Nuts

Hetken mietin, että mun koirablogi alkaa olla kissablogi, mutta saahan mun blogi nyt olla sellainen kuin se on eikä sitä tartte selitellä kellekään. Ei nykyään monikaan enää taida jaksaa edes lukea mitään. Mä taas en kykene katsomaan edes minuutin mittaista videota, mutta luen ihan rajattomasti, jos aihe kiinnostaa.

Talvin kaveri lensi Suomeen 29.5. ja porukat sattui kulkemaan juuri silloin mökille, joten itse vältin yhden ajomatkan kun sälytin lentokenttäkeikan heille. Mulla on nyt ollut kolme tuontia enkä kertaakaan ole ollut kentällä hakemassa heistä ketään, että olisi se sinänsä ollut hauskaa kokea itse. Tämäkin tosin oli keskiviikkopäivä enkä mä ehdi työpäivänä heittää 460km keikkaa niin se siitä. Alun perin kissan piti mennä Espooseen hoitoon ja olisin hakenut sen seuraavana viikonloppuna, niin nyt vältyttiin siltä.

Tulokas majoittautui kylppäriin kuten aiempikin kissa aluksi. Pari päivää elukat vaan haisteli toisiaan ovien läpi. Kukaan ei ollut millänsäkään, tulokas oli tosi reipas (minun suhteen) ja vanha jengi viis veisasi. Suorastaan ihmettelin että vanhat ei olleet ollenkaan "mikä hitto täällä haisee".

Muutaman päivän jälkeen alettiin vaihtaa huoneita kotona, ja päästin hänet aitojen läpi katsomaan ekana Lakkia ja sitten pöneä. Hän on tosi utelias ja rohkea ja kiinnostaa kauheasti, mutta sitten myös jännittää. Vähän sellaista turhan rohkeaa suoraan kohti kävelemistä ja yhtäkkiä karvat pystyyn, sähinää, murinaa ja hui kauhiaa mikä toi on.

Koska kanat on vasta tulossa ja kanala on vielä tyhjillään, keksin laittaa kopin ja tarhan välisen reiän umpeen, ja kissat eri puolille. Ne oli alusta asti tosi rauhallisia, siis vähän sähinää ja sellaista, mutta ei mitään hyökkäilyjä tms. Joidenkin päivien kuluttua sitten vaan avasin välioven ja oltiin hetki samassa tilassa. Oon palkinnut niitä ruualla, mutta en oo vieläkään ihan varma onko se hyvä idea. Talvi on ollut vähän sellainen resurssiaggre tai ylipäätään "minä syön nyt suksi vittuun kuka ikinä oletkaan". Ja tulokas sitten taas tyhmänrohkeuttaan kävelee suunnilleen katsomaan toisen suuhun että mitä sulla on siinä. Mouruamisia, sähinöitä ja muutama nyrkki ollaan nähty, mutta ei ne ole kertaakaan meinanneetkaan toistensa kimppuun käydä. Alkuun mulla kyllä oli tarhassa mukana iso vanerilevy ja paksut hanskat, jos tarttee kissoja erotella.

Talvilla on sen sairastetun kissaruton takia loppuelämänsä tasapaino-ongelmia. Se kävelee välillä vähän hassusti ja se on huono kiipeilemään ja hyppimään, ei juurikaan edes yritä mitään extremejuttuja. Se on kyllä minusta myös tosi lihasköyhä ja on jo tässä 4kk aikana kehittynyt kyllä. Uusi neitokainen onkin melkoinen ninja ja se hyppää lattialta 2m korkealle ihan tuosta vaan. Otin alusta asti sen linjan, että keittiön tasot ja hella on kertakaikkiaan no go. Ruokapöydän suhteen luovutin, istukoon siinä kun siinä ei ole ruokia. Tasoilta se on jo noin sata kertaa nostettu alas, ja keksin myös virittää sinne foliota. Kissat kuulemma inhoaa sitä, saa nähdä, ei se ainakaan kertaakaan sen jälkeen ole sinne hypännyt. En tiedä oppiiko kissa luotettavasti pysymään poissa sieltä silloin kun kukaan ei ole valvomassa, mutta yritetään...

Hän sai nimekseen Nut ja nimen tarina on hänen omalla sivullaan.

Hänen oltuaan meillä kuusi päivää totesin, että hänelläkin on hirveän pitkät kynnet - niin oli Talvillakin tullessaan, tuskinpa niitä kukaan koskaan oli leikannut. Ne jäi kiinni joka paikkaan ja pelotti, että nyt kun aletaan yhä enemmän viettää aikaa kaikki elukat yhdessä, niin jos hän huitaisee jotakin niin siinä tulee pahaa jälkeä. Kynnet oli siis pakko lyhentää. Talvin kanssa puin itselleni kaiken maailman toppavarusteet päälle ja hyvä etten laittanut kypärää päähänkin siltä varalta että se vastustelee. En halua, että ne oppii, että väkivallalla pääsee, ja rimpuilevaa kissaa pitäisi pystyä pitelemään niin kauan että se lopettaa. No Talvihan istua köllötti sylissä eikä edes yrittänyt häipyä mihinkään. Sitä on palkattu joka kynnen jälkeen ja jos se haluaa häipyä, annettu sen mennä, mutta sitten menee myös namit takaisin kaappiin. Sen kanssa saa nykyään helposti 1-2 tassun kynnet leikattua kerralla.

Nutin kanssa laitoin vain hanskat käteen, otin kissan ja sakset, istuin alas ja nappasin sitä tassusta kiinni, ja sehän sai sellainen primitiivisen eläimellisen paniikkikohtauksen että oksat pois. Siinä on kissa kuin liukas saippua eikä sitä jeesuskaan pitele kiinni, varsinkaan kun ei ollut yhtään älynnyt varautua. Koska se homma nyt vaan olisi saatava hoidettua, kävin pukemassa lisää vaatteita, siirryin kylppäriin sen omaan tilaan ettei se pääse sinkoilemaan pitkin asuntoa, hain kissan uudelleen ja ei muuta kuin hommiin. Hän raukka luuli varmaan kuolevansa koska niin kauhea ääni siitä lähti, ja se rimpuili, raapi ja puri. Käärin sen "kissaburritoksi" ohjeiden mukaan ja otin sieltä pyyhkeestä aina yhden jalan kerrallaan esille. Saatiin kaikki leikattua ja sen jälkeen hän pakenikin nurkkaan ja mulkoili sieltä sen näköisenä että tapan sut jos vielä kosket muhun. En nyt jaksa edes murehtia kuinka paljon kaikki otti takapakkia, ja millainen homma on yrittää totuttaa se siihen hyvällä. Melkein tuli sellainen olo, että sille on sattunut joku ikävä kiinni otto, ansaan jääminen tms, kun se ei ollut mitään "hyi inhottavaa älä koske mun töppöstä" vai aivan täydellinen slaagi välittömästi. Ehkä mä myös vähän yliarvioin; nämähän on katukissoja, ja vaikka Nut varsinkin on todella rakastava ja syliin punkeava ja luottaa ihmiseen, eihän sillä varmaan ole ainakaan mitään hyviä kokemuksia kiinni pitelystä. Saati että kukaan olisi koskaan pidellyt sitä väkisin, leikannut kynsiä ja opettanut että se on ihan mukavaa ja paljon saa nameja.

No tietääpähän että seuraavat viikot hän sitten syö kaiken ruokansa niin että opetan sille kiinni pitämistä ja tassuihin koskemista. Hän on kuitenkin melkein yhtä ahne kuin Talvi, niin ruoka kyllä toimii motivaattorina.

Talvi on muutenkin nyt osoittautunut olevan melko leppoisa peräkammarin poika siinä missä Nut todellakin on "nuts" ja sieltä tulee täyslaidallinen välittömästi kun asiat ei häntä miellytä. Hän on myös hirveän kova karjumaan oven takana, jos on mielestään väärällä puolella. Tästä ollaan kanssa yritetty opetella eroon ja karjumisella ei kerta kaikkiaan mitään tapahdu, saati että ovi aukenisi. Se on kyllä jo selvästi vähentynyt. Täytyy myös muistaa että hän on tosiaan ollut nyt kuusi päivää Suomessa, ja sitä ennen kotihoidossa Rodoksella. Hänet on napattu kadulta, viety lääkäriin, väkisin käsitelty ja sterkattu ja sitten lennätetty Suomeen, niin onhan siinä koko elämä muuttunut täysin. Mikään rescue-eläin ei osaa olla mitenkään kiitollinen siitä että hänet on pelastettu ja hän sai kodin. Se on vain eläin joka elää tätä hetkeä vaistojensa ja kokemustensa summana, ja kuusi päivää on niin lyhyt aika sopeutua, että stressitasot on taatusti edelleen aivan katossa.

Nut on tässä jo ehtinyt pudota vessanpönttöön, jossa onneksi oli vain hiusharjasta revittyjä karvoja. Opettelin Talvin tultua laittamaan pöntön kannen aina kiinni, mutta ei Talvi sinne koskaan ole meinannutkaan hypätä, eräs sen sijaan heti ekoina päivinään hyppäsi. Pääsi itse pois ja oli hyvin närkästynyt kastuttuaan, mun naurusta ei tullut loppua. Nut on myös kerran jättänyt tassunsa oven väliin ja kerran se karkasi kylppäristä, Talvi oli onneksi uunin päällä syömässä omaa aamupalaansa ja koirat ulkona, niin ei tullut mitään hallitsematonta kohtaamista. Ollaan harjoiteltu myös sitä, että ovista ei rynnitä ja että jos laitan jalan esteeksi, niin sieltä ei sitten voi punkea. Hän kyllä todellakin on sellainen nuts ettei tosikaan!

Viidentänä päivänä yhteinen illallinen, haetaan ehdollistumaa että kaverin läsnäolo tietää RUAKAAAA

Sitten muutama alkupäivien video talteen. Tässä hän ekaa kertaa tuvan puolella:

Ekaa kertaa Talvin kanssa nokakkain:

Sellainen tyyppi:

Kaiken maailman porttien kanssa eläminen on tosi rasittavaa, enkä ikinä suostuisi tällaiseen pitemmän päälle. Onni sinänsä että mulla on niin pieni talo, koska jos olisi helppo järjestää erillisiä huoneita, voisin hyvin kuvitella, että alkaisin ottaa näitä kotihoitoon eli siinä välissä kun ne tulee Rodokselta mutta Suomessa ei ole vielä uutta kotia. Onneksi sinne kentälle on myös niin pitkä matka ettei kukaan sellaista jaksaisi ajella vaikka kulut korvattaisiin. Yksi projekti mikä mua edelleen joskus voisi kiinnostaa, olisi ottaa loukutettu kissaemo pentuineen tuonne vintille asumaan, ja kesyttää ne pennut (ja emokin) ja etsiä niille sitten uudet kodit. Tällainen mahis varmaan olisi paikallisen esyn kautta, mutta ei se nyt ainakaan tän vuoden juttuja ole. Nyt kun saa nämä nykyiset elukat tulemaan toimeen ilman että ketään täytyy pitää minkään oven takana, niin ei kyllä ole uutta tutustuttamista näkyvissä ihan lähielämässä. (No ne kanat, mut niiden kanssa ei ole sitä huolta, että joka kerta kun meet p*skalle niin yks kissa karkaa väärälle puolelle ovea ja sitten ne tappaa toisensa jne.)

Aina kun tulee uusi lemmikki, se edellinen alkaa yhtäkkiä olla "vanha" ja tuttu 🤍