2021

"Aiempina vuosina nämä postaukset on käsitelleet pääasiassa koesaavutuksia ja ensi vuoden koetavoitteita. Tällaisen vuoden jälkeen tuntuisi kornilta toivoa yhtään mitään muuta, kuin että pystyttäisiinpä me vaan kaikki elossa. Aivan sama, vaikka koronan tai minkään takia ei edes olisi yhtään koetta. Lakin luustokuvat jännittää, ja sen kanssa on sellainen hykerryttävä tunne kaikkien sen lajienkin kanssa. Sen kanssa on vaan niin ihanaa treenata.

 

Välillä mä edelleen ajattelen, että ihan kuin olisin vaihtanut vanhan koiran uuteen koiraan, ja aivo tuomitsee sen jyrkästi. Mutta ei se niin ole, elämä vain menee niin. Lakki on vahva persoona, koska kaiken sen surun ja menetyksen keskellä hän ponnisti jaloilleen, kasvoi omaksi itsekseen ja veti samalla meidät muutkin takaisin elämän syrjään kiinni.

 

Ensi vuodelle yksi ainoa varovainen tavoite; avaa tuhkarasia ja päästä hänet lopullisesti lähtemään. "

Yksi varovainen tavoite enkä tehnyt mitään senkään eteen. Failed. Ei minulla ole aikomustakaan avata tuhkarasiaa ja tehdä niille yhtään mitään. Loppuvuodesta sentään mietin tuhkakorua uudelleen; heti tapahtuneen jälkeen löysin jonkun, joka olisi tehnyt tuhkasta sienen muotoisen korun. Sellainen olisi ihana, mutta en ole vieläkään, melkein kahdessa vuodessa, jaksanut edes paneutua miettimään voinko jakaa tuhkat. Voiko osan hänestä erottaa erilleen? Entä jos posti hukkaa lähetyksen matkalla? Epäilen etten koskaan tule tekemään sitä.

Hetken myös leikittelin ajatuksella että veisin tuhkat Pöyrisjärvelle, joka jäi meidän viimeiseksi yhteiseksi vaellukseksi. Löytäisin monta paikkaa missä hän oli hyvin onnellinen.

Sitten aurinko laskisi viimeisen kerran

Ja minun pitäisi jättää hänet... not gonna happen

************************

Tammikuu oli raskas, vuosipäivän lisäksi kuoli Ruka Sienenveli. Jotenkin se ehkä auttoi minua hitusen eteenpäin; ehkä olin salaa hirveän kateellinen Sinille, kun hän sai vielä pitää Rukan, ja nyt sekin oli poissa. Puhuimme paljon ja hän oli ehkä ainoa maailmassa joka ymmärsi täsmälleen. Kultaiset, kultaiset koiramme. Töppöinen on käynyt taas pissijuttujen takia lääkärissä. Lakki täytti vuoden.

Helmikuussa ajoimme Haunpaikkaan noseleirille, mikä oli ihanan rentouttava viikonloppu. Lakki korkkasi noseuransa sisäetsintäkokeissa (100p).

Maaliskuussa Lakki kävi luustokuvissa ja osoittautui olevan mun ensimmäinen ehjä koira. Käytiin Helsingissä, töppöinen osteopaatilla ja Lakki tapasi pentuesisaruksensa ja heillä synkkasi kovaa ja äänekkäästi. Reissun viimeisteli uimalassa käynti, töppöinen oli mukana näyttämässä mallia jota ei todellakaan tarvittu.

Huhtikuussa ei ole tapahtunut mitään tähdellistä. Pönen pissivaiva on stressannut minua ja sille on kokeiltu turhaan kaiken maailman lääkitykset, akupunktiot, fyssarit, osteopaatit ja muut. Olen miettinyt voiko koiran lopettaa "vain" siksi että se laskee alleen melkein joka yö. Siis tipottelee kuitenkin vain, mitään lammikoita ei montaa ollut. Olen myös miettinyt että Lakki tarttee kaverin ja mitä teen sitten kun pöneä ei enää ole. Maastot on sulaneet vauhdilla ja ollaan treenattu paljon pk:a.

Toukokuussa olin ahkera ja järjestin tänne Maarit Rokkamäen; kuun alusta tottispäivä ja kuun lopusta metsäjälki-ilta. Töppönen kisasi 1lk sisäetsinnässä (75p) ja Lakki 1lk KEK:ssa (75p, laatikoilla kuutamolla). Treenattiin paljon enemmän pk:a kuin nosea joten ihan peiliin voisi katsoa. Toukokuussa kävin myös tutustumassa puolitutun luona russeleihin tulevaisuutta silmällä pitäen.

Kesäkuussa meille tuli impulsiivisin ostos ikinä, se russeli :D En kadu. Pajun tarina on sen omalla sivulla, mutta lyhyesti ratkaisevaa oli mummon kuolema ja sen jälkeen päivystykseen päätymiseni. Ei ollut korona mutta siellä maatessa sitä ehti miettiä vallitsevaa maailman tilannetta, että elämä on tässä ja nyt ja nyt jos vielä selviän täältä kotiin niin täytyy elää eikä jossitella. Pöne kävi osteopaatilla, mutta ajoin päiväseltään ja pentu oli sosiaalistumassa kanssa. Kesäkuun lopussa pöne jäi miehen kanssa kotiin ja pentu meni kasvattajalleen, ja me muut lähdettiin vaellukselle.

Heinäkuussa ollaan lähinnä yritetty selvitä helteistä hengissä. Kaikki treenit jäi, Lakilla oli myös jotain outoa murkkuilua ja haluttomuutta, tai melkoista ailahtelevuutta. Ei sillä niinkään ole ollut  suoraa rehellistä motivaatiopulaa vaan se vaan rupesi tekemään kaikkea outoa, ja milloin piti olla lelu ja milloin taas en ainakaan leiki ja jos ei ole ruokaa niin teen ihan mitä sattuu jne. Uitiin paljon, Pajukin kahlasi ja kerran ainakin lähti uimalelun ja Lakin perään pitemmällekin, lisäksi uitin sitä itse.

Elokuussa Lakki kävi kolmansissa nosekokeissaan, josta taas 75p, tällä kertaa jäi heti ekana ollut ulkoalue. Koira kyllä etsi hyvin mutta nenä ei vain osunut oikeaan kohtaan ja aika loppui. Pöne kisasi seuraavana päivänä kanssa kakkosissa ja sille vain 53p ja aika blaah suoritus. Se ei voi oikein kurotella korkealle ja ajat ei vaan riitä kun ei se haistakaan enää ihan täysillä, niin paha mieli jäi. Paju kävi mätsärissä voittamassa pienet pennut, ei jatkoon kuitenkaan.

Syyskuussa vein pennun sydänultraan toisilla rokotuksilla kuullun sivuäänen takia ja ehdin hetken olla kauhuissani siitä että sillä on se pda (ei ollut). Koko perhe alkoi olla melkoisen myyty russelin edessä (paitsi pöne). Pöne kävi ekaa kertaa ikinä kertalisenssillä rallykokeessa omalla kentällä - en tosiaan hommannut sitä lisenssiä tälle vuodelle. Nosessa sitä ei tartte kun se on Kennelliiton laji ja mitään muuta en ajatellut kisaavani. Pönelle 85p mutta sellainen olo että perkele miten pienestä oli taas kiinni. Lakki kävi hyppytekniikkapäivässä ja sieltä jäi taas sellainen määrä paskaa niskaan ettei tosikaan. Kuun lopussa pöne kävi vielä kerran 2lk nosekokeissa ollen nopein koira ajoneuvoilla ja sitten sekoilemalla kaikkea outoa muualla. Siitä vain 50p ja olo että tämä oli tässä. Pöne ehti vielä toiseen rallykokeeseen josta hän sitten sai hylyn kun ohjaaja uusi väärässä kohtaa. No parempi sekin kuin se 94 mikä siitä muuten olisi tullut, se se olisi vituttanut!

Lokakuussa Lakki on jäljestänyt aika paljon ja asiat on edenneet vauhdilla. Myös hakua tehtiin pitkän helletauon jälkeen, vaikka se sitten alkoi taas hiipua ryhmädynamiikan takia (ja melko varmasti jää ensi vuonna meiltä pois, en vaan jaksa). Paju täytti 6kk.

Marraskuussa pöne oli oman seuran nollakoirana, missä hänellä oli sikahauskaa kun sai ottaa aikansa ja etsiä niin kauan että löytyy, ja sen jälkeen taas dopingilla. Itse kävin nosen vkt-kurssin ja aloitin sen harjoittelut. Ajettiin uudelleen Haunpaikkaan nosettamaan, mulla oli mukana kaikki kolme, tosin vain junnut osallistui koulutukseen ja pöne treenasi omalla ajalla. Paju aloitti rallyn alkeiskurssin läpäistyään hallittavuustestin. Ajattelin että ihanaa mennä pitkästä aikaa kurssille itse, mutta kyllä mua sitten ärsytti siellä kaikki ja olin eri mieltä joka jutusta :D En ikinä imuttaisi rataa koiralle joka ei osaa niitä kylttejä edes erikseen tai opettaisi imuttamalla paljoa mitään muutenkaan, mutta eipä se nyt haitannut niin tehdä. Paju oppi kurssin aikana mm. menemään maahan ja jotenkin tulemaan sivulle, ja sen yhdessä kävely parantui kyllä kovasti. Mudit kävi hieronnassa ja Lakkikin antoi tosi nätisti käsitellä. Paju otti useamman kerran selkäänsä pöneltä, mutta nyt tilanne vaikuttaisi taas rauhoittuneen ja he elävät saman katon alla mutta lähinnä toisensa ignooraten.

Joulukuussa käytiin JKL:ssa Hanna Närhen tottiskoulutuksessa, josta vaihteeksi jäi hyvä mieli. Oltiin myös Linnan juhlissa :D Paju kävi Smartdog-testissä ja hän vietti päivän myös klinikalla, syy jäi vähän epäselväksi mutta onneksi hän toipui täysin. Kuun lopussa käytiin taas Helsingissä, pöne osteopaatilla ja junnuosasto uimassa (Lakilla sikahauskaa, Paju ei ihan rohjennut itse menemään).

Vuoden lopussa otin myös kaksi nettikurssia; Tikkujutun hyppytekniikkaa (lämmin suositus) ja Kuusiston Tiinan käsittely-nettiyksärin (palavan lämmin suositus). Joitakin webinaareja kuuntelin myös mutta ne ei ehkä ihan ole mun juttu.

Joulukuun alun jälkeen ei ole tehty yhtään mitään monen sattumuksen summana, mutta oikeastaan se on ihan hyvä ja päätin että pidetään vieä loppuvuosi täyttä lomaa. Joku viisas joskus sanoi, että koiralla pitäisi olla yksi vapaapäivä viikossa, yksi vapaa viikko kuukaudessa ja yksi vapaa kuukausi vuodessa. Nyt olkoon se vapaa kuukausi. Ei ne mitään unohda, ja ihan hyvin ovat sopeutuneet vaikka ei tosiaan lenkeilyn lisäksi ole käyty tekemässä mitään.

Tavoitteet? Luulen, että jätän kaikki yhdistykset ja treenit joissa tarttee sopia kenenkään kanssa mitään aikatauluja. Olen niin väsynyt ja surullinen siitä, että täällä ei tapahdu mitään, ellei itse järjestä. En jaksa kysyä enää ketään mihinkään tai järjestää jotakin. Ajan sitten mieluummin muualle treenaamaan, esim. tuo JKL on (hyvällä ajokelillä) aivan kohtuullisen matkan päässä.

Jos pöne on voimissaan vielä keväällä, hommaan varmaan sitten kuitenkin sen lisenssin ja alan kiertää niitä perkeleen rallykisoja sillä ajatuksella, että kyllä se vika ennemmin tai myöhemmin vielä sieltä tulee. Noseen pöne tuskin enää menee, sen riittämättömyyden tunteen kohtaaminen on niin surullista itselle, ja muistuttaa vain siitä miten vanha se jo on eikä hiipuville aisteille ole mitään tehtävissä.

Lakki treenaa tottista kovasti, mutta en usko, että vien sitä ensi kaudella vielä kokeeseen meni miten meni. Jälkeä ja esineitä sille rakennetaan kohti voittajaluokkaa. Haku varmaan saa jäädä. Lisäksi se alkaa nyt tosissaan työstää sitä käsittelyä, kun sain hyvät ohjeet ja ennen kaikkea uskoa että koiralle kuin koiralle sen kyllä saa koulutettua. Nosessa Lakki toivottavasti pääsee paremmin kisaamaan (taidan liittyä naapuriseuraan kanssa) ja ehkä sitä pitäisi vähän enemmän treenatakin, ei ehkä määrällisesti paljoa, mutta miettiä treenit missä on jokin pointti ja muistaa myös tehdä niitä laatikoita jotka ei nykyisillä teippauksilla enää mene siinä ohessa.

Paju treenaa nosea ja tuijotusilmaisu pitäisi saada valmiiksi. Pajulle olisi hauskaa tehdä myös koiratanssiohjelma, mutta en vaan sitten kuitenkaan jaksa treenata mitään temppuja ja musiikin miettiminen vasta vastenmieliselle tuntuukin, niin ehkä mua ei sitten vaan kiinnostakaan tarpeeksi. Paju voisi yrittää opetella muutaman käskyn ihan loppuun asti, esim istu ja odota olisi kiva valokuvausta varten. Nythän sen odotuksen kesto on edelleen luokkaa kultakala ja se tekee paljon myös sellaista että se vaan häippäsee kesken kaiken, eli ei todellakaan osaa asiaa. Pajun tavoite on ensi vuoden aikana myös lakata kusemasta sisälle. :p

Osteopaatilla ja uimassa

Viikonloppu Helsingissä. Jo autosta otettaessa tuntui että kaikki ohikulkijat katsoo että siinä se kiskoo muija koiria ovista ja ikkunoista ja että loppuuko ne koskaan. 😂 Käytännössä ei Paju lisännyt härdelliä pahasti vaan pissatukset meni hyvin. On mulla kahdenkin kanssa sellainen olo että norsut posliinikaupassa moi, ja tottunut siihen että meitä katsotaan. Täällä missä porukat asuu on paljon enemmän pikkukoiria niin siinä valossa noi muditkin on isoja ja kun niitä on vielä kaksi, niin meitä on vaan liikaa.

Pöne kävi osteopaatilla. Toinen rintanikama oli pois paikoiltaan, mikä selittää sen miksi hieronnassa etuosa ollut aivan jumissa. SI-nivelissä ongelmaa molemmin puolin, lisäksi vatsalihakset kireät ja alaleuka vinossa, mikä voi selittää taannoisen syömisongelman. Melko vaikuttavaa. Kotiläksyksi hieroa poskia ja ohimoita. Nyt koira otti taas paremmin hoitoa vastaan, viime kerralla sanoi että kudokset tuntui vanhalta eikä oikein enää meinanneet vastata käsittelyyn. Pöne olisi jäänyt sinne tuijottamaan namipurkkia ja antanut mun lähteä yksin.

Junnuosasto taasen kävi uimassa Petbrosilla. Oli ensin aika varattu sinne itään missä oltiin viimeeksi, mutta he perui sen edellisenä iltana kahdeksalta ja sain jotenkin niin tylyä palvelua että paska maku jäi siitä. Oltiin todella odotettu tätä, mutta onneksi löytyi vapaa aika vielä toisaalle, vaikka sinne tulikin enemmän matkaa ja se hieman muutti aikatauluja. Vapaana oli enää vain pieni allas mutta sekin riitti meille hyvin. Paikka oli tosi siisti ja hyvin suunniteltu, tilat selvästi paremmat kuin idän paikassa. Ainoa miinus että toisella altaalla oli hirveä meteli eikä sitä edes yritetty hillitä. Oon luullut että kaikissa koiratiloissa olisi kohteliasta yrittää välttää jatkuvaa räksytystä, mutta ei kai sitten...

Molemmat oli ihan tosi reippaita vaikkei ne olleet eläessään käyneet siellä. Vetivät sisälle ja Paju kerkesi pussata henkilökunnankin. Äänistä ne ei provosoituneet yhtään, siis lähteneet mukaan rääkymään. Lakki ui ilman liiviä, Pajulla oli kellukkeet. Pajulla ei lopulta ihan riittänyt uskallus mennä itse, oli hyvin pienestä kiinni. Uitin sitä sitten reunalla vähän niin että laitoin sen veteen ja se ui nameille, ja muun ajan se sai vaan härvätä Lakin mukana. Lakilla oli ihan sikahauskaa. Lopuksi kuivurissa Lakki sai samanlaisen puskemiskohtauksen kuin Sieni aina. 😄

tämä kuvaa parhaiten sitä härdelliä :D kiire on on on

Sisäsiisteysasiaa

Pieni koira on kaikin puolin muuten ollut aivan huikea, mutta se sisäsiistiksi oppiminen. Tiesin, että pienillä yleensä kestää kauemmin kuin isoilla (miksiköhän?), mutta nyt alkaa olla hermo melko kireällä. Paju on 8kk ja viikon. Matot meillä palautettiin lattialle joitakin viikkoja sitten, ja vaikka aluksi näytti hyvältä niin kertaalleen ne onkin vissiin melkein kaikki pesty sen jälkeen. Osa kyllä oksun eikä kusen takia. Pajulla on pissipaperi vielä vessan lattialla ja se on yleensä hienosti osannut mennä sinne (jos mies ei unohda ovea kiinni). Viime yönä ovi oli auki ja aamuviideltä kävelin paljain jaloin keittiön matolla, kunnes jalka sanoi lits läts ja kirosanojen tulvasta ei tullut loppua. Keittiön matolle?!? 🤬 Mikset voinut mennä vessaan?

Työpäivän aikana se käy paperilla kerran ja se on ihan siedettävää. Ei nyt kyllä mikään loppuelämän ratkaisu vaan senkin pitää loppua. Öisin se on ollut kuiva jo pitkään, joten oon nyt vähän ihmeissäni mistä tämä tällainen taantuma. Se on ihan sen oloinen koira, todella hulda huoleton noihin muihin verrattuna, että sille tulee hätä eikä se edes mieti pidättelyä vaan lorottaa ihan minne sattuu. Kaikkia muita on alkanut ällöttää pissapaperit alle puolen vuoden iässä mutta Paju kävelee tai vaikka makaa märkien papereiden päällä aivan pokkana eikä sitä inhota yhtään. Iltaisin kun se touhuaa ja ollaan kaikki kotona, sille tulee hätä parin tunnin välein, mutta sitäkin oon ajatellut että se on vähän eri asia. Se juoksee ja säätää ja juo ja sitten pissittää. Oon vaan vienyt sitä 2-3h välein ulos ja sekin on enemmän siedettävää. Eniten ottaa hermoon toi että se herää yöllä, käy varmaan juomassa ja ajattelee että kusasenpa samalla tähän kanssa. Koskaan en myöskään ole ollut tätä todistamassa, sanoisin varmaan aika painokkaasti että mitä vttua sä teet. Ihan pieniä en toru koskaan pissaamisesta mutta nyt tämä alkaa olla jo sen ikäinen että sen kyllä pitäisi pystyä.

En tiedä pitäiskö sille antaa vielä aikaa ja vaikka kerätä matot takaisin varastoon, vai alkaa miettiä jotain järeämpiä aseita kuten urosvyötä tms, tilan rajaamista ja ehkä vesikupille pääsyn rajoittamista.

Oon melko järkyttynyt kun nyt kun asiaa oon penkonut niin rodussa tuntuu olevan tällaisia ongelmia. En todellakaan tajunnut etukäteen selvittää asiaa, en kuvitellut että nämä on riskiryhmää vaikka tiesin että pikkukoirissa on rotuja jotka ei välttämättä koskaan opi luotettaviksi vaan saattaa merkkailla jne miten sattuu. Mulle sellainen on sen luokan ongelma että se joko oppii 100% sisäsiistiksi tai se lähtee (monttuun). En todella aio seuraavaa 15 vuotta katsoa sisälle kusevaa koiraa, niin kamalaa kuin tämän ääneen sanominen nyt ehkä jonkun mielestä onkin. Eikä tässä nyt toki mitään sellaisia asioita mietitä ennen kuin koira on ainakin vuoden tai puolitoista, mutta ei minusta ole normaalia että tämä kestää näin kauan. Googlen mielestä ei se kyllä mitenkään tavatontakaan ole.

Ollaan oltu muuten hyvin rakastuneita nahkiaiseen ja kun se makaa sohvalla toisen mahaa lämmittämässä, mietitty että pitäiskö ottaa toinen että molemmille olisi oma kuumavesipatteri 😄 Melkoinen turn offi nyt tämä kusiasia kyllä. Ei nyt sillä että oikeasti olisin tässä yhtään mitään ottamassa, mutta jos tämä on kovin yleistä niin ei tule koskaan enää yhtään pikkukoiraa.

Smartdog-testissä

Paju kävi omalla kylällä testissä. Se oli jo 7,5kk, mutta halusin sille kanssa pentutestin vaikka se olikin hieman yli-ikäinen. Testi pidettiin eläinkaupassa, ja jos luulin että jossain takahuoneessa, niin ei, vaan aidatulla alueella takanurkassa ja kaikki asikkaiden äänet kyllä kuului. Onneksi kyseessä oli Paju eikä joku muu mun koira, mudeja olisi häirinnyt paljon enemmän. Kauppaan mennään ostarin aulan läpi, ja oltiin noin viisi minuuttia etuajassa että Paju kerkiää vähän pällistellä. Odotus vaan venyi ja venyi ja lopulta mulle tultiin sanomaan, että vielä 10min, siihen mennessä oli mennyt jo ainakin toinen sellainen. Paju oli yrittänyt iskeä kaikki asiakkaat ja ratsata jokaisen hyllyn ja turhauma oli melko korkealla kun ankeuttaja esti kaiken. Kävin sen kanssa ulkona, mutta siellä oli -15 eikä tehnyt mieli värjötellä kauaa, niin tultiin sitten taas liian aikaisin sisälle. Ai että ärsytti jo etukäteen. Eihän se kenenkään vika ole, jos aikataulu venähtää, mutta paikan takia mun koira oli jo melkoisilla kierroksilla. Se kyllä odottaa tosi nätisti eli ei esim. ääntele yhtään turhautuessaankaan, mutta olihan se melkoista. Yritin myös välttää syöttämästä sitä ähkyyn jo ennen testiä joten luopumisesta se ei paljoa palkkaa saanut.

No, lopulta päästiin. Lakille testaaja halusi itse kiinnittää aktiivisuusmittarin koska se oli kuulemma osa testiä, Pajulle testaaja käski minun laittaa sen. Muitakin pieniä eroja oli, että se siitä tieteestä...

"Paju suhtautuu testin alussa vieraaseen ihmiseen ylitsepursuavan ystävällisesti ja avoimesti – koira on hyvin avoin ja sosiaalinen vieraita ihmisiä kohtaan." Asteikolla 1-7 Pajulle 7 "erittäin ystävällinen, riehakas". Sehän oli siis suussa asti mikä ei yllätä yhtään... nykyään se ei yleensä sekoa ihmisistä ellei ihminen puhuttele sitä. Pentunahan se sekosi kaikista ohikulkijoista mikä oli kohtuullisen rasittavaa. Tällainen taso on vain hauskaa ja ihanaa että sille maailma on niin valoisa paikka.

"Koira on erittäin aktiivinen testin alussa, ja irti päästessään tutustuu juosten koko huoneeseen. Pajun Fitbark-aktiivisuus on 40, mikä on keskimääräisen pennun aktiivisuustaso testissä." Asteikolla 1-5 Pajulle vitonen. Piti kutsua sitä välillä pois kun se meinasi niiden aitakyhäelmien alta sukeltaa myymälän puolelle.

"Pajulla on erinomainen itsehillintä ja impulssikontrolli sylinteritestissä. Sylinteritestissä koira toimii siten, kuin se juuri oppi edellisessä osiossa, (nami otetaan avoimesta päästä) eikä palkkio näköärsykkeenä häiritse koiraa. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79% ja susilla 77% - Pajulla tämä oli 90%. Kiihtymyksestään huolimatta koira
hillitsee itsensä hyvin." No se oli turvallaan joka kerta kun päästin irti, lattia oli kovin liukas. Se myös törmäsi siihen sylinteriin useamman kerran kun jarrut ei pitäneet, mutta yritti siis kuitenkin oikeaan päähän.

"Paju ymmärsi ihmisen eleitä keskimäärin hyvin saaden 73% oikein. Vaikein osio koiralle oli selkeästi katse. Kiihtymys haittasi koiraa tehtävän alussa."

Alussa se tosiaan oli vaan sen oloinen, että kun testaaja kutsui sitä nimeltä ja näytti jotakin, ja minä pidin vielä kiinni, niin luvalla ja irti päästettyäni se vaan suti menemään eikä miettinyt yhtään mihin on menossa. Tunnistan tämän Pajun treeneissä, ja yleensä siihen on auttanut ihan se, että katsoo että se on käynyt vapaana lenkillä ennen treenejä.

"Koira ratkaisee tehtävän huippunopeassa ajassa 6 sekunnissa. Koiraa ei häiritse näkyvillä oleva ruoka, vaan se ymmärtää nopeasti edetä poispäin palkkiosta ensin sen saadakseen. Koira ratkaisee tehtävän itsenäisesti eikä pyydä apua ihmiseltä." Rodun keskiarvo 70s, kaikkien rotujen keskiarvo 57s! Melkoinen välkky.

Minusta se oli kyllä 9s. Se hetken seisoi ja steppasi paikoillaan ennen kuin ampaisi täysiä vastapäivään kehikon ympäri ja tiesi kyllä heti lähtiessään mihin on lähdössä.

"Paju pyrkii ratkaisemaan mahdottoman tehtävän lähes yksinomaan itsenäisesti – pienen hetken koira pyytää apua ihmisiltä (17% ajasta)." Tässä se minusta vähän luovutti, testaajan mielestä ei. Se siis yritti aikansa itse, mutta alkoi sitten kuunnella myymälän ääniä ja seisoi lopuksi vaan rasian päällä ja tuijotti vuoroin ääniä ja välillä minua. Se ei hänestä ollut luovuttamista, kun se ei jättänyt rasiaa.

"Paju painaa oikeaa nappia, mutta se osuu nappiin vahingossa kokeiltuaan ensin paljon muuta. Se, että koira yrittää ylipäätään selvittää tehtävää, kertoo paljon myös koiran luonteesta: koiralla on halua selvittää, miten namit saadaan sekä rohkeutta manipuloida laitetta. Koira ei opi käyttämään laitetta, sillä
painamisesta ei vaikuta jäävän ajan puitteissa muistiin mitään."

Tämäkin oli vähän outo, jotenkin se oli minusta jo tosi väsynyt ja kylläinen vaikka loppuraportissa testaaja kirjoittaa että kiihtymys haittasi koiraa tässäkin. Söi kyllä niitä kovia nameja mitä sieltä tuli, mutta käveli syömään, ei juossut normaalia vauhtiaan kun jotain ropisee lattialle. Se ei siis ehkä myöskään ihan täysillä yrittänyt ymmärtää miten niitä saisi lisää. Käveli kyllä koneen ympäri ja haisteli oikeaa painiketta, ja yritti yläkautta sisään, mutta ei sille oikeasti jäänyt mitään ajatusta siitä että mistä pitäisi painaa että saisi lisää nameja. Tämä oli ehkä vähän yllättävää, olisin ajatellut että se kyllä oppii tai ainakin aktiivisemmin yrittää murtautua laitteeseen. Pönehän floppasi tässä täysin ja siltä piti ottaa kone pois ennen kuin se rikkoo sen kun se paiskoi sitä pitkin huonetta, ja Lakki taas tiesi mitä pitää tehdä mutta se pelkäsi konetta ja yritti pyytää apua painamiseen ettei sen tartte itse mennä sen lähelle.

"Koira innostuu heti leikistä ja se leikkii hyvin aktiivisesti. Koira ei halua lopettaa leikkiä. Leikkiä voi hyvin käyttää Pajun palkkiona koulutuksessa. Koira sekä vetää lelusta että palauttaa."

Mulla oli oma lelu mukana, kun ohjeessa käskettiin ottaa (Lakin testiin ei käsketty). Paju kyllä lähti tosi hyvin leikkimään, mutta ei se sitä palauttanut, vaan pienessä tilassa sattui juoksemaan lelu suussa kohti testaajaa kun ei muualle päässyt :D Lopuksi kun puhuttiin, se kävi makoilemaan lelun kanssa, ja välillä retuutti sitä vielä lisää keskenään. Se makoilu oli melko ihailtavaa minusta, malttoipas!

Kokonaisarvio:

"Paju on erittäin avoin ja ystävällinen koira, joka tutustuu vauhdikkaasti uuteen tilaan. Koira on erittäin hyvin motivoitunut tehtävistä ja ruuasta. Koira keskittyy tehtäviin hyvin (ei kuitenkaan "erittäin hyvin", kiihtymys haittaa alussa). Eleosuudessa ja sosiaalisessa oppimisessa koiralla keskittyminen rakoilee kiihtymyksen takia. Sylinteritestissä Paju osoittaa hyvää itsehillintää. Kiihtymyksestä huolimatta koira hillitsee itsensä hienosti. Paju lukee hyvin ihmisen eleitä, mutta ensimmäisessä eleessä (käsiele) koira ei kiihtymykseltään ehdi katsomaan, mitä pitäisi tehdä. Vartalonkierto sen sijaan menee täysin oikein. Tilaan liittyvä ongelmanratkaisu, V-aita, oli Pajulle helppo. Pajulla on mahdottomassa tehtävässä enemmän itsenäinen ongelmanratkaisija, mutta se pyytää myös hieman apua tehtävän ratkaisuun. Paju painaa namikonetta sosiaalisen oppimisen tehtävässä, mutta osuu nappiin vahingossa. Laitteen käyttöä se ei opi ajan puitteissa, sillä kiihtyessä ei jää mieleen, että mitä tapahtui mistäkin. Leikki on täysin valmis palkka koiralle. Koira pitää sekä vetoleikistä että haluaa myös palauttaa lelua. Pajulla on melkein pelkästään vahvuuksia testissä. Vireen hallinta on kuitenkin pieni haaste ja siihen kannattaakin todella kiinnittää huomiota jatkossa. Sen kun saa valjastettua kunnolla käyttöön, niin tulee hyvä. Toisena havaintona: ohjaajaan suuntautuvaa strategiaa kannattaa vahvistaa. Siitä on hyötyä harrastuksissa. Mukavia hetkiä pennun kanssa!"

Kotona se sitten sammuikin enkä ole koskaan nähnyt sitä niin väsyneenä. :D Tunnin mittainen koirien huvipuisto oli hänen mieleensä! Kyllä parasta näissä on se, kun on testannut monta omaa koiraa, niin vertailla niiden tekemisiä toisiinsa.

Linnan juhlissa

Osallistuin YLEn nettisivuilla itsenäisyyspäiväteeman "mitä onnellisuus sinulle merkitsee" -kuvakisaan. Tiesin heti minkä kuvan haluaisin laittaa, joten etsin sen.

Päädyimme YLEn nettisivuille, ja sen jälkeen ajattelin että se oli siinä. Siellä luki että kuvia näytetään tv-lähetyksessä ja julkaistaan netissä joten ajattelin että se oli vähän niinkuin jokotai. Yllätys oli melkoinen kun illalla alkoi tulla viestejä että "te olette telkkarissa!!" 😄 En itse katsonut koko Linnan juhlia mutta onneksi se näkyi jälkeen päin Areenasta. Hetkemme julkisuudessa, jännää miten hyvä mieli tällaisesta tulikin, kun koko Suomi katsoi meitä. Toivottavasti tunnelma tavoitti.

Tottiskoulutuksessa

Pitkällisen vatuloinnin ("viitsiikö taas maksaa jos saakin vaan paskat niskaan") jälkeen lopulta ilmoitin Lakin toko/tottiskoulutukseen. Olen käynyt samalla kouluttajalla joskus 10v sitten tokoilemassa töppösen ja Sienen kanssa ja hän oli oikein mukava, joten luotin siihen. Pääasiassa jäikin oikein hyvä mieli, joskaan muutamaa juttua en ostanut: en esim koskaan aio laittaa koiralle ketjupantaa ja alkaa nyppiä siitä vaikka se edistääkin. Kouluttaja EI kehoittanut tempomaan vaan näytti todella pienen sormien liikkeen, hihna menisi ohjaajan selän takaa oikeaan käteen. Mutta en silti aio alkaa nyppiä sitä siksi että se seuraa sellaisessa paikassa mihin olen itse palkan suunnalla sen saanut. Yksi osallistuja kielsi koiraansa paljon haistelusta ja minusta siinä ei oikein ollut mitään pointtia, kun koira olisi kaivannut minun silmääni enemmän kaasua eikä vain jankuttamista, ja siitä jäi vähän paha mieli. Muuten kokonaisuutena oikein kiva päivä ja me niin tarvittiin tällaista onnistumista tähän saumaan.

Pakkasta oli -15 ja sen takia jätin muut kotiin, ja Lakki oli pakko viedä häkissä sisälle halliin, vaikka olisin ollut huomattavasti enemmän mukavuusalueellani jos olisin voinut pitää sen autossa. Se ei ole montaa kertaa ollut hallissa vieraiden koirien kanssa tai ylipäänsä, ja se ei myöskään ole montaa kertaa ollut häkissä odottamassa yhtään missään. Pentunahan sitä ahdisti häkit ja kaikki tilan rajaaminen hirveästi.No, Lakki ylitti kaikki odotukset vaikka itse olin melko kauhuissani nähtyäni miten ahdas eteinen on, ja vaikka se aluksi hieman puhisi mökistään kun muut toi koiria sisälle, se kuitenkin asettui nopeasti. Häkkinaapurin koira vinkui melkein koko ajan eikä Lakki välittänyt siitä mitään. Treenikentän äänet sitä välillä kuumotti melkoisesti ja se saattoi vähän kitistä omassa mökissään, mutta kokonaisuutena olin todella tyytyväinen. Mudit ja odottaminen ei ole mikään helppo yhdistelmä muutenkaan :p

Ekalla kierroksella tehtiin seuraamista. Lakki oli aivan normaali itsensä ja vaikka minua jännitti, keskityin siihen että käyttäydyn normaalisti meidän kaavan mukaan ja kehun kunnolla. Otin sen ensin peitolle ja siitä aloitus ja sitten näytin missä meidän seuruu menee nyt. Saatiin muutama vinkki palkkaamiseen, pitäisi nyt mm. opettaa kainalopalkka tai lelu roikkumaan liivistä ja oma vapautus millä saa itse ottaa sen - nyt palkkaan sen vähän liian eteen. Koiran pitäisi hypätä suoraan ylös eikä etuviistoon ylös. Lisäksi junnaan aivan liikaa ja alettiin pidentää seuruuta niin, että 10-20 askelta, perusasento, kehut, uudelleen liikkeelle, jne ja vasta 3-4 tällaisen pätkän jälkeen palkka. Seuruukäskyn käyttämisestä tuttu mutta unohtunut huomio että sitä pitää käyttää kehuna! Toista siis käsky aina kun palkkaat ja kehu sillä. Lakki reagoi siihen pysähdyksissä korjaamalla ja hieman hermostumalla, eli se ei ymmärtänyt sitä kehuksi vaan ihmetteli miksi toistan käskyä kun se on jo sivulla ja eikö se kelpaa. Tämä menee treenaamalla varmasti ohi.

Toisella kierroksella katsottiin esteitä ja noutoa, tai puhuttiin vain noudosta, ja sieltä tuli vinkki että niskalihaksia kannattaa jo alkaa treenata isoja kapuloita varten. Lisäksi oivallus siitä että koiran pitäisi olettaa läpijuoksua ja vauhtinoutoa ja loppuasento otetaan vain joskus, eikä päin vastoin. Esteillä kerroin miten olen tehnyt ja muutettiin kupille lähetys niin, että koira istuu, sen takana on toinen kuppi, ja toiselle puolelle viedään toinen. Ohjaaja siirtyy sivuun ja lähettää eka hyppyyn ja sieltä koira palaa sille toisele kupille. Näin saa aina menopaluun yksin treenatessakin, ja sivusta katsomalla on hyvä tarkailla tekniikkaa ja kokeilla minkälaiset matkat oma koira tarttee hypylle. A oli täyskorkea ja tajusin vasta lopuksi että eihän Lakki oli tehnyt sellaista koskaan edes omalla kentällä, vain loivempia, mutta tulipa nyt sekin korkattua. Hyppy oli tumma ja varmaan noin 60cm, ei kolautellut mutta ei se kauhean nättiäkään ollut, ainakaan ne ekat toistot.

Kouluttaja kysyi että missä luokassa me ollaan tai että kai me ollaan ainakin BH tehty jo, eikä meinannut millään uskoa kun sanoin ettei todellakaan :D Hän näki Lakissa työkoiran jonka kanssa ei pitäisi pipertää pikkujuttuja vaan antaa sille suurempia linjoja eli pidentää reilusti sitä seuruuta ja tehdä esim. koko kaavaa, vaikka sitten autetusti, mutta paljon treenejä missä tehdään kaikkia liikkeitä. Jotta se pääsee kunnolla tekemään. Lakki on kuulemma hyvin liikkuvainen ja sellainen että se nauttii kropan käytöstä, ja hän niin näkee meidät 3lk jäljillä ja kehoitti hoitamaan ensi vuonna luokat pois alta että koira pääsee tositoimiin. Se kuulemma ottaa ihanasti mun kehut vastaan ja vaikka sanoin aluksi että tää on mun eka lelukoira ja mulle se on ollut vaikeaa, ja pyysin että kommentoi mun palkkaamista ja kaikkea ihan vapaasti, niin kuulemma hyvältä näyttää sekin ja hyvin rakennettu koira.

Suurin oivallus tuli kotimatkalla. Lakki taas seuruun välissä kieri katollaan lelunsa kanssa. Ei se ole vain hassu tapa, jota truu vietti-pk-ihmiset ei ymmärrä ja tuomitsee että "väärin leikitty". Tottakai on hyvä ymmärtää saalisvietin teoriaa ja tuntea kaava "oikeine" vaiheineen, mutta ei sen pitäisi olla sen enemmän oikein palkattu kuin joku muukaan tapa. Lakin kieriskely ei ole vain hassu juttu joille osa nauraa ja osa arvostelee, se on hyvin tärkeä mittari sille että koiralla on hyvä, luottavainen, turvallinen ja onnellinen olo. Se ei tee sitä, jos sitä jännittää jokin sisäinen tai ulkoinen asia tai kaikki ei ole ok. Jatkossa siis jos saan kuulla siitä jotain irvailua, pitää yrittää muistaa sanoa, että sori mutta tämä on parasta mitä tämä koira voi kentällä esittää, enkä muuttaisi siitä yhtään mitään. <3

 

 

Mulla on tuo kukka kuivatettuna maljakossa mun pöydällä. Ajatella, että viimeisenä päivänäsi sä todella pidit sitä suussasi. Ihan kuin koskemalla tulppaanin palasia voisin vielä koskea sua.

 

Välillä pelkäsin että unohdan jotakin. Enemmän ehkä pelkään nyt, etten koskaan unohda mitään. Pysty antamaan anteeksi elämälle ja pääse tapahtuneesta yli. Katkeruus myrkyttää kaiken. Peittää alleen myös kaikki ne hyvät muistot. En halua muistella mitään, koska se tarkoittaisi sen myöntämistä, että sinä todella olet ikuisesti poissa. Kuvia ei katsota eikä videoita avata. Kipu on niin huumaava että olen täysin haluton edes yrittämään.

 

###

 

Oon ollut loppuviikon saikulla kurkkukivun ja täydellisen äänen menetyksen takia. Kuumetta ei ole joten jaksaisin kyllä mutta kaikki on ihan helvetin hankalaa kun ei voi puhua. Eihän niitä voi päästää edes metsään kun en voi tarvittaessa kutsua luokse.

 

Yksi päivä muistin että onhan mulla koirapilli. Junnuja ei vaan ole opetettu siihen mutta ehkä ne tulee töppösen mukana. Koin elämäni shokin kun Lakki kyllä todella selkeästi on opetettu pillille. Mä en vaan muista sen ekasta keväästä paljoa mitään. Tämä sama kävi kun tässä joskus selasin omia videoitani youtubessa. En tiennyt että se osaa niin paljon koiratanssitemppuja, siis en todellakaan muistanut ollenkaan että pentuna oon opettanut sille sellaisia. Koira kyllä muisti kaiken kun kokeilin niitä, vain mulle se on yksi musta aukko. Pelottavaa, hirveän pelottavaa. Mitä muuta olen unohtanut?

 

###

 

Mummolla olisi ollut kuun alussa synttärit. Mullakin oli, meillä oli lähekkäin. Ensimmäinen kerta ilman sinua ensin. Mulla on avain mummon asuntoon ja haluaisin käydä siellä vielä penkomassa tavaroita ja istumassa mummon kiikkustuolissa, mutta ehkä se on viimeinen kerta ja jos sitä vaan ei tee, on vielä aikaa jäljellä.

 

Aikaa? Aika loppuu, aika loppuu aina. Mikään ei ole niin varmaa kuin että se loppuu, ja sen jälkeen jäljellä... ei ole mitään.

Kuulumisia

Mun läppäri vetelee viimeisiään ja pelkästään sen aukeamiseen menee ainakin vartti, niin ei vaan ole aikaa eikä intoa paljoa mitään sillä tehdä. Eikä sitä oikein mihinkään muuhun kuin blogin kirjoittamiseen ja kuvien käsittelyyn tarttekaan, muu hoituu puhelimella, niin olen tosissani harkinnut tartteeko mun edes ostaa uutta. Jos vaan lopettaisi blogin, eikä niitä kuviakaan ole järkkärillä vissiin sitten vaelluksen (kesäkuussa!) paljoa otettu. Järkkärikin pitäisi päivittää. Mutta jos nyt vielä... mä nyt kuitenkin tykkään kirjoittaa, se jäsentää omia ajatuksia kivasti. Liityin kyllä juuri instagramiin ja se vaikuttaa ihan hyvältä paikalta säilöä kuvia, ja kirjoittaa niihin enemmän tai vähemmän. Siitä selviää kännykällä.

Edellisen päivityksen jälkeen mainitsemisen arvoisia tapahtumia on ainakin rallyn alkeiskurssi, jonka lähtötasotestin läpäisimme (mitään se ei osannut mutta kontakti on vahva). Odotin kurssia innolla, koska oli sikahauskaa kerrankin vain mennä ja tehdä kun joku muu olisi suunnitellut kaiken. Koin pienoisen pettymyksen, koska kurssi on tyypillinen rallykurssi ja siellä paljolti imutetaan rataa, missä ei ole mun mielestä päätä eikä häntää. Kun ihminen osaa niin paljon kuin minä, niin tuskin nyt missään alkeiskurssilla mitään uusien ajatusten ilotulitusta on luvassa, vaan kyllä ne seuraamiset ja maahan menot opetetaan kuten tähänkin asti. Ajattelin sitten vaan, että otan kurssin häiriön kannalta. Pajua vaan ei häiritse yhtään mitään silloin kun hänellä on tehtävä kesken ja ruoka tuloillaan. Sitä on voinut alusta asti pitää siellä irti. No ei se hukkaan ole silti mennyt, hän on myös opetellut että jos jossain on esim rähäkkää, otetaan kontakti ohjaajaan, eikä mennä poliisiksi paikalle tai huudella kauempaa kannustusta.

Sain kurssilta myös inspiksen opettaa sen maahan menon, mitä en ollut ollenkaan saanut houkuteltua esille ja minkä kanssa olin jo menettää hermoni. En kyllä saanut mitään uutta vinkkiä mutta päätin vain yksi ilta että jo nyt on v*ttu kun oon paljon vaikeampia asioita saanut koirille koulutettua, ja päätin etten vaan luovuta ennen kuin se onnistuu. Perusasentoa tai imuttamalla seuraamista se ei ole tehnyt kotona yhtään kertaa, mutta muutama kurssikerta on selkeästi painunut sen päähän ja jotain se on kyllä vahingossa oppinut vaikka imuttaminen onkin mulle sellainen kirosana. No, rehellisesti en kyllä ole yhtään innostunut rallysta vieläkään ja ehkä nyt kun ollaan saatu matot takaisin lattialle ja voi palata keittiötreeneihin, alan opettaa sille ennemmin tanssitemppuja.

Nosen vkt-kurssilla olin. Toisin kuin muissa lajeissa (paitsi agissa?), siihen kuuluu pakollinen harjoittelu, eikä vaan yhtä vaan kaksi kertaa. Yhden sain jo tehtyä oman seuran kokeessa mutta toinen jää hamaan tulevaisuuteen. Sinänsä ihan typerää ettei harkintaa käytetä, kun on meitä jotka on järkänneet elämänsä aikana varmaan satoja eri lajien kokeita ja on muun lajin vkt ja nosessakin oon tehnyt kaikkea muuta paitsi käyttänyt sitä tulosohjelmaa. Se käytiin nyt läpi mutta vielä pitää harjoitella yhdessä KEK-kokeessa ja hommata sinne ajoneuvoja ja laatikoita... ihan kun en olisi aika monta kertaa niitäkin jo ollut järjestäjänä hommaamassa. Voi luoja. Ensi vuonna tulee muutenkin olemaan se ongelma että on kaksi ykkösen koiraa, niin kiinnostaa hirveästi vielä uhrata jotain kokeita harjoittelulle. Sen pitää olla kakkosen koe niin kirpaisee vähemmän jättää väliin.

2lk sisäetsintäkoe siis oli ja harjoitteluni ohessa pöne sai olla nollakoira. Vähänkö hän oli onnellinen kun täysin ilman aikarajoituksia sai vaan etsiä <3 Se on ihan erilaista, se aikapaine tosiaan sen jännityksen tekee. Päivän päätteeksi otin myös junnut treenaamaan ja he oli ihan sikahienoja.

Pöne kävi lääkärissä ja koepäivän jälkeen (dopingsäännöt koskee myös nollakoiraa) illalla aloitin sille sekä gaban että Norocarpin. Pöne ei ole syönyt normaalisti, mutta ei sen suusta löytynyt mitään vikaa, eikä verikokeissakaan ollut mitään. Muutama arvo ihan ylä- tai alarajalla mutta vielä viitteissä. Se siis tulee syömään ja on nälkäinen kuten aina, eli ongelma ei ole ruokahalun puute, mutta ruokailu kestää liian kauan. Se saattaa nostaa pään kesken kaiken ylös kupista ja muutaman kerran se jätti puoli annosta Lakille, mikä on todellakin täysin ennenkuulumatonta. Se ehkä vähän muklaa puruluita puolelta toiselle. Toisaalta treeneissä se kyllä söi ja kokeilin myös syöttää samaa nappulaa kuivana kädestä; menee normaalisti toisin kuin lisien kanssa kupista. Epäilin jo että se on saanut e-vitamiinin yliannostuksen ja tietää sen itse eikä halua sitä enää, kun oon lorottanut kaikille muillekin E:tä kun Paju on saanut sitä pallin takia. Joku sitten heitti närästyksen ja sekin voisi olla. Ell ei oikein osannut muuta kuin antaa kipulääkkeet ja kehoittaa palaamaan asiaan jos se ei auta ja ongelma jatkuu. No ongelma taisi ratketa kun muutin sen ruokintaa vähän, mutta muuten en ole nähnyt koirassa mitään vastetta. Se sai tässä taas sellaisen kipukohtauksen kerran kun oltiin tulossa anopilta kotiin. Näin jo pihassa että nyt se köyristää selkää tosi voimakkaasti ja seisoo jalat allaan, ja portaissa se sitten hiljaa vinkui koko matkan. Kuuri oli päällä jo joten en tehnyt mitään, sillä on ollut näitä muutama kerta elämänsä aikana. Tämäkin meni ohi ja seuraavalla kerralla rapussa ei mitään ongelmaa. En oikein tiedä mistä se tulee. En minä tiedä onko se kipeä ja pitäisikö sen syödä loppuelämä sitä gabapentiiniä. Olen taatusti kyylännyt kulmakarva kurtussa koko ajan, enkä mä näe siinä yhtään mitään muutosta kuurin jälkeen tai ennen sitä, ja on se sitä nyt jo pari viikkoa syönyt että pitäisi alkaa vaikuttaa. En mä haluaisi sitä turhaankaan lääkitä, varmuuden vuoksi, vielä?

Hieronnassa kävi mudit ja pönellä oli yllättäen kaikkein kipein toinen lapa ja olkapää. Sillä oli viimeeksikin etuosassa jotain, mikä on tosi outoa, kun se takapää on aina ollut se heikko lenkki. Lakki oli ihan sikanätisti, sillä vähän reisissä kireyttä, hoitui helposti. Lakin hieronnassa oleminen on jotenkin tosi lohdullista. Se on pentuna ollut joitakin kertoja mukana kun pöne on käynyt, ja alusta asti ollut sitä mieltä että hieroja on jees tyyppi ja käynyt kerjäämässä rapsutuksia. Pöne on ehkä ollut hyvä esimerkki ja sitten vain se, että koira on saanut olla sivuroolissa ja tehdä mitä haluaa. Tämä oli sen toinen hieronta eikä tartte yhtään miettiä että entä jos se ei anna käsitellä, se on ollut tosi lunki. Ihmeellistä että sama koira sitten murisee lääkärissä ja pelkään että sen kaikki harrastukset jää ilman koekäyntejä koska se ei selviä siruntarkastuksesta, ei anna koskea ja pakottaessa alkaa murista. Se ei ole paljosta kiinni että se saisi hetken aikaa ja toteaisi että tämä on ihan ok. Se ei ole perusluonteeltaan toki mikään avoimen sosiaalinen koira, mutta se on kuitenkin ihan eri tavalla kiinnostunut vieraista ja utelias menemään haistelemaan heitä, toisin kuin pöne, jolle kaikki vieraat on aina olleet hyvin yhdentekeviä. Mutta sitten siinä on se alkukantainen villieläin joka ahdistuu heti jos siitä tuntuu että sitä aletaan pakottaa enempään kuin mihin se itse on valmis. Se on vain vähän hitaasti lämpenevä. Antaisin paljon jos keksisin miten saisin sille opetettua jonkun "ei hätää, tämä on ok" -signaalin, jotta se voisi luottaa siihen ja saataisiin noi sirujutut sujumaan. Eihän se koira niitä kokeita kaipaa mutta minä kaipaan, ja mun sielu itkee verta jos kaikki kaatuu tähän. Jotenkin en nyt vieläkään näe itseäni pakottamassa sitä kuten pönelle aikoinaan tehtiin, vaikka välillä mietin, että ehkä tarkoitus pyhittäisi keinot ja että jos sille tartteisi kerran vain sanoa että tuo ei ole sallittua, ja koko ongelma olisi tiessään. Voi äääh.

Paju on nyt 7kk ja puuttuva palli kelluu edelleen pippelin vieressä eli ilmeisesti se on se nivuskanava. (En ymmärrä näistä mitään, en ole koskaan ajatellut, että kivespuutos voisi koskea mua.) Vituttaa kuin pientä eläintä, eihän se sieltä enää tule. Toisaalta yritän ajatella, että sain tosi kivan koiran kaiken jonon ohi ja sain sen tosi halvalla. Ehkä on parempikin ettei se koskaan pääse astumaan niin se ei vaikuta meidän elämään tai koirien laumasuhteisiin tai mihinkään. Mutta se pitää poistaa ja oon jo sata kertaa käynyt läpi vaihtoehdot, siis poistetaanko vaan se väärässä paikassa oleva joka aiheuttaa kasvainriskin ja jätetään se normaali, vai poistetaanko molemmat. Pönen vanhojen päivien virtsanpidätysongelmat saattaa johtua kastraatiosta tai saattaa vissiin olla johtumatta, niiden lisäksi pelottaa että kun tollasen pikkukoiran ruokinta on muutenkin melko vaikeaa niin jos se lihoo ihan palloksi ja voi syödä ruokalusikallisen päivässä. Vituttaa, miksei se vaan voinut tulla?! Mun seuraava koira niin on narttu kaikkien näiden urosten ongelmien jälkeen.

Laumasuhteista puheen ollen Paju otti tässä taas pöneltä selkäänsä oikein kunnolla. Tämä on käynyt pari kolme kertaa ennenkin, ja kyseessä on ruoka tai se että pönellä on tyhjä kuppi tai kongi tms (täysille pentu sentään ymmärtää olla menemättä) jota se tyrkyttää täytön toiveissa ja Paju ryntää paikalle "kato vau mistä löysit tollasen, mitäs meillä tässä on". Pönelle se tyhjäkin kongi on ihmisen lähellä melkoisen arvokas resurssi ja kun sillä on melko puutteellista se viestintä niin sehän ei mitään varoita vaan niittaa iholle tulleen idiootin välittömästi. Paju kyllä alistuu ja huutaa kuin syötävä, mutta pöne meinaa jatkaa vaan mylläämistä. Lakkikin kokeili murkkuna pari kertaa onneaan mutta lopetti, mutta jokin Pajussa epäilyttää mua että se ei kyllä tule ottamaan opikseen ja vuoden päästä se voi olla sitä mieltä että enpäs luovutakaan.

Tällä kertaa sitten löysin myös melko ison reiän Pajun niskasta. Siinä on jo rupi ja pihkavoiteella sitä on hoidettu, mutta taitaa olla ensimmäinen kerta kun mun koirat rei'ittää toisiaan, eikä ole mitenkään mukava tunne. Keräsin tyhjät kongit ja kupit pois lattialta ja pitää nyt taas yrittää olla tarkempi. Eihän se pöne saata vuoden päästä enää edes elää, mutta kaveri sanoi hyvin; koirat kyllä soveltaa oppimiaan kaavoja myös muihin yksilöihin ja eihän nyt minkään koiran ole hyvä oppia tappelemaan, tuollaisen juntturan terrierin varsinkaan. Lakin kanssa niillä onneksi edelleen menee erittäin hyvin, enkä usko että mitään ongelmia tuleekaan, kun toisen maailmaa pyörittää ruoka ja toista se ei juurikaan kiinnosta. Ehkä minä voisin olla sellainen resurssi mistä voisi tulla sanomista, mutta onneksi musta riittää kaikille.

Mitäs vielä... HaunPaikan reissusta on tuossa alla oma postaus. Sitten ollaan vähän jäljestelty, Lakki on tehnyt pari alokasluokan mittaista jälkeä ja hyvin pelittää. Käytiin kerran myös pellolla ja todettiin että voisi olla ihan hyvä käydä useammin kuin kerran vuodessa.

Ai niin ja jänisasiat! Paju ei edelleenkään osaa istua käskystä tai yhtään mitään muutakaan, mitä tässä iässä todellakin vissiin jo pitäisi, mutta luokse se osaa tulla. Kun koulutan luoksetuloa, se on jotain ihan muuta kuin että huudellaan koiraa olkkarista keittiöön ja kuvitellaan että nyt se osaa sen. Ihan pentuna käytin kadulla kulkevia ihmisiä joista pentu sekosi, ja annoin sen rynnistää vähän matkaa heitä kohti ennen kuin kutsuin. Samaa on tehty myös apparin ja ruokakupin kanssa kentällä. Vääristä valinnoista ei seuraa mitään, mutta on tärkeää että tilanne on kontrollissa ja koira ei todella saa sitä mitä se tavoitteli. Tottelemisesta seuraa iso palkka. On ollut raakaa jauhelihaa ja ties mitä paskaa taskussa, mutta aivopesu on aika tärkeää tässä vaiheessa ja koiran pitäisi ehdollistua siihen että kutsusta seuraa jotain IHANAAAA; ihan kiva ei riitä. Tavoittelen sitä että koira kääntyy ilmassa kun kutsu käy ja että se tulee niin kovaa että meinaa kaatua turvalleen.

Pikku hiljaa oon alkanut tehdä samaa riistan kanssa. Meidän takapihan nurmella asuu iso jänis ja se on ollut loistava avustaja. :D Linnut on kanssa hyviä. Aluksi kauempaa mutta kun onnistumisia tulee, etäisyyttäkin pitää lyhentää ja haastaa koiraa yhä lisää. Muutama päivä sitten tämä projekti koki melkoisen huipennuksen tositilanteessa metsässä, koirat irti. Jostain lähti iso lintu ja jo ennen kuin ehdin päättää yritänkö edes kutsua, Paju veti liinat kiinni ja äkkikäännöksellä täysiiii kohti ohjaajaa. Voisi sanoa että silloin kun luoksetulon vihjeeksi muodostuu riista itsessään, eikä ehdi edes huikata kutsua väliin, ollaan jo aika pitkällä.

Riistavietti kai kuuluisi rotuun mutta itsekkyyttäni ajattelen vain omaa yksilöäni, enkä kyllä koe mitään syyllisyyttä että aivopesen sitä näin. Mun kanssa sillä on paras elämä jos hallinta pysyy tällä tasolla ja se saa olla vapaana. En myöskään usko että jos koiralla on suunnaton riistavietti, kukaan mahtaa sille paljoa mitään. Onneksi ei ole. Ja onneksi on tuo suunnaton ahneus, jos ohjaajalla ei ole mitään millä saa koiran ratkeamaan nahoistaan, niin vähän on pelimerkit vähissä.

Lopuksi muutama random kuva puhelimesta vain siksi että mun puhelimet tuppaa aina hajoamaan ja mitään varmuuskopioita ei tietenkään ole missään: