Pönellä on nyt olemassa aika hyvä ohjaajan kiertäminen myötäpäivään vihjeellä "myötä". Vastapäivästä tulee tietenkin "vasta", jahka ehdin siihen paneutua. Pystyn seisomaan tai pyörimään sitä vastaan. Kierroksia on sellainen 2-3, käskyä pitää kyllä toistaa mutta ei se oikeastaan mua haittaa. Jostain luin, että niin kauan kun koiralle tarvii toistaa käskyä, se ei vielä kunnolla osaa kyseistä tehtävää. Voihan sen ajatella niinkin, tai sitten kyse on vain ihan siitä mitä on opetettu. "Maahan" on maahan kunnes toisin luvataan, olin sitten hiljaa tai puhuin jotain muuta. Mutta "myötä" voi ihan yhtä hyvin olla myötä niin kauan kun sitä sanaa toistan.
Prosessi on taas ollut mielenkiintoinen sikäli, että tajusin, että pöne on hyvin päämäärähakuinen eläin tässäkin. Sen on vaikeaa toistaa samaa asiaa turhautumatta. Sellainen se on aina ollut, sanoin jo nuorena että sen toistojen kesto on huono. Se on silloinkaan lässähtänyt tai varsinaisesti kyllästynyt treenaamaan, se vaan alkoi keksiä kaikkia omia lisäyksiä ja ehdotella että eikö tämä olisi paljon parempi näin. Nykyään, kun vire on korkeammalla kaikessa, se sitten kuumuu ja turhautuu. Sen mielestä yksi käsky tarkoittaa sitä, että on yksi asia mikä pitää suorittaa. Mielessä on vain maali, ei matka. Jos toistan sanan saadakseni sen tekemään saman uudestaan, esim. nyt juuri se viime kerralla mainitsemani rallyn saksalainen täyskäännös, koira ottaa sen korjaamisena. En ollut tyytyväinen sen ekaan suoritukseen, pitää yrittää paremmin. Jos se ei ymmärrä miksi korjataan - ja eihän mitään ymmärtämistä ole kun virhettä ei ollut - ääni tulee välittömästi turhauman myötä.
En tiedä, onko syy enemmän koiran ominaisuuksissa ja persoonassa, vai koulutusmenetelmässä. Houkuttelemalla, apujen kanssa koulutettu koira ei koskaan joudu samalla tavalla arvailemaan ja kokeilemaan "onkohan se tämä, entäs tämä" ja ehkä ei sitten opi sietämään tietynlaista epävarmuutta? Se odottaa apuja, ensin autetaan ja sitten ollaan perillä. Sheippaamalla koulutettu koira keskittyy paljon enemmän siihen matkaan eikä sillä ole niin kiire päästä maaliin, kun matkallakin tulee keksiä? Tosin onhan omissani selkeä hermorakenne-ero ja muutenkin kaikki kaikkimulleheti-sählän ominaisuudet on pönessä siinä missä Sieni on itse levollisuus. Mielenkiintoinen aihe.
Olen miettinyt miten saan kasvatettua pyörittävien kierrosten määrää niin että koira pysyy hiljaa. Paljon massaa siihen mikä on helppoa (3/4-1 kierrosta) ajatuksena että vahvistetaan sitä vielä, ja siitä ihan pikku hiljaa ylöspäin? Vai reippaasti vaan lisää kierroksia jo nyt ajatuksella että sen on pakko tottua, että tässä ei ole kiire ja voidaan hyvin tehdä kymmenen kierrosta ennen kun kukaan syö mitään? Tänään luin
eräästä blogista, että kiihkeän koiran kanssa tiheä palkkausväli asiassa jonka se jo osaa, lisää palkan odotusta ja sitä kautta hätäisyyttä. Tässä se nyt juuri oli hienommin kuin mun aivot osasi sen muotoilla, oikea bingo! Nyt on siis aivan ensiarvoisen tärkeää että pönelle muodostuu tästä liikkeestä sellainen kuva, että pyöritään kunnes toisin sanotaan, pitkäänkin. Se ei saa saada sellaista ajatusta, että yksi kierros on tämän tehtävän nimi. Siispä se ei saa saada juurikaan palkkaa siitä yhdestä. Joko reilusti alle sen, tai sitten yli. Tarvitsen alokasluokan ohjelmaan 2-3 kierrosta, ja koska koetilanteessa vire on kuitenkin jotain muuta kuin treeneissä, näen että "turvallinen" määrä on vähintään 4-5 hiljaista kierrosta kotona.
Ajattelin jakaa ympyrän neljäsosan tarkkuudella. Vasemmalta sivulta ei juurikaan kannata palkata, jumittaminen siinä on aika herkässä edelleen. Vaikka palkan suunta on liikkeen mukainen, naksu koiran saavuttaessa vasemman sivun herättää siinä heti ajatuksen perusasennosta. Olen yrittänyt naksauttaa mieluummin vasta pikkasen sen jälkeen. Koska koira on kovin nopea, käytännössä mulla on ehkä kolme palkkapistettä: etuviistossa vasemmalla, etuviistossa oikealla, takaviistossa oikealla. Matkaa kannattanee kasvattaa koko ajan, mutta hyvin pienissä osissa, sen neljäsosan tarkkuudella.
Sitten on vielä ratkaisematta se mitä teen, jos ääni tulee. Sen kun tietäisi. Paljon auttaa jo ihan se, että treenaa tätä väsytetyllä koiralla juuri iltaruuan jälkeen (tai aamulla, jolloin ne ei koskaan syö, eikä odotakaan ruokaa), ja palkkaa mahdollisimman köykäisellä palkalla. Mä en usko, että ääni on niinkään mikään tietoinen ratkaisu koiralta, se vaan purkautuu tunnetilan myötä. Ongelma ei siis niinkään ole se ääni, vaan koko mielentila, ja siihen ei mikään kieltäminen oikein auta. Ääniongelmat on kyllä yksi hirvein asia kun ne on niin monisyisiä ja haastavia ratkaista.
Koiratanssin myötä olen miettinyt myös sitä, miten kapea katsontakanta monella harrastajalla on. Nähdään vain se oma laji ja kaikki muu on jotain surkeaa piperrystä. Rally, koiratanssi ja oikeastaan tokokin on monen pk-ihmisen mielestä ihan lasten leikkiä. Tämä nyt on tällaista yleistämistä, en tarkoita että kaikki on sellaisia. Pk-puolella edelleen ajatellaan tunnetila edellä ja jos koira tekee intensiivisesti ja näyttävästi ollen kuitenkin täysin hallinnassa, pienet tekniset puutteet annetaan usein anteeksi. Sen sijaan jos touhu on levotonta sähläystä ja näyttää siltä että paketti hajoaa hetkellä millä hyvänsä, arvostelu tuntuu olevan ankarampaa. Rallyssa taas koiran ilmettä, nopeutta ja intensiivisyyttä ei juuri lainkaan ainakaan suoraan arvostella, toki esim. täydellinen herpaantuminen ja siitä seuraava haahuilu/haistelu tuottaa virheitä. Oleellista on asentojen puhtaus, suoruus ja suoritusten yhdenaikaisuus. Koiratanssista en vielä kovin tarkkaan osaa sanoa, mutta treenatessa mulle on tullut mielikuva siitä, että tärkeintä on kaunis, ehjä kokonaisuus. Ylemmissä luokissa arvostetaan minimaalista käsiohjausta, hyvää erottelua eli juuri tuota että samalla esineellä voidaan tehdä eri temppuja, puhtaita selkeitä liikkeitä ilman sähellystä niin että yleisökin ymmärtää mitä tässä tehdään. Sitä, että koira ei tee yhtään virheliikettä, vaan ohjelma etenee kuin tanssi. Sillä ei ole väliä kääntyykö se vasemman vai oikean kautta, voit kouluttaa ihan kumman haluat. Mutta kaunista on tehdä joko aina samalla tavalla tai esim. joka toinen eri tavalla. Jos koira säätää milloin mitenkin ja välillä heittää vielä yhden ekstravoltin, kokonaisuudessa on heti särö. Asiaa auttaa paljon se, että itsellä on täysi vapaus valita sellaisia liikkeitä kuin haluaa, ja jättää esim. ne pahimmat riskit täysin väliin. Mutta jumaliste, ei se silti helppoa ole! Näiden lajien haasteet on aivan eri asioissa, mutta pk-ihmisen mielipide siitä, että matalassa vireessä tehtävät pilipalitemput on lasten leikkiä, on ihan yhtä väärä kuin koiratanssijan mielipide siitä, että helppoahan se on vetää vaan nupit kaakkoon ja antaa mennä vaan samaa ainaista seuruukaaviota.
Sienen ohjelmasta puuttuu jotakin. Etsin eilen inspiraatiota Youtubesta. Alokasluokan ohjelmissa on tosi paljon käsiohjausta ja ne näyttää juuri siltä kuin rallyn alokasluokka "pahimmillaan": koiralle ei ole oikeastaan koulutettu paljoa mitään, se vain seuraa kättä, missä on aina treeneissä nami ja missä se luulee kokeessakin olevan namin. Sen takia näitä lajeja ehkä arvostellaan välillä niin rumasti ja todetaan, että tuohon nyt pystyy kuka tahansa. Sitten on tosi, tosi, tosi taidokkaita esityksiä, jossa käsiohjausta ei ole lainkaan tai se on piilotettu niin taitavasti ohjaajan liikkumiseen, että sitä ei huomaa.
Tämä video jäi mieleen tuon putken erottelun kanssa: toisesta suunnasta tullessa mennään läpi, toisesta hypätään yli. Siinä on aikamoinen vihje-erottelu, vaikka näkeehän sen parista muusta kohdasta, että koira meinaa karata tuolle esineelle kun ei pitäisi :)
Oikeastaan piti kirjoittaa siitä, että etsin inspiraatiota mutta en löytänyt. Päin vastoin alkoi ahdistaa esimerkiksi pujottelu. Sitä on ihan joka esityksessä, vähänkö blaah! Pönen ohjelman raakaversion teki minut tähän lajiin perehdyttänyt kaveri sen pohjalta mitä kerroin koiran jo osaavan. Temppuja sitten vähän hiottiin ja muutettiin, esim. alun perin ollut tassun antaminen jalostui vilkuttamiseksi. Joka tapauksessa kummankin ohjelmassa olen lähtenyt siitä, että ohjelman pitää olla koiran näköinen. Olen valinnut temppuja joita ne jo osaa, tai jalostanut niitä hassuista jutuista mitä ne kotona muuten vaan tekee. Lopetin tosi monen esityksen katsomisen kesken ja siirryin seuraavaan. Se tuntuu jotenkin matkimiselta ja tuli vahvasti sellainen fiilis, että minä en oikeasti halua Sienellekään täytteeksi mitään videolta valittua tusinatemppua. Minä haluan keksiä jotakin mikä on Sienen näköistä.
Kaiken tämän jälkeen loppukommentti vielä siitä, että minä arvostan eniten koirakoita, jotka ovat menestyneet useassa täysin erilaisessa lajissa. Silloin on ihan todella jouduttu, ja onnistuttu, kouluttamaan. Luulen, että koiran ominaisuudet jossain määrin määrittelee mikä sille on helpointa saada. Tietysti ne todelliset huiput kouluttaa sekä vireen että tekniikan, mutta itse olen ainakin joutunut vähän valitsemaan kumpaa painotan. Ja jos miettii vaikkapa seuraamista ja perusasentoon istumisia liikkeen pysähtyessä: jos koira on korkeassa vireessä ja istumiset on nopeita, jossain rallyn 360 asteen käännöksessä hitaassa vauhdissa nyt vaan ON iso riski, että pylly ehtii käydä maassa. Ellei sitten ole erikseen kouluttanut rallyyn jotain "älä ikinä istu tämän aikana" -seuruusanaa. Niin, mullakin ole pönellä kaksi eri seuruukäskyä, se oikea pk-puolen ja sitten se toinen vähän sellainen löysempi ja ennen kaikkea ei-niin-vietikäs. Oli, mutta ei ole enää, se nousee sillä kevyemmälläkin ihan samanlaiseen vireeseen, koska en ole osannut estää sitä.
Silloin kun pöne tokovalioitui 2012, en ollut varmaan kuullutkaan rallysta ja uskoin, että meillä on enää pk-tottis. Toko loppui valioitumispäivään ja muutin treenejä aika reilusti, esim. seuraamisessa lakkasin pitämästä tekniikkaa lainkaan oleellisena ja palkkasin vain lelulla. Keskityin saamaan vireen ylös ja annoin sen edistää ja pompottaa. Jos olisin silloin tiennyt, että innostun vuosien päästä rallysta ja koiratanssista, en varmaan olisi tehnyt niin. Mä kyllä näen, että kiihkeän koiran kanssa nämä lajit on jossain määrin toisensa poissulkevia. Tekniikan lisäksi pitäisi osata kouluttaa myös erilainen mielentila. Itse en siinä ole onnistunut. Vähemmän kiihkeän koiran kanssa on helpompaa, ja kyllähän sellaisella kyläkokeen pk-tottiksen vetää, mutta ei se mikään SM-tason suoritus mahda olla vaan kaikki saisi olla nopeampaa ja intensiivisempää. Ja sitten jos on se kiihkeä koira mutta haluaa tehdä vain matalamman vireen lajeja, opettaa sen alusta asti sellaiseen tilaan. Vaikeinta on se, kun haluaa tehdä vähän kaikkea, ja pitäisi saada se koira tekemään niin eri tyylillä. Siihenhän ne tietenkin pyrkii mikä sille yksilölle on luontaisinta. Että onnea vaan kaikille täysin eri lajien kolmois- jne. valioille, mii laik!
