Suoraan fb:stä:
"Maastokarttasovellus on hauska asia, mutta jollain meistä lähtee aina vähän lapasesta. (Tämän kuun harjoittelupaikkani asumuksen lähellä on valtava kukkula, jonka päällä on Kettusuo-niminen pieni suo. En laita karttakuvaa tähän). Mua viehättää sanat ja niiden selitykset, joten lienee helppo uskoa että tuo Kettusuo keskellä ei mitään kutkutteli mun aivoja alusta asti. Näen mielessäni millainen paikka se on, näen punaisia kettuja juomassa, näen taianomaisen pienen lammen aamuyön usvan keskellä...
Mutta noi korkeuskäyrät. Uhh.
Ekalla viikolla kiipeilin metsäkoneen uria vuoren reunoilla ja aina pysähtyessäni puuskuttamaan katselin rinnettä ylöspäin. Siellä jossain se olisi. Tokalla viikolla kiersin koko vuoren noita teitä pitkin (reilu 6km lenkki). Valtava on ja paikoin melkoista louhikkoa, kunto loppuu ja pöneltä menee selkä ja ja ja. Ei mun ole pakko mennä sinne, yritin vakuuttaa itselleni. Mutta kun aivo on jo päässyt sen makuun, turha tapella vastaan. Se paikka suorastaan huusi mua tulemaan.
Tänään pakkasin repun ja lähdin seikkailuun. Se oli vielä ziljoona kertaa hienompi paikka kuin osasin kuvitella <3 Ei ollut kettua, mutta oli kurkipari ja ne pahastuivat niin että poistuin takaisin sinne mistä tulin ja evästin vähän kauempana.
Onneksi olen just tällainen omituinen otus, se tekee maailmasta välillä niin kovin kauniin."
"Maastokarttasovellus on hauska asia, mutta jollain meistä lähtee aina vähän lapasesta. (Tämän kuun harjoittelupaikkani asumuksen lähellä on valtava kukkula, jonka päällä on Kettusuo-niminen pieni suo. En laita karttakuvaa tähän). Mua viehättää sanat ja niiden selitykset, joten lienee helppo uskoa että tuo Kettusuo keskellä ei mitään kutkutteli mun aivoja alusta asti. Näen mielessäni millainen paikka se on, näen punaisia kettuja juomassa, näen taianomaisen pienen lammen aamuyön usvan keskellä...
Mutta noi korkeuskäyrät. Uhh.
Ekalla viikolla kiipeilin metsäkoneen uria vuoren reunoilla ja aina pysähtyessäni puuskuttamaan katselin rinnettä ylöspäin. Siellä jossain se olisi. Tokalla viikolla kiersin koko vuoren noita teitä pitkin (reilu 6km lenkki). Valtava on ja paikoin melkoista louhikkoa, kunto loppuu ja pöneltä menee selkä ja ja ja. Ei mun ole pakko mennä sinne, yritin vakuuttaa itselleni. Mutta kun aivo on jo päässyt sen makuun, turha tapella vastaan. Se paikka suorastaan huusi mua tulemaan.
Tänään pakkasin repun ja lähdin seikkailuun. Se oli vielä ziljoona kertaa hienompi paikka kuin osasin kuvitella <3 Ei ollut kettua, mutta oli kurkipari ja ne pahastuivat niin että poistuin takaisin sinne mistä tulin ja evästin vähän kauempana.
Onneksi olen just tällainen omituinen otus, se tekee maailmasta välillä niin kovin kauniin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti