Sivut

maanantai 13. helmikuuta 2017

Treenejä

Lauantaina oltiin holskuporukalla Kuopiosta vuokratussa hallissa. Viime hetken sairastumisen takia yksi paikka jäi vapaaksi, ja koska mulla olisi pöne mukana joka tapauksessa, lupasin ostaa sen ajan sille, niin pois jääneen ei tartteisi maksaa tyhjästä. Sienelle suunnittelin alkuun rally-tokon kokeenomaisen aloituksen, joka kyllä meni pieleen sikäli että ohjeistin vain kutsumaan meidät kehään, ei pitämään lähtökyltillä "tervetuloa, onko valmista -> saa aloittaa" -höpinöitä. Sain varsin reilun jännityksenkin aikaan. Sieni oli kuitenkin varsin jees, ehkä hieman käsijarru päällä, ja ylläripalkkasin sen purkilla heti ekalle kyltille tullessamme. Olin laittanut radalle joitakin valitsemiani tehtäviä ja tehtiin loppuaika sitten niitä, palkkailin tosi paljon.

Toiselle kierrokselle yritin miettiä jotain kivaa, ja päädyin merkin ja muiden kohteiden erotteluun. Sieni on erottelussa hyvä ja siksi ajattelin, että tämä olisi sen mielestä myös kivaa. Hallilla oli hyppy ja putki, joten otin ne. Oli ajatus tehdä ensin pari toistoa pelkkää merkkiä, sitten merkki-istu-erottelua ja lopuksi kohteiden erottelua. Koko homma lähti menemään persiilleen heti alusta, kun koira ei olisi halunnut tehdä mitään muuta kuin juosta sinne putkeen. "Merkki" ei ole vielä riittävän vahva vihje (aiemmin on ollut käytössä "kierrä", mutta vaihdoin rallyyn eri sanan, syystä että kiertää voi myös kaikkea muuta ja rallyn erottelutreenissä haluan että se erottaa merkin ja kylttitelineet). Koiran mentyä toistuvasti putkeen aloin kutsua sen pois "Sieni!!" ennen kuin se ehtii väärään paikkaan, ja siinä sitten ääni nousi ja koiralla alkoi mennä korvat luimuun. Onneksi tajusin sentään lopettaa ja laittaa koiran hetkeksi pois. Tein sitten vielä vähän istu-maahan-seiso-erottelua, missä se teki vähän käsijarru päällä mutta saatiin kuitenkin onnistunut kierros.

Pöne oli toisen koiran vuorolla sille parina ilmottautumisessa, palkkasin tosi paljon mutta siivosti oli. Omalla vuorollaan se teki ekalla kierroksella liikkuroidun seuruun vain koska oli liikkuri ja koska pönen kanssa seuraaminen <3 , rallyn puolenvaihtokäännöksiä ja koira oikealla takaosan käyttöä. Toisella kierroksella otin koiratanssijuttuja, pujottelua, kiertoa, ja kukkatemppua. Pöne edusti muriaaneja oikein pontevasti. Väliajat se oli siivosti, itse asiassa se oli alussakin hiirenhiljaa häkissä ja piti taas kurkata onko se kuallut. En tiedä voiko tämäkin olla kastroinnin vaikutuksia vai rauhoittiko ikä sitä, mutta aiemminhan sitä on ollut inhottavaa ottaa häkkiin mihinkään, kun se murisee sieltä kaikille ja kaikelle, ellei sitä palkkaile koko ajan. Nyt siitä ei päässyt pihahdustakaan.

Lopussa jäi vielä yli puoli tuntia aikaa "kaikki saa tehdä mitä tahtoo". Pöne kävi vähän juoksunartun kanssa samaan aikaan kentällä, ei mitään ongelmaa. Sienen kanssa tein vähän kaikkea, ja onneksi tämä vika setti meni tosi hyvin, koira oli onnellinen :) Tehtiin ainakin paikalla seisomista apparin naksutellessa tosi tiuhaan, tanssitemppuja, peruuttamista, seuraamisen liikkeelle lähtöjä ja kaukokäskyjen i-m-i lyhyellä matkalla suuressa häiriössä.

Paikalla oli neljä pitkäkarvaa, kaksi lyhyttä ja yksi karkkari. Pitkiksissä oli erittäin suuri hajonta, tosin kaksi niistä olikin lk-risteytyksestä (siskokset), sitten Sieni ja yksi ns. perinteinen pitkis joka ei oikein motivoitunut kenttähommista. Huomaan, että koen edelleen välillä ahdistusta sen "tämä nyt on vaan tällainen" -asian kanssa. En tiedä, mitä merkitystä karvan pituudella edes on minkään kanssa, mutta niitä kahta käyttölyhytkarvan tapaan käyttäytyvää pitkistä katsoessani yritin taas muistuttaa itseäni, että ei se ole millään lailla ollut mun päätös, että mun koirassa on kaikkea paljon vähemmän. Mun on ollut vaikea ymmärtää ja hyväksyä sitä, että jotkut ominaisuudet vaan on mitä on eikä niiden "taso" ole millään lailla minusta kiinni. Monelle se on varmaan itsestään selvää, mutta mä olen tosi pitkään uskonut, että jos tarpeeksi haluaa, voin tehdä koirasta millaisen vaan. Myös toisen koirani kohdalla, esim. terävyys on ominaisuus jota inhoan ja joka on ihan suht hallinnassa, mutta välillä purskahtaa esiin. Silloin helposti turhaudun itse ja pitää muistuttaa itseäni, että pöne nyt vaan on sellainen koira enkä mä voi olettaa että saisin sen kitkettyä koirasta. Vaikka miten haluaisin. Ihan yhtä lailla Sienessä on tietty määrä taistelutahtoa, "voimaa" ja temperamenttia ja olen varmasti saanut sen ominaisuudet tosi hyvin valjastettua käyttöön. Enempää ei ole, enkä pysty sitä siihen taikomaan. Ihan suotta vertaa muihin ja kokee jotain alemmuutta. Koiran käytös on toki aina sen ominaisuuksien ja ohjaajan taitojen summa, mutta silti sillä mitä se ilmentää on varmasti rajansa. Jos mä nyt opettaisin sen riepottelemaan lelua samalla tavalla kuin ne toiset kaksi pitkistä teki, se tekisi sitä ihan opetettuna temppuna, ei siksi, että sillä syntyjään olisi niin jumalaton taisteluhalu. Mitä iloa siitä sitten taas olisi..?

Sunnuntaina oli tanssitreenit M:n kanssa. Pönen ohjelmaa katsottiin läpi, käytiin ensin yksittäiset temput ja sitten mietittiin kokonaisuutta. Mun on nyt pakko vuokrata jotain hallia täältä, että saan treenattua kokonaisuutta, kukkatemppukin kun alkaa sujua. Ajoitukset ja muut on selvitettävä kokeilemalla, tosi vaikea sitä on muuten tietää, kuinka monta askelta pujottelua ja peruuttamista ja mitäkin pitää tehdä. Sienen kanssa näytin sen osaamat temput, joita olen sille miettinyt. Siltä puuttuu vielä musiikkikin, ja se pitäisi nyt ekana löytää, jotta kokonaisuutta voi alkaa kasaamaan. Mietittiin kuitenkin alustavasti vähän missä järkässä temput laitetaan. Lopuksi Sieni sitten kieriskeli selällään ja oli niiiin onnellinen, että voi hyvänen aika toista <3 Miksi mä en aina saa sille sellaista fiilistä? Nyt yritän visusti painaa kallooni, että jos itse olen suunnitellut liian vaikean treenin ja homma alkaa mennä pieleen, keskeytän sen välittömästi ja keskityn vain siihen, että saan koiran tuohon mielentilaan. Vaikka siinä menisi koko "oon maksanut tästä kymmenminuuttisesta ja ajanut 160km tänne, pakko treenata jotain oikeaa!!" -aika. Siitä ei ole mitään hyötyä, että yrittää jotenkin ajaa sen tuollaisten tilanteiden läpi tai jää itse jumiin siihen, että tää on nyt just pakko saada onnistumaan edes kerran. Ei ole.

11 kommenttia:

  1. No onhan se vähän sun päätös ollut, kun itse sen rotuvalinnan oot tehnyt...? Vai oletitko, että se olisi jotain hurjastikin enemmän vaikka onkin "pelkkä" pk-holsku? Kysyn oikeasti puhtaasta mielenkiinnosta, ei ole tarkoitus vaikuttaa kärkkäältä. Mun pointti ehkä koittaa olla, että en oikein ymmärrä koiran ominaisuuksien vähättelyä ja voivottelua niiden suhteen, kun oot kuitenkin itse rotuvalintasi tehnyt. Jos haluat vietikkyyttä, voimaa, nopeutta, ota vaikka se mali. Siltä niitä löytyy, eikä tartte kaivella.

    Mutta joo, tää aihe kyllä on tosi tuttu mullekin ja olen miettinyt näitä juttuja myös. Mullahan on spanieli, otin sen nimenomaan harrastamista ajatellen ja olin jo alkujaan realistinen sen suhteen, että se ei mihinkään malinois- tai bctasolle yllä (no shit sherlock). Koiraa kuin koiraa voi tosiaan muokata, viedä eteenpäin, mutta se raja tulee tietysti vastaan jossain kohtaa. Eihän siinä olisi edes mitään järkeä, jos jokaisesta koirasta saisi muovattua sellaisen perusharrastustykin jolla on vietit katossa ja rutosti taisteluhalua jne. Koiran rotu ja ominaisuudet määrittelee ohjaajan lisäksi aikas pitkälti sen, miten hyvän siitä voi saada harrastusmielessä. Ei paraskaan ohjaaja pysty leipomaan kaikista koirista mitään työkoneita. Mulle oman koiran "huonous" (apua, en keksi muutakaan sanaa tähän hätään) ei siksi varmaan ole lainkaan kova paikka myöntää itselle tai muille, kun olen alusta asti ollut tietoinen mihin se kykenee ja mihin ei. En mä ole koskaan olettanut sen olevan muuta, kuin cockerspanieli. Eikä sen tarvitsekaan olla, se on aika pirun huippueläin just tuollaisena kuin on.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kommentti, kiitos siitä :)

    Ensinnäkin eihän mitään pentua voi ostaa kuin irtokarkkipussia: kauhallinen sitä, hyppysellinen tätä ja yksi tollainen jolloin täydellinen cocktail on valmis. Rodun ja yksilön valinta on toki oleellinen askel kohti sellaista koiraa mitä halutaan ja monia omainaisuuksia voi suht luotettavasti ennustaa, mutta onhan se silti aina osin myös arpapeliä.

    Sieni on tuontikoira, jonka emä on rotuunotettu ja isällä on mm. koetulos suojelusta. Se ei siis ole mitään ns. perus pitkäkarvalinjaa, ja oli kaikista videoista ym huolimatta aikamoinen mysteeri eikä kukaan oikein osannut sanoa, onko sieltä tulossa lintu vai kala. Tietenkin jo lähtökohtaisesti oli aikamoista riskin ottoa ottaa tavoitteelliseen harrastamiseen tällainen yksilö. Muistan, kuinka maahantuojan/sijoittajan kanssa mietittiin pitkään ja hartaasti, onko tässä mulle sopiva koira vai ei. Kerran jo päädyttiin siihen, että ei, mutta sitten pentu ei mennytkään toiselle sitä kyselleelle ja päädyttiin taas miettimään sen ominaisuuksia. Lopulta ajelin katsomaan sitä ja olin päättänyt, että jos tykkään siitä livenä, se on sitten se päätös siinä. Eihän se nyt koiraa kummempi voi olla se pitkiskään, ajattelin. Alusta asti kaikkea on vääristänyt mun ajatus just siitä, että koira on koira on koira eikä se voi olla muita rotuja kummempi kouluttaa kokeisiin. Matkan varrella tuli sitten varmaan jonkinlainen vauhtisokeus ja aloin tosiaan uskoa, että jos mä haluan siitä käyttölyhytkarvan kaltaisen, mä saan siitä sellaisen.. surullista on just se, että pitkäkarvana sehän on kaikin puolin täydellinen pitkäkarva, mutta esim. lyhytkarva, mali tai bc-asteikolla ei. Siellä se on "vain tollanen".

    Mutta ehkäpä mun vinouma on lähtöisin juuri siitä, että sitä ei myyty mulle "perus pitkäkarvana", se myytiin mulle puoliksi kysymysmerkkinä siitä mitä se on. Enkä nyt siis syytä tästä todellakaan ketään muuta kuin itseäni.

    "Eihän siinä olisi edes mitään järkeä, jos jokaisesta koirasta saisi muovattua sellaisen perusharrastustykin jolla on vietit katossa ja rutosti taisteluhalua jne."

    Ei niin :D Siis ei todellakaan. Eikä kaikkien koirien missään tapauksessa mun mielestä edes pitäisi olla sellaisia! Mutta silti voi aina salaa haaveilla että MINÄ onnistuisin jossain missä kukaan muu ei.

    VastaaPoista
  3. Okei, kiitos kattavasta vastauksesta myöskin. :) Ihan totta, ettei sitä koskaan voi pentua tilata tietyillä ominaisuuksilla varustettuna, voi vain ennustaa ja toivoa ja olettaa. Oli rotu mikä hyvänsä.

    Sun tapauksessa siis tosiaan ehkä luulit saavasi jotain enemmän, minkä ymmärrän hyvin, koska kyse ei just ollut mistään "tavis"pentueesta. Mutta kun tiedät itsekin, että se on kuitenkin hyvä koira ja toimii omalla tasollaan erinomaisesti, kannattaa iloita siitä. Sä olet varmasti saanut siitä aika hitosti irti, millä muulla on väliä? Mitä muka täytyisi vielä tapahtua, jotta voisit olla tarpeeksi ylpeä siitä (teistä)? :D Miksi koira(t) jolla ei ole hc-käyttökoiran ominaisuuksia, on "vain tollasia"? Ärsyttävä ajatus, koska mun mielestä ihan jokainen koira voi rotuun katsomatta olla super.

    "Mutta silti voi aina salaa haaveilla että MINÄ onnistuisin jossain missä kukaan muu ei." On kyllä ihan kuin omista ajatuksista poimittu. Samanlaista sisua ja pientä näyttämisenhalua kieltämättä löytyy itseltäkin, kun käsissä on koira, jonka ei kisakentillä suurin ihmeisiin oleteta pystyvän.

    Summasummarum, eipä tässä mun vastauksessa sen kummempaa päätä tai häntää ollut. Sen verran vaan tahtoisin vielä sanoa, että blogin perusteella Sienikin vaikuttais kuitenkin just SUN koiralta. Sulle tehdyltä, sulle sopivalta. Vaikkei se täydellinen olekaan (kukapa olisi). Ole ihmeessä tyytyväinen siihen. :)

    VastaaPoista
  4. Mulla lähti tästä ajatus lentämään ja lopulta huomasin iltapissatuksella miettiväni sitä, että mun on aina ollut vaikea sietää myös läheisten ihmisten kanssa asioita jotka menee eri tavalla kuin olin ehtinyt odottaa. Ehkä se on vähän samaa koirankin kanssa, mulla on hyvin tarkka mielikuva siitä mitä haluaisin missäkin tilanteessa, ja jos niin ei syystä tai toisesta tapahdukaan, koen sen jotenkin epäonnistumiseksi. Sen sijaan että muistaisin, että se on elävä olento, joka toimii omien motiiviensa voimalla niin kuin toimii.

    "Mitä muka täytyisi vielä tapahtua, jotta voisit olla tarpeeksi ylpeä siitä (teistä)?"

    Mikään ei varmasti ikinä riittäisi. Aina voi sitten keksiä taas jonkun uuden tavotteen. Ihan sama kuin elämässä muutenkin, asetan sellaisia maaleja että olen onnellinen sitten kun x, y ja z. Niitä vaan aina tulee lisää sitä mukaa kun edelliset saavutetaan, ja onnellisuus siirtyy hamaan tulevaisuuteen, sen sijaan että sen pitäisi olla tässä ja nyt.

    "Sienikin vaikuttais kuitenkin just SUN koiralta."

    Tästä tuli kauhean paha mieli.. ihmiset ja varsinkin minä arvostelee aina niiden koiria kauhean rumasti, mutta koirat ei takuulla ikinä luetteloi meidän puutteita, heikkouksia ja tuskaile sen kanssa, että miksi se tekee niin tai näin.

    VastaaPoista
  5. Me oltiin Syndran kanssa lauantaina tottistelemassa, ja ajattelin kirjoitella sun blogiisi ekan kerran, vaikka olenkin lukenut satunnaisesti siitä asti kun Sieni tuli sulle :D

    Mä olen se toinen kotiehdokas, joka kyseli aikoinaan Sienestä. Elämä heitteli kuitenkin niin, että siinä vaiheessa ei valitettavasti ollut mahdollista koiraa ottaa ja asia harmitti minua tosi pitkään. Niin pitkään, että meni neljä vuotta ennen kuin edes koiran otin :D

    Syndrassahan on aika erilaisia asioita kuin Sienessä, ja ajattelin pentua ottaessa että tulee sellainen kuin tulee. Kunnes sitten huomasin, että siinä oli paljon myös epätoivottuja piirteitä (=sellaisia joita en saanut hallittua), enkä lopulta edes tiennyt millainen koira se on. Mutta mä olen peilannut meidän tekemistä koko ajan siihen, mitä sä olet tehnyt Sienen kanssa! Olen ihan varma, etten olisi mitenkään saanut tehtyä Sienen kanssa puoliakaan siitä, mitä te olette tehneet. Pidin itseäni silloin aikoinaan ihan potentiaalisena kotiehdokkaana, mutta myöhemmin olen ollut tosi tyytyväinen että Sieni päätyi sinulle kun olette tehneet niin hirveän hyvää pr:ää koko rodulle.

    Mutta samaan aikaan mulla on ollut morkkis siitä, että Syndralla ei ole alla yhtään koe- tai kisatulosta, sillä ei ole yhtään maastolajia jossa olisi alkeita pidemmälle päästy ja lisäksi se on tosi pitkään näyttänyt erittäin huonosti "tapakasvatetulta". Kun sä olet tehnyt Sienen kanssa vaikka mitä, ja aloititte kun se oli vielä melko nuori! Ja mä olen lähinnä koulutuksissa tehnyt sitä negatiivistä pr:ää :D

    Ei mulla ollut varmaan mitään järkevämpää pointtia, kuin kehoittaa sua olemaan tosi ylpeä sinusta ja Sienestä! Olette olleet mulle sellainen ihailun kohde, ja mulla on tosi usein se fiilis että saataispa Syndran kanssa tehtyä edes puolia teidän saavutuksista. Ja Sieni _on_ tosi hieno koira, vaikka senkään ominaisuudet juuri harrastuskoirana eivät ole sieltä helpoimmasta päästä.

    VastaaPoista
  6. Nyt on sanottava että hämmennyin täysin enkä ole parissa tunnissa toennut (onko se sana...?) yhtään.. olin kävelemässä kotiin kun luin tän puhelimella, ja oli tippua koko puhelin kourasta kun järkyttyneenä tuijotin että mitä mä just luin! :O

    VastaaPoista
  7. Eikös Sienestä alkuun luultu, että sen emän isän puolella olisi jotain knpv-sukuisia koiria? Vai oliko se vain toive-ajattelua? Puhdaslinjainen lyhytkarva ei todennäköisesti anna mitään lisäarvoa edes pitkäkarvan harrastusominaisuuksiin (no, ehkä temperamenttia). Furian muutamasta videosta voi päätellä, että Sieni pystyisi ihan samaan, jos harjoittelisi hetken. Mutta näistä asioista on siihen aikaan tiedetty vielä hyvin paljon vähemmän kuin nykyään ja siksi varmaan kaikkien toiveet oli paljon korkeammalla kuin mitä olisi nykytiedon valossa.

    Ehkä se oli siis suuri arviointivirhe noiden asioiden osalta, mutta kaikkea muuta odottamatonta hyvää siinä on kyllä ollut. Ja jos haluaa tietoa rodusta, että kasvatusta ja koiratuntemusta saa kehitettyä, niin jonkun täytyy nämä riskikoiratkin ottaa ja katsoa mitä sieltä tulee. Välillä onni potkaisee niiden suhteen, välillä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, apua! Kuulostipa tökeröltä ja järjettömältä toi ylläoleva teksti.. Tarkoitin siis sanoa, että vaikkei Sienessä ollut juuri niitä ominaisuuksia mitä siinä oletettiin olevan, niin sen tilalle sai roppakaupalla jotain muuta hyvää. Se olikin tälläinen, eikä sellainen. Ja se on tärkeä tieto kasvattajille se.

      Poista
  8. Ymmärtääkseni Sieni oli aikamoinen mysteeri. En tiedä mitä taustoista silloin tiedettiin tai oletettiin, mutta muistan vaan kun maahantuojan/sijoittajan kanssa katsottiin kasvattajalta saatuja leikki- ym. videoita, missä se vaikutti siis ihan lupaavalta harrastuskoiran alulta. Silti se tuli mulle juuri sillä "lupauksella", että ei siitä varmaksi voi sanoa mikä se on koiriaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan hyvin tuon "knpv-linjaisuuden", sen takia mullakin kesti niin kauan yrittää tajuta, että mikä siinä "ei ole oikein". Sienen esittelyssäkin lukee "Sienen taustalla on ns. knpv-koiria ja lyhytkarvoja, ja se on vain 50% pitkäkarvaa" ja asia tuli muutenkin monesti puheeksi/esille. Sitä ajatusta vasten sen onkin ollut mahdoton täyttää odotuksia ja kasvaa Sieneksi jonkun toivekoiran sijaan. Mutta silti se kasvoi ja Sieni siitä tuli, vastoin kaikkia odotuksia. Sen Sienemmäksi ei voi kukaan muu tulla. :)

      Poista
  9. Totta turiset. Pitääkin joskus kysyä maahantuojalta Furian taustoista, mä en muista kunnolla mitä aikoinaan puhuttiin ja voihan tieto olla nyt lisääntynyt tai jopa muuttunut. Muille lukijoille tiedoksi, että se emä oli siis se rotuunotettu koira.

    Tätä lukiessa tuli hassu ajatus siitä, että jos se olisi ihan jumalaton taistelukone ja raivotar, sen nimikään ei voisi olla Sieni.. Sienen kuuluukin olla harmoninen ja kaunis eläin. :)

    VastaaPoista