KEK2

Lakilla oli sunnuntaina meidän 16. nosekoe. Viime hetken tuomarimuutoksen takia se siirrettiin alkavaksi klo 16 ja siitäkin oltiin liki 45min myöhässä. Oli tosi kova tuuli ja epäiltiin että nollakoiran jälkeen tuomari vielä muutti jotakin. Niin saa toki tehdä, mutta aikaahan siihen menee ja kokeen alku viivästyy. Vastoin sitä mitä ihmiset yleensä luulee, nollakoira ei ole vain ajan määrittämistä varten, vaan tuomarilla on yleensä kyllä joku aika jo mielessä ja nollakoira tarkastaa että alue "toimii". Nollakoiran perusteella aikaa voi toki myös säätää mutta esim joskus kun töppöinen oli ykkösen nollana ja se meni suoraan piiloille niin että aika oli joka alueella 15sek, ei sellaisia tietenkään voi laittaa. Koirilla on niin erilaisia temperamenttejä, tapoja etsiä ja sattumakin vaikuttaa niin tuomarin ammattitaitoon kuuluu määritellä koeluokkaan ja kyseiseen alueeseen sopiva maksimiaika riippumatta nollakoiran tekemisistä.

Koirakoita oli 16 ja Lakki oli arvottu toiseksi viimeiseksi.

Etukäteen mietin etten halua edes onnistua ja saada satasta, koska syyskuussa on tulossa Suomen ekat nosen SM-kisat jossa olen vkt enkä voisi osallistua koiran kanssa. Lokakuussa on tulossa Suomen ekat nosen rotumestikset jossa on vaan 1lk ja 2lk ja Lakin pitäisi olla vielä kakkosissa että voisin osallistua sinne kun itse ne olen järjestänytkin. 🤷 Mitä ihmettä kukaan sitten menee kokeeseen jahtaamaan sitä vikaa luokkanousutulosta?

Kotona katselin karttaa ja huomasin että matkalla on Sienijärvi.

Päätin ottaa kaikki mukaan ja lähteä pari tuntia etuajassa. Katsoin kartasta sopivan kääntöpaikan josta oli pieni matka metsän läpi rantaan. Piti olla puolipilvistä ja koirat voisi uida Sienijärvessä ja sitten vaan hengailisin mättäällä.

Suunnitelma päättyi siihen että tiellä oli puomi. Olisin voinut kävellä siitä, jos siinä olisi ollut tilaa jättää auto. Siirryin bussipysäkille etsimään puhelimen kartoista toista vaihtoehtoa, mutta kaikilla teillä oli joko liikaa taloja tai puomi. Kartassa näkyi kyllä myös tuo puomi mihin matkani tyssäsi, en vain ollut huomannut sitä, kun ei tullut mieleenkään tarkastaa asiaa.

Päätin sitten lähteä kohti koepaikkaa ja katsoin siitä matkalta pari vaihtoehtoa, päättyvä tie missä ei ole taloja. Ajan auton johonkin ja käyn vähän lenkillä, kun koirat ei olleet vielä käyneet. Paras oli joku kuppainen metsäautotie mitä ehdin ajaa ehkä 50m kunnes puomi! Eikä ollut yhtään tilaa kääntää joten peruutin sieltä pois.

Mitä ihmettä täällä on kun kaikilla on tiet lukossa?!

Vittuunnuin niin että ajoin Hankasalmen Jari-Pekan (huoltoasema ken ei tiedä) pihaan ja istuin sen kaksi tuntia autossa odottamassa. Hain subin ja ajoin loput 10min koepaikalle ja mietin että voisin ajaa suoraan kotiin. Paska päivä. Turha päivä. Argh.

Miten voi yksi puomi pilata koko päivän?!

Paska päivä

Saavuttaa meidät

No siellä sitä oltiin joten ei auta kuin aloittaa. Uimasää alkoi uhkaavasti näyttää siltä että kohta tulee vettä enemmänkin.

Ensin oli sisä+ajoneuvo ja sitten laatikot (sisällä) + ulko (katettu terassi, paikka oli tanssilava ja sisätilakin kylmä).

Kerta se on ensimmäinenkin kun mun sairaus haittaa koetta. 🙄Juuri ennen mun vuoroa verensokerit romahti ja vaikka mätin sokeria naamaan, siitä seuraa huono olo ja kestää hetken että nielty ruoka imeytyy verenkiertoon ja auttaa. Mietin jo että käyn kysymässä voiko se viimeinen koirakko tulla ennen minua että saan hetken aikaa toipua, mutta en sitten jostain syystä tehnyt niin. Alhainen verensokeri aiheuttaa aivosumua ja päätöksen teon vaikeutta joten se osaltaan kuuluu oireisiin. Tuntui että jalat ei kanna ja ajatus ei pysy kasassa mutta sitten se oli meidän vuoro ja ei muuta kuin menoksi .

Sisäalueella oli kaksi piiloa, aikaa 5:00 ja sai etsiä vapaana. Etukäteen mietin että se on joko hihnassa järjestyksessä tai vapaana poukkoillen, mikä olisi toki koirasta hauskempaa, ja tässä tajunnan tilassa oli selvää että päästin vaan koiran irti ja yritin pysyä perässä. Sai aloittaa mistä vaan etulinjalta ja vein Lakin keskelle, mistä se paineli oikealle ja sieltä kierrettiin vastapäivään. Parissa kohtaa se oli kiinnostunut ja jumitti pitkään, varmaan liian pitkään jos olisin tajunnut liikuttaa eteenpäin. Eka löytö vasemmalla seinällä keskimmäisen pöytäryhmän seinän puoleisen pöydän jalan alta, sinne piti vähän survoutua. Sitten ei mitään, aika loppui. Toinen jäi vasemmalle ihan lähtöön baaripöydän jalan alle, Lakki oli katsonut siinä vain korkeaa.

Hienoa aina kun tyrii heti ekan ja se meni siinä 😄 No ei pelkoa luokkanoususta siis. Ajoneuvoilla, yksi piilo ja 2:30, ehdittiin tehdä koko kierros ilman mitään ja sitten sanoin taas ääneen että voi nyt helvetti. Uudella kierroksella eri suuntaan vaisu reaktio ja tarkennus, haju ei ehkä tullut kovin hyvin? Meidän vuorolla oli sitten kovan tuulen lisäksi alkanut myös sataa. Ja mulla ei ollut edes sadetakkia mukana.

Lakki oli hyvin onnellinen pallosta. Poikkeuksellisen onnellinen.

Nosekuula goes paskainen

Odotellessa koin hyvin vahvan ahaa-elämyksen siitä että minä olen meidät tänne ilmoittanut ja ajanut ja on minun vastuulla että koiralla on kivaa.

Tauon jälkeen jonotettiin uudelleen sisälle ja hän kieri lattialla ja halusi sitten liiskautua mun rintaa vasten kun istuin portailla. Itketti.

Laatikoista ei ole kuvaa mutta siellä oli ämpäreitä, laukkuja ja laatikoita, yksi piilo ja 2:15. Lakki lähti taas oikealle ja vastapäivään ja kohdalle tullessa ilmaisi laukun, työnsi oikein pään sen taskuun.

Ulkoalueella kaksi piiloa ja muistaakseni 4:30. Lakki lähti vasenta reunaa ylös ja tutki hirveän kauan seinällä olevaa postilaatikkoa ja sitten oikeaa takanurkkaa ja kiipesi siellä pystyyn toistuvasti. Ei kuitenkaan mitään ja meillä oli oikea-keskietuala vielä katsomatta, ja heti kun vein sitä sinne, se otti rampin luiskan alta hajun. Sitten palattiin ensin postilaatikolle mutta kun ei niin ei, maltoin pitää pään kylmänä. Lakki kävi kerran hyppimässä mua vasten ja sanoin sille että mä en osaa sua auttaa. Takaseinälle palattiin ja se nousi nyt pystyyn vähän eri kohdassa ja sai hajusta kiinni puunvärisen seinällä olevan hyllykön sisäpuolelta.

Oli kiva juosta heittelemään palloa sen jälkeen.

Lakille siis 85p. Satasia tuli kuusi ja kaveri nousi kolmosiin. Koirakoiden taso on noussut hirveästi, koska nykyään ei ole mitenkään tavatonta että satasia tulee näin paljon. Joskus pari vuotta sitten oli normaalia ettei niitä tullut välttämättä läheskään joka kokeessa yhtään.

Saa nähdä maltanko olla lokakuuhun asti kisaamatta, kun on se kuitenkin niin koukuttavaa. Eikä nyt sillä että se eka piilo olisi muutenkaan tietenkään välttämättä löytynyt 😄 mutta harmitti että eka kierros meni piloille oman olon takia. Kerrankin oli ihanan iso alue ja sai etsiä koko rahan edestä! Koe loppui vähän vaille 21 ja kotona olin 22.30. Maanantaina soi kello 5.15.... ensi kerralla muistan sitten myös että tällaiset iltakokeet ei sovi mulle ja perun ja otan rahat takaisin kiitos. Sinänsä kiva että saivat toisen tuomarin koska muutenhan koko koe olisi pitänyt perua. Muistan myös että ehkä ei kannata suunnitella kokeen yhteyteen muuta koska epäonnistuminen jurppii niin kovin ja pilaa kokeenkin.

ALOHYV89

Koska ei kuulemma ole kiva pitää hulluja jännityksessä, niin tulos olikin heti otsikossa.

Ilmoitin Lakin hänen toiseen rally-tokokokeeseensa taas melko pikaisen päätöksen perusteella vain reilu viikkoa ennen koetta. Olin kyllä silmäillyt Virkkua aiemmin, mutta ei mulla ole mikään kiire saada sille mitään rallytitteliä, niin en ollut miettinyt sen enemmän aikatauluja. Sitten näin mainoksen että tuolla on vielä tilaa eikä meillä ollut tullut sille viikonlopulle mitään muutakaan tekemistä, niin miksipä ei. Sinänsä hassua koska ei mulla ollut ikinä mitään suunnitelmaa tehdä sen kanssa ylipäätään rallya. Mulle se on oikeastaan kaikkien koirien kanssa ollut aina sellainen täytelaji muiden ohessa - ja ehkä jos olisi vähän enemmän panostanut, töppöinenkin olisi kerinnyt saada sen viimeisen valiotuloksensa. Toisaalta kun se nyt on sellainen sivulajien sivulaji mulle niin eipähän siksi myöskään paljoa harmita. Täytyy sanoa että en myöskään itse arvosta esim RTK1 tai RTK2 "oikeilla" harrastuskoirilla lainkaan. RTK1 Lakilla ei tunnu miltään mutta RTK1 Pajusta olisin kyllä ylpeä. Joo tiedän että joku bortsukin voi olla yksilönä tosi haastava ja sille tällainen koulari suuri saavutus, enkä tarkoita vähätellä sitä työtä mitä sekin tietenkin kaikilta vaatii koska yksikään pentu ei osaa valmiiksi istumaahanseuraa, mutta esim jalostusta varten joku tollanen ei kyllä kerro koirasta yhtään mitään. Suoritus on niin lyhyt, koira on koko ajan hihnassa, ja ohjaaja saa kehua, kannustaa ja ohjata minkä kerkiää, lisäksi kun esim seuruuta ei arvostella niin se voi olla kauheaa haahuilua tai kontaktin sijaan koira vaan pälyilee ympäristöä ja silti voi jäädä ihan satanenkin. Siksi esim RTK1, tokon TK1 ja vaikka palveluskoirien JK1 on "arvoltaan" mulle hyvin erilaisia.

Tämä pohjustuksena sille että jäin vähän itsekin ihmettelemään että rupesin sitä rallya nyt kuitenkin. 😁 Lakki ei osaa edes avoimen juttuja mutta äkkiäkös ne olkkarissa sille opettaisi. Oikeaa puolta se teki pentuna vähän kropankäytön vuoksi mutta ei muista enää edes oikeaa perusasentoa. Kyllä sen päätavoitteet on ja tulee olemaan ihan muualla, mutta mistä sen tietää jos rally voisi olla vaikka talvilaji meille. Lakki on kuitenkin siihen huomattavasti soveltuvampi kuin töppöinen oli ja toistaiseksi uskon että se kestäisi pyörittelyä paljon rauhallisempana kuin eräs jota jatkuva käskytys ja temput kuumotti kovin.

Tänään siis ajettiin toiseen alokasluokan kokeeseemme Imatralle. Vielä löytyy lähiseudulta koepaikkoja joissa en ole itsekään koskaan käynyt! Alokasluokka oli vikana iltapäivällä ja ajamaan piti lähteä vasta vähän ennen yhtä. Kivaa ettei tartte laittaa kelloa soimaan viideltä mutta eipä siinä aamulla oikein mitään saanut aikaiseksi ja koko päivä meni tällaisen takia silti. Mieluummin melkein sitten kuitenkin olisin aamulla vuorossa niin olisi ajoissa takaisinkin.

Ei jännittänyt yhtään etukäteen enkä viikolla edes miettinyt koko asiaa. Perjantaina meillä oli treenit missä tein parin kyltin juttuja ja muistutin ne alon meille vaikeimmat temput. Hyvin muisti kaiken ja tänään ne ei edes sattuneet radalle. Vuosien mes-kisaamisen jälkeen kyllä nuo alo-radat vaan edelleen näyttää niin höpöiltä; lyhyiltä ja yksinkertaisilta. En ollut rataan tutustumisessakaan kovin pitkään ja vissiin kaikki muut jäi sinne kun mä jo lähdin.

Alokasluokassa oli (vaan) 12 koiraa ja Lakki oli niistä neljäs. Hallin, joka oli pikemminkin sellainen varastohalli kuin hallihalli, edustalla oli teline jossa piti olla radalla olevan numero, mutta joku unohti kääntää sitä ja yhtäkkiä kuulin että joku huutelee numero 36:a joka olin minä - kyltissä oli 32. Istuin ja luin kännykällä iltasanomia mutta ei muuta kuin koira autosta ja kipin kapin hallin taakse jossa sisäänmeno oli. Yllätyin sitten siitä että suunnilleen vissiin kaikki loput 7 oli siellä tupeksimassa jo kanssa, ja hallin ja kallion välissä oli melkoisen kapea käytävä mistä sinne ovelle mentiin. Miksi kukaan haluaa tulla jonoon seisomaan jos on vielä sata koiraa ennen sinua??? Jos koiraa tarttee lämpätä ja temputtaa niin kaikilla muilla hallin sivuilla oli tilaa ihan hitokseen, mutta ei, pakko pakkautua sinne. No onneksi Lakki oli yllättävän lunki ja pujoteltiin koirien läpi kohti ovea. Siinä seisoi talkoolainen ja edellinen koira oli vielä radalla, niin hetki piti odottaa. Mun jälkeen seuraavana vuorossa oleva oli tunkenut mun perässä sinne ovelle johtavalle kujalle ja tuntui että pitää katsoa taakse kun tuntui että se koira hönkii mun perseelle koko ajan. Se tuli tosi lähelle ja se koira vaan tuijotti Lakkia, joka kyllä onneksi käänsi selän sille kun pyysin ja oli ihan lunkina. Se ohjaaja oli hirveän pahantuulinen ja nyppi sitä koiraa hihnasta ja jurpatti koko ajan että ei sitä, ei tätä, nyt sivulle, et ota sitä keppiä sieltä, nyt heti tänne. Alkoi vituttaa ihan todella ja jälkeen päin harmitti etten tajunnut sanoa sille että mee muualle meuhkaamaan kun toi vie fiiliksen kaikilta muiltakin. Tai olis voinut ihan kysyä että jos jännittää noin paljon niin pitäiskö yrittää tehdä asialle jotakin koska eihän se sen koiran vika ole. Sitten alkoi vituttaa että vitutti jonkun muun tekemiset enkä vaan keskittynyt omiini. Lopulta kun päästiin halliin sisälle, ovelta oli noin metri kehään jossa lähtö oli taas noin metrin päässä, eli aivan liian vähän tilaa mun lämppärutiineille jotka on sellaisia pk-kentän mittaisia. Toimitsija muistutti että kengät piti ottaa pois ja potkaisin ne jalasta. Siitä oli kyllä aluksi puhe ja lähetti veisi ne sinne ovelle mistä poistuminen. Vein sitten Lakin vaan melkolailla nollatilassa alkuun, se taisi vielä luulla olevansa menossa noseen.

Kyllä se siitä ihan hyvin lähti ja oli varmaan oikein kivassa rallyvireessä, itse rehellisesti tykkäisin vähän korkeammasta. Olisin antanut meille toisesta eteentulosta -1 vino, ja sitten lopuksi mietin että en kyllä varmistanut istuiko se sivulle niissä molemmissa. Tulostaulu kertoi 89p ja luulin että juuri siinä oli meidän virheet, mutta lappu paljasti totuuden; -10 istu, maahan, kierrä koira -kyltiltä missä se oli ehtinyt tehdä tuplaistumisen ilman että edes huomasin sitä. -1 kontrolli on taas juoksun jälkeisestä normaali vauhti -kyltiltä, eikä hajuakaan mistä se olisi voinut tulla. Sillä kyllä on tapana välillä tuuppia mua kuonollaan joten se on paras arvaukseni.

Maalin jälkeen kehää oli vielä varmaan yli 10 metriä ja vasta sitten loppui kehänauha ja halli ja tultiin ulos missä sai palkata. Leikitin Lakkia ja poistuin siis hallista sukkasillani asfaltille, kun se kenkälähetti sitten alkoi kiljua mun perään että kengät, kengät, KENGÄT!!!!!1 Huikkasin sille vaan että joojoo otan ne kohta, ja ajattelin hiljaa mielessäni että mä kyllä palkkaan ensin koiran kunnolla ja mietin niitä kenkiä vasta sitten.

Kengät.

Kaiken kaikkiaan jäi vähän typerä olo kaikesta.

Ei enää koskaan ennalta tuntemattomaan halliin jos ei ole joltain tietoa että siellä on reilusti tilaa. Ensi kerralla tavoite myös keskittyä vain siihen omaan juttuun vaikka muut tekisi mitä, ja valmistella koira kunnolla siihen mitä ollaan menossa tekemään. Lakki on kyllä sillä tavalla hyvin helppo eläin että ei haittaa vaikkei se pääse etukäteen pällistelemään hallia, hyvin pystyi keskittymään silti. Sen voi myös tempaista suoraan autosta eikä tartte mitään lämppätemppuja, mutta se on ollutkin mun tavoite, aina. Pitäisi nyt vaan opettaa sille joku ahtaan tilan vireen nosto ja aktivoituminen koska meidän muuvit on sisäkokeisiin aivan liian tilaa vieviä. Eikä niitä ehkä pk-kokeissakaan ihan sellaisina ainakaan voi tehdä...

Satasia tuli kaksi ja useita ysillä alkavia joten ei oltu lähellekään palkintoja, mutta nuoren koiran kanssa jokainen kokemus on aina arvokas sinänsä.

"Jos ehtii tehdä tuplaistumiset pitäis saada tuplapisteetkin - ja vielä erikseen bonusta jos ohjaaja ei edes huomaa!" t. Lakki

Grillikauden avajaiset

Muuttaessamme tänne joulukuussa vannotin pöneä, että elät sitten kevääseen saakka, jotta saadaan oman pihan grillikausi korkattua. Tänään oli se päivä kun grillikin saatiin vihdoin kasaan 🍖

Pöne on vanhemmiten ruvennut pelkäämään savun hajua, esim mökillä jos takka työntää savut sisään. Koira steppaa ja vinkuu kuin sanoakseen että olemme vaarassa. Jos sitä ei laske pakenemaan ulos, se ei oikein kykene rauhoittumaan. Valitettavasti kaasugrilli aiheutti hieman samanlaisen efektin ja koira hiihti partsille ja sisälle. Pekoni saatiin kuitenkin kypsäksi ja ehkäpä hän vielä oppii että kaasun haju ei ole vaaraksi. Tällaisestakin huomaa että vanhuus ja dementia tekee outoja asioita.

Mudien jälkileiri

Järjestämäni mudien metsäjälkileiri pidettiin legendaarisissa Jämin metsissä, kouluttajana meillä oli Riitta Kivimäki. Koirakkopaikkoja oli 6 ja lopulta kaksi osallistujaa oli samaa perhettä ja he halusivat oman majoituksen, joten meille muille jäi enemmän tilaa yhteiseen mökkiin. Eikä sitä tilaa tosiaan ollut yhtään liikaa nytkään, mutta kompostikehikoin ja kevythäkein ja "onko siellä koiria, voiko tulla sisään/ulos" -huudellen selvittiin hyvin. Majoitus meinasi osoittautua haasteeksi ja oli viimeinen mistä löysin vapaata, ensi kerralla pitää katsoa sellainen mökki missä on kaikille oma huone.

Itse olin paikalla ekana ja kerkesin viedä vähän kamoja sisälle ennen kuin ensimmäinen saapui ja ajettiin puolen kilsan päähän treenaamaan.

Punainen mökki taustalla oli meidän tupa

Pappa löysi mieleisen paikan heti

Kuin myös

Heidän kanssa on niin helppoa reissata

Onnellistui

Minun piti ottaa kaikki mukaan. Perjantai oli viimeinen viime kesän kesälomapäivä, ja startattiin heti aamulla. Ajomatkaa on reilu 4h ja kävin kaupassa Tampereella ja sitten vielä uudelleen Ikaalisissa kun tajusin että aika vähän on ruokaruokaa. Olen ollut Ikaalisissa Sienen kanssa vepeleirillä joskus vuonna nakki, ja oli outoa mennä sinne nyt uudelleen. Siitä ei ollutkaan enää mökille pitkä matka ja ensi kerralla voi muistaa ettei tartte kauempaa hoitaa ostoksia. Nyt olin vähän huonosti katsonut karttaa etukäteen.

Pakkasin mukaan kellarista esiin kaivamani foliopeitteet ja sata litraa vettä että voisi uittaa koiraa. Pakkasin myös pitkät kalsarit ja paksumman takin ja aamulla heitin mukaan vielä sadetakinkin, kun sääennuste näytti koko ajan huononevaa. Alkuviikosta oli ihan t-paitakelit, mutta eipähän nyt ainakaan olisi liian kuuma koiralle. Lakki nuupahtaa helposti.

Perjantaina treenattiin omalla porukalla t-paitasillamme 9 koiran esineruututreenit (myös Paju!) ja kolme jälkeä. Pikku hiljaa meni pilveen ja tuli kylmä ja sitten alkoi sataa. Käytiin silti pienellä lenkillä Pajun ja Manan kanssa ja heillä oli kivaa, pääosin touhusivat omiaan mutta kyllä ne yhden hepulikohtauksen jakoivat. Oltiin aivan läpimärkiä ja jäässä kun mökille palattiin. Onneksi siellä oli kuivauskaappi mihin meinasin laittaa muditkin, mutta lopulta ne kuivui mun tyynylle ja Paju pääsi meidän kanssa saunaan. Asetuttiin taloksi ja ruvettiin aika ajoissa nukkumaan.

Aamulla oli tosi harmaata ja auto näytti +3. Kyllä se siitä vähän lämpeni päiväksi ja aurinkokin taisi pilkahtaa, mutta kylmä tuli kaikista vaatteista huolimatta. Meillä oli tukikohtana tulipaikka jossa oli katos ja wc. Jämin metsät ON kaiken maineensa veroiset ja mulle tuli hirveä maastokateus. Ihan epätodellista. 🤩

Tällaista joka suuntaan

Kylmä

Lauantaina tehtiin Lakille pääasiassa janatreenejä, iltapäivästä myös sellainen että toisen koiran jäljen kanssa meidän jälki ristesi useaan kertaan. Janatreeneissä jatkettiin "tuplajanaa" jossa välissä keppi, ja toisella kertaa koiran palattua keppipaikalle se tosiaan oli ihastuttavan hämmentynyt että mähän olin täällä jo. Valitettavasti niihin janoihin ei ole mitään vippaskonstia. Nykytiedon mukaan koirat ei kuulemma välttämättä osaakaan synnynnäisesti määrittää jäljen suuntaa vaan se on ainakin osin oppimisen tulosta. Susilla panokset on kovat; joko syöt tai et syö jos ajat väärään suuntaan. Koiralle jäljestäminen on niin itsessään palkitsevaa että luultavasti meidän kepeillä ja niistä tulevilla palkoilla ei ole kovin isoa painoarvoa, ja siksi takajäljen ajaminen vahvistaa itse itseään. Ei ole oikein eettisesti kestävää laittaa sille samanlaista syöt tai et syö -asetelmaa. Jotenkin se pitää saada tekemään vertailua ja ainakin yhdellä toistolla nuuhkumatto toimi. Muutama muu idea on nyt kanssa millä jatkaa. Jäin itse miettimään vielä sitäkin, pitäisikö kokeilla että jos ottaa väärän suunnan, joutuu autoon ja se oli siinä. Pelkään vaan että se tuo painetta tilanteeseen, kun nyt koira on kuitenkin tosi rento ja kivalla mielellä.

Jälki!

Kivalti näytti ja väärään suuntaan otti tämänkin...

Lauantaina lopuksi käytiin lenkillä niin, että meillä oli Saima ja Mana ja Lakki. Saima ja Lakki lähinnä rääkyi toisilleen, Manaakin Lakki aika rajusti yritti pyytää leikkimään ja sitä inhotti mokoma mies. Sitten kun ne vähän tapaili rallia niin Saima tuli poliisina keskeyttämään ja se siitä. Lopulta ne sitten kaikki vaan käveli välittämättä toisistaan, mikä oli ihan kiva havainto, vaikka muuten tämä nyt menikin vähän pieleen ja se niistä leikeistä. Mietin kyllä nykyään yhä enenevissä määrin onko aikuisille koirille edes "normaalia" leikkiä ventovieraiden kanssa ja hyötyykö koira sellaisen mahiksen tarjoamisesta.

Lauantaina haettiin Jämikeskuksesta pizzat, saunottiin ja unta ei tarttenut kauaa odotella. Yöllä heräsin ainakin kolmesti siihen että koko talo huutaa, mutta ei mun koirat ja kun kukaan ei karjunut mulle mitään, niin päättelin että ei koske mua, käänsin kylkeä ja jatkoin uniani. Aamulla selvisi että yhdellä koiralla oli mennyt maha sekaisin ja sen kanssa oli rampattu ulkona, ja kaikki muut kommentoi sen menemisiä. Sanoin jo noseleirin jälkeen että mulla on hiljaiset mudit, mutta Lakki ei ole lainkaan terävä ja se joka on ja helvetikseen onkin, ei kuule enää mitään.

Sunnuntaina aamu valkeni valkoisena eli heti herätessä sai ihmetellä miten kesärenkailla pysyy lumessa tiellä. Päivän ajan satoi lunta, räntää ja rakeita ja oli vielä kylmempi kuin eilen. Tosin lupasi kolmen pisaran vesisadetta ja oli tämä pienempi paha siihen nähden!

Kiva keväinen leiri...

Kylmissään raukat

Kuin myös

Sunnuntaina tehtiin haasteita ja siinä loskasateessa olosuhteet vielä vähän yllättäen lisäsi kerrointa melkoisesti ja Lakki sai mahdottoman tehtävän. Jäljen tekijä oli mennyt puuvajan ja muiden rakennusten pihojen läpi ym ym. Pirun sinnikäs hän kyllä on! Opin myös että jäljelläkin voi pitää pikku tauon vaikka menemällä kyykkyyn ja rapsuttelemalla koiraa; Lakki vastasi siihen kivasti ja hieman rakkautta antoi hänelle taas lisävoimia jatkaa haasteiden selvittelyä Viimeisenä vielä "noviisijäljet" eli laitettiin leirin ensikertalaiset tekemään jälkiä tarkoituksella olemattomalla ohjeistuksella jotta siellä voisi olla mitä vaan. Lakista ei näkynyt lainkaan väsymys, päin vastoin se laukkasi menemään ja oli vissiin huojentunut kun tää oli sentään kävellyt vain metsässä eikä missään hemmetin metalliritiliköllä missä edellinen.

Hyvä poika

Töppöinen sai kaikkina kolmena päivänä tehdä lyhyen jäljen. Kouluttaja sanoi toisen eläköityneelle koiralle, kun puhuttiin siitä että aina ei jaksa eikä viitsi enää eläkeläisen kanssa tehdä kun on niitä oikeita treenattavia useampi, että "se voi olla hänelle hyvin merkityksellinen sata metriä", ja se kosketti mua niin että lahjoitin hetken aikaa ja jaksamista töppöiselle. Hän oli hyvin onnellinen.

Lopuksi illalla kun muut lähti, me jäätiin vielä J:n kanssa treenaamaan esineruutua. 😄 Tehtiin se ison montun reunalle niin että vasen sivu ja etureuna oli korkealla ja laski taakse ja oikealle. Kuvittelin että Lakki olisi nyt niin väsynyt että turha juokseminen jäisi, mutta ihan sain yksin kuvitella. Tai ehkä nimenomaan nyt piti karistella kaikki aivohiet pois ja se paineli taas melko komeasti yli. No löytyi sieltä esineitäkin ja salaa oon vaan onnellinen että hänellä menee vähän lujaa ja on ainakin parasta! Ensi treeni voisi silti olla sellainen että vain lähiesineitä tarjolla.

Hanskoja löyty

Hänkin löysi

Hetki siinä harkittiin pitäiskö vielä ruveta hiomaan tottiksia, mutta kello lähenteli kuutta ja ajoaikaa oli se neljä tuntia, plus syömään olisi pakko pysähtyä jossakin, niin päätettiin luovuttaa tältä erää. Ajelin 3/4 matkasta ennen kuin pysähdyin Heinolan ABC:lle syömään mauttoman hampurilaisen ja sitten vikat 100km olikin melkoista tahmaa, silmät olisi menneet kiinni ihan väkisin. Mutta kotiin päästiin 22:30, äkkiä märät kamat kuivumaan ja muut jäi miten jäi kun kaaduin sänkyyn.

Leirin loppukevennys 😀:

Oli kivaa ja osoittautui että meillä oli toinen toistaan taitavampia nenäeläimiä paikalla. Toivottavasti kaikki innostuivat ja pääsevät eteenpäin. Nythän se minusta vastenmielinen B-tottis kuitenkin on kiistatta ainakin aloittelijaystävällinen eikä tunnu niin mahdottomalta kuin se "tavallinen" (en kyllä ymmärrä sitäkään, luulen että ihmiset katsoo youtubesta liikaa MM-suojeluvideoita ja miettii että ei mun koira kyllä ikinä. Kyläkisojen tottis ei ole mitään ihmeellistä oikeasti...), ja olisi ihan huikeaa jos nämä vaikka innostuisi kokeeseen asti! Ensi kaudella kokeeseen, kannusti kouluttajakin heitä.

Itselleni jäi treeni-ideoita ja ajatus siitä, että rohkeasti pitää haastaa koiraa ja tehdä nyt noita parijälkiä, alustan vaihtoja ym, eikä aina vaan sitä puolta kilsaa metsään. Lakki osoittautui todella sinnikkääksi, sillä haastejäljellä me oltiin kuulemma ainakin 40min eikä se ollut edes puolta kilsaa pitkä. Samoin mua ehkä eniten ilahdutti se että se jaksoi loppuun asti. Hän on todellinen työmyyrä. 💚

Onneksi äänet ei välity kuvasta