Silmälääkärissä

Meidän suosikkilääkäri kunnallisella lopetti. Hän vain katosi. Kirjoitti paikalliseen puskaradioonkin että kiitos kaikille asiakkaille ja että uudet tuulet puhaltaa. Luulin että hän vaihtaa alaa täysin, tai muuttaa jonnekin hornan kuuseen, mutta hän perustikin yksityisen yhden naisen klinikan.💗Akkavuoren eläinlääkärin sivuilta: 

"Eläinlääkärissä käyminen ei ole eläinpotilaallekaan pelkkää kliinistä hoitoa. Eläimellekin lääkärissä käyminen on kokemus, jonka laatu riippuu paljon siitä, miten eläinlääkäri tekee työnsä.

– Haluan toimia niin, että lääkärikäynnistä jää sekä eläimelle että sen omistajalle hyvä mieli eikä käynti ole kenellekään stressaava. Arvostan pitkäaikaisia asiakassuhteita ja pyrin ihmisläheisiin, maalaishenkisiin kohtaamisiin."

Kaupunkilehden juttu

Lakin silmät on rähmineet pitkään. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, ja ei koskaan mitenkään valtoimenaan, lähinnä yön aikana silmäkulmaan ilmaantuu kuivunut rähmä. Oon kysynyt tästä joskus muistaakseni jonkun rokotuksen yhteydessä, ja silloin todettiin että koska se on niin kova kaivamaan ja möyrimään, ehkä silmät vaan joutuu koville erittäessään kaikkea sinne kuulumatonta takaisin pihalle. Nuorilla koirilla silmät myös kuulemma saattaa vuotaa enemmän, en tiedä miksi.

Muuton yhteydessä innostuin putsaamaan niitä silmävedellä päivittäin, mutta oikeastaan minkäänlaista vastetta en havainnut. Meinasin ensin viedä sen viralliseen silmätarkastukseen, mutta kun se täyttää tammikuussa kolme ja silloin saisi polvetkin loppuelämän tulokselle (alle 3v tehty tutkimus on voimassa vain kaksi vuotta kerrallaan), niin teki mieli odottaa sitä. En myöskään tiedä tehdäänkö virallisessa tarkissa muuta kuin virallinen tarkki ja minä haluaisin ensisijaisesti tietää mikä sillä on ja hoidon siihen. En tiedä voiko sille kokeilla vaikka ab-kuuria ja katsoa auttaako se. Kyllä ne välillä myös vähän punoittaa, mutta koira ei raavi niitä koskaan eikä ne vaivaa muutenkaan kuin minua.

Siispä päätin että nyt me lähdetään testaamaan uutta eläinlähtöistä lääkäriä, tai tuttua lääkäriä uudella klinikalla. Päätin että otan Pajun mukaan. Normaalisti en ehkä kehtaisi, klinikoilla on aina kauheasti porukkaa ja härdelliä ja ylimääräinen koira on vain tiellä, mutta tuolla ei ole odotustilaa ja yksi ainoa asiakas kerrallaan on sisällä, niin Pajusta ei pitäisi olla mitään haittaa. Esiliinana toimiminen on sekin vasta yleistymässä ja hyvin vähän koiraporukoissa puhutaan siitä, että sosiaalinen ja reipas pajunomainen eläin voi antaa tosi paljon turvaa sellaiselle koiralle joka ahdistuu klinikalla. Luulen että siinä on monta ilmiötä; kun toinen on innoissaan ja rakastaa kaikkia ja kaikkea, ja menee edellä näyttäen esimerkkiä, toisenkin on helpompaa ajatella että ehkä tämä onkin hyvä juttu. Sosiaalinen koira myös "rikkoo jäätä" ja jos se härvää innoissaan lääkärin luona, saa rapsuja ja huomiota ja ehkä namejakin, niin kateusvietti varmaan alkaa heräillä toisen sisällä. Ainakaan siinä ei ole enää ollenkaan niin helppoa olla sitä mieltä että hyi tämä on kamalaa, jos toisen mielestä tämä on parasta ikinä. Lakki on todella vietävissä, ja paitsi että voisin itsekin olla lääkärissä enemmän, kuuluvammin ja näkyvämmin sitä mieltä että jes parasta ikinä (jos vaan kehtaisin...), niin se ottaa hirveästi vaikutteita myös Pajusta.

Aikaa piti kerran siirtää kun oon ollut kipeänä, mutta lopulta se koitti. Oon edelleen kipeä eikä musta lähde ääntä, mutta sovittiin että tulen silti ja laitoin tietoja etukäteen sähköpostilla niin ei tarttenut niin paljoa kähistä paikan päällä.

Pihassa oli edellisen asiakkaan auto ja sieltä ikkunoiden läpi koirat räyhäsi meille kun mentiin ohi. Lakki pelästyi niitä eikä suostunut enää syömään. Piti hetki odotella niin käytiin vähän kuseskelemassa kadun puolella.

Sisälle ne meni reippaasti ja Lakki oli just sen oloinen kuin arvasin; pyörremyrskyn lailla paikkoja tutkiva ja ell:n syliin hyppivä Paju yllytti sitäkin innostumaan mutta sitä jännitti silti. Korvat haritti ja se kävi monta kertaa haistelemassa lääkäriä ja kun hän istui niin hyppäsi etujalat syliin, mutta oli koko ajan takakenossa ja ilme just sellainen ihanan huolestunut "onkohan tää okei vai ei". Hän luki mun rivejä ääneen ja koirat sai härvätä hetken ilman että kukaan puuttuu niihin, sitten hän otti mun namipussin ja alkoi istuttaa niitä ja palkkasi. Lakkikin söi tosi hyvin taas. Koira tahtoi aina nostaa etujalat syliin ja siinä sen ollessa hän syötti sille nameja ja samalla kyyläsi niitä silmiä yleisesti. Lakkia ei ahdistanut yhtään kun se mielestään teki vaan istu - jalat syliin - istu -sarjaa.

Sitten otettiin se pöydälle ja minä otin käsikosketuksen ja omalla kädellä nostin luomia, ja hän katsoi. Joku pieni laite sillä oli kädessä ja se oli koiran naaman edessä ihan lähellä, mutta Lakki oli tosi rento. Hän palkkasi sitä ja minä vain kehuin. Varoin etten pidä kiinni mistään jotta koira ei saa siitä ahdistusta, sitähän ei oikein voi pidellä, ei ole koskaan voinut.

Pikku assistentti yritti joka puolelta tunkea että koska on mun vuoro ja voisko joku katsoa munkin näkimiä 😄 Oli ihan sikahyvä idea ottaa se mukaan ja ehdottomasti jatkoon!

Ei siellä silmissä ole ylimääräisiä ripsiä, eikä mitään muutakaan käytettävissä olevalla suurennoksella havaittavaa. Hän sanoi uudelleen sen että nuorilla koirilla ne nyt vaan saattaa vähän vuotaa, ja sitten mietti voisiko se olla atopiaa tai ruoka-aineallergiaa joka oireilisi vain silmissä. Koira ei hankaa niitä koskaan, korvat on siistit eikä se rapsuttele itseään yhtään, niin en tiedä, kuulostaa aika oudolta. Mitään eliminaatiodieettiä en kyllä jaksa mutta voisihan sitä vähän seurailla muuten, kun tuntuu että se välillä on parempi ja välillä huonompi. Oon miettinyt ihan sellaistakin että voiko vaikka tuulisemmat päivät ärsyttää niitä enemmän, mutta kun se on ihan sisäkoira niin olisiko sillä niin suurta vaikutusta?

Saatiin kosteuttavat tipat kuukaudeksi ja rasvahappolisä josta riittää 3kk setti, ja katsotaan sitten onko tilanne muuttunut. Sinkkiä se on jo aiemmin saanut useaan otteeseen tosi reilullakin annostuksella eikä sillä ole ollut mitään vaikutusta.

Ainakaan se nyt ei ole mitään vaarallista ja tosiaan kun se ei koiraa vaivaa, niin sinänsä ei tarttisi tehdä mitään. Se saattaa loppua iän myötä tai sitten ei.

Kylläpä jäi hirveän hyvä mieli, erityisesti koiran käytöksestä ja todella eläinlähtöisestä palvelusta. Käsikosketus on ehkä paras taito mitä tollaselle koiralle oon älynnyt opettaa! Kohteiden treenaaminen näkyi siinä että ne oli suorastaan kilvan vaa'alla ja pöydällä enkä meinannut saada yksittäisiä painoja otettua kun toinen punki aina väkisin sekaan. 😍 Lakki 18,0 kg ja Paju 7,9 kg.