Oivallusten ilotulitusta

Olin eilen rallytreeneissä, ja neuvoessani yhtä vasta lajin ja vissiin ylipäänsä kaiken harrastamisen aloittanutta ohjaajaa istu - täyskäännös oikealle - istu -kyltillä koin suuren valaistumisen itse. Koira on erittäin vauhdikas ja ohjaaja tuppaa hätäilyllä vain pahentamaan tilannetta. Pelkkä "rauhoitu" ei ollut toimiva ohje, enemmän selittämällä sain ohjaajan tekemään käännöksen tosi paljon hitaammin ja käskyttämään koiraansa aiemmin ("sivu"), jolloin lopputuloksena oli koira joka päätyi juuri oikealle kohdalle, eikä enää singonnut ohjaajan provosoimana jonnekin kilsaa liian eteen ja vinoon. Ja nyt seuraa oivallus: kyse ei ikinä ole pelkästä tekniikasta. Kyse on aina ja kaikissa lajeissa myös siitä, että ohjaaja oppii ohjaamaan omaa koiraansa tavalla joka tukee maksimaalisen laadukasta suoritusta. Auttaa koiraa onnistumaan, luo sille ne raamit missä sen on mahdollista tehdä paras suorituksensa. Eli yksinkertaisesti vilkkaan koiran omistaja oppii rauhoittamaan omaa toimintaansa niin, että suoritus näyttää ehjältä. Toki voidaan sitten keskustella siitäkin, että ohjaajan on voitava liikkua ihan miten haluaa ja koiran pitää oppia toimimaan silti oikein, mutta ainakin aloittelijan mielestä oli hirveän palkitsevaa kun hän pienellä oman toimintansa muutoksella sai ison muutoksen aikaan koirassa, ja heille mahdottomalta tuntunut tehtävä onnistui tosi nätisti. Henkkoht olen itse enemmän sitä mieltä, että ei näistä pitäisi tehdä mitään täysin epäoleellisia valtakysymyksiä "minulla on oikein vaikka seistä päälläni ja sen s**tanan koiran on toteltava silti". Kyse on tiimityöstä, ja on paljon hedelmällisempää kun ohjaaja tekee parhaansa auttaakseen koiraansa onnistumaan, eikä yritä olla mahdollisimman mulkku vain koska voi.

Aiheena oli "istu, käännös vasempaan, istu, istu - käännös vasempaan - istu" sekä "istu, 360 vasempaan, täyskäännös vasempaan, istu - täyskäännös vasempaan, istu - tk vasempaan - istu"  (ja samat oikealle) - tyyliset harjoitukset. Otin lopuksi Sienen, se teki kaiken sisäpuolella eli vasempaan tehtävät vasemmalla seuraten ja oikealla tehtävät oikealla seuraten. Sienellä on ihan jäätävän hieno takaosan käyttö oikealla, sen sijaan oikean puolen perusasentoa ei ole ja istu-käskyllä se istuu takaosa paikallaan pysyen eli päätyy aivan liian kauas mun taakse. En haluaisi pilata oikean puolen seuruuta opettamalla sitä laahaamaan persettä maassa, kun se on nyt niin hieno ja siltä on juuri vältytty kun istuminen ei ole siihen koskaan kuulunut. Opetettava varmaan ihan eri käsky sille. Vasemman puolen pa on kanssa vähän hukassa ja tarjoilee koko ajan korjaamista. Pitää käyttää yksi ilta sen muistutteluun, niin ongelma on varmasti tiessään. Joka tapauksessa pointti oli se, että tämän treenin ja varsinkin näiden virheiden aikana tajusin aivan kristallinkirkkaasti, että mä tiedän mitä teen, tiedän mitkä on oikeita ongelmia ja mitä ei ole, ja että koiran yrittäessä on hirveän väärin että sitä kielletään, jos se tekee väärin. Minäkin olen nuorta Sientä kovistellut sen istuessa vinoon sivulle, "ei noin!!". Koska sen pitää tietää mikä on väärin, ja blaa blaa.

Tästä päästään aasinsillalla seuraavaan asiaan: sanotaan, että on koiria, joiden mielestä tekeminen on itsessään palkitsevia, tai toisin sanoen koiria jotka palkkaantuu pelkästä tekemisestä. Kaikki ei sellaisia ole, ja tunnistan itsekin omissa koirissani sen eron. Aiemmin olen pitänyt sitä eniten ehkä motivaatiokysymyksenä: tekemisestä palkkautuvan koiran kanssa ei tartte murehtia jaksaako se kokeenomaisen palkattoman suorituksen loppuun, tai jaksaako se treenata vaikka olisi juuri ollut eri lajin treenit ensin, ylipäänsä siis treenejä ei ehkä tartte suunnitella niin huolella koska voi tehdä vähän sitä, tätä ja tota, ja jos jotain unohtui tai tuli hyviä uusia ideoita niin vielä kierros sitäkin. Lisäksi näen tämän niin, että koira jolle tekeminen on itsessään palkitsevaa, ei saa saada mahdollisuutta sekoilla omiaan ts. se on keskeytettävä heti jos se tekee väärin. Sille toiselle ei ehkä tule ikinä edes mieleen sekoilla omiaan - siis tarkoitan esim. kun sanotaan merkki ja koira juoksee ruutuun, se itsessään palkkaantuva nauttii siitä juoksemisesta vaikkei saisi mitään konkreettista palkkaa lainkaan, ja jaksaisi silti juosta vaikka kymmenen tai viisikymmentä kertaa yhtä suurella innolla sinne ruutuun. Tai rallyssa kun yrittää tehdä kieppiä mutta koira tarjoaa vain volttia eikä kuuntele.

Suurin oivallus liittyi imutukseen rally-tokoradan, tai minkä tahansa muun harjoituksen, osana. Sieni on koira jolle se ei sovi, se ei opi niin. Yleensähän tilanne menee jotenkin niin, että radalla on joku juttu mitä koira ei kovin hyvin osaa, se halutaan kuitenkin tehdä kokonaisuuden osana ja sitten neuvotaan että auta sitä siinä vaikka namilla. Operanttiin systeemiin Sienen kanssa tutustuttuamme olen pitänyt sellaista ihan järjettömänä. Sienelle ei koskaan ikinä milloinkaan tehdä ratoja, missä on tehtäviä joita se ei osaa. Ensin opetellaan tekniikkaa erikseen ja vasta sitten aletaan tehdä ensin parin kyltin yhdistelmiä ja vasta sitten pitempiä ratoja. Jos Sienelle ehtii tulla se "en osaa tätä" -fiilis, loppurata ei ainakaan paremmin mene ja koko homma on vain paska treeni. Nyt vasta tajusin, että tässäkin on varmaan eroa niissä, jotka palkkaantuu itse tekemisestä ja niissä, jotka ei, jotka siis tekevät vain ulkoisen palkkion saadakseen. Jos koirasta rally itsessään on kivaa, ja hetkellisen vaikean paikan jälkeen rata jatkuu helpoilla ja koiran mielestä kivoilla tempuilla, tai ylipäänsä vaan koira saa jatkaa tekemistä, koira varmasti pääsee tosi paljon paremmin yli siitä että oli vaikeaa eikä se osannut. Sieni ajattelee, että olipas vaikeaa eikä sitä huvita enää oikein edes yrittää, vaikka seuraavana olisi miten helppo temppu. Sieni on erikoislaatuinen eläin, miten paljon se onkaan avartanut minun maailmankuvaani ja opettanut ajattelemaan eri tavalla. Nykyään on vaan vähän vaikeaa muistaa, että kaikki eivät ole sellaisia ja joillekin ne mun ylenkatsomat menetelmätkin ihan oikeasti toimii :)

Tänään käytiin pitkästä, pitkästä aikaa pellolla. Suuri osa oli ajettu, osassa heinät vielä pellossa, muutama läntti oli kovin pitkää rehua. Jurppi ajaa paikalle ja todeta ettei oikein ole hyvää. Menin sitten paalien sekaan, ja koska maa oli tosi kovaksi tallattua ja sänki pystyssä, tein vain ihan lyhyet jäljet. Sieni vinkui autosta, se näki kun tallasin jälkiä. Odotellessa käytiin lenkillä. Pönen otin ensin, ja siitäkös riemu repesi: Sieni haukkui, kiljui ja ulvoi autossa niin etten ole eläessäni kuullut siitä lähtevän sellaista meteliä :O ! Pöneä en uskaltanut pidättää lainkaan ettei selkään käy mitään, ja onneksi se alun juoksemisen jälkeen tasaantuikin tosi kivaksi, alusta oli juuri sopivan vaikea. Ei niin vaikea kuin kuvittelin, ilmeisesti kosteus helpotti. Esineelle hyvä ilmaisu ja palkan jälkeen oli työ saada prof uskomaan, että se loppui valitettavasti jo siihen. Sienen vuoro alkoi niin, että nappasin alla olevan kuvan ulkovasta koirasta, harmi kun kitapurjeet ei näy paremmin :D Avatessani sille oven se suorastaan lensi sieltä, yleensä se hyppää alaspäin kohti maata, niin nyt se hyppäsi ylös-eteen... jäljellä ei mitään ihmeitä, muistiinpanoksi riittää että kasasta sai tosi paljon lisää pontta ja esineilmaisu oli aivan luokattoman hidas, koira jopa zoomaili pääsisikö esineen kiertämään jotta voisi jatkaa vaan. Se mitä jäin miettimään on se, että ensinnäkin tauko todellakin tekee terää motivaatiolle, ja toisekseen tässä on nyt hyvä esimerkki siitä mistä alussa kirjoitin: tekniikan lisäksi on aivan ensiarvoisen tärkeää oppia ohjaamaan oikein. Sientä ei ole koskaan pellolla kielletty, nypitty, painostettu tai edes ajateltu mitään näistä (myönnettäköön, että tänään oli aika lähellä rykäistä ja/tai nyppäistä siinä esineellä, että nyt prkl... mutta mitäpä siitä koiralle ärhentelemään, että sen mielestä jäljestys vs. esineet on aivan eri kannattavuussuhteissa kuin itse haluaisin. Vaikka voidaan ajatella että sen pitäisi tehdä ilmaisu kun se tasan tarkkaan tietää miten se tehdään, niin yhtä lailla voidaan tiedostaa se, että tässä on koira jota ei pakoteta tai se ei sitten jäljestä enää lainkaan.Pakottaminen on helppo ja nopeampi ratkaisumalli ihmisen mielestä, kouluttaminen ja kannattavuussuhteiden muuttaminen paljon työläämpää.). Koska Sieni on hirveän herkkä rankomiselle, uskon että tietoisella ilmapiirin valinnalla pellolla on iso merkitys. Kenttähommissa pentuaikojen koulutus ja pakottamisen yritykset näkyy kyllä edelleen, vaikka vuosia ollaankin oltu operantteja.

Ulvova.

Ei se nyt niin huono se alusta ehkä ollutkaan, itselle on vain kurjaa kun askeleet ei näy yhtään. Askeltarkkuuteen on vaikeaa puuttua jos itse ei näe missä ne askeleet on. Jos tässä vielä innostuisi kuitenkin ennen talvea jäljestämäänkin. Vaikka nyt onkin se SPKL:n lisenssikeskustelu kuumimmillaan ja ensimmäinen ajatus itsellänikin oli, että vammaisten koirien ohjaajana on ihan turhaa mitään kallista lisenssiä maksaa, kun ei tiedä pääseekö edes kokeisiin asti. Eipä noita FH2:n kokeita ollut yhtään ainoatakaan tarjolla kun niitä olen tässä ennen sairastumista silloin tällöin katsellut. Ensi vuonna ei saata mahtua yhtään sen paremmin. Holskujen rotumestikset jos pidetään niin kaipa sitä voisi ihan vitsillä sinne mennä, oli koulutustaso sitten mikä tahansa.