Mökillä

Olipas mukavaa viettää yksi +20 -päivä mökillä! Nyt ne lämpötilat sitten putosi yli puolella, uutta tulemista jo odotellessa.

Koiratanssikoulutus

Nosemöllien jälkeen ajelin jonnekin Kuopion ja Jyväskylän väliin ja yövyttiin teltassa. Pönellä oli uusi villamantteli (villa on kosteisiin oloihin erityisen hyvä, himoitsin tuollaista jo pitkään ja nyt kun ne oli alessa, tilasin. Harmi vaan että koko olisi saanut olla yhtä numeroa isompi, se jää vähän lyhyeksi selästä) ja sen päälle Tomppapomppa, Sienellä pelkkä Toppapomppa. Alustoina pressu jonka heitin nyt ekaa kertaa teltan sisälle, sitten koirilla paksu solukumialusta ja sen päällä avaruushuopa, mulla paksu solukumialusta ja sen päällä ilmatäytteinen. Makuupussillani pitäisi pärjätä pikkupakkasissa, ja nukkumaan käydessäni olikin ihan törkeän kuuma. Puolen yön aikaan heräsin hirveässä hiessä. Kolmen neljän maissa piti laittaa villakerrasto päälle ja silti meinasi tulla kylmä, kaikki alkoi olla niin läpeensä kostunutta. Se kirottu kosteus aina pilaa kaiken. Kumpikaan koira ei kädellä selästä takin alta kokeiltuna ollut mitenkään erityisen lämmin, mutta kumpikin myös nukkui nätisti ja ihan irrallaan minusta - ainakin pöne alkaa kaivautua mun pussiin kun sillä on kylmä, ja sitten ei nuku enää kukaan. Auto näytti -3 kun lähdettiin liikkeelle.

Seuraavana vuorossa oli ylituomari Heli Nousiaisen koiratanssikoulutus, johon ilmoitin Sienen. Aamulla oli tunnin alustus ja siinä piti olla joku lyhyt yhteistreeni, mutta meni puhuessa niin pitkään että treeni jäi tekemättä. Jokaiselle oli lisäksi 30min yksilöaikaa. Sieni oli vuorossa vasta kolmelta ja olipahan taas ohjaajalla ongelmia jaksaa enää keskittyä niin pitkän päivän kuuntelun jälkeen. Oli oikein kiva kouluttaja, tykkäsin kovasti. Hän itse ei juurikaan kisaa, ymmärsin että aiempi koira ahdistui kisatilanteissa ja nykyisen kanssa on harrastettu vain vetolajeja. Kouluttaa kuitenkin paljon tanssia ja tuomaroi jokusen kisan vuodessa. Oli tosi kiva asenne varsinkin siihen, että tanssissa pitää säilyä eri rodut ja rotutyypit eikä sen(kin) pitäisi mennä bortsujen lajiksi, ja että koiran on oltava aina päätähti sikäli että jos koira ei nauti kisaamisesta, ihmisen kunnianhimo ei saa ajaa sen yli.

Tässä koulutuksen muistiinpanot:

-maksullisessa koulutuksessakaan ei ikinä pidä väkisin yrittää käyttää aikaa hyödyksi vaikka siellä nyt ollaan ja siitä on maksettu. Jos koiralla on "huono päivä" eikä vire oikein ole kohdillaan, tai se väsyy eikä jaksa loppuun, käydään ohjaajan kanssa vaikka ohjelmaa läpi ilman koiraa.

-jännitykseen perinteinen "ajattele että tuomarit ja yleisö on alasti"- vinkki. Ja sitten tuomarit katsoo kehään tulevaa kisaajaa ja miettii että ajatteleekohan se juuri minua alasti...

-bortsu tekee satasella vs chihu tekee satasella - aivan eri näköistä! Kuitenkin bortsujakin on eri luonteisia ja esim. hidas ja harkitseva bortsu voi kärsiä kovasti siitä, että ei ole lainkaan niin näyttävä kuin ihmiset olettaa siltä rodulta. Tuomarin pitäisi arvostella vain sitä mitä näkee juuri sillä hetkellä ja unohtaa mikä rotu tai aiemmin näkemänsä koirayksilö on kehässä. Näyttääkö siltä olla koiralla on kivaa? Onko se halukas tottelemaan ohjaajan toiveita?

-temppuja voi ja kannattaa käyttää myös muualla, esim. räyhäävän koiran kanssa ohituksissa saattaa saada yllättävän hyviä tuloksia kun antaa sille tehtävän

-HTM: musiikin ilmentäminen tapahtuu eniten rytminvaihdoksilla

-HTM:n ei enempää freestyleä kuin alku- ja loppuliike ja position vaihdot. Ei vaikka mieli tekisi.

-HTM: opeta koira hakemaan kaikki haluamasi positiot oikeasti itsenäisesti ja joka suunnasta, ennen kuin alat kasata niistä koreografiaa ja tehdä pitempiä pätkiä. Alossa pärjää vielä sinnepäin-positioilla, mutta kiirehtiminen alussa tuottaa suuria ongelmia myöhemmin.

-75/25 -prosenttiosuudet on aina vain "mutua", tuomareilla ei ole laskimia joten arvio on aina "miltä se näytti". Eli HTM:ssä vähintään 75% pitää olla seuraamisia ja FS:ssa päin vastoin.

-sitä mitä ei nähdä, ei arvostella eikä ole olemassa -> tee esim. tassun annot eri suunnista eli käänny paikoillasi vaikka 45 astetta, toista tassutemppu, käänny vielä kerran ja toista se. Jos lasket temppujen määrää ja sitten teet jonkun selin tuomareihin, sitä ei voi laskea mukaan jos sitä ei nähty, vaikka "jotain siellä tapahtui".

-vastaavasti jokin virhe (esim. vinous positiossa) voi jäädä näkemättä. Eri kulmista näkee eri tavalla, tuomari arvostelee sen mitä hän näkee, yleisö voi nähdä jotain muuta.

-ihminen katsoo liikkuvaa kohdetta ennemmin kuin paikallaan olevaa, silmän ja aivojen toiminnasta johtuva fakta jolla ei voida mitään. Jos ohjaajan ja koiran välillä on suuri etäisyys, koiran temput voi siis jäädä näkemättä, jos ohjaaja samalla liikkuu isosti tai ohjaus on kovin suurta.

-käskytys hiljaisella äänellä! Jos huutaa "pyöri, PYÖRI, PYÖRI!!!" niin että se kaikuu hallista ulos asti ja koira ei pyöri, itse alleviivaa kaikille että tässä tuli kielto joka taas väistämättä vaikuttaa pisteisiin ainakin toistuessaan. Jos käskyttää niin hiljaa että tuomarit ei kuule sitä, ei kukaan tiedä että jotakin jäi tekemättä. Myös käsimerkkien olisi hyvä olla tanssillisia ja ohjelmaan sulautuvia, tällöin ei pistä lainkaan silmään jos jotakin joutuu toistamaan.

-tuomari ei saa arvostella itse suunnittelemaansa ohjelmaa -> rehellisesti voitava sanoa ettei tiedä mitä tässä miti tapahtua tai jäikö jotakin tekemättä. Tietenkin esim. arvokisatasolla "kaikki" muistaa kisaajien ohjelmat, mutta pitää aina arvostella silti sitä mitä näkee eikä sitä mitä tietää siinä olevan. Ohjaaja on voinut muuttaa ohjelmaansa. Sama koskee esim. kahden päivän kisoja tai niitä kisoja, joissa on aamupäivällä ja iltapäivällä eri kisat mutta samat tuomarit.

-koreografiatreenit aina ensin ilman koiraa ja ohjaajalle niin paljon toistoja, että oikeasti muistaa sen ulkoa. Ei saa tulla yhtään "ai niin missä mun pitikään nyt olla" tms kohtia. Tämä aivan erityisen tärkeää varsinkin jos on ääntelevä koira (reagoi epäselvään ohjaukseen huutamalla).

-jos on sellainen musiikki ja koreografia, että tietyissä kohdissa (esim. pamaus tai muu selkeä kohta musiikista) pitäisi tapahtua jotakin, kannattaa aina olla myös plan B siltä varalta että jäädään jälkeen / ollaan edellä musiikkia, muuten kaikille tulee selväksi että nyt ei mennyt ajoitukset oikein. Tällainen ohjelma on ohjaajalle hyvin haastava, toisenlainen musiikki antaa enemmän pelivaraa. (Hmm miksi mulla on juuri tällainen...?)

-käsimerkkien (imutuksen) häivytys: ohjataan esim. tyhjällä oikealla tuttu liikerata mutta palkka tulee vasemmasta

-pyöri: palkka vasta liikkumisen jälkeen jottei opi pysähtymään

-varsinkin pienen koiran kanssa olisi hyvä olla "nähkää mut" -temppuja

-aloitus: jos vain hermo kestää, kannattaa aloittaa hyvin läheltä tuomareita ja mennessään vielä katsoa kaikkia silmiin ja hymyillä heille. Tekee tosi hyvän vaikutuksen ja usein myös voi helpottaa omaa jännitystä, kun tuomari toivottavasti hymyilee takaisin. Samalla näkee heti häiriintyykö koira yleisöstä ja jos, niin loppuohjelma on sitten helppo pysytellä kauempana, kun siellä lähellä on jo oltu ja kehää käytetty sieltä. Keskeltä aloittaminen on ehdottomasti yleisintä joten erilainen aloitus on virkistävää siksikin. Huomaa, että ihan pöydän eteen ei kannata kuitenkaan mennä, varsinkaan pieni koira ei näy sieltä.

-koira ei usein tarvitse koko laajaa käsimerkkiä, vaan pieni alkuun sysäävä ele riittää

-kehän käytössä otetaan myös rotu huomioon: pieni koira ei ehdi joka paikkaan 1,5min ohjelmassakaan vs kolmessa sekunnissa koko kehän ympäri juossut bortsu. Joka nurkassa käyminen ei siis ole itseisarvo, pääasia ettei sahaa edestakaisin tai pyöri paikoillaan.

-jos koiralla on aivan ihana seuraamisilme (nostelee etujalkoja tai on muuten liikkis), kävele suoraan kohti tuomareita jotta näkyy erityisen hyvin

-koira saa sääntöjen mukaan olla korkeintaan 10s kerrallaan paikoillaan, mutta edelleenkään tuomareilla ei ole laskimia ja tämäkin on vain pään sisässä oleva arvio "miltä se vaikutti". Joku selkeä raja oli aikoinaan pakko kirjata sääntöihin.

-katse ylös! Jos vaan mitenkään voit, älä tuijota koko ajan koiraa, vaan katso tuomareita ja yleisöä. Ei ole suoraan arvostelukriteeri mutta antaa tosi paljon vaikutelmaa siitä että koira oikeasti osaa ja ohjaaja luottaa siihen.

-alossa koira voi aivan hyvin tehdä kaikki temput aivan lähellä ohjaajaa jos irtoaminen on sille vaikeaa, myöhemmin sillä ei enää oikein ehkä pärjää

-"nysvän" koiran voi irroittaa kauemmas myös jättämällä sen ja liikkumalla itse

-FS: vinoon peruutus ei haittaa mitään eikä sille tarvii tehdä mitään! HTM:ssä haittaa. Peruutusta kouluttaessa naksunkin kanssa ollaan usein myöhässä ja ilman sitä se on hyvin vaikeaa. Naksu pitäisi tulla aina kun vielä liikkeessä.

-peruutus on aivan samanarvoinen liike kuin mikä tahansa pyörähdys, kumarrus tms - jos se on kertakaikkiaan vaikeaa, unohda se kokonaan (FS). Tämä on sitä koiran ominaisuudet huomioon ottamista.

-koiralle ominaiset, jopa vähän oudot jutut parhaita, niistä saa omaleimaisuutta ja voi esittää jotain mitä kaikilla muilla ei ole. Mieti tarkasti arkea mitä voisit poimia sieltä.

-koirat joiden mielenkiinto loppuu helposti: sirottele koiran lempiliikkeitä tasaisesti ohjelmaan

-improtreenit tosi tärkeitä. Näissä ei niin väliä tekeekö koira kaiken loppuun asti, esim. pyörähdys jää vajaaksi, sitten vain jatketaan. Paljon improtessa koirain voi kuitenkin alkaa improilla vähän liikaa ja tekniikka kuolee kokonaan, joten tee erikseen tekniikkatreenejä joissa on selkeä kriteeri.

-perusasiat tulee olla hanskassa ennen ohjelman tekoa. Muuten menee plörinäksi. Siis jos koira ei osaa kunnolla pelkästä vihjeestä istua, antaa tassua ja pyörähtää edes erillisinä juttuina, ei niistä tule ketjunakaan mitään.

-esineitä käytettäessä useampi käyttökerta per esine, jotta se on oikeasti osa ohjelmaa. Vielä parempi jos esine jotenkin selkeästi liittyy musiikkiin, teemaan tms eikä se ole vain otettu siksi että tarvitaan jotain minkä yli voi hypätä ja mitä voi kiertää. Muista kuitenkin että lähtökohta on se, että tuomarit ei ehdi kuunnella biisin sanoja eikä tunne kaikkia kuuluisiakaan leffojen tunnareita tms - teeman pitää tulla selville ilmankin!

-HTM: valitse nopeaksi tempoksi sellainen, että saat koiralle hyvän ravin. Aina parempi jos tempon muutokset näkyy ohjaajan lisäksi myös koirassa.

-suomalaisten tyypillinen "ei me osata oikein mitään..." kannattaisi joskus edes yrittää lausua muodossa "me osataan tällaisia temppuja" (vaikka niitä ei olisikaan kuin muutama, on se nollaa enemmän!)

-HTM:ssä jännitys näkyy liikkeiden väkinäisyydessä. Usein selkeä ero ohjelman alussa ja lopussa kun ohjaaja alkaa rentoutua.

-HTM: alkuliike sellainen josta on helppo ja luonteva lähteä ekaan positioon, samoin loppuliike sellainen joka on vaivaton ottaa vikasta positiosta. Surkeaa jos heti alussa tai ihan vikana tulee kieltoja ja sotkua.

-tuomari voi käydä kysymässä (musiikin soittajalta) kuinka pitkä musiikki oli, jos jää epäilys että oliko se yli rajojen, lähinnä alle 1.5 min (yli 3min esityksiä on harvoin ja edes lähelle 4min meneviä vielä harvemmin). Muuten niitä sekkareita ei ole eli ohjelman pituuskin on tuomarin päässä. Tuomarit antavat arvostelun aina itsenäisesti, mutta saavat keskustella keskenään, esim. kerran oli yksi tuomari ohjelman päätyttyä kysynys kahdelta muulta "huomasitteko, että ohjaajalla oli palkkarasia paidan alla". Eivät olleet huomanneet ja sellaista ei voi arvostella mitä ei näe. Olivat käyneet jälkeen päin kysymässä kisaajalta ja oli myöntänyt, mutta tarkemmin ei ollut puhetta millaisen arvostelun sitten kävi.

-jo alkeiskurssista alkaen kannattaa totuttaa koira ohjaajan erikoisiin liikkeisiin (kädet heiluu, marssi, valssi jne)

-hidaskin koira voi hyötyä reippaasta musiikista; hidas musiikki voi entisestään korostaa koiran hitautta ja ohjelmasta tulee tosi pitkäpiimäinen

-oma kunnianhimo ei koskaan saa mennä koiran hyvinvoinnin edelle! Jos koira ei kestä kisatilanteita, esiinny vanhainkodeissa, tapahtumissa ym.

-älä yritä miellyttää tuomareita, vaan tee sitä mitä itse haluat tehdä. :) Kaikki ei ikinä ole samaa mieltä muutenkaan joten yhden "ei ehkä paras musiikkivalinta" tms kommentin jälkeen ei todellakaan tartte muuttaa mitään, jos itse siitä tykkää.

Sienen vuorolla käytiin mun ohjelma läpi ilman koiraa. Muutamia temppuja tehtiin koirankin kanssa, mutta pitkälti se joutui vain makaamaan ja kuuntelemaan. Ennen omaa vuoroa kerkesin tehdä lämppätilassa sekä koriin vientejä että eteenmenoja, niissä on aina kiva päästä hyödyntämään vieras paikka.

Ohejlma todellakin kaipaisi lisää nimenomaan niitä vaikeita temppuja. Mieluiten sekä kaukana ohjaajasta että ilman katsekontaktia, eli joko selän takana tai sitten ohjaaja tekee jotain muuta samalla, eikä näe koiraa.

-alkuun kierimisen yhteyteen selän taakse joku toinen liike kanssa, voi olla vaikka ihan helppo pyörähdys tms vaan. Kun ohjaaja ei näe mitä siellä tapahtuu ja joutuu vaan luottamaan että kyllä se tekee, siitä saa niitä pisteitä (edellyttäen että siellä myös tapahtuu jotakin :D)

-sienen voisi kiertää tai kumartaa sille ennen kuin nostaa sen. Tai sitten koira voisi pysähtyä ja tehdä jotain sientä tuodessa, mutta tämä on luultavasti vaikea opettaa, Sieni ottaa sen rankkuna.

-ennen elvytystä selän takana peruutuksen päätteeksi ehdottomasti vielä joku temppu

-koriin vienti + koko korin tuonti aivan samanarvoinen liike kuin mikä tahansa muukin nouto. Tuomareilla ei ole aikaa eikä välttämättä edes osaamista ajatella miten jokin on koulutettu ja mikä on ollut helppoa ja mikä työlästä. Kerroin että tässä meni ikuisuus saada se erottelu tehtyä, ettei ota samaa sientä uudelleen, vaan korin. Tällaisia ei kuitenkaan tuomarit ajattele eikä siitä saa lisäarvoa. Tämä jäi kyllä oikeastaan ärsyttämään mua aika lailla... se mikä kellekin on "vaikea" temppu on niin subjektiivista. Mutta ainakin nyt tuli selväksi että tässä lajissa se vaikeus mitä arvostetaan on se etäisyys ja katsekontaktin puuttuminen. Ei erottelu.

-voisiko jossain kohtaa olla esim tassun ristimisiä tai pään kääntöjä yhdessä ohjaajan kanssa? Sopisi myös mun eleettömään ohjaukseen. Tähän etäisyys ja koira joko ohjaajan kanssa samaan riviin tai taakse.

-eri suuntaan liikkuminen on aina hyvän näköistä -> kun koira lähtee hakemaan sieniä, liiku itse poispäin. Mitä nopeammin ja mitä kauemmas, sen parempi vau-efekti tulee. "Se vaan noutaa vaikka ohjaaja meni".

-sivuaskeleet etäällä? Maailmalla vissiin muodissa.

-luopumista sienistä, aina ei noudeta. Kyttääminen vaikuttaa myös arvosteluun joten koiran pitäisi pysyä rentona. Nyt se oli varsin kivan näköinen mutta kerroin että joskus ollut ongelma, ja pitää varoa ettei jouduta liian lähelle vielä hakemattomia kohteita.

-itselle improamista ja matematiikasta luopumista. Kerroin että mun ohjelmat on "3,5 askelta pujottelua, kieppi, 5 askelta peruutusta" jne ja siinä sitä ollaan juuri sen vankina, että koira onkin väärällä puolella ja koko seuraava juttu menee perseelleen sen takia. Tai tuleekin 3 askelta ja ollaan edellä musiikista ja pasmat menee sekaisin.

-kerroin myös että haluaisin vaihtaa musiikin mutten ole löytänyt uutta. Yleisö kehoitti etsimään syksyteemaista. Vivaldia kuunneltiin mutta ei ollut hyvä, olen kokeillut sitä jo aiemminkin.

-voittajaluokan ohjelmassa olisi hyvä olla jokin "vau"-temppu. Pelkkiä perustemppuja sisältävä ohjelma ei välttämättä tunnu oikein miltään, jos kaikki jutut on jo satamiljoonaa kertaa nähty. Toisaalta kun nykyään on niin paljon videoita ja maailmalta kaikki uudet keksinnöt valuu hetkessä tännekin, voi olla oikeasti vaikeaa keksiä mitään mitä ei olisi jo jossain nähty. "Vau"-temppu voi olla myös esim. haastava ajoitus musiikkiin tai ohjaajan liikkeeseen. Ja kannattaa vielä kerran käydä se arki ja koko elämä sen koiran kanssa läpi, miettiä mitä se tekee muualla ja milloin se näyttää eniten itseltään ja yrittää ammentaa sieltä jotakin tosi omaa.

-tämä oma huomio, mutta kannattaisi ehkä enemmän opettaa yleisiä temppuja temppuvarastoon eikä niin rajoittuneesti miettiä mikä sopii sieniohjelmaan. Haluan vielä esittää tämän ohjelman, mutta salaa kyllä haaveilen "vaan tanssista". Sieniohjelmassa näkyy hyvin esim se, että koira ei tykkää seuraamisista ja ne kohdat on aina olleet sellainen blaah-hetki. Haluaisin tehdä sille ohjelman  missä voin hypellä ja vähän hillua ja se saisi vaan vapaasti hypellä mukana ilman seuraa-käskyjä. Se tekisi varmaan meille molemmille tosi hyvää ja olisi tosi vapauttavaa.

kuvat (c) Salla Kuikka

Nosemölleissä

Pitkäperjantaina ajeltiin nose workin möllikisoihin Kuopioon. Osallistujia oli huikeat 26 kappaletta, tosin ainakin yksi jätti tulematta ja meitä taisi olla 24 tai 25 paikalla. Olipahan taas jännää, tämä on ollut itselleni kaikkinensa sellainen laji että ensin ei kiinnostanut edes tutustua siihen ("joo mäkin harrastan namien etsintää kotona ja se on tosi kivaa aktivointia, mutta en ymmärrä miksi siinäkään pitäisi kilpailla"), sitten tutustuin ja namien ohella aloin piilotella kotona eukalyptusta ja istuin sohvalla nauramassa partaani koiran aktivoidessa itse itseään. Mitä kauemmin se ryntäili edestakaisin etsimässä, sen paremmin se sai aktivointia, joten en suonut ajatustakaan tehokkaalle etsinnälle, hihnan käytölle tms. No sitten alkoi kuitenkin kiinnostaa se hajutesti vain siksi, että saisin siitä 11. lajin meriitin meille. Ja kun se nyt on niin pätevä ja liikuttavan tohkeissaan tuosta hommasta, niin ehkä joskus niitä varsinaisia kisojakin... meillä on tosi ihana pieni treeniporukka ja oikeastaan nose on ihan tosi kätevä, vähäisen vaivan laji. Verrattuna vaikka jäljeen, ei mitään yksin metsässä/pellolla lenkkeilyjä ja selkä vääränä pyllistelyjä, vaan nopeasti vaan pienelle alueelle piilo ja sitten on päätähden vuoro jo. Yksi kerta nauratti, kun kaveri lupasi tuoda hajut ja välineet ja mulla ei todella ollut koirien lisäksi kuin palkkapurkki per nuppi ja vesipullo - kaikkiin muihin treeneihin tulee Ikeakassillinen kamaa oli laji mikä tahansa! Jotenkin vaan tässä kuitenkin kiteytyy kaikki se, mikä mua aina on eniten viehättänyt: hajun käyttäytyminen, koiran uskomaton nenä ja hauskuus katsoa kun se ratkoo ongelmia ja työstää hajua. Ihan sama mua viehättää niin haussa, jäljellä kuin esineruudussakin; ongelmanratkaisu, tehokas työskentely, ja tavallaan myös se kurinalaisuus miten se saadaan tekemään ohjattua etsintää annetulla alueella, mutta pysymään kuitenkin itsenäisenä ja tarvittaessa hieman itsepäisenä ettei se tulisi hajulta pois vaikka sattuisin huutamaan juuri silloin.

No mutta joka tapauksessa. Hauskaa oli olla kokeessa kun en ole koskaan nähnyt edes videolta miten tämä laji oikeasti menee. Etsinnät käytiin pareittain, tuolla toisella pisteellä ekana oli ajoneuvot ja siitä suoraan sisälle, toisessa paikassa oli ulkoetsintä ja sen jälkeen laatikot. Tuomareita oli kaksi, joista toinen pysyi koko kokeen ykköspisteellä ja toinen kakkospisteellä. Porukka jaettiin kahteen ryhmään, numerot 1-13 aloittivat ulko/laatikkopisteellä ja numerot 14-> auto/sisäpisteellä. Meille oli arvottu numero 17, joten oltiin oman ryhmämme aika alkupäässä, mikä oli kerrankin tosi kiva. Talkoolaisia ei oltu saatu tarpeeksi, joten mitään sisäänheittäjää tms ei ollut. Etsintäalueelle tulo ja poismeno oli kyllä hyvin suunniteltu, ja ohituksilta vältyttiin taas niissä. Odottava koirakko odotti niin kaukana, että sieltä ei oikein nähnyt koska vuorossa oleva lopettaa ja lähtee pois, joten vähän joutui kärkkymään ja arpomaan koska pitäisi itse alkaa mennä lähemmäs. Hajutestissä nämä oli vielä paremmin, kun sisäänheittäjä vahti koska pitää tulla ja itse ei tarttenut yhtään miettiä sitä.

Ennen aloitusta käytiin yleiset säännöt läpi, sitten kierrettiin porukalla kaikki etsintäalueet läpi ja tässä vaiheessa sai vielä kysyä mitä mieleen juolahti.

Järjestäjä muistutti sekä kisakirjeessä että vielä paikan päällä, että kaikkia koiria kohdellaan ns. keltaisina koirina ja että kaikkien kisaajien pitää ottaa tämä huomioon. Päin ei saa kävellä, ohituksiin pitää antaa useita metrejä sivuttaisetäisyyttä ja muistutettiin vielä että ethän anna koirasi tuijottaa tai jää itse tuijottamaan kenenkään koiraa. Oli tosi kivasti yritetty panostaa asiaan, käytännössä se ei kuitenkaan ihan täydellisesti toiminut... tosi paljon ihmiset tuli aivan liian aikaisin odottamaan kun omaan vuoroon oli vielä tyyliin viisi koiraa ja oli sitten vain tiellä ja antoi niiden koiriensa tuijotella, jäi harjoituslaatikoiden lähelle notkumaan koirineen jne. Töppösellä oli sen "do not pet" keltainen panta, tosin se ei takin kauluksen takia näkynyt joka kulmasta ihan niin hyvin kuin olisi voinut. Silti sitä yksi ohikulkeva nainen melkein ehti silittää kysyessään onko tämä mudi ja tullessaan päälle ennen kuin kerkesin kissaa sanoa :O Onneksi mulla on vuosien varrella kehittynyt nopeat refleksit ja käsi toimii nopeammin kuin suu, ja tempaisin koiran remmillä kauemmas. On vaan kurjaa että koira saa pakotteita tilanteissa joissa se ei tee mitään ja joihin se on täysin syytön, mutta mieluummin silti revin sen pois kuin annan sen purra ketään. Olen melko varma että se olisi vain jähmettynyt murisemaan mutta eipä tollasia tee mieli kokeilla, ihan pikkasen harmittaisi ajaa 150km ja saada hylky siksi että joku syötti itsensä mun koiralle ennen kuin koko koe edes ehti alkaa. Hetken meinasi tosissaan ärsyttää mutta koira itse oli aivan lunki, niin keskityin itsekin rauhoittumaan.

Autoille päästessämme koira oli kerännyt kauheat kierrokset odottelusta. Käytin sen aiemmin pissalla ja haistelemassa harjoituslaatikon. Otin sen ihan viime tipassa, autolta oli kymmenen metriä odotusalueelle joten katsoin kun edellinen meni ja hain sen sitten. Se oli tosi lunki muiden koirien suhteen, mutta ei meinannut housuissaan kestää kun tiesi että jotain ollaan menossa tekemään. Piilottelin nameja lumihankeen ja tein vähän rallytemppuja, oli aika pieni alue ja ihmisiä ja koiria lähellä, niin koko ajan piti varoa myös sitä ettei kukaan tule liian lähelle. Onneksi sitten pian olikin meidän vuoro, tuomari kävi huikkaamassa että seuraava. Sitten sitä mentiin liinat soiden, annoin sen vetää melkein perille, sitten otin hallintaan, riisuin takin ja otin koiran sivulle. Lähdössä se katseli enemmän oikealle ihmisiin, ja linjasin sitä kerran vielä enemmän kohti autoja ja yritin jankuttaa mun mantraa "etsimään, autoista etsitään". Oli sellainen olo ettei se oikein tiedä mitä ollaan menossa tekemään.

Kuvassa autot ja vasen lähtömerkki. Merkkien välistä siis pitää lähteä ja ajanotto käynnistyy siitä. Mulle on edelleen epäselvää pitääkö koira lähettää niin että se selkeästi irtoaa, vai saanko seurauttaa sitä ihan autoille asti ja vapauttaa siitä etsimään. Kuten sanottu meille noi lähetykset on aina sellaisia että joo lähden kuuhun asti, ja saisin sen tosi paljon paremmin jos saisin seurauttaa nenä kiinni autoon ja käskeä siitä haistelemaan.

Yritin lähettää sen auton oikealle puolelle, mutta se sinkosi vasemmalle. Sinkosi niin kovaa että sai helkkarinmoisen tällin kun hihna loppui eikä akka kerennyt perään. Kuvassa näkyy vasemmalla ylhäällä puun oksia, runko rajautuu juuri pois kuvasta. Sitä kohti koira oli menossa, jolloin pysäytin sen ja ohjasin kädellä autolle ehkä puoliväliin tota takimmaisen auton sivua. Siitä se lähti takaisin kohti lähtöä haistellen autoa ihan hyvin ja oli kyllä ihan onnellinen vahinko, että haju sattui olemaan vasemmassassa takarenkaassa hyvin alhaalla (ajoneuvoetsinnässä haju on aina pienimmän osallistuvan koiran nenän korkeudella, koska autoja vasten ei saa hyppiä, tällöin kaikki on samanarvoisia ja pienikin yltää tarkentamaan hyppäämättä. Pienin oli tänään joku ihan "rotan" kokoinen, aivan ihana :)). Tarkensi nopeasti ja vähän oli epäuskoinen olo kun se läiskäisi itsensä maahan, mutta pakkohan se oli luottaa koiraan ja ilmoittaa löytö. Tästä päivän nopein aika 15s, seuraavaksi nopein oli puolet hitaampi eli 30s. Mutta kuten sanottu onnellinen vahinko, koira ei lähdössä tiennyt mihin se on menossa eikä ollut saanut hajua jo valmiiksi, kuten olisi voinut - se olisi ollut sitä taitoa se. Palkkasin sen ekasta hajusta kokonaisella pienellä kissanmärkäruualla yrittäen taktikoida, siis muistuttaa että löydöstä kunnon palkka, kannattaa löytää, ei vaan etsiä. "Hyvä, nopea etsintä, tehokasta toimintaa! SUPER!"

alkuvirittelyt

miten se muka heti löysi...??

no, LÖYTÖ!

palkkaamaan piti mennä väh. metrin päähän, itse siirryin kunnolla kauemmas

Siitä heti perään sisälle, joku pieni kymmenen metrin siirtymä. Tuomari, ajanottaja ja sihteeri meni edellä ja ehkä pannastamme johtuen sanoivat että tule rauhassa omaan tahtiin perässä kun olet valmis. Pönehän edelliset palkat nieltyään alkoi taas vinkua ja kiskoa kuin hullu, joten mitäpä sitä odottelemaan, marssin suoraan perässä. Sisäetsintätila oli toimistohuone, jossa oli pari pöytää ja aika paljon tuoleja, mutta tosi "selkeä" eikä mitään roinaa pitkin seiniä ja lattioita. Yritin välttää tekemästä töitä koiran puolesta eli etukäteen spekuloimasta missä se haju voisi olla ja mikä olisi mun valinta jos päättäisin piilon. Tuolla vasemmassa takanurkassa oli laitettu tuolit niin, että ihan seinään ei päässyt ja jotenkin se kohta jäi mieleen. Ohjaaja ei koskaan saa koskea tavaroihin alueella, eli mitään ei saa siirtää. Kuitenkin alussa sanottiin, että kaikki hajut on selkeästi saavutettavissa ilman mitään erikoisponnisteluja.

alueeseen tutustumisessa huoneeseen ei saanut mennä, katsoimme ikkunasta ja ovelta

Eteiseen tullessamme pöne vähän mulkoili vasemmalla seisovia toimihenkilöitä, mutta juttelin sille että ne on ne samat tädit kuin äskenkin. Lattiassa oli teipit lähtöviivana ja toin sen siihen. Nyt se availi nenää ja annoin sen hetken haistella, en oikein tiedä tätäkään että kuinka kauan siinä saa skannailla. Onhan se aivan eriarvoista jos toinen koira ennen ajanoton käynnistymistä on jo ehtinyt etsiä hajun suunnan ja toinen lähtee tyhjällä nenällä? Toisaalta kaikilla on mahdollista opettaa koira haistelemaan jo lähdössä. Meillä tämä on tullut ihan erikseen opettamatta, samaa se tekee ihan kaikissa nenälajeissa. Ilmeisesti se sai hajun jo siinä, koska heti lähetyksessä lähti kohti tuota hyllyä. Meinasi mennä vasemmalle tuoleja kohti, mutta reagoi terävästi ja palasi nuuhkimaan hyllyssä olleita värikynälaatikoita. Tarkennus kesti ihan hemmetin kauan, mutta niin vaan taas lätsähti makuulle ja nyt olin kyllä aika varma, että löytöhän se on. Ja niin olikin :) Menin ulos palkkaamaan. Pönen aika 19 sek, jolla neljänneksi. "WAU!"

Sellaisen palautteen sain, että jos haluaa kikkailla aikojen kanssa, kannattaa heti ilmoittaa löytö (josta ajanotto katkeaa). Minä kehuin ensin rauhassa koiraa kun se meni maahan, ja sitten vasta ilmoitin. No en nyt tiedä onko ne sekunnit niin tärkeitä, meillä on ollut vähän sitä että jos en heti kuittaa, koira pomppaa etsimään lisää. Pelasin nyt tietoisesti varman päälle ja se pysyikin tosi hyvin maassa. Todellisuudessa siis kumpikin ilmaisu tuli sekuntia paria aiemmin kuin mitä meidän aika on. Tuomari sanoi, että voihan sen "löytö hyvä" sanoa kehumisäänellä noin. Minä sanoin ensin "hyvä, olipas hienoa" kehumisäänellä ja sitten kuuluvammin "LÖYTÖ!".

Sitten autoon ja pitkään siellä odoteltiinkin, varmaan joku 3 tuntia. Tuomarit piti pienen ruokatauon ja sitten vaihdettiin ryhmien alueita. Otin koiran taas vasta kun edellinen koirakko lähti. Meinasin ensin viedä sen harjoituslaatikoille, mutta totesin että kyllä sen nyt jo pitäisi tietää mitä etsitään. Odoteltiin sitten vaan. Pöne lähinnä istui ja vinkui. Aiemmin aamulla mua jännitti aika lailla, mutta nyt oli syrjäisempi paikka odottaa eikä ketään mennyt läheltä, ja muutenkin alkoi olla aika väsynyt olo, niin jännitys kyllä kaikkosi ja enemmän oli sellainen "olispa tää jo ohi" -tunnelma.

mun vuoro, mitenniin ei aina ole mun vuoro

Alueelle tullessamme koira taas veti kuin mikäkin, pysäytin sen ja otin takin pois. Kuvassa ulkoalue, lähtölinja oli penkin vieressä, vasen merkki näkyy ihmisen edessä ja oikea jää penkin viereen piiloon. Lähtölinjasta katsottuna vasemmalla alue rajautui kuormalavoihin ja niistä sanottiin, että niiden päälle ei tarvitse mennä. Takaraja oli rakennuksen seinä, oikea raja pöydän ja maassa olevien kastelukannujen ja vesisaavin välissä, ja lähtörajalla tuo penkki oli alueen sisäpuolella. Keskellä aluetta on maassa pötköllään harava, se näkyy vähän huonosti. Nosessa alueen ulkopuolelle saa vapaasti mennä, jos tuuli tms edellyttää niin. Ilmeisesti sekä koira että ohjaaja. Alue merkkaa vain sitä missä piilo on, ei sitä missä saa liikkua. Tämä näytti jo rataan tutustuessa jotenkin tosi helpolta ja kanssa "tyhjältä". Meidän treenitilan seinät on niin täynnä kaikkea roinaa, että on ehkä vähän vääristynyt kuva. Sitä en enää tiedä onko paljon vai vähän tavaraa helpompi...

Kuvassa katsottuna oikealla rakennuksen päädyssä oli verkkotarha ja siellä kana. Kaikki muut kanat oli saatu sisälle, mutta yksi ei ollut suostunut tulemaan, niin se oli sitten ulkona. Jo alueeseen tutustumisessa moni kisaaja parahti, että heidän etsintänsä tulee olemaan pelkkää kanan himoitsemista. Pöne ei edes huomannut koko kanaa kun käveltiin paikalle sen tarhan ohi :D Lähdössä se otti hajua niin että korskui ja oli jotenkin luottavainen olo. Etukäteen tiesin että ajoneuvoa on vähiten tehty ja koiran on vaikeaa pysyä autolla, se haaveilee aina ympäristöstä etsimisestä, ja laatikoilla taas on pahiten sitä että etsintä on paljon kivempaa kuin ilmaisu. Ulkoetsintä piti olla ihan helppo nakki. Tosi hyvin se etsikin, mutta ohjaajaa alkoi kuumottaa kun mitään ei vaan löydy. Kerkesin jo miettiä voisiko ykkösluokassa haju olla maassa "ei missään" (tilattiin porukalla juuri sellaisia putkia, jotka saa maahan, veikkaan että on vaikeita). Koira haisteli moneen otteeseen kastelukannuja ja tuota saavia, ja komensin sen aina vaan pois sieltä kun ne ei kuulu alueeseen. Sitten se ilmaisi lähtömerkin peräti kahdesti, mutta nekään ei vissiin kuulu alueeseen ja kysyessäni aina "näytä missä" (=kuonokohdennuskäsky), se jatkoi maasta liikkeelle joten olin varma että ei ole siellä kyllä mitään. Selkeästi alkoi turhautua koirakin. Pyörittiin alue monta kertaa läpi, kaikki oli mun mielestä katsottu. Aika epätodellinen tunne kun en oikeasti tiennyt mihin mun pitäisi se vielä ohjata! Jossain vaiheessa tuli se "30 sekuntia jäljellä" -ilmoitus. Pöydän alla oli reikätiili ja sitä se tutki jossain kohtaa pitkään, mutta oli enemmän sellainen "nyt pitää haistella jotakin että eukko pysyy tyytyväisenä" eikä näyttänyt lainkaan että siellä on mitään oikeasti. Pyöriessämme siinä aina se halusi sinne kastelukannuille, luulin että haluaisi vaan laajentaa etsintäaluetta enkä päästänyt. Aika loppui kesken ja tuomari sitten sanoi, että katsopa pöydän oikeasta reunasta. Ihan kuin koira olisi ymmärtänyt puhetta, koska se meni suoraan sinne, haisteli hetken ja ilmaisi ihan pöydän nurkasta levyn alapuolelta. Oh shit...

Se haju valui sieltä sinne kastelukannuihin, ja jos olisin voinut antaa sille hetken aikaa tarkentaa enkä olisi heti käskenyt pois, se olisi takuulla löytänyt sen. Sain tuomarilta aikamoisen palautteen että itse otin koiran toistuvasti pois hajulta. Sinänsä jännää että yleensä aika huonosti ohjattavissa oleva koirani nyt päätti olla niin kuuliainen että se totteli. Sille pitää lavastaa nyt jokunen treeni niin, että yritän ohjata sitä pois mutta saa ja pitää silti mennä hajulle. Olo oli tämän jälkeen lähinnä nöyryytetty, luulin että ymmärrän jotain hajutyöskentelystä ja että on ihan perusjuttu että haju menee eri paikkaan kuin missä sen lähde on. En tiedä oliko tuo tahallaan tehty vähän häijyksi, vai oliko tuuli nyt vaan sellainen että näin kävi. Olisihan se voinut tulla sieltä pöydän keskelle päinkin. Pöne haisteli pöytää sekä alta että päältä vasemmasta reunasta noin keskelle asti. Tietty oma ohjausvirhe sekin, että se oikea puoli jäi tarkasti tutkimatta. Ja jotenkin olin vaan niin nukuksissa että en tajunnut että koiralla on ihan oikea syy himoita niitä kastelukannuja. Ei se mistään muualta yrittänyt lainkaan mennä alueen rajojen yli. Vaikka piilo ei voinutkaan olla niissä, haju kyllä voi mennä alueen ulkopuolelle ja silloin se varmaan on jossain lähellä... No urpo mikä urpo.

"Enimmäisaika ylittyi, hyvää työtä".

Siirryttiin sitten laatikoille. Laatikot oli vanhassa ladossa, johon valo tuli vain pienistä ikkunoista. Aamulla alueeseen tutustumisessa se oli vielä kovin hämärä ja mietin että pöneä mahtaa jännittää koko tila. Eihän se toimintakykyään menetä, mutta ei mene rentona vaan vähän silleen kyyryssä. En tiedä onko tämä kuva paljonkin ylivalottunut mutta oli siellä iltapäivästä meidän vuorolla jo ihan suht hyvä valaistus, aurinko taisi juuri silloin pilkottaa hetken. Silti se oli vähän sellainen ahdas ja hämyisä ja ovella koira taas mulkaisi toimihenkilöitä.

En tiennyt että laatikot saa olla keskenään eri kokoisia ja näköisiä. Hajutestissä vissiin vaan pitää olla keskenään identtisiä? Alueeseen tutustumisessa sanottiin, että kaikki kuuluu mukaan, eli nuo isot myös. Pieniä oli 12kpl ja isoja kaksi. Pöne lähti aika suoraan ja tarkasteli vasemmassa reunassa olevia. Se reagoi tosi selvästi yhteen ja haisteli sitä pitkään molemmista päistä, olin jo varma että tässä on. Mutta sitten se sika vaan jatkoi matkaa ja hölmönä annoin sen mennä!! Se tuli takaisin päin ja haisteli muutaman laatikon toisesta reunasta päätyen noille isoille, joita se kyllä kanssa kuvan ottajan päädystä tutki hetken. Sitten ohjasin sen takaisin kohti sitä mihin se oli kerran jo reagoinut, koira yritti vetää ohi ja mennä tutkimaan huonetta mutta kivahdin jotakin "nytkylläkuule" niin nuuhkaisi vielä sitä oikeaa ja rojahti makuulle. Pyysin vielä tökkäämään nenällä ja ilmoitin löydön. Tässä aika 31sek, jolla sijalle 18. "Hyvää työtä, innokas etsijä. Hieno!"

En oikein ymmärrä mikä noissa laatikoissa on. Sehän helposti tekee näkyvillä esineillä valeilmaisuja muutenkin, tai ilmaisee mitä sattuu vaivautumatta haistelemaan. Tokon tunnari on aina ollut sellainen ettei kestä montaa toistoa, hajuerottelu ja kaikki. Samoin jos haju on vaikeassa paikassa ja tarjolla on jotain selkeitä pieniä kohteita, kuten tossa ulkona toi merkki (joilla joskus tehty laatikkoetsintää) tai esim. omissa treeneissä kerran lattialla oli hämypullonkorkkeja. Kun oikea ei löydy, se alkaa tarjota "no mutta tässä olisi tällainen". Joku voisi väittää että se on jotenkin paineistunut laatikoilla, mutta minusta sen mielestä on vaan niin kivaa etsiä varsinkin kun selkeät kohteet on hänelle laitettu näkyviin. Nytkin se haisteli koko ajan niin että tuhina vaan kävi eikä ollut mitenkään epävarma, pikemminkin vain sellainen "no mutta mitäs tuolla vielä on". Sitten kun vähän komensin niin heti tiesi mihin pitää mennä ja mitä tehdä, eikä ollut tässäkään yhtään sellainen epävarma tai ahdistunut, vaan aivan normaalin reipas.

Tuomari kehui ekana, että aivan ihanan innokas koira ja kysyi sen ikää. Minusta se oli tässä tokassa setissä jo aika kivan rauhallinen, niin vain on erilainen asteikko ihmisillä :D Harmitteli kovasti että meni nollille se ulkoetsintä ja jää palkinnot tulematta. Kysyin sitten mitä hän on mieltä noista laatikoista, ja sanoi heti että näyttää että etsintä on kivempaa kuin ilmaisut ja parempaa palkkaa ilmaisuista. Voi kuulkaa se on saanut niistä kokonaisen broiskun siiven mikä saa silmät pullistumaan päästä, se on saanut niistä kissanruokaa ja maksalaatikkoa, kun normaalisti saa irtonameja (purkissa oleva mikä tahansa on aina parempaa meillä). En tiedä millä muulla voisin sitä enää palkata. Kaikissa muissa osioissa se kuitenkin ilmaisi aivan asiallisesti, ymmärtäisin jos tämä olisi ollut meidän eka osio että ei heti malta, kun eka kierros menee yleensä aina siihen että intoa on enemmän kuin ajatusta. Lisäksi tuomari sanoi, että "näytä missä"-tarkennus tulee tuottamaan meille ongelmia, siis että koira alkaa tehdä valeita. Tätä en oikein tajunnut, ulkonahan se nimenomaan oli mun keino tarkistaa että niissä lähtömerkeissä ei oikeasti ole mitään? Pitäisi kuulemma palkata heti yhdestä ilmaisusta.

Kokonaiskisassa pöne sijalla 9. En tiennyt että tässä lajissa palkitaan erikseen joka osion kolme parasta, ja lisäksi koko kokeen kolme parasta. Siispä pöne pokkasi kuitenkin ajoneuvoetsinnästä ekan sijan eikä tarttenut tyhjin käsin kotiin ajella. Kokemus oli kuitenkin palkintoja arvokkaampi ja nyt tämä ohjaaja hetken nuolee haavojaan ja miettii sitten jatkoa. En nyt vieläkään tiedä onko mulle lainkaan oleellista ne ajat ja sitä kautta sijoitukset. Onko hyvä etsintä parempi kuin nopea löytö? Hermosahan kanssa arvostaisin jotenkin eniten järjestelmällistä etsintää ja varmaa ilmaisua heti kun kohdalle osutaan. Se on näyttävää ja nopeaa jos se ottaa hajun jo kaukaa ja rynnistää perille, ja sillä saa ne palkinnot, mutta mutta...

aina saa kärsiä ja hävetä tyhmän ohjaajan takia!

Koealue- ja pönen etsintäkuvat (c) järjestäjä, muut omia kännyräpsyjä.

Tarjouksia

Sattuipas hauskasti, että samana päivänä tarjottiin sekä pentua että kysyttiin pitämään maksullista koulutusta. Koiria on tässä talven aikana tyrkyttänyt ainakin neljä ihmistä, ja koulutuskyselyitä tullut toinen mokoma. Pentuja/aikuista koiraa on tarjottu tasapuolisesti kummastakin rodustani. Jotakin olen tehnyt vissiin oikein kun tämä näin menee - mahtava "palkkio" itselle kaikista näistä vuosista :)

Toistaiseksi olen sanonut kaikille ei. Sitä toiminimeä pitäisi kyllä nyt vissiin alkaa selvittelemään, niin voisi jonkun kurssin joskus pidellä.

Hieronnassa

Töppönen oli ensin, ja laitoin sille nyt toista kertaa kuonokopan. Kyllä se vaan on kivempi itselle, kun ei tartte pitää kuin vähän kiinni ettei se nouse, eikä roikkua kaksin käsin kaulavilloissa että ehtii estää sitä puremasta jos niikseen tulee. Oma asenne heijastuu selkeästi myös koiraan, ja se oli taas tosi, tosi lunki. Jokunen pään nosto ja kerran se kyllä ehti pompata ylös vaikka olevinaan pidin kiinni, mutta ei lainkaan yrityksiä purra.

Pötkönen on taas ruvennut tekemään sitä oikean reiden vilkuilua. Kysyin löytääkö hieroja sieltä sen aikoinaan revähtäneen syvän lihaksen, aiemminhan sitä on käsitellyt vain osteopaatti. Kauratyynyn lämmetessä mikrossa katsottiin yhdessä koiran lihaskarttaa, noita syviä lihaksia kun ei varsinaisesti oikein käsitellä niin eivät vissiin ole hierojille niin tuttuja. Ihan täsmälleen etsimäämme ei koko kartasta löytynytkään, mutta hän lupasi kokeilla. Olisi niin hienoa jos löytyisi lähempää joku, Helsinkiin asti tulee niin pitkä matka että en voi rampata siellä joka toinen kuukausi puristelemassa yhtä pikkulihasta.

Koira tarjosi eka vasenta kylkeä ja aloitettiin sieltä. Ristiluun päällä kireyksiä. Vasemman etujalan antoi käsitellä. Vasemmalla vatsanpeitteiden läpi tunnusteltaessa kaikki ihan ok, eikä koirakaan reagoinut mitenkään. Vaihdettiin kylkeä, oikeaa etujalkaa sitten ei saanutkaan koskea enää ranteen kohdalle tultaessa ja tässä se pomppasi niin vauhdilla pystyyn etten ehtinyt tehdä mitään. No ei se mitään, takaisin kyljelleen vaan ja annettiin jalan sitten olla. Ristiluun päällä oikealla myös kireyksiä. Iliopsoas-aluetta oikealla tunnusteltaessa koira oli ensin ihan ok, silmät puoliummessa rentona, ja minä jo pelkäsin että ei ne oikeat lihakset löydy sieltä. Mutta sitten yhtäkkiä rävähti silmät apposen ammolleen ja koko koira jäykistyi. Ylös se ei muistaakseni pyrkinyt mutta kiristin otteen jo valmiiksi. Tiesin jo koirasta ennen kuin hieroja avasi suunsa, että nyt löytyi. Ei se kuulemma mikään kivikova vielä ollut, mutta selkeästi kiristymään päin ja erilainen kuin vasemmalla. Vastasi hoitoon nopeasti ja koiran ummistaessa taas silmiään minäkin uskoin että nyt se laukesi. Mielenkiinnolla nyt seuraillaan jääkö oikean reiden tuijottelut taas pois.

Koira on syönyt gabapentiinia edelleen, mutta eihän se estä lihaksia jumittamasta. Iliopsoas on "avattu" viimeeksi 5.1. osteopaatilla, ja se on jo useita viikkoja oireillut vilkuilulla, joten alle 3kk se kestää kunnossa. Eikä se tästä paremmaksi ikinä muutu. :( Mutta jos nyt oma hieroja osaa sen käsitellä, niin siellä on kyllä mahdollista käydä vaikka kerran kuussa. Sitten kun sekään ei riitä, on varmaan luovutettava. Mietin kyllä vielä pitäiskö ajella jonnekin fyssarille kaiken sairaskertomuksen kanssa ja pyytää jotain jumppaohjeita, mutta en mä oikein tiedä onko niistä koskaan ollut mitään apua. Tuskin haittaakaan, mutta kyllähän tämän taistelun häviäjät on aivan selvillä enivei.

Sieni sitten. Sieni liukastui treenikentällä joitakin viikkoja sitten juuri kun oli niitä jäätiköitä. Olin katsonut kohdan joka oli ihan hyväpohjainen, mutta sitä en älynnyt ajatella että Sieni harrastaa niitä ninjaloikkia. Palkatessani koiraa se hyppäsi vähän vinoon ja meni ulos mun alueelta päätyen pienen lumikerroksen peittämälle peilijäälle, ja levisi kerrasta suoraan mahalleen. Mitään se ei sanonut mutta ylös noustuaan ontui oikeaa, huonompilonkkaista, jalkaansa. :( Lähdettiin sitten kotiin ja annoin sille Norocarpia. Ontuminen oli vaan sen hetken ja jo kotiin tullessamme se käveli normaalisti, joskin ehkä aika jäykästi varsinkin portaissa.

Sienellä sitten olikin sekä vasen että varsinkin se oikea koipi aivan kivikovat. Hieroja joskus selitti, että kun lihas on tarpeeksi tukossa, se tuntuu melkein samalta kuin jänne, ja nyt oli kuulemma Sienellä sellainen tilanne. Pitkä selkälihas oli kanssa aivan juntturassa ja kun niitä käsiteltiin, koira kramppasi milloin mistäkin, selkää käsiteltäessä jopa varpaat kouristi. Se on hurjan näköistä. Hirveän kiltisti se antoi käsitellä vaikka aika pitkään niitä veivattiin. Onneksi lopulta aikalailla kaikki saatiin auki. Tämä siis takuulla johtuu nyt juuri siitä liukastumisesta. Muuten edestä koira oli aivan ok.

Laittaa kyllä taas miettimään tuota kivun arviontia noin ylipäänsä... Sienikin oli päällisin puolin ihan ok, jos en olisi nähnyt tapaturmaa ja hetken ontumista, en olisi osannut sen viime viikkojen käytöksestä arvata, että se on noin jumissa ja väkisin myös kipeä. :(

Sienelle on nyt uusi aika vajaa kuukauden päähän, pötköselle tarpeen mukaan. Pötkösen osalta pitäisi muutenkin nyt alkaa miettiä tuota lääkitystä ja sen purkua, ja että haluaako sinne lämpökamerakuvaukseen ajaa uudelleen kontrolliin.