Ruskavaellus

Kesän tapahtumien johdosta lomaa siirtyi melko paljon, ja kun sitä kunnalla on muutenkin ruhtinaalliset kuusi viikkoa, käyttämättömiä päiviä olikin yllättäen melkoinen määrä. Lomat tulee meillä ajoittaa koulujen loma-ajoille, mutta ajattelin että ei se ota jos ei annakaan ja kysyin syyskuulle. Syyslomalla ruskat on pelkkää harmaata paskaa enää. No ei se esari koko viikkoa luvannut, mutta muutama päivä järjestyi, hommat sitten vaan jää tekemättä kuten aina kun joku on pois, ja sellaistahan tässä viimeinen vuosi on ollutkin jo niin ei mitään uutta. Kaupunkimme siis säästää ja sijaisia ei saa palkata.

Sovittuani lomapäivät ja aloitettuani ruskavaelluksen suunnittelun, ei mennyt montaa päivää kun muistin että perkele samana viikonloppuna on nosekokeet. Viisi päivää on muutenkin vähän lyhyt aika lähteä ihan pohjoiseen, ja etelässä ruska on vasta tulossa. Lopulta monen syyn summana päätin, että teen kolmen päivän vaelluksen ja menen kokeisiin.

Sääennuste lupasi sitten tietenkin kaatosadetta ja ehdin jo miettiä pitäisikö jättää välistä kokonaan. Oli ylipäänsä vaikeaa valita kohde; mua ärsyttää kansallispuistoissa se, että niissä järjestään on sallittu telttailla vain nuotiopaikkojen yhteydessä. Mikään ei ole vastenmielisempää kuin mennä metsään nauttimaan hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä ja sitten joutua nukkumaan toisten ihmisten kanssa. Tosin ei kai siellä arkena kovin paljoa väkeä olisi nukkumassa. Pitkään mun vaihtoehto oli Salamajärven kansallispuisto ja siellä Hirvaan kierros (58km), joka menisi osin kp:n ulkopuolella ja jossa kehtaisi poistua sata metriä reitiltä metsään ja nukkua missä haluaa. Google vaan kertoi että siellä on paljon pitkospuita ja osin kivikkoista ja hankalakulkuista se reitti, ja aloin miettiä että koska mulla on tarkka aikataulu niin se on sitten 20km per päivä eikä ole mahista joustaa. Inhoan vaelluksella kaikkea sellaista että pitää olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan - koskee myös sitä jos nukkuminen pitää ajoittaa tiettyyn paikkaan. Jäädäkö tähän vai kävellä vielä 10km seuraavalle sallitulle paikalle, argh.

Sitten löysin vahingossa Keski-Suomen maakuntauran ja päätin että tämä on sopivan neverheard eikä siellä varmaan ole ruuhkaa. Saa nukkua missä haluaa. Yhdistin reitille Pyhä-Häkin kansallispuiston kiertämisen. Varasin pe-la-yöksi mökin, jotta pääsee kuivattelemaan kamoja ja peseytymään ennen lauantain koetta. Katsoin kotona kartasta sopivan päättyvän metsäautotien, joka leikkasi reitin ja mistä aloittaisin. Tämähän järjestyi hyvin. Paitsi että sääennuste lupasi edelleen enempi vähempi sadetta. Olen kerran ollut marraskuun ekalla viikolla Syötteellä ja silloin vikana yönä kaikki kamat oli niin läpeensä kosteita, että muistan että se oli hyvin uneton yö ja vapistiin kaikki vaatteet päällä, umpijäässä odottamassa aamua että näkisi kävellä pois sieltä. Silloin mua pelotti. Kylmyys ei ole vaikea asia, kosteus on. Se tunkee joka paikkaan eikä mikään teltassakaan säily kuivana. Sitä voi olla vaikea kuvitella jos ei ole koskaan kokenut, mutta melkein joka yön jälkeen pitäisi päästä kuivattelemaan kamoja, että ne pysyisi toimivina.

Sitten vaan päätin että now or never. Valitsin saappaat jalkaan, otin sadetakin mukaan ja päätin että tämä on nyt tällainen kokeilu ja jos tuntuu että kuolen ekan yön jälkeen, kävelen takaisin autolle, perun mökin ja kokeen ja painelen kotiin häpeämään. Sateen lisäksi ennuste lupasi myös melko lämmintä; yötä päivää tasaista +8...+13C.

Tämä oli monella tapaa myös tällainen jämäreissu. En ostanut mitään. Käytin kesältä jääneitä ruokia. Karsin myös tavaroita; en ottanut tyynyä, en pyyhettä, en vaihtovaatteita muuta kuin alusvaatteet ja sukat, en taukotakkia koska en mä sateessa istuisi kuitenkaan ulkona ja teltassa voi lämmitellä makuupussissa. En kameraa, koska ei sitä sateessa kaivaisi pussista esille kuitenkaan. Vain yhden kaasun vaikka yleensä on aina varakaasu, mutta ehkä tähän ankeuteen sopisi jos se rikkoutuisi tai loppuisi ja söisin sitten kylmiä ruokia :D Rinkassa oli niin paljon tilaa että sain varmaan ekaa kertaa ikinä makuualustankin survottua sisälle. Yleensä se roikkuu teltan kanssa ulkona.

Töppöinen jäi tietysti miehen kanssa kotia.

Rinkka oli niin kevyt että eka tauko oli varmaan jossain 5km käveltyämme. Ei painanut selkää ollenkaan. Lakki veti ihan sekona ja Paju paineli ekana fleksissä.

Tulossa kp:n reiteille. Pisin reitti meni ulos puistosta ja siellä järven (Majajärvi, voiko sellaista vastustaa ja olla majoittumatta?) rannalla oli aikomus yöpyä

Onneksi heille ei jäänyt kesältä mitään kauhua ötököistä ja malttoivat odottaa rauhassa telttaan pääsyä

Pyhä-Häkki oli lähes järjestään tällaista ihanaa metsää. Lisäksi hieman soita.

Saappaat pelitti hyvin. Onhan ne vähän liukkaat eikä tue nilkkaa mutta ärsytti paljon vähemmän kuin pelkäsin. Saatan lähteä niillä jatkossakin, eipä tartteisi vaihtaa kenkiä kaikkiin purojen ylityksiin.

Salaatti oli tarkoitus syödä autolla ennen jalkautumista mutta ei ollut yhtään nälkä, niin survaisin senkin mukaan. Astetta paremmat eväät, todellakin.

Lakki peri töppöisen williksen. Se näytti hassulta. Jotenkin... epäsopivalta.

Hänellä oli pelkkä EW eikä se oikein riittänyt.

Mut onneksi voi nukkua kaverin päällä, tai lämmittää kinttua ainakin.

Eka päivä oli enemmän sellaista tihkua, ja leirinkin sain rauhassa laittaa t-paitasillani, ei satanut. Yöllä satoi, ja aamulla ulkoteltta oli hyvin märkä. Sisällä kaikki oli kuitenkin ok, mun fysiikan ymmärryksellä se auttaa että ei ollut niin kylmä kuin silloin siellä Syötteellä. Mulla oli aivan liian kuuma yökkärissä ja nollakelin pussissa. Reitillä tulisi ensin kota, johon oli 300m pisto, ja jossain aivopierussa päätin ohittaa sen ja marssia seuraavalle tulipaikalle. Se olikin sitten vain keittokatos, mutta tein tulet ja kuivasin ulkotelttaa siinä. Makuupussia en jaksanut edes kaivaa esille, se ei siis ollut pahasti nihkeä.

Sääennuste näytti tälle päivälle paljon enemmän sadetta. Lakille oli mukana myös töppöisen vanha sadetakki, jonka se on saanut tutulta joka oli ostanut vahingossa omalle koiralleen liian pienen koon. Mä en oikein ole ihminen joka ostaisi koirille sadetakkeja, herran tähden kastukoot elukat sateessa, kuivuvat ja varisevat lattialle ja imuri hoitaa loput. En kyllä edes tiedä ostetaanko niitä koiran vai omistajan mukavuuden vuoksi? Mietin että alkaako rinkka hiertää jos alla on sadetakki, tai onko takki niin liukas että rinkka pyörii päällä, mutta nythän se selviäisi.

Sehän suojasi kivasti myös mutaantumasta kun hänen oli pakko maata laudoituksen sijaan maapohjalla!

Grillaamme nahkaa eli hän lämmittelee. Tämä oli suurin ongelma; ei sitä kävellessä sade haittaa yhtään, mutta heti kun pysähdytään, se alkaa palella. Hirveä homma kuivata se että voisi pukea takin päälle ja kaivaa nekin kamat esille kun tämä on kuitenkin vain aika nopea pysähdys.

Let's go

Pitkoksilla sai vähän varoa saappaiden kanssa. Kp:n alueella ne oli tosi hyvässä kunnossa, maakuntauralla paikoin hyvin lahoja.

Yllättävä lammaslaitumen läpi marssiminen. Ei ollut kuin paskaa jäljellä, elukat oli ilmeisesti viikkoa aiemmin viety pois.

Mulla oli tulostettujen karttojen lisäksi maastokartat puhelimessa auki. Maakuntaura oli paikoin huonosti merkattu ja piti varmistella metsäautoteillä oikeat suunnat.

Toisena iltana teltassa. Käveltiin vähän vahingossa jotain 20km ja kellokin oli vasta kolme :D Reitti oli tosi joutuisaa ja rinkka kevyt. Sadetakki pelitti hyvin ja koira oli huomattavan kuiva. Ehkä Pajullekin pitäisi hommata sellainen.

Kaikki vihreissä

Toisena päivänä kävelin tosiaan liikaa. Kävellessä sade ei haittaa, kebit (saatanan kalliit vaellushousut) ei tunnu märkinä pahalta, ei myöskään merinovilla yläosassa. Pipo oli puuvillaa ja se pitää muistaa päivittää merinoon myös, oli melko märkä. Itse asiassa kävelin takaisin autolle ja hetken mietin että pitäiskö vaan ajaa sivistyksen pariin ja ottaa vaikka hotelli. En sitten kuitenkaan halunnut luovuttaa, joten kävelin maakuntauraa toiseen suuntaan jonkun kilsan verran, että tulin järven rantaan, ja laitoin leirin sinne. Nyt olin aivan litimärkä, housut reisiin asti, sukat siksi että saappaissa oli kauhea hiki, ja sadetakin alta kanssa hien takia. Satoi koko ajan. Teltassa oli kuitenkin kaikki vielä ihan ok ja siellä me sitten kokkailtiin ja levättiin ja kokkailtiin ja nukuttiin yöunet. Yö oli niin lämmin että nyt älysin nukkua makuupussi auki, pelkkänä peittona, ja Paju pääsi sinne liepeiden alle. Takin kanssa makuupussin alla sillä vaan oli sitten liian kuuma ja se vaihtoi paikkaa milloin sisään ja ulos. Tähän pitää miettiä ratkaisua, koska selkeästi pelkkä takki ei riitä, ja pieni koira ei vaan jaksa lämmittää itse itseään. Lakki pärjäsi pelkän williksen kanssa hyvin.

Ei sitä ruskaa varsinaisesti nähty mutta vähän yritystä kuitenkin

Yöllä heräsin siihen että muutama satunnainen pisara tuli sisään. Luulen että tuuletusluukun sauman teippaus vuotaa. Toi mun kahden hengen teltta on muutenkin melko köpsä, siinä on onnettomat eteiset 3hlö versioon nähden, ja sieltä ei pääse ulos ilman että selkä osuu ulkotelttaan. Lisäksi jos se nyt alkaa vuotaa niin voipi olla että pitää alkaa katsella uutta. Aamulla leiriä purkaessa oli selvää että nyt näillä kamoilla ei nukuta enää yhtään yötä ellei niitä saisi kunnolla kuivaksi. Oli melko vetistä. Teltta siis pahiten, ja ulkotelttaa poistaessa sisätelttakin otti melko paljon osumaa. Oli myös melko kamalaa riisua yökkäri ja vetää päälle litimärät vaatteet. Mietin että mulla olisi esim ne kuivat sukat mukana, mutta mitä ne auttaa kun saappaat on kuitenkin märät sisältä. Onneksi ne ei kauaa tunnu pahalta ja kävellessä ehti jo unohtaa että oon märissä vaatteissa.

Perjantai-lauantai-yöksi olin siis varannut mökin, ja vaikka se nyt ei sinänsä tähän kuulu niin pannaan muutama kuva talteen.

Sauna oli ihana, ja astuessani ulos terassille ulkona näytti tältä. Olin tirauttaa muutaman kyyneleen. Menin. Selvisin. Olen elossa.

***

En kaivannut tyynyä, vaatemytty riitti. En vaihto-t-paitaa. Saappaat oli ihan hyvät, tosin hikoamista pitäisi varoa. Sadetakkikin oli tavallaan turha koska ne vaatteet kastui kuitenkin. Ekana päivänä mulla oli hirvikärpästakki aina kun ei ollut sadetakkia ja se oli jees, silloin niitä riitti. Kaatosateessa nekään ei sitten lennä. Paksua taukotakkia en kaivannut ollenkaan, eikä tuo mukana ollut kevyesti vettä pitävä ohut takki ollut mulla päällä muistaakseni muuten kuin tokana päivänä teltasta pissille mennessäni. Muuten se oli Pajulla peittona. Ehkä jatkossa pitäisi karsia kamoja jotta rinkka ei paina niin paljon jotta jaksaa kävellä paremmin.

Kännykkä toimi kuvaamisessa ihan riittävän hyvin että saa muistot talteen. Tosin sen päällä pitäminen ärsytti. Välillä ei ollut kenttä mutta silti sitä joutessaan selasi nettiä ym... Mutta ehkä silti voisi miettiä että jatkossa raahaa yhden ylimääräisen virtapankin puhelimen lataamiseen ja jättää kameran kotiin? Mun kamera on kauhea mörskä ja putki on niin paska että ei sillä paljoa kummempaa laatua edes tule. Lisäksi niitä vaelluskuvia on niin kauheasti jo että tartteeko joka reissulta neljääsataa otosta. Jos pari kännyräpsyä parhaista hetkistä?

Toisena iltana ruokana oli kesältä jäänyttä palak paneeria. Siihen tuli aika paljon inkivääriä, kun heitin lopun kannan sekaan ettei se jää nurkkiin pyörimään, ja mietin jo tehdessä että saattaa olla aika väkevää. Säilyypähän paremmin, se oli meinaan ihan kunnossa edelleen. Aiemmin oon kuivannut vain kasviksia ja syönyt niitä muussin kanssa, mutta tälle kesälle kokeilin kuivata ihan tuollaisia valmiita ruokia (tuo oli siis jonkun muun ohje, en syö noin hienoja ruokia) ja jauhelihaa sekä itselle että koirille. Arvelutti että entä jos mun viikon ruuista puolet on homeessa, mutta tämä ainakin antoi luottoa siihen että kyllä ne säilyy. Jatkossa täytyy siis panostaa itse kuivaamiseen entisestään.

Ei se ehkä varsinaisesti kivaa ollut. En nähnyt ristin sieluakaan, ja mietin kyllä monesti että kuka helvetin hullu täällä nyt kävelisi. Jos pääsisi yöksi aina kotaan (varattuun, ettei sinne tulisi varmasti muita), ei kävellessä haittaisi vaikka sataisi mitä. Ne yöt on se mikä stressaa ja ärsyttää. Kaikki menee kamalan vaikeaksi, ihan vaikka vaan teltasta pissille lähteminen. Riisu yökkäri ja sukat että ne säilyy kuivina, mene alasti tai pue ne märät rytkyt päällesi.

Mutta ei vaelluksella ehkä koskaan ole yhtä onnen tunteiden ilotulitusta. Ehkä se on enemmän selviytymistä, sitä että näkee miten vähällä pärjää, miten vaatimattomasti voi elää? Silloin ne hyvin pienet mukavat asiat tuntuu valtavan isoilta. Olisin minä voinut jäädä kotiin ja maata lomani sohvalla katsomassa ikkunasta että kylläpä siellä sataa. Mutta minä elän.