MESHYV87

”Upea koira ja mielettömän hieno suoritus”, joku ventovieras tuli sanomaan. Mutta sydän itkee verta – sen kerran kun koira on rallykokeessa täydellisessä vireessä, ohjautuu kevyesti, ei ääntele pihahdustakaan ja sitä seuraamista vaan voisi jatkaa ja jatkaa, pitää sitten ohjaajan pilata valiotulos. Eteen seisomaan tulossa se jäi lämpässä vajaaksi ja palkkailin vähän yli, niin hän sitten radalla päätti tehdä tunnollisesti vähän yli, päätyi mun ja kyltin väliin ja peruutti sen yli. Siitä yhteensä -4. Yleisö sanoi, että takaperin kyltin yli hyppäämisestä pitäisi ennemmin saada lisäpojoja, mutta niitäpä ei tässä lajissa jaeta, virhe mikä virhe. Sitten joku niinkin helppo kuin tulppaani vasemmalla, uusin sen kahdesti ja silti säätöä ja siitä yhteensä -9. Ostetaan parempi ohjaaja. *itkumio*

Rally on laji, joka vaatii ohjaajalta hirveästi; pitää tiedostaa kaikki omat pienet eleet ja olla huitomatta vahingossa, ja toisaalta jos kisatilanteessa näyttää että koira tarttee normaalia enemmän apua, pitäisi olla todella nopea päättämään koska ja miten sitä autetaan että saatais tehtävä pelastettua. Rally myös suosii matalaviettisiä rauhallisia koiria, jotka ei kerkiä säätää niin paljon ja niin äkkiä, ja koska kontaktia ja intensiivisyyttä ei arvostella, valiopisteet voi saada kauhealla laahustussuorituksellakin. Jos nyt aloittaisin pennun kanssa, kouluttaisin ehdottomasti kaiken vain sanallisille vihjeille, ja silloinhan suorituskin pysyisi paremmin kasassa korkeammassakin vireessä. Töppönen oli kuusivee ja jo TVA ja KVA kun se rallyn aloitti, ja sillä on aivan liikaa niitä käsimerkkejä käytössä. Lisäksi henkkoht mä vaan oikeasti tykkään enemmän korkealta ja kovaa -meiningistä, ja vaikka voisin, en muuttaisi sua. Voi rakas pieni 12v hullupää. <3 Ei susta tule valiota, mutta ei se mitään, kyllä kaikki tietää ilmankin miten huikea harrastus- ja kisakaveri olet ollut. Se tunteen palo näkyi tänään yleisöön asti, ja ne kehut lämmitti mieltä tosi kovasti.

Video tässä ja kuva arkistojen uumenista

PS. Menin ihan helvetin aikaisin, kun katsoin vaan että tuomari seisoo yksin valmiina. Unohin että sillä on ne kuulokkeet ja se sanelee kyllä edelleen edellisen arvostelua :D! Sitten en tiennyt saako koiraa kytkeä enää uudelleen ja poistua kehästä niin pojotimme tyhminä siellä. Ei se mitään, oli paras lähtökin pitkään aikaan. Video näyttää just niin hyvältä kuin se tuntuikin. Miksi oi miksi oon tällainen tunari itse?!

****

Lakki kävi palkintojen jakoa odotellessa kentällä kanssa - tärkeintähän on oppia ekana se vika osuus ;) Pitihän sitä vähän pöhkiä kun MEIDÄN KENTÄLLÄ oli ihan saakelisti ventovieraita. Se kyllä nopeasti toteaa tilanteen ja lopettaa sitten. Sen jälkeen hän sitten nujusikin Viljan kanssa, ja vähäksi aikaa kun vein sen erilleen, leikki mun kaa aivan kuten aina (häiriintymättä koira- ja ihmismäärästä tai haikailematta takaisin Viljan luokse). Reipas pentu. :) Yksi tuttu hakuryhmän täti sai ulvomista samalla kun mudi oli hänen naamallaan, ja paria vieraampaa vasten seisomalla hän kerjäsi nameja. Varsin onnistunut keikka.

Hieronnassa

Pojat kävi aamusta hieronnassa. Halusin myös Lakin tsekattavaksi, kun se veti vaelluksella sen viikon ihan sekona, eikä taida riittää kahden käden sormet laskemaan niitä kertoja kun se törmää puuhun, kuuluu "hhhnnnggggf!" ja ralli senkun jatkuu.

Jokseenkin kiusallista kun ei oikein etukäteen yhtään tiedä, miten pentu suhtautuu. Mä en enää tiedä ollenkaan onko tää yksilö "pidättyväinen", "arka", "epäsosiaalinen" vai mitä. Onko se edes mikään kiinteä ominaisuus koirassa vai voiko siihen vaikuttaa kokemuksilla?

Hieroja oli ovella vastassa ja huikkasi moit, mutta pöne joka tietää tasan tarkkaan mihin ollaan menossa, oli vielä pää puskassa kuseksimassa ja Lakki oli edellä. Sehän sitten oli sitä mieltä että no moikka vaan, täältä tullaan, vaikkei koskaan ole nähnyt hierojaa eikä käynyt heillä.

Sisälle se sitten kävi ensi töikseen naamalla asti pussailemassa, söi viihdykkeeksi varatun puruluun parissa minuutissa ja oli sitten kohtuullisen rasittava 3/4 siitä ajasta, kun töppöinen otettiin ensin malliksi. Huomaan ettei kukaan ole opettanut sille pois, käy siihen eikä mitään muita näitä arjen käskyjä, mitä arvostaisin kovin.

Lopulta se viimeiset viisi minsaa ehkä malttoi ihan nukkua. Mutta sitten vaihdettiin koiraa ja hänhän taas riemastui niin että paikoillaan oleminen, mitä se on :D Joku vartti me sitä jaksettiin siinä yrittää hieroa. Alkoi olla ihan hysteeristä selällään kierimistä ja kaiken puremista. Namien kanssa se kyllä pysyi, mutta sitten se kyttäsi sitä ruokaa niin että oli kireänä kuin viulunkieli. Jännä oli myös huomata, että edelleen jos sitä meinaa alkaa väkisin pidellä ja runtata että nyt oot siinä, sitä alkaa ahdistaa. Ajatella että mäkin olen joskus ollut se, joka on vaan opettanut nuo kyljellä makuut niin että kielletään nousemasta ja runnotaan sen verta että menee perille. Nyt en halua pakottaa sitä ollenkaan. Mielettömät muskelit on ja pennuilla vaan on niin uskomaton palautumiskyky, sanoi hieroja. Ei siinä siis mitään vikaa ollut, mutta ennen ensi kertaa meidän pitää "vähän" harjoitella paitsi oman vuoron odottamista, myös kyljelleen rauhoittumista.:D

Pönessä oli vähän kaikkea pientä, mutta pääosin paremmassa kunnossa kuin yleensä. Ihme juttu, ihan samaa sanoi fyssari kuukausi sitten. Voiko kaikki tuo pennun törmäily, repiminen ja roikkuminen tehdä sille näin hyvää :p

Tiivistelmä

Pe 31.7. pennun silmät oli yön aikana aivan räjähtäneet, ja koska reissuun lähtö oli tiedossa, kiikutin sen heti lääkäriin. Vähän jännitti miten pakotan, jos omaehtoisuustreenit ei kanna ja pentu ei ole yhteistyöhaluinen. Klinikalla vielä selvisi että kysessä on mieslääkäri, ja minä se siinä psyykkasin itseäni että älä petaa epäonnistumista, kyllä tää sujuu. Pentua jännitti, mutta lääkärillä oli tosi kivasti aikaa ja pentu sai tutkia huonetta kun me vasta juteltiin. Käsittely meni ihan supernätisti, pentu istui pöydällä ilman että kukaan piti kiinni ja oli sillä vähän sellainen sieninen "en nyt oikein tiedä tästä, mutta tee nyt mitä sun on tehtävä" -altakulmain-ilme, mutta kaikkinensa ylitti kyllä kaikki odotukset miljoonakertaisesti. Silmissä ei mitään isompaa, joten kortisonitippakuuri. Silmätippojen kanssa kotona siitä omaehtoisuudesta oli kanssa valtavasti hyötyä; jos koiraa yritti ottaa päästä väkisin kiinni, siitä ei tullut kuin painia, mutta jos siitä ei pitänyt lainkaan kiinni, meni ihan tosi nätisti. Kuudesti päivässä niitä laiteltiin, niin tulipahan harjoiteltua.

La pentu lähti porukoiden kanssa mökille ja äitikin sai sille tipat oikein hyvin ohjeiden perusteella laitettua. Sunnuntaina oon käynyt pönen kanssa rallyilemassa, ei mennyt kovin hyvin. Maanantaina sitten äiti teki vielä puolikkaan etätyöpäivän ja isä oli lenkittänyt pentua, että saadaan se väsytettyä, että se jaksaa olla kahdeksan tuntia autossa. :D Valitettavasti varattu mökki olikin kuuden mökin mökkikylä, ja kun me joskus kymmenen maissa illalla tultiin, kaikissa muissa oli jo joku. Ei siis päässyt pentu pihaan juoksemaan, mutta ihan tosi hienosti jaksoi silti olla. Menihän siinä useampi tunti kun saunottiin ja pakattiin vikat kamat. Aamulle jäi vielä vajaa 4h ajamista ennen kuin oltiin Tuntsalla. Kuvakertomus omana linkkinä.

Silmät parani hyvin ja vaelluksella lämpimässä olleet tipat meni sitten oireettomien päivien jälkeen roskiin. Pöne täytti 12v torstaina. Ei ollut kakkua, emmekä laulaneet. Kakku tarjoiltiin mökissä Kuusamossa. Alla muutama äitin ottama kännyräpsy:

Ti 11.8. oltiin ohitustreeneissä, ja tuntui että pentu on muutenkin aivan metsittynyt ja pöhkimistä riitti. Se oli varmaan myös väsynyt ja kaikkea ja söikin tosi nihkeästi. Loppuviikko elettiin vain töihin paluuta ja muistuteltiin arkirytmiä. Muutaman namijäljen tein, ei syönyt ja hermo meni. Keppiruudut sujuu paljon paremmin.

Perjantaina oli Kätköjen ilta. Kyseessä oli viisi nosepiiloa, ja jokaisesta sai aina koordinaatit seuraavalle alueelle. Mies suostui lähtemään mukaan ja hyvä niin, koska suoraan iltavuorosta en olisi uskaltanut jättää pentua yksin kotiin (työpäivät menee hyvin, mutta en ole koetellut onneani edes kokeilemalla jaksaako se olla heti uudelleen rauhassa makoillen. Epäilen suuresti.), ja muutenkin oli kivaa ottaa sekin mukaan, kun se eukaa osaa etsiä. Yksin koko hommasta ei olisi tullut mitään, ihan jo siksikin, että meidän perässä tuli jo seuraava koirakko ja tehtiin aina niin, että otettiin toisella puhelimella kuva koordinaattilapusta ja mentiin kauemmas sitten kirjoittamaan ne toiseen puhelimeen google mapsiin. Yhdellä puhelimella tämä olisi ollut tosi hankalaa. En ole koskaan käyttänyt koordinaatteja enkä tiennyt miten niitä kirjoitetaan osoitekenttään, niin oli aika säätöä. Siinä sitten vielä kaksi koiraa, joista toinen ei osaa kävellä hihnassa mitenkään nätisti. Mies sai myös pitää toista sillä aikaa kun etsin toisen kanssa. Pöne etsi aina ensin ja kun tiesin missä piilo on, Lakkikin sai tehdä vähän rajatumman alueen. Sitten vasta kaivoin piilon ja uudet koordinaatit esiin. Oli ihan sikahauskaa ja mieskin innostui niin, että voi kuulemma joskus uudelleenkin lähteä :D Oli vielä kertonut seuraavana päivänä omassa harrastuksessaan kavereilleen tästä, ja kaikki oli olleet ihan ihmeissään miten ne koirat voi a) osata sellaista ja b) haistaa niin hyvin.

Tunti meillä meni palloillessa ja samalla tuli ihanan pitkä kaupunkikävely. Teki pöhinää taas aloittelevalle pennulle tosi hyvää käydä kunnolla ihmisten ilmoilla. Lopuksi kaikki muut haaveili saunasta ja siideristä mutta eräs, no eräs ei ollut vielä lainkaan väsynyt... :D

La 15.8. olin peltojälkiyksärillä. Olin etukäteen kuvaillut tilannetta ja että haluaisin kuulla jos on vielä joku kikka mitä en ole tajunnut, ja että toivon että saan lopullisen tuomion että unohda tämä nyt toistaiseksi jos tästä ei tule mitään. Tallasin 30 askelta suoraa, alkuun ja loppuun kasat, kuten olen kotonakin tehnyt. Pentu oli ihan reipas ja kävi vähän haistelemassa koutsia, ja sitten mentiin. Hän halusi pitää liinan itsellään jos luotan sen hänelle, ja sanoin että ei tää tästä enää huonommaksi mene joten siitä vaan :p No, pennun perkele teki klassiset eli kun ajat huitsinkuuseen hakemaan apua kun meillä on tällainen ongelma - ja sitten mitään ongelmaa ei enää olekaan.

Se teki yhteensä kolme samanlaista jälkeä, ja kaksi vikaa ajoin itse. Kehitys oli huikea; ekalla tuli pari katkoa ja se jäi vinkumaan, mutta mitään sellaista taivaanrannanmaalari-tunnelmaa ei ollut lainkaan vaan se ihan oikeasti halusi sitä ruokaa sieltä. Olin pitänyt sen normaalia vähemmällä ruualla sekä to, että pe, joten sillä oli nälkä. Sitä on kurjaa "nälättää" kun se on niin hoikka muutenkin, mutta eka diagnoosi tosiaan oli se, että ei ylensyöneenä pellolle. Kun hän nyt ei ole mikään possuahne, sillä pitää olla oikea nälkä kun se sinne pellolle viedään. Jos se on illalla syönyt normaalisti, seuraavana iltapäivänä sillä ei vielä todellakaan ole se nälkä. Eli selvästi pitempi väli.

Lakki on myös todella herkkä tuntumalle, ja jos veto jää yhtään päälle, se menee kuulemma saalisvietin valtaan ja lakkaa syömästä. Mä en ole osannut ajatella asiaa näin, mutta selitys kyllä tuntuu järkevältä. Harjoiteltiin siis kaksi vikaa jälkeä liinan käyttöä; löysätä pitää niin että naru roikkuu ihan kunnon koukulla, ja sitten heti jos meinaa ohittaa, kiristetään nopeasti muttei kovasti. Kehutaan äänellä heti kun alkaa etsiä askelta. Tää yksilö pitäisi saada ajamaan löysillä.

Ehdittiin sitten vielä jutella ja olihan hänellä kaikenlaisia tarinoita omasta koirastaan. Vaikea laji se on tuokin.

Su ajettiin sitten toisaalle hyppytekniikkakoulutukseen. ja se oli kyllä melkoinen pettymys. Pentukin oli ihan pihalla kuin lumiukko, eikä homma oikein toiminut kun se ei tavoitellut palkkiota, mutta monta asiaa olisi voinut tehdä toisin. Luulin että ohjaaja menee esimerkiksi aina aluksi kutsumaan koiraa, mutta me tehtiin vaan vapautuksena edessä olevalle palkalle, ja Lakki ei tajunnut siitä oikein mitään. Se vähä mitä se nyt teki, niin hyvin kesken kehityksen on - ihanko totta, alle 7kk pentu... sille pitäisi opettaa joku etäpalkka, tai sitten käyttää vaikke targetia josta saa palkan minulta. Se vaan on sellainen, että sille palkkaamiseen liittyy oleellisesti se sosiaalinen toiminta, pelkkä palkka itsessään ei oikein oo mitään. Kirjoitin mä muutaman ajatuksen ylös ja pentu kävi pimeässä hallissa, jossa oli todella reipas. Muutoin aika turha reissu ja harmitti.

ihme paikka tää

Onneksi sunnuntai-iltana oli hakutreenit, ja tiistaina toiset. Olen ruvennut kutsumaan pentua maalimiehiltä käymättä siellä itse, ja viimeeksi tehtiin myös pari sellaista että menin, siirryttiin yhdessä L-pistoa ja jätin koiran ukolle pideltäväksi, ja kutsuin sen sitten keskilinjalle. Toki siis pääasiassa yhä menen ja haen koiran normaalisti. Lakki on myös harjoitellut maahan menoa purkille, niin hauskaa kuin se katollaan maalimiesten sylissä möyriminen onkin, en halua siitä tapaa.

Sunnuntaina opetin sille kotona, että kun nenä osuu eukalyptukseen, mennään maahan.

Maanataina käytiin kentällä, molemmat nosetti ja eilen ilmaisut aloittanut pentu teki tosi hienoja ilmaisuja ihan itse! Pöne teki rallya (paljon paremmin kuin aiempi treeni) ja Lakki pääsi lopuksi kahden vieraan koiran kanssa samaan aikaan kentälle. Sillä oli 10m jälkiliina perässä, koska en luota siihen, etteikö se yrittäisi jonkun luokse. Koskaan se ei ole yrittänyt, mutta juuri siksi se ei voi sitä osata, kun ei sitä ole treenattukaan. Jos edellisenä päivänä oli jotenkin nihkeä ja vaisu pentu, niin nyt se leikki ihan jäätävän hienosti ja oli todella mukana myös namihommissa, ja ihan tosi hyvä mieli jäi. Yhtään ei toisten hommia kerinnyt vilkuilla, vaan keskittyi omiin, onhan sillä huikeat irti, istu, maahan ja pujottelu. :D

Keskiviikkona nosea raviradalla. Oli jotain +27 ja kaikki nuupahti hetkessä. Oli myös vähän liikaa väkeä ja jotenkin meni taas pasmat ihan sekaisin, kun neuvoin yhtä uutta ja sitten Lakin piti tehdä eri juttuja kuin pönen. Lakki kokeili ekaa kertaa laatikoita, eikä se tajunnut ollenkaan, vaan pyrki vaan läheisille seinille ja kalusteille. En halunnut ohjata sitä kädessä haistelemaan laatikoita, niin annettiin olla, pitää opettaa ne erikseen. Maahan menot ei kauhean hyvin toimineet, ei myöskään maahan-käsky, eli ei se nyt oikeasti asioita opi yhdessä illassa kotona.

Keskiviikkona ennen nosea käytiin kentällä, kaveri napsi kuvia. Alla olevat (c) TK:

Järki, että tää uusi blogger on kauhea. Puhelimella aivan mahdotonta kun painikkeet ei vaan näy, ja koneellakaan en saa kuvia tottelemaan. Kirjoitustila on aivan liian ahdas siinä missä otsikko ja muut vie kolmasosan näytöstä. Ei saatana kun kaikkea pitää aina muuttaa ja "parantaa".