PK:ta

H kävi tänään taas täällä mökillä treenaamassa. Mukavaa, kun on treenikaveri, jonka kanssa vuosien varrella on muodostunut ihan oma perinteensä :)

Aloitettiin tekemällä jäljet ja jättämällä ne muhimaan. Koirat pääsi ensin esineruutuun. Esineet oli pieniä peltojälkiesineitä eli ruutuun huomattavasti normaalia pienempiä. Kaikki kolme jotain kangassuikaleita. Alue oli ehkä 20x50m. En tiedä tekikö rutikuiva maasto osaltaan hommasta hankalaa, mutta kylläpä kesti pönellä! Olettaisin että pienistä esineistä tulee vähemmän hajua, mutta vaikeahan sitä on kuvitella miltä se koiran nenässä tuntuu. Etuesine oli ihan lähellä risukasan oksan päällä, ja siinä oli tosi hauskaa seurata koiran tarkentamista. Esine ei yhtään näkynyt, se oli täysin oksan värinen ja litteä suikale vain. Jokainen yritti etsiä ensin siitä, missä esinettä asettaessa ihminen oli seissyt, mutta sinnikkyys palkittiin ja löytyi kyllä lopulta :) Kaksi nostatin pönellä. Sieni ei tehnyt lainkaan.

Sitten oli jälkien vuoro, ne oli noin tunnin ikäisiä. Otin ensin Sienen, sille oli tallattu n. 150m jälki pelkällä loppukepillä. Sieni ei ole metsäjäljestänyt tällä kaudella ainakaan yhtään kertaa. Jälki oli U:n muotoinen niin, että eka kulma oli ysikymppinen oikea kulma ja toinen enemmänkin loiva kaarros, keskellä olin kävellyt pari metriä kaatunutta puunrunkoa pitkin. Janaa otin vain muutaman metrin, merkkasi ensin oikean suunnan, mutta rupesi tarkastamaan takajälkeä ja lähti sinne. Annoin liinan lipua käsistä ja jäin paikoilleni katsomaan mitä tapahtuu, koira meni n. 15m pätkän tielle asti ja siellä kääntyi tullakseen takaisin. Sitten liina vaan jäi kiinni johonkin ja koira jäi seisomaan, jolloin huikkasin että oota vähän, tuun auttamaan. Sen jälkeen aavistuksen pahastui, mutta saatuani koiran irti sanoin reippaasti että mene vaan, ja lähti onneksi sitten jatkamaan. Siellä se mennä puksutti tasaista tahtia, kulman teki ihan kiskoilla, puun rungon yli meni suoraan ja etsi jäljen uudestaan. Ei näyttänyt lainkaan siltä että ei sitä huvita tai että kohta se lopettaa, se pääasiassa ravaili sellaista rentoa ravia, välillä käveli. Jättäydyin liinan päähän ja pidin sen löysillä. Kepillä meni yli, mutta reagoi siihen ja kääntyi tarkentamaan, reippaasti maahan. Palkkasin ensin purkilla ja sitten vielä istahdin mättäälle ja heiteltiin nameja hyvä tovi.

Tämä kaikki oli siis tunnustelua jälkileirin jälkeen, puhuttiin siellä pitkään siitä miltä jäljestyksen pitäisi näyttää ja voiko ohjaaja edes määrätä sitä. Eikö riitä, että koira suorittaa tehtävän? Jos se tekee sen loppuun omalla tyylillään ilman että tarttee auttaa, käskeä tai kauheasti tsempata, eikä se ole silloin ollut riittävän motivoitunut? Mä olen aina kokenut että Sieni ei oikein tykkää jäljestää eikä etsiä esineitä, mutta ehkä kyse onkin ollut enemmän siitä, että en ole itse tykännyt siitä miltä se näyttää, jolloin mun negatiivisuus saa herkän koirankin hidastumaan entisestään ja näyttämään just siltä, että vttu mitä paskaa? Leirillä oli puhe myös siitä loppupalkkaamisesta, siellä voisi hyvin viettää aikaa ihan kunnolla ja keskittyä palkkaamaan sitä koiraa. Sienestä namien kopittelu ja/tai etsiminen on kivaa, ja se on aika helppo toteuttaakin. Jos koirasta jäljestys itsessään ei ole hyvin palkitsevaa, loppuun pääsemiselle on tehtävä arvokas merkitys.

Pönen jälki oli myös U:n muotoinen ja oikeastaan siinäkin eka kulma oli normi kulma, toinen vähän loivempi. Pituutta sillä oli ehkä noin 150m ja ainoa keppi oli kanssa lopussa. Pönen kanssa oli tarkoitus kokeilla sellaista, että lähetän sen normaalisti ja jättäydyn sitten ekalla suoralla pois matkasta ja katsotaan mitä se tekee, osaako se jäljestää yksin vai jääkö kyselemään. Janalla merkkasi ensin oikean suunnan ja yritti sitten takajäljelle, sitä en päästänyt kuin vajaa liinan mitan. Ihme homma tämäkin, miksi ne molemmat tekee niin? Kuiva metsä toi koiralle kivasti tarkkuutta ja vauhtikin oli aika maltillinen normaaliin nähden. Ekalla suoralla koira pysähtyi kakalle ja vilkaisi silloin olan yli minua, mutta jatkoi matkaa. Kulmassa se sitten pyöri ja lopulta oli tuhannen solmussa, katselin kauempaa kun se yritti tempaista ja liina nykäisi sen takaisin päin. Hihkaisin että odota ja juoksin auttamaan, kamalaa jos selkä menisi tällaisessa. Olisi pitänyt älytä jättää liina jotenkin lähetyksen jälkeen kokonaan pois. Loppumatkan sitten lompsin hitaasti perässä, jättäydyin ehkä 30m päähän eikä se ainakaan kiinnostanut sitä yhtään, tosin kuulihan se että liikun. Pitää toistaa koe joskus niin ettei sillä ole liinaa.

Keppi oli tällä kertaa poikkeuksellisesti merkattu, jotta näen sen paikan kaukaa.

Lopuksi tehtiin vielä tarkkuusruutu. Pöne ampaisi aluksi yli kuten aina, auttaisi ehkä jos tätä tekisi vähän enemmän eikä vain joskus ja jouluna. Hyvin etsi kun ymmärsi alueen ja aika nopeasti löytyikin, meillä oli 3 esinettä, otettiin kaksi. Sieni sai kanssa tulla kokeilemaan elämänsä ekaa tarkkuusruutua, H seisoi ruudussa ja oli piilottavinaan sinne jotakin. Minä sitten vain sanoin sille naminetsimissanan "etsi" ja koska Sieni on hyvin paljon erottelua ja kuuntelutreeniä tehnyt koira ja tarkka käskyistä, luulen että se etsi ruokaa eikä siksi oikein tajunnut että nyt haetaan kolikkoa. Etsi siis kyllä koko ajan niin että tuhina vaan kävi. Ohjasin sen sitten lähelle kolikkoa ja kannustin niin saatiin se bongaamaan se. Ehkä kannattaisi aloittaa vaikka opettamalla ilmaisu ja vihje kotona ensin.

Lopuksi uinnit ja grillailut mökillä. Pöne oli kevythäkissä aitassa ja annoin sille jäisen lihapalan ja pienen putkiluun pätkän, eikä aitasta missään vaiheessa kuulunut pihahdustakaan. Yleensä se ulvoo jäätyään paitsi bileistä (joissa ei oikeasti haluaisi kuitenkaan olla, hän ei ole yhtään vieraskorea). Ehdin useampaan kertaan miettiä onkohan se tukehtunut siihen luuhun, se oli juuri sen kokoinen pala että sen saisi suuhun kokonaan otettua. En kuitenkaan mennyt katsomaan, sitten se varmasti olisi ruvennut kiljumaan, tai jos se on kuallut niin sitten on, ei sille enää mahda mitään... Sieni rallasi kavereiden kanssa niin hartaasti, että se on koko illan ollut aivan epätodellisen väsynyt :D Pönekin on ihan tyytyväinen ja jäi henkiin!