Maastoja

Kesän koittaessa maastokausi on startannut kunnolla. Esineruutu sujuu pääosin oikein hyvin; talvikauden jälkeen eka treeni oli ihan fiasko kun koira juoksi jossain 100m syvällä eikä ehtinyt reagoida esineisiin jos sellaisen yli sattui kaahaamaankin, mutta meno on tasoittunut melko kivaksi. Vähän sillä ehkä meinaa jalat viedä ja eka lähetys menee turhan kovaa ja välillä hieman yli rajojen, ja sitten se selkeästi väsyy ja/tai sille tulee vähän sellainen olo että johan täällä on juostu, ja jonkun kerran on ollut hieman uskon puutetta siitä että kannattaa silti mennä uudelleen. Vauhdissa siis huomaa muutoksen. Olin aiemmin ottanut max kaksi ja aina ekasta palkaten, mutta nyt ollaan haettu myös kolmea ja otettu kaksi ilman välipalkkaa. Ylläri että ei mikään juttu koiralle. Esineiden osalta olisin täysin valmis viemään sen alon kokeeseen.

Jälki sen sijaan... tai lähinnä ne janat. En ymmärrä mitä talven aikana on tapahtunut, koska janatyöskentely on täysin hajonnut. Lakkihan oli siinä ihan luonnonlahjakkuus ja olin ekan kauden ylpeä siitä, että sitä ei ole mitenkään treenattu eikä koiraa painostettu, koska siitä ne ongelmat yleensä alkaa. No nyt alkoi silti ja ahdistaa kun en tiedä mitä on tapahtunut. Se siis tekee edelleen tosi siistejä janoja, vauhti on pääosin aika maltillinen (ravaa), mutta on sellaisiakin että se ampaisee ihan tykin suusta. Sitten se kohtaa jäljen ja lainkaan tarkistelematta nostaa sen väärään suuntaan ja lähtee sinne. On myös sellaisia että se menee jäljen yli ja/tai alaa pyöriä siinä. Mulla oli aluksi sellainen olo, että se sotkee nyt pahasti esineruudun ja jäljen, jo pelkästään se täysii helvetin kauas ryntääminen näyttää enemmän Lakin esineruudulta (tai haulta mitä se vielä viime kauden teki) kuin janalta. Nyt en enää oikein tiedä. Olen antanut sen jäljestää takajälkeä autolle ja todennut siellä että höh mites tää nyt tälleen, jolloin se oli aivan maansa myynyt ja uusinnalla nosti jäljen todella huolella ja vähän luimussa. Olen mitään sanomatta estänyt sitä lähtemästä väärään suuntaan ja olen estämisen ohella sanallisesti kommentoinut että ei sinne. Olen lähettänyt janalle ja olen antanut sen vapaasti jolkottaa edellä ja nostaa jäljen itse. Olen tuonut sen todella helpossa kulmassa että sen olisi luontevaa valita oikea suunta, ja yleensä silti se ottaa väärän suunnan. En tiedä onko meillä mielentilaongelma ettei se tajua että yrittää mennä väärään suuntaan, vai onko koira esim esineruudussa kokenut että väärään suuntaan jäljestäminenkin voi johtaa esineille ja se kokee sen palkitsevaksi? Ei se esineruudussa mitään ehdi jäljestämällä jäljestää mutta eihän sen ole tarvinnut kuin haistaa metrin pätkä askelia jotka vie esineelle.

Alan olla melko epätoivoinen ja nyt seuraava projekti olisi varmaan tehdä jäljen nostoja nurtsille tms missä näen askeleet itse, ja naksuttimen kanssa hakea sitä että ottaa yhden askeleen oikeaan suuntaan ja palkata ruualla sinne seuraavaan askeleeseen. Toinen mitä voisi kokeilla olisi laittaa janamerkin jälkeen heti 1-5m päähän valmis palkka, mutta en itse usko oikein tällaisiin treeneihin. Haistaahan se koira jo sinne lähetykseen että siellä on jotain ylimääräistä ja se auttaa sitä valitsemaan suunnan. Sille on tehty keppien kanssa tällaisia mutta ei ole auttanut, siis että keppi on heti jäljen noston jälkeen 5-10m päässä.

Noin muuten havahduin siihen että sen jäljet on turhan helppoja ja kaavamaisia. 400-700m 4-6 kepillä. Pääosin se jäljestää oikein kivasti, välillä se on hieman epätarkka ja seilaa sivusuunnassa, ja mun pitäisi panostaa liinatyöskentelyyn itse. Kulmat on olleet välillä kanssa vähän epätarkkoja, eli töppösenomaisesti ehtii mennä aika pitkälle yli, mutta on sillä kyllä aika hienojakin kulmia. Keppeihin se reagoi pääosin hyvin, välillä sen sivuttaisseilaamisen takia saattaa jäädä, mutta yleensä olen itse sitten bongannut nekin eli ei se niin kaukana seilaa. Kepeillä meillä on edelleen leikkapalkka ja nyt oon välillä heitellyt myös keppiä vaihtamatta sitä leluun, hänelle tuntuu olevan ihan sama. Vikalla saa sitten kissanruokapurkin, ja välillä se odottaa sitä jo niin että ei meinaa enää lähteä leikkimään vaan katsoo hetken että eikö tule muuta.

Eilen oltiin sovittu koko päivän pk-treenit; aloitus kentällä tottiksella ja siitä sitten maastoon. Eilen oli myös vissiin tämän kesän kuumin päivä, auto näytti koko ajan +24. Tottikset piti aloittaa klo 11 mutta olin jo ysin aikaan kentällä, käytin heitä vähän kävelemässä ja töppöinen ja Paju sai tehdä nosea. Lakki veti tottista kolme kierrosta, ja vikalla kyllä näkyi että koira alkaa olla melko läkähdyksissä. Tottiksessa musta on koko kevään tuntunut että koira ei ihan anna kaikkeaan ja se ei ole "sikasiistiiii" vaan "ihan kiva". Mietin sitten tätäkin asiaa ja tajusin että junnaan sen kanssa samoja juttuja. Nämä mudit on oikeasti aika herkkiä treenimäärille, tai toistojen määrille. Lakilla ei ole lainkaan sellaista niin kuin pönellä, että se alkaisi tuottaa omia sovelluksia, vaan se vaan sitten tekee vähän vasemmalla kädellä ja tuntuu just siltä että se ei anna kaikkeaan. Mutta jos hieroo jotain 10 askeleen seuruuta ja esteillä kupilta toiselle hyppelyä niin kai se jossain vaiheessa alkaa tympiä itse kutakin. Nyt on korkea aika alkaa opettaa sille puuttuvia paloja ja lisätä haastetta. Esim. seuruun käännöksiä se on tehnyt vain korokkeella keittiössä, täyskäännöksen osalta en ole edes päättänyt kummalla tavalla haluaisin sen tekevän sen, ja henkilöryhmää ja ilmoittautumista se ei ole tehnyt ikinä mitenkään.

 

Paikalla olon suhteen oon ollut tosi varovainen. Sen oli pentuna vaikea oppia olemaan aloillaan ja vinkumista riitti. Nyt oon todella tyytyväinen että olen ollut maltillinen keston lisäämisen kanssa enkä alkuaikoina tehnyt sitä ikinä missään häiriöissä, jolloin turhauma (=ääni ja levottomuus) pysyi poissa. Syksyllä mentiin jossain 1-2min kestossa kevyessä häiriössä, nyt meni helposti 3,5min. Aloitettiin myös kaverin luoksetulojen lisääminen. Ekalla kutsulla kyynärät nousi, mutta kun sanoin että se ei ollut sulle se kutsu, toinen meni oikein hienosti.

 

 

Yhden jälkeen ajettiin maastoihin ja tallattiin jäljet. Lakin jälki alkoi kuivassa mäntymetsässä, meni kostealle suolle pursujen sekaan, tuli pätkän hiekkatietä ja lopuksi vielä päätyi hiekkakuopalle. Nyt olisi alustanvaihdoksia ja sitä haastetta koiralle! Jäljelle tuli viisi keppiä ja se kerkisi muhia melkein 1,5h. Ilma oli tosi hautova ja taivaskin näytti siltä että kohta voi tulla vettä ja miksei ukkostakin, mutta ei tullut.

Janalle toin koiran metrin päähän jäljestä ja istutin sitä ihan rauhassa siinä, ja annoin sen sitten lähteä... näyttävästi väärään suuntaan. 😡 Vaikka yritän olla ärsyyntymättä, kun se nyt ei ainakaan auta asiaa, niin onhan tää nyt ihan sieltä ja syvältä. Pitäisikö sen kaaliin takia että sinne ei saa mennä vai että sinne ei kannata mennä? Se on kuitenkin aika eri asia. Ykköskeppi jäi kohtaan missä koira poukkoili. Hiekkatielle tullessa se oli alusi vähän että wooot eikö tämä menekään vain tien yli kuten aiemmin, ja piti vähän kannustaa että joo jälki, jatka vaan. Se sai siitä hyvin kiinni, mutta neloskeppi jäi tielle kun koira meni juuri vähän penkan puolella. Sitten jälki näytti vaan päättyvän ja koira oli hölmistyneen oloinen tuolla missä tie tekee mutkan oikealle. Tiesin että jälki menee jossain vaiheessa hiekkakuopalle, en muuta, ja pysäytin koiran ja kannustin sitä etsimään jälkeä. Jäljen tekijä oli tullut katsomaan montun toiselle laidalle ja huusi sieltä että se menee alas siitä missä oltiin. Olin juuri huomannut siellä jalan jäljet ja niin olisin arvellut itsekin. Kehoitin Lakkia menemään reunaa alas, mutta ei se silti oikein saanut askelista kiinni. Lopulta näytin kädellä yhtä askelta ja sitten se jotenkin bongasi että niin onhan täällä jälki. Onneksi se vastaa kehuihin hyvin ja loppupätkä mentiin "hieno jälki, hyvä jälki" -mantraa hokien. Aloin jo miettiä että kuin hiton kaukana se keppi voi olla niin sieltähän se koira sen ilmaisikin. Tämä oli nyt just sellainen treeni mitä me tähän saumaan varmasti kaivattiinkin, se joutui ihan oikeasti töihin ja sillä oli vaikeaa! Nyt voisi tehdäkin kuurin alustan vaihdoksia ja hakea sitä kautta haastetta - koska sitä hän kaipaa. Jäljenkin suhteen hän kyllä olisi koevalmis aloon-avoon, eihän se koe takajäljeen kaadu sentään.

Siirrettiin autoja vähän peremmälle ja käytettiin koirat uimassa ennen esineruudun tallaamista. Ei ehkä enää ihan olisi jaksanut mutta kun tänne nyt oltiin tultu ja päätetty tehdä koko setti, niin nyt sitten tehdään prkl. Tallattiin ihan 50x50m ruutu, jossa vasen takakulma nousi kallioille, ja koko oikea reuna meni montun reunaa myötäillen. Esineitä sinne tuli neljä; takakulmiin, keskelle pystyssä töröttävän kuolleen puun rangan päälle koiran nenän korkeudelle, ja ihan eteen katajapuskiin.

 

Töppöinen sai aloittaa. Hänelle oli tarkoitus tehdä pieni jälkikin, mutta oikeastaan se vaan unohtui. Pöne haki ensin etuesineet ja sitten sieltä tuli oikea takakulma, ja jätin siihen. Oli tosi kuuma ja vasemmalle hän ei ollut kiivennyt lainkaan. Välissä kävi kaverin koira, joka haki samat, vasen taka oli edelleen koskematon. Lakki toi ekana keskeltä sen korkean esineen, ja sitten huiteli hienosti kallioille, joskin meni taas sen verran takaa yli alueen että ei saanut hajua siitä esineestä. Sieltä hän poukkoili oikeaan takakulmaan ja otti hanskan, ja päätin jättää siihen. Ekasta hän ei ollut saanut palkkaa lainkaan eikä ollut millänsäkään. Ei siitä myöskään näkynyt että on jo pitkä päivä takana, vaan ihan normaalilla vauhdilla paineli menemään. Kotona sitten illalla oli melko hiljaista ja Lakkikin nukkui niin että ulahteli unessaan.

Lopuksi Paju sai vielä leikkiä lapsuudenystävänsä Hillevin kanssa. Loppukesästä he olivat saman kokoisia viime vuonna, enää eivät ole :D. Käytiin vielä katsomassa rannassa muutama polku mihin ne menee, ja ihan hyvää maastoa oli lisää sielläkin. Ihan viimeisenä otin vielä Lakin uudelleen privaattiuinnille.

paskoja nää pk-treenit kun mun vuoro ei tuu koskaan t. nahka