Hän oli hyvin mielissään päästessään häkistä.

Pissaaminen on tänään tapahtunut pienellä vinkaisulla, saattaa myös keventää vtj pari askelta sen jälkeen tai sitten ei. Huomisesta saa gabapentiiniä tuplasti enemmän eli kaksi kertaa päivässä.

Olen tänään googlaillut SI-nivelestä ja on suuri halu viedä koira osteopaatille, mutta odotellaan nyt sitä ell:n lupaa. En ennen perjantaita ehtisikään työpäivänä Helsinkiin ja takaisin. Aikojakin näkyy nettiajanvarauksessa ihan hyvin olevan vielä sekä pe illalla että la päivällä. Kunhan ne nyt ei kaikki ehtisi sitten mennä.

Lopetus, jota ei sitten tullutkaan ihan vielä

Kirjoitin sunnuntaipäivän kulusta pitkän raportin, ja olin aamulla vielä siinä uskossa että perun maanantain lääkäriajan ja katsellaan miten tämä tästä lähtee ja mennään sitten ehkä loppuviikosta käymään. Sunnuntaina aamupissa ok, iltapäivällä pientä kipuvinkumista ja illalla se taas huusi kuin syötävä, ei ihan niin pahasti kuin la ennen Tramalia, mutta kuitenkin selvästi pahenevasti aamuun nähden. Kun koira kahdesta kipulääkkeestä huolimatta ei saa pissattua ja kovan patistamisen jälkeen sitten ontuu toista takajalkaa ja nilkuttaa kotiin aivan eri tyylillä kuin miten ulos mentiin, ei siinä oikein osannut kuin itkeä. Maanantain "ei me tarvita tätä aikaa" muuttui "koira hyvin todennäköisesti lopetetaan" -ajaksi. Olen nukkunut to-pe yön jälkeen ehkä yhteensä 10h ja viime yö ei melatoniinista huolimatta ollut lainkaan sen parempi. Aamupäivä töissä oli myös aika mielenkiintoinen, vähän ennen lähtöä työkaveri sanoi "nuo voi vaihtaa jo" ja ehkä vartin päästä menin kysymään, että sanoitko sä äsken että noi saa vaihtaa, ja silloin se olikin jo itse tehnyt sen. Ei mennyt hissi ihan ylös asti.

Aika oli 14.30, soitin puolen päivän maissa, olisiko tyhjää tilaa jos saisi tulla jo aiemmin. Ei ollut, joten käytin Sienen ulkona ja ajattelin sitten pönettää, mutta itkin vaan niin hirveästi ja koira parka meni siitä entistä enemmän hämilleen, että totesin että en voi maata sen vieressä vaan on noustava ylös. Lähdettiin aika ajoissa, pönestä on aina ollut mukavaa mennä autoon ja ajattelin että ajellaan sitten vaan hetki. Ei suostunut lainkaan pissaamaan, edes yrittämään. Laitoin sen taas etupenkin jalkatilaan, huusi kun nostin, mutta oli sitten mielissään kyytiin päästyään.

Klinikalla kävin ilmoittautumassa ilman koiraa, ja kysyin tuonko sen sisään vai haluaako ell katsoa sen liikkeitä ja pissaamisyrityksiä pihalla. Sanoi haluavansa. Koira ei taaskaan ensin suostunut edes mallaamaan koiven nostoa, mutta vaihdettiin vähän paikkaa ja siinä oli enemmän muiden koirien hajuja, mikä sai pönen yrittämään. Ekalla se vingahti ja laski jalan ennen kuin oli kovin paljoa ehtinyt nostaakaan sitä. Sitten siinä oli matala kivi, mitä vasten koira yritti uudestaan. Mataluus oli hyvä, ei yrittänytkään nostaa korkealle ja taisi onnistua ihan ääneti tai ainakin vain lievällä vinkumisella ulvahduksen sijaan. Aulassa oli useita toisia koiria ja ihmisiä ja hyvin näki miten pöllyssä se raukka oli, se vaan heilutti päätä ja katseli niitä ihmeissään, normaalisti olisi takuulla murissut.

Ilmeisesti kipulääkitys auttoi koiraa pysymään rennompana, lisäksi huone oli sama missä on ollut osteopaatilla (osteopaatti on tuttu ja koira menee hänelle mielellään), joten ei vetänyt lainkaan niin paniikkiin ja kokovartalojäykäksi kuin päivystyksessä. Sai siis ihan hyvin tunnusteltua. Takajalkojen asentotunto edelleen normaali. Ell paikallisti kipukohdan SI-niveleen, vaikka ontuu vasenta jalkaa, oikealla puolella oli tosi paljon voimakkaampi reaktio. Oli ihan nätisti siihen asti, mutta oikeasta kohdasta painaessa kävi raivolla päälle, onneksi oli koppa päässä. Vasemmalta puolelta vain ulvahdus. Tämän jälkeen koira itsekin oli normaalin kyräilyn sijaan ihmeen "anteeksipyytävä", se ravisti ja meni sitten haistelemaan lääkäriä ja olisi varmaan nuolaissut jos ei olisi ollut kopassa. Otettiin koppa pois ja myöhemmin koira kävikin vähän lipaisemassa kädestä. Hyvin saman tyylinen reaktio kun lauantaina mökillä päivystykseen lähtiessä sen ihan melkein käytyä mun päälle kun autoin sen autoon, mutta lopulta hampaiden sijaan se nuolaisikin. Ihan kuin se ymmärtäisi, että yritetään auttaa, mutta kipu on niin hirveä että jollain lailla sen on pakko se kertoa.

Ell ei missään vaiheessa edes väläyttänyt lopetusta vaihtoehtona. Epäselvää on mikä siellä nivelessä on, sehän on juuri se kohta mikä sillä aina osteopaatilla on jumissa ollut. Se kävi viimeeksi joulukuussa ja sai silloin terveen paperit ja käskyn tulla 6-12kk kuluttua uudestaan tarkistettavaksi. Eräs ei vaan ole saanut aikaiseksi kun koira on ollut niin hyvinvoiva, ja se samainen osteopaatti ei enää edes tule tänne, vaan ottaa vastaan vain Helsingissä. Lievimmillään se kaiketi voi olla ihan osteopaatin hoidettavissa. Ne muut vaihtoehdot on sitten kaikki aika ikäviä: SI-niveleen voi tulla myös nivelrikko, se voi olla luustokasvain, hermopinne, välilevyn pullistuma, mikä vaan. Ell kuitenkin sanoi, että ihan varmasti koira saadaan lääkittyä kivuttomaksi ja se on sitten minun asia päättää mitä mieltä olen loppuelämän lääkityksestä. Pari viikkoa se nyt ainakin syö jonkinlaista pillerivalikoimaa ja on olemattomalla liikutuksella. Jos lääkityksen purku ei sitten joskus onnistu, vaihtoehdot on elää lääkkeiden kanssa tai lopettaa koira. Tärkeintä on nyt kuitenkin saada se ensin oireettomaksi, jotta ongelmakohta saa edes mahdollisuuden alkaa toipua. Ell pyytää lauantaina otetut röntgenkuvat päivystysklinikalta itselleen, ja koiralle aloitettiin heti kotiin tultua kolmanneksi lääkkeeksi Gabapentiini. Kysyin mitä sitten tehdään jos sekään ei auta, niin sitten on vielä sen tilalle muita vaihtoehtoja, samoin sekä Norocarp (tulehduskipulääke) että Tramal (opiaatti, vaikuttaa keskushermostoon) voidaan vaihtaa omassa sarjassaan eri aineisiin. Näissä kuulemma oleellista on löytää kullekin yksilölle sopiva cocktail eli yhdenkin lääkkeen vaihtaminen toiseen saattaa tehdä ison muutoksen vasteeseen koiran voinnissa. Ell palaa asiaan muutaman päivän sisällä katsottuaan röntgenkuvat ja koiran saatua pari annosta Gabapentiiniä, jotta nähdään miten se vaikuttaa. Sisällä sen ei kuulemma ole välttämätöntä olla jatkuvasti häkissä, vaan jos pysyy aivan rauhallisena eikä ota yhtään äkkiaskelta ovikellolle, toisen koiran yllyttämänä, lelun kanssa jne, ja koko lattialla on luistamaton matto eikä mitään mihin voisi edes yrittää kiivetä tai hypätä, sitä voi valvotusti pitää välillä pienessä tilassa "vapaanakin". Ajattelin etten muuta mitään nyt ennen puhelinsoittoa, jotta ainoa uusi elementti on tämä kolmas lääke. Lääkkeet tuntuu väsyttävän sen verran, että se on häkissä hyvin lunkina. Parin päivän päästä tehdään sitten uusi hoitosuunnitelma, kun ollaan toivottavasti viisaampia. Siihen saakka koira epäilemättä saa katsella aikamoisia lohikäärme-elokuvia päänsä sisällä.

Jännä kohta filmissä menossa.

PS. Sieni on edelleen totaalisen kauhuissaan kotona. Jospa tämä maailmanlopun tunnelma vähän helpottaisi, niin ehkä sekin pystyy rentoutumaan. Pöne kuitenkin varmaan haisee aikamoiselle narkkarille, ja Sieni karttaa sen häkkiä kuin ruttoa.

PPS. Hyvin pöllämystynyt olo kun nyt todella olin jo haudannut koiran, ja se tulikin vielä takaisin.

***

Illalla sai pissittyä, ontui kyllä vasenta takajalkaa sen jälkeen kuten tähänkin asti, muttei sanonut yhtään mitään. Portaita nostettaessa pienesti vinkaisi otetta ottaessani. Ollaan mietitty kaikenlaisia Ikeakassiviritelmiä mihin koiran saisi kyytiin ja nostettua ilman että siihen tarttee koskea / selkä menee mutkalle, mutta hissin pitäisi olla sellainen, ettei siinä sitten varmasti satu sen enempää kuin käsin nostaessakaan. Ei ole tehnyt mieli edes kokeilla. Nämä pissille menot on hirvein hetki, itseä ahdistaa jo valmiiksi :( Nyt on taas sellainen olo että ehkä 1-2 ekaa kertaa uuden lääkkeen jälkeen menee ja sitten kipu taas palaa, kuten Tramalin aloittamisen jälkeen kävi. Puhuttiin lääkärissä siitäkin, että kyseessä on kipuherkkä koira, joka on äärimmäisen äänekäs kaikessa kommunikoinnissaan, eli kiljahduksien määrästä tai voimakkuudesta ei ehkä kauhean luotettavasti voi arvioida kuinka kovaa siihen oikeasti sattuu. Ja en mä tiedä, pari vinkaisua päivässä, ehkä siitä pitäisi ajatella että kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja olla itse murehtimatta niin kauheasti. Jos se on muuten kivuton niin hyväksyttävä muutama hetki kun vähän vihlaisee. Mutta ei se voi näinkään elää, mä en pysty viemään sitä ulos, jos ahdistaa jo valmiiksi kun alkaa olla sen aika. No nyt on yritettävä ottaa päivä kerrallaan ja toivoa parasta - mikä se sitten ikinä onkaan? Ei ole mitään kokemusta tällaisesta koiran kivusta ja vahvoista kipulääkkeistä, saati lääkeyhdistelmistä, enkä tiedä yhtään mitä pitäisi odottaa.

Pahin painajaiseni, täällä taas

Perjantaina mentiin mökille. Pihaa ja tietä on kaivettu sähkökaapelia varten ja kunnostettiin tie samalla. Sinne oli juuri ennen meidän tuloa tuotu viimeinen kuorma hiekkaa. Tiesin, että henkilökunta saa aivan hirveän hepulin pehmeällä löysällä hiekalla. Tiesin, etten saisi laskea niitä suoraan autosta lämmittelemättä hillumaan, ja vielä oikein yllyttää nauttimaan hiekkarannasta. Mitään silmin nähtävää ei sattunut, ja joskus parin tunnin kuluttua pöne oli vesakossa haistelemassa. Näin että se hyppäsi risun yli ja kuului pieni "piih", mutta epäselväksi jäi oliko se joku lintu vai kuuluiko se koirasta. Hetken päästä tästä koirat vielä juoksi uudella hiekkatiellä, ja silloin pöne kiljahti kuuluvammin kaksi kertaa. Voi voi, selkää on taas sattunut, ajateltiin, ja rauhoiteltiin meno. Eipä se ennenkään sen kipeämpi ollut eikä tarttenut juuri kipulääkettä, kiljahdus tuli vain tietystä jutusta ja sen jälkeen koira oli taas ok. Koira oli nytkin muuten aivan normaali, ja oltiin vielä pihassa jokunen tovi, pöne toi palloa jne. Sitten kun mentiin sisälle, koira vinkui terassin kahta porrasta kävellessään. Sisällä se meni kuitenkin sohvalle ja liikkui normaalisti. Iltaa kohden vointi huononi ja olisin kuitenkin antanut sille kipulääkkeen, jos olisi ollut. Muistin pari kilsaa isoa tietä kotoa mökille ajettuani, että koirien ea-pussi jäi kotiin, mutta ei sitä ole aikoihin tarvittu niin ei tarvita nytkään, en jaksa mennä hakemaan. Ja kuinkas sitten kävikään, mikä uskomaton kohtalon iva suorastaan. Myöhemmin illalla koira ei suostunut enää tulemaan lainkaan portaita ylös, ja kun yritin nostaa, se huusi kivusta sekä etupäästä että takapäästä. Selän painelua se ei aristanut eikä minkään jalan nostoa, samoin asentotunto oli normaali. Vatsasta nosto-otteen ottaminen sai sen huutamaan. Siinä sitä oltiin ihmeissämme kun joka rakennuksessa on pari porrasta ja johonkinhan se on sisälle yöksi saatava. En kerta kaikkiaan jaksanut enää lähteä hakemaan kipulääkkeitä 50km päästä kotoa pimeää yötä vasten, ja päätin että aamulla pitää päättää lähteekö hakemaan kipulääkkeet vai viekö sen päivystykseen. Siinä pihalla se lopulta rymysi ne portaat itse kun käskin, ja huusi mennessään. Nukkumaan käydessä koira könysi sängyn alle ja huusi taas kuin hinaaja sinne mennessään, en ehtinyt kieltää menemästä. Sohville tai sänkyyn se ei enää edes ajatellut menevänsä. Pari tuntia se siellä sänkyni alla nukkui ja koko talo heräsi kun se ryömi pois sieltä, huusi taas tuskasta.

En saanut nukuttua lainkaan, ja kun aamu alkoi sarastaa, lähdin hakemaan kotoa kipulääkkeet. Sai aamulla Norocarpia, kävi pissalla ihan ok, tuli portaatkin muistaakseni suht ok, ei ainakaan kiljunut. Jospa tämä tästä, ajateltiin vielä. Puolen päivän maissa se meni uudestaan pissalle, onnistui pissimään mutta vingahti siinä ja alkoi ontua vasenta takajalkaa. Portaiden nousu ei onnistunut. Suostui juomaan piimä-namisekoitusta ja söi kädestä nameja suht normaalilla ruokahalulla. Sisällä se vain makasi kylkimakuulla, siinä oli aika rauhallisen oloinen, mutta silmin nähden kuitenkin kipeä, ei siis tehnyt mitään muuta kuin makasi, mutta ei maatessaan valittanut ja oli aika rennon oloinen kuitenkin. Varasin maanantaille klinikalle ajan ja yritin vielä toivoa, että kipulääkkeen voimin pärjätään sinne asti. Kunhan se nyt saa tarpeensa tehtyä eikä ala halvaantua mistään, niin pidän sen täysin levossa muuten ja katsotaan sitten maanantaina, tuttu lääkäri on yhä lomilla mutta olkoon kuka tahansa sitten. Takajalkoja teki mieli koko ajan tarkistella, että ne pelittää kuten pitää. Päivystystä mietin useaan otteeseen, mutta eipä ne siellä oikein mitään muuta voi tehdä, kun määrätä sitä kipulääkettä ja laittaa kotiin odottamaan arkea. Ei ole kauhean hyvät kokemukset tämän kylän päivystyksestä. Neljän aikaan koira meni taas pissalle, yritti nostaa koipea, huusi hirveästi ja kaatui kyljelleen eikä yrittänytään nousta. Ja sitten minä soitin päivystykseen ja sanoin että ollaan tunnin päästä siellä, ei tästä tule mitään. Sen on pakko saada jotain vahvempaa lääkettä tai sitten se pitää suoraan lopettaa.

Autoon saaminen oli tietenkin yksi operaatio, päätin laittaa koiran pelkääjän paikan jalkatilaan, koska sinne on matalin nousu. Ei halua hypätä itse, ei halua nostettavan, yritin myös laittaa pyyhkeen sen mahan alta ja nostaa sillä. Lopulta totesin että se on pakko saada kyytiin sattui miten tahansa, ja käskin mennä, niin huutaen se sinne könysi. Autoin vähän takaosaa tukemalla ja hetken ajattelin että nyt se tulee päälle. Se käännähti aivan kuin purrakseen mutta käteeni osuessaan nuolaisikin kerran. Voi ei pöne, tiedän että sua sattuu mutta en voi muuta :( Kävi rullalle makuulle ja vaikka epäilin että tasoittamaton mökkitie ja muut töyssyt saa sen kanssa kiljumaan, se oli aivan hiljaa koko matkan. Tärinä ei siis tuottanut kipua. Klinikalle se hoippui sisään, 5cm  korkealle vaa'alle nousi kivuttomasti (18,4kg), toimenpidehuoneessa jäykistyi paskajäykäksi ja huusi kun edes meinattiin katsoa. Kuonokopasta huolimatta yritti tappaa lääkärin. Tunnustelusta ei ollut mitään hyötyä kun koira pelkäsi niin kovin jo valmiiksi. Laitettiin rauhoite.

Röntgensivukuvassa edelleen tosi siisti selkä ja kauniit tasaiset nikamavälit kuin oppikirjasta, ei siis spondyloosia tms. Selällään otetussa "lonkkakuvassa" ristiluun alue oli kovin suttuista ja aivan liian luutunutta, ei ollut aiempia kuvia nyt mukana vertailtavaksi mutta ei kukaan ole koskaan tollasesta sanonut ja olen melkoisen varma että ei ole ennen ollutkaan. Sen ei kuitenkaan itsessään pitäisi aiheuttaa kipua, mutta selän täytyy olla melkoisen jäykkä ja joustamaton ja tällöin toki seuraa helposti muita ongelmia esim. ihan jostain äkkiliikkeestä, kun nikamat ei jousta kuten olisi tarkoitus. Välilevyn pullistuman mahdollisuutta ei voida poissulkea, iso sellainen voisi näkyä röntgenkuvassa tai voi olla näkymättä, eli kauniit tasaiset välitkään ei ole tae mistään. Ell sanoi, että itsellään on pari kertaa ollut ns. noidannuoli ja oireet kuulostaa hyvin tutuilta. Kaasua suolistossa oli voimakkaasti, kakat koira väänsi klinikan lattialle kesken tutkimusyrityksen mikä oli sinänsä vain hyvä, koska aiemmin ei ollut edes yrittänyt kakalla käyntiä. Kaasun suuri määrä voi viitata stressiin ja johtua kivusta. Sitä kyllä tuli sieltä rauhoituksen jälkeen vatsaa paineltaessa aika kiitettävästi uloskin. Pissaa ei rakossa kovin paljoa ollut joten ei kiire saada koiraa tarpeilleen. Se jätettiin herättämättä ja olisi toiveissa että se uinailisi jonnekin puolille öin, saapahan rentouduttua nyt ainakin kunnolla. Sai pistoksena kipulääkkeen ja apteekista piti hakea Tramalia, lisäksi myös Norocarp. Viikon verran häkkilepoa, lääkitys tarpeen mukaan ainakin pariksi päiväksi täysille, osteopaatille ja hierontaan heti kun koira pystyy kävelemään ja jos tuttuja ihmisiä ja koira ei jännitä käsittelyä, voi toki kysyä voiko kokeilla jo aiemmin. Ennen suositeltiin jotain varoaikaa mutta nykyään ollaan sitä mieltä, että esim. osteopaatille pitäisi mennä niin pian kuin pääsee jolloin apua saadaan ongelmakohtaan heti. Meidän osteopaatti ei vaan enää tule lainkaan tänne, joten nyt pitää keksiä joku muu tai sitten lähteä kuskaamaan koiraa hänelle pk-seudulle. Osteopaatti on kyllä aina ollut aikamoinen ihmeidentekijä joten pitääpä harkita tätäkin. Rehellisesti en ole järin toiveikas koko asian suhteen, reilun puoli vuottahan se kerkesi olla oireeto. Vaikka se nyt tästä vielä kuntoutuisi niin uusiiko tämä sitten taas puolen vuoden päästä? Koira on 9v ja suhtaudun leikkaukseen edelleen monesta syystä negatiivisesti, ja koska sitä ei tulla leikkaamaan, en myöskään näe järkeä käydä tonnin magneettikuvissa. Mitäpä sillä tiedolla tekee kun ei sille sitten voi mitään muuta kuitenkaan tehdäkään. Jos se ei voi oikein edes kävellä ja huutaa tuskasta yrittäessään pissiä, jokainen tietää että sellainen ei ole koiran elämää ja mikä on se ainoa ratkaisu sitten... sen kanssa voin vielä elää, että selkä on luutunut ja sitä pitää varoa ja jättää mahdollisimman paljon ne kaikki äkkiliikkeet, toisen koiran kanssa riehumiset, lelun perään ryntäämiset jne pois. Voin myös palata nostamaan sen autoon ja kantamaan vaikka rappukäytävän portaatkin, jos sitä vaan pystyy nostamaan. Nyt meillä onkin sitten pieni ongelma saada se kolmesti päivässä ulos tarpeilleen, kun rapussa on 6 porrassa ja pation kautta tullessakin 4, ja se ei nyt lähipäivinä ainakaan saisi kävellä eikä sitä voi nostaakaan. Voi hyvä helvetti mitä kaikkea paskaa elämä lykkääkään, mä olin tuudittautunut siihen että tämä pahin painajainen oli jo kerran nähty. Jos se ei ala parissa päivässä yhtään näyttää paremmalta, en tiedä miten itse kestän tätä, pelkään ihan hulluna että pitkitän vaan väistämätöntä ja se joutuu kärsimään. Koira ei lopetusta sure ja olisi hirvein tilanne ikinä, että kokeillaan vielä sitä, tätä ja tota, päivät on täynnä tuskan huutoa ja lopulta se kuitenkin viikon tai kahden kuluttua lopetettaisiin. En ikinä pääsisi yli siitä etten tehnyt sitä heti ja että sen viimeiset ajat olisi niin kauheat. :( No jospa se Tramal todella toimii niin on sitten vain yritettävä kestää nahoissaan itsekin.

En tiedä aiheuttiko pehmeällä löysällä alustalla juokseminen tämän, vai onko se selkä vaan niin rappeutunut tjsp ja aikaa oli x päivää ja sen oli määrä romahtaa tänään, teki koira mitä tahansa. Koko kesän se on juossut, uinut ja leikkinyt Sienen kanssa, ja nyt sitten vain yksi kerta olikin liikaa vaikka mitään törmäystä tms selvää kipujen aiheuttajaa ei sattunut. En tiedä olisiko auttanut, jos olisin lämpännyt ne ennen irti päästämistä, tai jos olisin muistanut ne saamarin lääkkeet ja antanut sille heti sellaisen, tai vienyt sen heti päivystykseen. Olisiko se nyt vähemmän kipeä ja tilanne vähemmän paha? Ell oli varsin toiveikas että kyllä se siitä tokenee, itse en osaa ajatella oikein mitään. Jospa sitä vaikka yrittäisi ottaa torkut ensi hätään.

***

Nyt kun palasi mieleen niin lisään itselleni muistiinpanon: ristiluun alueen muutoksia voidaan ajatella nivelrikkomuutoksina ja koiran kuntouduttua pahimmasta voisi kokeilla Cartrophen-pistossarjaa.

Minun rally-tokoni

Rally-tokointo lössähti kevättalvella viimeisen VOIHYV:n saatuamme. Katselin kokeissa mahdollisuuksien mukaan muita voittajaluokan koirakoita, sekä mestariluokan suorituksia. Olen kirjoittanut tästä jossain ennenkin, mutta ongelma oli häiritsevän suuri käsiapujen, vartalo-ohjauksen ja varsinkin "imuttavien apujen" määrä. Imuttavat avut on sellaisia, joista näkee, että koiralle on opetettu joku asia namin perässä vetämällä, ja jätetty häivyttämättä mitään. Sitten tehdään kokeessa tyhjillä käsillä samat avut ja toivotaan että koira menee höplään yhä uudelleen. Jokainen saa kouluttaa tai jättää kouluttamatta koiransa aivan oman valintansa mukaan, en minä sitä paheksu. Järkytyin siitä, miten niin "keskeneräisillä" suorituksilla voi saada niin hyviä pisteitä, ja miten lajista on ylipäänsä voitu ja haluttu tehdä sellainen. Minulle kaikessa koiran kouluttamisessa varsinkin Sienen kanssa se viehätys on ehdottomasti se yhteistyön tunne, se miten koira täsmälleen ymmärtää mitä pyydät ja toteuttaa sen teknisesti juuri niin kuin olet sille opettanut. Minkäänlainen "huijaaminen" tai namilla vetäminen ei kuulu meidän kuvioon. Koin suurta tyhjyyden tunnetta siitä, että olen kouluttanut koirani "väärin", liian vaikeasti, panostaen aivan vääriin asioihin, kun esim. sanallista vihje-erottelua ei millään tavalla arvioida. On mulla ihan käytännön esimerkkejäkin siitä, kun esim. edestä takaisin jommalle kummalle sivulle palaaminen pelkällä sanallisella vihjeellä kusahti kokeessa, ja jouduin toteamaan että erottelu ei ole vielä tarpeeksi vahvaa. Jos olisin auttanut kädellä, ei olisi saatu siitä ainakaan sitä -10, kun koira olisi lähtenyt käden perässä oikeaan suuntaan. Tässä tullaan nyt juuri siihen kysymykseen, mitä mun piti melkein puoli vuotta makustella: onko tärkeintä saada mahdollisimman hyvät pisteet millä tahansa kokeessa sallitulla keinolla? Miksi koko lajia harrastetaan, mitä se antaa koirakon kummallekin osapuolelle?

Tänään kävin pitkästä aikaa treenaamassa kentällä rallya. Puolenvaihtokäännöksiä, eteen tuloja, eteen seisomaan tuloja. Sieni muisti kaiken. Jos joskus epäillään, että koira unohtaa jotakin mitä ei pitkään aikaan käytetä, voisin sanoa että oman kokemukseni mukaan ainakin Sieni vain vahvistuu tauon aikana. Eteen seisomaan tulo on tehty pelkällä sanallisella vihjeellä ja se on hieno. Ihan helvetin hieno. Niin hieno, että otan ziljoona kertaa ennemmin tällaisen tempun, vaikka sen kouluttamiseen meni huomattavasti enemmän aikaa, kuin jos olisi tehnyt jotain käsiapuja, eteen istumaan tulon käskysana + seiso -käskysana -yhdistelmiä. Jäähdyttelylenkillä hymyilin itsekseni ja tajusin vihdoin, että tämä on se pointti. Minun rallyni voi olla ihan millaista minä haluan sen olevan. Jokaisella on oikeus ja mahdollisuus päättää itse, miltä minun rally-tokoni, pk-tottikseni, vepeni, mikä tahansa näyttää. Pitää kiinni siitä ja olla tyytyväinen siihen. Varsinkin rallyssa, miss ohjaus on varsin vapaata eikä sitä niinkään arvostella, ei pidä verrata muihin, vaan kehittää sellainen ohjaussysteemi mihin itse on tyytyväinen. Mä en oikein arvosta niitä imuttamisella saatuja tuloksia enkä halua sellaisia itselleni. Jos koirani hetkeksi herpaantuu ja tekee sanallisella vihjeellä jotain väärää, minkä olisin voinut käsillä ohjaamalla ehkä estää ja saada paremman tuloksen, totuus on silti se että koira ei osannut eikä olisi ansainnut korkeampia pisteitä. Olen tyytyväinen siihen tulokseen vasta sitten, kun koira on oikeasti omilla tekemisillään ansainnut sen. Jos me ei päästä koskaan kokeeseen asti kun en jaksa tai osaa kouluttaa temppuja tarpeeksi valmiiksi, sitten ei päästä. Luulen että nyt kuitenkin olen löytänyt sen kipinän jatkaa tätä lajia. Minun omalla tyylilläni.

vaaanha kuva, ajankohtainen tunnelma.

Kehän kiertämistä

Oma seura järjesti tänään BH-kokeen. Lupasin tarvittaessa sekä kentälle että kaupunkiin nollakoiran/häiriökoiran. Osallistujia tuli tasamäärä, joten tottelevaisuuteen ei tarvittu nollakoiraa. Olin ensin ajatellut pöneä, mutta sittemmin totesin, että menenkin Sienen kanssa. Tekisin seuruut vain remmissä kävelynä ja jäävät ja luoksetulon "oikeasti". Olisi ollut äärimmäisen mielenkiintoista nähdä millä mielellä koira olisi kentälle tullut. Harmi nyt sinänsä, että päästiin vain kaupunkiin. Koirakoita oli kuusi, ja kyllä Sieni ehti ihmetellä miksi me pyöritään edestakaisin ja miksi aseman seinässä on aina eri koira, kun mennään siitä ohi. Sieni on luonnostaan hyvä nollakoira, se ei ole kiinnostunut kenestäkään eikä provosoidu missään tilanteessa. Tai saattaa sillä häntä nousta ja se osaa myös epäkohteliaasti tuijottaa jos toinen on kovin hötkyilevä ja äänekäs, mutta sekin on enemmän sellaista "mitä ihmettä sää teet?!". Lopettaa senkin yhdellä käskyllä ja ohittaa omassa reunassaan katsomatta edes toisen koiran suuntaan. Toisen tai kolmannen koiran jälkeen, kun siinä piti aina hetki odotella seuraavaa koirakkoa ja seisoin tai istuin kiveykselle, Sieni oli sitä mieltä että jotainhan tänne on tultu tekemään, ihme odottelua tällainen, ja alkoi erittäin pontevasti haukkua mulle.

Kotiin tultuamme jatkettiin toisenlaista kehän kiertämistä eli mentiin vihdoin lenkille. Juoksulenkille. Olen nuorempana harrastanut juoksua, en nyt mitenkään tosissaan tai mihinkään kisoihin ikinä tähdäten, tai edes omia ennätyksiä mitaten. Kuitenkin niin, että kolme varttia, tunnin jaksoin juosta. Olen jo vuosia miettinyt vanhan harrastuksen henkiin herättämistä. Mulla ei ole mikään hyvä kunto vaikka moni niin luulee - kävellä kyllä jaksan ja harrastan vaeltamista ym, mutta pelkkä ajatuskin juoksemisesta hengästyttää kovin. En usko että saan itseni motivoitua mihinkään liikuntajuttuun ilman koiria, joten itsestään selvää oli että valjastin itselleni veturin. Oikeastaan en halua että se vetää (koska lonkat), se saisi vaan juosta edellä tuntumalla tai niin että liina pysyy poissa mun jaloista. Ensimmäinen lenkki ei ollut kuin jonkun kuppasen kilometrin omassa puistossa edestakaisin suhaten, ja siitäkin meni osa kävellen. Rapakuntoisen pitää aloittaa kevyesti että kykenee huomenna töihinkin jne :P Lisäksi koiran ohjaamiseen menee varmasti jokunen lenkki. Hirmu kivasti se ymmärsi heti jutun juonen ja toimi juuri kuten toivottiinkin. Jos tästä tulee pysyvä harrastus, ostan oikeat välineet, nyt mennään noilla itse tuunatuilla ilmaisilla: joustona mustekalasta tehty rengas, normi grippiliina ja mieheltä pöllitty tavan solkivyö millä kädet saa vapautettua ja koiran vyötäisille kiinni. Ei hieno, mutta toimi!

Kämänen kännykkäkuva kämäsistä vermeistä

Voi ei pöne

Pliis don't teik miiii!

Pönen ilme, kun porukat tuli käymään. Kyllä se ensin siis ihan tervehtii innosta soikeana, mutta hyvin pian luulee että häntä tultiin noutamaan (on aika monta kertaa laitettu porukoiden mukaan) ja se ei ole hyvä asia se. Pöne ei lähe. Käytiin ravintolassa, ja porukat toi meidät autolla takaisin mutteivat tulleet enää sisälle. Pöne ei tullut lainkaan eteiseen vastaan, vaan kuunteli varmaan kauhusta jäykkänä vaatekaapin nurkassa, että ketä kaikkia meitä tuli, uskaltaako ilmaantua näkyviin. Voi ei pöne!

En ymmärrä mitä tapahtui. Nuorempana se lähti mielellään, ja olikin joitakin pitempiäkin pätkiä porukoilla aikana kun Sienellä vielä oli juoksut. Joitakin vuosia sitten se vain kauhistui eikä enää ollutkaan menossa. Ei sille mitään ole sattunut minkä se voisi yhdistää hoitoon menoon. Ei muuta kuin elämä, elämä on vaarallista. Vuodet ovat muuttaneet murin yhä kauhistuneemmaksi, paheksuvammaksi ja pönöttävämmäksi. Sillä on niin inhimillisiä oikkuja että välillä ei voi kuin parahtaa ääneen voi ei pöne.

Leikitään kesää, vielä kerran

Viime maanantaina oli koirahierojan kanssa puhetta siitä, miksi koirani inhoaa joitakin ihmisiä ja toisista se pitää, tai ainakin hyväksyy heidät. Pöne on nopea ja varsin ehdoton: sen näkee jo ensisilmäyksellä kumpaan kategoriaan se kenetkin laittaa. Sanoin, etten ymmärrä sen logiikkaa, sillä ei ole siis mitään ihmissilmin nähtäviä kriteereitä. Hieroja vastasi, että sen täytyy olla haju. Tokihan koira haistaa pelon, epävarmuuden, stressin jne. Puhuttiin sitten myös siitä, miten ihmiset voi kyllä keskenään "valehdella" viestittämällä eri tunteita kuin oikeasti kokee. Käytös, sanat, eleet, teot, toiset on parempia peittämään todelliset ajatuksensa kuin toiset. Koiraa ei kuitenkaan voi huijata. Tämän tietää jokainen omakohtaisesti varmaan ainakin siitä, että jos ohjaajaa jännittää kokeessa, koiralle ei onnistu esittämään että ei jännitä. Tai moni herkkä koira vaistoaa jos ihmisellä on pinna kireällä, ja luikkii karkuun jo valmiiksi: "koirani kertoi minulle että minua ärsyttää". Näiden kaikkien täytyy olla hajuja, joita ei voi valehdella.

Harmillista miten vähän nykyään on enää aktiivisia blogeja. Täsmälleen samoja ajatuksia oli kirjoittanut eräs täällä. Joitakin vuosia sitten treenijutut siirtyi facebookiin, ja keskustelu hiljeni blogeissa. Pikku hiljaa kommentointi on täysin kuollut fb:ssäkin. Kukaan ei jaksa kirjoittaa koekertomuksiin edes "onnea!", tykätään vain. Pidemmistä treeniajatuksista nyt puhumattakaan. Surullista. Älypuhelimien yleistyminen on varmasti iso syyllinen tähän. Puhelimella on köpsää kirjoittaa yhtään pidempää tekstiä. Fb:n ei kannata laittaa mitään sellaista mistä ei voi tykätä, koska kukaan ei kommentoi kuitenkaan. Kovin pitkiä juttuja ei myöskään jakseta lukea, tai ehkä ei vaan ole aikaa. Puhelinta vilkuillaan nopeasti muun elämän ohessa. Onhan se nyt tavallaan kiva, että aika käytetään oikeasti treenaamiseen eikä treeneistä kirjoittamiseen, jos se niin rajallista on. Itselläni ei ole, kirjoittaminen on sellainen henkireikä, että nappaan mieluummin vaikka yöunista sen hetken, mitä tällaiseenkaan ajatusten oksentamiseen menee. Olen nääs nopea kirjoittamaan.

Kaikki tämä keskustelun kuoleminen on mielestäni kauhean surullista. Lisäksi vielä se fb:stä kuitenkin tuleva paine. Seinä on täynnä koetuloksia, onnistuneita treenivideoita jne. Kukaan ei julkaise niitä huonoja, koska ei niistä saa palautetta eikä kannustusta, koska ihmiset ei jaksa kirjoittaa. Syntyy täysin epätodellinen illuusio siitä, että kaikki muut on täydellisiä ja itse olen vain tällainen. Mä en jaksanut enää. Poistin itseni koko facebookista joitakin viikkoja sitten. En ole kaivannut takaisin, olen oikeastaan ihanan pihalla nyt kaikesta. Sen jälkeen muistaakseni neljä tai viisi ihmistä on laittanut viestiä. Messenger ja whatsapp toimii edelleen. Arvasin etukäteen ketkä ne ihmiset on, joita sen verran kiinnostaa mun jutut tai treenata mun kanssa, että ne pitää itsekin yhteyttä. Kiitos teille, mukavaa että mulla on edes muutama oikea kaveri niiden satojen tykkäystuttujen seassa. :)

Paitsi että minä tykkään kirjoittaa, tykkään myös lukea. Olen monta päivää googlettanut milloin milläkin hakusanoilla uusia blogeja. Aluksi olin kauhean tarkka siitä, että haluan analyyttista pohdintaa kouluttamisesta. Juu ei löytynyt yhtään uusia blogeja. Sitten etsin lajeja: vepeä, koiratanssia ym. Muutaman löysin. Vain muutaman. Oikeastaan lukisin ihan mitä vaan, missä mietittäisiin jotakin koiramaailman asiaa vähän syvällisemmin ja pitemmin kuin "käytiin tänään metsässä Mopen kanssa. Illalla oli vepetreenit, Moppe oli niin pätevänä". Saa linkittää jos kellään on mitään lukemisen arvoista tiedossa.

Viikonloppuna leikittiin kesää mökillä ehkä viimeistä kertaa tänä vuonna. Tämä koko kesä on ollut vähän sellaista "leikitään, että nyt on kesä". Vesi oli vielä 19-20 -asteista mutta ilma kyllä ihan siinä rajoilla, että uimapatjalla killuessa ei ollut aivan jalanlihalla kananlihalla. Suuäänien mestari on hassuin uimakaveri: sen nyt vielä ymmärtää, että laiturilla minun valmistautuessa hyppäämään uimapatjalleni, koira kiljuu vieressä ja hyppää sitten heti pommilla perään. Eilen se alkoi tehdä niin, että hyppäsi edeltä järveen, ui ympyrää ja kiljui sieltä. Voi ei Sieni <3

Sieniohjelma

Sieniohjelman pätkiä, kun nyt ihan erikseen pyydettiinkin, olkaa hyvät! Tästä puuttuu ihan alku syliin tuloineen ja kumartamisineen, välissä olevat seuraa - kieppi -kuviot ja ihan lopun syliin istuminen. Mutta pääelementit eli sienten poimiminen koriin ja yhteishypyt näkyy.

1. korin haku - (kovasti tökkivä) kumarrus - käteen tulo - yhteishyppy 

2. poimintaa joka ei suju sekään :)

3. paremman tähtäämisen poimintaa -  käteen tulo jossa ei sitten malta pysyä - yhteishyppy - lopun jalkojen välissä huojumiset

Ei oo helppoo! Viime päiväisten säätämisten perusteella ihme miten se teki kaiken ihan nappiinsa kokeessa, tämä ei näytä nyt yhtään siltä että se osaa nämä jutut. :D

Pönekin teki tänään tosi nättejä sivulla seisomaan jääntejä. Joskus vaan on päiviä kun mikään ei suju, ja suotta sitä sellaisesta repii pelihousujaan. Heti seuraavana päivänä kaikki meni paljon paremmin.

Väkisin vääntäminen, edelleen myrkkyä

Oli jo viime viikolla sovittu kaverin kanssa treenit kentälle, että saisin videokuvattua Sienen tanssiesityksen. Kokeessa mulla ei ollut edes mukana koko kameraa, koska lupasi kaatosadetta. Juuri meidän vuorolla ei pahasti satanut, ja esityksen olisi ihan hyvin voinut kuvata, jos olisi ollut laitteet mukana. Oli tarkoitus nyt sitten jälkeen päin kuvata se. Viime viikolla kävi vaan sellainen kämmi, että samalla puhelimella ei voi soittaa musiikkia ja kuvata videota joten se siitä.. tänään varustauduin siis erikseen kameralla ja erikseen puhelimella.

Kentällä oli toisessa päässä jalkapallotreenit. Meillä on kyllä toinen puolikas ihan virallisesti käytössämme, mutta pelaajat eivät sitä aina tiedä ja saattavat tulla meidän puolellekin. Tuuli niin kovaa että musiikki ei meinannut kuulua. Nämä molemmat vaikeutti mun keskittymistä. Aloitin sitten vain suoraan lämmittelemättä koiraa juuri lainkaan, saati miettimättä tarkalleen mihin suuntaan teen minkäkin liikkeen. Kumartamiset oli täysin unholassa taas ja koira paiskoi vain maahan menoja. En halua videolle maahan menoja. Kokeessa olin päättänyt, että kukaan ei tiedä mitä sen kuuluu tehdä ja hymyilen vaan teki mitä tahansa, ja siellä se tekikin ihan oikein kaiken. Nyt siinä se sitten alkoi otsasuoni tykyttää ja sen tietää, että siitä ei mitään hyvää seuraa. Tämä on pakko saada nyt onnistumaan koska en tiedä koska mulla seuraavaksi taas on kuvaaja käytössäni. No ei saatu, ja olisi kannattanut lopettaa jo aiemmin. Koira siis aluksi vielä oli kovin reipas ja roiski menemään kunnolla kuuntelematta, mutta sitten kun mua alkoi tosissani ärsyttää, koira ahdistui siitä.

Pöne teki välissä sivulla seisomista, ja siinäkään ei nyt mitään järin hienoa nähty. Koira oli jotenkin kovin juntturassa ja seisomiskäskyllä saattoi vaan istua ja toljottaa tyhmänä niin kuin ei olisi koskaan kuullutkaan moisesta...

Lopuksi vielä kaverin jo lähdettyä otin Sienen. Onneksi se ei nykyään enää sillä tavalla muistele pahalla, että jos eka kierros menee munille, toinen saattaa hyvin vielä onnistua. Joskus vuosia sitten sinä päivänä oli täysin turha tehdä enää yhtään mitään. Saatiin siis ihan hyvät onnistumiset ja molemmille jäi hyvä mieli. Se kumarrus on jännä juttu, se näennäisesti osaa sen, mutta välillä tulee vaan niitä maahan menoja. En tiedä voiko se kuitenkin käydä sen lonkkiin tms. Koira ei ole edes maahan mennessään mitenkään epävarma "en tajuu, olikohan se tämä", vaan homma menee tyypillisesti näin:

minä: kumarra
koira: menee maahan
minä: kumarra!
koira: tiivistää asentoaan maassa
minä: eiku kumarra, toi ei oo se
koira: HAUHAU onhan nyt keksiä tänne!

Jatkamme siis harjoituksia ja videota saa edelleen odottaa. En kyllä tiedä mitä kukaan enää tekee alokasluokan videolla, sitä esitystä ei tulla koskaan esittämään sellaisenaan missään. Ehkä kuvaankin suosiolla sitten vasta avoimen luokan esityksen, kunhan saan sen a) mietittyä ja b) treenattua. Olisi kyllä kauhean kiva jos olisi aina videota ihan tavan treeneistä, varsinkin tällaisessa lajissa missä taiteellinen osuus on niin pienistä kiinni. Yksin se kuvaaminen vaan on kovin säätöä.

Voiko katselemalla oikeasti oppia..?

Alkukesästä päätin opettaa kierimistempun molemmille koirilleni. Kokeilin sheippaamista, kosketuskeppiä ja ihan silkkaa kädellä ohjaamista/namilla houkuttelua. Sienen kanssa homma ei parilla kerralla oikein edistynyt, mudille sen sijaan houkuttelu toimi hyvin. Pian mulla oli käskystä tapahtuva kieriminen. Kesän aikana lisäsin siihen etäisyyttä ja tungin tempun pönen avoimen luokan ohjelmaan. Sienen kanssa luovutin, nämä innostukset tulevat ja menevät ja jos jokin ei heti lähde pienellä vaivalla onnistumaan, vaihdan vain temppua.

Tänään ajattelin omalla kentällä alkaa opettaa Sienelle "painava pää" -liikettä, joka tulee olemaan pohjina "häpeä" -tempulle. Ihmeellistä, mutta koira tarjosi hyvin helposti toiselle kyljelle menemistä, sai pari naksua siitä, ja sitten kun vain odotin, se kierähti selän kautta ympäri. Onko se voinut koko kesän katsoa töppösen tekemisiä ja painaa mieleensä, että tällaisesta liikkeestä kaveri saa keksiä?! Tuon koiran kohdalla en yllättyisi yhtään mistään. No joka tapauksessa opetan sille nyt ensin kierimisen ja palataan siihen häpeämiseen sitten sen jälkeen :) Häpeäminen olisi tarkoitus tulla kohtaan, kun koira poimii koriin normi tatin sijaan kärpässienen ja sitten se nolostuu kun heristän sille sormea tms. :D

Koiratanssitreenit

Sunnuntaina oli varattu Kuopiosta porukalla halli. Otin 4x 15min aikaa itselleni. En vain hallia varatessa tiennyt meneväni viikkoa aiemmin kisoihin, joten nyt kävi niin, että Sienelle ei ole lainkaan mietitty avoimen luokan ohjelmaa eikä ollut oikein mitään, mitä treenata. Pöne siis käytti kolme varttia ja Sieni kertasi vain yhden vartin verran jo olemassa olevia temppujaan.

Pönen osalta taidan kuitenkin seuraavaksi tehdä sille HTM-ohjelman. On jo pari musiikkia mielessä, pitäisi vähän kokeilla niitä ja pätkiä sitten lyhyemmäksi alkuperäisistä biiseistä. Pöne osaa seurata vasemmalla ja oikealla, lisäksi jonkinlainen jalkojen välissä oleminen meiltä löytyy kanssa. Istuminen on vain kovin herkässä ja pitäisi melkein opettaa uusi seuruukäsky. Kokeilin aloittaa projektia "sivu - seiso" -käskytyksellä, ja sain kyllä reilusti onnistumisia, vasemmalla meni paremmin kuin oikealla. Toisaalta pöne ei koskaan enää tule kisaamaan tokossa tai tottiksessa, joten sinänsä ei haittaisi vaikka muokkaisin vanhan seuruun erilaiseksi. Yleensä vaan pidetään helpompana opettaa täysin uudella käskyllä. Pitää vähän miettiä. Tällä hetkellä ei myöskään ole visioissa opettaa sille mitään muita positioita, joten ei me kisattaisi kuin alokasluokassa. Jos saisin sen vireen kasaan, olisi kivaa vielä yrittää freestylen puolella.

Janakkalan kisoista 4.8. (c) Meeri Männikkö/Janakkalan Sanomat

Minulta kysyttiin kuinka usein treenaan kotona. Vastasin, että nyt just en ole kolmeen viikkoon juuri nimeksikään treenannut kun lomalla ja sen jälkeen ei ole ehtinyt :) Jatkoin, että silloin kun mulla on jotain uutta työn alla, teen toki päivittäin, usein monta kertaa päivässä, pienen setin. Yksinkertaiset temput opettaa kyllä muutamassa päivässä, toki yleistäminen, ärsykekontrolli ym on ihan omat lukunsa. Mutta mä mielelläni panostan siihen, että koira oikeasti osaa tempun haluamallani vihjeellä, ennen kuin teen mitään ohjelman pätkää. En ikinä treenaa ohjelmaa niin, että joudun imuttamaan koiraa jossain kohtaa tms. Kaikilla muilla näytti olevan sellainen tyyli.

Täällä taas

En koskaan oikein kotiutunut wordpressiin, joten nyt palaan taas tänne. Meinasin ensin enemmänkin selitellä jatkuvaa muuttamista ja vehtaamista milloin salasanan takana ja milloin ilman. Sitten totesin, että hittojako mun aivoitukset kenellekään kuuluu ja voin aivan vapaasti poukkoilla kuten tahdon. :) Koskee blogin lisäksi myös harrastamista ja elämää ylipäänsä. Olen puolessa vuodessa edennyt selkeästi tavoitteessani olla vähääkään välittämättä siitä mitä minusta ehkä ajatellaan, ja opetellut keskittymään vain omiin juttuihini ja siihen mikä minulle ja koirilleni tuottaa hyvää mieltä.

Lyhyt tiivistelmä sitten maaliskuun:

-maaliskuussa rallyn nollakoirakkona mestariluokan korkkaus, Hillebrandin koulutus

-huhtikuussa Kaimion luento, Tiina Paavolan koiratanssikoulutus, koiratanssikisat josta FS ALO KM

-toukokuussa peltojälkileirillä, Sieni täytti 6v

-kesäkuussa pitkästä aikaa vähän hakua johon into lopahti ennen kuin oikein alkoikaan

-heinäkuussa perinteinen treeniviikonloppu, vepekokeesta SOVE1

-viime viikolla tanssikisat josta FS ALO KM ja FS AVO -

 -pöne pöniäinen täytti 9v