen tuntuu että Lakki härkkii koko ajan ja nahkaa ärsyttää.

Niin, Lakki haluaisi koko ajan leikkiä. Ongelma on vaan siinä, että sehän leikkii nahkalla, eikä nahkan kanssa. En ehkä aiemmin ole tajunnut puuttua siihen riittävästi. Sitä ajattelee, että kyllä se koira puolensa pitää, mutta ei se välttämättä vaan mene niin. Nykyään ajattelen, että ehkä niillä vaan on liikaa kokoeroa ja ne on siksi huono yhdistelmä. Minä en ainakaan osaa kieltää koiraa niin että se lakkaa vaan runnomasta pienempäänsä, sitten se ei leiki enää ollenkaan.

Lakki kaipaa Hymniä. Tai minä kaipaan Hymniä Lakin leikkikaveriksi. On surkeaa koko ajan torpata toisen leikkiyritykset. Lenkillä on tietyt tilanteet missä se kiihtyy ja niissä se mielellään menisi nahkiaisen niskaan roikkumaan. Aika hyvin osaan jo ennakoida.

Nahkan kireys on ajan myötä hellittänyt. Silti edelleen välillä se on jotenkin tosi ärtyisä nimenomaan Lakille. Havahduin myös siihen että se yskii. Se on aina yskinyt. Ei nyt mitenkään paljoa, ei edes varmaan päivittäin, mutta enemmän kuin koirat normaalisti. Joskus köhii sen jälkeen kun on juonut, joskus muuten vaan. Varasin sille lääkäriajan. Ne sen hampaat piti hoidattaa jo silloin kun Lakki kiilasi väliin, mutta nyt tuntuu ettei uskalla nukuttaa ennen kuin selviää onko sillä jotain. Kuulemma esim sappivaivat voisi yskittää tuolleen ja rodun puolesta kuuluu riskiryhmään, mutta ei sillä oikein mitään muuta ole niin en tiedä. Vaikea nyt siis sanoa onko se välillä nyrpeä siksi että se jännittää Lakkia vai siksi että sillä on muusta syystä huono olo. Porukat oli täällä ja poltettiin roskia, ja silloin sillä oli aamusta asti sellainen päivä että pelkkä Lakin naama ärsytti ja se murisi sille kun Lakki tuli edes muutaman metrin päähän ja kehtasi katsoa päin.

Russelit on outoja. Joo, koirat ei "mökötä" eikä ne tunne niin kuin ihmiset, mutta russeli on silti kaukana siitä miten normaalit koirat käyttäytyy.

On kuitenkin nähty jonkinlaista yhdessä leikkimistä ja lenkillä voidaan mennä molemmat vapaana niin, etten koko ajan pelkää että kohta ne tappelee. En enää niin paljoa mieti sitä. Lähinnä enää tilanteissa mitkä on jollain tavalla kiihdyttäviä. Esim. kun tiedän että pihaan on tulossa vieraita, tai kun lähdetään portista lenkille, tai kun aion antaa niille jotkut herkut, vahdin niitä ihan eri tavalla kuin ennen.

Aluksi olin kiitollinen vain siitä että mahdutaan samalle sohvalle

Ekoja kertoja yhdessä vapaana

💝

Vähän jännittää, miten tilanne muuttuu, kun Hybbe tulee takaisin. Ainakin muistan lopun elämääni, että ne ei voi olla vaan "ne", vaan ne täytyy pitää kolmena eri yksilönä ja huomioida että jokaisen omat tarpeet täyttyy.

Lakki

Lakin jälkimmäisestä hammasoperaatiosta tulee neljä viikkoa. 

Lakki on onnellistunut kovasti. 

Lenkillä se käy koko ajan ilmoittautumassa ja haluaa namin taskusta. Se haluaisi leikkiä, mutta Hymni on reissussa ja nahka ei halua. Se leikkii sitten yksin sisällä olevilla leluilla. Sillä on hirveä himo puruluihin ja se syö kaiken, mitä se ei ennen todellakaan tehnyt.

(Videolla huutaa radio taustalla)

Pitäisi kai ajatella että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen tietoisesti päättänyt olla miettimättä miten kauan tätä ehti jatkua ennen kuin huomasin.

Pettymysten ilotulitusta

Hymni lähti tuossa yhtenä sunnuntaina omistajalleen. Treffattiin puolivälissä Vesannon Teboililla. Hymni oli "paljon reippaampi ja saanut itsevarmuutta". Treenasi, leikitti koiria ja oli kuin kotonaan.

Kunnes se pommi räjähti.

Siltä puuttuu hampaita. Ei vain yksittäistä vaan kaikki P3:t, siis neljä hammasta.

Mä en ole koskaan laskenut yhdenkään mun koiran hampaita eikä mitään käryä onko ne kelläkin kuten pitää. Hymnin yhdestä veljestä toivottiin näyttelykoiraa mutta sillä oli jo aiemmin todettu hammaspuutos mikä todennäköisesti estää sen uran. Silloin pentueen whatsappissa oli hampaista puhetta ja kirjoitin että Hymnillä tietääkseni on kaikki kuten pitää. Ainakin niitä on hirveästi ja ne on teräviä, se oli vielä sitä aikaa. Ei kukaan ell ole koskaan sanonut niistä mitään, ja joo ei ole tullut mieleenkään laskea niitä itse. Edes vaikka veljellä niitä puuttuu.

Tämähän ei hyvin luultavasti tule haittaamaan koiran omaa elämää yhtään mitenkään. Jalostuskäyttöön yhden tai ehkä kahdenkin hampaan puutoksen voisi vielä sietää mutta neljä on aika paljon. Yhdeksän pennun pentueessa kolmella tai neljällä on hammaspuutoksia, eikä sitä silloin voi sattumaksi selittää, vaan jostainhan se tulee. Pentujen isällä puuttuu yksi hammas ja isän siskolla yksi, muut ei ole tiedossa. En kyllä koskaan ole kuullut että kukaan pennunottaja kysyisi, tai kasvattaja sanoisi, hampaista yhtään mitään. Näyttelytulos ei takaa mitään vaikka siellä ne pitäisi todellakin laskea. Luulen, että osa tiedostaa asian ja on rehellinen, osa tiedostaa mutta jättää kertomatta ja osalle ei ole tullut mieleenkään edes varmistaa jalostuskoiriensa tilannetta.

Pettymys oli musertava. Se tunne kun sun huikeasta koirasta tuleekin silmänräpäyksessä kelvoton... Olisiko pitänyt valita joku muu pentu? Miksi ryhdyin tähän ylipäätään? Miten toisilla voi lisääntyä kaikki kapiset rakit jossain pihan perällä ja priimaa pukkaa, ja toisilla ei niinku onnistu vittu mikään?

Kyllähän sitä sijoituskoiran ottaessaan yrittää ajatella, että se on vain optio ja aika näyttää mitä tulee. On monta juttua mihin se voi kariutua. Mutta silti salaa toivoo. Mä teen sille tuloksia ja sitten sitä käytetään ja voin osaltani olla mukana mulle rakkaan rodun jalostuksessa. Hymni saisi olla kokonaisuudessaan ympäristöä kohtaan itsevarmempi, toisaalta se on sellainen koira jolle ikä tekee hyvää ja ei pidä kovin rankasti arvostella keskeneräistä koiraa. Itseään ja ohjaajaa kohtaan sillä sen sijaan on aivan huikea asenne ja paljon hyviä ominaisuuksia. Se on niin ketterä, elastinen ja fyysinen koira että voisin sanoa että syön hatullisen sitä ihtiään jos sillä luustossa mitään kovin ihmeellistä olisi.

Yritin lohduttaa itseäni, että se ei ole sairas. Mitään varsinaista pahaa ei ole tapahtunut. Se on ihan sama koira kuin ennenkin, se on ihan sama koira joka kotoa lähti ja ne hampaat oli sellaiset jo aiemmin, tilanne olisi ollut todettavissa jo hyvän aikaa sitten. Silti ekana yönä näin ihme painajaista missä myin sen pois. Sitten valvoin loppuyön puoliunessa miettien että ehkä sille tosiaan pitää etsiä uusi koti, missä se voi olla täydellinen lakillinen, koska mulle se on tällä hetkellä vain pelkkiä puuttuvia hampaita enkä tiedä miten tästä pääsee yli.

Kuinka pettynyt saa olla 💔💔💔

***

Muutamaa päivää myöhemmin sanoin itselleni, että saa olla pettynyt. Saa tuntea musertavaa surua. Tunteet pitää käydä läpi. Mutta sitten sen pitää loppua. Vähän suhteellisuudentajua nyt. Just taas lopetettiin yksi sometuttu ei-edes-vanha koira ja siinä valossa mun suru hampaista on mautonta.

Yks lonkkavikainen, yks pallipuoli sydänvikainen ja yks hammasvikainen, kerää koko sijoituskoirien sarja. ✌️ En koskaan enää ota yhtään sijoituskoiraa. En tiedä otanko koskaan enää yhtään minkäänlaista koiraa. Hymni oli raskas pentu ja enhän mä oikeastaan edes ollut ottamassa mitään koiraa, se vaan puhuttiin mulle. Mä en vaan jaksa. Jotenkin ylipäätään lävähti naamalle nämä mun koirat:

1. sekarotuinen löytökoira eli vain vuoden, jatkuvia mahaongelmia, ehkä joku IBD
2. mudi iho-oireita, puuttuva selkänikama, ajoittain pahoja oireita mutta eli silti 16v
3. holsku C/D-lonkat, kuoli syöpään 8v
4. mudi silmissä jotain epänormaalia, veljellä diagnosoitu silmäsairaus
5. russeli pallipuoli sydänvikainen ontuva otus (pompottaa takajalkaa)
6. hammasvikainen ja eiköhän tälle jotain vielä keksitä, kuka tietää mikä pommi esim niissä luustokuvissa kuitenkin vielä muhii. Miten olisi vaikka epilepsia, atopia tai allergia? Niitäkin rodusta löytyy.

Sopimusta ei ole vielä päätetty ja on koiran omistajan asia tehdä ratkaisunsa. Mä en kasvata enkä tule koskaan tekemään sitä, kun en selviä edes tällaisista. Henkinen jaksaminen ei vaan riitä. Koira on vielä siellä ja hyvä että on, niin voin rauhassa rypeä itsesäälissä ja olla pettynyt.

Mun mielestä, huom. vain minun joka ei päätä mistään, jos sille löytyisi uros jolla itsellään, ja sen suvussa, olisi täydelliset hampaistot, asiaa voisi ehkä teoriassa harkita, jos se on muilta osin terve ja siitä tulee kiva. En vaan usko että sellaisia on mahdollista löytää, tai siis että osa valehtelee, osa ei tiedä mistä edes puhuu ja vain osa kertoo kysyttäessäkään totuuden.

Luustokuvien yhteydessä samalla nukutuksella täytyy sitten kuvata sen suu. Ne hampaat voi olla siellä joko puhkeamattomina tai puuttua täysin. Google sanoi että puhkeamaton hammas saattaa kehittää sinne jonkun kystan ja se sitten taas tuhota viereisten hampaiden juuria, niin on hyvä selvittää, onko niitä siellä ollenkaan vai ei.

Nehän on vain hampaita? No niinhän ne on koiralleen itselleen, mutta kyseessä on pieni rotu ja kannattaako sinne antaa tällaisten geenien lisääntyä? Mun mielestä esim. tällä sivulla oli tosi hyvin ja kansantajuisesti selitetty polygeneettistä periytymistä.

Voiko tällaista koiraa käyttää hyvillä mielin ja nukkua yönsä rauhassa sen jälkeenkin? Teinkö parhaani? Mitä pidän tärkeänä, millaisia koiria haluan tuottaa ja mitä tavoittelen? Toisaalta missä on se täydellinen jalostuskoira? Ei sitä tule koskaan ja kasvattajan on aina tehtävä jonkinlaisia kompromisseja ja kannettava riskejä. Jokaisen tehtävä on sitten vain punnita millaisia riskejä itse pystyy sietämään. Pienessä rodussa toki yhdenkin ihmisen jalostuspäätös vaikuttaa aika suuresti.

Ottaisinko mä tällaisen koiran pennun itse?

En tiedä.

Kaikkein eniten pelkään selkäongelmia ja niiden suhteen en koskaan aio tehdä mitään kompromissia. Mudeilla harvoin on lonkissa saati kyynärissä mitään ihmeitä, ei polvissakaan kauheasti. Allergiat ja atopiat kiertäisin kaukaa koska sellainen vaikuttaa elämään todella paljon ja kokonaisvaltaisesti. Silmistä en osaa sanoa. En ehkä hampaistakaan.

En ainakaan suoraan jättäisi ottamatta sen takia.

Mutta nyt mä aion olla tämän illan vain helvetin surullinen, pettynyt ja katkera elämälle ja sen jälkeen päätän että tämä on käsitelty. Koira tulee takaisin kotiin ja sen elämä jatkuu kuten tähänkin saakka. Hänhän on täydellinen pikkuinen lakillinen. Omistaja päättää ajallaan niinkuin päättää ja tiedän, että hän on oikeassa oli se sitten miten tahansa.

Selina Saimalan nosekoulutus

Alun perin tämä oli Elli Kinnusen koulutus, mutta kouluttaja vaihtui. Selinalla en vielä koskaan ole ollutkaan. Koulutus oli NWS:n ja pidettiin Imatran työväentalolla. Ilmoitin ensin Hymnin kun se oli yksi koira per jäsen, mutta kun tilaa jäi ja paikkoja alettiin mainostaa ulkopuolisille, kysyin saanko ottaa toisenkin koiran. Samoilla bensoilla menisi. Alun perin se oli Lakki, mutta vaihdoin sitten kuitenkin vielä Pajuun. Lakin ongelma olisi ollut se motivaatiopula, mutta katsotaan nyt miten saikun jälkeen lähtee asiat paranemaan. Hymnin aihe oli tuijotusilmaisu, ja Pajusta kirjoitin että menee vähän liian lujaa, ekat alueet siksi sekoiluksi ja jos keksit jonkun jipon millä sen saisi heti alusta keskittymään.

Ekassa ryhmässä oli aloittelijat ja toisessa pitemmällä olevat. Jako kyllä oli melko karkea ja jokainen teki oman tasoisia juttujaan. Kaikille tuli kaksi kierrosta. Hymni oli ekan ryhmän nro 4.

Alakertaan sai tulla odottelemaan kun edellinen treenasi ylhäällä. Arvelin että Hymni tuhahtelee ja haukahtelee äänille ja sitä voi ylipäätään jännittää. Pihalla hän oli vakuuttunut että tämä on jäljen nosto eikä meinannut tulla pissalla käymisestä mitään. Ihan reippaasti tuli sisään ja yksittäisen tuffin päästi lähinnä ovien kolinalle. Koiristahan se ei välitä yhtään mitään, ihmiset saattaa olla jänniä.

Jäätiin alas treenaamaan kun siinä oli mattoja ja ylhäällä aulassa ei. Näytin ensin mitä ollaan tehty ja kouluttaja muutti pieniä teknisiä asioita. Suurin oivallus esim ihan klassinen palkan suunta; jos jää mielestäni liian kauas tuijottamaan, niin älä nyt helvetissä palkkaa koiraa kohti, vaan kohteelta, tai koirasta poispäin!! Hymni reagoi tähän todella nopeasti. Toinen ehkä se, että koiraan liikettä jollain tavalla hetsaamalla, namia heittelemällä tms koska tositilanteessa etsiessä se vire on kuitenkin korkeammalla ja opeteltava heti sitä liikkeestä jähmettymistä.

Hymnillä oli tosiaan vähän jännää. Yleisö oli tullut istumaan portaille. Se yritti monta kertaa mennä katsomaan heitä ja sitten kuitenkin tuffaili välillä. Hyvin se pystyi keskittymään mutta se kiihkein sekoilu pysyi poissa. Treeniaika oli ehkä noin 10min ja se oli tosi pitkä setti, en koskaan tee kotona niin paljon. Lopussa näki että nyt on teinillä melkoinen aivohiki. 😀

Toisella kierroksella alettiin piilottaa purkkia, tai siis desin mittaa, ja sain ohjeet miten jatkaa. Oli kyllä puhetta myös siitä, että tuijotusilmaisu on työläs ylläpitää ja että se sopii sellaisille hulluille jotka tykkää kouluttaa. Helpommallakin voi päästä. Katsotaan nyt, olis kiva tehdä se valmiiksi niin voi sanoa tehneensä, mutta jaksaako sitä sitten loppuelämän ylläpitää, on asia erikseen.

Yksi kanssaosallistuja kävi kehumassa että onpa taitava pentu. Kysyi kyllä että voiko sitä enää pennuksi sanoa, mihin vastasin että eiks ne lauman nuorimmat aina ole pentuja siihen asti että tulee uusi pentu... 😀 Sanoin, että se on tehnyt näitä juttuja ja metsäjälkeä ja mitään muuta se ei sitten osaakaan.

Nahkan vuoro oli sitten iltapäivällä, hän oli oman ryhmänsä toinen. Pyysin etukäteen että saan sen alkuun koska mun aivot olisi loppupäivästä ihan soossia. Nahkalle tai siis sen ongelmalle tekee hyvää se että se on koko aamupäivän marinoitunut autossa ja kuunnellut kun muut pääsee. Varmasti keittää kunnolla.

Ja se olikin ihan hirveä jo autolla.

minäkö?

Nahkiainen aloitti yhdellä tuolilla. Mennään seisomaan niin lähelle mistä lähettäisi, mutta pyydetäänkin istu, maahan, tassu, whatever kunnes koira oikeasti keskittyy. Sitten vasta etsi-käsky. Nahka alkoi kahden tempun jälkeen selkeästi kuuntelemaan ja vaikutti hyvältä, mutta sitten etsikäskyllä kuitenkin ampaisi ihan hevonkuuseen.

Sitten oli pieni alue missä saavuttamaton piilo tekokukan telineen alla. Nahka nappasi lähdöstä yhden tötterön suuhunsa 😂 Eteni pari metriä ja laski sen nätisti alas. Piiloa nahka ei oikein osannut ilmaista tai ei saanut lukittua valintaansa. Kouluttajan mielestä törppö oli vahinko, ja nämä on nyt sitten sarjassamme vain russelijutut; suu aukesi ja tötterö vaan meni sinne hups! 😂

piilo oik.takanurkassa

Sitten iso iso alue missä hirveästi pöytiä ja tuoleja. Inhoan tällaisia. Nahka lähti aluksi nenä pystyssä juoksemaan ja just kun mietin että pitäiskö ohjata se etsimään jostain, se alkoi itse paremmin neniä. Kouluttajan mielestä isossa tilassa tällainen on ihan ok, koirahan ei vain juokse vaan skannaa tilaa koko ajan. On taloudellista yrittää ensin löytää joku vihje mistä päin pitäisi alkaa tarkemmin etsiä. Hyvin se jaksoi kuulemma yli 4min etsiä, haju oli pöydän jalan alla ihan lattiatasolla ja se ei vaan aiemmin tullut nokkaan. Jäin miettimään, että oon ehkä turhaan ärsyyntynyt siitä alun juoksemista, koska se helposti näyttää sekoilulta mutta ei ole.

Tähän väliin tuli tauko. Toiselle kierrokselle jäi laatikot ja niiden taustalla näkyvä näyttämö. Laatikoilla ohjaajan tehtävä oli omalla liikkeellä ohjata koiraa ja olin itse ylpeä omasta liinan käytöstäni. Nahka ilmaisi yhden x:n toisesta päästä ja sitten käytiin toinen suora läpi. Alkoi vauhti kiihtyä loppua kohti, mutta sitten tuli haju nokkaan ja se teki ihan jäätävän hienon lukkojarrutuksen ja melkein kaatui nenälleen sinne laatikkoon 😂 Tämä olis niin pitänyt saada videolle!

Tässä vaiheessa kouluttaja sanoi, että joo sille nyt vaan näyttää sattuvan ja tapahtuvan kaikenlaista enemmän kuin... no enemmän kuin kaikille muille yhteensä. Mutta että nämä on kuitenkin tavallaan "vahinkoja" ja että ei se tarkoituksella. Se törppökin näytti siltä että se oli vain joku aivopieru, se ei mitenkään riemastunut sen kanssa tms vaan ihan oikeasti hetkeksi unohti että on menossa etsimään. Sanoin, että tää ei ole mikään kiitollinen koekoira kun sitä nyt ei voi sanoa kauhean suoritusvarmaksi ja tosiaan sattuu kummasti kaikenlaista. Hän vastusti ja sanoi että kyllä ne tähdet joskus osuu kohdilleen, kun muutenhan se on varsin taitava, sillä on hyvä motivaatio ja sinnikkyyttä ja sillä on sikahauskaa.

Jäin ihan miettimään että on se kyllä kehittynyt, sitä ei ehkä aiemmin olisi luonnehtinut sinnikkääksi.

Sitten oli vielä se näyttämö. Siellä on pieni huone ja sitten tuo iso alue mikä näkyy kuvassa. Täällä oli yhteensä 2 piiloa, kakkosen säännöillä eli joko 1+1 tai 2+0. Isolla alueella ei oikein mitään, käytiin pienessä missä selkeä reaktio mutta ei saa hajusta kiinni. Palattiin isolle ja koira alkoi olla sitä mieltä että tää on katsottu, ja se hyppäsi tuolta alas suunnistaakseen sille lähellä olleelle laatikkolöydölle. Kouluttaja oli aluksi varoittanut että muistakaa ettette itse tipu sieltä, mutta kellään ei varmaan tullut mieleen että jonkun koira päättää hypätä, ja että jostain syystä se oli päivän pienin koira.... no ei siinä mitään, se meinasi yrittää hypätä takaisin mutta kielsin aika pontevasti, ja menin hakemaan sen portaita pitkin. Sitten mentiin sinne pieneen huoneeseen, sohvan päällä seinällä roikkui joku härpäke ja koira pyrki sinne. Nostin sitä ja se oli riemastui niin että noniin nyt tulee karkkia, ja hyppäsi voltin mun käsistä sinne sohvalle suu auki odottamaan. Taas meinasi tulla sydäri, ja otin sen sitten uudelleen että näytä nyt kunnolla. Se oli tosi hyvä nosto!

Kouluttaja sanoi, että isolla alueella koira ei ole reagoinut hajuun ollenkaan, se oli näyttämöverhossa lähdön luona. Käytiin sitten vielä ottamassa se, ja se ilme olisi ollut taas kuvan arvoinen kun se vähän alkoi olla että blah ei täällä ole mitään ja sitten nenä osuikin verhopiiloon. Lopetettiin tähän, olisi ollut vielä yksi alue. Koutsi toivotteli onnea koiran hengissä pitämiseen ja että ymmärtää nyt että menee tosiaan vähän lujaa joo 😂

Nahkastakin yksi kävi sanomassa että ei tykkää pienistä koirista mutta jos joskus ottaisi sellaisen niin haluaisi just tollasen, ihan huikee kuulemma. 🥰 Onhan hän vähän niinku joku sarjakuvahahmo, epätodellinen!

yes yes minä olen

Kissat

Seuraa random kissajuttuja ihan huvikseen vaan. Kissat on olleet mulla sen aikaa mitä olen täällä asunut; noin 1,5v. Talvi alkaa olla 2,5v ja Nuts 2v.

Talvi tykkää koirista ja se edelleen, turhaan raukka, himoitsee ihan koiran vieressä nukkumista. Lähelle saa tulla mutta ihan kiinni ei, kukaan ei anna. Jos se vaan tulee, koirat poistuu. Lakkia se harva se päivä haluaisi leikittää, mutta Lakki ei edelleenkään oikein tiedä mitä häneltä odotetaan. Kissa kaatuu sen edessä selälleen enkä minäkään tiedä mitä se haluaisi että koira tekee. Se myös säännöllisesti puskee koiria ja kiehnää niiden jaloissa, mikä on mun koirista kevyesti kiusallista.

Nuts on enemmän ihmisorientoitunut. Ihan sama kuka kissalle ventovieras tänne tulee, se on sylissä heti. Ei Talvikaan ihmisiä pelkää, mutta se ei ole ihan niin päällekäyvä. Nuts ei välitä koirista oikein mitään.

Kesällä täällä oli mun vaelluksen ajan kissanhoitaja, jolla oli oma kissoihin tottumaton koira mukana. Sanoin etukäteen, että kissat kyllä puolensa pitää ja olisin lähinnä huolissani siitä, että jos koira jahtaa niitä tms niin tassua ja kynsiä tulee. Kissat oli olleet just niinkuin kuvittelin; nätisti heitä sai vieraskin koira haistella mutta mitään riehumista ja liian päällekäyvää tuttavuutta ne ei olleet katselleet. Ja ihmisten sylistä ne kyllä oli ottaneet paikkansa.

Edelleen oon ehkä vähän yllättynyt siitä, miten sosiaalisia ja reippaita nämä on. Jos täällä jotain tekee, niin melkein varmemmin sitä on kyyläämässä kaksi kissaa, kuin yksikään koira. (Ja koirat myös osaa käskystä poistua, kissat ei todellakaan.) Luulin, että vieraiden ihmisten tai eläinten tullessa kylään kissat pysyttelee kauempana, ei välttämättä siksi että ne on arkoja, vaan siksi, että ei voisi vähempää kiinnostaa. No näitä kiinnostaa. Kaikki mahdollinen.

Keskenään he on ihan hyvissä väleissä, mutta ei niin hyvissä, kuin kuvittelin ja toivoin. Ne saattaa kyllä nukkua "yhdessä erillään". Siis esim. uunin pankolla molemmat, mutta karvat ei ihan osu toisiinsa. Eivät koskaan mene ihan kasaan ja vain hyvin harvoin näkee että ne nuolee toisiaan, sekin aina niin, että Talvi pesee jossain itseään ja Nuts menee kerjäämään että jos mun otsaa nuolisit kanssa. Saa sitten muutaman lipaisun tai ei saa. Välillä ne innostuu leikkimään, se menee jotenkin kausittain, ja sitten saattaa olla tosi pitkään että ei mitään. Ei ne nyt todellakaan mitenkään tappelekaan, mutta oon monesti miettinyt, että projekti kissalle kaveri ei ehkä ihan onnistunut. Luulen, että Talvi haluaisi olla ainoa kissa koirien kanssa. Se varmaan oppisi valjaisiin ja haluaisi osallistua koirien juttuihin. Nutsia ei uskalla edes ajatella mihinkään valjaisiin, sellaista sipulipussia ei olekaan mistä se ei karkaisi. Nuts on ehkä vähän vielä Talvia reippaampi tai ainakin ulospäinsuuntautuneempi, ja näkisin että sekin kyllä varmasti tykkäisi valjastella ja esim. käydä eläinkaupassa, mutta koska se ei edelleenkään ole käsiteltävä eikä sitä voi pidellä kiinni, eihän siitä tulisi mitään. Nuts taas ehkä haluaisi sellaiseen kotiin, missä olisi toinen yhtä aktiivinen kissakaveri, joka leikkisi sen kanssa joka päivä. Nuts myös nauttisi ihmisen huomiosta enemmän kuin mitä se täällä saa. Talvi vaikuttaa tyytyväiseltä kun se vaan saa olla mukana, mutta Nuts haluaisi koko ajan aktiivisesti olla huomion kohteena.

Kissoillahan ei tiettävästi ole mitään laumahierarkiaa eikä ne varsinaisesti edes muodosta laumoja. Nuts vaikuttaa äkkiä siltä, että se on melkoinen päällepäsmäri, mutta ei Talvikaan sille periksi anna, ja lopulta ihmisen silmään usein näyttää että Talvi kuitenkin sanoo viimeisen sanan. Esim jos niillä on joku tilanne kapealla hyllyllä eikä kumpikaan haluaisi väistää, niin kyllä se yleensä Nuts sitten kuitenkin on joka luovuttaa ensin.

Talvin resurssiaggressiivisuus on helpottanut kovasti. Kumpikin kissa "vahtii kuppiaan" melko raivokkaasti toiselta kissalta ja sähinää ja nyrkkiä tulee jos ruoka on kesken. Ihmiselle ne ei sano mitään, en kyllä koskaan ole harrastanut mitään "sen pitää antaa mun ottaa ruoka pois" -pelleilyjä, mutta esim. Nutsin ruokapaikka on eteisen hyllyllä ja joskus annan sille ruuan ja vaikka lähden samalla töihin, niin avaimet on siinä sen kupin vieressä eikä se reagoi kesken ruuankaan mitenkään vaikka otan siitä avaimet käteen. Tullessaan Talvihan sekosi täysin kun oli edes ajatus että nyt sitä ruokaa voisi ehkä saada, ja kävi siinä vaiheessa mielellään jo varmuuden vuoksi vetelemässä niin koiria kuin toista kissaakin turpaan. Samoin kaikki aktivointilelut oli ihan mahdoton ajatus että ne tekisi niitä yhtä aikaa, niistä tuli vain ilmiriita. Tällainen käytös on helpottanut, ehkä aika teki tehtävänsä ja hän ymmärsi että ruoka ei lopu. Hirveä nälkä niillä on jatkuvasti, tai ei nyt ihan heti kun ne on kunnon annoksen syöneet, mutta aika pian sen jälkeen oltaisiin taas valmiita ja seuraavalla ruoka-ajalla ollaan vähintään nälkäkuoleman partaalla. Aika vähäinen on se määrä mitä leikattuun sisäkissaan ruokaa voi laittaa, ettei vatsa ala roikkua. Nämä syö 1-2 kertaa päivässä märkäruokaa tai välillä raakaa, ja 1-2 kertaa nappulaa. Mitään nappulakuppia ei ole olemassakaan eli ne tulee aina joko aktivointileluista, heittelen niitä yksi kerrallaan jolloin niiden perässä juostaan tai ne on piilotettu pitkin kämppää etsittäväksi. Märkikseen ja raakaan lisään aina vettä, varmaan arviolta joku puoli desiä - desi per kissa. Jotkut valittaa että kissat on kauhean nirsoja ja joku vesitipankin lisääminen tekee sen että muuten hyvälle aterialle vaan nyrpistellään. Nämä mun kissat ei oo kuulleet että silleenkin voisi toimia. Ihan absurdi ajatus että ne jättäisi mitään syömättä. Nutsihan silloin alkuaikoina, kun en aina muistanut kerätä kaikkia ruokia pois, kunnostautui syömällä mm. tortillalättyä ja porkkanakakkua ilman päällisiä. Ei tyytynyt maistamaan vaan ihan niinku syömällä söi. 😀

En ole rokottanut mun kissoja ja sitä mietin aina välillä. Kummallakin ne on menneet vanhaksi.  Toisaalta ne ulkoilee vaan kesäisin tarhassa enkä ole koskaan nähnyt mailla enkä halmeilla vieraita kissoja. Ne ei käy missään, enkä minä käy missään missä olisi vieraita kissoja. Mistä ne mitään tautia voisi saada?  Eihän se iso juttu olisi, mutta kun se kylmä fakta on se että en tiedä miten se Nutsin kanssa edes onnistuisi. Kaikenlaisia piikkejä siihen oli laitettu ennen kuin se Suomeen tuli, joten nahkarukkaset kädessä varmaan sitten. Ehkä sitten keväällä kun Hymnin 1v tehosteet on, pitää ottaa kissat mukaan.

En ole pitkään aikaan treenannut kummankaan kanssa mitään. Luoksetulo niillä on huikea. Boksiin molemmat menee tosi mielellään. Talvi osaa pari temppua; "antaa tassua", kaivaa nameja tassulla purkista ja mennä kohteille. Nuts menee yleensä niin tiloihin siitä että jakamaton huomio on hänellä ja mulla  on nameja, että hän ei oikein kykene ajattelemaan. Puskee ja kehrää vaan. Talvi on muutenkin se älykkö; kaikki aktivointipelit menee aina niin että Talvi tekee työt ja Nutsi kärkkyy jossain että hyökkää sitten jaolle kun raksut rapisee esille.

Onhan ne ihan hauskoja eläimiä ja oon tyytyväinen että otin kissan, kun sellainenkin koko elämän on kiinnostanut. Mutta on ne myös jotenkin tosi ärsyttäviä siinä että ne ei opi niinku koirat. Vaikka miljoona kertaa kiellät menemästä tiskipöydälle, ei tartte ku selkäs kääntää niin kato oon tiskipöydällä. Ne huutaa kuin hullut halutessaan jotain eikä edelleenkään, 1,5v jälkeen, ole mitään ymmärrystä siitä että se ei ole koskaan johtanut mihinkään. Kaikki eläimet oppii joo teoriassa samojen lainalaisuuksien mukaan mutta on nää melkoisia juntturoita ja viis veisaa mistään. En tiedä tuleeko mulle enää näiden jälkeen lisää kissoja. Harmittaa se että asun niin lähellä tietä, että niitä ei uskalla päästää pihalle. Haluaisin voida pitää heitä ulkona. Ne voisi olla hyödyksi ja hiirestää ja mitenkään muuten niille nyt vaan ei voi järjestää yhtä paljon liikuntaa ja virikkeitä. Päästäisin ne päivisin ulos ja kutsuisin yöksi sisälle. En pelkää että peto vie kissan. En pelkää sitä kanojenkaan kanssa. Tai sanotaan että minusta vapaus on sen riskin arvoinen.

Jos jotain, niin kiinnostaisi tässä elämässä vielä kokeilla rescuepentueen kesyttämistä. Siis ottaa esyltä viimeisillään tiine, hulluna ihmisiä pelkäävä katti ja katsoa mitä tulee. Onneksi ei oo oikein tilaa. Jos sitten 20v päästä kun näitä nykyisiä ei ehkä enää ole. Hyvä mieli kuitenkin siitä, että oon antanut kahdelle kodittomalle kodin, ja heillä on nyt asiat hyvin.

Kissoja on hankalaa kuvata. Jos menet kyykkyyn ne tulee heti luokse. Jos ne riehuu, kamerassa ei riitä valovoima sisällä. Eikä tila, zoomiputkella ei voi metrin päästä kuvata.