Ampuminen

Menossa kolmas koira jonka ampumisen oon pilannut. No töppöistä ei voi ehkä laskea koska en silloin osannut mitään. Sehän nuorena inhosi sitä ja oli ihan samanlainen luimuilija kuin muutkin. Sittemmin se kyllä saatiin käännettyä niin päin että siitä meinasi tulla rähinää ja terävyysreaktio "saatana missä täällä on tappelu?!". En löydä siitä muistiinpanoja mutta hämärästi muistan että se reagoi kääntymällä seuruusta taakse ja yrittämällä poistua, sittemmin mennä rähisemään ampujalle, ja pidin sitä hihnassa ja pakotin sen vaan jatkamaan seuruuta, ja toistojen myötä se jäi pois.

Sieni oli arjessa laukausvarma, luonnetestissä laukausvarma, MH:ssa laukausvarma mutta kusin sen tottiksen ampumisen ihan itse. Siitä tuli Juttu. Se käy helposti; ekoilla kerroilla koira vähän reagoi niin kuin nyt suurin osa elävistä äkilliseen kovaan ääneen reagoi, ohjaaja yrittää kauheasti palkata ja tsempata ja vakuuttaa että se on kiva juttu. Ohjaajaa vähän ahdistaa että voi kun koiraa ei ahdistaisi. Lopputuloksena koiraa alkaa ahdistaa vaan enemmän ja sitten koira joka aluksi ei juuri reagoinut, alkaa reagoida kerta kerralta isommin. 🙄

Täsmälleen saman olen nyt tehnyt Lakin kanssa. Jeesus että ihminen voi olla tyhmä.

Sille ammuttiin pentuna pari kertaa vain jotta näin että ei mitään ongelmaa. Uudet vuodet on menneet niin ettei se välitä mitään, eikä satunnainen pauke lenkillä liikuta sitä lainkaan. Tänä kesänä sitten BH:n jälkeen ajattelin että nyt aletaan treenata sitä. Arvelin kyllä, että seuruussa se ottaa joitakin treenejä että reagointi jää pois, mutta tuskin kovin montaa, kun ei se niitä ääniä pelkää.

Ammuttiin aluksi pari treeniä niin että koira oli paikalla olossa ja paukusta pallo lensi. Sillä ei ilmekään värähtänyt. Sitten ammuttiin kesken leikin, siinä se saattoi vilkaista tai korvat kääntyi vähän, mutta jatkoi keskeytyksettä. Sitten ollaan tehty ehkä viisi treeniä seuruussa, jossa yleensä ekaan reagoi säpsähtämällä ja jäämällä, häntä putoaa, mutta kun toistan käskyn, se tulee takaisin seuraamaan ja häntäkin nousee. Eilen meillä oli surkein treeni ikinä, koira oli niin läkähdyksissä ekasta kierroksesta, että kentälle tullessa kävi makaamaan. Olis pitäny älytä lopettaa siihen, mutta totesin että kun se ei jaksa seurata kunnolla niin olkoon maassa. Ammuttiin sille kolmesti ja joka kerta se pomppasi pystyyn, eikä sitten oikein lähtenyt leikkimäänkään.

Lueskelin mun vanhoja blogipostauksia ja muistin taas mitä ei olisi kannattanut tehdä, mutta se on myöhäistä nyt. Ai luoja miten kovasti ärsyttää, toisaalta on myös sellainen olo, että eipähän varmaan tartte tällä kaudella kokeeseen mennä. Kokeita on enää niin vähän että on jo etukäteen vituttanut se että ei sellaiseen saata päästä sitten kun haluaisi, niin hyvä vaan jos voi vuodeksi hylätä koko jutun. 🙄

Tänään tein korjaussarjaa niin, että kylvin nameja kentän laidalle, päästin mudit yhdessä etsimään ja kun ne keskittyneesti söi sieltä, ammuin. Lakki pudotti hännän alas ja tuli mun luokse, ja kun kysyin siltä että mitäs, se hyppäsi mua vasten ja oli silmin nähden hämillään ja kiusaantunut. Sanoin että mee vaan jatkamaan etsimistä, ja se tupeksi siitä mun jaloissa, mutta otin pari askelta kohti aluetta niin se palasi sinne. Kun se etsi ja söi ja häntä nousi ylös, menin itsekin sekaan kilpailemaan namien löytämisestä ja taputtelin sitä samalla. Häntä oli taas terhakkaasti pystyssä.

Toisen ammuin töppöisen vuorolla ja sen jälkeen Lakki tuli toiselle kierrokselle, ei mitään ongelmia. Ei se autossa reagoi eikä sen kentälle tulemiseen vaikuta lainkaan että juuri on ammuttu, ei siis ole lainkaan haluton tulemaan (Sieni taisi pahimmassa vaiheessa olla). Kun ei se niitä paukkuja pelkää, vaan olen vaan saanut sen hämilleen siitä mitä ne tarkoittaa ja miksi niistä alkaa kauhea show.

Taidan nyt jatkaa namiruuduilla niin kauan, että se lakkaa reagoimasta niissä, ja mietitään sitten miten palataan tekemisen pariin. Ylipäänsä on tyhmää ottaa suoraan seuraamiseen. Sienelle se lopulta opetettiin kosketuskepillä; koira tökkii ja saa joka osumasta palkan, appari ampuu samalla. Vaikka 4 paukun sarja, sitten pieni tauko ja namien täydennys käteen ja uusi samanlainen setti. Oon kirjoittanut että Sienellä kymmenes treeni oli käänteentekevä, siihen saakka oli enempi vähempi luimuilua ja rytmi hidastui aina selvästi paukuista. 14. kerta on ollut sellainen ettei se ole reagoinut enää mitenkään ja tökkii vaan samalla rytmillä ammuttiin tai ei. Kosketuskeppi on siitä hyvä että koira ei ole käskyn alla eikä sen tarvitse tehdä mitään. Tökkimällä saa palkkaa mutta jos ei halua tökkiä niin ei oo pakko. Pois ei kuitenkaan pääse eli tarvittaessa koira hihnaan. Sitten pitäisi vielä itse yrittää olla niin kuin ei olisikaan; paukut on taustahäiriö eikä niihin reagoi ohjaajakaan.

Taidan käydä ensi viikolla joka ilta ruokkimassa koiran kentällä. Tai koirat, toinen ja vaikka kolmaskin laukauksiin reagoimaton yksilö paitsi toimii malliesimerkkinä, myös lisää kilpailua ruuasta.