Lakki

Lakin jälkimmäisestä hammasoperaatiosta tulee neljä viikkoa. 

Lakki on onnellistunut kovasti. 

Lenkillä se käy koko ajan ilmoittautumassa ja haluaa namin taskusta. Se haluaisi leikkiä, mutta Hymni on reissussa ja nahka ei halua. Se leikkii sitten yksin sisällä olevilla leluilla. Sillä on hirveä himo puruluihin ja se syö kaiken, mitä se ei ennen todellakaan tehnyt.

(Videolla huutaa radio taustalla)

Pitäisi kai ajatella että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen tietoisesti päättänyt olla miettimättä miten kauan tätä ehti jatkua ennen kuin huomasin.

Pettymysten ilotulitusta

Hymni lähti tuossa yhtenä sunnuntaina omistajalleen. Treffattiin puolivälissä Vesannon Teboililla. Hymni oli "paljon reippaampi ja saanut itsevarmuutta". Treenasi, leikitti koiria ja oli kuin kotonaan.

Kunnes se pommi räjähti.

Siltä puuttuu hampaita. Ei vain yksittäistä vaan kaikki P3:t, siis neljä hammasta.

Mä en ole koskaan laskenut yhdenkään mun koiran hampaita eikä mitään käryä onko ne kelläkin kuten pitää. Hymnin yhdestä veljestä toivottiin näyttelykoiraa mutta sillä oli jo aiemmin todettu hammaspuutos mikä todennäköisesti estää sen uran. Silloin pentueen whatsappissa oli hampaista puhetta ja kirjoitin että Hymnillä tietääkseni on kaikki kuten pitää. Ainakin niitä on hirveästi ja ne on teräviä, se oli vielä sitä aikaa. Ei kukaan ell ole koskaan sanonut niistä mitään, ja joo ei ole tullut mieleenkään laskea niitä itse. Edes vaikka veljellä niitä puuttuu.

Tämähän ei hyvin luultavasti tule haittaamaan koiran omaa elämää yhtään mitenkään. Jalostuskäyttöön yhden tai ehkä kahdenkin hampaan puutoksen voisi vielä sietää mutta neljä on aika paljon. Yhdeksän pennun pentueessa kolmella tai neljällä on hammaspuutoksia, eikä sitä silloin voi sattumaksi selittää, vaan jostainhan se tulee. Pentujen isällä puuttuu yksi hammas ja isän siskolla yksi, muut ei ole tiedossa. En kyllä koskaan ole kuullut että kukaan pennunottaja kysyisi, tai kasvattaja sanoisi, hampaista yhtään mitään. Näyttelytulos ei takaa mitään vaikka siellä ne pitäisi todellakin laskea. Luulen, että osa tiedostaa asian ja on rehellinen, osa tiedostaa mutta jättää kertomatta ja osalle ei ole tullut mieleenkään edes varmistaa jalostuskoiriensa tilannetta.

Pettymys oli musertava. Se tunne kun sun huikeasta koirasta tuleekin silmänräpäyksessä kelvoton... Olisiko pitänyt valita joku muu pentu? Miksi ryhdyin tähän ylipäätään? Miten toisilla voi lisääntyä kaikki kapiset rakit jossain pihan perällä ja priimaa pukkaa, ja toisilla ei niinku onnistu vittu mikään?

Kyllähän sitä sijoituskoiran ottaessaan yrittää ajatella, että se on vain optio ja aika näyttää mitä tulee. On monta juttua mihin se voi kariutua. Mutta silti salaa toivoo. Mä teen sille tuloksia ja sitten sitä käytetään ja voin osaltani olla mukana mulle rakkaan rodun jalostuksessa. Hymni saisi olla kokonaisuudessaan ympäristöä kohtaan itsevarmempi, toisaalta se on sellainen koira jolle ikä tekee hyvää ja ei pidä kovin rankasti arvostella keskeneräistä koiraa. Itseään ja ohjaajaa kohtaan sillä sen sijaan on aivan huikea asenne ja paljon hyviä ominaisuuksia. Se on niin ketterä, elastinen ja fyysinen koira että voisin sanoa että syön hatullisen sitä ihtiään jos sillä luustossa mitään kovin ihmeellistä olisi.

Yritin lohduttaa itseäni, että se ei ole sairas. Mitään varsinaista pahaa ei ole tapahtunut. Se on ihan sama koira kuin ennenkin, se on ihan sama koira joka kotoa lähti ja ne hampaat oli sellaiset jo aiemmin, tilanne olisi ollut todettavissa jo hyvän aikaa sitten. Silti ekana yönä näin ihme painajaista missä myin sen pois. Sitten valvoin loppuyön puoliunessa miettien että ehkä sille tosiaan pitää etsiä uusi koti, missä se voi olla täydellinen lakillinen, koska mulle se on tällä hetkellä vain pelkkiä puuttuvia hampaita enkä tiedä miten tästä pääsee yli.

Kuinka pettynyt saa olla 💔💔💔

***

Muutamaa päivää myöhemmin sanoin itselleni, että saa olla pettynyt. Saa tuntea musertavaa surua. Tunteet pitää käydä läpi. Mutta sitten sen pitää loppua. Vähän suhteellisuudentajua nyt. Just taas lopetettiin yksi sometuttu ei-edes-vanha koira ja siinä valossa mun suru hampaista on mautonta.

Yks lonkkavikainen, yks pallipuoli sydänvikainen ja yks hammasvikainen, kerää koko sijoituskoirien sarja. ✌️ En koskaan enää ota yhtään sijoituskoiraa. En tiedä otanko koskaan enää yhtään minkäänlaista koiraa. Hymni oli raskas pentu ja enhän mä oikeastaan edes ollut ottamassa mitään koiraa, se vaan puhuttiin mulle. Mä en vaan jaksa. Jotenkin ylipäätään lävähti naamalle nämä mun koirat:

1. sekarotuinen löytökoira eli vain vuoden, jatkuvia mahaongelmia, ehkä joku IBD
2. mudi iho-oireita, puuttuva selkänikama, ajoittain pahoja oireita mutta eli silti 16v
3. holsku C/D-lonkat, kuoli syöpään 8v
4. mudi silmissä jotain epänormaalia, veljellä diagnosoitu silmäsairaus
5. russeli pallipuoli sydänvikainen ontuva otus (pompottaa takajalkaa)
6. hammasvikainen ja eiköhän tälle jotain vielä keksitä, kuka tietää mikä pommi esim niissä luustokuvissa kuitenkin vielä muhii. Miten olisi vaikka epilepsia, atopia tai allergia? Niitäkin rodusta löytyy.

Sopimusta ei ole vielä päätetty ja on koiran omistajan asia tehdä ratkaisunsa. Mä en kasvata enkä tule koskaan tekemään sitä, kun en selviä edes tällaisista. Henkinen jaksaminen ei vaan riitä. Koira on vielä siellä ja hyvä että on, niin voin rauhassa rypeä itsesäälissä ja olla pettynyt.

Mun mielestä, huom. vain minun joka ei päätä mistään, jos sille löytyisi uros jolla itsellään, ja sen suvussa, olisi täydelliset hampaistot, asiaa voisi ehkä teoriassa harkita, jos se on muilta osin terve ja siitä tulee kiva. En vaan usko että sellaisia on mahdollista löytää, tai siis että osa valehtelee, osa ei tiedä mistä edes puhuu ja vain osa kertoo kysyttäessäkään totuuden.

Luustokuvien yhteydessä samalla nukutuksella täytyy sitten kuvata sen suu. Ne hampaat voi olla siellä joko puhkeamattomina tai puuttua täysin. Google sanoi että puhkeamaton hammas saattaa kehittää sinne jonkun kystan ja se sitten taas tuhota viereisten hampaiden juuria, niin on hyvä selvittää, onko niitä siellä ollenkaan vai ei.

Nehän on vain hampaita? No niinhän ne on koiralleen itselleen, mutta kyseessä on pieni rotu ja kannattaako sinne antaa tällaisten geenien lisääntyä? Mun mielestä esim. tällä sivulla oli tosi hyvin ja kansantajuisesti selitetty polygeneettistä periytymistä.

Voiko tällaista koiraa käyttää hyvillä mielin ja nukkua yönsä rauhassa sen jälkeenkin? Teinkö parhaani? Mitä pidän tärkeänä, millaisia koiria haluan tuottaa ja mitä tavoittelen? Toisaalta missä on se täydellinen jalostuskoira? Ei sitä tule koskaan ja kasvattajan on aina tehtävä jonkinlaisia kompromisseja ja kannettava riskejä. Jokaisen tehtävä on sitten vain punnita millaisia riskejä itse pystyy sietämään. Pienessä rodussa toki yhdenkin ihmisen jalostuspäätös vaikuttaa aika suuresti.

Ottaisinko mä tällaisen koiran pennun itse?

En tiedä.

Kaikkein eniten pelkään selkäongelmia ja niiden suhteen en koskaan aio tehdä mitään kompromissia. Mudeilla harvoin on lonkissa saati kyynärissä mitään ihmeitä, ei polvissakaan kauheasti. Allergiat ja atopiat kiertäisin kaukaa koska sellainen vaikuttaa elämään todella paljon ja kokonaisvaltaisesti. Silmistä en osaa sanoa. En ehkä hampaistakaan.

En ainakaan suoraan jättäisi ottamatta sen takia.

Mutta nyt mä aion olla tämän illan vain helvetin surullinen, pettynyt ja katkera elämälle ja sen jälkeen päätän että tämä on käsitelty. Koira tulee takaisin kotiin ja sen elämä jatkuu kuten tähänkin saakka. Hänhän on täydellinen pikkuinen lakillinen. Omistaja päättää ajallaan niinkuin päättää ja tiedän, että hän on oikeassa oli se sitten miten tahansa.

Selina Saimalan nosekoulutus

Alun perin tämä oli Elli Kinnusen koulutus, mutta kouluttaja vaihtui. Selinalla en vielä koskaan ole ollutkaan. Koulutus oli NWS:n ja pidettiin Imatran työväentalolla. Ilmoitin ensin Hymnin kun se oli yksi koira per jäsen, mutta kun tilaa jäi ja paikkoja alettiin mainostaa ulkopuolisille, kysyin saanko ottaa toisenkin koiran. Samoilla bensoilla menisi. Alun perin se oli Lakki, mutta vaihdoin sitten kuitenkin vielä Pajuun. Lakin ongelma olisi ollut se motivaatiopula, mutta katsotaan nyt miten saikun jälkeen lähtee asiat paranemaan. Hymnin aihe oli tuijotusilmaisu, ja Pajusta kirjoitin että menee vähän liian lujaa, ekat alueet siksi sekoiluksi ja jos keksit jonkun jipon millä sen saisi heti alusta keskittymään.

Ekassa ryhmässä oli aloittelijat ja toisessa pitemmällä olevat. Jako kyllä oli melko karkea ja jokainen teki oman tasoisia juttujaan. Kaikille tuli kaksi kierrosta. Hymni oli ekan ryhmän nro 4.

Alakertaan sai tulla odottelemaan kun edellinen treenasi ylhäällä. Arvelin että Hymni tuhahtelee ja haukahtelee äänille ja sitä voi ylipäätään jännittää. Pihalla hän oli vakuuttunut että tämä on jäljen nosto eikä meinannut tulla pissalla käymisestä mitään. Ihan reippaasti tuli sisään ja yksittäisen tuffin päästi lähinnä ovien kolinalle. Koiristahan se ei välitä yhtään mitään, ihmiset saattaa olla jänniä.

Jäätiin alas treenaamaan kun siinä oli mattoja ja ylhäällä aulassa ei. Näytin ensin mitä ollaan tehty ja kouluttaja muutti pieniä teknisiä asioita. Suurin oivallus esim ihan klassinen palkan suunta; jos jää mielestäni liian kauas tuijottamaan, niin älä nyt helvetissä palkkaa koiraa kohti, vaan kohteelta, tai koirasta poispäin!! Hymni reagoi tähän todella nopeasti. Toinen ehkä se, että koiraan liikettä jollain tavalla hetsaamalla, namia heittelemällä tms koska tositilanteessa etsiessä se vire on kuitenkin korkeammalla ja opeteltava heti sitä liikkeestä jähmettymistä.

Hymnillä oli tosiaan vähän jännää. Yleisö oli tullut istumaan portaille. Se yritti monta kertaa mennä katsomaan heitä ja sitten kuitenkin tuffaili välillä. Hyvin se pystyi keskittymään mutta se kiihkein sekoilu pysyi poissa. Treeniaika oli ehkä noin 10min ja se oli tosi pitkä setti, en koskaan tee kotona niin paljon. Lopussa näki että nyt on teinillä melkoinen aivohiki. 😀

Toisella kierroksella alettiin piilottaa purkkia, tai siis desin mittaa, ja sain ohjeet miten jatkaa. Oli kyllä puhetta myös siitä, että tuijotusilmaisu on työläs ylläpitää ja että se sopii sellaisille hulluille jotka tykkää kouluttaa. Helpommallakin voi päästä. Katsotaan nyt, olis kiva tehdä se valmiiksi niin voi sanoa tehneensä, mutta jaksaako sitä sitten loppuelämän ylläpitää, on asia erikseen.

Yksi kanssaosallistuja kävi kehumassa että onpa taitava pentu. Kysyi kyllä että voiko sitä enää pennuksi sanoa, mihin vastasin että eiks ne lauman nuorimmat aina ole pentuja siihen asti että tulee uusi pentu... 😀 Sanoin, että se on tehnyt näitä juttuja ja metsäjälkeä ja mitään muuta se ei sitten osaakaan.

Nahkan vuoro oli sitten iltapäivällä, hän oli oman ryhmänsä toinen. Pyysin etukäteen että saan sen alkuun koska mun aivot olisi loppupäivästä ihan soossia. Nahkalle tai siis sen ongelmalle tekee hyvää se että se on koko aamupäivän marinoitunut autossa ja kuunnellut kun muut pääsee. Varmasti keittää kunnolla.

Ja se olikin ihan hirveä jo autolla.

minäkö?

Nahkiainen aloitti yhdellä tuolilla. Mennään seisomaan niin lähelle mistä lähettäisi, mutta pyydetäänkin istu, maahan, tassu, whatever kunnes koira oikeasti keskittyy. Sitten vasta etsi-käsky. Nahka alkoi kahden tempun jälkeen selkeästi kuuntelemaan ja vaikutti hyvältä, mutta sitten etsikäskyllä kuitenkin ampaisi ihan hevonkuuseen.

Sitten oli pieni alue missä saavuttamaton piilo tekokukan telineen alla. Nahka nappasi lähdöstä yhden tötterön suuhunsa 😂 Eteni pari metriä ja laski sen nätisti alas. Piiloa nahka ei oikein osannut ilmaista tai ei saanut lukittua valintaansa. Kouluttajan mielestä törppö oli vahinko, ja nämä on nyt sitten sarjassamme vain russelijutut; suu aukesi ja tötterö vaan meni sinne hups! 😂

piilo oik.takanurkassa

Sitten iso iso alue missä hirveästi pöytiä ja tuoleja. Inhoan tällaisia. Nahka lähti aluksi nenä pystyssä juoksemaan ja just kun mietin että pitäiskö ohjata se etsimään jostain, se alkoi itse paremmin neniä. Kouluttajan mielestä isossa tilassa tällainen on ihan ok, koirahan ei vain juokse vaan skannaa tilaa koko ajan. On taloudellista yrittää ensin löytää joku vihje mistä päin pitäisi alkaa tarkemmin etsiä. Hyvin se jaksoi kuulemma yli 4min etsiä, haju oli pöydän jalan alla ihan lattiatasolla ja se ei vaan aiemmin tullut nokkaan. Jäin miettimään, että oon ehkä turhaan ärsyyntynyt siitä alun juoksemista, koska se helposti näyttää sekoilulta mutta ei ole.

Tähän väliin tuli tauko. Toiselle kierrokselle jäi laatikot ja niiden taustalla näkyvä näyttämö. Laatikoilla ohjaajan tehtävä oli omalla liikkeellä ohjata koiraa ja olin itse ylpeä omasta liinan käytöstäni. Nahka ilmaisi yhden x:n toisesta päästä ja sitten käytiin toinen suora läpi. Alkoi vauhti kiihtyä loppua kohti, mutta sitten tuli haju nokkaan ja se teki ihan jäätävän hienon lukkojarrutuksen ja melkein kaatui nenälleen sinne laatikkoon 😂 Tämä olis niin pitänyt saada videolle!

Tässä vaiheessa kouluttaja sanoi, että joo sille nyt vaan näyttää sattuvan ja tapahtuvan kaikenlaista enemmän kuin... no enemmän kuin kaikille muille yhteensä. Mutta että nämä on kuitenkin tavallaan "vahinkoja" ja että ei se tarkoituksella. Se törppökin näytti siltä että se oli vain joku aivopieru, se ei mitenkään riemastunut sen kanssa tms vaan ihan oikeasti hetkeksi unohti että on menossa etsimään. Sanoin, että tää ei ole mikään kiitollinen koekoira kun sitä nyt ei voi sanoa kauhean suoritusvarmaksi ja tosiaan sattuu kummasti kaikenlaista. Hän vastusti ja sanoi että kyllä ne tähdet joskus osuu kohdilleen, kun muutenhan se on varsin taitava, sillä on hyvä motivaatio ja sinnikkyyttä ja sillä on sikahauskaa.

Jäin ihan miettimään että on se kyllä kehittynyt, sitä ei ehkä aiemmin olisi luonnehtinut sinnikkääksi.

Sitten oli vielä se näyttämö. Siellä on pieni huone ja sitten tuo iso alue mikä näkyy kuvassa. Täällä oli yhteensä 2 piiloa, kakkosen säännöillä eli joko 1+1 tai 2+0. Isolla alueella ei oikein mitään, käytiin pienessä missä selkeä reaktio mutta ei saa hajusta kiinni. Palattiin isolle ja koira alkoi olla sitä mieltä että tää on katsottu, ja se hyppäsi tuolta alas suunnistaakseen sille lähellä olleelle laatikkolöydölle. Kouluttaja oli aluksi varoittanut että muistakaa ettette itse tipu sieltä, mutta kellään ei varmaan tullut mieleen että jonkun koira päättää hypätä, ja että jostain syystä se oli päivän pienin koira.... no ei siinä mitään, se meinasi yrittää hypätä takaisin mutta kielsin aika pontevasti, ja menin hakemaan sen portaita pitkin. Sitten mentiin sinne pieneen huoneeseen, sohvan päällä seinällä roikkui joku härpäke ja koira pyrki sinne. Nostin sitä ja se oli riemastui niin että noniin nyt tulee karkkia, ja hyppäsi voltin mun käsistä sinne sohvalle suu auki odottamaan. Taas meinasi tulla sydäri, ja otin sen sitten uudelleen että näytä nyt kunnolla. Se oli tosi hyvä nosto!

Kouluttaja sanoi, että isolla alueella koira ei ole reagoinut hajuun ollenkaan, se oli näyttämöverhossa lähdön luona. Käytiin sitten vielä ottamassa se, ja se ilme olisi ollut taas kuvan arvoinen kun se vähän alkoi olla että blah ei täällä ole mitään ja sitten nenä osuikin verhopiiloon. Lopetettiin tähän, olisi ollut vielä yksi alue. Koutsi toivotteli onnea koiran hengissä pitämiseen ja että ymmärtää nyt että menee tosiaan vähän lujaa joo 😂

Nahkastakin yksi kävi sanomassa että ei tykkää pienistä koirista mutta jos joskus ottaisi sellaisen niin haluaisi just tollasen, ihan huikee kuulemma. 🥰 Onhan hän vähän niinku joku sarjakuvahahmo, epätodellinen!

yes yes minä olen

Kissat

Seuraa random kissajuttuja ihan huvikseen vaan. Kissat on olleet mulla sen aikaa mitä olen täällä asunut; noin 1,5v. Talvi alkaa olla 2,5v ja Nuts 2v.

Talvi tykkää koirista ja se edelleen, turhaan raukka, himoitsee ihan koiran vieressä nukkumista. Lähelle saa tulla mutta ihan kiinni ei, kukaan ei anna. Jos se vaan tulee, koirat poistuu. Lakkia se harva se päivä haluaisi leikittää, mutta Lakki ei edelleenkään oikein tiedä mitä häneltä odotetaan. Kissa kaatuu sen edessä selälleen enkä minäkään tiedä mitä se haluaisi että koira tekee. Se myös säännöllisesti puskee koiria ja kiehnää niiden jaloissa, mikä on mun koirista kevyesti kiusallista.

Nuts on enemmän ihmisorientoitunut. Ihan sama kuka kissalle ventovieras tänne tulee, se on sylissä heti. Ei Talvikaan ihmisiä pelkää, mutta se ei ole ihan niin päällekäyvä. Nuts ei välitä koirista oikein mitään.

Kesällä täällä oli mun vaelluksen ajan kissanhoitaja, jolla oli oma kissoihin tottumaton koira mukana. Sanoin etukäteen, että kissat kyllä puolensa pitää ja olisin lähinnä huolissani siitä, että jos koira jahtaa niitä tms niin tassua ja kynsiä tulee. Kissat oli olleet just niinkuin kuvittelin; nätisti heitä sai vieraskin koira haistella mutta mitään riehumista ja liian päällekäyvää tuttavuutta ne ei olleet katselleet. Ja ihmisten sylistä ne kyllä oli ottaneet paikkansa.

Edelleen oon ehkä vähän yllättynyt siitä, miten sosiaalisia ja reippaita nämä on. Jos täällä jotain tekee, niin melkein varmemmin sitä on kyyläämässä kaksi kissaa, kuin yksikään koira. (Ja koirat myös osaa käskystä poistua, kissat ei todellakaan.) Luulin, että vieraiden ihmisten tai eläinten tullessa kylään kissat pysyttelee kauempana, ei välttämättä siksi että ne on arkoja, vaan siksi, että ei voisi vähempää kiinnostaa. No näitä kiinnostaa. Kaikki mahdollinen.

Keskenään he on ihan hyvissä väleissä, mutta ei niin hyvissä, kuin kuvittelin ja toivoin. Ne saattaa kyllä nukkua "yhdessä erillään". Siis esim. uunin pankolla molemmat, mutta karvat ei ihan osu toisiinsa. Eivät koskaan mene ihan kasaan ja vain hyvin harvoin näkee että ne nuolee toisiaan, sekin aina niin, että Talvi pesee jossain itseään ja Nuts menee kerjäämään että jos mun otsaa nuolisit kanssa. Saa sitten muutaman lipaisun tai ei saa. Välillä ne innostuu leikkimään, se menee jotenkin kausittain, ja sitten saattaa olla tosi pitkään että ei mitään. Ei ne nyt todellakaan mitenkään tappelekaan, mutta oon monesti miettinyt, että projekti kissalle kaveri ei ehkä ihan onnistunut. Luulen, että Talvi haluaisi olla ainoa kissa koirien kanssa. Se varmaan oppisi valjaisiin ja haluaisi osallistua koirien juttuihin. Nutsia ei uskalla edes ajatella mihinkään valjaisiin, sellaista sipulipussia ei olekaan mistä se ei karkaisi. Nuts on ehkä vähän vielä Talvia reippaampi tai ainakin ulospäinsuuntautuneempi, ja näkisin että sekin kyllä varmasti tykkäisi valjastella ja esim. käydä eläinkaupassa, mutta koska se ei edelleenkään ole käsiteltävä eikä sitä voi pidellä kiinni, eihän siitä tulisi mitään. Nuts taas ehkä haluaisi sellaiseen kotiin, missä olisi toinen yhtä aktiivinen kissakaveri, joka leikkisi sen kanssa joka päivä. Nuts myös nauttisi ihmisen huomiosta enemmän kuin mitä se täällä saa. Talvi vaikuttaa tyytyväiseltä kun se vaan saa olla mukana, mutta Nuts haluaisi koko ajan aktiivisesti olla huomion kohteena.

Kissoillahan ei tiettävästi ole mitään laumahierarkiaa eikä ne varsinaisesti edes muodosta laumoja. Nuts vaikuttaa äkkiä siltä, että se on melkoinen päällepäsmäri, mutta ei Talvikaan sille periksi anna, ja lopulta ihmisen silmään usein näyttää että Talvi kuitenkin sanoo viimeisen sanan. Esim jos niillä on joku tilanne kapealla hyllyllä eikä kumpikaan haluaisi väistää, niin kyllä se yleensä Nuts sitten kuitenkin on joka luovuttaa ensin.

Talvin resurssiaggressiivisuus on helpottanut kovasti. Kumpikin kissa "vahtii kuppiaan" melko raivokkaasti toiselta kissalta ja sähinää ja nyrkkiä tulee jos ruoka on kesken. Ihmiselle ne ei sano mitään, en kyllä koskaan ole harrastanut mitään "sen pitää antaa mun ottaa ruoka pois" -pelleilyjä, mutta esim. Nutsin ruokapaikka on eteisen hyllyllä ja joskus annan sille ruuan ja vaikka lähden samalla töihin, niin avaimet on siinä sen kupin vieressä eikä se reagoi kesken ruuankaan mitenkään vaikka otan siitä avaimet käteen. Tullessaan Talvihan sekosi täysin kun oli edes ajatus että nyt sitä ruokaa voisi ehkä saada, ja kävi siinä vaiheessa mielellään jo varmuuden vuoksi vetelemässä niin koiria kuin toista kissaakin turpaan. Samoin kaikki aktivointilelut oli ihan mahdoton ajatus että ne tekisi niitä yhtä aikaa, niistä tuli vain ilmiriita. Tällainen käytös on helpottanut, ehkä aika teki tehtävänsä ja hän ymmärsi että ruoka ei lopu. Hirveä nälkä niillä on jatkuvasti, tai ei nyt ihan heti kun ne on kunnon annoksen syöneet, mutta aika pian sen jälkeen oltaisiin taas valmiita ja seuraavalla ruoka-ajalla ollaan vähintään nälkäkuoleman partaalla. Aika vähäinen on se määrä mitä leikattuun sisäkissaan ruokaa voi laittaa, ettei vatsa ala roikkua. Nämä syö 1-2 kertaa päivässä märkäruokaa tai välillä raakaa, ja 1-2 kertaa nappulaa. Mitään nappulakuppia ei ole olemassakaan eli ne tulee aina joko aktivointileluista, heittelen niitä yksi kerrallaan jolloin niiden perässä juostaan tai ne on piilotettu pitkin kämppää etsittäväksi. Märkikseen ja raakaan lisään aina vettä, varmaan arviolta joku puoli desiä - desi per kissa. Jotkut valittaa että kissat on kauhean nirsoja ja joku vesitipankin lisääminen tekee sen että muuten hyvälle aterialle vaan nyrpistellään. Nämä mun kissat ei oo kuulleet että silleenkin voisi toimia. Ihan absurdi ajatus että ne jättäisi mitään syömättä. Nutsihan silloin alkuaikoina, kun en aina muistanut kerätä kaikkia ruokia pois, kunnostautui syömällä mm. tortillalättyä ja porkkanakakkua ilman päällisiä. Ei tyytynyt maistamaan vaan ihan niinku syömällä söi. 😀

En ole rokottanut mun kissoja ja sitä mietin aina välillä. Kummallakin ne on menneet vanhaksi.  Toisaalta ne ulkoilee vaan kesäisin tarhassa enkä ole koskaan nähnyt mailla enkä halmeilla vieraita kissoja. Ne ei käy missään, enkä minä käy missään missä olisi vieraita kissoja. Mistä ne mitään tautia voisi saada?  Eihän se iso juttu olisi, mutta kun se kylmä fakta on se että en tiedä miten se Nutsin kanssa edes onnistuisi. Kaikenlaisia piikkejä siihen oli laitettu ennen kuin se Suomeen tuli, joten nahkarukkaset kädessä varmaan sitten. Ehkä sitten keväällä kun Hymnin 1v tehosteet on, pitää ottaa kissat mukaan.

En ole pitkään aikaan treenannut kummankaan kanssa mitään. Luoksetulo niillä on huikea. Boksiin molemmat menee tosi mielellään. Talvi osaa pari temppua; "antaa tassua", kaivaa nameja tassulla purkista ja mennä kohteille. Nuts menee yleensä niin tiloihin siitä että jakamaton huomio on hänellä ja mulla  on nameja, että hän ei oikein kykene ajattelemaan. Puskee ja kehrää vaan. Talvi on muutenkin se älykkö; kaikki aktivointipelit menee aina niin että Talvi tekee työt ja Nutsi kärkkyy jossain että hyökkää sitten jaolle kun raksut rapisee esille.

Onhan ne ihan hauskoja eläimiä ja oon tyytyväinen että otin kissan, kun sellainenkin koko elämän on kiinnostanut. Mutta on ne myös jotenkin tosi ärsyttäviä siinä että ne ei opi niinku koirat. Vaikka miljoona kertaa kiellät menemästä tiskipöydälle, ei tartte ku selkäs kääntää niin kato oon tiskipöydällä. Ne huutaa kuin hullut halutessaan jotain eikä edelleenkään, 1,5v jälkeen, ole mitään ymmärrystä siitä että se ei ole koskaan johtanut mihinkään. Kaikki eläimet oppii joo teoriassa samojen lainalaisuuksien mukaan mutta on nää melkoisia juntturoita ja viis veisaa mistään. En tiedä tuleeko mulle enää näiden jälkeen lisää kissoja. Harmittaa se että asun niin lähellä tietä, että niitä ei uskalla päästää pihalle. Haluaisin voida pitää heitä ulkona. Ne voisi olla hyödyksi ja hiirestää ja mitenkään muuten niille nyt vaan ei voi järjestää yhtä paljon liikuntaa ja virikkeitä. Päästäisin ne päivisin ulos ja kutsuisin yöksi sisälle. En pelkää että peto vie kissan. En pelkää sitä kanojenkaan kanssa. Tai sanotaan että minusta vapaus on sen riskin arvoinen.

Jos jotain, niin kiinnostaisi tässä elämässä vielä kokeilla rescuepentueen kesyttämistä. Siis ottaa esyltä viimeisillään tiine, hulluna ihmisiä pelkäävä katti ja katsoa mitä tulee. Onneksi ei oo oikein tilaa. Jos sitten 20v päästä kun näitä nykyisiä ei ehkä enää ole. Hyvä mieli kuitenkin siitä, että oon antanut kahdelle kodittomalle kodin, ja heillä on nyt asiat hyvin.

Kissoja on hankalaa kuvata. Jos menet kyykkyyn ne tulee heti luokse. Jos ne riehuu, kamerassa ei riitä valovoima sisällä. Eikä tila, zoomiputkella ei voi metrin päästä kuvata.