Noseen ja takaisin

12.-14.2. oli varattu HaunPaikkaan Kauhajoelle noseviikonloppu, alun perin A:n kanssa. Hän oli käynyt siellä aiemmin kesällä jälkikoulutuksessa, ja tykkäsi kouluttajasta kovasti. Kouluttaja oli tulossa pitämään nosea myös viime kesän mudileirille, johon olin menossa, mutta koronan takia koko leiri peruttiin. Kouluttajalla on siis kaksi mudia itselläänkin, mutta hän ei kauheasti ole missään piireissä ja olen onnistunut olemaan tapaamatta häntä koskaan :) Viikonloppuun piti olla 4-6 osallistujaa, ja sovittiin että jos ei saada omia, kouluttaja myy loput paikat. En edes julkaissut tätä missään julkisesti, vaan kyselin vaan muutamalta potentiaaliselta, ja äkkiä meitä oli viisi. Meiltäkin oli sinne matkaa kevyet neljä ja puoli tuntia, joten äkkiä aloin myös kysellä perjantaita töistä vapaaksi. Niin teki kaikki muutkin, ja lopulta järjestäydyimme niin että S & Kille tulisi mun kyytiin. Kille on aikalailla pönen kaltainen eläin, jolla siis kaikella rakkaudella ei ehkä ole päässä kaikki palikat ihan kohdillaan, joten kun lähtö oli hyvissä ajoin tiedossa, ehdittiin tehdä useampi yhteislenkki niin että otukset haistoi ja näki toisensa muttei olleet koskemisetäisyydellä. Autoon pakatessa käytiin vielä nopeasti ABC:n pihalla muutaman koivennoston verran, ja pojat ehti todeta että ai taas toi (Lakki nyt oli tähän asti ollut joka kerta sitä mieltä, että vähänsiistiiii!). Annoin vielä mun koirille kongit kun ladattiin ne autoon, ja Kille nyt vähän haukkui innoissaan, mutta yhtään murinaa ja rähinää ei kuulunut keneltäkään. Etukäteen kun vähän viitsii nähdä vaivaa niin moni asia menee paljon paremmin.

Joko mennään?

Perjantaina ajeltiin yhden tai siis nollan pysähdyksen taktiikalla Tuuriin asti, ja kaikesta koronapaskasta huolimatta maskit päässä marssittiin sisään. Olen käynyt siellä joskus juuri ajokortin saaneena, eikä mikään koko paikassa herättänyt minkäänlaisia muistoja, eli väitän että on mennyt uusiksi sekä sisältä että ulkoa. Eihän siellä enää edes ollut mitenkään halpaakaan. Oli sovittu puoli tuntia aikaa ja sitten nähdään kassoilla, ja kerkesin hyvin haahuilla retkeilyosaston, lemmikkiosaston ja sitten etsiä muovisia rasioita treenipalkoille, ja löysinkin oikein sopivat. Mitään puruluita en ostanut kun ne oli ihan yhtä kalliita tai halpoja kuin paikallisessa Tokmannissakin. Käytiin vielä ruokakaupan puolella ostamassa viikonlopun eväät (la iltaruoka/iltapala ei kuulunut hintaan), ja salaatit nyt autoilla syötäviksi. Minä ja M tehtiin salaattibaarista itsellemme salaatit, S osti valmiin. Vedettiin eväät naamaan autoissa istuen ja kusetettiin koirat ja sitten oli vielä reilu tunti ajoa perille.

Perillä oltiin vähän viiden jälkeen juuri aikataulun mukaisesti; kuudelta alkaisi luento ja tarkoitus oli ehtiä vähän purkaa autoa ja käyttää koirat. Ulkona oli noin -10. Valittiin huoneet ja vein kamat sinne, ja päätin että pöne menköön tyynylle odottamaan, se takuulla on nätisti yksinkin kun on tutut kamat, ei siis pelota että hänen hylättiin. En usko että Lakkikaan olisi ahdistunut yksin jäämisestä, mutta vaikka me oltiin aamulla kotona käyty tunnin metsälenkki, se oli nyt koko päivän autohäkissä odottelun jälkeen aivan nahka ratkee -mielentilassa ja rähisi remmilleen jne, niin ei oikein tehnyt mieli kokeilla räjäyttääkö se sängyn, mun tavarat vai koko huoneen. Lakki ja Kille jäivät siis autoon, saatiin auto piuhaan niin siellähän säilyvät. Luennossa meni kaikkinensa pari tuntia ja sen jälkeen käytiin nopeasti treenitilassa pyörähtämässä ja sitten piti sanoa että nyt alettais nukkumaan. Ihmeen hyvin virtaa täynnä oleva mudinpoikanen totesi että okei. Ihmeen vähän se myöskään tuhisi äänille. Eka yö nyt aina menee vähän huonosti nukkuen, mutta kokonaisuutena olen todella tyytyväinen lapsikoiran ensimmäisen leirin esitykseen. Se olisi myös voinut pöhkiä koko yön, olla muuten vaan levoton tai mitä vaan.

 

hyvää luentoa vaan sulle!

kannustin häntä ilmoittamaan äänistä pöhkimisen sijaan näin :)

no, joku oli vähän onnellinen. Parasta leireillä on sänky.

Kun tyyny aamulla vapautuu <3

ihme paikka tää

Treenitilassa oli kaikkea jännää, nosea varten tehtyä. Vatuloin pitkään pönen mukaan ottamista, mutta lopulta mahis käyttää iltaisin näitä seiniä ratkaisi. Lisäksi pönestä nyt vaan on mukavaa päästä autoon mukaan, vaikka päivät koostui lähinnä sängyllä makaamisesta. Autossa kyllä olisi ollut huomattavasti  enemmän tilaa jos koiria olisi ollut yksi vähemmän, mutta mahduttiin me näinkin.

Lauantain aamiaisen ajaksi jätin ne huoneeseen, tosin visusti kaikki houkuttelevat asiat pois nostettuina. Remmit oli koko leirin ajan käytävässä, koska niitä hän puree poikki varsin nopeaan tahtiin. Kengät on kotonakin edelleen kompostikehikon takana. Muutama puruluu oli mukana, mutta olisi voinut olla pari leluakin. Aamiaisen yhteydessä suunniteltiin järjestys ja mietittiin miten aloitetaan. Kaikki teki ekana kierroksen tai pari "kolikkopeliä". Lakki oli ollut eilen treenitilassa tosi reipas, mutta nyt kun kaikki oli katsomassa ja mua ehkä vähän jännitti (mua ei jännitä niinkään se mitä ne meistä ajattelee tai miten meillä menee, vaan se on vaan epämukava tunne kun et ihan tiedä mitä tehdään ja pitää kuunnella kouluttajaa sen sijaan että tekee vain itse), ja odotusloosseissa oli koiria ja muuten ihan hiirenhiljaista paitsi että välillä joku vähän rasahti, niin Lakkikin meni vähän jähmeäksi. Kriteerinä oli että kuono on alaspäin ja koira katsoo purkkia, ja tavoite oli että pää ei nouse lainkaan eli tuijotusilmaisun alkeet. Ohjaajan piti vaan mitään sanomatta heittää nameja purkkiin tähdäten. Lakkia ei oikein ne mun Naturikset napanneet,  minun oli vaikeaa olla jessaamatta ja tilanne oli niin outo, että se alkoi vinkua, eikä oikein saatu sujuvuutta. Se yritti ensin ilmaista purkkia, sitten nostaa purkkia, eikä oikein tajunnut lainkaan että tuijotus riittäisi. Nameja lensi eikä koira huomannut tai ollut kovin kiinnostunut. Oikeastaan tämä oli iso oivallus ja vahvisti taas mun näkemystä siitä, että sen motivaatio liittyy oleellisesti ohjaajan kanssa vuorovaikutukseen, ja sit kun se ei tajua, ja ohjaaja on outo eli hiljaa eikä edes jessaile vaan heittelee vaan ruokaa, se pelkkä ruoka ei todellakaan riitä. Lopuksi leikin sen kanssa ja siinä se rentoutui, ja toinen kierros meni lainaksi saaduilla kovemmilla (rapsahtaa lattiaan paremmin) nameilla jo paremmin, mutta ehkä vasta kolmannella se alkoi olla oma itsensä. Se on herkkä koira, onneksi olen tajunnut sen heti, enkä mennyt siihen lankaan, mitä töppöisen aikoina mudipiireissä paljon jankutettiin; ne on niin kovia koiria että niitä pitää kohdella rumasti. Keskiverto mudi on kaiken sen vilkkauden ja häröilyn alla oikeasti todella ohjaajaherkkä ja -pehmeä koira. Olen myös tiedostanut että mun on pakko lopettaa jännittäminen :D, voin hyvin uskoa että jos jännitän kokeessa enkä ole oma itseni ja pidä hommaa hanskassa, se reagoi siihen. Onneksi se on vasta nuori koira ja se oppii kyllä sietämään sitä paremmin, mutta silti.

Leikittiin

tältä näytti aina kun menin hakemaan häntä

Tauot se odotti huoneessa, ja taisi olla kolmannen kierroksen jälkeen kun palauttaessani Lakkia huoneeseemme pöne meinasi käydä sen päälle. Alkoi vissiin riittää kun pönen vuoro ei tule koskaan. Pönellä oli välillä kongi, mutta sitten se rähisi sen kanssa sängyltä Lakille ja Lakki ei saanut liikkua huoneessa lainkaan, niin ei sekään oikein ollut kiva. Tämän takia meillä on autossa väliseinä, nimenomaan se hetki kun toinen tulee treeneistä takaisin, on se, jolloin varmasti helpoiten räjähtää.

Toisella kierroksella muutettiin siis peliä niin, että koira sai ilmaista purkin maahan menemällä, ja se alkoikin heti olla sen mielestä tutumpaa. Kolmas kierros tehtiin seinällä korkeiden alkeita. Tällaisella seinällä hauskin oli nähdä se, että mun kumpikaan koira ei oikein ymmärrä saman kohdan hinkkausta. Meillä ei ole mitään tällaisia välineitä, ja normi etsinnöissä samaa piiloa ei toista kertaa ilmaista, niin en ei oikein tajua että nyt todellakin pysytään tässä pienellä alueella ja hajupurkki vain siirtyy. Tässä välissä taisi olla lounas, neljäs kierros tehtiin vielä seinää, ja piilot oli sen verran korkealla että aiempi kurottelu ei riittänyt vaan piti nousta kunnolla ylös. Lakki alkoi silmin nähden väsyä, mm. lähetyksissä sillä katkesi ajatus ja se useaan kertaan tuli tarjoamaan sivulle tuloa. Päätin, että viides kierros jätetään tekemättä, ei sitä tainnut tehdä enää oikein kukaan? Sain ottaa pönen ja tehdä sen kanssa tuplasokkoja. Siellä oli kaksi huonetta joissa toisessa taisi olla yksi ja toisessa kaksi piiloa, jos nyt enää muistan. Ne oli jotain melkein 3h vanhoja ja pöne ei muistaakseni ilmaissut yhtään mitään :D Jälkeen päin käytiin läpi että oli vähän vaikeat paikat. Illalla käytiin vielä porukalla treenitilassa tekemässä vähän jotain pönelle ja A:n porukan ylimääräiselle, ei-osallistuvalle koiralle. Kaikki jotka oli koulutukseen osallistuneet, oli jo ihan tainnoksissa. Ennen näitä iltatreenejä ehdittiin vielä ohjatun osuuden päätyttyä käydä kimppalenkillä. Oli noin parin kolmen kilsan kierros, ja sovittiin että lähdetään reiluin välein kaikki samaan suuntaan, niin ei tule kohtaamisia. Oli hauskaa olla yhdessä yksin lenkillä ja mikä sää meille sattuikaan!

eksoottinen maisema savolaisjunttien mielestä

 

Illalla leikittiin myös pallomerellä (toinen heistä etsi ruokaa ja toinen tykkäsi enemmän palloista), käytiin saunassa, syötiin niitä omia eväitämme ja sitten alkoi tapahtua. S oli jo perjantaina illalla sanonut että maha tuntuu vähän oudolta, mutta se kaiketi meni ohi kunnes alkoi lauantaina illalla uudelleen. On kyllä hieno tilanne kun mahatauti iskee, tunnissa vointi romahtaa, tyyppi on kalpea kuin mikä, valittaa että sattuu mahaan, päähän ja lihaksiin ja sitten kun iltayhdeksän aikaan hälytetään kouluttaja paikalle neuvonpitoon ja hän tuo kuumemittarin, se näyttää 38. Eihän sillä nyt mikään korona ole kun ei ole mitään flunssan oireita, ei yskää, ei kurkkukipua? Sehän on vain mahatauti, eikö niin? Itse hän epäili että se syömänsä salaatti olisi syypää, kun kellään muulla ei ollut mitään ja hän oli ainoana ostanut erilaisen salaatinkin. Toisaalta... mikä mahatauti särkee lihaksia kuten kuumetaudit tekee ja mistä se korkea kuume tuli, jos on vain ruokamyrkytys? Kyllä siinä aika maailmanlopun tunnelmat oli, että tässäkö tää nyt oli. Jos se olisi koronaa, kyllähän se nyt olisi jo meillä kaikilla, eritoten minulla jonka kanssa S matkusti koko eilisen. Kouluttaja oli ainoa jolla oli koko ajan ollut maski, tullessani kysyin maskipolitiikasta ja hän sanoi että jokainen menee oman päätöksen mukaisesti, joten kukaan meistä ei sitä pitänyt. Henkkoht en usko, että jos vietän viisi tuntia autossa koronapotilaan kanssa, mikään maski suojaisia minua tartunnalta. En oikein ylipäänsä ymmärrä tätä maskien kanssa pelleilyä, mutta töissä on pakko ja sosiaalinen paine pakottaa kauppareissuilla sitä pitämään. No enivei, siinä sitä sitten päätettiin että nukutaan yön yli ja katsotaan mikä on tilanne sitten. Kouluttaja tunsi jonkun paikallisen koronainfossa työskentelevän ja lupasi soittaa heti aamulla asiasta. Potilasta vannotettiin herättämään joku jos olo huononee yön aikana.

Kaikesta huolimatta itse nukuin varsin hyvin. Ei minua se tauti niinkään pelota, mutta kyllähän se aiheuttaa hirveän härdellin kaikkine karanteeneineen. Maailmanlopun tunnelmat ei siis osaltani liittyneet lainkaan siihen että pelkäisin että nyt se on mulla, vaan nimenomaan kaikkeen siihen muuhun vaivaan. Ehdin siinä jo miettiä että mun pitää varmaan sitten ajaa mökille käymättä lainkaan kotona, etten altista miestä, ja pyytää että se pakkaa mulle kassit ja tuo ne pihalle ja napata ne vain siitä. Tilata ruokaa kauppakassipalvelusta ja lääkkeet ja kaikki, voi luoja. Millainen härdelli mahtaa olla töissä ja pitääkö poissaoloa varten hakea jotain lappuja jostain (miten, altistamatta taas seuraavaa ihmistä?).

aamupissillä, upea sumu!

koska mun vuoroooo

pönen varjo <3

No, potilaalla oli paljon parempi olo jo ja kuumekin poissa. Koronatestiin ei vieraalla paikkakunnalla pääse, joten hänen piti varata aika kotikuntaansa, sai sen vasta maanantaiksi. Päätettiin, että kyllä tässä nyt ollaan kaikki jo niin sanotusti paskat housussa, joten treenataan vaan ihan normaalisti eikä lopeteta kesken. Potilas käytti maskia ja söi omassa huoneessaan, muuten mentiin kuten eilenkin. Tänään oli teemana etsinnät ja meillä oli useita pienehköjä tiloja. Lakki jaksoi tehdä kaksi kierrosta, viimeisen jätin taas pönelle. Eka Lakin tila oli pieni kodinhoitohuone, jossa oli kolme hajua. Ei niin pieneen tilaan voi laittaa niin paljoa, ajattelin heti, kun etsinnän jälkeen kuulin montako siellä oli. Koira kyllä käyttäytyi jo alusta niin että jos olisi ajatellut, olisi osannut arvata että yhtä pilveä koko tila. Se on just sitä kun se vähän tyhmänä pyörii ympäri eikä aluksi selkeästi reagoi mihinkään kohtaan. Lakki napsi sieltä kaksi ja vika jätettiin. Tällaisia pitää treenata lisää!

Toinen tila oli sama missä oli eilinen tuplasokko, makkari jossa oli kaksi sänkyä, lipasto, pieni pöytä ym. Ekan hajun pöydän alla Lakki ratkaisi nopeasti, mutta sitten me pyörittiin ja pyörittiin eikä enää mitään. Lakki ilmaisi sen kohdan missä eilinen haju oli ollut, tästä vain kehuttiin, ei palkattu, ja siitä se selkeästi vähän veti herneet nenään ja alkoi turhautua. Mulle neuvottiin että sellainen kohta missä ei olla edes käyty, mutkun ollaanhan me pyöritty ihan joka nurkassa. Vaan eipä oltu ei, seinän vieressä oli koiran vesikupin alunen tms "levy" ja Lakki kiersi sen, ja haju oli juuri siinä kohdalla saumassa seinällä. Heti kun pyysin että mene tuonne, se meni. Jännä ilmiö, koira siis voi väistää jotakin ilman että ohjaajakaan tajuaa että se väistää. Eikä se kuitenkaan mitenkään pelännyt sitä, kun sen pyysin siihen menemään. Tämä on videolla ja oli tosi paljastavaa katsoa että se tosiaan kiersi sen molempiin suuntiin mennessään.

Pöne etsi keittiöstä nopeasti kaikki kolme hajua.

Jos perjantaina tämä hullu roikkui narussaan kun virtaa oli vähän liikaa, sunnuntaina siitä taas näki että ollaan sellaisen ylihysterian puolella ja taas sai naru kyytiä. No, kylläpä itsekin maanantaina otin kevyet kolmen tunnin päikkärit töiden jälkeen, tiistaina riitti tunti, eikä koiratkaan valittaneet vaikka mitään kunnon lenkkejä ei tosiaan tehty.

Niin, kotimatkalla sullouduttiin samaan autoon, mutta ei hänellä enää mitään oireita ollut. Vähän oli silti sellainen olo, että ei tässä nyt auta kuin mennä maanantaina töihin ja toivoa parasta. Negatiivinenhan se testitulos oli, vajaa vuorokausi meni odotellessa.

Leiriltä on myös teoriamuistiinpanoja mutta en jaksa kirjoittaa niitä, olkoon tämä korona-ajan reissukertomus. Ja joo, syksylle on uusi reissu jo varattu.

Ruuat oli ihan tosi hyvät, paikka täynnä pieniä yksityiskohtia ja kokonaisuutena aivan ihana viikonloppu - lämmin suositus!

Fyssarilla

Varasin ajan pissiongelmien takia, ja 17.3. ajeltiin työpäivän jälkeen. Kotona olin 21.30 ja melkoinen keikka oli - matkalla ehdin taas miettiä millaista olisi asua jossain isommalla paikkakunnalla, jossa olisi palveluita enemmänkin saatavilla... Lakki oli pakko ottaa mukaan, koska ei sitä tee mieli työpäivän jälkeen jättää uudelleen yksin ja toivoa parasta. Mieskin oli tietenkin iltavuorossa. Lapsikoira käyttäytyy kyllä oikein siivosti yksin ollessaan, mutta rajansa kaikella.

Ihmisillä virtsankarkailuun suositellaan fyssaria, lantionpohjajumpalla saa kuulemma usein ihmeitä aikaan. Koirille mitään sellaisia ei nyt oikein ole olemassa, mutta kysyessäni käynnin tarpeellisuudesta hän vastasi, että ilman muuta kireydet eri lihaksissa voi vaikuttaa suoraan myös pissiongelmiin eli tottakai kannattaa käydä. Edellisestä fyssarikäynnistä oli muutenkin jo yli puoli vuotta aikaa.

Pakkasta olikin mukavasti -25 ja hetki ehdittiin pyöriä pihalla palelemassa, ennen kuin aika oli. Lakki laitetaan aina hihnalla kiinni ettei se ihan yllä sekaan, ja hän alkuhärväämisen jälkeen ihan kohtuullisen hyvin alistuu kohtaloonsa. Sille oli pieni puruluu mukana viihdykkeeksi, mutta se söi sen muutamassa minuutissa ja se siitä sitten.

Töppönen olikin sitten aivan täydellisen tukkeessa ja huonoimmassa kunnossa aikoihin. Oikeassa takajalassa pieni asentotuntopuutos ja seisoo jotenkin oudosti, vähän sellaisessa sammakkoasennossa takajalat liikaa allaan. Se saatiin aika hyvin käsiteltyä, vaikka kovasti hän itse oli sitä mieltä, että kamalaa on, ja nosteli päätä koko ajan. Uusi aika on ensi kuussa.

Kotona se piristyi kovasti, en ollut edes tajunnut että se on nuupea ja vetäytyvä, ennen kuin se ei enää ollutkaan sellainen.

Metsässä ei olla tämän jälkeen käyty. Fyssari oli sitä mieltä, että Lakin törmäily on suurin syyllinen pönen tilaan, ja koska en voi estää sitä, en varmaan sitten vaan voi enää pitää niitä yhtä aikaa vapaana. En ole niinkään surullinen pönen tilanteesta, tai huolissani sen kunnosta; kyllä se nyt on tässä tullut selväksi että se on kovasti vanhentunut ja aika käy vähiin. Olen enemmän jumissa nyt siinä, että miten mä ne metsään vien. Aika ja energia ei riitä kahteen täysmittaiseen lenkkiin, ja sitten jos töppösen vie yksin, se ei myöskään juokse yhtään, ja kunto senkin rapistuu.

Propalinia se on edelleen saanut iltaisin, ja vaikea sanoa auttaako se vai ei. Isompia lammikoita siis ei ole tullut sitten joulukuun, mutta muutama tippa sinne tänne katoaa ja vaikea niitä on havainnoida. Fyssari oli sitä mieltä, että pissivaiva saattaa hyvin olla selkäperäinen, mutta koska kipulääkekuuri ei auttanut asiaa mitenkään, ei siellä välttämättä ole kipua, lihaksisto on vain... mitenköhän hän sanoi, väsynyt? Joku pieni hermopuutos ja se on siinä. Syötän varmaan loppuun tuon mitä tuota lääkettä on, ja kokeillaan sitten palaako oireet, jos ollaan ilman.

Akupunktiolla on kuulemma myös saatu hyviä vasteita selkäperäisiin pissiongelmiin, joten sitä pitäisi seuraavaksi kokeilla, ja nimenomaan useampi kerta putkeen. En vaan ole saanut aikaiseksi soitella aikaa. Täällä on yksi klinikka joka sitä tekee (satasen per kerta, voi huoh).

Pennusta vakavasti otettavaksi kisakoiraksi

Meillä oli eilen oman seuran nosekoe. Kyllä, korona-aikaan, kyllä, vaikka SPKL on perunut heidän alaisensa kokeet mutta Kennelliitto ei. Koe oli jo kertaalleen joulukuulta siirretty, ja kyllä sen pitämistä nytkin mietittiin. Jokunen osallistuja perui koska ei halua koronan takia tulla. Ajateltiin, että ne ketkä tulee, ovat omat valintansa tehneet. Alueisiin tutustuminen järjestettiin videoilla, ja sisällä oli sitten vain tuomari, sihteeri/ajanottaja (yksi henkilö) ja koirakko, joten mitään ryysistä tässä ei missään vaiheessa tapahtunut. Alkupuhuttelu ja palkintojen jako pidettiin ulkona hyvin välein. Häkkialuetta ei ollut vaikka oli -12; onneksi oli muutama tolppa käytössä ja kaikkia oli kehoitettu ottamaan reilusti vaatetta ja varautumaan ulkona odottamiseen. Jossain vaiheessa lupasi -20 mutta onneksi ennuste lauhtui. WA-ryhmä mahdollisti myös pitemmällä lenkillä käymisen, kun ryhmästä oli helppo seurata kokeen etenemistä. Maskipakko oli tietysti kaikilla. Pitkin nettiä tätäkin kokeen pitämistä jo paheksuttiin, olisi siis pitänyt kuulemma perua, mutta eipä sinne kenenkään ollut pakko tulla ja loput voi olla sitä mieltä mitä on. 15 osallistujasta 13 oli omia jäseniä ja sama porukka treenaa yhdessä, niin en nyt ihan kauhean isoa riskiä itse nähnyt.

Itse olin joulukuun kokeeseen tietenkin ilmonnut pönen, mutta nythän sillä on edelleen lääkitys päällä ja se siitä. Lainakoiria oli kyllä useampi saatavilla ja joskus olisi kauhean hauskaa sellaisen kanssa kokeilla kisatakin. Toisaalta olihan mulla myös tuo oma pentu, joka muutama viikko sitten täytti vuoden ja ylitti alaikärajan. Mihinkään kauemmas en olisi edes harkinnut lähteväni, mutta oman seuran koe 15km päässä... ei se nyt ihan kauheasti ole tehnyt, eikä ole kovin kokenut, toisaalta eihän vuoden ikäinen koira koskaan voi olla. Sillä oli juuri viikolla rakennusetsintätreenit jossa se ääniavusta huolimatta unohti etsivänsä tätiä ja alkoi neniä pintoja eukan toivossa; mitä tahansa tällaista sille voisi hyvin käydä. Se voisi pelätä tuomaria ahtaassa tilassa tai sitten se voisi unohtaa taas mitä piti tehdä ja jäädä ihmettelemään uutta ihmistä. Sillä voisi keittää aivan yli ja se voisi vaan hyppiä mua vasten ja vinkua samalla, tai sitten se voisi olla pihalla kuin lumiukko. Se voisi ahdistua mun jännityksestä. En vieläkään edes oikein tiedä haluaako hän nosessa ruokaa vai lelun. Meidän yhteinen matka on vasta niin alussa, että monta juttua on vielä oppimatta toisistamme.

Sitten vatuloidessani fb nosti taas jonkun Sienisen muiston. Niin... Elämässä kannattaa tehdä asioita silloin kun voi. Vaihdoin osallistuvan koiran tiedot.

Mua ei jännittänyt etukäteen yhtään. Hyvän aikuisen koiran kanssa kisatessa se suorituspaine vaan aina vähän tulee mukaan. Olisi niin kiva onnistua ja saada hyvä tulos. Nyt päätin, että oon tyytyväinen jos se nyt edes osalla alueista etsii oikeaa asiaa :D

Aamulla käytiin kolme varttia rypemässä metsässä ja jätettiin sitten pöne kotiin. Koe alkoi vasta 10.30 niin kerrankin ei tarttenut ihan kukon pierun aikaan olla liikkeelläkään. Oli hassua pakata uuden koiran rekkarit ja muut paperit.

Sirun tarkastuksessa oli tuttu täti ja Lakki kävi hyppäämässä vasten. Koronan takia oli kuitenkin sovittu että kaikki lukee itse, niin minäkin sitten tein niin, vaikka olisi ollut hauskaa kokeilla kantaako opetettu sirunluku tutun ihmisen kanssa tositilanteessa.

Otin koiran ulos kun edellinen meni lämppähajulle. Siinä se jännityskin sitten tuli. Pihassa oltiin niin rinta rottingilla tomerana rynnimässä sisälle. Lämppähajuun reagoi hyvin, mutta sitten piti vielä odottaa ja muistin taas että nämä muditpa ei kouluttamatta osaa sitä taitoa. :p Mulla oli mukana irtonameja, lihamössöä purkissa, karvapatukka ja vinkupallo kun en vieläkään ollut päättänyt mitäköhän hän haluaisi ja mitä tarjoan sille ekana. Jos sitä ahdistaa, se ei ehkä leiki, mutta ei kyllä syökään. Ei sitä kyllä koskaan ole ahdistanut niin ettei lelu kelpaisi, mutta ruuat on jonkun kerran eri syistä jääneet. Silti se pelkkä lelulla palkkaaminen vaan tuntuu edelleen siltä, että pitäähän sen saada "jotain oikeaa" kanssa. Syöttelin sille odottaessa nameja ja onneksi aika pian päästiin, kun siinä meinasi tulla ääntä ja hermojen menetystä ja vähän kaikkea sekoilua. Ja sitten sitä mentiin portaat ihan karmit kaulassa, jokseenkin tuttu tunne oli taas ähistä että odota nyt perkele kun mäkin olen tulossa mukaan...

Eka alue oli pieni wc-tila, jossa vessakopit oli kiinni, mutta siinä oli lavuaarilinja (2 tai 3 lavuaaria), patteri ja iso pöytä. Aikaa taisi olla 1,5min. Tuomari meni edeltä seisomaan vikaan vessaan oven rakoon. Lakki oli aivan reipas ja meni sitten lähetyksellä ihmettelemään tuomaria, taisi hypätä häntä vastenkin. Annoin sen hetken katsoa ja sitten vähän kehoitin liikkumaan. Tarkasteli tosi pitkään lavuaarien aluetta, ja mäkin vähän jumahdin mistä sain myös palautetta (varo painostamasta koiraa), mutta onneksi sitten annoin tilaa jatkaa ja ilmaisu tuli ihan lähdön viereen pöytälevyn reunan alle. Oli vähän epätarkka joten pyysin vielä uudelleen näyttämään ennen kuin ilmoitin löydön. Tässä meillä meni noin minuutti. Palkaksi karjaisin kuin hullu ja lähdin juoksemaan ulos alueelta ja koira suti perään juuri niin mitä etukäteen varoitettiin liukkaalla lattialla tekemästä. Karvaleluun hän ampui kiinni ja leikki aivan kuten aina. Aika pitkään palkkasin tahallani, vaikka toimihenkilöt meni jo seuraavalle alueelle.

Toinen alue oli luokka, jossa oikealle ikkunaseinälle oli työnnetty pulpetteja jotka ei kuuluneet muuten kuin saatavilla olevista reunoista. Keskellä taisi olla 2+2 pulpettia, etualalla open pöydän yksi reuna. Vasemmalla oli pöytä jossa oli pöytäliina, siitäkin kuului vaan etureuna, sitten oli iso paksu verho jonka taakse ei tarttenut mennä, ja seinällä sellainen vinssi ilmeisesti sen verhon siirtelyyn. Tässä oli aikaa ehkä 2,5min. Lakki lähti myötäpäivään ja ekalla kierroksella veti aika keskeltä ohittaen joitakin kohtia, haistellen joitakin paremmin. Tehtiin toinenkin kierros samaan suuntaan, silloin se etsi tarkemmin. Ohjasin sen katsomaan niitä keskellä olevia pulpetteja ja sitten alkoi olla jo sellainen olo että mihinköhän tässä enää edes pitäisi mennä kun mitään ei löydy. Mutta se etukulma! Lakki ja ilmeisen moni muukin yritti mennä sen pöytäliinapöydän alle, mutta koska se ei kuulunut alueeseen, pyysin sen pois sieltä. Nyt selkeästi oltiin hajulla ja ennen kuin kerkesin auttaa kartan luvussa, koira itse nappasi yläpiilon vinssistä. Tämä oli sen verran selkeä etten pyytänyt uudelleen kohdentamaan, ja oikeinhan se oli. Niin hieno lapsikoira!

Tauon aikana se käyttäytyi ihmeellisen nätisti, ei syönyt takkia päältään, ei syönyt lämpöalustaa eikä mitään muutakaan. Istuin osan aikaa autossa ja välillä hyppäsin ulkona juttelemassa. Sain myös auton lämmitykseen joten siellä oli oikein hyvät oltavat, jossain vaiheessa ihan mietin että läkähtyykö koira takkinsa kanssa.

Toiselle kierrokselle mentiin yhtä vetämällä kuin ekallekin, ja nyt lähtöhajun jälkeen se alkoi ihan hulluna neniä kaikkia pintoja, aivan kuten pönekin aina tekee. Annoin sen vähän aikaa tehdä niin, ja sitten pyysin sen istumaan ja palkkasin nameilla siitä. Vähän se oli edelleen sitä mieltä että hittoako tässä odotellaan.

Kolmas alue oli isosta salista erotettu yksi reuna, jossa oli piano, puhujan pömpeli ja vissiin jotain lavuaaria ja pulpettia. Aika taisi olla myös 2,5min. Me ei keritty pitkälle kun koira meni pianon kauempaan kulmaan ja ilmaisi kannen sauman. Lakilla on ollut treeneissä turhan hätäisiä ilmaisuja, siis että ei malta tarkentaa vaan ilmaisee turhan epämääräisesti, ja nytkin olisi tehnyt mieli kysyä että ootko ihan varma, mutta se että ohjaaja ei usko ekaa, on myös tosi epäreilua ja aiheuttaa koiralle ihmetystä tekeekö se väärin tms kun ei kelpaa. Ajattelin sitten heittää vähän riskillä että no löytö, ja olihan se :D Riski kannatti koska tästä 9s mikä oli nopein aika - jos olisin varmistanut, ei olisi ollut, niin paljon oli melkein ihan yhtä nopeita. Sikäli kun niillä sijoituksilla nyt on väliä.

Vika alue oli selkeästi isoin tila, luokka jossa harvakseltaan muutama pulpetti, pattereita, pari isoa pöytää, takka (!), seinä jossa oli pari rakoa missä piilo voisi olla, roskis ja paperinkeräyslaatikko jne. Tässä oli myös pisin aika, ehkä 3min. Patterit on häijyjä ja nyt kun yläpiilo oli jo ollut, arvelin vähän että patteriin se on yhden kyllä laittanut. Mutta ei ollut ei. Täälläkin Lakki kyllä liikkui hyvin, mutta ei etsinyt koko ajan, vaan vähän silleen ohitti kohtia ja poukkoili. Oltiin jo menossa 1,5 kierrosta taas myötäpäivään kun ajattelin että nyt vaihdetaan suuntaa ja ohjaan enemmän, kun se kiinnostui patteriseinän vieressä nurkassa olevasta pöydästä, ja ilmaisi pöydän jalan alta. Se jäi kumarrusasentoon ja mun oli taas pakko kysyä että oletko varma, mutta oikeassahan hän oli. Vielä viimeiset sutimiset karvapatukkaan :)

Kokonaisuutena aivan meidän näköinen suoritus! Koira itse on hyvin kesken ja raakile, ja jäi kyllä sellainen olo että kokemattomamman ohjaajan kanssa tulos olisi voinut jäädä saamatta. Mä nyt olen jo sen verran paljon tätä tehnyt, että osaan auttaa oikeissa asioissa ja vähän paikkoa koiran tekemisiä, tai tekemättä jättämisiä. Siitä olen ihan jäätävän ylpeä, että se teki aivan oman tasoisensa suorituksen, siihen ei vaikuttanut mun jännittäminen eikä se häiriintynyt niistä ihmisistä. Se leikki normaalisti ja palkkautui hyvin. Se keskittyi asiaan ja ihan tasan tarkkaan tiesi mitä on etsimässä. Ja se oli kuitenkin vasta vuoden ja kaksi viikkoa - mihin asti me joskus sen kanssa vielä päästäänkään <3

Lakille siis 100p ja kokonaiskisan sija 6. 12 koiraa löysi kaiken, tuomarin mielestä meillä oli hyvät koirat joilla oli perusteet vahvasti hallussa ja erityyliset kätköt löytyi siksi helposti. Ei ne nyt minustakaan mitään ihan superhelppoja olleet, vaikka sitä mielellään syyttää kun tuloksia tulee näin paljon. Me ollaan vaan treenattu oikeita asioita, joskus kiva että jää sellainenkin fiilis. ;)

Tuloshampurilainen haettiin mäkkäristä ja hän avasi sen olkkarin matolle, söi pihvin ja toisen sämpylän. Toisen sämpylän se murusti silpuksi ja suolakurkut ei takuulla käyneet suussa lainkaan. Outo, outo eläin. Onneksi meillä on pöne joka pääsi siivoamaan. Pöne joka olisi syönyt matonkin siitä kohdalta mihin suolakurkut oli koskeneet. Kaikkia ei vaan se ruoka niin puhuttele. :D