Tanssikisat

Pitkästä, pitkästä aikaa lähdin vähän äkkilähdöllä tanssikisoihin. Mietin kyllä hetken SM-kisoja, mutta mun piti alun perin olla se lauantai töissä, enkä nyt tiedä onko vuoden kisatauon jälkeen kovin fiksua mennä suoraan SM-kisoihin. Sitten oli tarjolla tässä Lahti ja viikon päästä Jyväskylä, ja päätin että jompaan kumpaan niistä. En ehkä kuitenkaan oikein taas saanut treenattua - kun ei ole hallia, ja maassa on loskaa, on jokseenkin mahdotonta treenata mitään ohjaaja makaa maassa -liikkeitä. En saanut edes tehnyä ohjelmaa muuten kokonaisuutena ulkokentällä, kun sienet upposi kokkareisen loskaisen nurmen sekaan eikä koira nähnyt niitä. Lopulta sitten kuitenkin ilmoitin koirat Lahteen vikana mahdollisena ilmopäivänä, viikkoa ennen koetta.

No sitten tuli tuo irtokoiraepisodi, ja pöne veti sellaiset pultit että kielsin miestäkään pissattamasta niitä mun työpäivien aikana, kun pihassa on niin paljon liikennettä ja se oli miehen kanssa karjunut suoraa huutoa jollekin. Mun kanssa se menee paljon paremmin, mutta kyllä siitä näki, että kierroksilla käydään. VAU:n hallissa on niin ahdas se eteinen, paitsi että nyt se koko areena olikin siirtynyt eri puolelle rakennusta ja eteinen oli ehkä vähän vähemmän sumppu. Päätin, että mä en jaksa sitä väkisin yrittää saada sisälle, eli jos tuntuu että se kuristuu kauhuunsa jo ovella, antaa olla ja heitän sen vaan takaisin autoon sitten.

Sienen osalta taas ei oikein ollut mitään odotuksia. Suurin tavoite oli hakea inspistä alkaa taas treenata. Sienen ohjelmaa oli tehty vain hyvin pienissä pätkissä mitä kotona tai seuran sisätilassa mahtui tekemään. Hyvin mahdollista, että nyt kun kentällä on kolme sientä aiemman kahden sijaan, se karkaa jollekin ennen aikojaan. Hyvin mahdollista, että eteenmeno kusee ja sitten se loppu menee vähän sekaisin kokonaan jos se ei vie kärpässientä pois, vaan laittaa sen koriin tai jää vaan härväämään mun ympärille. Toisaalta mietin aamulla ajaessa, että on kyllä todella erikoista mikä saa aikuisen ihmisen laittamaan kangassieniä kentälle ja hyppimään siellä koiransa kanssa kaikkien muiden katsoessa, ja toisten vielä arvostellessa tätä suoritusta. Kohtuullisen perverssiä noin niinkuin tavallisen ihmisen näkökulmasta? Päätin, että kävi miten kävi, nauran sitten vain tälle oudolle harrastukselleni.

Aamu alkoi HTM:lla ja luokat meni alemmasta ylöspäin. Väkeä ei ollut paljoa paikalla ja sain pönen aivan hyvin sisään. Se tiesi missä ollaan, ja yritti vanhasta muistista kiskoa parkkipaikalla kohti aiempaa ovea :) Kehään tutustumisen suhteen oli jotenkin vähän outo päivä, virallisesti sille oli tietty aika mutta nytkin noin varttia ennen sitä ylituomari sanoi, että kehään voi mennä jo. Kävin muutaman kerran ohjelman läpi ilman koiraa. Kuulokkeet oli kyllä autossa joten hyppelin ilman musiikkia.

Pönen kanssa pääasiallinen tavoite oli itkettää kuuluttajaa ja se onnistui taas :D

"Vanhan koiran kanssa jokainen päivä on arvokas. Yhteistä elämää on takana enemmän kuin edessä. Pelkään jo etukäteen, että joskus unohdan, miltä tunnuit jalkaa vasten, miltä loistavat silmäsi näyttivät, miten ihan melkein kuoriuduit nahoistasi koska on vain niiiin ihanaaparasta.

Sinä olit minun ensimmäinen harrastuskoirani, enkä villeimmissä unelmissanikaan osannut kuvitella, miten paljon ehdimme harrastaa ja kisata eri lajeissa. Tässä vaiheessa tuloksetkin on jo täysin menettäneet merkityksensä. Tanssi on aina ollut itselleni kaikista lajeista kaikkein liikuttavinta, joten tanssimme vielä kerran tänään täällä - vain koska voimme."

Pönelle taas vähän loikikas HTM AVO 164,33p, KUMA, sij. 1./2. Oli siellä siis muutama sellainen "missäsäoot???" -hetki, mutta pääosin kyllä hymyilytti vaan ja oli ihanaa tanssia pönen kanssa. Se on vaan niin maailman paras tunne, kun se vähän pompottaa ja sitä seuraamista voisi jatkaa vaikka miten kauan. Pönellä on nyt kaksi kumaa avosta, ja koska sillä ei ole voittajaan tarvittavaa määrää positioita eikä se enää niitä opi, niin haetaan se kolmas kuma ensi vuonna, jos terveyttä riittää. Koiratanssin säännöt muuttuu ensi vuonna ja koularit tulee käyttöön, joten kolmella kumalla avosta saa "HTM2"-tittelin.

Susanna Ekblom:
"Ihana veteraani :)
Ohjelma oli hieman lyhyt, mutta se oli kivasti rakennettu ja koira seurasi pääosin hyvin."
määrä 42, laatu 40, tekninen yht 82, kumppanuus 42, koreografia 42, taiteellinen yht 84, YHT 166

Katja Tamminen:
"Hallittu ohjelma jota oli ilo katsoa."

määrä 41, laatu 42, tekninen yht 83, kumppanuus 41, koreografia 40, taiteellinen yht 81, YHT 164

Nadja Böckerman:

"Säpäkkä & charmantti vanhempi herra!
Taitavaa positionhallintaa vaikka mukana myös ajoittain epätarkkuuksia.

Rauhallista ohjausta mutta myös vahvoja käsiohjauksia."

määrä 41, laatu 40, tekninen yht 81, kumppanuus 42, koreografia 40, taiteellinen yht 82, YHT 163

Pahin jännitys laantui siinä ja sitten oli taas piiiiiitkä tauko. HTM oli kisattu ehkä liki puoli tunti aikataulua edellä, ja siinä oli sitten 45min ruokis tuomareille. Taas ylituomari sanoi, että kehässä voi käydä tauolla treenaamassa :O ! En ole koskaan kuullut tällaisesta aiemmin, yleensä se kehään tutustuminen on sen 10min ja siellä voi olla aika paljon porukkaa, jolloin oikeasti siellä ei kauheasti kerkiä heilua (kun aikaa menee toisten väistelyyn). Kehään tutustumiseen saa viedä koiran, rekvisiitat ja lelupalkata, ruualla ei saa palkata ollenkaan eikä ruokaa saa viedä kehään lainkaan edes taskussa tai purkissa. Mulle tuli kiire hakea Sienikin autosta sisälle, kun siellä oli tosi vähän väkeä ja ajattelin että saan nyt hyvin treenattua pari kertaa eteenmenoa. Laitoin kosketusalustan ihan aidan viereen ajatuksena, että se muistaisi "eteen on ihan aidan juuressa". Koska siellä oli muitakin ja koirat ei kai saa olla vapaana (?), pidin sen hihnassa ja tein vain ihan lyhyeltä matkalta, siis max kehän puolivälistä etureunaan. Oikeassa esityksessä olisin takareunassa, mutta jotenkin luotin, että parempi "merkata" se aita niin kyllä se takaakin juoksee sinne päin, verrattuna jos olisin tehnyt takaa tyhjään, puoliväliin hallia. En kehdannut tehdä takaa eteen asti kun en ollut yksin. Annoin siis seisten kärpässienen suuhun ja lähetin koiran alustalle, josta sai cuzin. Kaksi toistoa riitti, sitten tehtiin namien kanssa häkkialueella muutama koriin laitto ja jotain pientä ja sitten palautin koiran autoon.

Hain Sienen sisään häkkiin, kun FS AVO (3 koiraa) alkoi. Heti perään vaihtui FS VOI, jossa oli kuusi koiraa, Sieni toiseksi viimeisenä. Ennen avoa meillä oli vielä yhteinen kehään tutustuminen, johon olin muistanut ottaa kuulokkeetkin mukaan. Mallasin sienten paikkoja (yritän aina katsoa jonkun sauman, pylvään kohdan tms, jotta ennen omaa vuoroa saan ne paikoilleen enää arpomatta missä on hyvä. Hirveän vastuullinen tehtävä tällainenkin.) ja kävin ohjelman ainakin kolme-neljä kertaa musiikin kanssa läpi. Kehä oli tosi iso, kisakirjeessä luki että 14x20m, mutta luulen että se oli vielä isompi. Ainakin mun perstuntuma sanoi niin. Se on hyvä, jotta saan ne sienet riittävän kauas. Oli aika luottavainen olo, että saan selkeät linjat ja kyllä tämä tästä.

Sitten kun oli pari koiraa ennen mua, tuli ihan karmea jännitys ja hyvä etten oksentanut. Yritin hokea itselleni, että virkattuja sieniä koiran kanssa harrastava aikuinen on vaan hupaisa ja mitä väliä millään. Kuuntelin kuulokkeilla Sienen musaa ja kävin ohjelmaa vielä läpi. Sitten tajusin, että edellinen on kehässä ja että Sieni on vain maannut häkissä - olisihan sitä nyt vähän voinut verrytellä ensin! Mutta ei ehdi enää, koiralta takki pois, kamat mukaan ja kehän laidalle. Jätin taas koiran makaamaan niin että se näki kun vein sienet, yhtä se ei katsonut mutta huusin sille että Sieni! ja osoitin sen sormella. Sitten vielä hetkeksi kehästä ulos, palkkasin joitakin temppuja nameilla jotka oli fleecen taskussa. Kun meidän vuoro oli, itseltä fleece ja koiralta panta ja hihna pois ja menoksi.

Alussa se jätti kierähdyksen tekemättä, sitten ennen ekan sienen hakua sen piti pysyä oikealla ja meidän tähystää vielä sieniä toisenkin kerran, mutta se jotenkin livahti jalkojen väliin enkä saanut sitä pois sieltä. Eikä se osannut sieltä sitten lähteä noutoon kun aika oli, ja lopulta kolmesti rääkäisin aika lujaa että hae. Peruutus meni ihan väärään suuntaan mutta siitä selvittiin. Hauskaa kun viikkoja ennen kisaa piirsin A-neloselle kartan meidän ohjelmasta, ja eihän lopulta mikään mennyt niin kuin olisi pitänyt :D Sitten kaikki meni jotakuinkin oikein siihen saakka, että mentiin kärpässienen luokse. Koira oli mun olalla, mutta siitä piti käskyttää ensin "alas" ja sitten "peruuta". Unohdin sanoa ekan ja yritin vain sanoa peruuta, eikä siitä tullut mitään muuta kuin sekoilua. Lopulta käskin sen maahan ihan mun viereen. Eteenmeno oli ihan järkyttävän hieno, vähän se lähti vinoon eikä ihan sinne mihin olin kehään tutustumisessa näyttänyt, mutta kuvistakin näkee että se vetää laukkaa ja se oli siis kaikin puolin reipas ja itsevarma :) Pk-puolella eteenmeno tehdään seuraamisesta eli koira on saanut 10-15 askelta suuntaa, lisäksi siinä on sanallisen käskyn lisäksi käsimerkki apuna eikä se minusta ole mikään vaikea liike opettaa. Tanssissakin koira hyppää mun yli kun makaan ja saa siitä vähän niinkuin suunnan, mutta mä tosiaan makaan enkä voi antaa sille mitään apuja ja sen pitäisi ymmärtää itse " mene eteen" -käsite ja osata tehdä se vain sanalla. Nyt se siis onnistui :) Treeneissäkin olin vasta tajunnut etten ole oikeastaan tehnyt sitä paluuta, eli eteenmenon päätteeksi sanon "kiitos" ja "tule" ja sen pitäisi jättää se myrkkysieni sinne. No sehän tietty otti sen takaisin mukaansa kun tätä edeltävällä viikolla älysin ekan kerran kokeilla, ja niin meinasi käydä nyt kokeessakin, mutta sain sen käskytettyä. Sitten piti tulla elvytys, jota on joka ilta treenattu kotona, mutta Sieni oli vallaton ja hyppi mun yli ja lopulta istui melkein mun naamalle. Nousin ylös ennen kuin nenä on perseessä oikeasti, ja pyysin sitä elvyttämään kerran vielä kun istuin. Sen se teki ja oli ihan suu auki, hyvä ettei haukkunut samalla! Loppu meni kuten piti, mutta oltiin vähän aikataulusta edellä ja se kerkesi aika pitkään olla loppuasennossa, mutta ei se mitään.

Susanna Ekblom:
"Noudot ja koriin viennit kivoja. Koira ei aina tainnut kuulla käskyjä, joka rikkoi sujuvuutta. Parilla kiva/iloinen yhteistyö."

määrä 39, laatu 40, tekninen yht 79, kumppanuus 40, koreografia 38, taiteellinen yht 78, YHT 157

Katja Tamminen:
"Hyvin suunniteltu ohjelma, joitain epävarmoja kohtia koiralla."

määrä 41, laatu 39, tekninen yht 80, kumppanuus 41, koreografia 39, taiteellinen yht 80, YHT 160

Nadja Böckerman:
"Pääosin sujuva ohjelma, joitain epäselviä kohtia. Hienoja erotteluja rekvisiitan kanssa."

määrä 40, laatu 40, tekninen yht 80, kumppanuus 41, koreografia 39, taiteellinen yht 80, YHT 160

Sertin saa voittajaluokassa (ja kuman alemmissa), kun koira saa vähintään 80p sekä teknisestä että taiteellisesta eli yhteensä vähintään 160p. Kuitenkaan siis esim. 79 ja 81 ei käy, vaan molemmista pitää olla vähintään se 80p. Kolmella sertillä tulee koiratanssivalioksi. Kaksi tuomaria olisi antanut Sienelle sertin, mutta kolmannen pisteet laski keskiarvoa juuri niin, että lopputulos oli 159p. :O Tämä ylitti kaikki odotukset silti ja mielestäni ne kiellot oli niin selkeitä, etten tätä sertin arvoisena itse pitäisi, joten sinänsä ei nyt yhtään harmitakaan että se oli jo noin lähellä. Koiratanssiohjelma on taide-esitys, ja jotta se on erinomainen esitys, siinä on aika vähän sijaa millekään kielloille, epäselvyyksille, äänen korottamiselle tai muulle sotkulle. Sen pitäisi olla sujuvaa ja kevyen näköistä ohjaamista, jossa ohjauseleet on taidokkaasti häivytetty ihmisen liikkeeseen, eikä äänikään nouse musiikin yli.

Vuosi sitten samoilla tuomareilla viesti oli selkeä, tarvitaan enemmän ja vaikeampia liikkeitä. Rohkaisevaa on nyt se, että ehkä vihdoin ymmärsin mikä siihen auttaa ja tämä uusi kärpässieniosuus on siis nyt se kaivattu vaikeus. Nadjalta olisi voinut kysyä, tarkoittaako hän erottelulla sieni koriin - koko korin tuonti -kohtaa (siinäkin pitkään mukelsi samaa sientä, jonka oli juuri laittanut koriin) vai sitä eteenmenoa, että vie kärpässienen eteen tyhjään eikä koriin. Veikkaan jälkimmäistä. Tässä jäi nyt vielä tekemättä se selän takana peruutus ohjaajan istuessa polvillaan, mikä on mielestäni kanssa vaikea liike, joten kun se onnistuu, siitä pitäisi saada lisää pisteitä. Ja ylipäänsä me nyt todella kaivattaisiin isoa hallia, missä saisi tehtyä koko ohjelmaa niin että kaikki sälät on kerralla esillä, kuten kokeessakin on. Moni kohta kaipaa vaan pientä sujuvuutta loksahtaakseen kohdilleen. Parasta tässä päivässä oli se, että vuoden treenaamattomuuden jälkeen nyt vihdoinkin sain sen kaipaamani motivaatiopuuskan. Mua vaivasi masennus siitä, etten oikeasti ymmärrä tätä lajia enkä tiedä mitä pitäisi parantaa, tai lisätä. "Vaikeampia liikkeitä" on kuitenkin aika epämääräinen, vaikka yleisesti siis vaikeana pidetään selän takana ja/tai kaukana tehtäviä juttuja. Mutta nyt mä tiedän mitä me treenataan :) !

Sienelle siis 159p, sij. 2./6. Ei tullut tässä kisassa yhtään sertiä. Ei ole helppoa ei.

Videot on olemassa mutta en tiedä haluanko laittaa niitä tänne. Ei tee mieli katsoa edes itse niitä nyt ihan heti. :D kuvat (c) Merja mun väsyneellä järkkärillä. Runko varmaan kuolee kohta koska aivan kammottavaa suttua.

Meillä oli taas kerran irtokoiratilanne, tällä kertaa yhdistyksen kentällä (ei vittu oikeasti, kentällä!). Saman porukan kanssa on ollut tässä aiemminkin ongelmia enkä ole ainoa, joka ei uskalla ottaa koiraa enää lainkaan autosta, jos tietyt ihmiset ovat paikalla. Aika moni muu vissiin vaan katselee näitä ja huokailee keskenään, mutta minä olen se vittumainen ämmä, joka nytkin laittoi hallitukselle vaatimuksen siitä, että asiaa käsitellään ja siihen puututaan tarvittavalla volyymilla. Hallitus sitten mietti keskenään aikansa ja julkaisi lopulta eilen yhdistyksen jäsenille yleisluontoisen tiedotteen koiran hallinnassa pitämisestä ym. Luulen, että mulla on jo niin vahva leima vittumaisena ämmänä ja sinänsä aivan sama mitä joku random treenaaja minusta edes ajattelee, joten kommentoin sitä omalla nimellä. Paskamyrskyä odotellessa. Tässä mun viesti:

"Mä en ole lainkaan tyytyväinen tähän, joten on kommentoitava omalla nimellä itse. En ole tyytyväinen siksi, että olen aivan varma, että joku sosiaalisen ja kivan, ehkä ensimmäisen koiransa omistaja, ei kerta kaikkiaan omalla elämänkokemuksellaan voi mitenkään käsittää, mitä nuo "moninaiset seuraukset toisen luo menemisestä" voivat olla. Nämä asiat ei yleensä näy päälle, eikä sen toisen koiran henkistä ja fyysistä "tilannetta" voi mitenkään tietää. (Sillä voi myös olla tikit ja massiivinen leikkaushaava, sillä voi olla joku tarttuva tauti, se voi olla viimeisillään kantavana... on paljon tilanteissa joissa oikeasti pelkkä paikalle iloisenakin ryntäävä koira saa paljon vahinkoa aikaiseksi.) Siispä haluan kertoa.Tämä on nyt aika pitkä, mutta kun pointti onkin se, että nämä ei ole mitään tunteettomia faktoja, vaan oikeasti jonkun elämää.

***

Töppösen kimppuun kävi taas irtokoira. Tai en tiedä voiko sanoa "kävi kimppuun", koska se toinen oli vilpittömästi vain tulossa haistelemaan, eikä esittänyt mitään aggressiivisia eleitä missään vaiheessa. Valitettavasti mun koiran maailmankuvassa ei ole "se haluaa vain haistella" -vaihtoehtoja. Aivan sama onko toinen iso vai pieni, uros vai narttu, kiltti vai ei - mun koira inhoaa vieraita koiria. Mun koira ei ole sosiaalinen ja kiva ja se käy täydellä raivolla päälle, jos sen iholle joku yrittää. Sillä on myös riittävästi toimintakykyä, että se oikeasti puree, ei vain tyydy huutamaan. Palveluskoiraroduissa on paljon rotuja, joiden ei kuulu olla mitään kaikkien kavereita, enkä varmasti ole ainoa, jolle tällainen yksilö on siunaantunut. Edellisestä irtokoiraepisodista lenkillä ei olekaan montaa kuukautta mennyt, ja sitä edellinen oli elokuussa pohjoisessa.

Mun koira on 11v, sillä on selkä sökönä ja sillä on vanha lihasrevähdys selän/lonkan-alueella, iliopsoas-lihaksessa. Olin juuri ottanut omani autosta ja lähdössä lenkille. Minun koirat käveli kanssani nätisti poispäin, ne ei edes katsoneet kentälle, saati mitenkään provosoineet. Toinen koira treenasi kentällä, kunnes se ei enää halunnutkaan treenata vaan päätti liittyä meidän seuraan. Kuulin kyllä, että jotain siellä huudellaan koiran nimellä takanani, mutta ei tullut mieleenkään että se on tulossa meidän perään. Eihän hallitsemattomia koiria pidetä irti! Kukaan paikalla olleista ei myöskään saanut sanaa suustaan ja karjaistua mulle, että varo, jotta olisin ehtinyt ottaa omani vaikka edes lyhyemmälle hihnalle. Sitten se vieras oli jo mun jaloissa ja mun oma, vanha, rikkinäinen koira otti lämmittelemättömillä lihaksillaan aikamoisen tällin koko 1.8m hihnan mitallaan hyökätessään toista kohti. Se ei vedä lenkillä, se ei koskaan ryntäile hihnassa, olen kieltänyt siltä sen suuresti rakastamat naaman korkeudelle hyppimiset ja pidän sitä 20min kiinni ennen kuin metsässä päästän sen irti jotta sen lihaksille ei kävisi enää koskaan mitään ja kroppa pysyisi kunnossa, niin kuin se tähän asti on ollut. Vanha lihasrevähdys ei koskaan toipunut täysin ja sitä pitää säännöllisesti avata ammattilaisilla, tai se jäykistyy ja alkaa heti oireilla. Koira käy kuukauden-parin välein hierojalla, 2-3 kertaa vuodessa fyssarilla Lahdessa ja 2-3 kertaa vuodessa osteopaatilla Helsingissä, ja se kaikki maksaa aika paljon rahaa. V***u että korpeaa kun kaikki varotoimet menee aivan hukkaan sen takia, että tällaista tapahtuu jonkun muun takia. Se oli hierottu juuri pari päivää ennen tätä tapahtumaa, mutta ei se mitään, nyt on mentävä heti uudelleen. Sehän on vain rahaa.

Nyt joku varmaan ajattelee, että kannattaisiko tuollanen rikkinäinen vanha koira vaan lopettaa kärsimästä. Mun maailmankuvassa vanhuus ei ole sairaus, ja se että kroppa ei palaudu samalla tavalla kuin ennen, ei ole mikään syy kuolla. Selkä meni pahasti kaksi vuotta sitten ja silloin sitä kuntoutettiin tuhansilla euroilla ja valtavalla työllä. Sen jälkeen päätin, että toiste en vastaavaan enää ryhdy, mutta niin kauan kun eläimellä ei ole mitään lääkityksiä ja se pysyy normaalina ylläpitohoidolla, se saa mielestäni kaikin mokomin olla vanha.

"Eihän siinä käynyt mitään", ajatellaan seuraavaksi. Niin no, mikä on "mitään"? Miten kukaan random ulkopuolinen voisi arvioida, ja arvottaa, toisen koiran kokemaa pelkoa? Karanneen koiran pelasti purruksi tulemiselta vain minun nopeat refleksit ja se onnellinen sattuma, että toinen koirani oli välissä hidasteena. Mun koira ei pure minua eikä toista koiraani, eli kaiken raivon takanakin se toimii tietoisesti eikä mene mihinkään "tilaan", missä rouhisi kaikkea mihin sattuu osumaan. Tällaisissa tilanteissa saa myös aina välillä kommenttia siitä, että anna sen purra, saapahan toinen opetuksen. Tiedättekö mikä ero on väkivallan uhalla, ja oikeasti väkivallalla? Ainakin mun koiralla melkoinen. Kun koira puree, se ei ole missään "no purenpa nyt vähän tuosta ja jatkan sitten haistelua" -mielentilassa. Se on sellainen taistele tai pakene -reaktio, elimistö on suuressa hälytystilassa ja siitä jää henkiset jäljet todella pitkäksi aikaa. Niin jää niistä läheltä piti -tilanteistakin, mutta jos mulla on mahdollisuus valita, niin en kuuna kullan valkeana anna mun koiran purra yhtään ketään. Se tarkoittaa sitä, että tarraan siihen kiinni siitä mistä ekana otteen saan, ja taas pelkään että nyt riuhtoessaan siitä hajoaa jotakin.

Pahimmillaan näissä "se halusi vain haistella" -jutuissa lähtee joltain henki. Ei näistä puhuta, tietenkään, enkä minäkään halua mitään yksittäistapauksilla mässäilyä, mutta ehkä yleisellä tasolla pitäisi vähän enemmän? Mun harrastusvuosien (~10) ajalta tiedän kaksi erillistä tapausta, jotka päättyivät toisen osapuolen kuolemaan. Sen asian kanssa on varmasti hyvin raskasta elää oli sitten missä tahansa roolissa. Vain katsojanakin. Ketään nyt ei varmaan voi pakottaa menemään vieraiden koirien väliin, itse kyllä olen tämänkin tehnyt ihan refleksinä kun kaikki muut jälleen kerran vain jäätyivät tuijottamaan... mutta siinä voi käydä huonosti itsellekin. Mutta ainakin jos se oma koira lähtee, ensin karjaistaan toiselle osapuolelle että varo, sitten lähdetään sen oman perään ja vähän äkkiä kanssa. Joskus omistajan paikalle saapuminen saa siihen saakka vain toisiaan kyräilleet koirat kiihtymään lisää ja aloittamaan tappelun, mutta jos se tappelu on jo menossa, niin omistajan on juostava paikalle minkä jaloistaan pääsee. Jos sinne joku vieraskin rohkenee avuksi niin itse ainakin elän mieluummin mahdollisten puremien kanssa, kuin sen syyllisyyden, miksen tehnyt mitään.

Sitten kun se vahinko tapahtuu, se EI kuittaannu sillä että asia lakaistaan maton alle. Eli treenataan vain yksin kentällä ollessa. Sitten nimenomaan pitää tiedostaa, että meillä on iso ongelma, ja lähteä työstämään sitä. Koira kytkettynä, hallituissa oloissa ja häiriön määrää asteittain kasvattaen. Ongelma ei myöskään korjaannu muutamassa treenissä, vaan se koira pidetään kytkettynä niin kauan, että saadaan satoja, satoja onnistuneita toistoja siitä, että häiriöstä huolimatta se ei lähde ja/tai jos lähtee, se tulee ekasta kutsusta takaisin. Niin kauan kun tämä ei toimi tai toistoja ei ole tehty, koiraa ei pidetä irti. Piste.

Meillä olisi btw ollut nyt viikonloppuna myös koiratanssikisat, mutta en nyt tiedä onko oikein viedä koiraa ahtaaseen sisätilaan vieraiden koirien keskelle, kun se nyt "vähän" ottaa kierroksia toisista koirista. Se on aina palautunut näistä huonosti ja ottaa aikaa, että tapahtuma nollautuu koiran mielestä. Tuleehan niitä uusia kisoja, paitsi että vanhan koiran kanssa ei välttämättä enää ehdi tulla. Niin, sillä "vain haistelemaan tulemisella" on yllättävän paljon ja todellakin _hyvin_ moninaisia seurauksia, nyt asia on toivottavasti auennut kaikille?

Mulle jää näistä aina pitkäksi aikaa kamala suru. Se pettymyksen ja pahan mielen määrä, nimenomaan oman koirani puolesta. Mun pienin ja parhain ystävä... koiralla on koetuloksia kymmenestä eri lajista, olen tehnyt sen kanssa toistakymmentä vaellusta, ja koska se on niin vaikea kuin on, olen joutunut panostamaan sen kouluttamiseen ja ymmärtämiseen aivan hirveästi. Ei kukaan halua superterävää, pehmeää ja epäsosiaalista koiraa, mutta kun sellaisen sattui saamaan, oli vain opeteltava pärjäämään. Väitän että kaiken tämän takia mulla on hyvin läheinen suhde mun koiran kanssa, ja kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen haluaisin vaan, että sillä olisi vielä onnellinen vanhuus ja meillä vielä vähän yhteistä aikaa. Miten maailma voi olla niin epäreilu, että tällaista tapahtuu aina vaan uudelleen? Nyt alan sitten taas kerran vakuuttaa sille, että ei tartte räyhätä ohituksissa toisille koirille, ei ne tule sun luo. Mitä helvettiä, kun tuleehan ne kuitenkin? Miksi mun koira ei vaan saa olla rauhassa? Mihin mä voin enää mennä kun tätä tapahtuu lenkillä ja tätä tapahtuu kentällä?

***

Asiallisesti saa toki puolestani kommentoida jos tähän on jotain tarpeellista sanottavaa noin yleisellä tasolla, mutta mitään paskanjauhantaa en jaksa yhtään enkä sellaiseen tule osallistumaan."