3kk

Tuo poikain takana oleva lampi, jonka jäällä Sieni juoksi viimeisen lenkkinsä, on jo sula. Ei enää uutta kevättä, ei yhtään kesää, ei vaelluksia, ei suuääniä. Ei sinua. Ei koskaan enää sinua.

Siitä on nyt kolme kuukautta.

Ei vaan voi käsittää asian lopullisuutta.

On hirveää samalla kaivata niin kauheasti ja toisaalta tiedostaa, että jos sinä eläisit, ei olisi Lakkia. Pentu on parasta lääkettä suruun, se kokee maailmaa niin täysillä ja sen onnellisuus on niin vilpitöntä ja valtavaa. Te olisitte niin pitäneet toisistanne, teissä on paljon samaa. Lakki todellakin on perinyt nimen lisäksi jostain jotakin sienistä.

Muistatteko?
"Silloin kun Sieni sairastui, tiesin heti, että annan mun seuraavan pennun nimeksi Lakki. Ei se päähine, eikä 'lucky', joskaan merkitys ei toki lainkaan haittaa. Lakki niinkuin se sienen yläosa. Pennusta ei vielä ollut tietoa.
Mun suurin toive on, että se perii nimen lisäksi jotain sienistä, yli genetiikan rajojen ja normaalin maallisen järjen. Että sillä on paljon omia hassuja tapoja ja että siitä kasvaa maailman parhain pieni ystävä.

Silloin kun näin että sinulla on vähän niinkuin lakki vinossa, tiesin sydämessäni heti, että olen löytänyt sinut. "

Lakin ensimmäinen telttayö

Minulla oli syksyllä aivan järjettömän ikävä Pöyrisjärven vaellusta. Siis se tuntui niin viiltävältä kivulta, etten muista ennen sitä koskaan kaivanneeni mitään tai ketään niin kovasti. Se oli jotenkin aika järjetöntä, eihän mikään estäisi palaamasta samaan paikkaan joskus uudelleen, ja muutenkin ei kai ihmisten ole normaalia sillä tavalla ikävöidä mitään maisemaa. Tosin maiseman lisäksi ikävä koskee aina sitä itse vaelluksella olemista, se on vaan niin... täydellinen, kokonainen kokemus.

Nyt jälkeen päin on helppoa sanoa, että ehkä kohtalo tiesi, että se jää meidän viimeiseksi yhteiseksi reissuksi. Siinä missä minä surin pöneä ja mietin usein reissun päälläkin, että voi olla, että tämä on viimeinen kerta, kohtalo vain järjestelikin asiat vähän toisin.

Nyt on helppo myös sanoa, että onneksi en silloin tiennyt, että paluuta ei enää ole. Että se todellakin jäi meidän viimeiseksi reissuksi.

Voi kultaisin, kultaisin Sieni.

Syöte 2015

Kilpisjärvi 2018

Evo 2019

Pöyrisjärvi 2019

Ylläs-Pallas 2014

****

Tämä kuva on mökiltä nyt viikko sitten.

Viimeinen jäälautta lähdössä auringonlaskuun.

Puhuttiin siinä joku ilta Sienestä, ja mies sanoi, että hän uskoo sen olevan hengessä mukana meidän touhuissa. Oikeasti se oli eläessään mukana aina kaikessa.

Aamulla se lautta oli poissa.

En voinut olla ajattelematta, että ehkä se oli Sieni ekat päivät katsomassa meitä, ja sitten sen piti lähteä.

****

Minun piti olla su-ma-yö teltassa Heinolassa, mutta koska asiat lähti menemään pieleen jo aamusta, ja koska olin oikeasti kylmissäni lopetellessamme heseruokamme abc:n pihassa, päätin ettei ole yhtään energiaa lähteä etsimään parkkipaikkaa ja jalkautua ventovieraaseen metsään ja sitten se pentukin pitäisi väsyttää eikä voi vaan kaatua suoraan telttaan. Ajoin siis suoraan kotiin. Jätin kamat autoon ja menin heti ma-ti-yöksi kotikulmille, paikkaan jossa olen kerran yöpynyt pönen ja Sienenkin kanssa. Laitoin teltan kuitenkin vähän eri kohtaan. Autolta kävelee sinne vain 15-20min, joten pistin teltan pystyyn ja kävin vielä kävelemässä erikseen jonkun pienen kierroksen, että sain pentua juoksutettua. Normaalistihan vaelluksella koirat on päivän ulkoilusta niin poikki, että niitä ei paljoa tartte patistaa nukkumaan, mutta mikään 20min kävely ei kyllä ole sellainen että olisin uskonut että nyt pentuni haluaa nukkua. Haluan että teltassa opitaan rauhoittumaan ja paljon parempi on edesauttaa sitä kaikin keinoin, sen sijaan että väkisin vain yrittää runnoa tahtonsa läpi. Siispä hyvän mittainen kävely alle. Pentu kävi teltassa ennen kuin sain sitä edes pystyyn, mutta tuli kyllä samalla vauhdilla sieltä uloskin. Vähän se oli ehkä ihmeissään tai jopa kevyesti epäileväinen, tuntui siltä että se ei halua että lukitsen sitä telttaan. Pöne oli tietty kanssa heti teltassa ja ehti murahtaa sieltä, että painu helvettiin. Sitten kun oikeasti rupesin vetäytymään sinne itse, ja sanoin Lakille että joo kyllä me ollaan menossa tuonne ja nyt pitäisi ruveta nukkumaan, se oli vain että aijaa okei, tuli sisälle, kävi osoitettuun paikkaan, söi vielä iltanappuloiden päälle possunkorvasuikaleen (ähky auttaa myös nukkumaan!) ja kävi nukkumaan.

En ottanut korvatulppia siksi, että herään sitten yöllä varmasti heti jos pentu alkaa levottomaksi ja haluaa ulos. Vahinko makuupussilla ei olisi kauhean kiva. Illalla se ehti pari kertaa pöhkiä jollekin linnun tms äänelle, ja vähän mietin että näinköhän mä herään yöllä siihen että se saa jonkun hullunkohtauksen. Pöne, niin ärhäkkä kuin onkin vahtimaan, ei onneksi lähde tollasiin sekoiluihin lainkaan mukaan. Pöne murisee vain syystä, ja oravat ja sellaiset ei ylitä uutiskynnystä lainkaan (tosin sitten kun se murisee, sitten tuppaa metsässä pelottamaan itseäkin...). Kahdeksan maissa vetäydyttiin siis telttaan, minä makasin vielä pari tuntia kuuntelemassa lintujen ääniä, se on vaan niin rentouttavaa ja kevät on paras aikaa olla teltassa juuri siksi. :) Koska teltassa ei ole sallittua säätää eikä härvätä, koirat rupesi silloin jo yöunille. Joskus kymmenen maissa nukahdin itse. Puolen yön aikaan heräsin ja päätin käyttää pentua pissalla. No ei pissinyt ei, olisi alkanut käpyleikin, niin äkkiä sisään ettei se liikaa virkisty. Viiden maissa heräsin uudelleen, pentu oli edelleen ihan umpiunessa. Koska se öisin kotona tekee vielä asiansa paperille, päätin että nyt sillä kyllä täytyy olla jo hätä, ja könysin uudelleen ulos. Tässä vaiheessa oli myös vähän kylmä itsellä, niin hilluin kuin hullu että sain veren kiertämään. Pissat se ainakin teki, ja sitten jatkettiin vielä pari tuntia unia. Silloinkin minä olin se joka heräsi, pentu olisi nukkunut edelleen. Kotonahan se alkaa aamuisin aina touhuamaan omiaan, tuntuu tajuavan että muut nukkuu joten ei koskaan kolistele tai kovasti riehu, mussuttaa vaan lelua tms. Pelkäsin, että aamulla se alkaa sitten mussuttaa reikää mun kolmensadan euron rinkkaan tai makuupussiin, mutta ehei. :) Ensimmäinen telttayö siis ylitti kaikki odotukset!

Ainoa ongelma tuli leiriä purkaessa. Pentu söi teltasta ulos heitetyt aamunappulansa sillä aikaa kun itse vasta makailin makuupussissa ja mietin nousemista. Sitten kun oikeasti aloin purkaa leiriä, lahjukset oli käytetty ja sillä oli virtaa niin saakelisti, että sitäpä ei paljoa olisi näkynyt. Koska minusta on ikävää jankuttaa eli olla jatkuvasti kutsumassa takaisin (se kyllä tuli aina), pistin sen lopulta pönen fleksiin kiinni. En siis missään tapauksessa halua että se oppii että leiripaikalla saa haahuilla kovin kauas.

"mä tiiän mikä juttu tää on, toi ei"

hyvin vähän saatiin ilta-aurinkoa

kyllä sinne ollaan menossa

eräs on aina ekana ja mieluiten mun pussissa

sisällekö..?

Sitten vielä kännyräpsyjä:

jatkoin lakin takkia :D oon kyllä vuosisadan ompelija

tein myös jalkalenkit

iltapöne

iltalakki

fleecetakin lisäksi sillä oli koirien makuupussi ja mun fleecetakki

tarkeni hyvin, pentu oli aina tosi lämmin vaikka vällyt olisi rakoilleet

sitten on aamu <3

pöne oli ihan kylmä selästä

mitäs tekisi ekana

yöllä oli pakkasta, tämä koirien vesikupista

aamiaisella

kuin myös

sitten yritetään pakata

vain toinen osaa odottaa nätisti

hyvästi leiri!

Pönessä on kyllä oikeasti joku vika. Sillä ei veri kierrä kunnolla ja se palelee ihan eri tavalla kuin Sieni tai Lakki. Ei olisi haitannut vaikka sillä olisi ollut fleecetossut mukana, ne oikeastaan oli tarkoitus ottaa mutta unohdin. Mun takki ei pysynyt sen päällä, se tuli sieltä aina pois, joten en tiedä oliko sillä kuitenkaan kylmän tunne vaikka sen selkä takkien alta, ja kintut, oli omaan käteen ihan viileät.

Kotiin tullessa Lakki kävi klinikalla vaa'alla: 6,65kg. Kotimittaus antoi 36cm. Pentu ei siis ole kasvanut viime viikosta kuin puoli senttiä ja muutamia satoja grammoja. Se on todella jalkava tällä hetkellä, selkeästi hän kasvattaa nyt vartta, ei lakkia. :D

Edu Sienenkaveri

Yläkuvassa Sieni ja Edu meidän mökillä viime kesänä. Alakuvassa Edu ja Lakki eilen. Aivo meinaa nyrjähtää mielihyvästä siksi, että ystävät periytyvät. Edu Sienenkaveri on hyvin merkityksellinen ystävä meille.

Järki että on taas ikävä Sientä. Kuvaa ei tee mieli pitempään katsoa, sen etsiminen oli jo tarpeeksi kamalaa. Puhelimessa on hirveä määrä pentuvideoita, ja joskus tässä poistelin niitä mitä en meinaa säästää. Vahingossa selasin liian kauas ja siellä alkoi tulla sienisiä videoita. Hirveää. Ei niitä voi katsoa, eikä niitä saa vahingossakaan poistaa. Pitäisi yrittää taas imuroida koko puhelimen sisältö koneelle niin saisi ne talteen ja näkymättömiin.

Päivystykseen

Sunnuntaina meillä oli sovittu A & S kanssa treenit Heinolaan. Olin ennen aamukahdeksaa metsässä, otin koirat autosta, pöne oli fleksissä kuten aina aluksi. Jotenkin se pissasi väärin, siis ei asennon kannalta vaan aivan liian moneen puuhun nosti koipea. Kumarruin katsomaan maata siitä minkä kohdalla oltiin, siinä oli ruskeita kuolleita lehtiä alla ja punaiset pisarat helmeili lehtien päällä. Sen jälkeen se sitten muuttuikin ihan  yhtä maaniseksi kuin viimeeksi, ja se taas metrin välein nosti koipea, vaikka mitään ei tullut.

Soitin päivystykseen, kukaan ei vastannut. Lompsin kierrokseni loppuun ja jossain vaiheessa päivystäjä soitti takaisin. Sanoin, että minusta koiralla on niin epämukava olo että en viitsisi odottaa maanantaihin, hän ei ottanut siihen kantaa. Päivystys oli 40km sinne suuntaan mihin olin treenaamaan menossa, ja pikaisen ynnäilyn lopputuloksena sanoin että mulla menee joku 1,5h niin olen siellä. Kävelin autolle, ajoin kotiin, pakkasin kamat kyytiin ja lähdin. Treenejä siirrettiin puoli tuntia myöhemmälle.

Useampi tunti siellä sitten meni odottaessa, oli tullut lähtö johonkin ennen kuin saavuin. Otettiin koiralta pissanäyte ja se meni pikatestiin. Ei kuumetta, ei arista vatsaa, kaikin puolin normaali muuten. Pissassa ei yllättäen ollutkaan kiteitä, lähinnä vain verta. pH oli parantunut ja normaali, olin sen viime kerran jälkeen syöttänyt sille varovasti c-vitamiinia. Edellinen oli siis helmikuun puolivälissä. Ell oli nyt sitä mieltä, että joko edellinen kuuri (5vrk) oli hieman liian lyhyt ja sinne limakalvolle oli jäänyt "piiloon" henkiin bakteereita ja ne aktivoitui nyt uudelleen, tai sitten on jokin muu altistava tekijä. Kasvaintakaan ei voi poissulkea vaikka viimeeksi ei ultrassa mitään näkynytkään. Hän antoi 10vrk kuurin samaa antibioottia ja käski noin viikko kuurin loppumisen jälkeen mennä omalle klinikalle, ottaa pissanäyte suoraan rakosta ja tarkastaa onko veri poistunut. Myös ultraus kannattaa tehdä uudelleen. Kuurin aikana ei kannata vielä mennä, koska se vääristää tietenkin tuloksia. Tai ultran voisi tehdä mutta pissanäytettä on ihan turha otattaa.

Edellisella kerralla silloinen ell käski seurata, onko virtsankarkailua. Mies sanoi tässä kerran nähneensä, kun koira makasi kotona lattialla, että sen pippelin päässä kiilsi pissatippa. Mitään isoja alleen laskemisia ei varmasti ole ollut, mutta muuten on aika hankalaa seurata koirien petejä kun näin kura-aikaan ne nyt on täynnä kaikkea eikä mitään puhtaan valkoisia mistä pieni keltainen tippa voisi edes erottua. Karkailu kuulemma altistaa tulehduksille itsessään.

joko voidaan mennä

pöne parka, aina rääkätään

127e yllätti kyllä iloisesti. Oletin että sunnuntaina kaikki laskut alkaa jollain kolmosella. :p

Nosen alkeita

Eilen illalla sain inspiksen kouluttaa pennulle eukalyptuksen. Tiedän olevani hyvin impulsiivinen, mutta se minulle suotakoon. Nenä lasiin tuli äkkiä ja jokusen sarjan pelkällä eukalla naksuteltuani lisäsin sitten tyhjän lasin mukaan. Siitäkös riemu repesi, Lakki ei voinut ollenkaan käsittää miksi toisesta lasista saa karkkia mutta toisesta ei ja sekös häntä turhautti. Lasit kaatuili, pentu kiljui ja härväsi. Naksuttelin iltanappulat loppuun ja jätin asian hautumaan. Silloin kun olen itse aloittanut koiraharrastuksen, joka paikassa toitotettiin että harjoitusta ei koskaan saa jättää epäonnistumiseen, vaan aina pitää viimeisenä saada onnistumaan. Viimeinen toisto jää muka vahvimmin koiran mieleen. (Sinänsä aika erikoista jos treenaat 19 onnistunutta toistoa ja sitten se vika menee pieleen, niin se muka pilaisi kaiken. Luulen että kuitenkin pääasiassa se mitä määrällisesti eniten tapahtuu, jää vahvimmin mieleen, toki ottaen huomioon ettei virhe ole erityisen itsessään palkitsevaa tms.)

Aamulla oli ihan eri ääni kellossa, tässä videolla toinen kerta. Pentu oli selkeästi miettinyt asiaa yön yli ja kaikki sekoilu oli tiessään. Vähemmän on todellakin enemmän. En tiedä onko aika kullannut muistot, onko mulla nyt poikkeuksellisen älykäs pentu vai olenko itse vaan kehittynyt niin hyväksi kouluttajaksi, että kaikki on yhtä ilotulitusta :D Siis jotenkin todella kevyen tuntuista saada sitä mitä haluaa.

Iltapäiväruoalla lisäsin kolmannen (eli toisen tyhjän) lasin ja se meni oikein hienosti. Tehdään nyt jokunen kierros vielä ja siirretään sitten haju pois laseista. Töppönen oli etsinyt ja ilmaissut ziljoonaa asiaa ennen kuin se tutustui noseen, ja se yleisti saman maahanmenoilmaisun itse noseenkin eli se on opetellut nosea ilmaisu edellä. Lakin ajattelin kouluttaa tarkoituksella toisin, eli sille ei tule ilmaisua vielä hyvään aikaan, palkkaan pitkään pelkästä reaktiosta. Katsotaan sitten otetaanko jossain vaiheessa ilmaisu mukaan, vai ei. Oma mielipiteeni ilmaisun tarpeellisuudesta tässä lajissa on mun huikean yhden vuoden noseurani aikana vaihdellut jo laidasta laitaan.

13 viikkoa

Lakki 13 viikkoa osaa istua sen aikaa paikoillaan, että apparin kanssa yhdessä saa lavastettua kuvan missä koirat ovat yhdessä. Maltti ei ole hänen vahvin puolensa, ja olen myös treenannut ihan todella todella vähän. Esim. sivulle tuloa se ei ole yhtään kertaa tehnyt yhtään millään tekniikalla (vadilla meinaan sen opettaa sitten kun on sen aika). Jotenkin sitä nyt jo tajuaa miten nopeasti pentuaika menee, katselin jotain videoita joita otin sen ekoina päivinä meillä ja se on jo todella eri näköinen kuin silloin oli. Minulla nyt on muutenkin tietoisesti sellainen ei-stressata-mitään -alku tämän koiran kanssa, ja olen ollut onnellinen sen kanssa metsässä, kun se ottaa päikkärit mun naamalla (sillä on joku perversio maata ihmisen naamalla, taisin jo aiemmin kirjoittaa että mukavaa kun on pippeli silmässä) ja kun se tulee kuulapäänä, korvat lintassa, moikkaamaan mua. Siinä on kaikki ja se riittää.

Oltiin mökillä la-to, ja vain öisin tarpeet tuli paperille, muuten kaikki 100% ulos. Kyllä se vaan on niin eri asia kun on oma piha. Pentu ei nähnyt hihnaa tai pantaa koko aikana. Metsässä se pysyy poispäin mennessä tosi lähellä, yleensä mun ja (fleksissä olevan) pönen välissä. Kotiin päin tullessa on kiireempi ja saattaa mennä pönen edellä. Siiville nousseesta linnusta se ei tajunnut mitään ja muutenkaan ei ole (vielä...) mitään tilanteita milloin se ei tulisi, kun sitä kutsuu. "Lakkkiiiiiiiiiiiiiiii!" olen sentään jaksanut huutaa joka lenkillä pari kolme kertaa. Myös noutamista / esineen nostoa on työstetty, tässä yksi video viikko sitten kotoa.

Btw mökillä onnistuu kivasti unohtamaan myös koronajutut, ja nyt kun oli vielä kaadettuja puita / pöllejä, niin päivät meni niiden kanssa ahertaessa. Mä pitkästyn normaalisti varsin nopeasti ja neljä viikkoa kesälomaa putkeen ei ole mun juttu, mutta nyt on tämä lomautus mennyt oikein hyvin ja tekemistä on riittänyt. Nyt tultiin taas välillä kaupunkiin. Maanantaina kävin mökkipaikkakunnan keskustassa pennun kanssa uudelleen leikkimässä Kajan kanssa ja remmilenkillä Sanin perässä, isot koirat teki samalla nosea. Noin muuten elettiin kuin pellossa siellä mökillä, eikä pentu nähnyt ketään tai mitään, mutta ei se vaikuta haittaavan.

Tässä jokunen muu video joita puhelimella olen kuvannut ja youtubeen itselleni talteen säilönyt (=sisältää sössötystä eikä ole mitään laadun huipentumia muutenkaan): pihapallon kanssa transsissa,  työhanskan varastaja, "ei helvetti"-pönen ilmeitä ja aamulenkki sienipölkynaukolla. Videolla myös kun ajattelin kuvata miten pentu ei ymmärrä varoa jäitä, ja sehän vielä ampaisi sinne paljon kauemmas kuin oli tarkoitus. Onneksi jäät suli pois, kamalaa jos se putoaisi tuollaiseen väliin ilman että kukaan huomaa, siellähän olisi sitten.

Se on siis erittäin kova kiipeilemään ja survoutumaan ihan minne vaan. Ei ole alusta-arkuuksia.

Yksin jääminen on tällä hetkellä siinä jamassa, että väsyneenä ja pönen kanssa jää todella hyvin. Jos jompi kumpi kriteeri ei täyty, vinkumista on vielä.

Ja sitten niitä kuvia:

keltakilpikivelle tuodaan pallo ja päästetään irti niin sehän valuu

sitten perään!

ja sama uudelleen ja uudelleen ja uudelleen

noniin otetaas kuva

pentua on palkattava koko ajan..

...tai se ehtii häipyä. Ja hei katso että ne koirat näkyy kokonaan mutta minä en!

odota vielä

voi prkl

mitä se tekee??

tämä olisi kannattanut jättää tekemättä

tuhannes kaivanto

pöne näyttää tältä kun se on tulossa tilusten tarkastuskierrokselta :)

korvamuotia, musta lörpähti

ei sitä palloa lenkille kyllä oteta

kevät meidän tiellä

pöne pitää tästä vapautuneesta kannosta

seuraavan illan yhteiskuva onnistui nopeammin

tämä on kyllä sellainen taistelukone (ei emme normaalisti retuuta pentuja tai mitään muitakaan koiria ilmassa)

zooplussan uimapallo on mudien suosikki

näin tämä jaksaa vetää sitä pitkään perässään, ihan yksin

jos et anna ni prkl