Vaellusblogi

Viimeisimmällä reissulla teltassa +30 asteen helteessä iltapäiväsiestaa viettäessäni heräsi kuumottavissa aivoissani ajatus koota kaikki omat jutut yhteen paikkaan. Haluamani osoite oli valitettavasti jo varattu, mutta muuten sivustosta tuli hyvinkin sen näköinen kuin mitä alkuperäinen inspis oli. Kaikki kertomukset on omalla domainilla Notepadin kautta koodattuina, ja niin epäkäytännöllinen kuin se systeemi onkin, en nyt ainakaan jaksanut alkaa muuttaa mitään. Ongelma on lähinnä se, että yleisöryntäyksen jälkeen koko sivusto menee nurin kuukausittaisin liikenteen ylärajan saavuttua. En kyllä oikein tiedä miten muutenkaan noita laittaisi, bloggerin kaaduttua ne katoaa täältä kerralla, nyt on sentään omalla koneella kaikki tiedostot tallessa.

Käyn itse varsin paljon uudelleen lukemassa omia juttujani, ja joku joskus aina kyselee niistä, niin tässä nyt sitten kaikki linkit kerralla. :)

-> blogiin

Koiratanssi, kaikista lajeista vaikein

Koiratanssi on minulle ehdottomasti vaikein laji ikinä. Kahdesta syystä. Ensinnäkään en ole lainkaan musikaalinen, rytmitajuinen, tanssillinen tai muutenkaan esiintyvä ihminen ja se puoli on todella vieras ja outo. Ei ehkä niinkään jännitä se, että minun pitää esiintyä ja kaikki katsoo, enemmänkin se on vain niin etäinen alue että olen todella epämukavuusalueella siksi etten vain osaa. Toisekseen lajin (freestylen) suuri haaste tulee siitä, että "millään ei ole mitään väliä", mitään ei ole pakko olla ja kaiken saa keksiä itse. Jos koira ei opi jotain temppua, unohda se ja siirry helpompaan. Jos koira ei tykkää jostakin liikkeestä, unohda se ja siirry kivempaan. Tämä kuulostaa tosi helpolta ja kivalta ja siltä että kaikki saa vaan kisoissa täysiä pisteitä, mutta jossain vaiheessa päädytään tilanteeseen jossa ohjaaja keksii aina vaan uusia juttuja, kokeilee hetken kouluttaa niitä ja sitten hylkää ne ja alkaa miettiä seuraavaa juttua. Koiralla ehkä on treenatessa ihan kivaa, mutta on siinä sellainen yksi pikku ongelma: valmista ei tule koskaan.

Viitaten edellisen leirin muistiinpanoihin, minulle koiratanssi on ehdottomasti koskettava laji. En tykkää huumoriesityksistä, kaikkein kauheimpia on ne, jossa koira on "tuhma" ja ohjelma rakentuu sen ympärille, että ohjaaja yrittää häätää sen luotaan tms. En kuvittele, että koira ymmärtäisi ihmisille välittyvää teemaa, temput on aina vain temppuja, mutta en voi ymmärtää miksi kukaan haluaa rakentaa sellaisen tarinan. En myöskään tykkää lainkaan mistään huumorimusiikeista. En halua nauraa, haluan liikuttua. Haluan kaunista, koskettavaa, herkkää yhteistyötä ja sen tunteen, että ohjelmassa ollaan yhdessä ja kunnioitetaan toinen toistaan.

Toisekseen olen itsekeskeinen sika. Minäminäminä. Minulle koiratanssiesitykseni on olleet hyvin henkilökohtaisia ja vaikka osa ohjelmista on olleet täysin kaverin suunnittelemia, on niitä kuitenkin tuunattu oman näköisiksi ja tulkinta on aina minun. Pönen ohjelmissa on ollut oikeastaan vain asioita joita se on osannut ennen tanssin aloittamista. Osaan on toki opetettu etäisyyttä ja pönellä olisikin hyvin tekninen fs-esitys, jos se joskus voisi kiekumatta sen esittää. Sienen suurin osa tempuista oli myös olemassa jo ennen tanssin aloittamista, tai ainakin ne oli asioita joita se teki arjessa ja sitten vain nimesin ne (syliin istuminen, yhteishyppy jne). Joitakin uusia juttuja Sienelle on opetettu, ja nyt pitäisi opettaa vielä lisää. On ihan hirveän vaikeaa yrittää keksiä, että mitä. Kyllähän minulla toinen toistaan suuruudenhullumpia ideoita riittää, esim. koira poimii pilaantuneen sienen, tuo sen mulle, vedetään siitä mato ulos, koira lakoaa maahan ja laittaa etutassut silmilleen ja "häpeää" ja sitten annan sienen sille ja se kaivaa sille kuopan ja peittää sen sinne. Juu, ei minun kouluttajan taidoillani ole ihan tässä lähielämässä tapahtumassa, vaikka sinänsä jokainen pala olisikin opetettavissa eikä ehkä jollekin toiselle koiralle edes mitenkään työläitä olisikaan.

Katson hirveän vähän kisavideoita, koska pelkään, että alan matkia. Kisoissa on kyllä ihanaa katsoa esityksiä ja eläydyn niihin vahvasti, monesti olen tippa linssissä jo ennen omaa vuoroanikin, ja omieni jälkeen ihan takuulla ainakin. Uusien temppujen keksiminen tuntuu vaikelta, koska kyllähän kaikki varmaan on jo nähty ja joku joskus jossakin on esittänyt jo sen. Eihän se sinänsä haittaa, koska tulkinta on aina ohjaajan ja koiran persoonallisuuden mukainen ja samatkin liikkeet voi näyttää todella erilaisilta.

Vaikka mitään must-liikkeitä ei olekaan, koiratanssin tuomariohje antaa viitteitä siitä, mitä ohjelmassa pitäisi olla, jotta sillä saa KUMAn. Voittajaluokassa erilaisia liikkeitä pitäisi olla vähintään 15, lisäksi mukana pitää olla teknisesti vaativia elementtejä (liikkeiden suorittaminen itsenäisesti kaukana ohjaajasta tai ilman katsekontaktia, esim selän takana). Sienen ohjelmassa on temppuja 14-15, eli muutama juttu pitäisi varmaankin ympätä vielä lisäksi. Tekniseen vaativuuteen on hirveän vaikeaa ottaa kantaa, itse kuvittelin että meillä on kaikenlaista mutta leirillä oltiin vähän sitä mieltä, että ei ole. Tietysti esim. ihan sienten hakuihin / koriin vientiin saa näyttävyyttä sillä, etten unohdu toljottamaan koiraa, vaan hypähtelen kuten on ollut tarkoitus ja jonka olen kuitenkin aina kehässä unohtanut. Voin hyvin kääntää sille selänkin, sillä ei pitäisi olla mitään väliä. Kunhan vaan muistaisin.

Joka tapauksessa olen jumissa niiden muutaman jutun kanssa. Minun ohjelmassa on jo pujottelua ja paikoillaan seistessäni kasia jalkojen välissä, Sieni ei järin tykkää niistä ja niiden ainoa virka on olla täytetemppuina jotta saan temppujen määrää ylöspäin. Muutama täytetemppu pitäisi vielä keksiä, mutta kaikki tavalliset tuntuu niin typeriltä. Minä en halua mitään tusinatemppuja, minä haluan jotain mikä näyttää ja tuntuu meiltä. Mutta luovuus on tukehduksissa enkä ole määräänsä enempää onnistunut arkijutuistakaan keksimään mitään poimittavaa. Ne mitä se itse tekee arjessa, on aina olleet sen lemppareita ohjelmassakin. Ehkä sitten kuitenkin kannattaisi panostaa teknisyyteen ja kouluttaa joihinkin vähän etäisyyttä ja joitakin tapahtumaan selän takana? Ne olisi niitä meidän omia juttuja eikä jotain väkisin valittuja tassun antamisia ja ohjaajan kiertämisiä.

Pitäisi päättää lähteäkö Ouluun kisoihin Merjan mukaan. Kerran jo päätin, että olkoon syysretki ja nautitaan siitä, mutta enhän mä nyt jaksa 900km istua autossa ja maksaa kahden yön majoituksia, jos tietää jo mennessä että ei riitä. En mä tiedä tavoittelenko mä välttämättä edes sitä SERTiä, ensisijaisesti kyllä mielessä on vain se esitykseen uppoutuminen ja fiilikseen pääseminen, mutta se ei onnistu jos on epävarmuus siitä, riittääkö tämä edes teoriassa. Pönen HTM on kyllä teknisesti kasassa mutta pitäisi vaan lukita pari muutosta AVO-ohjelmaan ja opetella uusi ohjelma ulkoa. Pöneä mietin jossain vaiheessa myös FS AVOON, vanhalla ohjelmalla voisi mennä, mutta sillä on samasta biisistä muokatut musiikit enkä ehkä kehtaa käyttää samaa biisiä kahdesti. Uuttakaan ei kyllä nyt jaksa alkaa synnyttää joten ehkäpä se FS annetaan olla. Jos HTM sattuisi olemaan ensin, silloin olisi kyllä ainakin teoreettinen riski että muri olisi seuraavassa kehässä hiljempaa ja freestylea kannattaisi kokeilla. Toisaalta Oulussa maksaa 35e/startti niin en tiedä viitsiikö sitä maksaa satasta pelkistä osallistumismaksuista. Yksi uppoutuminen per koira voisi riittää.

Niin että meniskö vai eikö?

Sup sup suppilovahvero

Vuokrattiin sup-laudat viikonlopuksi mökille. En minä ollut ajatellut koiraa sillä kuskata, mutta ei ole häpee olla koira joka käy menoon kuin menoon. Ai että ihastuin sinuun taas kerran, oot vaan niin super <3 Ja niin me sitten ratsastimme auringonlaskuun:

Kolmen päivän aikana kerettiin kokeilla lautoja erilaisissa aallokoissa oman rannan tuntumassa ja tehdä pitempiä retkiä niin karjasiltojen kuin uimasaarenkin suuntaan, osin ilman venettä, osin venesaattueessa. Oli kyllä kaikkinensa ihan superhauskaa puuhaa! Innostuttiin kaikki niin paljon, että harkitaan josko hankkisi omat laudat mökille. Kaksi lautaa viikonlopuksi oli listahinnan mukaan 200e, mutta tingin sadalla viidelläkympillä. Nuo tuon merkkiset maksaa uutena 799e, että pitää nyt vähän vielä harkita ja selvitellä käytettyjen ostamisen mahdollisuutta. Ei jaksettu pumpata niitä niin täyteen kuin olisi pitänyt, minun kokoiselle ihmiselle myyjä suositteli painemittarin 15 (mikä se yksikkö olikaan) ja isommille 20. Mies kun kokeili seistä, lauta hyllyi sen alla ihan eri tavalla kuin minun tai äitin kohdalla, uskon että johtui paineen puutteesta. Istualteen meloen sai enemmän vääntöä ja pääsi kovempaa, mutta siinä jää kyllä se koko tasapainoilu ja keskivartalotreeni aika vähille. Lauta ei ole mitenkään kiikkerä eikä melominen tunnu lainkaan raskaalta, jos aallokko on maltillinen, mutta kyllä sitä nyt viikonlopun jälkeen huomaa tehneensä ja vatsalihakset on eniten kipeät. Koiran hyppääminen veteen potkaisee takaisin aika lailla enkä antanut sen hyppiä niin että seison.

pliis take meee

pöneä ei pitänyt päästää laudalle lainkaan mutta kun on nopee, on nopee...

uimasaareen saapumassa, Sieni vapautettiin veneestä vasta aika lähellä. Tai muilta se myös karkasi ilman lupaa.

saaressa on aina eväät

sieni kuuntelee kun pallon vingutus kaikuu :D

"nujuuta sitä vähän että saan kivoja kuvia"

täydellinen, tällaisena minä tulen sinut muistamaan <3

Koiratanssileiri 10.-12.8. Kuopio

Jälkimmäisen kesälomapätkän päättävä viikonloppu hurahti tanssileirillä. Merjan kanssa oli varattu Rauhalahden leirintäalueelta mökki ja viimeisistä tämän kesän kuumista päivistä (ja öistä) ja möykkäävistä naapureista huolimatta oli oikein kiva viikonloppu. :) Lähdin hakemaan eniten vain inspistä ja sitä sain! Tanssijuttuja ei paljoa missään edes ole, niin näinkin lähelle kun tuodaan, pakkohan sinne on tunkea.

Tässä yleiset muistiinpanot viikonlopusta:

-koiralla oltava hallinnan mahdollisuus (tunne, että voi vaikuttaa asioihin joita ympäristö, ohjaaja jne tuottaa): ennustettavuus, signaalien luotettavuus

-liian haitallinen ympäristö vailla mahdollisuutta hallintaan haitallinen eläimen hyvinvoinnille: toivo -> pettymys -> stressitason nousu

-onko koulutus vapaaehtoista? Onko koiran siis pakko osallistua, jos ohjaaja on niin päättänyt, vaikka se ei pystyisi tai haluaisi? Miksi, miksi ei?

-saako koira valita missä, milloin, miten, mitä treenataan? Kuka kouluttaa (jos et saa koiraa kerta kaikkiaan tajuamaan jotain, kokeile huviksesi joskus vaihtaa ohjaajaa)? Saako koira vaikuttaa siihen mikä on vahviste?

-palkkaus: treeniliivi ei saa tarkoittaa sitä, että vain nyt karkit on mukana -> varsinkin koiratanssissa missä kokeessa täysin eri vaatteet eikä liiviä lainkaan, tehtävä paljon myös treeniä missä palkat on tavallisessa taskussa, alusvaatteissa tms

-onko myös ohjaajalla palkatessa hauskaa?

-koirissa eroja: osa haluaa mieluummin tehdä vähän pitempään ja ottaa sitten isomman palkan, osa haluaa tehdä vähän ja syödä vähän koko ajan

-superpalkan löytymiseksi kannattaa nähdä vaivaa. Jos koira ei leiki pelkillä leluilla, kokeile jotain villasukkaa, penaalia tms mihin saa sisään ruokaa ja millä voidaan kuitenkin ensin pelata (saalis, taistelu, sosiaalinen, repiminen ja suolistaminen, kantaminen, mieltymykset vaihtelee). Pelkkä suoraan suuhun namusen saaminen on niin nähty.

-ns. time out on monesti ongelmallinen sikäli, että eläin ei voi vaikuttaa siihen mitä tapahtuu -> turhautuu siksi tosi helposti

-sen sijaan kiihtymisen hetkeen esim. LRS (Least Reinforcing Scenario): 2-3s tauko, jolloin kouluttaja passiivinen mutta kiinnittää huomionsa eläimeen (esim. katsoo sitä) -> vahvistaa osallistuvaa ja rauhallista käytöstä, sitten koulutus jatkuu

-ohjelmaan kannattaa miettiä jokunen pelastus, jos jotakin outoa sattuu. Esim koira alkaa rapsuttaa itseään -> liihottele sen luokse ja kierrä sitä osoittaen koiraa kädellä niin kuin se olisi parrasvaloissa. Näyttää tosi paljon vähemmän pahalta kuin jos ohjaaja yrittää turhaan käskyttää tai jäätyy odottamaan koiraa.

-mielentilan tulisi olla oikea oppimiselle. Ikinä missään tilanteessa ei pidä alkaa opettaa mitään, ennen kuin näin on.

-palkkaamisesta: namin heittely voi sopia hyvin kiihkeälle koiralle, koska juokseminen purkaa ja väsyttää koiraa. Kokeile, vaikka aluksi näyttäisi siltä, että koira kiihtyy vaan enemmän siitä. Myös nuoleminen (maksapasteijatuubi tms) rauhoittaa.

-mistä tietää, että oma koira alkaa olla väsynyt?

-> vältä aina "kokeillaan vielä kerran"-syndroomaa

-informaatio perille asti: mieti ainakin

-miltä koirasta tuntuu tehdä hommia sinun kanssasi?
-kuuntelee koira -> kannattaako jatkaa?

-miten voin tehdä juuri tämän harjoituksen helpommaksi koiralleni (onnistumisen maksimointi)
-tuleeko palkka aina samasta ts. tiedätkö kriteerisi

-koiran omaa ongelmanratkaisukykyä tulee aina vaalia, siitä on hyötyä ihan joka lajissa

-ei liikaa painetta (ei uskalla yrittää mitään) eikä liikaa neuvomista (passivoituu avuttomaksi)

-rentous ja uteliaisuus tuo menestystä

-luo mahdollisuuksia onnistua, ei epäonnistua

-stressitilanne

-koira yleensä turvautuu sille tuttuihin asioihin -> alkaa tehdä jotain itselleen mukavaa
-sijaistoiminnot, rauhoittavat signaalit

-motivaatio: kuinka paljon koira on valmis näkemään vaivaa?

-sujuva yhteistyö: onko sinulla keinot ymmärtää koiraasi ja kommunikoida sen kanssa?

-tie menestykseen:

1. tekniikka

2. koiranlukutaito

3. ongelmanratkaisukyky

-videointia ei korvaa mikään!!!

-kaikki eivät voi olla maailmanvoittajia, jonkun on oltava se tavallinen tallaaja
-vrt. laumassakin eri rooleja

-persoonallisuus sisältää paljon sellaista, joka ei ole koulutuksen eikä kokemuksen seurausta eikä niiden vaikutuspiirissä

-suhteen rakentaminen arjessa: arjen haasteet tulee aina ilmi myös treeni- tai koetilanteissa

-milloin ja miten treeni alkaa ja loppuu?

-kokeessa musiikin loputtua hallittu poistuminen, esim pari temppua vielä kehän sisällä ja pari ulkona ennen autoa ja vasta sitten palkka. Vähentää kiihtymistä lopussa ja kehästä rynnistämistä.

-FFFF (fight, flight, jne) -> rauha -> oppiminen. Eli ensin saatava koira rauhoittumaan, mieti keinot siihen.

-odottaako koira palkkaa vai vaatiiko se sitä?

-älä ikinä korvaa yhteistyöhön ja oppimiseen liittyviä ongelmia esim. kiihtymystä lisäämällä (ymmärsin tämän niin, että jos koira ei ymmärrä mihin sen pitäisi juosta, pelkkä hetsaaminen ja hulluksi lietsominen ei sitä sille opeta, vaikka saisitkin sen näyttävästi ryntäilemään)

-suhde itseen: fyysinen (tunne miten kädet ja jalat liikkuu jne), psyykkinen, keskittyminen. Onko fokus 100% koirassa? Jos ei, miksi oletat että senkään olisi sinussa?

-tieto siitä, mitä haluat. Sinun pitää ensin tietää itse mitä tahdot, ennen kuin voit pyytää sitä koiralta.

-sen mitä koira haluaa, ei tarvitse olla vihollisesi (esim haistelu, toiset koirat). "Rapsuta sinä minun selkääni, niin minä rapsutan sinun" eli toisin sanoen tee ensin mitä minä haluan, niin saat luvan tehdä sitä mitä itse haluat.

-ajattele -> suunnittele -> tee. Tässä järjestyksessä.

-"en halua että se haahuilee" on huono, määrittele täsmälleen mitä haluat ("se pitää seuratessa kontaktia ja makaa tauolla häkissä" tms) ja kouluta sitä kohti

-ongelman sijaan mieti mitä haluat, ongelman ei tarvitse tulla esiin voidaksesi työstää sitä

-esim haisteleva koira: pidä treenit niin lyhyinä ja intensiivisinä, ettei saa mahdollisuutta haistella. Onnistuminen opettaa enemmän ja rutiinien kasvaessa voit alkaa pikku hiljaa pidentää työskentelyaikaa.

-kisavideoiden katsominen usein hyvä keino saada jännitystä ilmaan, jos omaa jännitystä ei muuten saa lavastettua

-koira & minä: mitä omaa piirrettä koira seuraa tai vastustaa?
->mikä koirassa ärsyttää eniten, onko se oma piirteesi myös?

->mitä hyvää siinä on, mitä se palvelee?

->mikä merkitys sillä on?
->mitä siitä voi oppia?

-aistiherkkyys
-katso
-kuuntele
-tunne
-ihminen ajattelee usein liikaa eteenpäin ja olettaa paljon
-elä hetkessä!

-joustava käyttäytyminen: jos jokin menee pieleen, keskeytä, älä jää väkisin junnaamaan
-mene tilanteisiin avoimin mielin ja ota kaikki vastaan
-muuta suunnitelmaa, mukaudu ja sopeudu. Vaarallista jumiutua "kyllä sen jo pitäisi tämä osata" jne ajatuksiin.

-onko oma toiminta (luottamusta ja teknistä osaamista) rakentavaa vai hajottavaa?

-pakotatko?
-etsitkö syyllistä, jos jokin ei onnistu?

-suhde eläimeen: käskyttäjä vai kumppani?
-kunnioitus ilman pelkoa?
-kiintymys ilman alistamista?
-"minä olen Eiota Nytirti Alas Vittuperkele Saatananrakki, kuka sinä olet?" <- yhdelläkään koiralla ei pitäisi olla tällainen maailmankuva

-ihmisen aivot tarvitsee haasteita ja virittymistä, siksi useimmat kisaavat vaikka jännittääkin

-taito arvioida omia tunteita; varsinkin se suomalaisten suosikki eli HÄPEÄ. Miksi?

-mieti miten puhut omasta koirastasi ja suorituksistanne, luovu vähättelystä ja opettele näkemään hyviä asioita. Tavotteiden ja osaamisen kasvaessa monesti vaatimuksetkin kasvavat aivan poskettomiksi, muistele niitä aikoja kun oli ihmeellistä että pystyi treenaamaan ilman hihnaa tms.

-mielikuvaharjoittelu ja mallittaminen: katso miten menestyvät tekevät -> aivojen peilisolut aktivoituvat

-voi vaikuttaa:
-harjoittelun määrä
-oma asenne
-rutiinit ja niiden toimivuus

-keskittyminen

-et voi vaikuttaa:

-kisaajien määrä

-sää

-aikataulu

-tuomari

-ulkoiset häiriöt

-musiikin toimimattomuus jne.

-> näihin liittyviä potentiaalisia vaikeita juttuja voi lavastaa ja harjoitella, mutta koepaikalla niille ei voi tehdä enää yhtään mitään joten on täysin energian haaskausta uhrata niille ajatustakaan. Opettele keskittymään siihen, mihin voit itse vaikuttaa.

-"miten voisin tehdä asiat paremmin just nyt" - älä murehdi menneitä tai suunnittele mitä ensi treenissä teet, pysy nykyhetkessä

-jos koira "katoaa" eli tiputtaa kontaktin, jää jumiin häiriöön tms, pyri aina palkkaamaan juuri ennen sitä, vielä kun on hyvä

-jos koira ei tee jotakin, älä sorru ohjaamaan valjaista tai painamaan sitä istumaan tms, saattaa yhdistää jonkin ohjaajan eleen ikävään tilanteeseen

-riko kaavaa:
->rutiinien rikkominen

->palkkaamisen kaava
->aina rauhoittumisen kautta
->omat eleet
->tietääkö koira mistä se saa palkan?

->takaperin ketjutus

->oma tyhjä mieli

-ennen kisoja harjoittele virheitä eli miten jatkatte sellaisen jälkeen. Virheitä tulee MM-tasollakin kaikille aina joskus, ei ole realistista kuvitella että niitä ei tulisi joskus enää lainkaan.

-optimisti vai pessimisti?

-onko koiralla positiivinen vai negatiivinen odotus treeneistä ylipäänsä?

-entä jos tilanne on sille vaikea (esim tosi paljon muita koiria), voiko se luottaa että ohjaaja auttaa sitä onnistumaan vai onko sillä jo valmiiksi negatiiviset odotukset omasta suoriutumisestaan? Eli osaako ohjaaja mitoittaa häiriötreenit oikein?

-oksitosiini lisää positiivista odotusta ja sitä erittyy tutkitusti esim silmiin katsomalla (koira-ohjaaja)

-älykkyys ja leikkisyys taas tutkitusti ei korreloi ihmisillä, joten heittäydy rohkeasti idiootin näköiseksi palkatessasi koiraasi :)

-koira ei kykene vaikuttamaan ihmisen ajatuksiin, se oppii vain miten ihmisen käyttäytymiseen voi vaikuttaa

-eläimen oma toiminta tähtää siten aina vain sen omaan tunnetilaan vaikuttamiseen, ja "miellyttämishalu" on vain myytti. Kaikkia koiria voi kouluttaa! Kissoja ja kanojakin voi.

-ole realistinen omien kykyjesi suhteen: "olet juuri siinä kohdassa koirankouluttajan urallasi kuin missä sinun kuuluukin olla". Muista että jos kaikista koirista ei, niin eipä kaikista ihmisistäkään tule MM-tähtiä, valtaosa on ihan tavallisia tallaajia vain.

-kunnioita aina koiraasi, olette tiimi

-tanssi ei ole vain temppuja musiikin soidessa taustalla, sen pitäisi olla jotain tosi paljon enemmän. Tulkitse esitystäsi, eläydy siihen, anna musiikin viedä.

-oman tyylin löytäminen: mieti miten haluat erottua ja mistä haluat jäädä mieleen

-onko ohjelma hauska, koskettava, vauhdikas jne.?

-muista ohjaajan merkitys, jos koira on "tavallinen" eikä ehkä jää niin hyvin mieleen, panosta omaan eläytymiseen ja ohjelman sujuvuuteen

-joustoa polviin ja letkeyttä liikkeisiin, tokojäykkyys ei kuulu tanssiin!

-kokeessa oman suorituksen jälkeen muista aina vetää oikein kunnon tuuletus ja kehua koiraa täydestä sydämestä. Paitsi että myrtynyt "sehän meni ihan vituilleen" näyttää tosi tympeältä tuomareille ja yleisölle, ja jättää huonon loppuvaikutelman ja vaikuttaa pahimmillaan vielä pisteisiinkin, koira on kuitenkin aina yrittänyt parhaansa ja ansaitsee kehunsa vain siitä että oli kanssasi siellä. Muista, että kehän laidalla on luultavasti joku, joka ei ole koskaan uskaltanut ilmoittautua kokeeseen tai edes päästää koiraansa irti hihnasta.

-palkattomuusharjoitus: päätä esim. viisi liikettä mitkä koira osaa ja testaa kuinka pitkään se pystyy työskentelemään palkatta, pyydä siis vain niitä liikkeitä. Meneekö 30s, minuutti, kaksi, viisi? Alkaako vauhti kiihtyä vai hidastua, jos palkkaa ei tule? Missä vaiheessa koira luovuttaa?

Ryhmätreenit: 4 settiä, puoli tuntia kerrallaan, 3/3/4 koiraa per ryhmä.

1: palkattomuus, sosiaalinen palkka, aloitukset, ketjuttaminen, epäsäännöllinen palkkaaminen

Otin Sienen, tehtiin aloituksien jälkeen (häkistä sivulle kutsu -> haukutusta) 1-3 liikkeen ketjuja. Sienellä ei näissä mitään ongelmia, treeni oli enemmän aloittelijoille. Tulipahan vahvisteltua ja kiva aloitussetti uudessa hallissa, uusien tyyppien keskellä, oli silti.

2: temput, positiot, ohjelman pätkät, käsieleiden muuntelu

Tähän otin pönen ja pöne teki positioiden opettamista alustan avulla. Koira piti saada kynnysmatolle seisomaan ja emme valehtelematta koko puolen tunnin aikana edistyneet yhtään. Matto oli aluksi parin metrin päässä minusta niin, että alkuasetelma ei vihjaa mitään ja koira selkeästi irtoaa matolle. En keksi mitään muuta syytä tämän täydelliselle kusemiselle kuin se, että koiran jalkapohja ei erottanut koska koipi on hallin matolla ja koska korokkeen matolla. Sinnikkäästi siis vaan steppailua, vaihdellen 2, 3 ja 4 jalkaa alustalla ja sitten tosi paljon turhautumista. Paska fiilis jäi siitä, että puoli tuntia jankkasin samaa enkä tajunnut aiemmin mistä kiikastaa. Sinänsä tosi hyvä muistutus siitä, että kannattaisi oikeasti miettiä mistä kiikastaa, jos käytös ei lähde lainkaan kehittymään.

Setti päättyi niin, että kaikkien ruvetessa keräämään kamojaan ryhmämme koira 2 päätti karata koiran 3 luokse, sosiaaliset koirat heillä mutta joku rähähdys siinä silti kiihtymytilassa pääsi ja oma koirani olisi siinä vaiheessa mennyt poliisiksi paikalle ja veti ihan hirveät kilarit kanssa. Eh hee, onneksi olen oppinut ennakoimaan ja välittömästi kun näin että yksi lähti, nappasin omaani valjaista. Sinne olisi takuulla mennyt sekaan muuten. Varsinainen voittajafiilis jäi kyllä tästä puolituntisesta, not.

3: piti olla vasta viimeisenä, mutta odoteltiin ruokatilausta ja kaikki oli aika poikki, niin päätettiin vaihtaa tämän tähän väliin. Oman ohjelman läpikäymistä ilman koiraa, 10min yksilöaika. Aika on tosi lyhyt, siinä ehtii just selittää ohjelmansa läpi ja sitten ei montaa minsaa jää miettimiselle, pidempi olisi tosi paljon parempi. Käytiin läpi Sienen voittajaluokan ohjelmaa.

-eläytymiseen ja omaan tulkintaan PALJON treeniä ilman koiraa. Ei riitä, että osaa ulkoa musiikin ja koiran käskyttämisen, pitää myös osata ulkoa omat liikkeet ja missä piti tehdä mitäkin. Minä jäädyn täysin viimeistään silloin, jos jokin ei mene niin kuin oli tarkoitus.

-usko itse omaan juttuusi, tämä on itse valittu musiikki ja itse tehty ohjelma, jos et itse tykkää siitä, vaihda jotakin! Kehään mennään pää pystyssä ja rinta rottingilla "me tultiin nyt esittämään mitä me osataan, pois alta risut ja männyn kävyt" eikä valmiiksi jo häpeillen "tää nyt on sit vaan tällasta".

-kerro tarinaa, liioittele kaikkea

-ihaile sieniä

-voittajaluokan ohjelmassa saisi olla selvästi yli 15 temppua, seuraamista määritellyissä positioissa ei lasketa tempuksi vaikka sitä 25% saa olla "täytteenä" (esim jalkojen välissä on positio, mutta muuttuu tempuksi, jos koira pitää etujalat ohjaajan varpaiden päällä) -> Sienelle muutama temppu lisää

-kaukoliikkeitä saisi olla kanssa useita, jos ei montaa ole, kannattaa tehostaa vaikutelmaa esim. Sienen ohjelmassa poispäin peruutuksen jälkeinen kumarrus: anna koiran olla kumartuneena useita sekunteja, jotta kaikki kerkiää nähdä, että koira on noin kaukana ja kumartaa siellä

-ohjaajan takana tehtävistä liikkeistä vaikeusastetta. Käsiapuja ei tartte täysin häivyttää, ne voi naamioida omaan koreografiaan tai ihan selkeitä pieniä yksittäisiä apujakin voi kyllä olla, jos tarvii, ei kaadu KUMA pelkästään sellaiseen jos temput onnistuu ja muuten sujuvaa.

-kun koira irtoaa johonkin, tee ehdottomasti jotain itse, älä vain kyttää koiraa. Näyttävämpää kun ohjaaja voi luottaa koiraan, kääntää sille selän ja pyörähtelee tms itse.

 -muissakin tempuissa kannattaa yrittää katsella tuomaristoa/yleisöä ja "ottaa heidät" hymyillen, eleillä jne. Se, että ei tuijota koiraa, antaa kuvan siitä, että koira osaa ilman vahtimistakin.

-muista tuomareiden lopputervehdys, alussa ihmiset aika hyvin jo osaa nyökätä tms, mutta sama lopussa antaa tyylikkään vaikutelman.

-treenaa tarpeeksi kaikkien rekvisiittojen kanssa, nytkin tuli ongelmia kori kädessä, kun en ollut tajunnut että sitäkin täytyy pitää

4: häiriöt, viretila, etäpalkka, "älä tee mitään"-käsky eli kesto esim alkuasentoon

Tähän otin Sienen ja siinä missä muille tehtiin ulkoisia häiriöitä (tuomarit, yleisön taputukset, vieraan liike kehän reunalla ym), Sienelle kylvin kaikki neljä sientä ja korin ja ne oli meidän häiriöt. Sehän on kummassakin kokeessa jäätynyt tuijottamaan sieniä ja pujottelu ja kiepit on tökkineet siksi. Tekee sitä myös treeneissä. Mutta ei nyt, tein seuraamista ensin sieniä kohti, sitten mentiin niiden yli ja jopa potkin niitä kohdalle tullessani, koiralla ei kulmakarvakaan kurtahtanut. Tein myös pujottelua, peruuttamista jne eikä missään mitään ongelmaa. Tämä oli vähän lyhyempi setti, hyvä niin, koira jaksoi kyllä tosi kivasti vielä pitkän päivän jälkeen, mutta oli kiva lopettaakin ennen kuin se väsähti.

Sunnuntaina tehtiin vain kehään menoja ja poistumisia, jokaiselle oli kolme kierrosta. Otettiin myös odotus, että edeltävän koirakon mentyä kehään piti itse olla "lämppäkehässä" ja tehdä siellä mitä haluaa, kunhan oli koetilanteeseen sopivalla tavalla. Odotusta tuli myös kehään menoissa, eli edeltävän tultua kehästä ulos tultiin jo itse siihen hollille odottamaan, mutta koutsi jutteli vielä edellisen kanssa tai yleisö keskenään, ennen kuin kuulutettiin kehään.

Sieni teki ekalla kiekalla ohjelman alun. Jätin koiran makaamaan kehän rajalle ulos, vein esineet, kävin ottamassa koiralta valjaat pois, toin sen kehään. Laitoin maahan, menin vielä itse siirtämään koria mikä oli virhe, aloitin. Tehtiin syliin tulo, alas, kumarrus, korin haku, mistä ylläripalkka tissiliiveistä. Koira ei kumartanut, vaan tuli alaskin ihan eri loikalla kuin yleensä ja oli koria päin, kumarruskäskyllä meni maahan. En jäänyt nillittämään, oli outo virhe ja johtui varmaan siitä, että sörkin sitä koria vaikken ikinä tee noin.

Seuraavan setin teki pöne, annoin sille pari namia hallin eteisessä kun oli oikeasti aika ahdas sisääntulo, mutta muuten sai maata enkä syöttänyt sitä siivosti olemisesta. Oli siivosti ilmankin. Lämppäkehässä tein muutamia askelia eri positioissa ja palkkasin lelulla. Oli sovittu, että musa soi minuuttiin asti, sitten laitan koiran maahan, ihmiset taputtaa, mutta jatkankin vielä tavan seuraamisella ilman musaa. Kävi kuten arvasin, koirasta pääsi pari vinkua kun oletti homman loppuvan, mutta jatkoin vaan seuraamista mitään sanomatta ja kyllä se siitä tasoittui. Siitä sai sitten palkan kehässä, odotti että se on ulkopuolella, mutta olikin tissien välissä, häh hää.

Vikan käytin Sienelle, ja tein samanlaisen alun että Sieni katsoi esineiden laitoin, sitten menin hakemaan koiran ja kivasta yhdessä kävelystä aloin kehumaan niin poskettomasti että heitti volttia ja loikki mun ympärillä (miksen voi tehdä näin muutenkin, vaan menen aina ihan kauhusta kankeana kehään...?). En palkannut vielä siitä, vaan otin sivulle ja pyysin maahan, ja siitä sitten ihan hillittömät sosiaalipalkat ja aloin kaivella persiistä ruokapurkin ja tissivälistä vielä pallonkin. Ai että oli muikea Sieni <3 Tosi onnistunut treeni, näitä lisää. Sieni on siitä kiva koira, että jos se menee hyvällä mielellä kehään, ei se siitä enää sitten nuupahda ainakaan palkattomuuden takia. Siksi kannattaisi varmasti panostaa juuri siihen kun rekviviitan laiton jälkeen tulen hakemaan sitä.

Ihan lopuksi keskustelun, palautteen ja yhteiskuvan (säästin pönen rääkkäjäisiltä ja otin vain Sienen) jälkeen tehtiin vielä tosi kiva loppurentoutuminen, mentiin kaikki koirinemme isoon ympyrään ja koutsi laittoi yhden hänen biisinsä soimaan käskien kuunnella sen sanoja. Oli aika liikuttavaa ja Sienihän siinä sitten kieri ja kerjäsi maharapsuja ja oli vaan niin onnellinen kuin vain Sieni voi olla. <3

Koirasuhde

Eilien osteopaattikäynnin jälkeen ajoin Kouvolaan, missä oli A:n kanssa sovittu treenit ihanan isolle, puiden varjostamalle hiekkakentälle. Ajettiin kovan alustan jälkeä ja toteltiin. Mä en nykyään enää tiedä millä sanalla kuvaisin meidän treenejä, ennen oli erikseen tottis, toko, rally, tanssi ja herra ties mikä kaikki. Ennen ehkä myös ajattelin että niissä on jotain eroa, tottiksen pitää olla vietikästä ja tokon tarkkaa jne? Nykyään ne on minusta kaikki temppuja ja koiran viretilakin useimmiten hakeutuu lähinnä siihen, mitä sen ominaisuudet antaa ja millaiseen se on tottunut. Että olisi kaksi tai viisi eri seuruukäskyä ja koira erottelisi ne sisällöltään, juuei. Usein myös treenaan eri lajien temppuja samassa setissä, ihan sen mukaan mitä milloinkin on työn alla.

Pöne oli ihan törkeän hieno, sille oli vajaa 100m jälki joka nostettiin lähtöhajulla, esineitä oli matkalla viisi (kuitunauhaa, 1x3cm paloja tms) ja jäljen päässä ihminen. Vahvistettu hajuvedellä, mutta oli niin kuuma ja kuiva, että mitään vedestä ei näkynyt vaikka aloitin heti kun jäljen tekijä oli kadonnut hiekkakasan taakse piiloonsa. Ai että kun sille saisi tuollaisen intensiteetin ja vireen muuallekin, varsinkin pätkät 1. esineeltä toiselle ja toiselta kolmannelle oli niin hienoja. Tosi tarkkaa työtä ja maltillista vauhtia.

Sienikin sai kokeilla parinkymmenen metrin vedellä vahvistetun jäljen, jonka päässä ihminen. Sieni ei ole koskaan tehnyt tällaista, ja ihastuttavan pihalla se oli nytkin. Saattoi jäljestää 5m tosi hienosti ja sitten nostaa pään ja katsoa kentällä olevia roskia tai riemastua pulusta. :D En antanut sille mitään käskyjä joten eihän se voinut tietääkään mitä nyt ollaan tekemässä. Jos haluaisi tuota opettaa, tekisin esineeltä esineelle, ja alkuun vahvisteet eli ne esineet tyyliin metrin välein.

Lopuksi jäätelöllä tuli sitten puheeksi kouluttaminen, varsinkin alkeiskurssit ja uudet ihmiset. Se oma koiranlukutaito ja ylipäänsä suhde siihen eläimeen. Erilaisia menetelmiä ja näkemyksiä miten sitä koiraa pitää kouluttaa, on nykyään enemmän kuin koskaan. Ihmisillä on myös tosi paljon ennakkoluuloja ja esim. alkeiskurssilla näkemyksiin vaikuttaa myös oma aiempi koirahistoria. Ihmisistä paistaa myös läpi oman elämän solmut, esim vaikka ihan sellainen, että jos pitäisi kehua ja riehaantua enemmän koiraa palkatessa, ihmeen monella on jokin "en kehtaa, kamalaa kun kaikki katsoo" -häpeän tunne. Ylipäänsä se suhde siihen eläimeen, miksi se on olemassa ja siihen kotiin otettu. Sekin on ihan loputon suo, kärjistetysti toisille ne on eläimiä joiden pitää tietää paikkansa ja totella koska sanotaan, ja toisille ne on äärimmäisen kiehtovia luontokappaleita joiden käytöstä jaksaa loputtomasti vain tarkkailla. Tällaisten ihmisten suhtautuminen koiran kouluttamiseen on varmasti hyvin erilaista.

Lemmikkipalstat on yksi paikka, mitä ei oikeastaan kannattaisi lainkaan lukea, mutta joskus ei voi välttyä eksymästä sinne. Olen mä sinne aikoinaan näköjään yli 20t viestiä kirjoittanutkin. :D Tällä kertaa ongelma oli ketju, jossa jonkun koira murisee silitettäessä tietystä kohdasta. Nämä noudattaa aina samaa kaavaa, ensin siellä käsketään viedä se lääkäriin, fyssariin ja kukkaisterapiaan (mikä ei ole lainkaan huono siis tietenkään), ja sitten alkaa tappelu siitä saako koira murista ihmiselle vai ei. Osan mielestä sellainen pitää heti paikalla kieltää ja toiset yrittää ymmärtää koiraa ja pitää murinaa vain yhtenä kommunikointikeinona, ja nämä sitten tappelevat keskenään ja nimittelevät toisiaan hulluiksi. Jes.

Hetken meinasin itsekin provosoitua ja osallistua keskusteluun, mutta vältin kiusauksen kuitenkin. Joku oli kuitenkin laittanut sinne mielenkiintoisen kysymyksen: "Mikä siinä murinassa on niin pelottavaa ja väärin?"

Olen melko varma, että murina ärsyttää juuri niitä, jotka suhtautuu koiraan "sen pitää, koska minä sanon" -tyylillä. Ne, joille se on vain mielenkiintoinen luontokappale, pitää sitä vain mielenkiintoisena kommunikointikeinona, yhtenä koiran äänenä. Tietenkin siinä on vähän sellainen uhkaava sävy, pelko siitä että meillä on ongelma, mitä jos en osaa toimia oikein ja asiat menee pieleen. Luultavasti sitä myös voimakkaasti hävetään ja ajatellaan, että joko ihmisessä tai koirassa on jokin vika. Miksi se muuten tekisi niin?

Ihmisten koiranluutaidoissa on muutenkin ihan törkeän suuria eroja. Viitaten eiliseen osteopaattikäyntiin ja siihen, miten pienestä oireeta voi tietää, että kaikki ei ole hyvin, osallahan jää koiran kipu huomaamatta kunnes eläin ei tyyliin suostu enää kävelemään lainkaan. Osa ihmisistä on muutenkin sellaisia tarkkailijoita, jotka ovat hyviä yksityiskohtien kanssa, ja jaksavat tuijottaa vaikkapa luontoa vaikka kuinka pitkään. Koirasuhteeseen jokainen voi kuitenkin itse vaikuttaa, mitä siitä eläimestä ajattelee, mitä tarvetta sen olemassaolo tyydyttää jne.

No mitä sitten, jos se koira murisee? Ensimmäisenä varmaan kannattaisi hyvin tarkkaan katsoa sitä eläintä muutenkin, mitä se ilmentää, miltä se näyttää, miksi se tekee niin? Se on fakta, että murina on etäisyyttä lisäävä signaali eli jostakin syystä koira haluaisi lisää välimatkaa sinun ja sen välille. Koiraa sattuu (pienikin päänsärky saattaa saada ihmisen hyvin ärtyisäksi, joten koirallakaan ei tartte olla kokonainen raaja irti että se kokee kipua ja pinna on siksi olematon), tilanne on siitä ahdistava tai muuten hyvin inhottava (se on nurkassa ja iso ihminen kaatuu päälle), se pelkää jotakin tilanteeseen liittyvää elementtiä (kynsisakset), kuviteltua seuraavaa tapahtumaa tms (otat siltä luun pois), tai ehkä se on vain väsynyt ja haluaa olla rauhassa (lapset kiipeilee sen päällä)?

Murinasta rankaisemalla joka tapauksessa kielletään koiraa varoittamasta, ja aikansa kun sitä toistetaan, hyvin usein seuraava askel on se, että koira "puree varoittamatta" ja pannaan arvaamattomana petona monttuun. Koiraa ei voi kieltää tuntemasta sellaisia tunteita kun se tuntee, se ei siis vain toimi niin, ja kieltämällä käytöksen (murina) ne tunteet jäävät sinne silti. Jos tilanteet jatkuvat, joskus sitten räjähtää.

Nettipalstalla on aina hupaisaa, tai useimmiten ehkä kuitenkin surullista, kun yritetään arvailla miksi jonkun ventovieraan koira murisee kun sitä silitetään lavasta. Kukaan ei ole nähnyt tilannetta, eikä kyseistä koiraa ja ihmistä missään muussakaan tilanteessa. Ehkä se koira on kipeä ja kosketus sattuu siitä kohdasta, ehkä se ei tykkää että sitä ylipäänsä lääpitään niin paljon, ehkä "silitys" onkin enemmänkin taputtelua tai koiran halaamista mikä on siitä epämukavaa. Kukaan ei tiedä miltä se koira näytti ennen tilannetta ja sen jälkeen. Kaikilla on silti mielipide mitä pitäisi tehdä.

Minua on ainakin kahdesti ihan melkein purtu, ja näissä molemmissa tilanteissa oma koirani on myös murissut/rähissyt minulle. Toinen oli vuosikausia sitten lenkillä taajamassa, kävelin sähkölinjan alla ja välillä metsässä kiemurtelevaa polkua, joka oli paikoin aika avara ja paikoin niin puskittunut, että vastaan tulijaa ei nähnyt ennen kuin törmättiin. Töppönen ainakin oli kiinni, Sieni saattoi olla irti, mutta näköpiirissäni koko ajan. Irtokoirat kun siihen sitten puskista pölähti suoraan naamalle, töppönen veti ihan hirveät kilarit. Roikotin sitä ensin narun päässä ja yritin sohia jalalla räyhääviä irtokoiria kauemmas, mutta ei siitä oikein tullut mitään ja ne koirat ei totelleet lainkaan omistajaansa, niin nappasin sitten oman koirani kainalooni. Ottaessani siitä kiinni se kääntyi ja oli tikata mua käteen, mutta tajusi itsekin että se on minun nahkaani, ja oli hetken hämillään että emmä sulle, kun noita toisia koiria olisin purrut. Tämä hämmennys auttoi toisen koiran omistajaa saamaan omat koiransa napattua ja tilanne saatiin laukeamaan.

Toinen kerta oli viime syksynä täällä mökillä selkäongelmien alettua. Kun lähdin viemään koiraa päivystykseen, koiraa joka ei voinut nostaa koipea ilman että se huusi tuskasta ja jalat petti alta, koiraa joka ei päässyt portaita vaan huusi ja romahti niissäkin, koiraa joka huusi myös vasta mallatessani miten voisin nostaa sitä. Kun se oli pakko saada autoon. Pelkääjän paikan jalkatila on matalimmalla ja sinne se sitten oli pakko saada. Etujalat se muistaakseni nosti käskyttämällä itse ja ulvoi tuskasta silloinkin, kaikki nuo asennot missä selkä oli vinossa oli siis kivuliaita, takapään heitin sitten vauhdilla perään että saadaan koira suoraan. Se räjähdys mikä siitä silloin pääsi, ja se myös kääntyi purrakseen. Sen kuono osui mun käteen ja muistan että ajattelin että nyt sattuu, mutta oli hyvin hämmentävä hetki kun hampaita ei tullutkaan ja sekunnin parin päästä koira nuolaisi mun kättä. Voisiko sitä enää selvemmin sanoa, että anteeksi en tarkoittanut.

Kellään nyt ei toivottavasti tulisi mieleenkään alkaa "kouluttaa" silmin nähden pahasti kipeää koiraa. Noissa tilanteissa minä olen muutenkin ollut sijaiskärsijänä eikä koira ole tarkoittanut murista juuri suoraan minulle. Kyllähän sellainen varmaan tuntuu tosi paljon henkilökohtaisemmalta ja siksi suuremmalta epäonnistumiselta, jos koira katsoo silmiin ja tietoisesti murisee juuri sinulle. Minä varmaan pyllähtäisin epäuskoisena istumaan ja kysyisin ääneen, että mikä sulla on hätänä. Mutta on niin paljon ihmisiä jotka ei erota kipeää koiraa vaikka se ontuisi kokonaista jalkaa, niin ehkäpä kommunikointi sen eläimen kanssa on ihan yhtä hepreaa. Eihän se nyt toki puhkea puhumaan ja kerro mikä sillä on, mutta kyllä tilanteeseen johtaneita olosuhteita ja siitä seuranneita reaktioita hyvin tarkkaan miettimällä saa aika paljon infoa siitä, mitä koira yrittää viestiä. Sen sijaan että vetää vaan pataan sitä, koska mullehan et ala.

Herkkä koira ja sen herkkä omistaja

Töppönen on käynyt osteopaatilla viimeeksi maaliskuussa, jolloin oli puhetta puolen vuoden väleistä, ellei oireita ilmaannu aiemmin. Koira on tänäkin kesänä uinut mielestäni aika paljon, laiturilta hypyt on olleet jo vuosia kiellettyjen listalla mutta ei se rannastakaan mitenkään rauhassa kävellen mene:

Se on voinut oikein hyvin, menee sohvalle, liikkuu lenkillä normaalisti, venyttelee sekä etu- että takapäätä, jaksoi vaelluksellakin aivan kuten aina ennenkin. Mutta. Elämässä tuntuu olevan aina pieni mutta. Huomasin ehkä kuukausi sitten, että se aina välillä liikkeessä, treeneissä tms kääntyy mulkaisemaan kuvettaan. Välillä reiden ulkopintaa, välillä enemmän vatsan alle sisäpuolelle, välillä ehkä vain vehkeitään. Vilkaisu on aina niin nopea, että siitä on vaikea sanoa, eikä se myöskään nuolaise, kirputa tai jää tuijottamaan, vilkaisee vain. Viimeisimmät kerran teki sitä oikealle puolelle, mutta en vanno, etteikö vasenkin olisi välillä edustettuna. Tämä saattaa tulla kerran tai kaksi päivässä ja sitten olla useita päiviä taukoa. Juuri sen verran vähäinen oire, että mietin useita viikkoja etten vain kuvittelisi kaikkea ja olenko ihan hölmö.

Viime vuoden ongelmat alkoi elokuussa, joten päätin, että sama se on aikaistaa puolen vuoden käyntejä yhdellä kuukaudella. Niin hirveää, jos jotain ehtisi sattua, se jossittelu ei loppuisi sitten koskaan. Se alue mikä jotain tuntemuksia lähettää, on kuitenkin juuri se, missä se viimeeksi erittäin pahasti osumaa ottanut iliopsoas-perhe asustelee.

Kyllähän minä hiljaa mielessäni tiesin, ettei ole hukkareissu. Osteopaatti jälleen kerran kehui koiran herkkyyttä, ja kehaisi hän myös minua: todella hienoa että tunnen koiran ja niin pienestä näen kun se on epäkunnossa. Aivan ehdottomasti paljon helpompaa hoitaa kun on vain pikkuvikoja, eikä koira ole mennyt jalattomaksi asti, joten ikinä kun siltä tuntuu tämän koiran kanssa, kannattaa varata aika eikä pelätä olevansa vain vainoharhainen hölmö. SI-nivelet oli varsin ok, mutta oikealla iliopsoaksen pienin pätkä jonka tarkkaa nimeä en taas muista, oli hyvää vauhtia menossa kramppiin. Vasemmassa reidessä/lonkassa issiashermo jäämässä ahtaalle, ja sitten vielä hännän juuressa jotain suttua (liekö tullut uimisesta?). Myös niskassa ja varsinkin toisen (vas?) puolen sylkirauhasissa ongelmaa, seurattava kotona ettei ole mitään hammastulehdusta tulossa. Kaikki saatiin hoidettua, osteopaatti sai kyllä käyttää taas kaikki suostuttelijan taitonsa kun koira oli aluksi kovin jännittynyt ja väisti alta. Väkisin sitä ei tuolla ole pidelty eikä nytkään tarvinnut, se vaan pyydetään takaisin ja edetään koiran ehdoilla. Minusta on aina kauhean liikuttavaa katsoa sitä vuoropuhelua koiran ja osteopaatin välillä,  osteopaatti katsoaa koiraa silmiin ja sanoo sille, että tiedäthän että lupaan olla ihan tosi varovainen. Koira ihan takuulla ymmärtää että sitä yritetään auttaa. Sillä saattaa olla paha ilme, mutta ei se ole sen oloinen, että se nappaa kiinni hetkellä millä hyvänsä. Ja monessa muussa paikassa se juuri nimenomaan on sitä, ja mun on roikuttava sen kaulavilloissa jo valmiiksi.

Toinen, mikä on toki taas helppo jälkeen päin sanoa, mutta mielestäni koira hyppäsi sohvalle niin, että se ei varannut ekalla askeleella sohvalla kunnolla painoa vasemmalle takajalalle. Joskus mietin hetken ontuuko se vasenta takajalkaa sen yhden askeleen. Koskaan se ei ole mitään sanonut, minä olen vain kovin hysteerinen tuijottaessani sitä nykyään, ja panen merkille kaiken. Suurella mielenkiinnolla odotan muuttuuko tämä nyt, ei meinaan pätkääkään yllättänyt että vasemmastakin jalasta löytyi sanomista.

Nyt kun se ristiluun alue tuntuu olevan tämän koiran heikoin lenkki, ja vaivaavan vuosi vuodelta enemmän, saatiin taas kehoitus jatkaa jo aiemmin saatuja jumppaohjeita ja ottaa ne mieluiten päivittäiseksi rutiiniksi. Syvät lihakset tykkäisi hyvää kun noita muistaisi tehdä. Rintalihaksia pitäisi myös nyt lähipäivinä puristella ja venyttää kotona, ovat kovin jumissa nekin. Koira jännitti niiden käsittelyä sen verran, ettei väkisin tehty vastaanotolla.

Täysi kymppi

Erittäin spesiaali päivä, päivä jota ei aina ole uskottu tulevankaan, kakku joka olisi saattanut jäädä tekemässä. Saattoi ehkä lähteä vähän lapasesta, mutta jokainen täyttää täydet kymmenen vuotta vain kerran elämässään <3

Pogostan kierros

Jälkimmäisen kesälomapätkän reissu suuntautui Pohjois-Karjalaan. Jos kesäloman eka vaellus päättyi ihmisten lääkäriin, tällä kertaa loppunäytös esitettiin eläinklinikalla. Mikään ei ole tänäkään kesänä mennyt niin kuin on suunniteltu ja kummaltakin reissulta on tuotu seitsemän päivän ruuat pois reissun jäätyä kolmeen päivään. Helteessä vaeltaminen oli extremekokemus jo sinänsä, ja vaikka meidän piti maanantaina juhlia pönen 10v synttäreitä meidän viidennellätoista yhteisellä reissullamme maastossa, asiat nyt meni niin kuin ne meni ja reissu jäi kolmeen päivään. Kiitollisuus siitä, että saatiin kokea kuitenkin ne.

-> tarina