1lk KEK

Tänään sitten taas aamukuudelta lenkillä "miksi kukaan harrastaa tällaista kun voisi nukkuakin" -ajatusten kanssa. Paju on ollut keskiviikosta saakka porukoilla mökillä ja töppöinen jäi kotiin. Yritin olla kiitollinen siitä että olen saanut koepaikan, koska ykkösissä sitä voi taas tänäkin vuonna verrata lottovoittoon. Koepaikalla selvisi että Lakki on numero 19 eli toiseksi viimeinen, ja autot piti parkkeerata tien reunaan ja vain yhteen suuntaan sai lenkkeillä eli ahdasta olisi. Ei helvetti, en saa sitä ikinä pysymään rauhassa. Aluksi siinä olikin ruuhkaa mutta onneksi olin lenkittänyt koirat kotona eikä tarttenut nyt heti ottaa sitä autosta lainkaan. Jossain vaiheessa sitten oli paljon väljempää ja pääsin hyvin. Lakki tuntui tosi rennolta, ihan erilaiselta kuin yleensä. Ei oikeastaan edes puhkunut kellekään yhtään. Sitten taas odoteltiin autossa, istuin siellä itsekin pois lukien hetki kun jaksoin jutella jonkun kanssa.

Vihdoin tuli meidän vuoro. Lämppähajuun Lakki reagoi laiskasti ja olisi haistellut jonkun tassunjälkiä leuka väpättäen, piti vähän komentaa että nyt loppui sellainen ja näytäpäs se haju. Sitten leikittiin ja se kieri mun jaloissa ja oli oikein onnellinen.

Etsinnät alkoi ajoneuvoilla; kaksi autoa peräkkäin, aikaa 2min 15sek. Kävelin koiran kanssa alueelle ja laitoin sen etsimään. Ehkä pieni selkeä lähetys olisi kuitenkin ollut tarpeen; se kyllä lähti hyvin käymään pintoja läpi mutta pelästyi pian takana hiihtänyttä tuomaria. Autot oli ihan jäätiköllä ja tuomarin nastakengät (?) rohisi oudosti, ja koira kääntyi monta kertaa katsomaan että mikä juttu. Ei se siis mitään slaagia saanut vaan säpsähti ja koki tarvetta vilkuilla olan yli. Oltiin jo menossa toista kierrosta pintoja läpi kun tuli 30s jäljellä ja parkaisin ääneen että mitä helvettiä, miten tää nyt tälleen. Ajoneuvot on aina ollut mun koirien bravuuri ja ainoa mistä olin nytkin varma että onnistuu ja sitten mitään ei vaan löydy?! Lakki alkoi olla ihmeissään miksi pyöritään samoja uudelleen ja tarjosi korkeampaa etsintää; se kerkesi kahdesti nousta pystyyn. Onneksi se nousee mangustina vain takajaloilleen eikä koske etujaloilla mihinkään, niin siitä ei tule virheitä. Pyysin vaan nätisti alas ja kannustin jatkamaan alhaalla, ja sain jälkeen päin kiitosta nätistä ohjaamisesta. Usein ihmiset tempaisee remmillä. Lopulta sitten löytyi, huh! Aika oli niin vähissä että uskoin kerralla enkä kysynyt uudelleen.

Siitä ulkoetsintään; koulun katettu terassi jossa puutarhapöytiä, penkkejä, pyöräteline, kukkaruukku, ikkunalaudat ehkä juuri 120cm rajaan mahtuen. Pitkänomainen isohko alue ja aikaa vain 2min! Aluksi se tuntui kauhealta mutta sitten totesin ettei siinä kauheasti ole kuitenkaan etsittävää pintaa. Kukkaruukkuun oli kuulemma käynyt pissivahinko ja mulle sanottiin että jos koira kiinnostuu siitä niin ota se pois, eli ilmeisesti hajukaan ei ole siinä. Lakki lähti aika määrätietoisesti menemään enkä paljoa ohjaillut. Sattumalta käytiin alue niin että oltiin melkein joka kohdassa oltu ja sitten vasta kiinnostuminen. Se hyppäsi seinän vieressä ikkunalaudan alla penkille ja vaikka oletin että siinä on korkea, se alkoikin haistella varpaitaan, pullahti pian alas penkiltä ja ilmaisi päädystä. Tässä taisin pyytää uudelleen näyttämään. Lähdin palkkaamaan niin vauhdilla että hyvä etten keilannut yhtään toimihenkilöä matkalla 😄 Lakki halusi ruokaa eikä oikein leikkinyt. Jännä että ennen etsintää leikkii mutta jälkeen päin ei.

Toinen kierros meni paljon nopeammin kuin eka. Lakki ei taas olisi ollenkaan halunnut katsoa lämppähajua. Sisälle pääsi odotushuoneeseen ja sielläkin se oli ihan rento edelleen. Ihmisiin se ei reagoinut sen ekan alueen jälkeen mitenkään eikä sellainen ole ollut sille nosessa tyypillistä muutenkaan, mutta ehkä se oli vähän outo tilanne kun en kunnolla lähettänyt sitä etsimään. Sisällä oli ahdasta ja ohitettiin toimihenkilöitä ihan iholta.

Laatikot oli ahtaassa huoneessa ja vähän se kerkesi seinääkin nuuhkia, mutta sain sen hyvin palaamaan. Ehkä viides tai kuudes laatikko mitä se haisteli niin siihen ilmaisu, ja kun pyysin tarkentamaan tai näyttämään uudelleen niin se vain tuijotti mua. Melko vähäeleistä toimintaa.

Sisäalue oli ihan kohtuullisen kokoinen huone jossa pöytä, tuoli, pari hyllyä/lipastoa, pari ikkunalautaa pattereineen, piano ja paljon repsottavia lattialistoja ym. Lakki meni aika pian pianolle, jonka lyhyt sivu oli ikkunaa vasten ja vastapäätä oli työpöytä. Se kiinnostui pianon pitkästä sivusta ja tutki sen hienosti myös korkealta, katsoi ikkunaa ja pöytääkin mutta ei. Ihan selkeästi hajulla mutta mitään ei löydy. Vuosisadan ohjaajan ratkaisuna oli lähteä jatkamaan koko huone ympäri kun olisi vain kannattanut heittää koira pianon toiselle puolelle 🤦 No onneksi aika riitti ja sinne päästyämme ilmaisu johonkin törröttävään osaan, enkä muista pyysinkö uudelleen vai en. Kellottaja oli tuttu ja hän sanoi että koira tarkensi juuri niin ei saanut sanottua 30s jäljellä. Tuomari ojensi häntä ja sanoi että se pitää sanoa riippumatta siitä mitä koira tekee. Niinhän se on, ja minäkin kommentoin että ei se olisi siitä välittänyt. Hän vaan vissiin jännitti meidän puolesta niin että kissa vei kielen. 😄 Onhan se niinkin että jos sitä ei sano ja sitten aika loppuu, kilpailija voi kai tehdä valituksen siitä että hänelle ei ole 30s-ilmoitusta annettu.

Lakki on niin kokematon ettei se oikein osaa vielä itse ratkaista tuollaisia. Töppöinen oli tosi hyvä lukemaan tilaa ja siirtymään itse toiselle puolelle jos pilvi oli mutta hajun lähdettä ei löydy. Lakki on myös niin kiltti että kun lähden viemään sitä niin sehän jättää hajun. Ei ollut mikään ihan voittajafiilis mutta sanotaan että ohjaajasta huolimatta Lakille eka satanen. Kokonaissijoitus oli kuudes, satasia tuli 8kpl. Ei palkintoja Lakille tällä kertaa. Kotona hän sai jäätelöä; Lakki inhoaa hampurilaisia mutta eipä hän nyt kauheasti näyttänyt jäätelöstäkään nauttivan. Onkohan Lakilla mitään herkkua mitä se ahmisi, sanoi mieskin sitä katsellessaan. Ei taida olla.

***

Paju on tosiaan ollut siellä mökillä ja meillä on ollut aivan uskomattoman rauhallista kotona. Oli tosi outoa käydä mudien kanssa metsässä; Lakki yritti pari kertaa kysyä leikkiikö pöne ja kun vastasin sen puolesta että ei leiki, Lakkikin lähinnä ravaili loppuajan. Ei mitään kaahaamista eikä riehumista. Kotona kukaan ei leiki. En tiedä johtuiko se nyt tästä että kokeessa Lakki oli niin rento ja suorastaan seesteinen vai mikä oli. Vastoin kaikkia odotuksia Lakki ei ole yhtään myöskään etsinyt Pajua, ei kotona eikä ulkona.

Paju sen sijaan oli ekana iltana hyvin tyytymätön ja odotti ovella minua (tai Lakkia? Ei pidä luulla liikoja). Pahin skenaario oli että se karkaa pihasta ja/tai ei anna kiinni eikä tule sisälle, ja pitäisi ajaa perään pyydystämään yksi russeli. Mitään sellaista ei tapahtunut ja ekan yön nukuttuaan se oli jo oma reipas itsensä. Hirveästi ne on siellä lenkkeilleet ja nauttineet aurinkoisista päivistä pihalla. Paju oli myös löytänyt saunomisen riemun.

Odottava

Hyvin pahastunut

Aamulla parempi mieli

Paju ei ehkä haluaisi tulla kotiin lainkaan mutta meillä on filttiä kauhea ikävä. 😭

"Miten sä olet tehnyt siitä noin tollasen epämudin?!?", ihmetteli yksi tuttu tänään nosetreeneissä Lakkia katsottuaan. Kai se oli kehuksi tarkoitettu; se ei säädä eikä härvää, siitä ei pääse minkäänlaisia ääniä ja se on tosi rauhallinen. Monelle se olisi varmaan ihan unelma mutta minua ahdistaa - mihin se hullupää on mennyt? Onko se kipeä? Onko se vaan niin väsynyt? Miten aikuistuessaan koira voisi itsestään tällä tavalla lässähtää kun nimenomaan en ole yhtään yrittänyt pakottaa sitä rauhoittumaan enkä ole tällaista halunnut? Se ei taas oikein halunnut leikkiä ja sen hetken kun se sitä tekee, se on tosi vaisua siihen nähden, että vuosi sitten se oli ihan liekeissä.

Keräsin nyt kotona kaikki lelut pois lattialta ja nyt täytyy muutenkin alkaa erotella niitä taas enemmän. Toivon että se on vaan niin väsynyt nujutessaan kaikki päivät Pajun kanssa. Ne leikkii leluilla ja ilman leluja, niin ehkä ne ei vaan enää ole lainkaan arvokkaita minulta tullessaan. Jos sillä olisi suu kipeä tai joku hammasjuttu niin ei kai se ihan hulluna toisessa tilanteessa leikkisi.

Ahdistaa hirveästi että tähänkö tämä meni. Pitääkö mun valita onnellinen arki vai liekeissä oleva harrastuskoira, ja entä jos rehellisesti mun kaikki kunnianhimo on nykyään mennyttä ja tiedän että arki tulee voittamaan. Entä jos mä haluan antaa niiden leikkiä joka päivä, vaikka hinta olisi se, että harrastukset jää?

***

Treenien jälkeen vein mudit kotiin ja lähdin Pajun kanssa remmilenkille. Okei, on sekin nyt kevyesti rasittava kun se ihan hirveästi haluaisi mennä moikkaamaan kaikkia elollisia. Mutta on sen kanssa vaan niin rentoa kun ihan sama mitä tulee vastaan, se ei räyhää, tuhahtele ei järjestä mitään kohtausta (muuta kuin yrittää ehkä vetää kohti ennen kuin otan sen vierelle). Entä jos mä en enää halua mitään pk-koiria tai harrastaa yhtään mitään? Onneksi ei ole pakko ottaa enää yhtään mudia tai mitään muutakaan eläintä. No, kunhan maastokausi taas tulee niin varmaan löydän mun intohimoni uudelleen, mutta juuri nyt tuntuu vaan siltä että miksi valita hankala arki ja selviytyminen ja väkisin vääntäminen kun voi päästä niin paljon helpommallakin. En todella käsitä miksi joskus olen halunnut "yhden ihmisen koiran" kun tollasen maailmaa rakastavan supersosiaalisen minipossun kanssa on vaan niin paljon helpompaa.

Lisäys: just kun pääsin kehumasta, tää sankari kusi taas lattialle ja matto on jälleen pesussa. Se oli käynyt kolme tuntia aiemmin ihan kunnon lenkillä ja ei muuta kuin iso lammikko vaan. Enkä taaskaan nähnyt ja päässyt sanomaan vaan astuin siihen... Vituttaa tämäkin asia niin että jos oisin vuosi sitten tiennyt millaista tämä on, en koskaan ikinä milloinkaan olisi ottanut koko pentua. Kauanko tällaista pitää katsella? Entä jos se ei lopu koskaan? Paju on nyt 11kk ja aiemmin ajattelin että vuoden ikään asti annan armoa. Alkaa aika käydä vähiin. En sitten tiedä pitäiskö se viedä lääkäriin ja jos niin mitä nämä sille osaa tehdä - joo ei ole suuri luotto tän tuppukylän palveluihin 🙄

 

1lk sisäetsintä

Oman seuran kokeissa Mäntyharjulla, Tuustaipaleen luontohotellilla. Tälläkään kertaa en tehnyt mitään vaan osallistuin vain. Ikäväkseni Lakki oli arvottu ykköseksi eli aloittamaan koko kahdenkymmenen koiran koe. En ehtisi purkaa sitä mitenkään koepaikalla ennen omaa vuoroa. Toisaalta nosessa on hankalaa tehdä mitään kun omia hajuja ei saa viedä, koira on oltava max 2m hihnassa eli sata kierrosta lelun heittelyä hankeen tms ei voisi harrastaa. Ehkä joku namietsintärutiini voisi olla syytä kehittää. Jotain sen olisi hyvä saada tehdä ennen omaa vuoroa kun aina varsinkin se eka menee vähän harakoille.

Käytin ne aamulla puolen tunnin remmilenkillä, metsään en jaksanut mennä vaikka tuntui että olisi pitänyt. Sitten pöne jäi kotiin ja junnut lähti matkaan. Ajaessa mietin, että vaikka nyt ei koepaikalla ehdi tehdä mitään ennen omaa vuoroa, eipähän toisaalta tartte odottaa kauaa. Se autossa odottaminen ja muiden pääsemisen äänet yhtä lailla kuumottaa koiraa. Lakki ei siis ulkoisesti ole mitenkään pahasti kierroksilla mutta pään sisäinen tilanne onkin oma lukunsa.

Aluksi se ottikin melko paljon pulttia muista koirista ja ihmisistä, ihmeen metsäläinen hän on vaikka me asutaan ihan kerrostalossa taajamassa. Lenkkeilen vaan niin paljon metsässä ja muuten sellaisiin aikoihin ettei paljoa kanssaeläjiä tartte väistellä. Pitäisi ehkä asiakseen käydä välillä keskustassa, joskus oon sellaista tehnyt ja lyhyehkö kierros saa mun koirat kivan väsyneiksi. 😄 Se ei räyhää eikä hirveästi vedä mutta vetää karvat pystyyn ja puhisee mennessään eikä välttämättä oikein malta keskittyä haistelemaan vaan katselee jotakin. Minä olen se joka kehuu koiraa jos se uppoutuu toisten kusiin, silloin tietää että se alkaa rentoutua. Kiihtymys näkyy alueella sitten hätäisyytenä ja välillä pahimmillaan tuntuu että se ei niinkään etsi, vaan haistelee jotain muuta rauhoitellakseen itseään. Tämä on vasta meidän neljäs koe ja rutiinit puuttuu.

Lakki tuli aika rentona lämppähajuille ja reippaasti kellariin, vaikka sekä tuomari että ajanottaja oli miehiä. Molemmat alueet meni hyvin ja koira meni melko lailla suoraan hajuille, jälkimmäisessä vähän pyörähti, tarkensi kauniisti ja ilmaisi selkeästi. Pysyin suunnitelmassa pyytää uusi tarkennus ennen kuin ilmoitan löydön ja koira tunnollisesti näytti samat kohdat uudelleen. Tuomarikin kommentoi että hyvin se kestää sellaisen lainkaan hermostumatta. Palkkasin ruualla ja rapsutin persettä ja annoin lopuksi pikku vinkupallon, mitä hän hetken kantoi, mutta jätti sen ja yritti haaveilla lisäetsinnöistä kun poistuimme pitkää käytävää pitkin.

Sitten oli pitkä tauko, etsinnät tehtiin 2+2. Onneksi kahvio oli auki ja istuin siellä; mun koirat rauhoittuu autoon paremmin kun en ole lähellä. Muutoin ne varmaan pidättää hengitystä odotellessaan että joko joko. Siinä olisi yksi iso työstettävä asia, nosessa sitä odotusta tulee aina. Paljon.

Tuomarin ruokatauon aikana käytin noita yhdessä kävelemässä ja sitten ne meni takaisin odottamaan. Paju kävi lämppähajuilla. Etsintöjen jatkuessa Lakki tuli taas ihan kivan tuntuisena autosta, ja mentiin samaan kellariin käytävää vähän eteenpäin tekemään loput kaksi aluetta. Samanlaiset siistit etsinnät, ei kerinnyt käydä puoliakaan alueista läpi kun selkeästi hajuilla, hienot tarkennukset, rauhalliset uudelleen näytöt ja juosten palkalle ulos alueelta. Mun mielestä paras onnistuminen oli se kun se kieri siinä paskaisella kellarin lattialla. Kierivä Lakki hyvin onnellinen Lakki. 😭💚

Sitten taas istuttiin pitkä tovi kahviossa. En kuvitellut olevani palkinnoilla, alueet tuntui aika helpoilta ja meillä meni sitä aikaa tuplatarkennukseen joka alueella. Ykkösissä mieluummin siistit etsinnät ja varmat löydöt kuin kikkailua ajalla. Palkintojen jaon alettua jokaisen osion nopein oli eri koira, mikä viittasi siihen että hyvin on mennyt monella. Satasia tuli 12kpl mikä on paljon, yleensä ehkä 2-4. Olin lentää perseelleni ja mun suusta pääsi "mitä helvettiä?!?!" kun kaikki muut oli jaettu ja jäljellä oli koko kokeen ykkössija. Lakki. Voitti. VOITTI. 😱 Tuomarikin vielä naureskeli että sellainen tarkistelukoe se, näköjään jos koira löytää viidessä sekunnissa niin ohjaaja voi käyttää 15s varmisteluun ja silti voittaa nopeimman ajan. Tämä oli Lakin toinen sisäetsintäkoe ja toinen satanen, joten tässä osiossa hän on viimeistä vaille kakkosluokassa. 😱

Väänsin itkua koko kotimatkan... Töppöinen jättää niin suuret saappaat että oon aina ajatellut että ei kukaan koskaan yllä sen saavutuksiin, ja on ollut jotenkin sellainen tyhjä tunne siitä että mikään ei voi tuntua enää miltään. Tuollaisen koiran kanssa on mahdotonta kilpailla; vain yksi voi olla eka, ja on sillä ihan järjetön tuloslista muutenkin. Sen kanssa tottui nosessakin aina olemaan palkinnoilla, se oli helvetin kova koira. Mutta Lakki on niin monella tavalla osoittanut että se ei halua mitään käytettyjä haisevia saappaita vaan sillä on ihan oman malliston vaatteensa saappaineen päivineen 😭💔💚 Hän on vasta kaksi ja niin törkeän hieno eläin! Ei töppöisen kanssa ole mitään mieltä kilpailla, mutta ei tarvitsekaan, hän tekee ihan oman reittinsä.

Paju pääsi lopuksi etsimään alueet, tai kolme niistä, yksi oli sen verran korkea että Paju ei olisi ihan yltänyt siihen. Mä voisin hyvin kisata kahdella koiralla koska en ikinä muista kuitenkaan mistä se eka on ilmaissut. Päätin vaan että palkkaan jos näen selkeän reaktion ja jos en niin antaa olla. No ihan sikahienosti reagoi ja ei voi kuin toivoa että ne oli myös oikeat kohdat.

Pajulla oli noin muuten tosi vaikeaa, niin paljon ihmisiä ja koiria eikä kenenkään naamalle saanut mennä. Siitä näkee miten kovasti se yrittää ja tekee töitä hillitäkseen itsensä, mutta koville se ottaa. Etsinnöissä se sen sijaan nyt keskittyi tosi kivasti, mutta siellä ei ollutkaan ketään katsomassa vaan oltiin kahdestaan.

Vielä yksi niiskaus kotona; palkintokassissa oli kaikista maailman nameista juuri niitä mistä Lakki tykkää ja mitä olen M&M käynyt hakemassa. 

Kuulumisia

Töppöinen on syönyt gabapentiiniä kaksi viikkoa annoksella puolikas tabletti aamuin illoin, eli vuorokaudessa tulee 600mg. Koira painaa 15kg, jos tätä joku googlaa tiedon janoisena. Norocarpia se söi viikon aluksi kanssa mutta sen lopetin, tulehduskipulääke ei ole tarkoitettu ainakaan omin päin jatkuvaan käyttöön. Ei nyt voi sanoa että se olisi silmissä piristynyt ja se on edelleen vanha eläin, mutta mitään ongelmia ei ole ollut, ei aggressiivista käytöstä, portaissa vinkumista tms. Herää vaan kysymys että jo viime syksynä kun syötin sille kuuden viikon kuurin, eikä se toiminut, oliko kyse vain liian pienestä annoksesta. Kauhukseni olen jo miettinyt että nyt kun olen niin paljon vatuloinut sen kuolemaa, niin kamalaa jos se ei kuolekaan. 🤷

Paju, kohta 11kk, on muutaman kerran huidellut metsässä vähän kaukana. Se ei ole heittäytynyt kuuroksi eli tulee kyllä kovaa ja heti jos sitä kutsuu, mutta ei mukana pysyminen voi olla minun varassani ja olen hyvin allerginen sellaiselle. Joku päivä sitten onnistuin piiloutumaan siltä ja annoin sen kyllä mennä hyvin hämilleen ennen kuin kutsuin. Se lähinnä jää seisomaan tai vähän kuikuilee ja selkeästi kuuntelee löytääkseen muut, ei yritä haistella missä ollaan. Loppulenkin se olikin sitten tosi lähellä nysväämässä. Tänään kerran jo pyysin odottamaan kun junnut meni kovin kaukana, ja sitten kun mun lumikenkäreitti meni kelkkareitin yli, koira lähti kelkkauralle ja hukkasi meidät niin että ehdin taas käskeä muut paikoilleen ja piiloutua itse. Tässä vaiheessa ärsytti jo niin paljon että pistin sen suoraan fleksiin. Mulla on olematon pinna ja tämä nyt vaan on asia missä sitä ei voi venyttää. Mietin kyllä ensin että päästän sen kohta irti ja annan vielä loppulenkistä uuden mahiksen, mutta totesin että parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä ja nyt pelataan kovilla panoksilla jos pelaamaan ruvetaan. Tätä samaa on tehty ihan jokaiselle mun koiralle jossain iässä ja kaikista on kyllä tullut hyviä, joko sattumalta tai sitten ne kyllä ymmärtää tästä jotakin. Pajun oli ihan hyvä harjoitella fleksissä metsässä kulkemista kun se joutuu sitten vaelluksella niin tekemään. Puiden kiertäminen on kyllä sillä alkeistasolla hallussa.

Lakin kanssa kokeilin tänään jäljestää. Ajattelin ensin kävellä kengillä, kun oli melkein hankikanto, mutta jätinkin sitten laiskuuttani lumikengät jalkaan ja jatkoin niillä. Tein vain 120m pitkän, u:n muotoisen jäljen, jossa kaksi keppiä. Löysin vielä jäniksen jäljet ja menin tahallani useaan kertaan niiden yli. Jälkimmäisessä kulmassa kävelin pari kierrosta puun ympäri ennen kuin jatkoin. Talvella on hauskaa tehdä kaikkia kokeiluja kun kerrankin näkee miten ne askeleet menee ja mitä koira touhuaa. Olen kyllä jäljestänyt lumessa parkkipaikoilla ym, mutta en maastossa. Epäilytti että joko koira ei tajua ollenkaan tai sitten se vaan juoksee uraa eikä jäljestä nenä maassa lainkaan. Joskus männä vuosina varoiteltiin enemmänkin että lumessa jäljestäminen pilaa koiran ja se oppii vain menemään silmillä.

No ei muuta kuin koira autosta ja onneksi löysin yhdet valjaat ja jonkun liinan pätkänkin. Kyllä se tiesi heti mitä on menossa tekemään, ja jäljestä pää maassa eikä vain seurannut näkyvää uraa. 😳 Puun kohdalla se vähän tutkaili tilannetta mutta ei kiertänyt kunniakierroksia vaan jatkoi jälkeä. Jäniksen jälkiin ei reagoinut yhtään mitenkään.

Olipas hauskaa ja ehdottomasti täytyy tehdä uudelleen ihan kunnon jälki niin kauan kun näitä kelejä riittää!

Videolla lähestytään alkua. Olen antanut sen tällä tavalla vapaasti nostaa jäljen paljolti myös sulan maan aikana ja sillä oli tosi korkea onnistumisprosentti janoilla. Olen vakuuttunut että mitä vähemmän jäljen nostoa treenaa ja prässää, sen paremmin se menee. Oleellista on rento ja paineeton tilanne - 99,9% ongelmista janalla johtuu ihmisestä. Ootteko koskaan kuullut ajokoirasta joka ajaisi jänistä väärään suuntaan? En minäkään. Koira kyllä tietää yhdestä askeleesta kumpaan suuntaan jälki menee.

Lakki on myös harjoitellut pudonneen esineen noutoa. Töppöinen on ihan guru siinä ja hakee puolen kilsan matkaakin jos on selkeä ura, mutta hän ei ole täällä enää kauaa käytettävissä niin aloinpa tietoisesti lisätä Lakillekin matkaa. Tällä hetkellä 100m menee polkua pitkin helposti.

Muutama kännyräpsy vielä: