Nosekokeet, osa: Lakki ja Inkku

Lauantaina oli siis KEK2 Petäjävedellä, johon ajelimme pohjoisesta. Koe alkoi vasta iltapäivällä, mikä oli ihanaa, tosin kostautui sitten kotiin ajaessa - olin 20.30 kotona ja pimeässä sai ajaa loppumatkan. Jossain vaiheessa suunnitelmiani soin ajatuksen sille, että koira saattaa olla vaelluksen ja vieraassa paikassa mökkeilyn jälkeen melko väsynyt eikä ehkä parhaimmillaan, mutta se oli vain hetkellinen ajatus.

Koiria oli 15 ja Lakki suoritti numerolla 10. Sää jatkoi linjallaan; kamalia kaatosadekuuroja, tasaista tihutusta ja hetken aina välillä paistoi aurinko niin että piti kiireen vilkkaa avata auton luukkuja, ettei koirat käristy.

Koe alkoi ensin sisä- ja laatikkoetsinnällä. Sisäalue yläkerrassa melko ahtaasti, kaksi piiloa, aikaa 3:30.

Viivan vasen puoli

Alueella kaksi "huonetta", tässä toinen

Rummut rajattu ulos

Alkovi/syvennys myös rajattu ulos

Eka kuva on vähän suttua, mutta lasten leikkipöydällä on leikkikahvisetti, ja se oli kuulemma ollut kokeen suosituin kohde. :D Tunnustettakoon että minäkin sanoin koiralle että katso tuosta...

Lakki otti nopeasti kirjahyllystä alhaalta kirjasta ekan löydön, ja kun pyysin näyttämään uudelleen niin se tuuppasi kuonon niin vauhdilla sinne väliin että jonkun kirjan kansi nousi. Sitten pyörittiin monessa kohtaa, kunnes aloin nostattaa sitä "baaritiskiä" vasten. Sehän ei mielellään laita etujalkoja mihinkään vaan seisoo aina mangustina, ja nyt se teki ihan sairaan hienon, varmaan melkeen kahden metrin siirtymän baaritiskiä pitkin kävellen siis vain takajaloillaan, ja pointtasi sitten hajun. Kun ilmoitin löydön, koko yleisö (ajanottaja, sihteeri ja tuomari) repesi hurraamaan :D Tuomari kehui että tyyli on vapaa mutta että oli erikoisin esitys vähään aikaan, ja harmitteli ettei se tullut videolle.

Siirryttiin alas laatikoille, joita oli kerrankin ihanasti ryhmittäin yhteensä 30 kpl, kymmenen kutakin sorttia. Helpottaa kartalla pysymistä. Mietin kyllä taas kolmatta kertaa kokeessa että ei mun koira ole koskaan tällaisia nähnyt; eka kakkosen koe = laukut, toka kakkosen koe = pienet muoviboksit ja nyt kolmannessa ämpäreitä... aikaa oli 2:30 ja kaksi piiloa.

lähdöstä vasemmalle

lähdöstä oikealle

Lähdettiin oikealle ja koira työskenteli ihan sairaan hienosti, se pysyi laatikoilla ja skannasi niitä itse järjestyksessä. Kerran se meinasi harhautua seinälle ja kutsuin sen takaisin. Eka löytö aika keskeltä lähdön edestä ämpäristä, toinen lhyvin pian sen jälkeen vasemmalle laatikosta, ehkä siinä oli yksi tyhjä välissä tms. Hauskaa että kerrankin löydöt oli lähekkäin, kun yleensä ne tuntuu olevan eri puolilla aluetta. Varmistelin taas molemmat löydöt, kun viime kokeessa ne laatikot meni pieleen. Tämä oli tosi näppärä etsintä ja olen siihen tosi tyytyväinen.

Tauon jälkeen sitten ulkoalue ja ajoneuvot. Ulkoalueella mulle iski joku hahmottamishäiriö, enkä vieläkään tajua miksi se oli niin vaikeasti rajattu :D Portaiden päälle kahta ekaa lukuunottamatta, tai alle ei saanut mennä, mutta niiden ulkoreunat kuului eli maasta sai nousta niitä vasten. Aikaa 2:30 ja yksi piilo, eihän tässä ole oikein mitään etsittävää edes?! Tähän mennessä ei ollut oikein jännittänyt, mutta nyt kun oltiin yhä tuloksessa kiinni, se inhottava paineen tunne iski. Lakki jäi lähdössä jotenkin vähän kyselemään ja aloin sitten ohjata sitä. Portaiden oikealla puolella olevalla seinällä se reagoi monessa kohtaa, nostatin sitä portaille, katsottiin kulmat, katsottiin seinässä olea ritilikkö, ja sitten kun tuli 30s jäljellä niin en tiennyt enää yhtään mihin mennä. Lopulta sitten heitin arvauksen oikeaan nurkkaan, mutta eihän se siellä ollut. Tuomari sanoi että jos hetken et ohjaa sitä koiraa mihinkään ja annat sen itse tehdä, niin sehän sitten otti sen hajun ihan nenänsä korkeudelta listasta. Hän harmitteli että koira on niin kiltti että tulee ohjaukseen eikä vastusta lainkaan, ja vaikka se on toki hyväkin asia niin miksi ihmeessä mä ohjasin niin kovasti tässä, ja päätin että se on korkea? Niin, hyvä kysymys :D Olisi voinut vituttaa mutta oikeastaan mua enemmän nauratti se, että kyllä sitä vieläkin keksii uusia tapoja pilata koiransa suorituksen.

Ajoneuvoja oli kolme ja vain yksi piilo. Etukäteen jännitti eniten ne ja ne laatikot. Tässäkin yksi piilo ja aikaa sama 2:30. Lakki ei selvästi valinnut mitään suuntaa, joten kierrettiin eka sininen auto vastapäivään, ja sitten tultiin sen oikealta takarenkaalta kuvan etupuolelle ja kierrettiin yhdistelmä myötäpäivään. Haju oli sattumalta juuri vaalean auton edessä jossain vasemmalla ja tultiin sinne ihan meidän kierroksen viimeisellä metrillä. Mutta Lakki teki ihan jäätävän hienoa etsintää ja olisin voinut itkeä onnesta. Se pysyi ajoneuvojen pinnassa koko ajan eikä mulkoillut ollenkaan perässä hiihtänyttä tuomaria, eikä sille tullut yhtään uskon puute että kauanko tää vielä jatkuu kun mitään ei löydy. Tuomarikin kehui että tämä on sellainen tekniikka että mitään ei takuulla olisi jäänyt matkalle.

Lakille siis 75p ja sijoitus 9. Satasia tuli viisi ja yksi heistä nousi kolmosiin.

"Urpo mikä urpo", ajatteli hänkin varmaan pois tullessa. Töppöiselle se oli ihan vakioajatus, kun hänhän on sellainen kaikkien alojen asiantuntija eikä ikinä omasta mielestään mokaa mitään, vaan ohjaaja on aina syyllinen. Nyt ei voisi väittää etteikö se olisi totta, tämähän meni täysin ohjaajan piikkiin. Mutta ei mua oikeasti vielä vuorokautta myöhemminkään harmita. Lakin kanssa ei ole kiire kerätä tuloksia, ajattelen edelleen että haluaisin kisata sen kanssa kakkosissa vielä vuosia. Kolmosen kokeita ei edelleenkään montaa ole koko maassa, ja siellä se pelin henki muuttuu täysin erilaiseksi. Ei jotenkin tunnu yhtään kiehtovalta vaan enemmän vaan ärsyttää. Kakkosissa on ihanaa. Se on ihan sairaan magee tunne kun Lakin kanssa alueet ei tunnu ylivoimaisen vaikeilta, niin kuin töppöisen kanssa usein tuntui.

Aina saa kärsiä ja hävetä ton ohjaajan kanssa.

Tuomari oli tosi ihana ja antoi reilusti palautetta ohjaajalle. Hän kehoitti kiinnittämään huomiota siihen, että koira saisi olla vähän tuhmempi ja mun ei pitäisi ohjata niin paljon. Kuultuaan että se on vasta kaksi, hän sanoi, että meillä on koko elämä vielä edessä. Kotimatkalla mietin sitä ohjaamista ja se on oikeasti ihan totta. Viimeisissä treeneissä ennen koetta sanoin, että musta tuntuu että kokeissa koira häiriintyy mun käsistä. Oon tänä kesänä treenannut pääasiassa anoppilassa ja mökillä, ja silloin koira on aina irti. Ajattelin että se katsoo mun koholla olevia, liinaa piteleviä käsiä ja kyselee siksi että mikä juttu, ja ehkä sekin oli osin totta. Mutta se myö kyselee tosi paljon ohjaamista koska oon ohjannut sitä kokeissa niin paljon! Treeneissä seison aina kauempana ja pidän käsiä selän takana. Kokeissa tulee aikapaine ja alan tosi helposti ohjata, että katso vielä tuolta ja vielä tuolta, ja sitten se jää päälle. Tää ulkoalue oli loistava esimerkki; lähdössä koira ei lähtenyt mun edelle vaan jäi siihen viereen ja sitten ajattelin auttaa sitä, että no aloitetaanpa tuolta. Olisin voinut vaan sanoa sille että mee vaan tms niin se olisi varmaan lähtenyt. Onneki tajusin tämän nyt ajoissa! Nyt sille onkin sitten luvassa itsenäisyyttä ja irtoamista tukevia treenejä, joissa pitelen liinaa ja tulen mukana, mutta en puutu muuten mihinkään. Siinä on niin iso ero; ihan kuin olisin opettanut sille kaksi eri lajia. Etsi irti ja mä jään kauemmas ja sitten sellainen missä mennään yhdessä ja seuraat mun kättä. Aivan liian suuri ero ja sen pitäisi osata vaihtaa myös ohjauksesta itsenäiseen.

Sunnuntaina oli sitten tosiaan Inarin vuoro. Oon joskus vuosi sitten treenannut sen kanssa parit treenit ja nyt ehdittiin kahdesti treenata ennen koetta. Oon siis toki nähnyt kymmeniä jos en satoja kertoja kun sen oma ohjaaja treenaa sen kanssa. Inkulla on ykkösistä ziljoona 75p suoritusta ja ongelma on laatikot, koska ne kiinnostaa kuin kilo paskaa. Viime aikoina se on ruvennut tekemään ohjaajalleen hyvin uskottavia valeita kun hän ensin saa sen edes etsimään niistä mitään. Ajateltiin että jotenkin mystisesti ohjaajan vaihto voisi auttaa asiaa :D

Ykkösen koepäivä oli hyvin samanlainen, paitsi koiria oli 20 ja meidät oli jaettu kahteen ryhmään, oltiin iltapäivässä. Satoi ehkä vielä enemmän kuin eilen, ja etsinnät aloitettiin ensin ajoneuvot ja ulko. Näistä ei nyt tullut kuvia, mutta ajoneuvoja oli kaksi ja ulkoalue oli tosi pieni rakennus, jossa muutama porras, ovi karmeineen ja sitten lautaseinää. Inkun oma ohjaaja harmittelee aina sitä kun heillä ei ole kovin hyvä suhde; Inkku on vähän samanlainen kuin töppöinen että heistä ohjaaja on lähinnä ikävä riippakivi liinan päässä eikä sitä välttämättä tartteisi mihinkään. Oli tosi yllättävää että Inari sitten kuitenkin kaipasi äiskää. Autoilta oli tosi pitkä siirtymä koealueelle ja se muutaman kerran vilkuili olkansa yli, että tuleeks se muija sieltä. Ihan se ei myöskään ollut mun kanssa niin intensiivinen kuin oman ohjaajansa kanssa. Ajoneuvoilla ekasta en oikein saanut sitä etsimään, ja arvasin ettei siinä ole hajua, toisella selkeä kiinnostuminen ja löytö. Ulkoalueella kanssa nopea löytö, ei keritty koko aluetta edes katsoa. Onneksi se on niin työorientoitunut koira, että vaikka se vähän ihmetteli että mikä juttu, niin kyllä se lähti hyvin etsimään.

Tauon jälkeen sitten ne laatikot ja sisä, ja vaikka ei tähän mennessä taas ollut jännittänyt, niin nyt ne paineet iski. Olisihan se nyt siistiä tehdä sille se vika satanen. Mun kanssa se kestää paljon enemmän kädellä ohjaamista kuin oman ohjaajansa kanssa, ja mulla oli plan B, C ja suunnilleen Ö:kin valmiina. Laatikoita oli 15kpl kolmessa siistissä rivissä ja aikaa 1:30. Heti oli kyllä selvää ettei sillä ole aikomustakaan nuuhkia yhtään laatikkoa, mutta sain sen ihan hyvin kädellä ohjattua katsomaan aina muutaman kerrallaan. Siinä välissä se kerkesi rakastaa toimihenkilöitä, yrittää karata seuraavalle alueelle, hyppiä pöydille, tarjota perusasentoa ja seuraamista, hyppiä ilmaan mun vieressä ja potkia puolet laatikoista pois paikoiltaan (vahingossa toki). Ei oo koskaan ollut kyllä niin hulvatonta laatikkoetsintää mulla ja meitä kaikkia vaan nauratti ihan hirveästi :D No sitten kun aika alkoi loppua niin heitin arvaukseksi yhden mitä se oli vähän pitempään haistellut, ja yllättäen ei taas ollut. Tuomari sanoi että se oli ainoa laatikko mitä ei katsottu, itse en ole kyllä ihan varma, luulin että kävin kaikki läpi mutta kun sulla on sellainen 30kg villivarsa liukkaalla lattialla niin se oli melkoinen kaaos kaikkinensa ja yritin lähinnä pysyä pystyssä ja olla karkuuttamatta sitä koiraa mihinkään :D

YEK-sisäetsinnässä hän on kakkosissa ja se on hänen juttunsa, mutta nyt hän oli taas hieman hajamielinen normaaliin itseensä verrattuna ja aikaa meni. Hän olisi myös keskittyessään sellainen potentiaalinen "nopein aika" -koira. Löytö sieltä kuitenkin tuli ja tuomarin mielestä -1 nuolaisu, minä en kyllä nähnyt sitäkään. No aivan sama, ei tullut satasta ei, mutta tuli ohjaajalle palautetta että kyllä teillä on suhde ja sillä yllättäen olikin vähän äippää ikävä.

Vieraan koiran kanssa kisaaminen (tai treenaaminen) on todella avartavaa. Huomaa, että omiensa kanssa sitä vaan odottaa melko paljon. Totta kai se on keskittynyt ja valmis kun haluan, totta kai se toimii 100%, tekee mitä sanon. Vieras koira ei anna mitään ilmaiseksi ja sen kanssa todella ymmärtää, että se on eläin ja se keskittyy jos sattuu keskittymään. Tavallaan se kaikki, että se antautuu mun ohjattavaksi, on suuri kunnianosoitus, eikä sellaista voi pakottaa. Se ansaitaan. Toivon että muistan tämän edes vähän aikaa tulevaisuudessa myös mun omieni kanssa.

Paju oli mukana ja sai lopuksi käydä treenaamassa alueilla. Ulkona olleet oli valitettavasti ehditty jo purkaa, mutta hän keskittyi upeasti suoraan autosta otettaessa (viimeeksi ei tod.....) ja teki laatikot ja sisäalueen oikein kivasti. Niin kivasti että aloin taas miettiä että pitäiskö sillekin katsoa joku koe. Ellen sitten mene uudelleen Inarin kanssa. Kyllähän niille laatikoille jotain pitäisi oikeasti tehdä jos sen kanssa meinaa kaikkien osioiden kokeissa vielä kisata, mutta aika paljon on jo yritetty ja kun ei vaan kiinnosta niin ei. Tuomari ehdotti että opettaa sille jonkun mieluisan tempun (esim päin hyppääminen voisi olla hänen juttunsa, miksiköhän :D) ja käyttää sitä palkkana laatikoilla. Välitin terveiset ohjaajalle. Se on myös menossa sterkkaan tässä joskus lähivuosina ja kaikki toivoo että ruokahalu räjähtäisi siitä. Se on veikeä noutaja, syö vielä huonommin kuin Lakki. Varastettu lelu paras lelu ja mulla oli sille mun omia leluja, ja se halusi pääasiassa vaihdella niin että otti ruokaa ja lelun ja ruokaa ja lelun. Aikalailla kuten Lakkikin. Halailimme myös paljon, ennen ja jälkeen etsintöjen. Ihme ettei multa missään vaiheessa irronnut käsi, murtunut jalka tai puhjennut silmä.

Tällainen on meidän suhteemme <3

Ruskavaellus

Kesän tapahtumien johdosta lomaa siirtyi melko paljon, ja kun sitä kunnalla on muutenkin ruhtinaalliset kuusi viikkoa, käyttämättömiä päiviä olikin yllättäen melkoinen määrä. Lomat tulee meillä ajoittaa koulujen loma-ajoille, mutta ajattelin että ei se ota jos ei annakaan ja kysyin syyskuulle. Syyslomalla ruskat on pelkkää harmaata paskaa enää. No ei se esari koko viikkoa luvannut, mutta muutama päivä järjestyi, hommat sitten vaan jää tekemättä kuten aina kun joku on pois, ja sellaistahan tässä viimeinen vuosi on ollutkin jo niin ei mitään uutta. Kaupunkimme siis säästää ja sijaisia ei saa palkata.

Sovittuani lomapäivät ja aloitettuani ruskavaelluksen suunnittelun, ei mennyt montaa päivää kun muistin että perkele samana viikonloppuna on nosekokeet. Viisi päivää on muutenkin vähän lyhyt aika lähteä ihan pohjoiseen, ja etelässä ruska on vasta tulossa. Lopulta monen syyn summana päätin, että teen kolmen päivän vaelluksen ja menen kokeisiin.

Sääennuste lupasi sitten tietenkin kaatosadetta ja ehdin jo miettiä pitäisikö jättää välistä kokonaan. Oli ylipäänsä vaikeaa valita kohde; mua ärsyttää kansallispuistoissa se, että niissä järjestään on sallittu telttailla vain nuotiopaikkojen yhteydessä. Mikään ei ole vastenmielisempää kuin mennä metsään nauttimaan hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä ja sitten joutua nukkumaan toisten ihmisten kanssa. Tosin ei kai siellä arkena kovin paljoa väkeä olisi nukkumassa. Pitkään mun vaihtoehto oli Salamajärven kansallispuisto ja siellä Hirvaan kierros (58km), joka menisi osin kp:n ulkopuolella ja jossa kehtaisi poistua sata metriä reitiltä metsään ja nukkua missä haluaa. Google vaan kertoi että siellä on paljon pitkospuita ja osin kivikkoista ja hankalakulkuista se reitti, ja aloin miettiä että koska mulla on tarkka aikataulu niin se on sitten 20km per päivä eikä ole mahista joustaa. Inhoan vaelluksella kaikkea sellaista että pitää olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan - koskee myös sitä jos nukkuminen pitää ajoittaa tiettyyn paikkaan. Jäädäkö tähän vai kävellä vielä 10km seuraavalle sallitulle paikalle, argh.

Sitten löysin vahingossa Keski-Suomen maakuntauran ja päätin että tämä on sopivan neverheard eikä siellä varmaan ole ruuhkaa. Saa nukkua missä haluaa. Yhdistin reitille Pyhä-Häkin kansallispuiston kiertämisen. Varasin pe-la-yöksi mökin, jotta pääsee kuivattelemaan kamoja ja peseytymään ennen lauantain koetta. Katsoin kotona kartasta sopivan päättyvän metsäautotien, joka leikkasi reitin ja mistä aloittaisin. Tämähän järjestyi hyvin. Paitsi että sääennuste lupasi edelleen enempi vähempi sadetta. Olen kerran ollut marraskuun ekalla viikolla Syötteellä ja silloin vikana yönä kaikki kamat oli niin läpeensä kosteita, että muistan että se oli hyvin uneton yö ja vapistiin kaikki vaatteet päällä, umpijäässä odottamassa aamua että näkisi kävellä pois sieltä. Silloin mua pelotti. Kylmyys ei ole vaikea asia, kosteus on. Se tunkee joka paikkaan eikä mikään teltassakaan säily kuivana. Sitä voi olla vaikea kuvitella jos ei ole koskaan kokenut, mutta melkein joka yön jälkeen pitäisi päästä kuivattelemaan kamoja, että ne pysyisi toimivina.

Sitten vaan päätin että now or never. Valitsin saappaat jalkaan, otin sadetakin mukaan ja päätin että tämä on nyt tällainen kokeilu ja jos tuntuu että kuolen ekan yön jälkeen, kävelen takaisin autolle, perun mökin ja kokeen ja painelen kotiin häpeämään. Sateen lisäksi ennuste lupasi myös melko lämmintä; yötä päivää tasaista +8...+13C.

Tämä oli monella tapaa myös tällainen jämäreissu. En ostanut mitään. Käytin kesältä jääneitä ruokia. Karsin myös tavaroita; en ottanut tyynyä, en pyyhettä, en vaihtovaatteita muuta kuin alusvaatteet ja sukat, en taukotakkia koska en mä sateessa istuisi kuitenkaan ulkona ja teltassa voi lämmitellä makuupussissa. En kameraa, koska ei sitä sateessa kaivaisi pussista esille kuitenkaan. Vain yhden kaasun vaikka yleensä on aina varakaasu, mutta ehkä tähän ankeuteen sopisi jos se rikkoutuisi tai loppuisi ja söisin sitten kylmiä ruokia :D Rinkassa oli niin paljon tilaa että sain varmaan ekaa kertaa ikinä makuualustankin survottua sisälle. Yleensä se roikkuu teltan kanssa ulkona.

Töppöinen jäi tietysti miehen kanssa kotia.

Rinkka oli niin kevyt että eka tauko oli varmaan jossain 5km käveltyämme. Ei painanut selkää ollenkaan. Lakki veti ihan sekona ja Paju paineli ekana fleksissä.

Tulossa kp:n reiteille. Pisin reitti meni ulos puistosta ja siellä järven (Majajärvi, voiko sellaista vastustaa ja olla majoittumatta?) rannalla oli aikomus yöpyä

Onneksi heille ei jäänyt kesältä mitään kauhua ötököistä ja malttoivat odottaa rauhassa telttaan pääsyä

Pyhä-Häkki oli lähes järjestään tällaista ihanaa metsää. Lisäksi hieman soita.

Saappaat pelitti hyvin. Onhan ne vähän liukkaat eikä tue nilkkaa mutta ärsytti paljon vähemmän kuin pelkäsin. Saatan lähteä niillä jatkossakin, eipä tartteisi vaihtaa kenkiä kaikkiin purojen ylityksiin.

Salaatti oli tarkoitus syödä autolla ennen jalkautumista mutta ei ollut yhtään nälkä, niin survaisin senkin mukaan. Astetta paremmat eväät, todellakin.

Lakki peri töppöisen williksen. Se näytti hassulta. Jotenkin... epäsopivalta.

Hänellä oli pelkkä EW eikä se oikein riittänyt.

Mut onneksi voi nukkua kaverin päällä, tai lämmittää kinttua ainakin.

Eka päivä oli enemmän sellaista tihkua, ja leirinkin sain rauhassa laittaa t-paitasillani, ei satanut. Yöllä satoi, ja aamulla ulkoteltta oli hyvin märkä. Sisällä kaikki oli kuitenkin ok, mun fysiikan ymmärryksellä se auttaa että ei ollut niin kylmä kuin silloin siellä Syötteellä. Mulla oli aivan liian kuuma yökkärissä ja nollakelin pussissa. Reitillä tulisi ensin kota, johon oli 300m pisto, ja jossain aivopierussa päätin ohittaa sen ja marssia seuraavalle tulipaikalle. Se olikin sitten vain keittokatos, mutta tein tulet ja kuivasin ulkotelttaa siinä. Makuupussia en jaksanut edes kaivaa esille, se ei siis ollut pahasti nihkeä.

Sääennuste näytti tälle päivälle paljon enemmän sadetta. Lakille oli mukana myös töppöisen vanha sadetakki, jonka se on saanut tutulta joka oli ostanut vahingossa omalle koiralleen liian pienen koon. Mä en oikein ole ihminen joka ostaisi koirille sadetakkeja, herran tähden kastukoot elukat sateessa, kuivuvat ja varisevat lattialle ja imuri hoitaa loput. En kyllä edes tiedä ostetaanko niitä koiran vai omistajan mukavuuden vuoksi? Mietin että alkaako rinkka hiertää jos alla on sadetakki, tai onko takki niin liukas että rinkka pyörii päällä, mutta nythän se selviäisi.

Sehän suojasi kivasti myös mutaantumasta kun hänen oli pakko maata laudoituksen sijaan maapohjalla!

Grillaamme nahkaa eli hän lämmittelee. Tämä oli suurin ongelma; ei sitä kävellessä sade haittaa yhtään, mutta heti kun pysähdytään, se alkaa palella. Hirveä homma kuivata se että voisi pukea takin päälle ja kaivaa nekin kamat esille kun tämä on kuitenkin vain aika nopea pysähdys.

Let's go

Pitkoksilla sai vähän varoa saappaiden kanssa. Kp:n alueella ne oli tosi hyvässä kunnossa, maakuntauralla paikoin hyvin lahoja.

Yllättävä lammaslaitumen läpi marssiminen. Ei ollut kuin paskaa jäljellä, elukat oli ilmeisesti viikkoa aiemmin viety pois.

Mulla oli tulostettujen karttojen lisäksi maastokartat puhelimessa auki. Maakuntaura oli paikoin huonosti merkattu ja piti varmistella metsäautoteillä oikeat suunnat.

Toisena iltana teltassa. Käveltiin vähän vahingossa jotain 20km ja kellokin oli vasta kolme :D Reitti oli tosi joutuisaa ja rinkka kevyt. Sadetakki pelitti hyvin ja koira oli huomattavan kuiva. Ehkä Pajullekin pitäisi hommata sellainen.

Kaikki vihreissä

Toisena päivänä kävelin tosiaan liikaa. Kävellessä sade ei haittaa, kebit (saatanan kalliit vaellushousut) ei tunnu märkinä pahalta, ei myöskään merinovilla yläosassa. Pipo oli puuvillaa ja se pitää muistaa päivittää merinoon myös, oli melko märkä. Itse asiassa kävelin takaisin autolle ja hetken mietin että pitäiskö vaan ajaa sivistyksen pariin ja ottaa vaikka hotelli. En sitten kuitenkaan halunnut luovuttaa, joten kävelin maakuntauraa toiseen suuntaan jonkun kilsan verran, että tulin järven rantaan, ja laitoin leirin sinne. Nyt olin aivan litimärkä, housut reisiin asti, sukat siksi että saappaissa oli kauhea hiki, ja sadetakin alta kanssa hien takia. Satoi koko ajan. Teltassa oli kuitenkin kaikki vielä ihan ok ja siellä me sitten kokkailtiin ja levättiin ja kokkailtiin ja nukuttiin yöunet. Yö oli niin lämmin että nyt älysin nukkua makuupussi auki, pelkkänä peittona, ja Paju pääsi sinne liepeiden alle. Takin kanssa makuupussin alla sillä vaan oli sitten liian kuuma ja se vaihtoi paikkaa milloin sisään ja ulos. Tähän pitää miettiä ratkaisua, koska selkeästi pelkkä takki ei riitä, ja pieni koira ei vaan jaksa lämmittää itse itseään. Lakki pärjäsi pelkän williksen kanssa hyvin.

Ei sitä ruskaa varsinaisesti nähty mutta vähän yritystä kuitenkin

Yöllä heräsin siihen että muutama satunnainen pisara tuli sisään. Luulen että tuuletusluukun sauman teippaus vuotaa. Toi mun kahden hengen teltta on muutenkin melko köpsä, siinä on onnettomat eteiset 3hlö versioon nähden, ja sieltä ei pääse ulos ilman että selkä osuu ulkotelttaan. Lisäksi jos se nyt alkaa vuotaa niin voipi olla että pitää alkaa katsella uutta. Aamulla leiriä purkaessa oli selvää että nyt näillä kamoilla ei nukuta enää yhtään yötä ellei niitä saisi kunnolla kuivaksi. Oli melko vetistä. Teltta siis pahiten, ja ulkotelttaa poistaessa sisätelttakin otti melko paljon osumaa. Oli myös melko kamalaa riisua yökkäri ja vetää päälle litimärät vaatteet. Mietin että mulla olisi esim ne kuivat sukat mukana, mutta mitä ne auttaa kun saappaat on kuitenkin märät sisältä. Onneksi ne ei kauaa tunnu pahalta ja kävellessä ehti jo unohtaa että oon märissä vaatteissa.

Perjantai-lauantai-yöksi olin siis varannut mökin, ja vaikka se nyt ei sinänsä tähän kuulu niin pannaan muutama kuva talteen.

Sauna oli ihana, ja astuessani ulos terassille ulkona näytti tältä. Olin tirauttaa muutaman kyyneleen. Menin. Selvisin. Olen elossa.

***

En kaivannut tyynyä, vaatemytty riitti. En vaihto-t-paitaa. Saappaat oli ihan hyvät, tosin hikoamista pitäisi varoa. Sadetakkikin oli tavallaan turha koska ne vaatteet kastui kuitenkin. Ekana päivänä mulla oli hirvikärpästakki aina kun ei ollut sadetakkia ja se oli jees, silloin niitä riitti. Kaatosateessa nekään ei sitten lennä. Paksua taukotakkia en kaivannut ollenkaan, eikä tuo mukana ollut kevyesti vettä pitävä ohut takki ollut mulla päällä muistaakseni muuten kuin tokana päivänä teltasta pissille mennessäni. Muuten se oli Pajulla peittona. Ehkä jatkossa pitäisi karsia kamoja jotta rinkka ei paina niin paljon jotta jaksaa kävellä paremmin.

Kännykkä toimi kuvaamisessa ihan riittävän hyvin että saa muistot talteen. Tosin sen päällä pitäminen ärsytti. Välillä ei ollut kenttä mutta silti sitä joutessaan selasi nettiä ym... Mutta ehkä silti voisi miettiä että jatkossa raahaa yhden ylimääräisen virtapankin puhelimen lataamiseen ja jättää kameran kotiin? Mun kamera on kauhea mörskä ja putki on niin paska että ei sillä paljoa kummempaa laatua edes tule. Lisäksi niitä vaelluskuvia on niin kauheasti jo että tartteeko joka reissulta neljääsataa otosta. Jos pari kännyräpsyä parhaista hetkistä?

Toisena iltana ruokana oli kesältä jäänyttä palak paneeria. Siihen tuli aika paljon inkivääriä, kun heitin lopun kannan sekaan ettei se jää nurkkiin pyörimään, ja mietin jo tehdessä että saattaa olla aika väkevää. Säilyypähän paremmin, se oli meinaan ihan kunnossa edelleen. Aiemmin oon kuivannut vain kasviksia ja syönyt niitä muussin kanssa, mutta tälle kesälle kokeilin kuivata ihan tuollaisia valmiita ruokia (tuo oli siis jonkun muun ohje, en syö noin hienoja ruokia) ja jauhelihaa sekä itselle että koirille. Arvelutti että entä jos mun viikon ruuista puolet on homeessa, mutta tämä ainakin antoi luottoa siihen että kyllä ne säilyy. Jatkossa täytyy siis panostaa itse kuivaamiseen entisestään.

Ei se ehkä varsinaisesti kivaa ollut. En nähnyt ristin sieluakaan, ja mietin kyllä monesti että kuka helvetin hullu täällä nyt kävelisi. Jos pääsisi yöksi aina kotaan (varattuun, ettei sinne tulisi varmasti muita), ei kävellessä haittaisi vaikka sataisi mitä. Ne yöt on se mikä stressaa ja ärsyttää. Kaikki menee kamalan vaikeaksi, ihan vaikka vaan teltasta pissille lähteminen. Riisu yökkäri ja sukat että ne säilyy kuivina, mene alasti tai pue ne märät rytkyt päällesi.

Mutta ei vaelluksella ehkä koskaan ole yhtä onnen tunteiden ilotulitusta. Ehkä se on enemmän selviytymistä, sitä että näkee miten vähällä pärjää, miten vaatimattomasti voi elää? Silloin ne hyvin pienet mukavat asiat tuntuu valtavan isoilta. Olisin minä voinut jäädä kotiin ja maata lomani sohvalla katsomassa ikkunasta että kylläpä siellä sataa. Mutta minä elän.

Pohdintaa Lakin harrastuksista

Tänään piti olla jälkitreenit, mutta lopulta olin ainoa joka pääsi. Meinasin jättää menemättä. Päiväkirjan mukaan viimeisin jälki on ollut 15.6. Vaikka syynä on toki sairastumiset, totuus on että myös motivaatio on tosi vähissä. Se siruntarkastus nimittäin, en ole tehnyt asialle mitään. En ymmärrä miksi se on niin vastenmielistä. Mitä eroa sillä on opettako koiran rakastamaan seuraamisliikettä vai käsittelyä? Seuruusta sillä ei toki ole mitään ennakkokäsitystä, sirun luvusta tai vieraista ihmisistä on. Ehkä siksi se tuntuu aivopesulta joka ei vaan ole mukavaa? Elämässä on niin paljon paskaa muutenkin että huomaan ettei yhtään huvita tehdä treenejä jotka ei lähtökohtaisesti ole kivoja. Mikä minä olen aivopesemään hänet johonkin mitä hän ei halua?

Toisaalta tällaisen koiran kanssa kaikki käsittelytreenit on varmaan rahaa pankkiin. Kokeisiin ei ole pakko mennä mutta elämässä luultavasti on joskus pakko käydä eläinlääkärissä, ja jos siitä saa jotenkin treenaamalla vähemmän kamalaa, onhan se sen arvoista. Ilman muuta.

Kyllä mua siinä tottiksessa pelottaa myös se metrinen hyppy. Ei se este itsessään, ainakaan niin paljon kuin monia muita. Töppöinen on 49cm ja Lakki kotimittauksella 53-54cm. Kyllä nämä ylikorkeat siitä fyysisesti selviää. Töppöisellä ei koskaan ollut mitään ongelmia eikä silloin tiedetty hyppytekniikasta mitään, sille on vain korotettu estettä 10cm kerrallaan ja ihan hyvä tuli. Lakki on tehnyt tekniikkaa paljon enemmän mutta se on edelleen melkoisen hasardia. Ruuan kanssa en saa sitä keskittymään asiaan ja lelulla aivot ei pysy kyydissä. Puhumattakaan siitä että jotain kapuloita alettaisiin heitellä. Lakki ei "kunnioita rimoja" vaan kolhii itseään paljon ja sitten kuitenkin on tosi herkkä ja ahdistuu siitä. Kauhistuttaa saisinko sille turvallista hyppynoutoa koskaan rakennettua, joten ehkä tämä osaltaan on syy haluttomuuteen treenata koko tottista tai käsittelyä.

Menin sitten kuitenkin yksin metsään. Tein ensin jäljen ja sitten esineet, ja ruutua tallatessa koira ulvoi autossa. Alueelle mennessä hän kiskoi pupulaukkaa ja lähetyksessä karkasi multa vasta kun laitoin remmiä taskuun. Ruutu oli n. 15x50m, aika peitteistä koivikkoa. Laitoin vain yhden esineen takakulmaan oikealle. Se tuli nopeasti, ja sitten lähetin koiran uudelleen ja sen poistuttua melko kauas heitin salaa toisen esineen. Se lensi ehkä 5m päähän minusta ja sitä sitten etsittiin pitkään. Hän on onneksi tosi sinnikäs eikä käynyt apuja kyselemässä. Oli melko onnellinen poika!

Tasattiin hengitystä hetki ennen jäljelle lähtöä. 500m, neljä keppiä, janalle vapaasti, jälki lähti vasemmalle. Tosi hieno jäljen nosto kaikkien niiden ongelmien jälkeen ja sitten sitä mennä puksutettiin. Ekassa kulmassa tuli vähän takki auki ja joutui nostamaan jälkeen uudelleen kun hukkasi sen, seuraavissa oli todella tarkka. Hän olisi todella valmis ykkösen kokeeseen maastojen osalta.

Mua on monesti moitittu siitä että miksi pitää olla niin joko-tai-ihminen, mutta mä nyt vain olen sellainen. En jaksa tehdä jotain lajia joskus ja jouluna jos mulla ei ole mitään tavoitetta siinä. Mitä järkeä siinä sitten on? Voin aktivoida koiraa lajissa missä niitä tavoitteita vielä on (nose). Pitäisi varmaan oikeasti päättää mitä tän kanssa tekee. Kuvaisi vaikka lähtötilanteen koska ihmisen muisti ei ole luotettava, ja päättäisi että treenaa puoli vuotta ja katsoisi sitten onko asia edistynyt. Jos ei, luovuttaa. Jos on, sittenhän se on ratkaisu itsessään. Nyt tämä on tällaista löysässä hirressä roikkumista.

Metsäjälki on aina ollut mun elämäni rakkaus. Olen miljoona kertaa ylpeämpi töppöisen KVA:sta kuin TVA:sta. Sieni ei tykännyt jäljestää, hän halusi etsiä tätejä, mutta hänenkin koeura loppui kesken koska hän ei kestänyt mun jännitystä enkä osannut lopettaa sitä. Lakki on kuten pöne; sille käy kaikki. Haku lopetettiin silti tänä vuonna koska tässä kylässä sitä on niin hankalaa harrastaa. Jäljelle jäi metsäjälki, ja nytkö meinaan luovuttaa senkin suhteen?