Osteopaatilla

Tänään oltiin siellä jo odotetulla osteopaatilla. Koska osteopaatti ei enää tule meidän luokse (kävi aiemmin täällä parin kuukauden välein), oli meidän mentävä hänen luokseen. Eläinlääkärin "syödään pari viikkoa tujuja lääkkeitä, pidetään koira häkissä ja toivotaan parasta" ei missään vaiheessa tuntunut miltään muulta kuin ensiavulta. Oli suuri halu viedä koira tutulle, meidän historian tietävälle osteopaatille, joka osaisi varmasti tosi paljon paremmin sanoa mikä sillä on ja ennen kaikkea tehdä sille jotakin. En oikein tiennyt odottaisinko kauhulla ("jotain on niin rikki ettei sille voi mitään") vai positiivisin mielin, niin siinähän se ajomatka meni rattoisasti omia ajatuksiaan ihmetellen.

Koira tunsi ihmisen, mutta koska paikka oli ventovieras, se kävi useaan kertaan haistamassa lahjetta, heilautti häntää, poistui hihnan mitan, katseli sieltä, meni uudestaan haistamaan jne. Se näytti hassulta kun se mietti ollako vai eikö olla tuttuja. Katsottiin ensin liikkeet ulkona. Tilaan menneen yhden portaan koira meni vinkaisematta. Eilen illalla kotona se yhtäkkiä iltapissalta kotiin tullessa huusi taas kuin syötävä kun olin nostamassa sitä, sitä ennen monta päivää oli mennyt ihan ok, joten portaat ahdisti taas itseäni jo valmiiksi.

Ensimmäisenä osteopaatti kohotti kulmiaan, kun kysyi mitä lääkkeitä koira on saanut ja kerroin koko luettelon. Sitten sanoin, että se kävi maanantaina niin raivolla eläinlääkärin päälle, että kannattanee laittaa kuonokoppa nytkin. Osteopaatti sanoi ettei hän pelkää koiraa, mutta minä vastasin että itselläni olisi parempi mieli jos sillä olisi koppa. Väkisin en halua että sitä hoidetaan, mutta olisi kivempaa että mitään ei sitten ainakaan varmasti satu. "Minua se ei taatusti pure, mutta sinusta en voi luvata", sanoin. Asettuessamme asemiin koira sitten tälläsi itsensä istumaan osteopaatin eteen selkä häntä kohti, ja oli siinä kyllä niin nätisti vain alta kulmain vilkuillen, että voisin lyödä ziljoonan vetoa, että se ymmärsi että sitä yritetään nyt auttaa. Osteopaattikin kommentoi koiran toimia, että jos se olisi ihminen, sitä sanottaisiin sosiaalisesti älykkääksi.

Koko koira oli niin juntturassa, että en muista enää puoliakaan. Pahimmista kaularangassa oli joku karmea solmu, yritin muistella onko se törmännyt johonkin tai liukastunut tms mutta en kyllä keksinyt mitään. Ihan tyhjästä sellainen ei kuitenkaan ole voinut tulla. Ristiluun alueella vikan lannenikaman ja ristiluun välissä taisi olla nikamalukko, toiselta puolelta löytyi hermopinne ja varsinkin se vasen puoli oli niin linkussa, että kivun on täytynyt olla sietämätön, juuri sellainen iskiaskivun tyylinen hermokipu. Koko ristiluu itsessään oli myös vinossa / pois paikoiltaan. Koira ei reagoinut hoitoon kauhean hyvin, takaosaa saatiin aika paljon avattua mutta se kaulan kammotus jäi. Kuulemma jotkut lääkkeet "estää" elimistöä ottamasta hoitoa vastaan, ja epäili että näistä se olisi tuo Tramal, varsinkin kun sitä menee ilmeisen suuri määrä (3x / vrk). Uusi aika on viikon päästä, kehoitti miettimään pystyisikö koira olemaan pari edeltävää päivää ilman Tramalia. Painotti, että hän ei sitten ole eläinlääkäri eikä sinänsä edes saisi ottaa kantaa lääkitykseen. Lupasin kysyä alkuviikosta eläinlääkärin näkemystä. Joka tapauksessa jos sitä kokeilee pudottaa pois, ja kivut palaa, lääkitys on ilman muuta nostettava takaisin eli hyvinvoinnin kustannuksella ei saa toimia.

Lopuksi koiralle laitettiin vielä ristiluun alueelle kinesioteippaus tukemaan lantiota. Teippi on hevosten mallia, ei ihmisten (huima ero liiman kestävyydessä). Kestää pari tuntia tai pari päivää, ja kun teipit alkaa repsottaa, ne pitää äärimmäisen varovasti ottaa pois. Liima on vissiin jotain sellaista että vauhdilla jos kiskaisee, irtoaa koko nahka... osteopaatti kertoi juuri käyttäneensä omaan selkäänsä teippausta, muutamassa tunnissa oli helpottanut kovasti. Ihme homma, samoin tuo lääkkeiden vaikutus hoidon "vastaanottamiseen" kuulostaa äkkiä taas vähän henkimaailman jutuilta, mutta mikä minä olen arvioimaan. Ihan kuin länsimainen lääketiede muutenkaan aina olisi yksiselitteisen oikeassa, ihmiset vaan ajattelee että se on tiedettä ja kaikki muu täyttä huuhaata, ja helposti sitten otetaan pilleriä siihen ja nappia tuohon vaivaan edes miettimättä vaihtoehtoja.

Koko ajan se pönötti pääasiassa täysin pitelemättä, maahan ei halunnut käydä (aiemmin hoidettu aina makuullaan, en nyt yrittänytkään kyllä käskeä kun ei sitä itse tarjonnut) mutta istui, muutamissa kohdissa (mm. vatsan puolelta ristiluun aluetta käsiteltäessä) vinkui sellaista kaihoisaa vinkunaa, mutta juttelin sille että odota vaan, niin se istui ja odotti. Kerran se karkasi jostain hoidosta alta pois, annettiin mennä, tuli kuitenkin pyynnöstä takaisin ja antoi jatkaa. Murinan pihaustakaan ei päässyt ja se oli tosiaan jotenkin niin liikuttavan näköistä, kun osteopaatti kuiskasi koiralle, että jatketaanko, lupaan olla varovainen, ja koira tuli sen eteen, kävi asemiin ja antoi tehdä mitä tehtävä oli. Se näyttää muutenkin ihan henkimaailman jutulta, muistan kun ekan kerran jälkeen ajattelin että maksan yli kuusikymppiä että joku sivelee mun koiraa, joopajoo. Vaikutus koirassa on kuitenkin aina ollut aivan huikea, ja nytkin kun sitten ajettiin kotiin, se käveli ekaa kertaa viikkoon nuo helvetin kirotut rappukäytävän portaat itse ja aivan eri tekniikalla kuin aiemmin on yrittänyt: ei vauhdilla, vaan hyvin hitaasti jalkojaan asetellen. Eikä sanonut mitään. Olin kapsahtaa osteopaatin kaulaan silkasta helpotuksesta, ja jos kellään on koskaan ikinä milloinkaan pieninkään terveysjuttu mihin osteopaatista voisi olla apua, en voisi lämpimämmin suositella: Hanna Kivinen.

Kyselin muutenkin ummet ja lammet kaikesta mikä on ollut vähän epäselvää: häkitys, liikunnan määrä, portaiden kävely vai nostaminen, viedäkö hierontaan jne. Näissä asioissa on monta mielipidettä, enkä nyt missään nimessä tarkoita väheksyä eläinlääkäreitä jotka meitä on auttaneet. Kuitenkin olin osteopaatin kanssa samoilla linjoilla siitä, että eläinlääketiede on vähän jämähtänyt vanhoihin ajatuksiin. Ei ole mitään syytä makuuttaa koiraa häkissä, parin viikon jälkeen paitsi lihakset on kadonneet ja kuntoutus on tosi paljon hitaampaa, myöskään nikamille se ei tee hyvää. Liikuntaa suositellaan nykyään ihmisillekin kivun sallimissa rajoissa aivan alusta alkaen esim. sellaisessa pullistumassa. Koiralle on toki hankalaa sanoa, että voit olla kotona vapaasti ja vaihtaa paikkaa omaan tahtiisi, mutta et sitten riehaannu jos ovikello soi tai keittiössä putoaa juustosiivu lattialle. Koiralta ei myöskään oikein voi kysyä kuinka pitkälle lenkille se jaksaa ja haluaa mennä. Pitäisi kuitenkin jotenkin yrittää arvioida, ja osteopaatti siis oli ehdottomasti sitä mieltä että liikkuvuus on avain kuntoutumiseen eikä sitä missään tapauksessa saa viedä koiralta.

Todennäköisesti homma on kuulemma alkanut siitä, että ensin on tullut nikamalukko, se väli on siis jäänyt jumiin "väärään asentoon" esim. jonkin äkkiliikkeen seurauksena. Tämä on sitten aiheuttanut kudoksissa ja kaikessa sitä kohtaa ympäröivässä omat ongelmansa, ja sen takia kipu myös paheni vuorokaudessa voimakkaasti. Siellä on hyvin luultavasti kipu sekä lihaksissa (+ turvotusta kanssa), nivelsiteissä että hermokipuna, ja siksi on hyvä että koiralla on ollut kattavat kipulääkkeet. Kerroin, että koirat rallasi mökillä pehmeässä hiekassa ja siitä sitten kipu pikku hiljaa paheni. Sellainen upottava hiekka ja ne hepulit on ollut ihan omiaan aiheuttamaan sen äkkiliikkeen. Toisaalta sellaista kuulemma vaan tapahtuu, eikä sitä pidä ajatella kenenkään syynä. Meneehän esim. tietokonekin joskus vain jumiin vaikket avannut sataa ohjelmaa ja hakannut sitä hulluna. Joskus se vaan jumahtaa niin että on pakko vetää akku pois, kun mikään muu ei auta. Koiraankin voi vaan tulla sellainen "oikosulku", ja onhan sillä se luutunut ristiluun alue ja kokonainen nikamapuutos vielä lisäämässä ongelmia. Mikään ei myöskään poissulje sitä, etteikö siellä voisi olla vielä kaiken muun lisäksi sellainen välilevynpullistumakin, joten sinänsä diagnoosi on edelleen auki. Kukaan ei myöskään tiedä kuntoutuuko se tuosta, ja jos niin kuinka helposti koko homma taas uusii, mutta olo on nyt kuitenkin toiveikkaampi kuin kertaakaan tähän mennessä. Koiraa on nyt ainakin ihan konkreettisesti hoidettu ja isoja ongelmia saatu työstettyä parempaan suuntaan, eikä ole vain odotettu ja toivottu parasta.