Sivut

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Nosework

Nosework on laji, jota en ole koskaan osannut ottaa kovin vakavasti. Siinä on kolme luokkaa, ja koiralle tarvitaan ylimmässä luokassa kolme eri hajua: eukalyptus, laakerinlehti ja laventeli. Osioita on neljä: laatikkoetsintä, sisätilaetsintä, ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Säännöt on ilmeisen monimutkaiset mitä ylemmäs luokissa mennään, mutta periaate on aina sama: koiran tulee etsiä annetut tilat ja ilmaista siellä olevat hajut. Tila voi myös olla tyhjä tai haju voi olla yhdistelmänä (kaksi hajua samassa kohdassa). En mitenkään tarkoita väheksyä lajia, sillä on varmasti paikkansa mukavana aktivointina ja se todella sopii hyvin erilaisille koirille. Mutta kun itse on puuhaillut hajuerottelua lähtöhajuineen ja id-jälkeä ja kaikkea sellaista, niin jotenkin koko homma tuntuu kertakaikkisen hölmöltä :D Vähän niinkuin tekisi 50x50m esineruudun ja laittaisi sinne henkilöauton kokoisen esineen etsittäväksi ja olisi ihmeissään kun koira sen ilmaisee.

Mutta never say never, ja niinpä ilmoitin töppösen kaverini koirakoulun NW-alkeiskurssille! Oikeastaan kurssiajat ei sitten oikein olleetkaan mulle sopivat, niin ostin pari yksäriä, ajattelin kouluttaa koirani kotona ja mennä sitten jatkokurssille näkemään muitakin. Treenaan nykyään niin paljon yksin, että olisi hauskaa mennä kurssille, missä saa katsoa muidenkin tekemisiä. Eka kerta oli ennen joulua ja käytiin aluksi pelkkiä sääntöjä. Haju voi olla esim. sisätiloissa ihan katon rajassa ja koiraa saa tuomarin luvalla nostaa jos haluaa. Tämä kuitenkin ratkaisi jo suoraan että me ei tulla tässä lajissa kisaamaan, ei, vaikka S sanoi, että kyllä hän minut tietää ja kisaan kuitenkin kun innostun. Mulla ei ole mitään intressejä hakea sille enää yhtään titteleitä ja tavoite on nyt vain ja ainoastaan aktivoida koiraa. En halua mitään riskejä selän kanssa, joten meidän hajut tulee pysymään koiran pään korkeudella.

Aloitettiin eukalyptushydrolaatin kouluttaminen laatikon avulla. Haju laitettiin laatikkoon ensin näkyville huonekaluhuopatassuun imeytettynä ja homma alkoi kohdetyöskentelynä. Pöne tarjosi aluksi kaikki sirkustemput laatikon päällä, sisällä ja ympärillä, mutta päästiin nopeasti hajun tökkimiseen ja se alkoi itsestään myös haistella. Sitten vaan siirrettiin hajua ja käänneltiin laatikkoa.

Tänään jatkoin kotona, pikakelasin saman laatikolla ja sitten pistin hajun laatikon viereen pöydän jalkaan ja pikku hiljaa yhä kauemmas laatikosta, jolloin se ei ollut enää merkityksellinen. Pönellä on raivoisa tyyli etsiä, siinä saa matot kyytiä. Tarkoitus oli ensin ottaa kaksi samanlaista laatikkoa ja opettaa laatikkoetsintää, mutta ei mulla nyt ollut ja samapa tuo kai. Kyllähän se etsiä osaa ja on äärimmäisen sinnikäs ja näyttävä siinä. Minua viehättäisi yrittää opettaa sille jonkinlaista järjestelmällisyyttä ja ottaa vauhtia pois, mutta se on aina joka lajissa saanut tehdä niin itsenäistä työtä ja säheltää minkä haluaa, niin en usko että onnistuisin enää. Jotenkin toi ei nyt näytä kauhean rentouttavalta ja koiraa rauhoittavalta, niin kuin nenäjuttuja kehutaan, että se säntäilee pitkin kämppää pyörremyrskyn lailla ja tuhina vaan käy. Mutta ans kattoo nyt. Tekisi mieli muutenkin treenata ennemmin vaikka ulkona ja pitää koira hihnassa, jolloin sitä voi estää poukkoilemasta ja antaa kulkea yhdestä kohdasta vain yhden kerran. Ihan kuin se siitä mitään oppisi mutta se kuitenkin näyttäisi hienolta.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Hierojalla

Pöne kauttaaltaan hyvässä kunnossa ja lihaksisto varsin joustava. Selästä tai iliopsoaksen seuduilta ei myöskään minkäänlaista ilmeen kiristymistä, antoi käsitellä myös syvempiä lihaksia. Mutta sitten täysi pommi: se reagoi kummastakin etutassusta jalkapöydän alueelle mentäessä erittäin raivokkaasti, murisi ja puremisen sijaan onneksi vain pomppasi pois! Yritin kokeilla itse, mutta en varmaan osannut painaa (venyttää) oikein koska ei saatu oikein minkäänlaista reaktiota (se on aina inhonnut tassujen käsittelyä, kutiaa äärimmäisen herkästi ja on vaan tarkka jaloistaan, joten ilme oli kyllä sellainen "hyi" mutta niin sillä aina tassuja koskiessani). Tassuissa ei näy mitään eikä takajaloista tullut mitään. Olisiko karkea lumihanki voinut saada vain etujalat ärtymään? Yksi päivä sillä aukesi poistetun patin kohta vasemmasta etujalasta, siihen ei koskaan tullut kunnon karvaa ja nahkakin on jotenkin onnettoman oloinen, ja se ei ole aiemminkaan kestänyt karkeaa lumihankea yhtään vaan verestää heti. Tai sitten kun upottavassa hangessa yrittää levittää varpaita jotta pysyisi paremmin pinnalla - mutta miksi vaan etujalat...? Tehtiin lopulta niin että minä laseroin 5min per jalka ja hieroja käsitteli koiraa samalla vielä selästä. Vaikka päätin että yritän nyt olla murehtimatta niin olen jo googlannut sille luusyövästä alkaen vaikka mitä kuolemantuomioita.

Sieni oli käynyt viimeeksi elokuussa, luulin että se kävi syksyllä mutta kaipa se sitten olikin aina vaan pöne. Sienellä isot lihakset sekä edessä että takana (hauis, reisi), vasemmalla että oikealla hieman kireät, mutta kaikki vastasi hyvin hoitoon ja koira saatiin rennoksi. Todnäk ihan vain "urheilijan kireyttä" juoksemisesta metsässä ym. En äkkiä muista, että Sieni olisi koskaan ollut symmetrisesti yhtä paljon tai vähän jumissa, ja koska eriparilonkat aiheuttaa helposti erilaista kuormitusta, tasainen tilanne lienee oikein hyvä asia.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

2017

14.12.2016 kirjoitin:

"Tavoitteet? Ehkä ekaa kertaa ikinä ei tee mieli listata mitään tuloksia, mitä veren maku suussa pitäisi yrittää tavoitella. Sieni jatkaa rallya eli käy voittajaluokan kokeissa kunnes vika tulos napsahtaa, ja alkaa siinä ohessa opetella mes-liikkeitä. Se saa jatkaa myös tokoa ja jos tarpeeksi valmiilta tuntuu, mennään kokeeseen kokeilemaan. Pk-puolen osalta se tekee sitä mikä hyvältä tuntuu. Tällä hetkellä haku on edelleen sellainen huonosti rupeutunut haava mun mielessä, ja tekee mieli antaa sen olla, keskittyä peltojälkeen. Ehkäpä sitä ei koskaan oltu tarkoitettu pk-koiraksi, ja mikä pakko mun on ainakaan viedä sitä kokeeseen, kun se ei niihin itse halua.

Töppönen käy muutamassa rallykokeessa kokeilemassa mestariluokkaa ennen kuin lyön pillit pussiin lopullisesti. Luulen, että keskityn sen kanssa lajeihin, joissa ei ole muita koiria: peltojäljen rotumestiksiin osallistutaan joko uudestaan ykkös- tai rohkeasti kakkosluokkaan, ja sitten olen vähän miettinyt jos kuitenkin yrittäisi sitä koiratanssia. Ongelma on musiikin valinta, "ei tästä tule mitään" -turhauma on niin iso etten saa aikaiseksi edes yrittää etsiä jotain sopivaa.

Sitten tietenkin toivotaan terveyttä, onnellisia päiviä, huippuhetkiä niin arjessa kuin treeneissäkin, ja remmin yläpäälle edelleen jatkuvaa kehitystä ohjaajana. Toivon, että opin yhä paremmin nauttimaan matkasta ja unohtamaan määränpäähän kiirehtimisen. :)"

Viimeisestä on helpoin aloittaa, olen kehittynyt hirveästi. Syksyllä töppösen sairastumisen ja muun elämän surujen takia harrastuksesta tuli henkireikä, keino paeta ikäviä ajatuksia edes hetkeksi, ja opin olemaan hirveän kiitollinen siitä, että voin treenata ja että voin käydä Sienen kanssa kokeissa. Tulokset lakkasi olemasta vielä vähemmän tärkeitä ja ekaa kertaa ikinä ehkä onnistuin kokeessakin olemaan tippa linssissä vain siksi, miten hienoa oli olla juuri sen koiran kanssa juuri siellä. Elämä on todellakin tässä ja nyt.

Töppönen ei kisannut rallyssa. Se kävi vain kahdessa koiratanssikokeessa, 14.4. Tampereelta ylivireinen FS ALO 167,33 KUMA ja pari viikkoa ennen selän nyrjähtämistä, 4.8. Janakkalasta vielä ylivireisempi FS AVO 160,67 -. Peltojäljen rotumestaruuskoetta ei järjestetty, treenit sujui vaihtelevasti eli apujen kanssa ne kulmat näytti välillä aika kivoiltakin mutta tekniikka ei tod kantanut palkattomalle, pitkälle, kokeenomaiselle jäljelle. Toisaalta kaikista kulmasekoiluista huolimatta se kyllä aina nostaa jäljen uudelleen ja ajaa loppuun vaikka mikä olisi. Olisin mennyt kakkosluokkaan kokeilemaan, jos koe olisi pidetty. Elokuun lopussa selkä sitten nyrjähti ja siitä alkoi pitkä kuntoutus, johon paloi kaikkinensa rahaa yli tonni ja henkistä jaksamista mittaamaton määrä. Muistan yhä elävästi ajatelleeni, ja julkisestikin kirjoittaneeni, silloin kun näytti että koira saattaa alkaa kuntoutua, että lupaan olla kiitollinen jos joskus vielä voin viedä sen metsään. Se lupaus on pitänyt, joka kerta kun lasken sen vapaaksi, muistan olla onnellinen siitä että se elää vielä.

Sieni lopetti taas kerran tokon. Hakua se ei juurikaan tehnyt, homma oli sellaista on-off-tyylistä roikkumista. Mulle jäi paha mieli siitä, miten pilasin hienon hakukoiran, ja edelleen jossain mieleni sopukoissa haaveilen joskus vielä korjaavani sen. Sieni täyttää keväällä 7v ja C/D-lonkkiensa takia tuleva kesä on viimeinen, kun voisin edes kuvitella laittavani sen metriselle, joten keväällä on tiedettävä vieläkö sitä avointa luokkaa yrittää mennä kokeilemaan. Panostaminen muihin lajeihin on kertonut selvää kieltä ja ehkä se pitäisi vaan hyväksyä, että kaikista ei ole kaikkiin lajeihin. Ei sillä loppujen lopuksi edes ole väliä miksi pk-tottis on koirastani ahdistavaa, se vain on. Koira on tosi erilainen esim. rallykokeessa. Peltojälkeä se treenasi paljon ja edistyikin ihan mielettömästi, mutta en silti rehellisesti tiedä onko sekään laji, missä se itse haluaisi kokeeseen mennä.

Rallya se kisasi 6.1. puuttuvan VOIHYV:n ja RTK3. Mestarissa startattiin vasta marraskuussa aika lyhyellä intensiivisellä treenaamisella. Tuloksena ekasta yrityksestä hylätty sarjahypyille karkaamisen takia ja 2x MESHYV, jälkimmäisellä myös rotumestaruus. Pisteet ei vielä päätä huimaa, muutama liike on kesken (käytösruudun seisominen, poispäin peruutus, oikealla peruutus, merkille löytäminen) ja sitten kokonaisuuden hallinta vaatii panostamista. Olen treenannut tosi paljon pelkkää tekniikkaa ja max jotain 5-10 kyltin radanpätkiä, ja itselleni täysmittainen rata tuntuu kovin erilaiselta. En niinkään pelkää että koiran motivaatio laskee kun palkkaa ei tulekaan, se ei ainakaan toistaiseksi ole ollut lainkaan ongelma, mutta jotenkin vaan kylttejä on niin paljon ja kokonaisuus tuntuu niin työläältä hallita :)

Bonuksena sitten VEPEn hyväksytty soveltuvuuskoe 8.7. erittäin rennoissa tunnelmissa Luumäellä ja koiratanssin freestylen korkkaaminen 4.8. Janakkalassa huikealla luokkavoitolla ja KUMAlla (170,33p)! Sieni on tiettävästi rotunsa (muunnoksensa) ensimmäinen kaikissa näissä saavutuksissa: rallyn ekojen mestaruuskisojen eka (mestariluokan) mestari ja eka mestarista hyväksytyn tuloksen tehnyt, ainoa VEPEn SOVEn suorittanut ja ainoa koiratanssissa kisannut. Luulen, että Sieni on jopa rotuisekseen varsin erikoislaatuinen koira: siltä puuttuu kaikki se mitä muunnosristeytyspitkiksillä on, se ei myöskään porskuta taistelutahdolla niin kuin ne muutamat muut harrastaneet "perinteiset" pitkikset, silti se on kaukana niistä joita ei kiinnosta oikein mikään. Niin tai näin, ainakin sillä on jumalaton lista erilaisia tuloksia ja kuten kaverini kirjoitti, luultavasti saadaan odottaa pitkään että kukaan pistää paremmaksi, jos sellaista koskaan tapahtuu. Sieni on myös hyvin erikoislaatuinen koira mitä tulee meidän keskinäiseen suhteeseen. Sitä ei voi enää mitenkään sanoin kuvailla.

Ensi kauden tavoitteet? En toivo mitään muuta kuin että kaikki pysyy hengissä ja kunnossa ja paskin syksy ikinä jää taakse, ja kevät olisi valoisampi. Harrastetaan ja kisataan kunkin voinnin mukaan se mikä viitsitään. SPKL:n lisenssiä en ole vielä hankkinut, mielestäni tiedostus oli niin ala-arvoista, että tekee mieli äänestää jaloillaan. Mulle on kyllä tullut lehti, joten sinänsä rahallisesti on aivan sama muuttaa se lisenssiksi. Töppönen kisasi 2 kertaa ja Sieni 6, joista VEPE ei kuulu lisenssin alle meneviin lajeihin, eli yhteensä 7 starttia. 40e/7= vajaa 6e lisää hintaa per koe. Ei se nyt kovin paljoa ole. Miksiköhän muuten näyttelyitäkin ei laitettu lisenssin alle...? :D



maanantai 18. joulukuuta 2017

Valintoja

Pohjolan luennosta inspiroituneena olen testaillut koirieni omia valintoja. Luennon esimerkkivideossa oli kämmenen kokoiset paperilaput, missä oli toisessa muistaakseni kolmio ja toisessa pitkä ja leveä viiva ja toinen edusti siis ruokaa, toinen lelua. Kuulemma koira erottaa pienet kuviot toisistaan. Itse en ihan vakuuttunut siitä, eihän niillä nimenomaan pitäisi olla kovin hyvä näkö mitä yksityiskohtiin tulee? Jäin miettimään joitakin muita symboleja ja oikaisin kokeilemalla suoraan konkreettisilla leluilla. Lelut oli maassa ja vapautin koiran vaan "ole hyvä" (yleinen vapautus meillä). Sanoisin, että tunnen koirani, koska molemmat valitsi juuri sen lelun mitä olen kummankin lempparina pitänyt. Pöne otti joka toistolla purutyynyn. Sieni otti ensin ihan ekalla otoksella vinkuvan karvapatukan, mutta kaikilla lopuilla jalallisen cuzin (jalatonta ei ollut). Niissä on myös selkeä ero mitä ne haluaa palkan saatuaan tehdä: pöne tulee samaa vauhtia kohti ja odottaa taistelua, Sieni jää paikoilleen tai valuu kauemmas ja haluaa lussuttaa palloa yksin.

Lopuksi kokeilin Sienellä vielä punaista jalallista cuzia ja sinistä jalatonta keskenään. Jalattomat on vähän löysempiä ja niitä saa vielä enemmän pumpattua leukojen välissä. Sieni kokeili molempia mutta päätyi jalattomaan. Tiesin että se tykkää niistä enemmän. Tiedän myös että vinku on sille oleellinen, mutta voisi huvikseen antaa sen valita vinkuvan ja vinkumattoman välillä ja katsoa olenko oikeassa.

Tänään kokeilin ex tempore muuten samaa lelujen suoraa, mutta lisäsin lelujen joukkoon ruokakupin, jossa oli yksi nami. Näytin koiralle että laitan kuppiin namin ennen kuin laskin sen lelujen kanssa riviin. Testasin tätä vain pönellä, ja pöne teki joka toistolla saman: rynnisti suoraan kupille, imaisi namin lennosta, rynnisti samalla vauhdilla purutyynylle ja toi sen mulle. En tiedä miksi en testannut Sientä. Se olisi ihan varmasti ensin kanssa käynyt kupilla, mutta sitä en osaa arvella olisiko se jäänyt tökkimään sitä saadakseen lisää vai olisiko se sitten siirtynyt pallolle. Se olisi hyvin myös voinut tuoda sen kupin mulle saadakseen lisää, niin se kerjää kotonakin. Pitää kokeilla.

Kiinnostaisi myös kokeilla eri nameja keskenään, mutta luulen että kumpikin koirani etenisi vain järjestyksessä ja söisi kaiken ehtimättä valita sen kummemmin. Vaikea kuvitella että kumpikaan ainakaan ohittaisi yhtään namia ja etenisi seuraavalle :D Niille pitäisi kanssa opettaa jotkut symbolit, jotta voisi kysyä saako herrasväelle olla juustoa vai kinkkua.

Äärimmäisen mielenkiintoisia nämä kokeet on olleet! Ekan kerran jutuista on puhelimessa videoitakin, mutta en jaksa siirtää niitä tänne, jos joku tuttu (joka ei ole jo nähnyt niitä) on kiinnostunut niin whatsappilla saa.

***

Tänään tajusin, että nyt on todella jonkinlainen vallan vaihto tapahtunut. Treenasin rallya ja pöne oli vuorossa. Lämppäsin siinä vähän kaikkea ja sitten yritin tehdä puolenvaihtoa edestä. Muistan, että mun koirilla on siinä vähän erilaiset käsimerkit, mutta en kuollaksenikaan saanut päähäni millainen pönen oli! Sienen vihjeellä se ei pelittänyt, eikä pelkällä sanallisella käskylläkään, minkä muistan myös olevan sama "vaihda". Kyllä se nyt vaan on niin, että Sieni on mun pääasiallinen rallykisakoira ja pöne on syrjäytetty. Sieni on muutenkin varmaan oikeasti jo rallyssa taitavampi kuin pöne. Se on aika hassu tunne se, pitkään vepen vienti oli ainoa asia, minkä Sieni osasi mutta pöne ei.


***

Lauantaina oltiin uimassa. Ahdisti, hirveästi. Mitä jos jotain sattuu siinä rytäkässä ja selkä menee ja sitten voi vaan syyttää itseään, että jonkin niin "turhan" takia... toisaalta osteopaatin sanat "ei sitä olisi voinut estää millään, eikä siitä kannata syyttää ketään, yrittäkää elää normaalia elämää jatkossakin" soi mun mielessä, ja lopulta konsultoituani useampaa kaveria päätin että ei auta kuin kokeilla. Onhan se nyt tuolla lumihangessakin ihan hyvin "uinut", vaikka alkaa olla aukeilla paikoilla niin korkeat nietokset että en kohta enää uskalla viedä sitä metsään. Se hyppii itse ja menee sohvalle, mutta silti mulla on kauhea kammo kaikenlaista takajaloille nousemista kohtaan. Uittajan tehtävä oli saatella koira altaaseen niin ettei se hyppää, vaan kävelee ramppia mahdollisimman pitkälle. Silti joku äkkiliikekin voisi olla kohtalokas, se kun ei ui mitenkään kauhean hillitysti vaan on vedessäkin varsin nopea liikkeissään. No, kaikki meni hyvin :) Ei sitä ihan täysin voi estää ponnistamasta, ei se suostu kävelemään uimasille asti vaan haluaa väkisin ottaa sen pienen ponnun. Rauhallisemmin meni kun tajuttiin hoitaa ensin koira vesille ja vasta sitten lentää lelu. Puolen tunnin uinnin lopussa se alkoi olla aika väsynyt ja puuskutti, ja annoin sen välillä juosta lelunsa kanssa vähän kauemmas pitämään taukoa. Sieni ei ollut lainkaan hengästynyt ja se olisi kyllä vielä jatkanut pommilla pallonsa perään hyppäämistä... illan oli kyllä kotona aivan ihanan hiljaista ja pöne oli vielä sunnuntaiaamunakin hyvin raukea, herättyäni se ei tullut lainkaan vastaan ja löysin sen koirasohvalta, mistä se vähän raotti toista silmää ja mulkaisi että ai, sinä. :D Lupasin laittaa uittajalle kuulumisia tuliko jotain ongelmia, ja pistin sitten että ei mitään jäykkyyksiä ole ilmennyt. Mahtavaa!

***

Sunnuntaina tehtiin H:n kanssa esineruutu lumiselle kentälle. Kokoa sillä oli ehkä etureunasta 20m ja taka 15m x 50-60m . Lumisella, isolla, tyhjällä kentällä on hemmetin vaikea a) kulkea suoraan b) arvioida matkaa. Valkoisia esineitä oli kolme, takakulmissa ja suht keskellä-keskellä. Ei osattu yhtään arvioida onko tämä tosi helppo, tosi vaikea vai jotain siltä väliltä. Sieni toi keskiesineen varsin nopeasti ja sai palkkansa siitä. Pönellä hirtti kaasu kiinni jo autolla, se teki tosi kummallisen ratkaisun kun ei pystynyt olemaan niin rynnisti penkkaan haistelemaan eikä meinannut tulla pois sieltä! Jotenkin se oli niin täysin sellainen tilanteen väistäminen kun tiedän etten saa karata ruutuun mutten pysty kävelemään nätistikään. Lähtöön kun päästiin niin kyllä se siellä aluksi juoksi kuin pillastunut pupu ennen kuin vauhti selkeästi laski ja nenä aukesi. Tokan esineen jälkeen se meni myös jotenkin kovin suoraan viimeiseksi jääneelle vasemmalle takakulmalle, ihan kuin olisi tiennyt että siellä se on mutta aiemmin ei kerinnyt pysähtyä... H:n koirilla ei myöskään kauaa nokka tuhissut joten ilmeisesti alusta ja olosuhteet oli kovin helpot. Hauskan erilainen treeni.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Tyhjäpää missi

Messariviikonlopun jälkeen oli taas hauskaa huomata, että näyttelyt ne vaan pyörittää maailmaa. Joka ikisessä rotu- ja kasvattaja-fb-ryhmässä ne näyttelytukokset aina vaan kerää enemmän tykkäämisiä, onnitteluja ja huomiota, kun holskuista siis puhutaan. Ehkä joku paska MESHYV ei sitten vaan ole mitään? :D Mä en edelleenkään pysty oikein samaistumaan niihin näyttelyjuttuihin enkä oikeastaan ymmärrä mitä onniteltavaa niissä titteleissä on. Olet ostanut kauniin koiran, onnea valinnastasi? Kuulostan varmaan katkeralta mutta väittäisin etten kuitenkaan ole. Mä en vaan ymmärrä ihmisiä, ja silloin on turha jäädä ruikuttamaan. Tuskin tulee toista holskuakaan enää tähän taloon, on se nyt jo aika lailla nähty monenkin osalta että kasvatetaan ja muka-arvostetaan harrastuskoiria mutta kuitenkin itse arvostetaan, tai ainakin huomiodaan, enemmän noita voittajatitteleitä. On näitä kyllä mudeissakin, ei sillä. Mutta jokainen tyylillään.

Ei oikein jaksaisi napata tämä blogin pitokaan, ihan hilkulla on taas ollut että lentää jäähylle koko laitos. Toisaalta itse juuri tässä joku viikko sitten luin itse vanhoja juttujani, vielä vanhempiakin kuin tässä blogissa olevat, ja katselin videoitani Youtubesta. Siitä sain inspiksen kuvata nykyistä menoa, tässä nyt jotain erottelutreenejä tältä päivältä. Onpahan sitten taas joskus jotain mitä muistella.


Sienen tulokset on tulleet koiranettiin. Se olisi viimeistä vaille RTK4. Ekana pitkiksenä Suomessa, se taitaa olla myös eka jolla on yksikään MESHYV. Mutta paskaako tuosta, enemmän sekin sai onnitteluja muistaakseni muotovalioituessaan... :D

lauantai 9. joulukuuta 2017

Jaana Pohjola: Kysytään koiralta / omaehtoisuuden merkitys -luento

Tänään kävin parin tunnin luennolla. Ihan ensin minua suretti, miten vähän tunsin osallistujia ts. paikalla oli vain muutama tämän kylän seurojen tavoitteellinen, menestynyt harrastaja. :/ Se nyt on ollut tiedossa jo pitkään, että mitä korkeammat tavoitteet, sen vähemmän sitä koiraa oikeasti otetaan huomioon, kun ne omat tavoitteet on tärkeimmät. Koiraihmiset on muutenkin hyvin kategorisoituneita, ja jokainen pitää sitä omaa tapaansa olla, elää, treenata ja omistaa koira ainoana oikeana eikä oikein edes halua yrittää ymmärtää muita. Eikä siinä mitään, en tarkoita että olisi oikeampia vai väärempiä tapoja, ja kyllähän onneksi valtaosalle se koira on kuitenkin tärkeä. Ehkä vaan ne näkemykset sen hyvinvoinnista eroaa aika paljon, varsinkin se, miten paljon asioita voi oikeuttaa jonkun tavoitteen nimissä tai miten paljon niitä "pitää tehdä" -asioita on. Tosi paljon on edelleen sellaista "teet, tai itket ja teet" -ilmapiiriä. Sen pitää tietää mikä on väärin jne. Ja sitten mietin myös sitä, että niin kivaa kuin onkin antaa koiran valita haluaako se treenata rallyn hyppyä, merkkiä vai putkea, niin onhan siinä tavoitteiden kanssa pieni ongelma. Jos haluaa menestyä, pitää treenata sitä mikä on vaikeaa tai kesken, ei sitä, mikä on hauskinta. Yhtä kaikki minusta tällä luennolla oli tosi paljon mielenkiintoisia pointteja ja olisin toivonut enemmän osallistujia - oman näkemyksen laajentaminen ei koskaan ole pahasta :)

Koiralta kysyminen usein vissiin vähän tahallaankin ymmärretään väärin, ja siksi sitä pidetään nyt kertakaikkiaan hyi -kukkahattujen pelleilynä. Kyse ei ole siitä että koiran annetaan syödä posteljooni, paritella jokaisen vastaan tulevan nartun kanssa ja jättää tulehdukseen määrätyt silmätipat ottamatta, koska musti ei tykkää. Luennoitsija oli hyvin realistinen ja niin ymmärtääkseni suurin osa aiheesta kiinnostuneista ja sitä toteuttavistakin. Ihmisten yhteiskunnassa koiralla ei ole mitään mahdollisuutta osata tehdä terveellisiä valintoja, eikä sen ole mitään tarvetta voida päättää kaikesta sitä koskevasta. Sen sijaan on paljon pieniä asioita, joissa valinnan mahdollisuus lisää hyvinvointia. Koiralta ei esimerkiksi kysytä leikataanko kynnet vai ei, koska fakta on että ne nyt vaan on leikattava. Sen sijaan sen voidaan antaa päättää haluaako se ne leikattavan yksi kynsi tai tassu kerrallaan ja sitten koiran haluaman mittainen tauko (pari minsaa...vuorokausi?), vai kaikki tassut putkeen. Vähän kuten vaikka hammaslääkäripelkoinen ihminen: jokainen aikuinen tietää että suun ongelmat on mentävä hoidattamaan, mutta mahdollisuus itse valita kuinka pitkään kerrallaan istuu ronkittavana ja mahdollisuus sanoa koska haluaa pitää tauon ja tieto siitä että tauon myös välittömästi saat, tekee toimenpiteestä paljon helpomman sietää, sen sijaan että sinut vain sidottaisiin penkkiin ja tehtäisiin väkisin se mikä tehtävä on.

Aloitettiin miettimällä mistä kunkin koirat kotona saavat päättää:
-syöminen (miten usein, mihin aikaan, mitä, missä, miten, kuinka paljon jne, koskee kaikkia kohtia)
-lepääminen
-liikkuminen
-lisääntyminen
-huolto (turkinhoito, pissiminen jne)
-sosiaalinen (kenen kanssa, kuinka paljon, millä tavalla)

Entäs treenitilanteessa:
-tekeekö ylipäänsä vai ei
-mitä treenataan (tarjoaminen)
-palkka: hyvin usein valitaan vain se mikä aiemminkin on toiminut
-tauot: helposti tuntuvat rangaistukselta, keskeyttävät kivan. Jos koira ei itse pyydä taukoa, hyvin usein se tulee liian myöhään: halliaikaa on vieä jäljellä se ja pitää käyttää tehokkaasti, aihe on vielä kesken, on maksettu kouluttaja jne. Varsinkin lajit joissa tekeminen nopeaa, fyysistä ja loukkaantumisriski olemassa - koiran olisi erittäin hyödyllistä osata sanoa "mä olen nyt vähän väsynyt". Kun ihminen näkee sen esim. vauhdin hiipumisena, on jo myöhäistä ja olisi pitänyt osata lopettaa joitakin toistoja aiemmin. Onnistumisen kokemukset ovat ihmisille niin koukuttavia, että ei malteta lopettaa. Koskee niin pientä taukoa treenien välissä kuin pitkää esim. 3kk totaalitaukoa.
-toistot: "yksi kerta vielä että saadaan se onnistumaan", hyvin helposti painostetaan koiraa jatkamaan.
-häiriöt: usein vain aggressiiviset saa valita, pelkäävät ei, niiden on vaan pakko sietää. Eli jos koira niin aggressiivinen että sitä ei voi esim. agilitykentällä pitää irti muiden koirien seurassa, ne muut laitetaan ulos sen vuorolla. Jos toinen koira voimakkaasti pelkää jotain koiraa tai ihmistä, sen vaan pitää tottua toimimaan sen läsnäollessa.
-muut


MOTIVAATIO

-suuri osa ongelmista liittyy rajoitettuun aikaan (treenivuoro). Pitää olla tehokas ja tehdä sitä, tätä ja tuota ja sitten jos koira ei olekaan täysillä mukana, alkaa paine ohjaajan päässä kasvaa. Harvalla kotona olkkarissa koskaan motivaatio-ongelmia jos koira nyt ylipäänsä on kiinnostunut mistään treenaamisesta.
-kuvitellaan että häiriöt vaikuttaa, on niin paljon hajuja tai toisia koiria tai jotakin, mutta todellisuudessa jos motivaatio olisi suurempi, koira ei olisi kiinnostunut häiriöistä
-tarjotaan palkkioksi sitä mitä koira aidosti haluaa eli tavoittelee itse
-häiriöt palkkioksi, esim. haistelulle oma lupansa
-motivaatio suurin jos toiminto alun perin ollut koiran oma idea. Tämän takia myös sheippaaminen on toiminut Sienellä niin hyvin houkutteluun verrattuna.
-esim. kynsien leikkuu: vastaehdollistamalla (leikataan kynsi, annetaan nami, leikataan toinen kynsi, annetaan nami tai jotkut tekee sen niin, että leikataan useampi ja vapautetaan koira isommalle palkalle) koiralta ei kysytä mitään, sitä palkitaan passiivisuudesta -> todella pahasti pelkäävälle koiralle ei välttämättä koskaan oikein toimi. Tehokkaampaa on opettaa koira itse tarjoamaan tassua leikattavaksi ja pitämään sitä esim. jollain alustalla, tällöin koira tarjoaa itse ja motivaatio on suurempi


ALOITEKYKY

-todella tärkeää, varsinkin pennuille ja aroille koirille
-sosiaaliselle eläimelle tärkeää, jopa lajityypillinen käytös (tehdä aloitteita ja saada niihin vastetta)
-luottamus (=uskaltaa tarjota), ennakoitavuus (=kun toimin näin, tuo toinen toimii noin), oppiminen
-vrt. jääkausi, joka onneksi menossa jo pois muodista: kuvittele että olet työpaikassa jossa kukaan ei vastaa kun huikkaat huomenet, kahvitunnilla kaikki lähtee pois kun tulet paikalle, ehdotuksiasi ei ikinä huomioida mitenkään ja olet kuin ilmaa. Onko sinne mukavaa joka aamu mennä ja montako vuotta jaksat itse olla aktiivinen aloitteissasi?
-jääkausi ei sovi varsinkaan harrastuskoirille, koira ei voi olla kotona passiivinen, helppo ja kiltti ja pysyä kuitenkin treeneissä aloite- ja ongelmanratkaisukykyisenä
-luottamus: normaalit kohtaamiset omistajan kanssa reilusti yli 50% positiivisia: päivittäin ainakin ulos menot, ruokinta, treenihetket, rapsuttelut jne. Kun koiralle sitten määrätään se silmätippakuuri 4x/vrk ja jos sitä ei ole opetettu käsittelyyn/tippojen laittoon, kohtaamiset muuttuu vuorokausittain huomattavasti negatiivisempaan suuntaan. Omistaja toimii kummallisella tavalla ja tekee ikäviä asioita mitä yleensä ei tee. Vrt. esimieheen joka välillä tarjoaa pullakahveja, kehuu ja ylistää ja välillä on kuin perseeseen ammuttu karhu joka saa huutoraivarit melkein kaikesta. Hirveän raskasta yrittää tulla sellaisen kanssa toimeen, ennakoimattomuus ja kyvyttömyys vaikuttaa tilanteeseen mitenkään ottaa voimille. Tähän sitten usein sanotaan että koiran nyt vaan pitää sietää ne tipat...


ITSELUOTTAMUS

-"menenkö vai käännynkö kuitenkin vielä kysymään"
-todella tärkeää
-hyvään itseluottamukseen tarvitaan onnistumisen kokemuksia, sekä koiralle että ohjaajalle (esim. räyhäämisongelma)
-liika itseluottamuus: tarkkuus voi kärsiä, esim. agissa hyppää aivan liian kaukaa "kyllä mä pääsen siitä silti yli", turvallisuusriski. Kuitenkaan koskaan ei pitäisi yrittää järjestää jotain ansoja jotta itseluottamusta saataisiin romuttumaan. Hyvä itseluottamus suojaa koiraa monelta kolhulta. Opeta sen sijaan tarvittavat taidot jotta koira suorittaa oikein ja pärjää niillä.
-itseluottamus usein lisääntyy iän myötä, koira oppii "ymmärtämään maailmaa". Miten surullista että juuri kun koira on parhaimmillaan, ne usein kuoleekin jo vanhuuttaan...


OMEHTOISUUS, HALLINNAN TUNNE, VALINNAN VAPAUS: liittyvät kaikki toisiinsa

-tarve vaikuttaa ympäristöön, ennakoida ja hallita. Pennut ovat aivan äärimmäisen sopeutuvaisia ja uuteen kotiin tullessaan ne tutkivat paikat ja toteavat että ai tälläinen. Yksikään eläin ei ajattele, että en tykkää tästä, en halua olla täällä, olisinpa jossain muualla. Rutiinit ovat tärkeitä ja koira oppii niitä joka tapauksessa halusit tai et, kellontarkkuudella ei ole väliä, riittää että esim. iltalenkin jälkeen tulee ruoka. Yksinolo-ongelmissa sellaiset "nostele avaimia samalla kun katsot Salkkareita" -ohjeet on ihan yhtä tyhjän kanssa, koira kyllä oppii nopeasti erottamaan koska nostelet muuten vaan ja koska otat avaimet käteen oikeasti lähteäksesi. Täten vaikka ihmisellä olisi vuorotyö ja hyvin epäsäännöllinen elämä, koira kyllä silti poimii sieltä tietyt rutiinit ja usein on oikeassa paikassa jo odottamassa kun vasta olet menossa sinne itse (esim. iltaruoka). Joskus on ollut sellaisia ohjeita, että älä ruoki koiraa aina kello 18 niin se ei opi odottamaan ruokaa silloin ja protestoi jos ruoka joskus onkin myöhässä. Kuten sanottu, kellonaikoja ei tarvitse noudattaa mutta muuten ne tietyt kaavat (iltalenkki -> iltaruoka -> nukkumaan) on koiralle tärkeitä, jotta se pystyy ennakoimaan.

-ihmisen lähestyminen aroilla koirilla: jos saa itse mennä aidosti omaan tahtiin ja saa hyviä kokemuksia, vahvistuu helposti. Sen sijaan jos ollaan maksettu tunti kouluttajalta ja yritetään harjoitella samaa asiaa, siihen tulee niin helposti sellainen painostava "menisitsä nyt" -sävy eikä ongelma oikeasti etene yhtään

-ohitustreeni, jossa ollaan 10m päässä ja lähdetään kävelemään vastakkain ja kohdalla on tarkoitus palkita lihapullalla. Musti haistelee jalkojen ympärillä, kouluttaja huutaa että nyt Mustikin liikkeelle. Lähdetään haistelevan koiran kanssa remmi kireällä etenemään, toisen koiran kohdalla Musti sitten erittäin todennäköisesti joko jatkaa haistelua tai rähähtää ja yritetään turhaan tunkea sitä lihapullaa sen naamaan. Ei näin! Harjoitusta ei koskaan pidä aloittaa ennen kuin koira on kontaktissa ja kiinnostunut siitä lihapullasta. Ei vaikka kouluttaja painostaa liikkumaan jo. Vaatii monesti yllättävän paljon henkistä kanttia itseltä.

-käsittelyjutuissa treeni alkaa vasta kun koira itse tulee paikalle, sitä ei käsketä, eikä haeta. Jos ongelma esim kynsien leikkuussa, koskaan ei pidä yrittää lavastaa tilannetta joksikin muuksi ja piilotella saksia selän takana. Syö luottamusta ja koira kyllä huomaa nopeasti, jolloin olet entistä syvemmällä suossa. Mieluummin vaikka joku tietty pyyhe tai matto esille, sakset avoimesti nähtäville, namit tai muu palkka saataville ja sitten vain aloitetaan siitä mihin koira pystyy, ja annetaan sen itse tarjota lähestymistä yms.

-olen valmis / en ole valmis -signaalit eri tilanteissa. Harrastuksissa kontakti, perusasentoon tulo tms kun katsellut tarpeeksi?

-keinotekoinen motivaatio (saa ruokaa vain kun kynsiä leikataan) ei ole reilua

-haistelu esim halliin tullessa
-yleensä ihmiset jaksaa katsella sitä max 30-60s, sen jälkeen oma turhauma ja/tai sosiaalinen paine käy liian suureksi ja koiraa aletaan joko kieltää, houkutella tms.
-kauanko voi odottaa? Kun kaikki katsoo? Kouluttaja odottaa?
-tiettävästi suurin aika mitä koira on keskeytyksettä haistellut, on vain 7min. Ohjaaja ei saa seurata hihnan mukana, mutta hihnan mitalla koira voi haistella niin paljon kuin haluaa eikä kukaan tee mitään. Urokselle voi tarvittaessa laittaa ns. poikapöksyt jalkaan, jos riski myös halliin pissimiseen. Jossain vaiheessa koira sitten ottaa kontaktin, mistä voi joko palkata namilla/lelulla ja antaa luvan "mene haistelemaan" tai vain antaa suoraan luvan jatkaa. Sitten se taas haistelee kunnes ottaa kontaktin jne ja lopulta se ei enää halua haistella, vaan pönöttää vaan "ottaisin nyt mieluummin niitä keksejä". Kun tämän muutaman kerran käy läpi, haistelun pitäisi radikaalisti vähentyä. Iso osa ongelmaa on se, että ohjaaja pelkää sitä niin paljon, se koetaan kiusallisena ja sen edessä ollaan voimattomia (sama koskee erittäin paljon myös koiran haukkumista). Koiran ei tarvitse kuin uhata ruveta haukkumaan (tihentää hengitystä tms muuten "näyttää siltä") niin ohjaaja alkaa keksiä kaiken maailman temppuja pitääkseen sen hiljaisena. Kesytä mörkö sen sijaan että yrität epätoivoisesti tukahduttaa sen. Jos toisten paheksunta tuntuu liian vaikealta kestää, tee eka treeni yksin keskellä yötä :D
-haistelua voi myöhemminkin käyttää palkkana esim. treenin lopuksi. Mahdollisuus saada lupa vähentää tarvetta haistella koko ajan joka välissä.

-hallinnan tunne
-tietty temppu -> tietty päämäärä. "Mitä pitää tehdä että voin lopettaa tämän treenin"
-kun teen näin, toinen tekee noin
-käsittely: koira aloittaa harjoituksen tulemalla paikalle ja päättää sen jollain opetetulla signaalilla, esim. poistuu paikalta, menee häkkiin, matolle tms
-pienille koirille esim jalkaa vasten nousun voi opettaa tarkoittamaan että silloin pääsee syliin. Esimerkkinä eräs arka pieni koira, jota piti remmilenkillä vetää perässä kun se pelkäsi niin paljon kaikkea. Kun oppi syliin pääsyn, koira sai paljon rohkeutta ja halusi itse kävellä pitempiä lenkkejä, kun tiesi että "turvasatama" on aina mukana. Usein koira ei opittuaan enää halua edes käyttää mahdollisuutta kovin paljoa, tieto että se on olemassa, riittää.

-oman koiran suhtautumista kynsien leikkuuseen voi kokeilla niin, että ottaa sakset esille ja menee sinne missä kynnet yleensä leikkaa ja sitten vain odottaa. Tuleeko koira itse paikalle, käykö leikkausasentoon, ojentaako tassua, osoittaako muuten innostusta että aloita nyt? Kynsijutuista puhuttiin paljon siitä, että siitä ei pidä tehdä liian suurta stressiä itselleenkään, ja jos kynnet joten kuten saa leikattua vaikka koiran joutuisikin käskemään paikalle, homma on ihan ok. Nämä ohjeet on ehkä enemmän niille, joiden koira menee oikeasti täysin paniikkiin, käy päälle tms.

-koirat (ja muut eläimet) ei valehtele, mutta osaa käyttää valheellista viestintää (klassinen esimerkki: yksi haluaa sohvalle mikä on varattu, joten se menee haukahtamaan ulko-ovelle, jolloin muut ryntää paikalle "mitäs täällä tapahtuu", jolloin eka pääsee valtaamaan sohvan). Paitsi keskenään, myös suhteessa ihmiseen.

-valinnan vapaus
-vuoropuhelu, jossa tieto kulkee molempiin suuntiin. Hyvin usein vain yhteen suuntaan: ohjaaja päättää mikä on häiriö, mitkä palkat ja mikä toistojen määrä...
-koiralta kysytään ja koiraa myös kuunnellaan
-ohitusongelma: tiedettävä ensin mitä koira tavoittelee sillä mitä se tekee (karkeasti voidaan jakaa kahteen ryhmään: ne jotka haluaisi mennä moikkaamaan ja turhautuvat kun eivät pääse, ja ne jotka haluaisivat etäisyyttä ja ahdistuvat kun eivät saa). Pelkän vastaehdollistamisen sijaan opeta, että koiralla on mahdollisuus saada se mitä se haluaa (lupa moikata / käännytään poispäin). Joskus sitä ei sitten vain tule, joskus tulee.
-moikkaamaan tahtovalle koiralle lavastettu tilanne niin, että seistään juuri hihnan mitan päässä toisesta koirasta, ettei koira ihan yllä toisen iholle. Koira saa kiskoa ja hillua minkä kerkiää, jossain vaiheessa turhautuu (vrt. hissiin jumiin jäänyt ihminen, ensin hakkaa kaikki nappulat läpi, sitten tulee se luovutus "ei tässä auta kuin odottaa") ja lopettaa, kun katsoo ohjaajaa, annetaan sanallinen lupa tervehtiä ja astutaan askel lähemmäs että yltää toisen luo. Annetaan haistella hetki, vedetään hihnalla takaisin ohjaajan luokse (tämä oli vähän outo ohje, en tajunnut sen pointtia), annetaan nami siinä ja sitten sama uudestaan. Kuulemma hyvin usein kolmen luvan jälkeen koirat ei enää halua moikata toista: kun käytöksestä tulee mahdollinen, pakonomainen tarve saada tehdä sitä katoaa. Tämä koskee myös sitä hallilla haistelua! Tukahduttaminen ja jatkuva kieltäminen sen sijaan vain pahentaa koiran tarvetta tehdä niin. Hassua että kaikilla pentu- ym. kursseilla eka sääntö on aina se, että koira ei koskaan ikinä milloinkaan saa haistella kenttää eikä moikata ketään, omistajan kanssa on oltava hauskinta.
-tarjoa koiralle vapaat kädet ja katso mitä se tekee, arvokasta tietoa kouluttajalle (esim. agissa mille esteelle menee, ottaako kapulan vai hyppääkö, meneekö ruutuun vai merkille jne)
-jossain porukoissa ei pidetä yhtä hyvänä, jos koira palkkautuu paremmin ruualla ja sitten yritetään väkisin saada se leikkimään. Koira määrittelee aina itse sen mitä se arvostaa eniten.
-yksi keino selvittää koiran mieltymykset on kokeilla 5-10 eri ruoka- ja lelupalkkaa (siis kymmenen kumpaakin) ja valita niistä kolme parasta, tällöin käytettävissä on 6 eri palkkaa
-koiran mieltymykset vaihtelee, esim riittävästi syötyään koira ehkä mieluummin leikkisi tai päin vastoin. Samoin vaihtelee päivän, kellonajan, paikan, häiriöiden ym mukaan.
-testin voi tehdä esim. opettamalla että paperilapulla oleva pyöreä merkki = ruokaa, viiva = lelu ja sitten kun koira ymmärtää nämä, antaa sen valita. Samaa voi kokeilla myös niin, että toinen merkeistä on merkin kierto ja toinen nouto. Usein koira aluksi vähän ihmettelee ja tarkistelee että tämä valinta oli siis asia x, mutta sen jälkeen sen mieltymykset pitäisi tulla selkeästi esille. Samaa voi halutessaan kokeilla myös vaikka pannan ja valjaiden kanssa, mutta sen sijaan että pitää käsissä pantaa ja valjaita, kannattaa niillekin opettaa nuo signaalit. Tällöin valinnassa on yksi ylimääräinen porras ja koira joutuu miettimään vähän enemmän. Jos kysyy suoraan pannan ja valjaan välillä, koira saattaa itse välineen sijaan ajatella enemmän sitä mielikuvaa mikä siihen liittyy (valjaissa ollaan usein menty metsään, pannassa treeneihin, ja koira valitsee valjaat mutta itse kangaskappaleen sijaan se oikeasti valitsi "mennään metsään"). Jos näitä valintoja kokeilee, on tärkeää muistaa itse, että kumpikin on yhtä oikein. Värierottelussa jne on aina kuuma ja kylmä kohde ja toinen siis "väärä", mutta koiran mielipiteet on ihan yhtä oikeita molemmat. Ei saa siis pettyä jos koira haluaa ruokaa, kun toivoisi että se ottaisi lelun...

torstai 7. joulukuuta 2017

Palkan suuntaa kohdilleen

Havaitsin tiistaina, että koirani ei osaa liikkeestä istumista oikealla seuruusta. Se jäi toistuvasti seisomaan. Minäkin sitten rupesin hidastamaan vauhtia ja tein istumisia peruuttaen jne että sain onnistumisia, osa meni pieleen silti ja koira oli aika epävarma. Hyvin tyypillisesti kun ihmisellä on ongelma, sitä hinkataan juuri sellaisenaan. Kun menin kotiin, tajusin miten tyhmä olin ollut :) Tänään olin uudelleen hallilla ja aloitin asentojen erottelun tutulla naminheittelyleikillä. Anna istu/seiso/maahan-käsky, naksauta oikea asento ja palkkaa koira heittämällä nami sen taakse poispäin itsestä. Koira menee syömään namin ja sen tullessa takaisin kohti anna uusi käsky jne. Jos koira tekee väärän asennon, vapauta se ja kutsu sitä kohti itseäsi jotta saat liikettä mistä voit antaa uuden käskyn. Kun tämä sujuu, vain taivas on rajana mietittäessä häiriöitä. Minä käännyin ensin selin ja seurasin koiraa peilistä. Tämä ei ollut sille lainkaan vaikeaa, joten seuraavaksi aloin liikkua epämääräisesti ja seurasin koiraa edelleen pääosin peilistä, eli pidin sen takanani. Sen jälkeen sitten kierros oikealla liikkeestä istumisia, kaikki oikein. Palkkaamista mietin kanssa, minä palkkaan tosi paljon heittämällä nameja. Sieni on taitava ottamaan koppeja tai jos oikein yritän, saan kyllä namin heitettyä niin ettei se saa sitä ilmasta kiinni, vaan joutuu juoksemaan perään. Jäävissä kaikenlainen saalistiltti aiheuttaa usein aikamoista jähmimistä, mikä näkyy eniten istumisessa. Vaikka Sieni kyttää lentäviä nameja aika lievästi moneen muuhun koiraan verrattuna, se kyttää silti, ja istuminen on hidas. Nyt pitää muistaa ainakin liikkeestä istumisessa mennä palkkaamaan se asentoon. sen jälkeenhän voi heittää vielä toisen namin jos tarvii saada koira irtoamaan ja palaamaan kohti.

Toinen murheenkryyni on ollut se merkki. Kirjoitin siitä jo joskus aiemmin. Kierrä-käsky ollut käytössä muuallakin joten epäreilua tehdä erottelua merkillä ja kylttitelineellä. Merkki-käsky kovin epävarma toistojen puutteen takia. Lisäksi vielä erikseen vaikeus ymmärtää että kohde on aina vinossa vasemmalla. Sieni ei ole koskaan tykännyt kiertämisestä, ja mitä enemmän olen yrittänyt palkata vauhdikkaasti (eli heitellä niitä nameja ja hillua itse), sen kuppasemmalta se on jotenkin tuntunut. Nyt vihdoin ajattelin tätäkin vähän enemmän ja ymmärsin, että juuri se heittely on ollut se ongelma! Sieni on todettu hyvin herkäksi palkan suunnalle ja naksautuksen tulo milloin mistäkin kohdasta ja palkan lentely milloin koiralle, milloin poispäin on ollut siitä äärimmäisen sekavaa. Se ei ole ymmärtänyt että se merkkitötsä on oleellinen juttu tässä. Harkitsin hetken jopa sitä, että kokeilen laittaa sille namialustan merkin taakse, mutta onneksi arvelinkin että siitä ei kyllä tule mitään. Rupesin pysäyttämään sen merkille odota-käskyllä, siitä jes ja palkan vienti. Alleviivasin merkin merkitystä laittamalla namin sen päälle, pyytämällä koiraa odottamaan ja vasta otettuani oman käteni pois sai luvalla ottaa sen. Välillä palkkasin vaan omalta kämmeneltä niin että käsi lepäsi merkin päällä. Ja kas ihmettä, jotenkin se varmuus ja sujuvuus tuli hetkessä ihan erilaiseksi, koira tiesi mihin se on menossa. :) Rallyssa koira aina pysäytetään merkille seisomaan, sen ei koskaan kuulu vain vauhdissa kiertää sitä, joten ihan turhaan olen kiertoa treenannut. Sienen mielestä se kun ei ollut lainkaan sama asia. Tein myös kokeeksi vähän ns. tasapainopisteen hakemista, mikä yleensä toimii paimenkoirilla ihan sisäsyntyisesti. Eli olin itse merkin lähellä ja siirtyessäni "kellotaulussa" eri kohtaan koiran piti aina korjata oma sijaintinsa minun vastapäätä, niin että minä olin kello kuudessa ja koira kahdessatoista. Se kyllä tarjosi sitä, mutta jonkun epäselvyyden takia se alkoi myös tarjota merkin päälle peruuttamista, niin lopetin sitten :) Se ei ehkä ole rallyssa niin oleellinen taito kuitenkaan, riittää että koira on metrin päässä merkistä missä tahansa kulmassa merkkiin nähden.

Käytösruudun seisomiseen kokeilin valmista palkkaa metrin päässä koirasta. Meni jähmeäksi eikä yhdellä kokeilulla ainakaan tuntunut hyvältä. Palasin joka tapauksessa tekemään lyhyempiä aikoja ja tiistaina se seisoi reilun minuutin vahvistetiheydellä 5, 10, 5, 15, 5, 10 jne s. Käytösruutuun pitäisi viime kokeesta viisastuneena ottaa joku rutiini myös kehästä ulos menoon. En haluaisi pyytää koiraa sivulle ja viedä hallinnassa, koska siinä on aina riski että alkaa ennakoida sivulle tuloa ja jos asento on vaikka edessä, tulee itse sivulle ennen aikojaan. Sienen kohdalla kyllä aika teoreettinen riski. Ehkä parempi olisi ajan loputtua / parin ollessa kytketty siirtyä itse niin, että koira on vasemmalla sitten mennä tässä-käskyllä ulos? Tähän saakka olen vaan vapauttanut sen "ole hyvä" ja palkallehan se rynnistää, vaikkei tiedä missä se on (ei ole nähnyt jättöä), niin tietää että kehästä ulos on kiire. En ole sitäkään ennen tajunnut että riski kyltin potkaisemiseen on ihan todellinen ja ikävät viimeiset pistevähennykset menee vielä siinä... :D

Hullumudi

Pötkönen on nykyään aivan pitelemätön. Se käy niin kovilla kierroksilla, etten onnistu opettamaan sille mitään uutta. Sillä on niin hirveä nälkä tai muuten vaan palkan odotus, että se kuolaa jo ennen kuin olen edes aloittamassa. Sitten kun se pääsee, se ei tunnu oikeastaan edes nauttivan tekemisestä, ainakin aluksi se on pikemminkin hyvin maanista ja stressaavan näköistä, ihan kuin joku sisäinen pakko ajaisi koiraa. Runsaasti palkkaa saatuaan se kyllä tasoittuu vähän, mutta esim. uusien juttujen opettelu tunnin setin lopussakaan ei oikein tahdo onnistua. Sitten kun tulee epäonnistumisia ja turhauma, koira saattaa jäädä taas erittäin huonon näköisenä vaan seisomaan ja läähättämään :( Mitenköhän tätä lähtisi purkamaan? Onhan se jo usean vuoden selvästi muuttunut, tullut siis yhä kiihkeämmäksi, mutta tämän syksyn pitkä saikku varmasti pahensi asiaa kovasti. Koira kestää tekemättömyyttä huonosti, joten kun vointi oli sen verta ok, tein sen kanssa paljon pieniä juttuja vähäisellä hissuttelutyylillä. Sehän on aivan perinteinen tapa nostaa virettä, tee vaan vähän ja jätä koiralle palo jatkaa. Tässä tapauksessa hää ei koskaan saanut tappaa niitä leluja eikä hää saanut riehaantua yhtään namienkaan kanssa, ja kaikki oli kuin hidastetusta filmistä. Kaikki se raivo on varmaan patoutunut koiraani ja nyt se alkaa pursuta väkisin jo saumoistakin...



Tajusin mä sitten antaa sille pallon ja varmaan vartin seisoin ja katsoin kun se vaan tappoi sitä. En haluaisi että se ravistaa, koska pelkään että selkä niksahtaa uudelleen. En haluaisi että se juoksee lelun kanssa ja tekee äkkipysäyksiä tai -käännöksiä, koska pelkään että taas sattuu. En haluaisi että se riehaantuu missään muuallakaan, metsässäkin on nykyään hyvin vaikeaa nauttia, kun tihrustan vaan itkua kun en kestä katsoa miten kovaa se painelee menemään ja joka askeleella se saattaisi ulvahtaa. Mun on vaikea hyväksyä sitä, että siinä on koira jota ei voi pumpulissa pitää. Jos sen fysiikka ei kestä noita fyysisiä räjähdyksiä, mitkä sen psyykelle on niin tarpeellisia, sen on aika mennä. Olen nyt ihan tarpeeksi yrittänyt hissutella ja rajoittaa ja vaikka tarkoitus on hyvä, koira ei ole onnellinen. Seuraavat parit treenit palkkaan sitä vaan lelulla ja annan sen taistella itsensä tyhjäksi, katsotaan mikä on vaikutus.





Harmi kun ei oikein ole enää mitään lajia mihin panostaa. Ohjaajan mielikuvitus ei tahdo riittää mihinkään omiin juttuihinkaan.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Koiran kanssa hotellissa

Jatkoimme Sienen kanssa Helsingistä Turkuun rallyn rotumestaruuksiin. Pöne jäi hoitoon, koska se ei ole sosiaalinen matkakumppani. Majoituimme Ilmarisen Matkailutilalle Lietoon. Minä maksoin 50e ja Sieni 10e, ensimmäinen sisälsi aamiaisen, jälkimmäinen valitettavasti ei :). Halvimmat hotellit olisi olleet 80-90e (+keskimäärin koiralisä noin kympin). Ajattelin että vaatimattomampi majoitus olisi kiva, lisäksi olin pihi. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä, aamiainen hyvä ja sitä oli riittävästi, miljöö kaunis ja sijainti syrjässä joten koiran lenkitys oli helppoa, mutta siihen se sitten jäikin.

Jo tullessani 18 jälkeen minulle sanottiin, että olen eka, ne muut koiraihmiset ei ole vielä saapuneet. Ööh, aijaa. No, kuulin kyllä kun saapuivat. Kyllä Sienikin aluksi vähän murahteli äänille, mutta lopetti nopeasti. Wc oli käytävässä ja käydessäni yöllä ottamassa vettä päänsärkylääkkeelle, mulle haukuttiin. Kukonpierun aikaan aamulla sitten heräsimme yli tunnin ennen herätyskelloa, joku meni vessatilaan pitkään suihkuun ja koiransa luuli tulleen hylätyksi...





Olen varmaan elänyt jossain ihan omassa kuplassani, jossa ihmiset ottaa kanssaeläjät huomioon ja miettii millaisen koiran sinne hotelliin voi viedä. Edes pöne ei olisi käyttäytynyt läheskään noin huonosti. Ensi kerralla menen isoimpaan hotelliin mitä löydän, silloin todennäköisyys joutua toisen koirallisen seinänaapuriksi lienee vähäinen. Mutta en tämän jälkeen yhtään ihmettele, miksi tavikset saattaa suhtautua koirallisiin niin nuivasti. Osaa ne ihmisetkin möykätä ja riehua, ja illalla hetken kuuntelin että nyt jos nämä rupeaa ryyppäämään mun seinän takana...

Ai niin se koe? No se meni huonosti, ei ollut lainkaan fiilistä, ohjaajalla ei ääni kulkenut jännitykseltä. Paperilla rata oli helppo, ei lainkaan meidän vaikeita kylttejä, ja sehän minua jännitti kun periaatteessa oli mahis vaikka yli ysiviiteen. Tsempin sijaan vaan ahdisti. Koira vähän lässähti alavireisen ohjaajan takia ja tuli outoja virheitä. Yhden kyltin uusin enkä muistanut pitikö koiran olla lähestymisessä vasemmalla vai oikealla, ikinä en ole ollut niin pihalla radalla! Alussa nuo hypyt oli tosi ilkeän lähellä ekaa suoraa, onneksi ohituksia on treenattu. Samoin sarjahypyn käskytys onnistui. Vasta käytösruudussa päästiin kuplaan ja se menikin hyvin tiukassa katsekontaktissa. Lähdettiin niin vauhdilla että koira potkaisi vielä kr-kyltin nurin mistä viimeiset -3 KYL... tästä jäi silti 83p, MESHYV ja samalla RM1! video





lauantai 2. joulukuuta 2017

Osteopaatti

Pöne kävi ohikulkumatkalla Helsingissä osteopaatilla. Koirassa ei ole suurta vikaa, se rynnistää lenkillä normaalisti, menee sohvalle jne. Autoon sitä ei ole vieläkään hyppyytetty. Etuosaa venyttelee mielestäni epänormaalin paljon, kumarrusasennossa selkälihakset usein värisee. Ei venytä takaosaa kuin hyvin harvoin ja vajaasti. Lisäksi se edelleen joskus kääntyy äkisti vilkaisemaan jompaa kumpaa reittänsä.

Kerroin ell:n diagnoosin revähtäneestä iliopsoas-lihaksesta. Se olikin edelleen niin kipeä, että koira rähähti kun osteopaatti vasta aikoi kokeilla :O En ymmärrä miten se ei arjessa näy. Selvisi, että lihas oli krampissa, ei revähtänyt, ja oikealla selvästi pahemmin kuin vasemmalla (muut ongelmat oli vasemmalla pahemmat). Ymmärtääkseni lihas voi krampata suojellakseen muita rakenteita vahingoittumasta pahemmin. Iliopsoas koostuu kolmesta lihaksesta ja pahiten jumissa oli niistä pienin. Osteopaatti sai käyttää kaikki suostuttelutaitonsa että koira pysyi kyljellään ja antoi käsitellä, mutta niin vaan päästiin sopuun. Lopulta lihas antoi periksi ja koirankin ilme silmin nähden muuttui. Ihmeellistä, en edes tiennyt että osteopaatti käsittelee myös lihaksia!

Nyt 3-4 päivää lepoa hyvin kevyellä liikunnalla. Lämpöä (kauratyyny) molemmin puolin paljon, sisä-BOTiin ei ottanut kantaa mutta ei siitä haittaakaan ole. Lepopäivien jälkeen aloitetaan lantion aluetta venyttävä jumppa (temppu namin perässä). Mitään vippaskonstia vastaavien ongelmien ehkäisyyn ei ole, mutta syvästi suositteli kunnon lämmittelyä ennen irti päästämistä tai muuten riehaantumisia (treenit). Olen huono siinä, nyt on pakko opetella uudet tavat.

Muuten SI-nivelet, kallon kuuntelu jne tavalliset ongelmakohdat oli nyt kaikki ok. Koiran pitäisi pikku hiljaa ruveta venyttämään myös takaosaansa.