Suomen luonnon päivä

Hyvää Suomen luonnon päivää Mä kuulun niihin jotka ei ole koskaan pelänneet metsässä mitään muuta paitsi kanssaihmisiä, ja mulla on huomattavasti turvallisempi olo jos missään ei ole ketään, kuin jos on.

Kun ostin mun talon, useampi kysyi, että eikö mua pelota siellä yksin pimeässä. No ei pelota, siellähän on syvä rauha. Mun kaikki harrastukset liittyy luontoon ja äkkiä heittämällä kaikki parhaat kokemuksetkin liittyy jollain tavalla luontoon tai eläimiin. Ja sitten tässä yhteydessä aina tulee mieleen tämä minkä olen jo monesti sanonutkin; lainaa hakiessani OP:n täti kieltäytyi siinä vaiheessa kun sille selvisi että sisäsuihkua ei ole. Kukaan ei voi kuulemma asua pelkän ulkosaunan varassa. Mä olen lumihangessa peseytynyt pelkällä sankolla ja lämpimällä vedellä ihan huvikseni ja nauranut ääneen että tietäisipä vaan OP:n täti millaisia alkuasukkaita tämä maa päällään kantaa.

Valitettavasti koko päivän on satanut kaatamalla ja ollaan kulutettu vain sohvaa. Telttayökään ei nappaa, kamat ei mahdu kuivumaan sisälle ja ulkona ne ei tuossa kelissä kuivahda ikinä, niin ei jaksaisi ehdoin tahdoin kastella kaikkea.

***

Aina kun ajattelen luontoa, tämä on ihan kiistatta se kuva mikä tulee ekana mieleen, auringonlasku Pöyrisjärven Koirajärven rannassa 2019. Nykyään ottaisin kuvan vähän eri kulmasta ainakin jotta teltan yläosa ei sekoitu puuriviin järven takana. Joka tapauksessa tämä on vaan aivan henkeäsalpaavan upea.

Toinen mikä tulee heti mieleen, on Muotkan Peltojärvi. Tämä kuva on ekalta Muotkan reissulta Peltotunturia lähestyttäessä, kun se järvi juuri tuli näkyviin ja sitten hetkeä myöhemmin oli pakko tehdä päätös kääntyä pois. Se on niin kirkas ja puhdas ja näyttää kaikkine tuntureineen siltä, että se ei voi olla Suomesta ollenkaan. Ehkä kauneinta mitä olen koskaan missään nähnyt.

Tämä taas on mökiltä Vuorien lammilta. Paikka on ihana ja sen nimi on ihana, Vuorien lammit, ei lammet. Siellä keskellä lampea on tuollainen kannas. Tähän kuvaan liittyy vielä melkoinen tunnelataus; Lakki on ihan pieni, Sieni on vähän aiemmin kuollut, pelkäsin että töppöinenkin kuolee, ja siinä he seisovat ja kuvajaiset heijastuu veden pinnasta. Ihan kuin töppöinen kertoisi Lakille jotain ikiaikaisia viisauksia. Yritin valita kuvia joissa pääasiassa ei olisi ihmisiä eikä eläimiä. Toisaalta luontosuhteeseen kuuluu juuri se kokemus miltä siellä tuntuu.

Tässä olen menossa uimaan Pöyrisjärvellä 2019. Yritin myös välttää etten ota yhdestä paikasta montaa kuvaa, mutta tämäkin tuli heti mieleen. Olen toki uinut melkein kaikilla muillakin reissuilla, mutta sitä ei vaan ole tullut kuvattua. Pois lukien ne harvat helteet, vaelluksella peseytyminen on kamalaa. Ihanaa. Kamalaa. Vesi on niin kylmää että tuntuu että aivotkin jäätyy, ja sitten sen jälkeen saa puhtaat vaatteet ja pääsee makuupussiin lämmittelemään. Ihana ja kamala on niin lähellä toisiaan että välillä niitä on vaikeaa erottaa, ja se tekee siitä vaan entistä kiehtovampaa.

Tämä taas on mökiltä. Ei varmaan tarvitse sanoa enempää.

Tämäkin on mökiltä, Vuorien lammien läheltä, tuossa on suota ja ojia. Olin lumikenkäilemässä, kun yhtäkkiä huomasin nuo muhkurat. Kuva on ihan surkea, siitä menee mun oma jälki rikkomassa hangen. Hetki kuitenkin oli yksi vahvimmin mun mieleen jäänyt luontokokemus. Muistan että seisoin itku silmässä katsomassa noita ja miettimässä miten mitään noin ihmeellistä voi olla olemassa.

Tämä on mun talon "takapihan" pelto ekana talvena, muistaakseni ihan ekoina viikkoina, kun olin muuttanut tänne. Tila, vapaus ja oma rauha tuntui siltä että mielihyvä räjähtää mun sisällä. Kaupungissa aina asuneelle, vihdoinkin oman talon saaneelle tämä tuntui arvokkaammalta kuin lottovoitto.

Tässä lillutaan nahkiaisen kanssa Petkeljärvessä elokuun alussa. Oli yli +30C ja pidettiin päiväleiriä teltassa. Koko vaelluksen oltiin turhaan odotettu hiekkarantaa ja uimamahista, ja vikana päivänä se tuli. Vaikea taas sanoin kuvailla sitä mielihyvän määrää.

Mun talo viime talvena. Ei varmaan taas tarvitse sanoa enempää. Koko talven toivoin että näkisin revontulet ja varmaan kymmeniä öitä kävin niitä turhaan kyttäämässä. Haluaisin niin kuvan missä  ne loimuaa mun talon taustalla. Kunnes sitten! Valitettavasti ne oli melko laimeat eikä mulla ole enää kuvankäsittelyohjelmaa että olisin voinut vähän huijata ja vahvistaa niitä. Kuvan merkitys on silti valtava. 💝

Tämäkin on sieltä samalta Pöyrisjärven Koirajärven rannalta. Lapissa näitä pieniä, kirkasvetisiä lampia riittää. Kivipohjiakin on muuallakin nähty, en vaan aina ole kuvannut niitä. Siitä on puhtaus, karuus, rauha ja elämän tarkoitus samassa. Noita voisi tuijottaa ikuisuuden.

Teinin ohella se aikuinenkin sekoaa

Joitakin viikkoja sitten yksi meidän noseporukasta piti treenit heillä. Meiltä on sinne 40km. Otin kaikki mukaan, ja ekana pääsi Lakki. Paitsi että lähettäessäni sitä etsimään se ei suostu tekemään yhtään mitään. Siis vaan seisoo ja möllöttää. Aika pitkään sitä siinä patistelin ja sitten se oli sellaista että se etsi metrin ja jäi möllöttämään. No lopulta sitten koira autoon kun ei siitä tule mitään. Onneksi Paju ja Hymni halusi treenata. Lakkikin kävi kokeilemassa toista kierrosta sisällä ilpin alla ja siellä se oli aika normaali. Ulkona oli jotain +24 ja vähän nahkeaa, ja sehän on lämmölle herkkä, mutta oli ollut pitkään helteet ja ei se nyt noin ilmene ettei se tee yhtään mitään. 🤔

Alkuviikosta kotona tein mudeille jäljet. Lakin jälki alkoi metsästä ja meni sitten pellolle, se oli yhteensä reilu 500m. Alku oli kamalaa kiskomista enkä meinannut pysyä pystyssä sen perässä. Eka keppi metsässä jees. Toka keppi oli pellolla ja tahallaan kulmassa. Sekin ihan ok, mutta kun jatkettiin niin koira yritti melko räikeästi vetää sen kulman suoraksi enkä päästänyt, vaan pidätin liinalla kunnes se oikeasti ajoi sen kulman. Sitten tuli kasa ruokaa, ajattelin yllättää hänet mutta hän totesi että vittu mitä paskaa en syö. No älä. Jälki meni suoraan pellon laidassa. Se nosti koipea mistä toruin sitä. Sitten se jäljesti parikymmentä metriä, kavahti seuraavaa ruokasaa ja yritti mennä pellon reunalta ojaan jossa ei ole vettä, jolloin saatoin vähän kivahtaa sille että nyt loppuu sekoilu ja keskitytään siihen jälkeen. Minkä jälkeen se totesi että pidä ämmä jälkesi eikä taaskaan tehnyt yhtään mitään vaan jäi jurottamaan siihen.

Mikä sitä vaivaa? 😱

Lakki jota ei ole koskaan kielletty eikä pakotettu? Jolla on aina ollut korkea motivaatio ja jonka mielestä tekeminen itsessään on tosi palkitsevaa? Lakki?!

No minähän päätin että tämä ei ole monivalinta ja se jälki ajetaan. Se toinen ruokakasa oli piikin kärjessä ja tiesin että ollaan just siinä, ja jossain 50m päässä tulisi vika keppi. Kyllä me siinä ehkä joku viisi minuuttia seistiin ja minä sen kun jankutin että nyt se jälki. Sitten se vaan yhtäkkiä päätti että selvä ja nosti sen ja jatkoi. Kovin oli sellasta vaisua menoa, kepillä kyllä palkat ja kehut kelpasi ja se oli taas sellainen melko normaali itsensä.

Mitähän ihmettä oikeasti?

Ymmärrän että taloon tullut narttu ja lähestyvät juoksut voi laittaa pojan pään sekaisin, mutta että se yhtäkkiä noin totaalisesti kieltäytyy tuntuu tosi oudolta. Muuten se kyllä leikkii samaisen nartun kanssa, juoksee ja lenkkeilee enkä usko että se mitenkään kipeä olisi.

Tällä hän tienasi itselleen nyt ainakin kuukauden treenitauon. Oon merkannut kalenteriin 6 viikkoa. En tee sen kanssa yhtään mitään. Eilen piilotin pihalla isoja koiranmakkaran palasia ulkorakennuksiin. Kahdelle koiralle vuorotellen. Lakkia vitutti niin että piti ujeltaa useaan otteeseen jonkun muun vuorolla, mutta sanoin hänelle että kultaseni sähän et halunnut treenata niin sitten sulla ei ole treenejä. Luulen, että yritän mahdollisimman paljon jättää sitä kotiin myös kaikista treeneistä. Jos ei halua osallistua niin voi odottaa kotona, ei tartte tulla autoonkaan hengailemaan.

Että ei oo joo jälkikoetta tälle syksylle luvassa, ja onneksi en ilmoittanut sitä mihinkään noseen vaikka parikin kolmosen koetta olisi ollut tarjolla.

Yksi ilta sattui sitten myös sellainen, että mentiin iltapissalle pellolle. Alkoi jo hämärä laskeutua. Käveltiin suoraan sorsastajan syliin. Ei tuullut yhtään eikä koiratkaan huomanneet mitään. Yhtäkkiä ne alkoi haukkua ja pelästyin niin että hyvä ettei sydän hypännyt rinnasta ulos. Puskassa seisoi maastovaatteissa joku tyyppi siinä ehkä 15m päässä. Hymni pelästyi haukkuvaa Lakkia ja juoksi mun taakse, nappasin liinasta kiinni kun en tiennyt miten kauas se säntää. Paju oli kiltisti siinä vieressä koko ajan, haukkui kyllä sekin. Lakkikin oli aika lähellä mua, ja joo tilanne oli niin kaoottinen että ei mun suusta tullut mitään järkevää. En osannut kutsua koiria kun ne oli jo melko lähellä ja en sitten saanut mitään sanottua. Lakki päätti sitten lähteä sitä hahmoa kohti haukkumaan ja siinä vaiheessa kaikki haukkuu, komennan Pajua pysymään aloillaan ja huudan Lakkia. Juu ei tule Lakki. Aika monta kertaa sai sille karjaista että se suvaitsi saapua takaisin, siinä sitten kytkin niitä ja yritin vaientaa niitä ja katsoa samalla että mikä helvetti siellä puskassa edes seisoo.

Sorsastaja ase tanassa. Oli nähnyt meidät jo kaukaa ja nauroi vaan että ei haittaa, kun useaan otteeseen pahoittelin kaikkea tapahtunutta. Sanoin kyllä myös että hitto että pelästyin itse, vähän niinku vihjauksena että olis kai sitä jotain voinut tehdä hänkin tullakseen aiemmin huomatuksi. No juteltiin sitten aika pitkään siinä ja nyt se oli tosi kiva kohtaamistilanne Hymnille, se istui nätisti ja rentona ja sai namia. Kaikki se ääni mikä näistä lähti oli saanut varmaan kilsan säteellä kaikki muutkin koirat haukkumaan pihoillaan ja niille sitten piti vielä vähän pöhähdellä jokaisen. Opin senkin, että vielä joitakin vuosia sitten siellä on ollut sorsia, mutta ei oo enää näkynyt. Oon luullut että ne vaatii lätäkön mitä täällä ei ihan lähellä ole, mutta eivät vaadi.

Treenitauon lisäksi Lakki tienasi sitten x-määrän fleksiä. 😫Vähän pitäisi luoksetuloa muistutella, mutta kun en varsinaisesti halua treenata sen kanssa nyt mitään niin vähän on hankala rasti tällainenkin. Tajusin nyt taas että nämä elää ihan pellossa. Ne saa tehdä mitä haluaa, niiden ei tartte arjessa odottaa mitään yms. Pitäisi ruveta ihan taas leikkimään hallintaa, tehdä paikalla oloa kesken lenkin, kutsua luokse kun niillä on jotain tosi kiinnostavaa, kieltää asioita joskus ihan vain siksi kun minä sanon ja niin edelleen. Jotta sillä olisi joku merkitys että kuunnellaan mitä sieltä mun suusta tulee. Jäin myös miettimään että pitäisikö niille kouluttaa vaikka joku maahan-käsky, millä ne lakoaisi kaikki (paitsi russeli ei kyllä mene märkään maahan), niin jospa tällaisessa äkillisessä tilanteessa missä en tiedä mitä mun pitäisi ensin tehdä, se vaikka tulisi mun suusta paremmin.

Kevennyksenä sata ja yksi tapaa pilata toisen treenit, tai ainakin toisen video, kun sua ei oteta mukaan, osa 13:

Joo'o. Muistan että kun Sieni tuli, töppöisellä lähti aivan lapasesta ja se selkeästi överipuolusti sitä. Lakin touhuissa on vähän samaa sävyä. Lakki on onneksi tosi paljon nöyrempi eikä se ole niin terävä. Tämäkin sen haukku oli enemmän vaan hau hau eikä sellaista aggressiivista että saa pelätä että se käy kiinni johonkin. Mitenkään sitä puolustelematta - koirahan ei tietenkään saa mennä vieraan luokse haukkumaan yhtään millään sävyllä. Hitto että hävettää. Ja vituttaa. Eniten se oma toiminta. Olipahan nyt sitten reilun 1,5v täällä asumisen jälkeen eka kerta kun törmättiin täällä ihmiseen (jos sitä taannoista autoa ei lasketa). Sekin on vähän ongelma kun niitä tilanteita on niin vähän, niin ei niitä pääse harjoittelemaankaan. No ainakin on nyt estettävä että tämä ei toistu ja sen takia ulkoilkoon mokoma hihnassa.

Lapsuudenystävät

Lakilla oli pienenä saman ikäinen tyttöystävä Alli. Treenattiin yhdessä hakua ja käytiin lenkillä. Alli muutti ensin Suomessa ja tänä kesänä se lähti ulkomaille. Ei olla nähty moneen vuoteen.

Kuva (c) Allin äiskä 

Hymnin paras lapsuudenystävä on tietenkin sen sisko Mesi. Älytön tuuri että harvalukuisessa rodussa pentuesisarus päätyy samalle kylälle. Siskoa parempaa leikkikaveria ei olekaan, se kasvaa henkisesti ja fyysisesti melkoisen samaa tahtia ja on siksi aina just sopivaa seuraa.

Ja nyt Mesi muuttaa 800km päähän. 🥺

Kuva (c) Mesin äiskä 

Ehkä ottaa niin koville siksi, että tykkäsin heistä kummastakin ihan oikeasti, sekä koirista että emännistä, ja se on paljon se tällaiselta mun kaltaiselta ihmisvihaajalta.

Hymnin kootut jatkuu

 Hain k-raudasta aitaa.

"Voi vitut ei ois tarvinnu"

Sunnuntaina otin vain Hymnin ja Pajun lenkille. Oltiin jo tulossa takaisin, pellolta omalle tielle, kun yhtäkkiä mutkassa kiiluu valo ja kyllä, sieltä ryömii auto...!! No Paju tuli nätisti mutta Hymni alkaa haukahdella eikä todellakaan kuule, eikä näe mitään. Se ei varsinaisesti mennyt autoa kohtikaan, vaan hyppeli vähän sinne sun tänne. Ai luoja että oli poksahtaa suoni päästä. Luulin, että peltojen viljelijä tulee tarkistamaan tilanteen, mutta autossa oli kaksi pappaa joilla on joskus 20v sitten ollut mökki jossain lähellä ja nyt he oli vain katselemassa paikkoja. 🙄😂 Tuohan ei siis ole mikään varsinainen autotie ollenkaan, siitä ajetaan vaan koneilla pellolle, ja vähän he oli nyt hölmistyneitä että mitenhän siellä saa auton käännettyä. "Ei hätää, ei me päälle ajeta", he sanoi, ja vastustin kiusausta tokaista että ei kuulkaa haittaa vaikka ajaisitte! Selitin sitten jotain vaan että se on nuori koira ja kyllä sen pitäisi todella kun kutsutaan, vaikka ei täällä koskaan ketään näe ja siksi pelästyin ihan hirveästi itsekin. Se kyllä välillä tuli Pajun viereen istumaan ja sai muutaman namin, mutta ei sitä kiinni siitäkään olisi saanut. Papparaiset kyseli karttamerkinnöistä ja jätin heidät sitten kääntämään autoa ja kipitin reippaasti kotiin, että ehdin pois alta ennen kuin he tulisi takaa mun ohi. Ja vein tuhman koiran suoraan sisälle.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun täällä asuessa, reilun 1,5v aikana, näin lenkillä ketään. Heräsi ajatus että kaipa se tuhmikki pitäisi liinassa pitää lenkilläkin, kun ei se hallinnassakaan selvästi ole, mutta jos seuraavaa vastaantulijaa saa odottaa vuoden niin ei ole kauhean tehokasta koulutusta se. Nyt pitäisi varmaan lavastaa tällaisia tilanteita ja muutenkin järjestää sellaisia, että sillä on jotain muuta mielessä, mutta jos kutsu käy niin silloinhan jumaliste tullaan.

Tästä suivaantuneena aloin virittelemään pihalle tuota aitaa, joka toiveistani huolimatta ei ole itse itseään asentanut. Aloitin alhaalta, koska siellä oli helppoa. Ylempänä missä olemassa oleva parempi aita loppuu, on tosi tiheään kuusia, enkä osannut päättää pitäisikö uusi aita pujotella samoista väleistä vai oikaisisiko vähän ja aitaisi ne kuuset sinne sisälle niin että uusi aita tulisi vähän pihalle päin. Jäisi joku metrin kaistale aitojen väliin, mutta hällä väliä mulle. Jäi nyt vähän kesken. Tämä 25m rulla riittänee juuri tähän pitkän sivun osalle, mutta sitten on vielä koko alapihan lyhyempi sivu, se taitaa olla kanssa vaan matalalla lammasverkolla. Pitänee ehkä ostaa toinenkin rulla niin olisi sitten kerralla kaikki kunnossa.

Kuka sanoi että pennut on ihania niin voi tulla täältä hakemaan yhden teinikoiran joka on ihan perseestä!

Pajun hieroja

Alkuviikosta joku ilta oli jo hämärä, kun käytin heidät alapihalla pissalla ennen nukkumaan menoa. Oon ruvennut menemään mukaan Hymnin sisäsiisteyskasvatuksen takia, joskus käydään tiellä ja joskus alapihalla. Ne kusee kaikki varmemmin kun "käydään jossain" vs jos ne vaan on keskenään ulkona. Satoi ja nurtsi ja kaikki oli märkää. Kääntyessäni takaisin koirat meni edellä ja russelillahan on tunnetusti aina kiire, vielä kiireempi kuin mudeilla. Paju hyppäsi märältä nurmikolta märälle aitan kuistille sellaisen ihan pikkuisen loikan, kuisti on siis ehkä 20cm maan tasoa ylempänä siinä kohtaa.

Ensin se plätsähti siihen kuistille rinnalleen ja koska vauhtia oli hirveästi, se heitti voltin niskojen kautta itsensä ympäri ja lopuksikaan ei jäänyt jaloilleen vaan jotain siinä vielä pyörähti. Sydän jätti lyönnin väliin ja olin aivan varma että nyt siltä meni niska poikki tai jotain ja tästä tuli lähtö päivystykseen. No russeli nousee ylös, ravistelee eikä inahdakaan. Ei onnu mitään ja jatkaa laukalla jonottamaan sisälle. En löytänyt siitä mitään kohtaa mitä se olisi aristanut.

Sain sille hierojan tälle päivälle, sama tyyppi joka kävi tammikuussa. Meillä ei ole vieläkään mattoja lattialla pennun takia, mutta hieroja sanoi että pienen koiran voi muutenkin hyvin ottaa sohvalla. Kissat oli tarhassa ja jätin Lakin ulos, ja Hymnin pistin kongin kanssa makkariin portin taakse. Häntä vitutti moinen vapauden rajoittaminen ja se jaksoi kitistä siellä melkein koko ajan, ja alkoi vasta puolivälissä syömäänkin. En oo koskaan ennen nähnyt että se ei söisi. Hierojan tullessa pihaan Hymni jäi liinasta aitan tolppaan kiinni, ja kun kävin irroittamassa sen, se ryntäsi täysillä portille poikien perään haukkumaan. Se ei ole koskaan tavannut tätä tyyppiä, mutta siellä se hyppi syliin niinku pojatkin. Haukahteli kyllä mutta enemmän sellaista innostunutta yksittäistä kuin lainkaan tuf-tuf-tuf-tyyliä. Mietin pitkään etukäteen että olisiko sen parempi olla sisällä tai vaikka autossa kun vieras tulee, mutta toisaalta haluaisin alleviivata sille että silloin kun meidän pihaan tulee joku, on oikein toivottavaa ilmoittaa siitä. Tämä meni varmaan ihan hyvin!

Paju ei olisi aluksi taas malttanut ollenkaan rauhoittua. Viime kerrasta viisastuneena pistin sille pannan ja pitelin sitä vain kiinni, yritettiin olla edes kauheasti kehumatta ja mitään nameja ei ollut tilanteessa. Ensin se sekoili muuten vaan ja sitten alkoi väistellä kipeitä alueita, samalla tavalla kääntää mahan esille kuin Lakkikin tekee. Loppua kohti kyllä rentoutui ja ehkä viimeiset 10min oli aivan veltto suorastaan. En kyllä uskaltanut itsekään liikahtaa ettei lumous purkaudu siinä.

Olihan siinä kaikkea, eniten toisessa etujalassa/lavassa, rinnassa ja pitkissä selkälihaksissa, varsinkin vasemmalla puolella. Aukesi kuitenkin kaikki. Hymni pääsi sitten vielä portin takaa hyppimään sohvalle hierojan päälle. Sanoin sille että et sä olisi tänne halunnut ja samalla mietin että olis varmaan hyvä aika ruveta sillekin jotain kylkimakuuta vähän pohjustamaan, koska jos Pajun on vaikea maata aloillaan niin Hyppins on silkka mahdottomuus..... Mietin myös aina että ärsyttääköhän hierojaa paljon vai tosi paljon ne sekoilevat koirat jotka punkee kaikki eri puolilta syliin, mutta en jaksa kauheasti niitä hillitä, koska (ei ne tottele kuitenkaan 😂 ja) nehän ne hänen asiakkaita on niin kestäköön perkele!

Lopuksi hän kysyi että saunooko se ja kun vastasin että joo, niin saunan lämpö tekisi nyt oikein hyvää russelin lihoille. Ja pari päivää olisi hyvä ottaa rauhassa mutta koiran ulos menoa ovella katsellessaan totesi itsekin että voi olla helpommin sanottu kuin tehty.

Sellaisilla eväillä viikonlopun viettoon!

Hymni 8kk

Hymni 8kk noin 44 cm ja 10kg.

Sisälle pissaaminen saatiin öisin kuriin sillä, että olen sulkenut meidät kaikki portilla makkariin eikä koira pääse haahuilemaan eteiseen. Työpäiviä se ei vielä ole ollut yksin, oon ollut lomalla ja saikulla. Meinaan palata siihen, että kissat on ylhäällä, pojat makkarissa ja Hymni tuvassa, ja estää sitä portilla menemästä eteiseen. Tuvan ja eteisen rajalla on koirien vesikuppi ja metallinen pelti uunin edessä kiinteästi lattiassa kiinni. Jos se siihen kusee, kivasti valuu pellin alle. Luulen, että se kyllä hyvin pystyy pidättelemään kun nyt saadaan se tajuamaan että sisävessaa ei enää ole. Pitää ehkä keksiä uunin eteen vaikka pari kompostikehikkoa niin ei pääse pellin alle liruttelemaan.

Noin muuten hän sitten onkin taas tuhmaillut koko rahan edestä... sisälle se tulee kiltisti ja oon yrittänyt edelleen muistaa palkita sitä siitä. Kissojen takia eteisen tasolla ei voi pitää mitään namipurkkia mikä mulla muuten ehdottomasti olisi siinä, jolloin jokaisesta sisääntulosta saisi karkin. Ollaan sitten haettu nami yhdessä muualta tai vaan pidetty bileet, häntä on onneksi edelleen helppo ilahduttaa niin. Itse asiassa nyt kun muistelen niin sisääntulokeksi on varmaan ollut kaikilla muilla mökillä käytössä juuri siinä +- 1v iässä.

Kanalassa on aina joskus ja jouluna muna oudosti. Viimeeksi ihan tässä joku päivä olin aamulla menossa, kun yksi kana istui kopissa. En mennyt kaivelemaan sen alta, vaan jätin rauhassa munimaan, ja avasin oven muille. Puolen tunnin päästä meinasin mennä hakemaan munaa ja se oli metrin päässä kopista haljenneena lattialla, vain kuoret jäljellä. Siinä on pehmeä kerros purua alla, että ei ole itsestään lohjennut jos joku sen olisi potkaissut alas tms (ei todennäköistä sekään, kanat liikkuu munien päällä uskomattoman taitavasti), vaan joku sen on pöllinyt ja rikkonut. Syyttävä sormi osoittaa Hyppelsiiniä vaikka varma en toki voi olla. Niin monta kertaa kun sille on sanottu, että sinne kanalaan ei mennä, niin tiedän että menee silti. Olen nähnyt sen nuolemassa kanojen astioita ja keräämässä tähteitä häkin pohjalta. Munakopin puolella en sitä koskaan ole nähnyt, ja onhan se teoriassa voinut olla rotta, harakka tai vaikka nahkiainen, mutta jotenkin en vaan usko. Valvontakamera olisi tosi kiva.

Pari päivää sitten tapahtui myös kummallinen asia. Oon tosiaan ollut saikulla, nilkka meni. Koirat ei ole tehneet yhtään mitään. Olin alapihalla puskissa keräämässä viinimarjoja pakastepurkkeihin, kun Hymni sai hullun kohtauksen ja haukkui jollekin ohi menevälle autolle. Vahtiminen on taas levähtänyt aivan kauheaksi. Ihmettelin että koira ei lopeta ja sitten tajusin että se autohan taisi pysähtyä siihen. Hetken sitä kuunneltuani kömmin puskasta heitä kohti kysymään että mitä täällä tapahtuu. Mies oli noussut autosta ja sanoi että tiellä oli koira vapaana. Häh?Hän jatkoi että näinkö sitä tai onkohan se minun? Täh? Minun koirat on aidan sisällä, mutta ehkä siellä tosiaan on vieras koira kun Hymni ei lakkaa huutamasta? Millainen, kysyin. No sellainen harmaa millä on valkoinen hännänpää, hän vastasi. 😱😱😱😱 Hymni sitten siinä pihalla liikahti niin että hän näki että tuo sama koira juuri äsken oli tällä puolella aitaa! Kiittelin kovasti ja sanoin että en tiedä mistä se on sinne päässyt, ja lupasin laittaa sen nyt kiinni ettei tämä toistu. Olin niin puulla päähän lyöty että voi olla että vaikutin jotenkin pöntöltä.

Koira siis ilmeisesti vaan karkasi pihasta huutamaan ohi menevälle autolle ja hän sitten pysähtyi, eikä päin vastoin. Herran jestas sehän olisi voinut jäädä auton alle 😨 Tuolla alapihan puolellahan on lammasverkkoa mistä kyllä menee yli, ali tai läpikin jos niin haluaa ja keksii tehdä. En tiedä, mistä se ihan tarkalleen on mennyt. Pojilla ei ole koskaan ollut aikomustakaan eikä niiden kanssa ole tarvinnut miettiä aitaa ollenkaan. Edellisellä asukkaalla oli berni ja verkko lienee mitoitettu sille. Onneksi tuossa tiessä on jyrkkä mutka heti mun pihan jälkeen eikä siinä siksi ajeta kauhean kovaa.

Ensireaktio oli tietenkin antaa huutia niin että menee jakeluun että noin ei toimita. Toisaalta... laitoin koirat sisään ja menin itse pihalle jatkamaan herukan keruuta niin että sain astiat täyteen, ja ehdin siinä miettiä. Sanon itse aina kaikille rodusta kiinnostuneille, että lähtökohtaisesti mudi ei ole kiva lemmikki, se on käyttökoira, ja että jos ihminen ei keksi sille riittävästi oikeaa tekemistä, se keksii sitä kyllä itse, ja se sitten taas harvoin miellyttää omistajaa. Voisi sanoa, että kolahti omaan nilkkaan. Piha helpottaa montaa asiaa, mutta ei se koira itsestään siellä opi mitään hyviä taitoja. Tilannetta toki pahentaa tämä, että helteiden, saikun ym takia mitään ei ole ikuisuuteen voitu tehdä. Hän nyt sitten on päättänyt viihdyttää itseään kananmunilla ja karkailulla.

Hymnin yhdellä veljellähän on ollut ongelmaa autojen jahtaamisen kanssa, ja ei sellainen paimenkoiralle mitenkään outoa ole. Mun eka ajatus kaikkeen tällaiseen on edelleen aina se, että kiellä sitä niin että menee jakeluun. Pelkkä kielto ei kuitenkaan opeta koiralle yhtään mitään, ja ainakin mun kaikki mudit on olleet niin juntturoita että siinähän kiellät, ne menee vaan umpimielisemmiksi. Nykyään ajattelen, että vastaehdollistan sitä jonkun aikaa ja palkkaan luopumisesta. Opeta siihen joku sana tai käytä vaan koiran nimeä ja kutsu se luokse. Sitten joku kerta saattaa tulla se kerta kun se ei malttaisi jättää autoa eikä käännä huomiota pois vaikka pyydät, niin silloin anna sille sellainen palaute että ei jäänyt epäselvää että tämä ei ollut monivalinta vaan ehdoton käsky. Silloin sillä on jo paljon vahvistettuja toistoja siitä mikä on oikein, ja sen on mahdollista palata siihen käytökseen.

No, tilasin sitten aika läjän treenimakkaraa ja nyt mulla rupeaa olemaan pihalla aina makkarat taskussa, vastaehdollistan sen ekana just siihen että auto menee ohi = makkaraa tarjolla. Se toimi aiemminkin tosi nopeasti, tosin silloin se reagoi vain kohdalla hidastaviin. Luulen että tämä toimettomuus on tässä nyt taustalla. Tuollaisille koirille se itsensä lietsominen täyteen kiihkoon on todella itsessään palkitsevaa ja siitä se on varmasti lähtenyt.

Toinen mikä tapahtuu on nyt se, että ne ei ulkoile tuolla valvomatta yhtään. Hymni on valjaissa ja 10m liinassa ja kävelen niiden perässä koko ajan. Kanalaan meno tai aidan läpi yrittäminen on asioita mitkä yksinkertaisesti ei ole sallittu ja sen aion hänelle nyt takoa kaaliin.

Kolmas on se, että nyt on ruvettava keksimään koiralle joka päivä jotain oikeaa tekemistä. Eihän niiden treenien tartte pitkiä olla, pääasia että se saa käyttää aivojaan, nauttia ohjaajan ihailua ja purkaa tekemisen tarmoaan. Myös ohjaajan kanssa leikkimistä voisi hyvin taas aktivoida.

Googletin kyllä jo koiraverkkoa aitaan, mutta kun sitä isosilmäistä mikä pitäisi uudelleenaidata, on tuolla varmaan ainakin 50-100m pätkä, niin aika matkan saisi uudelleenverkottaa. Kävi myös mielessä että läväytän sähköt sinne niin pysyis omat sisällä ja vieraat ulkona. Rahaa se maksaa sekin. Vähän kyllä arveluttaa mahtaako koira joka on oppinut että sieltä pääsee, oppia enää luotettavasti pysymään pihassa. Helpompaa olisi melkein aidata koko alapiha pois käytöstä, kun siinä linjalla on just sauna ja  kasvihuone ja pitäisi vaan niiden välit aidata. Yläpihalla aita on tiiviimpi ja korkeampi.

Ja joo, vituttaa ihan kympillä. Kuulemma toivoin tuhmaa pentua. 😵 Nyt hän on siinä iässä että ei mene enää tuossa sivussa vaan vaatii panostamista.

"Hups äiti tais oikeesti suuttuu"

Mahtaa olla ihana kinttuhiki 😍

"Tottakai maistoin kaikki multaiset kannat mitä äiti leikkasi maahan, ei pidä ruokaa pois heittämän"

Äitiiiii päästä mut liinasta irti kauheaa rääkkäämistä

"En puhu sulle enää koskaan"

Edellä oleva on kirjoitettu pari päivää sitten. Koira on ollut pihalla liinassa, oon ollut läsnä ja jos poistun hetkeksi sisälle, oon sitonut sen narulla kiinni johonkin tai ottanut mukaan sisälle. Mulla on ollut taskussa rasia, missä on tilkka märkäruokaa, ja joka kerta kun vastapäiselle tielle kääntyy joku (eli hidastaa tässä kohdalla), oon palkannut sen sillä. Vähän nyt hämmentää tämä tilanne silti. Jos koirasta oli pari päivää sitten paras idea ikinä karata tielle karjumaan autolle, niin kai se nyt jotenkin yrittäisi sitä uudelleen? Kun ei ole yrittänyt. Korkeintaan tuhahtelee niille meidän kohdalla hidastaville. Ei hauku. Ei rynnistä aidalle. Ei edes kiihdy vaan makoilee ihan rauhassa ja tuhahtelee sieltä. Jotenkin ei nyt ihan täsmää ja hämmentää mitä ihmettä tapahtui.

Tyttöjen kesken

Mesi tuli pitkästä aikaa kylään, taitaa olla 2kk kun he on viimeeksi nähneet. Sillä on ekat juoksut jo alkanut ja just jossain parin viikon kohdalla menossa. Pojilla oli vähän turhan kivaa lutkuttaa pihaa sitten jälkeen päin... Paju vaan nuuhki ja kuseskeli mutta Lakki jäljesti pitkin poikin ja vinkui mennessään, harmittaahan se kun elämänsä rakkaus kerkesi karata ja jäljelle jäi vain sulotuoksut.

Tytöilläkin oli vähän tyttöjen sekoiluja ja puolin ja toisin astuttiin. Muuten aivan sulassa sovussa oltiin, muistaakseni just edellisellä kerralla heillä meinasi leikissä tunteet kuumeta useaan otteeseen ja eroteltiin niitä silloin aina hetkeksi jäähylle. Nyt ei ollut mitään merkkejä sellaisesta.

Alla olevan otti Mesin omistaja. Ekaa kertaa koskaan tuli mieleen että tapaamisen loppupuolellahan he voisi malttaa istua vierekkäin.

Sinä olisit täyttänyt tänään 17v. Nyt tämä päivä vihdoin pitkän, pitkän ajan jälkeen koitti, kun ei ole enää synttäreitä juhlittavana. Tuntuu oudolta. Ehdit olla niin kauhean kauan.

En ole katkera mistään. Sulla oli pitkä ja täysi elämä ja viimeiset vuodet vei meitä kohti väistämätöntä. Mitään ei jäänyt tekemättä. Aikaa ei vain voi pysäyttää.

Sä olit sellainen oman tiesi kulkija. Vähät välitit mitä mieltä kukaan on sun tekemisistäsi. Teit asioita täysillä tai et ollenkaan, et ollut mikään puuhastelija. Inhosit tai rakastit, ei ollut laimeaa ihankivaa. Koira jonka mielestä ohjaajan rooli loppuu auton kuljettamiseen on toisaalta äärimmäisen raskas, mutta toisaalta kun sellaista kerran saa maistaa, muu ei enää meinaa tuntua miltään. Sulle kelpasi kaikki mun hulluimmatkin ideat ja olit aina yhtä innolla mukana kaikessa.

Hyvää synttäriä sinne jonnekin 🤍

Näin tämän varmaan 10v sitten ja se olit niin sinä.

..ja sitten meni

Se kesä nimittäin.

Hymni meni alusta asti rannasta uimaan, mutta pysytteli alkukesän kahlaamissyvyydellä. Loppukesästä se jo ui namin tai lelun perässä pieniä matkoja. Intoa on, osaamista ei😄

Lakin mielestä uimahypyt on yhtä huikeita kuin ennenkin.

Nahka parka ei oikein tykkää uida mudien kanssa ja ihmekös tuo kun ne molemmat mieluiten hukuttaisi sitä. Tyypit kiihtyy uidessa aivan kauheasti ja tähän pitäisi saada joku tolkku. Tai sitten vaan uittaa heitä yksitellen. Nahka ei osaa hypätä laiturilta, tai siis hyppää mutta kuten kuvistakin näkee, Lakki hyppää eteen-ylös ja nahkiainen eteen-alas. Se sukeltaa joka laskeutumisessa ja pärskii sitten vettä.