PK:a

Olipas viikko! Lumet sulaa silmissä ja päivisin on ollut 10-15 astetta lämmintä ja täyttä aurinkoa. Lunta on kyllä edelleen aukeilla paikoilla niin paljon, että saappaat saa olla jalassa, mutta kyllä se häviö häämöttää jo.

Maanantaina piti olla kimppanosetreenit, mutta tullessani töistä kotiin koko eteinen oli vuorattu löysällä paskalla. Ilmoitin heti etten tule, käytin koirat ulkona ja aloin pesemään mattoa ja seiniä. Mulla on jo pitkään ollut epäilys että nappulasäkissä on joku vika ja tuote on mennyt pilalle, monesta eri syystä; epämääräistä oksentelua, mahat on löysällä, Lakki ei suostu syömään lainkaan. Nytkin ne oli saaneet sitä ja lensi roskiin loppusäkki. Samaa merkkiä on toinen avaamaton säkki, mutta ei ole tehnyt mieli kokeilla silläkään. Kyseessä on Racinel joka tuossa taannoin muuttui, ainakin säkkien ulkonäkö ja nappulan ulkoinen olemus. Sisällöstä en tiedä, en ole jaksanut perehtyä asiaan, mutta jos se näyttää erilaiselle niin eihän se täsmälleen samaa voi olla. En voi käsittää minkä takia niitä tuotteita pitää muuttaa! Maailmassa on ihan järjetön määrä eri koiranruokia ja aika usein kun muutat, asiakkaat lähtee. Tulee toki varmasti uusia mutta kenen etu sellainen poukkoilu oikeasti on? Minusta on ollut työlästä löytää nappulaa joka kävisi kaikille - vähäisen kulutuksen takia en todellakaan osta jokaiselle koiralleni omaa merkkiä. Tärkeää olisi myös että sitä saisi helposti netistä tilattua, ja että se ei myöskään maksa saman verran kuin oikea liha kun sisältää kuitenkin kaikkea paskaa täyteaineena.

No ei ollut mitään tarttuvaa vaan paskan tulo loppui siihen ulkoiluun, joten paineltiin parin tunnin päästä metsään. Lakille oli lyhyt jälki, ehkä 10-15m välein neljä keppiä, ja odotellessa tein esineruudun. Minulle tyypillinen kaistale noin 15x50m, siellä oli kolme esinettä (takakulmissa, keskellä). Otin Lakin ensin ja ajattelin että kuvaan sen työskentelyä. Se on tehnyt koko ekan vuoden esineruutua niin, että lenkillä jätän koirat odottamaan ja niiden nähden teen ihan kapean kaistaleen ja vien sen päähän esineen. Sillä on tosi kova motivaatio ja se homma hyvin hanskassa, mutta nyt päätin että lopetan sen ja teen vain kokeenomaisia eli koira ei näe alueen tekoa. Se on kuitenkin aivan eri asia ja alkoi arveluttaa jäädäänkö me ikuisesti sitten jumiin noihin apuihin. Epäilin että se olisi vähän kuutamolla mutta vielä mitä, vauhtia oli ihan saakelisti. Videossa on 57s pätkä kun koira juoksee jossain ihan hemmetin kaukana näkymättömissä, sitten katkaisen sen hetkeksi ja laitan heti päälle, ja 43s pätkän päässä se saa hajun ja tuo mulle esineen.

Jokaisen itseään kunnioittavan harrastajan pitäisi olla huolissaan että vauhtia on enemmän kuin järkeä ja että nenä ei ole auki, mutta ollakseni rehellinen mun teki mieli kaatua selälleni ulvomaan huutonaurua. Niin järjettömän rakas kuin Sieni olikin, sen kanssa monen asian harrastaminen oli melkoista epätoivoa. Esineruutu oli yksi juttu, josta se ei koskaan oppinut tykkäämään, ja koiran lähetyksen jälkeen piti aina pidättää henkeä ja toivoa että jaksa nyt vielä vähän ja löytäispä se nyt pian. Jälkeen päin en edes tajua miten jaksoin niin kovasti yrittää. Lakki on sen jälkeen aivan mieletön terapiakoira, koska se todella nauttii ihan kaikesta tekemisestä ja jaksamista ja energiaa riittää. Ei tarvitse tekohengittää, ja se jos mikä on ihan valtavan liikuttavaa.

Jäljen se ajoi muistaakseni ihan hyvin. Pikkupentuna jäljen kanssa oli ongelmia kun asiat ei menneet ollenkaan niin kuin olin ajatellut. Se tuntui vähän sellaiselta tahmalta jatkuvasti enkä osannut päättää panostanko peltoon vai metsään (keppeihin). Onneksi syksyllä saatiin onnistuneita keppikaistaleita edes muutama ja talvitauon aikana on selkeästi tapahtunut kehitystä, nyt keväällä se vaan lähti oikealle jäljelle. En siis enää laahaa askelia tai tee mitään kaistaletta vaan normaali askellus.

Tiistaina eri paikkaan samanmoinen esineruutu, ja nyt jäi vahva epäilys että se vaihtoi esineitä kirmaillessaan taas hyvän tovin jossain ihan hornan kuusessa. Tai ei välttämättä vaihtanut mutta kävi bongaamassa useamman ennen kuin kerkesi lähteä palauttamaan yhtään minulle. Jälki ei mennyt sen paremmin; samanlainen oli sekin kuin eilen ja koira kyllä ajoi sen tosi tarkasti muttei reagoinut yhteenkään keppiin mitenkään! Olin ottanut ne taskuun vasta jälkeä tekemään mennessäni, ja ne oli litimärkiä, joten ehkä haju ei kovin hyvin tarttunut niihin. Ekan ylityksellä ihmettelin vain että oho, toisella kohotin kulmiani että nyt kyllä jarrutan vähän enkä päästä sitä jättämään loppuja, mutta kolmoseen se ei reagoinut mitenkään niin hölmöä olisi itse alkaa himmata että katsos nyt siitä. Nelosella meinasi alkaa savu nousta korvista, mutta hillitsin itseni. Kepit on vaikea asia; en vieläkään oikein tiedä mitä olisi koulutuksen kannalta järkevää tehdä, jos ne jää. Lakki ajaa vielä aika rauhallista vauhtia ja sillä on minusta hyvä keppimotivaatio, keppien kautta kouluttamalla niin juuri pitäisikin olla. Päätin sitten, että palautan koiran jäljen alkuun ja kokeillaan uudelleen. Töppönen ei ole koskaan sellaista tehnyt eikä se lähde kertaalleen ajetulle jäljelle, kun joskus olen kokeillut, mutta tiedän että sellaista käytetään ja se voisi olla ihan selkeä tapa kertoa että pitää olla tarkempi ja nyt ei ollut hyvä suoritus. Lakki lähti ihan samalla innolla kuin ekaakin kertaa ja selkeästi oli tarkempi - lopetin toisen kepin jälkeen kun se oli ne kaksi ekaa sieltä mulle nostanut.

Keskiviikkona ennen tottiskoulutusta tottistelin itse. Lakilla on nyt vähän joku "ikä" ja se kyllä keskittyy tekemiseen, mutta palkatessa alkaa mulkoilla ympäristöä, mikä on vähän ärsyttävää. Meidän treenit on muutenkin tosi lyhyitä ja intensiivisiä mutta pitää ehkä vielä pitää se kiireisenä myös lelun kanssa, niin ei kerkiä kyttäillä mitään.

Torstaina oli yhdistykselle pitämäni hakualkeiskurssin eka kerta. Oltiin vain parkkipaikalla ja Lakki sai toimia demokoirana palkkaamisessa. Kurssilaisia oli viisi ja olin varannut kahdelle irtonameja, yhdelle mössöä, ja kahdelle lelupalkan. Maalimiehen tehtävä oli kutsua koiraa ja sitten palkata se, opeteltiin siis sitä kunnollista palkkaamista mikä on lajissa kaiken a ja o. Lakki ei niinkään ollut vieraista ihmisistä millänsäkään, mutta ekana oli irtonameja ja se juuri ja juuri suostui närppimään niitä. Tokan kanssa leikki, kolmoselta söi mössöä ja se oli parempaa kuin Naturikset, nelosen kanssa taisi olla taas niitä irtonameja eikä siitä tullut mitään kun evvvk, ja vikalla sai leikkiä. Kyllä se nyt selkeä päätös jättää ruokapalkka pois kaikesta; esineruudussa ja jäljellä sillä on jo ollutkin lelu. Pentuna se ehdollistui ruokaan hakumetsässä eikä silloin halunnut leikkiä siellä, ei edes loppupalkkana, mutta se oli näemmä silloin se.

tää ei söis näitä

Perjantaina oli metsäjälkitreenit porukalla. Meitä oli neljä, ja tehtiin toinen toisellemme jäljet. Olin pyytänyt että mun jäljen tekijä ottaa kepit puoli tuntia ennen taskuunsa, jotta ne tällä kertaa olisi ainakin kunnolla hajustuneet. Muuten oli kyllä hauskaa kun tämä olisi eka vieraan tekemä jälki, ja mistä sen tietää lähteekö se edes ajamaan sitä... jäljestä tuli taas maaston takia vähän lyhyt, eli se sama about 15m väleillä neljä keppiä. Jälki vanheni 1,5h, koska tehtiin välissä esineruutu, siihenkin se helppo 15x50m ja tällä kertaa mulle vain yksi esine, ettei ole mahdollista vaihtaa. Olin mukana tallaamassa mutta esineeseen en ollut koskenut. Lakki teki ihan sikahienon suorituksen eikä mistään vallattomuudesta ollut tietoakaan :)

Jäljen alussa meillä oli säätöä, olen vain tuonut sen jäljelle vinosta kulmasta ja antanut sen itse reagoida siihen ilman mitään käskyjä. Nyt se jäi vähän odottamaan että mitä nyt tehdään ja siinä säätäessä kerkesi nostaa koipea janalle :D Kehoitin sitten että jälki ja siitähän sitä sitten lähdettiin! Ekan kepin ilmaisi hienosti, samoin toisen. Jälki oli merkattu alusta ja lopusta ja näin kyllä loppumerkin koko ajan, mutta välissä en tiennyt miltä puolelta jäljen tekijä on minkäkin puun kiertänyt. Kolmoskepin paikkeilla näin että koira alkoi haahuilla ja jostain syystä annoin sen edetä niin. Lopulta sillä oli pää jonkun eläimen paskan päällä ja se jäi tutkimaan sitä, jolloin kehoitin että jälki! Se siirtyi heti metrin parin ja otti jäljen ja jatkoi siitä. Hauskaa, että sana vaikuttaisi olevan ymmärretty, Lakki on aika tarkka sanoista. Kolmonen jäi tämän takia mutta vikan kepin ilmaisi taas hienosti. Siitä se ura urkenee, oli tosi hauskaa olla vieraalla jäljellä ja alkaa opetella uuden koiran ohjaamista :) Kyllä silläkin meinaa se jälki viedä ja vauhti alkaa kiihtyä, mutta opetan sen varmasti samanlaiselle tuntumalle kuin töppöisenkin, kun oon siitä tykännyt. Nyt pitäisi ehdottomasti saada selvästi pitempiä jälkiä, keppimotivaation tappaa parhaiten se kun niitä on jatkuvasti. Keppien väli saisi heittämällä olla ainakin sen 50-100m, jotta koira ehtii myös jäljestää välillä, eikä keppikeskeytys tule koko ajan.

Ennen yhteistreenien alkua olin ehtinyt tehdä syrjään pönellekin jäljen, 200-300m neljällä kepillä. Se muhi kaikkinensa yli 3h kunnes lopuksi menin pönen kanssa sinne. Pöne oli aluksi ehkä vähän hämillään, varsinkin jäällä menevä 15m pätkä heti alussa oli tosi vaikea, ja hetki sillä kesti kalibroida nenä jäiseen sammaleeseenkin. Sitten sitä mentiin ja joku oli hyvin, hyvin onnellinen <3 Pitää järjestää aikaa niin että ehtii aina sillekin tehdä. Esineitä se aina on saanut myös nostaa mutta hän kyllä edelleen rakastaa myös jäljestää, ja nykyään olen vilpittömästi sitä mieltä, että mielenvirkistys on ihan yhtä arvokas tavoite kuin joku koesuoritus.

Lauantaina ajeltiin toisen yhdistyksen vuosikokoukseen Mäntyharjuun, ja oli kaverin kanssa sovittu totitkset sinne vieraalle kentälle. Oli taas varsin kuuma päivä ja Lakki nuupahti ekan kierroksen seuruutreenissä aika lailla. Otin välillä pönen ja palauttaessani sitä autoon Lakki huohotti edelleen todella kovaa. Siirsin sitten auton ihan kunnolla syvään varjoon ja istuskelin vähän aikaa katsomassa, niin kyllä se siitä tasoittui. Se tekee kaiken niin kovaa että pitää oikeasti vähän muistaa varoa, ekat lämpimät päivät on aina muutenkin raskaita ennen kuin elimistö taas sopeutuu. Noudot ja eteenmenot näyttää kivoilta ja lopuksi se teki vielä elämänsä ekan yhteispaikallaolon Taigan kanssa, jota hän luuli ystäväkseen Viljaksi (he ovat kultaisianoutajia) ja oli niin kiusallinen tilanne että namit putosi suusta, mutta lelu kelpasi kyllä. Paikallaoloa on tällä viikolla tehty vieraissa paikoissa 10 askelta / 10-20 sekuntia eli se on todella lapsenkengissä, mutta mielentila on juuri oikea ja se on jo iso voitto, koska alku oli ylläripylläri kiihtyvän koiran kanssa varsin työlästä ja joskus pikkupentuaikoina epäilin hetken ettei tästä tule koskaan yhtään mitään.

Kokouksen jälkeen Lakki sai etsiä kaverin pihassa pari eukalyptusta, mutta tarhoissa olevat haukkuvat koirat oli vähän liikaa ja aivot oli jossain ihan muualla. Eipähän ole nosea paljoa nyt tehtykään, eikä tulla tekemään - kyllä pk on vaan niin meidän juttu <3

Sunnuntaina koulutin nosea ja ryhmien välissä ajattelin paikata eilistä sekoilua ja se sai etsiä pari, ne meni hyvin. Ei se mitään ole unohtanut kuitenkaan. Saa nähdä, jos tässä saadaan pari omaa koetta pidettyä, niin kaipa sitä pitää taas vähän muistutella sitäkin lajia. Pääpaino nyt ehdottomasti tulee olemaan maastoissa ja ulkokenttätottiksissa. Vepestäkin oli yhdistyksessä puhe ja alustavasti lupasin viime syksynä että voisin tällä kaudella ottaa toisen ryhmän vetääkseni, mutta ei mulla kyllä riitä aika. Tartteisin aika monta vapaata iltaa lisää. Lakki voidaan kouluttaa vepen soveen kuten Sieni aikoinaan, hyvin pitkälti mökillä omalla porukalla.

Olipa kerran kevätpäivä

 

Kuulumisia

Viikko sitten havahduin siihen että meillä oksennetaan paljon. Liikaa. Milloin oli kotona läjä ja sitten töppöinen pari kertaa lenkilläkin kävellessään vaan aivan yhtäkkiä alkoi oksentaa. Milloin tuli keltaista vaahtoa, milloin jotain epämääräistä keppi-ruoho-sörsseliä ja milloin juuri syödyt makkarat ja jotain mustaa mönjää niiden ohessa. Soittelin heti pääsiäispyhien jälkeen lääkäriin, mutta kuten aina pyhien jälkeen, joka paikka on ihan tukkeessa eikä saatu aikaa aamupäiville (iltavuoroviikko). Kyllähän sitä hätätilanteessa on sitten pois töistä ja ottaa ihan millaisen ajan saa, mutta viimeisin yrjö oli tullut sunnuntaina ja tiistaina ajattelin että no katsotaan nyt päivä tai pari. Epäilin että sillä on joku sisäelin menossa, tai syöpä tai jotain, niin samapa tuo sitten selviääkö se mulle muutamaa päivää aiemmin vai myöhemmin. Sen mahassa on myös joku outo möykky, siitä sanoi jo hieroja joskus aikaa sitten, ja nyt mun käsi osui siihen kanssa. Se tuntuu selvimmin kun koira seisoo, vasemmassa kyljessä viimeisten kylkiluiden alla. Siis todellakin kylkiluiden sisäpuolella, ei ihossa. Siinä on vähän niinkuin pieni kuhmu. Sekin tässä päivien myötä kutistui ja pitää etsimällä etsiä. Koira on kuitenkin muuten virkeä ja syö hyvin jne, niin jotenkin nyt vain... antaa olla. Mulla on sellainen olo että jatkoajan jatkoajan jatkoilla mennään ja loppu tulee äkisti. Se tulisi ihan yhtä äkisti vaikka kävisin nyt selvityttämässä mikä se on, 12,5v monisairasta koiraa kun ei enää missään tapauksessa alettaisi leikkaamaan, vaikka sellainen olisi mahdollista.

Pissivaivakaan ei ole kaikista fyssarikäynneistä ym huolimatta täysin poissa. Oon nyt noin kerran viikkoon pessyt niiden pedeissä olevat lakanat ja sillä mennään. Suoraan sanottuna toivon että sille tulee jotain muuta mikä sen vie, eikä mun tarvitse miettiä montako vuotta kusirallia jaksaa katsoa...

Puhun siitä kuulemma jotenkin tunteettomasti ja kylmästi. Niin, suru on takuulla hyvin erilaista kuin se Sienen kanssa oli, ja jos mun olisi mahdollista jälkeen päin herättää heistä jompi kumpi henkiin, ilman epäilyksen häivääkään se olisi Sieni. Ei se tarkoita sitä että niitä molempia ei olisi rakastettu juuri sellaisina kuin ne ovat olleet, tai että kumpikaan olisi parempi. Sieni kuoli täysin luonnottomasti, äkisti, ja kesken kaiken. Töppöinen on vanha koira, joka tämän talven aikana on suorastaan hiipunut, ja elämä vaan on sellaista että se alkaa, kestää ja päättyy. Kyllä hän on ollut monin tavoin huikea pieni mies, ja on helpottavaa että yhden shokin jälkeen toisesta luopuminen käy paljon armollisemmin ja on aikaa sopeutua siihen, että nyt hän on vanha ja väsynyt ja sitten häntä ei enää ole.

Eihän kukaan tiedä vaikka se eläisi vielä vuosikausia.

Olen kauhuissani miettinyt mitä sitten teen, kun häntä ei enää ole. Lakki tarvitsee kaverin ja minusta koirat nyt vaan on pääosin laumaeläimiä. Minä en välttämättä kuitenkaan tarvitse toista harrastuskoiraa, mutta tuntuu hassulta ottaa koiralle koira. Se tuleva käyttö vaikuttaa myös rotuvalintaan ja tuntuu todella työläältä ja vaikealta miettiä jotain aivan uusia, seurakoiramaisempia rotuja. Toisaalta maltanko sitten kuitenkaan olla treenaamatta ja alkaako harmittaa joku "täytekoira" jonka ainoa tehtävä on lämmittää tissiväliä. Kirsikkana kakun päällä en yhtään jaksaisi uutta pentua, mutta ei myöskään ole inspistä ottaa mitään potentiaalista ongelmakoiraa kodinvaihtajana. Voi luoja.

Lakki on vihdoinkin alkanut vähän aikuistua ja se kauhea remmissä kiskominen usein tasoittuu jo aika nopeasti. Se on myös lenkillä alkanut esittää sellaisia sekunnin mittaisia "mitä nyt tehdään?" -kontaktinottohetkiä aiemman säheltämisen sijaan. Olen tosi vähän palkannut sitä ulkona mistään, koska olen halunnut välttää ettei siitä tulisi pönen kaltaista niska kenossa taskua kärkkyvää eläintä, vaan remmilenkit pysyisi koiran aikana ja se haistelisi ja tekisi koirien juttuja. Lakki ei myöskään ole siitä ruuasta kiinnostunut ja jos sille joskus onkin namin antanut, se ei jää kärkkymään lisää, vaan painelee menojaan. Tässä valossa on tietenkin selvää että se ei kauheasti ohjaajaa katsele. En tiedä mistä tämä nyt sitten johtuu mutta ei se oikeastaan ole huono.

Meillä on nyt aika erikoinen tilanne; kukaan ei hauku ovikelloa. Pöne ei kuule ja Lakki ei ole koskaan tajunnut että niin kuuluisi tehdä. Eipä se kellokaan nyt kovin usein soi, lähinnä siellä käy Wolt-kuski. Täysin käsittämätön tilanne kahden mudin taloudessa!