Sivut

torstai 28. helmikuuta 2019

Otsikko, niin vähän tilaa tiivistää niin isoja asioita

Olen monesti avannut tämän kirjoitussivun, mutta sitten on tullut sellainen olo, että ei huvitakaan. Mutta nyt tekee mieli laittaa kuvia talteen, niin jospa samalla.

Töppöinen kävi lämpökamerakuvauksessa Tuusulan Askel-klinikalla kolmisen viikkoa sitten. Koira alkoi rallykokeen jälkeen, tuloshampurilaispussi kädessä koiran kanssa kotiin tullessani, vinkua rappusissa. Autoon nostettaessa se ulvahteli, huusi jo kun vasta olin ottamassa otetta ja mulla oli kiinni etujalasta. Miettiessäni mitä ihmettä nyt tehdään, kun kyytiin on pakko sut saada, se täysin vauhditta otti ja hyppäsi sinne, hiljaa, kävi istumaan, katsoi mua silmiin ja niin selvästi sanoi, että älä nosta, on parempi mennä itse. Tiedän että sun pitäisi olla "vain koira", eikä koirien pitäisi ymmärtää tällaisia asioita, mutta pistäisin vaikka pääni pantiksi että tällainen vuorovaikutustilanne meillä nyt vaan oli.

Jotenkin oireet oli niin erilaisia, enkä enää ollut varma oireileeko se selkää vai niitä etujalkoja, missä ei ole todettu mitään mutta mielestäni kuitenkin on jotakin.




Kuvia on vaikka miten monta, mutta eiköhän noista jo tolkun saa. Koiran ei pitäisi näyttää tuolta. Positiivista: tämän lääkärin mielestä kipu on "vain" lihasperäistä, koira käyttää kroppaa väärin ristiselän ongelma-aluetta suojellakseen. Kolmet kipulääkkeet, joista Norocarpia ja lihasrelaksanttia parin viikon kuuri, ja Gabapentiinia tuplasti aiempaa isompi annos "siihen saakka kunnes aurinko alkaa lämmittää". Hierontaa ja laseria ja sitten keväällä uusintakuvaukseen. Relaksantti pisti koiran niin sekaisin, että se seisoi ruokakupilla suu auki miettien mitä tässä pitikään tehdä, ja oli aivan muissa maailmoissa. Minua varoitettiin tästä ja ohjeen mukaan pienensin aamuannosta sen verran, että järki palasi, illaksi sai alkuperäisen.

Lääkärissä koira oli taas tosi aggre, tietty vieras paikka ja vieras ihminen, ja lääkäri ennen kopelointia varoittikin että hänellä on tapana saada ongelmakohta esiin, ei tyydy sivelemään. Kyllähän se sitten ensin ulvaisi ja sitten yritti purra. Kerran revähtänyt iliopsoas kuulemma harvoin paranee koskaan, vaan jää vaivaamaan. Kukaan ei ollut aiemmin sanonut tätä, mutta nytpä sekin sitten selvisi. Sehän se siellä taas kiristi, samoin kaularangassa kunnon kipua. Oltiin kyykyssä koiran molemmin puolin kummankin kädet sen selässä. Kun ell painoi, nahka kipristeli ja koira niiasi alla. Kun minä painoin, ei mitään. Ell halusi näyttää mun kädellä ja painoi mun sormilla, ei mitään. Kokeili sitten taas omillaan miksei oikea kohta enää löydy, ja taas tuli väistöreaktio. Siinä sitä oli hiljainen hetki kun vaan tuijotettiin koiraa, ja lopulta ell sanoi hiljaa, että hyvin harvassa on ne koirat, jotka on niin herkässä suhteessa omistajaansa, että erottavat kenen sormet siellä selässä on. Tämän jälkeen lakkasin ihmettelemästä miksen saa sen jaloistakaan mitään reaktiota. En ole luotettava väline sen kivun tutkimiseen, se ei näytä sitä mulle.

Hieronnassa käytiin viime viikolla. Ehkä relaksantit oli auttaneet, mutta ei oikein mitään ihmeitä, siis pientä kireyttä takana ja juurikin siinä lavan aluella, mutta ei sellaista "tämähän on ihan krampissa" mikä selittäisi kuvan punaiset alueet. Koiralla oli koppa päässä varmuuden vuoksi, ettei mun tartte koko tuntia olla omat lihakset jännittyneinä kiinni pitämässä, enkä tiedä johtuiko siitä vai mistä, mutta se oli siellä tosi rento ja hyvä ettei nukahtanut kesken kaiken. Tehtiin niin, että laitoin itse laseria 3x 5min per etujalka samalla kun hieroja hieroi muualta. Etujalkoja ei siis edes yritetty hieroa.

Tänään sillä kuoriutui etujalan kannuskynsi heti metsälenkin alussa. En ole lumikenkäillyt yhtään, tai joskus viikko sitten mulla oli ne jalassa, mutta hankikanto kantoi koiria. Nyt oli kengät mukana, mutta kinos ei kantanut ketään ja se oli niin terävää, että pelkäsin että koirien jalat raapiutuu. Käveltiin siis vain kelkkauraa, mutta sekin oli niin karkeassa rosossa, että joku äkkipysähdys vissiin sitten raapi kynnen auki. :( Verta siitä ei kovinkaan montaa tippaa tullut, mutta pöne on kauhean herkkä tuollaisille ja loppulenkin se vain halusi nuolla jalkaansa. Kotona taskulampun kanssa tuhratessani totesin, että kyllä siitä on ainakin puoli kynttä kuoriutunut aivan auki. No onni onnettomuudessa, noita kipulääkkeitä löytyy nyt vähän joka lähtöön, niin Norocarpit taas kehiin. Tassussa on nyt sekä side että sen päällä sukka ja ainakin tämän illan se on antanut sen olla. Meinasin lääkitä mieluummin vähän liian pitkään, koska heti jos se alkaa tuntumaan, se alkaa nuolla, ja mitään kaulureita tässä nyt ihan viimeisenä jaksaisi.

Sienellä on ollut silmäongelmia. Se alkoi ihan normaalina tulehduksena eli punoituksena ja rähmänä. Yhden illan yritin putsailla mutta kun aamulla rähmä oli vihertävää ja sitä tuli paljon, soitin klinikalle. Haettiin 10vrk tippakuuri. Vihreä väri jäi heti pois, ja rähmän määräkin väheni. Kuurin lopussa silmät oli välillä ihan ok ja välillä ne punoitti ja hieman rähmi. Putsailin vielä normaalilla silmävedellä, mutta sitten joku päivä ne oli taas aikamoisen punaiset, niin soitin uudelleen klinikalle. Neuvoi antamaan uuden 10vrk kuurin samaa tippaa ja jos ei parane, hakeutumaan silmälääkärille (joita täällä kylässä ei ole). Esitti usean eri vaihtoehdon mikä sillä voisi olla. Jo ekalla käynnillä puhuttiin siitä, että lumessa kieriminen, mitä Sieni tekee paljon, ärsyttää usein silmiä. En tiedä voiko se olla alkuperäisen tulehduksen syy, mutta ainakin se saattaa hyvin ylläpitää ärsytystä. Jonkun kuurin aikana yritin estää, mutta se käy niin äkkiä ja tuntuukin kurjalta, kun toinen niin nauttii siitä. Nyt sille on varattu aika parin viikon päähän joukkotarkastukseen saatesanoilla "virallinen + pitkittynyt silmätulehdus". Silmien tilanne on tällä hetkellä aika hyvä, putsailen päivittäin silmävedellä kuitenkin.

Sieni kävi myös hieronnassa viime viikolla, ja sekä siellä että silmälääkärissä sen painoa kommentoitiin. Se on liian laiha. En tiedä miten se nyt silleen on päässyt laihtumaan kun ei tosiaan ole raskaita lumikenkäilyjäkään tehty. Povasin sille jo ties mitkä kuolemantaudit, mutta äiti sitten muistutti että ehkä se jäi vaan joulun ajan ripulista. Voi olla. Nyt se on syönyt ihan järjettömän ison näköisiä annoksia (ja ollut erittäin onnellinen - krooninen nälkä t. sieni) ja on siihen kyllä tarttunutkin, että ehkäpä sillä tosiaan ei olekaan mikään muu kuin liian pieni ruokamäärä. Hieronnassakaan ei mitään suurempaa, vaikka edellinen käynti olikin syyskuun lopussa. Miten tämä aika rientää! Nyt varasin saman tien seuraavat ajat, eipähän tällä kertaa venähdä.

****

Nose workia on harrastettu kerran viikossa omatoimiporukassa ja joskus siinä ohessa yksinkin. Sielu lepää koiraa katsellessa, se on vaan niin tohkeissaan ja kaikin puolin elementissään näissä jutuissa. Sienellekin rupesin opettamaan eukalyptusta, mutta Sienestä paistaa kilsan päähän, että sitä ei järin nappaa. Sen mielestä koskaan mikään muu etsimishomma paitsi haku ei ole ollut lainkaan itsessään palkitsevaa. Pönelle on kokeiltu kaikkea jännää: vaakasuoraan pingotettu villalanka josta roikkuu alaspäin solmittuja lankoja joissa yhdessä haju on, iso vesiastia jossa on tippa hajua, haju seinän ja kaapin välissä niin että piti kiertää kevythäkin sisään päästäkseen lähelle jne. Sinnikkyys ja halu löytää korvaa edelleen tekniikan. Viime kerrat olen päättänyt että nyt edetään koira hihnassa vain yksi kierros, ja yrittänyt jarruttaa sitä että reagoisi heti. Se siis luonnostaan sinkoilee sinne sun tänne eikä järjestelmällisyydestä ole tietoakaan, ja jos sattuu hengittämään ulospäin juuri hajun kohdalla juostessaan, ei myöskään saa sitä nenäänsä ja osuu sitten joskus uudelleen kohdalle. Ihan viimeisin treeni oli sellainen, että meillä oli jäniksen käpäliä, aktivointileluja, leluja, puruluita ja pienempiä herkkutikkuja levällään. Eka haju oli ihan muualla, seinässä, ja toisella kerralla ison puruluun alla luun ja lattian välissä. Arvasinkin että koira väistää ruokaa, ja arvelin että se silti saattaa myös yrittää varastaa jotakin. Se olikin sitten niin nopea nielaisu että se herkkupötkö oli jo vatsassa ennen kuin kerkesin kieltoa järeämpiin toimenpiteisiin - kaivaessani koiran suuta ei tod ollut enää mitään pois otettavaa. Seinässä ollut löytyi nopeasti mutta puruluuta se ei koskaan kunnolla haistellut, ja sen alla oleva löytyi vasta kun appari kävi kääntämässä luun toisin päin. Ensi kerralla meinasin kokeilla laatikkoetsintää puruluilla, 12 luuta riviin vaan. :D Oppiipahan haistelemaan ruokaakin kunnolla. Tämän lajin pointti mulle on nimenomaan haastaa tuota koiraa.




****

Sitten niitä kuvia. Järkkärillä mökiltä:











****

Kännyräpsyjä kuluneelta kevättalvelta, lähinnä itselle muistoksi:

metsään menossa

nosetreeni

tarra oli henkarissa

päiväkävelyllä



koululla, kukin pakkaa omat tavaransa

koululla eli koko päivä tyynyllä

koululla lounastunnilla syönnin jälkeen

onneksi lääkkeet menee ihan näin nykyään

jälleen kerran johonkin menossa

Tuusulan klinikalla

juuen.

mökillä

nosea

jo on kumma jos ei ala paino nousta


Ja pari kännyfilmiä, eka kun hankikanto ylsi loskapaskalammelle jossa ei veden takia montaa kertaa ole koko talvena päässyt juoksemaan, ja alempi pudonneen esineen noudosta, jota muri 10,5v edelleen niin tykkää tehdä. Videolla ihan lällylyhyt matka kun ajattelin etten jaksa kuvata minuuttitolkulla tyhjää.




****

Kaikenkaikkiaan olo on jotenkin hämmentynyt edelleen. Koulu ja nyt alkanut työharjoittelu vie paljon jos nyt ei aikaa, niin ainakin energiaa, kun on tällainen introvertti kotona möllöttäjä kuten minä. Aluksi ajattelin, että tämä on lopun alkua, mutta en mä nyt enää tiedä. Ainakin olen nyt osannut nauttia pienistä asioista, niistä kaikista, mitä olen tähän kuvinakin laittanut. Elän enemmän hetkessä kuin koskaan aiemmin, ei ole oikein mitään suunnitelmia, ei tulevia kokeita, ei treenitavotteita. Jospa meillä vielä onkin aikaa jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti