Nosea

Nose work - "Tervetuloa mukavan harrastuksen pariin" (Nose Work Finland ry)

No juu. Innoistuin sitten kuitenkin tästä touhusta töppösen kanssa, ja olen järjestänyt yhdistyksessä kimppatreenejä. Samalla kun neuvoo muita, saa itse sokkotreenejä. Jossain vaiheessa heräsi myös silkka näyttämisen halu; koirani joka on käynyt kymmenen eri lajin kokeissa, voisi hyvin korkata myös yhdennentoista lajinsa vain siksi että se on vielä suurempi määrä. Ihan kuin sillä olisi mitään merkitystä, kaikki tietävät jo muutenkin miten huikea eläin se on. Mutta syy se on sekin.

Kyselin koepaikkaa alkuvuodesta olevaan kokeeseen. Yhdistyksen silloisilla säännöillä (nyt ne taisi juuri muuttua?) voi osallistua joko jäsenenä tai ei-jäsenenä. Vain jäsen saa kisakirjan suoritetusta hajutestistä ja voi siten jatkaa varsinaisiin kokeisiin. Ei-jäsenen osallistumismaksu oli myös 5e kalliimpi. Mua nyt ei niin paljoa kiinnosta, ja koira täyttää kesällä 11v, niin en tiedä onko meillä mitään varsinaista koeuraa tämän lajin parissa enää tulossa. Olisin siis hyvin voinut mennä ei-jäsenenä jolloin se olisi ollut lähinnä maksullinen treeni. Kysellessäni paikkaa kokeeseen oli reilu viikko aikaa, ja ilmoituksen vastaanottanut henkilö vastasi olevansa myös hallituksessa ja kehoitti laittamaan vaan jäsenhakemuksen saatesanoilla "meillä on hallituksen kokous kahta päivää ennen koetta, katsotaan mitä voin tehdä asialle". No, hullua ei tarvii paljon yllyttää. Maksoin siis yhdistyksen liittymismaksun ja jäsenmaksun ja olin menossa kokeeseen.

Sitten tuleekin päivää ennen koetta viesti, että jäsensihteeri ei ole ehtinyt käsitellä hakemusta eikä minua voitu liittää jäseneksi. Jos haluan, voin silti tulla kokeeseen. Eihän siinä ole mitään järkeä, kun on jo maksanut jäsenyydestä ja sitten menisi epävirallisesti testiin, ja heti kun jäsenyys tulisi voimaan, se pitäisi tehdä uudelleen. Käsittämättömät säännöt. En ymmärrä, miksi tällaisissa tapauksissa ei voisi vaikka kirjoittaa sitä kisakirjaa muuten ja jättää jäsennumeron kohtaa vaan odottamaan, että se saadaan. Käsittämätöntä oli mielestäni myös se, että viikossa "ei ole ehtinyt" laittaa osoitetietoja ylös ja lätkäistä jäsennumeroa. Olen ollut itsekin aika monta vuotta yhdistyshommissa mukana ja väitän, että meillä tuollainen asia olisi hoidettu vaikka kesken kokouksen, jos olisi ollut tietä että tämä ihminen tarttee jäsennumeron nyt että pääsee kokeeseen. No mutta eihän siinä, ei kukaan luvannut, ja sivuilla luki silloin selvästi, että jätä riittävän pitkä aika jäsenhakemuksen ja haluamasi kokeen väliin. Nyt sitäkin on tarkennettu vielä täsmällisemmäksi.

Sitten odoteltiin. Ja odoteltiin. Hajutestin väliin jääminen ärsytti, olin jo ehtinyt innostua. Olisi vaan pitänyt mennä suoraan ilman mitään jäsenyyksiä. Ehdin myös miettiä omia oikeuksiani. Kun jäsenmaksu ja liittymismaksu maksetaan ennakkoon, mikä minä olen sinä aikana, kun olen maksanut mutta minua ei ole ehditty vielä hyväksyä? Mitä sillä rahalla pitää saada? Mikä on kohtuullinen aika odotuttaa?

Reilun kolmen viikon kuluttua laitoin suoraan yhdistyksen pj:n osoitteeseen viestiä, että kestääköhän vielä pitkään, kun nyt olisi toinen lähialueen koe kiikarissa. Sain sieltä aika nuupean vastauksen, mihin en viitsinyt enää vastata itse mitään. Sitten kuitenkin alkoi tapahtua ja seuraavana päivänä taisi tulla viesti, että jäsenyyteni on hyväksytty.

Että tervetuloa vaan mukavan harrastuksen pariin! Avauduttuani aiheesta fb:ssa sain pelkästään omalla kaverilistallani olleilta ihmisiltä lukuisia kommentteja "et ole ainoa....." jne. Tuntui, että kenelläkään se liittyminen ei ollut onnistunut ja säätö ja viive on hyvin tyypillistä. Harmi etten puhunut liittymisaikaisteni ääneen etukäteen, jos olisin kuullut kaikki ne jutut, en ikinä olisi edes harkinnut liittyväni itse. Ihan vain siksi, että rajansa sillä millaista touhua haluaa pennosillaan tukea. Joku kertoi soittaneensa pj:lle ennen kuin oma tapauksensa eteni. Sitä yhdistystyötä vuosia tehneenä todellakin ymmärrän että kaikilla on muuta elämää ja tämä on vain harrastus, jolle annetaan aikaa vasta kun omat tärkeämmät jutut on tehty. Itse olen viimeiset pari vuotta ollut webmaster yhdistyksessämme, ja varsinkin alkuvuodesta on aina paljon päivitettävää uuden hallituksen, kevään kurssien jne myötä. Kyllä se useinkin vituttaa kun monta kertaa viikossa tulee jotain pientä mitä pitää tehdä. Ei siinä kauaa mene, mutta kirjautuminen sisään, oikean sivun etsiminen jne on vaan muka niin rasittavaa. Todellakin siis ymmärrän että yksikään jäsensihteeri ei joka ilta katsele kenenkään liittymisiä ja se on täysin ok. Mutta neljä viikkoa on kyllä nykyisellä nettiaikakaudella ihan törkeän liian pitkä aika. Enkä edes tiedä kauanko olisi kestänyt, jos en olisi vauhdittanut asiaa itse.

***

Lopulta sitten päästiin sinne hajutestiin ja päivä läheni.

Meidän yhteistreenit on olleet lauantaisin, ja päätin ensin etten treenaa ollenkaan väliin jäävällä viikolla. Nose on laji, jossa treenien laatu korvaa määrän ja meilläkin on monta koiraa, joiden kanssa helposti tulee tehtyä se "vielä yksi kierros", joka olisi kannattanut jättää väliin. On puhuttu myös siitä, että todellakaan joka ilta ei kannata kotona tehdä, kerta tai kaksi viikossa riittää helposti kyllääntyville koirille hyvin. Ihan sama ilmiö oli aikoinaan tokon tunnarissa, mun kumpikaan koira ei kestänyt kerralla kuin yhden tai kaksi toistoa.

Sitten aloin kuitenkin vielä miettiä uudelleen. Mulla ei ole helposti etsimiseen kyllääntyvä koira. Mulla on koira, joka takuulla sekoilee nahoistaan jos se on ollut viikon tekemättä mitään. Tiistaina tein treenin, jossa oli pari kierrosta. Yhdellä haju oli kahden päällekkäin olevan pöydän väliin jäävässä raossa, niin että koira joutui hieman kurottelemaan sinne. Ilmaisu ei onnistunut, koira tarkensi hyvin ja jäi istumaan, kun pitäisi mennä maahan. Lopulta tiuskaisin sille tarpeettoman rumasti "maahan!". Jäi harmittamaan että sorruin taas siihen "kyllä sun pitäisi jo osata tämä", joten seuraavana päivänä harjoiteltiin kotona niin, että pidin hajupurkkia aluksi kuonon korkeudella ja siitä koko ajan ylempänä, niin että koira joutui selkeästi ensin tökkäämään ylöspäin ja sitten menemään siitä maahan. Tämä meni pienen miettimisen jälkeen hyvin. Lopuksi vielä laitoin koiran toiseen huoneeseen ja piilotin hajun keittiöön, missä olimme harjoitelleet, ruokapöydän levyn alle, niin että joutui taas tarkentamaan kuono ylöspäin ja menemään siitä maahan. Nopeasti löytyi ja hyvin ilmaisi.

Torstaina alkoi sitten tulle tyypillinen kokeita edeltävä epävarmuus ja pitäisikö vielä treenata -ajatukset. Herran tähden miten typerä ihminen voi tiedostaa olevansa, mutta silti niille ajatuksille ei mahda mitään. Tein sitten vähän erilaisen treenin, siirsin olkkarissa vähän huonekaluja (vedin irti seinästä, että sain uusia "käytäviä"), laitoin piilon ja suljin tilan koiraportilla. Haju sai muhia reilun tunnin. Aloittaessani etsintää koira sitten otti ja juoksi suoraan hajulle. Olen ennenkin huomannut, että 1-2h ikäiset tuntuu olevan kaikkein helpoimpia. Työntäessäni huonekaluja takaisin paikoilleen mietin, että taisi tulla enemmän aktivointia eukolle kuin koiralle ja että nyt en kyllä enää tee mitään ennen koetta.

Perjantaina ajoin töiden jälkeen yöpymään mökille puolimatkaan koetta varten ja jätin hajut kotiin. Ettei tule enää treenattua. Koepaikalla piti olla puolilta päivin. Tuomarin puhuttelu oli puolen tunnin päästä. Koiria oli 15, me toiseksi viimeisenä. Odottelua tuli siis ihan kauheasti,  joskus kahden aikaan päästiin hommiin. Pönelle se ei sovi, se kun lopulta pääsee autosta niin sieltä tullaan ihan karmit kaulassa. Koira ei koskaan ollut käynyt koko paikassa, eikä se koskaan arjessa vedä, mutta niin vaan nyt veti ja vinkui mennessään vaikkei edes tiennyt mistä ovesta ollaan menossa.

Tuomarin  puhuttelussa katsottiin ne reitit mistä tullaan ja mistä mennään, käytiin läpi yleisiä asioita, palkkaamista ja sitten käytiin katsomassa vielä se itse testialue. Sai myös kysyä mitä ikinä vielä halusi tietää. Tajusin vasta testialueella, että joo kiva, ne on umpinaisia pahvilaatikoita enkä ole koskaan harjoitellut sellaisilla :D Laatikkoetsintää on tehty vaan nurinpäin olleilla muovikoreilla, kertakäyttökahvikupeilla joissa pohjiin tökätty reiät, ja puruluilla. Eh hee. Lisäksi tuli myös sellainen olo, että olisko kannattanut käydä treenaamassa vielä enemmän vieraissa paikoissa. Siellä oli hirveästi tavaraa huoneen reunoilla ja mitä jos mun koira ei tajua yhtään mitä tässä nyt ollaan tekemässä....

Järjestelyt oli ihan tosi, tosi hyvät: sisään tullaan rakennuksen takaa kiertäen. Harjoitushaju oli pahvilaatikossa kahden muun laatikon vieressä rakennuksen seinustalla ja sinne pääsi siis vasta ennen omaa suoritusvuoroa, näin varmistettiin että jokainen ehti vuorollaan. Nurkan takana oli ovi, josta mentiin sisään, ja siinä oli sisäänheittäjä joka vahti että ensin edellinen pääsee ulos ja sitten vasta seuraava menee sisään. Homma toimi käytännössäkin tosi hyvin, eikä koiran kanssa tullut yhtään ohitusta missään vaiheessa.

Sirun tarkastus oli vasta suorituken jälkeen ennen pois lähtöä. Syystä, että osa koirista ahdistuu ja osa repeää nahoistaan muuten vaan, niin näin ei häiritä kenenkään suorittamista, vaan pääsee mahdollisimman hyvässä mielentilassa sinne. Tosi kivasti ajateltu. Jos koira ei tykkää vieraista, ohjaaja saa itse lukea sirun toimihenkilön seistessä vieressä katsomassa, pitäisi vaan sanoa etukäteen. Aivan ihanaa. Ei meillä nyt vanhoilla päivillä näissä enää niin suuria ongelmia ole, mutta jos ei ole pakko kiusata koiraa, niin on kyllä tosi ihanaa kun sen voi välttää. Koiraa ei siis tarttenut ottaa autosta lainkaan ennen omaa vuoroa. Olisi ollut hyvä käydä lenkillä ja vähän treenata parkkiksella, mutta oli ihan jäätävä tuuli ja maa jäässä, niin ei oikein viitsinyt.

Harjoituslaatikoille tullessa pöne kyllä lähti käskystä etsimään, mutta ei sillä ollut mitään tietoa että noista laatikoista, se yritti niiden ohi ruusupuskaan jne. No onneksi sai hajun ja tarkensi. Kysyin sisäänheittäjältä, saanko siirtää laatikoita, ja sanoi että toki, niin tein sitten vielä toisen asetelman ja koira juoksi suoraan oikealle. Mitäpä sitä enää, kyllä se tietää mitä tekee.

Sisään se meni sitten ihan karmit kaulassa ja rynnisti eteisessä olleiden toimihenkilöiden ohikin niin, etten tiedä huomasiko se edes heitä. Kuvittelin, että sitä vähän ahdistaa ahtaat ovet ja pienet huoneet ja ne ihmiset, oltiin siis jonkun vanhan tehtaan alakerrassa. Mutta kilin kellit. Testihuoneen ovella piti riisua ulkovaatteet jos halusi, ja siinä sai vaihtaa koiran varusteita. Mä otin vaan takin sekä itseltäni että koiralta, ja makuutin sitä sitten hetken siinä. Kysyin vielä, että mentyäni lähtöviivalle aloitan siis itsenäisesti enkä odota mitään lupia, ja sain vahvistuksen. Ihanaa niporallyn jälkeen kun saa vielä kysyä ja vastataan! Tässä vaiheessa koirasta alkoi tulla kitinää ja totesin että mitä sitä enää "rauhoittumaan", parasta mennä vaan. Parin metrin matkalla ovelta lähtöviivalle piti antaa vissiin kolme tässä-käskyä, ja komensin siinä sitten vielä, että nyt nätisti, mä olen tulossa sun kanssa, et voi mennä yksin. Meinasi siis keulia pahasti.

Laatikot oli kahdessa rivissä, eli 6kpl kummassakin. Koira meni keskeltä ja haisteli oikean puoleista riviä, ja reagoi ihan selvästi kolmanteen, ja taisi vähän käydä maassakin, tai ainakin niiasi. Mutta ennen kuin kerkesin kissaa sanoa, se jatkoi matkaa. Suti siinä mennessään ja potkaisi muutamaa laatikkoa niin, että ne vähän hievahti paikoiltaan. (Jos koira runtelee koealuetta, siitä saa hylyn). Se tarkasti oikean puoleisen rivin loppuun ja haistoi myös vasemmalla olevaa vikaa laatikkoa, ja olisi sitten halunnut laajentaa etsintöjä muualle huoneeseen. En oikein tiennyt mitä saa tehdä ja saako enää kysyä tuomarilta väliaikaohjeita, niin seisoin vain paikoillani ja pidin tiukasti remmistä ja hengitin syvään kun se koira sätki siellä narun toisessa päässä. Onneksi se luovutti ja ymmärsi etten päästä sitä, ja palasi sitten määrätietoisesti takaisin siihen laatikolle jonka aiemminkin oli merkannut. Nyt se meni maahan, mutta jotain taisin siinä jutella ja muistaakseni se vielä kerran pomppasi ylös ja tarkisti viereisen, ja palasi sitten taas. Nyt kehuin kunnolla ja vasta sitten ilmoitin löydön. Olihan se, kyllä sen näki heti ekasta reaktiosta.

Tämä oli tyypillinen ensimmäinen kierros pönelle. Järki missä oot. Sen mielestä etsiminen on vaan niin kivaa, että viittiikö sitä nyt heti lopettaa ilmaisemalla löytöä. Luulen, että mun järkyttävä jännitys myös vaikutti ja ehkä se oli myös hieman epävarma, koska tollanen kohteen vaihtaminen ei ole sille lainkaan tyypillistä. Luultavasti myös treeneissä kuitataan löytö aivan liian pian, nyt siihen pitää tehdä kestoa ainakin 10s niin että koira pysyy siellä vaikka kukaan ei tee mitään.

Kokeen jälkeen palkattuani koiran kysyivät sen ikää ja kerrottuani joku toimitsija sanoi, että se ei kyllä käyttäydy lainkaan niin kuin iän perusteella voisi olettaa. No ei niin. Minkäs sille mahtaa että on bensaa suonissa. Voi töppöinen <3

Tämä oli nyt meidän yhdennentoista (11.) lajin koe. Kuinka moni on kisannut niin monessa eri lajissa saman koiran kanssa, ja suurimmassa osassa vielä raivannut tiensä ylimpään luokkaan? Kyllähän tällainen on melkoinen saavutus :) Mun koira on syönyt elämänsä aikana reilusti yli 50 tuloshampurilaista, ja tässä hän on juuri jälleen yhden nielleenä: