Kuusi viikkoa

Ekan kerran piti tarkastaa kalenterista, onko kyseessä kuusi vai seitsemän viikkoa. Ajattelin että olen hukannut yhden viikon. En ollut. Suru, uniongelmat ja kaikki on edelleen sitä luokkaa että yksi viikko nyt katoaisi helposti...

Ajattelen sua edelleen ekana aamulla ja vikana illalla. Heräilen öisin. Ajattelen, että me ei olla koskaan oltu näin pitkään erossa, ja että nyt jos nähtäisiin, suuäänistä ei tulisi loppua milloinkaan.

Ajattelen, että kaikki oli oikeassa ja että suru muuttaa viikkojen myötä muotoaan aivan kuten luvattiin. Sitä on ehkä helpompaa sietää, se ei tunnu enää niin halvaannuttavalta että pelkäisin että tukehdun siihen. Yksi asia on kuitenkin selvää; sinä veit palasen minusta mennessäsi ja se haava ei arpeudu koskaan. Siltä osin olen rikki lopun elämääni. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka ei enää ota uutta koiraa, koska ei vaan pysty. En tiedä kuinka monta menetystä ihmisen sydän kestää. Kai se viimeinenkin pala jossain vaiheessa menee ja sitten ei ole enää mitään annettavaa uudelle pennulle...?

Ajattelen edelleen, että tapahtunut oli poikkeuksellisen epäreilua ja että koirien taivaassa täytyi olla huutava pula kultaisista koirista, koska sinut piti viedä multa niin rumasti. Sä olit koko elämäsi aina terve. Ihan pikkupentuna kiidettiin klinikalle sun käveltyä maa-ampiaispesään ja mentyä shokkiin, mutta muuten ei koskaan ollut mitään sen kummempaa mistä olisi pitänyt olla huolissaan. Se D-lonkka oli ainoa murhe eikä sekään koskaan sitten vaivannut mitenkään. Sitten sä vaan kerralla sairastuit kaikkein vakavimpaan mahdolliseen.

Voi järki Sieni, mulla on edelleen niin kauhea ikävä ihan kaikkea sinussa. Nyt kun kirjoitan tätä, kyyneleet valuu taas polvissa asti. Olen kahdesti käynyt katsomassa pentuja ja on hirveää tiedostaa miten kamalasti olisin halunnut että sä olisit ollut tätä pentua vastassa ja kasvattanut sen mun apurina, toisaalta tajuta että jos näin ei olisi käynyt, tuskin olisin ottamassa koko pentua ja toisaalta... että elämä jatkuu eikä mikään mitä enää teen tai jätän tekemättä, vie meitä takaisin viime syksyyn jolloin kaikki vielä oli hyvin.