Kahden viikon loma loppui ja huomenna alkaa vihdoin oikea arki. Pennun tullessa kesäkuun alussa mies oli lomalla, ja sittemmin minä olen pitänyt lomani parissa erässä. Pentu tuli niin äkkiä ja lomat oli jo sovittu silloin, mutta tosi kiva, että ne nyt meni ristiin ja yksin oloja on tullut pääasiassa vain muutamia tunteja per päivä. Ensi viikollakin menee vielä vuorot ristiin niin että ei ne ole täällä kuin pari tuntia keskenään, mutta sitten alkaa ne 8h päivätkin.
Eka lomaviikko meni helteistä kärsie... nauttiessa; oltiin mökillä, uitiin ja lähinnä yritettiin pysyä hengissä eli ei tod tehty mitään järkevää, yhtään. Nuoriso temusi pihassa ja pöne viihtyi teltassa missä oli auton foliopeite päällä. Pentuakin uitettiin, en yleensä laittaisi noin nuorta väkisin veteen, mutta nyt oli niin kuumia päiviä että halusin sitä viilentää. Järvivesikin oli parhaimmillaan 29*C eli ihan käsittämättömän paljon, normaalisti 25 on ollut sellainen haamuraja mitä ei joka kesä sitäkään saavuteta. Paju oli ihan sikareipas eikä ollut millänsäkään. Useita kertoja tehtiin veneretkiä ja ylläri että veneessäkään ei ollut hänelle mitään ihmeellistä. Lakkikin on tosi nätisti, mikä on ihanaa. Pöne tuli aikoinaan opetettua hyppäämään veneestä ja se oli siitä niin hauskaa, että se alkoi odottaa sitä yhä aiemmin ja lopulta viime vuosina sen kanssa ei ole voinut veneillä lainkaan, koska se kiljuu ja tärisee heti kun veneeseen astuu. Siinä on koira jolla odottaminen on aina ollut vaikeaa. Lakki on onneksi erilainen mutta en usko että opetan sille silti koskaan veneestä hyppimistä, en, vaikka se varmaan tykkäisi siitä kanssa kauheasti. Huomattavasti kivempaa kun se vire pysyy nollissa ja koira voi maata retkottaa veneessä ihan rauhassa.
Perjantaina kävin Lakin veljen omistajan ja Annan kanssa Haminassa treenaamassa. Pöne jäi mökille ja mulla oli nuoriso mukana. Lakki on tosi alavireinen, ihmiset sanoo että se on vain väsynyt pennun kanssa leikkimisestä, mutta oon ihan viittä vaille kiikuttamassa sen lääkäriin koska se ei vain ole kunnossa nyt jotenkin. Sillä on ollut joka lajissa sellaisia treenejä ettei sitä huvita ollenkaan, se saattaa esineruudussa alkaa kuseskella, jäljellä jonkun kepin jälkeen vaan itse päättää että tää oli tässä ja vaihtaa lenkkeilymoodiin, tottiksessa olla haluton ja vaisu, nosessa vaikuttaa siltä ettei se haista mitään (ja seuraavalla kerralla olla normaali joten se siitä nenäpunkista). Pentu oli vieraassa paikassa sentään tosi reipas ja teki vähän kontaktijuttuja ja nosea euka+namipiiloilla. Olin ajatellut että käyn treenien jälkeen jossain kahvilassa tai etsin uimapaikan meren rannasta, mutta oli +32 ja kaikki hyvät ajatukset valui hien mukana ja eniten huvitti ilmastoitu auto ja kotimatka.
Jälkimmäinen viikko oli huomattavasti viileämpi ja tultiin kaupunkiin. Odotin että pääsen treenaamaan mutta kun se Lakki nyt on mikä on, niin eipä tässä oikein mitään ole tehty. Pentu sai Axilurit ja sillä meni vikana päivänä maha sekaisin. Keskiviikkona oli mätsäri mihin olin ajatellut häiriötottiksia (surkeinta ikinä ja koira äkkiä takaisin autoon) ja pennun kanssa palloilua. Paju oli ensin aika hirveä; jäin kauemmas mistä se räksytti lähelle tuleville koirille, ja jos jossain haukahti koira, hän vastasi ihan täydellä räksytyksellä. Ihan tosi nopeasti sen kyllä saa myös käännettyä olemaan hiljaa. Sitten löytyi eka tuttu ja hän moikkasi Lakin lapsuudenystävää Viljaa (kultainennoutaja), ja mentiin yhdessä keskemmälle tapahtumaa. Sieltä löytyi myös Viljan perheen pystykorva ja muualta tuttu, kerran aiemmin treffattu bouvier. Sen jälkeen hän olikin menossa jokaisen vieraan koiran luokse ja ihan tosissaan sai taas pidellä hihnaa ettei niin pääse tapahtumaan. Oltiin ehkä puoli tuntia, ihan tosi hienosti tulee pyynnöstä luokse ja ottaa kontaktia, ja sitten sai taas mennä. Kun pentu alkoi mallata itseään makuulle mun jalkoihin, kannoin sen autoon ja lähdettiin.
Lauantaina eli eilen koulutin metsäjälkeä ja koirat joutui olemaan 7h autossa. Pentu pääsi kerran välissä pissalle, mutta ihan sikahienosti malttoi olla ja nukkua eikä mitään oltu tuhottu. Sen jälkeen nuoriso sitten olikin taas häiriöenergiaa täynnä ja kotiin ajamisen sijaan poikkesin vielä mökille, missä saivat pihassa riehua.
Pennusta on tullut huomattavasti itsenäisempi ja se viipottaa metsässä aika kaukana, varsinkin tutuilla reiteillä / takaisin päin tullessa. Sillä on myös tullut autoon menon suhteen sellainen "lälläspieru, entäs jos en tuu?" -kausi. Kerran olen kävellyt sen kiinni kun se oli sitä mieltä että ei tule ja oli pakko päästä lähtemään. Sen jälkeen olen laittanut autoon yleensä valmiiksi jonkun namin odottamaan ja saa sen boksistaan kun menee sinne. Sillä on myös esineiden suhteen sellaista hassua kokeilua: se ottaa jotain suuhun ja tulee esittelemään sitä sellaisella ilmeellä, että ähäkutti yritäpäs ottaa tämä pois multa. Näissäkin tilanteissa iloisesti kutsumalla se (pudottaa esineen) ja rynnistää luokse, joten en ole lähtenyt lainkaan leikkiin mukaan. Yhden tupakan tumpin olen kaivanut sen suusta väkisin ja siitä tämä taisi alkaa, ehkä. Noutaminen olisi edelleen korkealla to do -listalla, pitää kokeilla josko se sheippaaminen nyt alkaisi aueta paremmin kuin pikkupentuna. Muuten hän on duunaillut istu ja odota (kestoa), nosea (etsii purkkia pieniltä alueilta), vierellä kävelyä, lelusta namiin ja namista leluun vaihtamista (aiemmin ei ruokaa saatuaan enää leikkinyt, nyt sujuu paremmin). Ja sitä luoksetuloa, paljon, joka päivä. Mökillä löytyi useamman kerran joku kuollut eläin ja niillä on ollut tosi hyvä harjoitella luopumista. 100% on tähän mennessä onnistunut, mutta oon tietoinen siitä että jos se on jonkun raadon luona ja rääkäisisin että hyi hitto et ota se, se nielaisisi sen alta aikayksikön tai rynnistäisi se suussaan vauhdilla pakoon. Siinä on joku sellainen hirveä omimis- ja epäluuloisuusvietti joka kumpuaa aika syvältä :)
Nyt kun arki alkaa, mulla on meininki alkaa erotella niitä kotona huomattavasti enemmän. Yksi tuttu sanoi, että eihän ihmisen seura ja ihmisen kanssa leikkiminen ole koskaan yhtä syvällistä ja palkitsevaa kuin toisen koiran kanssa leikkiminen. Lakilla on niin monta treeniä että mun kanssa se nyt joten kuten leikkii (olen epäillyt myös hammasongelmia), mutta tunteen palo puuttuu, ja sitten tullaan kotiin ja se alkaa leikittää pentua (se siitä kipeästä suusta?). Kaikki sanoo, että anna sille aikaa, kyllä se alkuhuuma tästä vielä haihtuu, ja kotona leikkiminen vähenee. Että se on nuori koira ja 1,5v uroksilla nyt voi näitä huonoja kausia olla muutenkin. Ja kaikki myös sanoo että eristää koiria kotona ainakin kun ne on keskenään kotona, ei siksi ettei ne tapa toisiaan vaan siksi että ne malttaa myös levätä. Tavallaan se tuntuu niin kurjalta; mietin kyllä kaikkea mahdollista pentua ottaessani mutta se ei rehellisesti käynyt mielessäkään, että entä jos niistä tulee liian hyvät kaverit. Mutta niin nyt kuitenkin vaikuttaisi käyneen, ja mä nyt toki haluaisin että minulla on kaksi koiraa joiden kanssa harrastaa ja leikkiä eikä niin että ne kaksi näkee vain toisensa. Katsotaan mihin tilanne muuttuu viikossa tai kahdessa, jos yhdessä leikkimistä rajoitetaan huomattavasti. Lakilla on ensi viikolla myös hieronta; vielä yksi kaveri löytyy joka sanoi että pennun kanssa leikkiminen kuormittaa kroppaa aika lailla ja hänellä on kokemus siitä että aikuinen koira meni tosi jumiin yhtäkkiä alkaneesta jatkuvasta nujuamisesta. Jos ei ala tapahtua niin en mä sitten oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä; se on keväällä terveeksi kuvattu ja se on kyllä muuten aivan virkeä ja kaikkea, mutta treenatessa vain varjo itsestään. Siinäpä ell:lle mysteeri. Toivotaan että kyse on vain väsymyksestä.
